Rääkkylän regatan odottelua ja visiitti Liperissä.

Tähden vietettyä pari viikkoa Liperissä Mattilan Marinen rannassa oli jälleen aika lähteä vesille. Kippari siirsi aluksen ensimmäiseksi tulomatkallakin käytettyä oikoväylää pitkin takaisin Joensuun Jokiasemalle tankattavaksi ja vesitäydennystä saamaan. Seuraavaksi kyytiin nousivat oma miehistö sekä pari lapsi-ikäistä vierasta suuren laukkupaljouden kanssa. Kaikkien tavaroiden löydettyä omille paikoilleen irroitetiin touvit ja suunnattiin Pyhäselälle suomalaisten keskuudessa jonkinlaisen kansallissankarin asemaan nousseen Cheekin soittaessa samaan aikaan Ilosaarirockissa.

Vaikka porukan menohalut olivat kovat niin vain reilua puoltatuntia myöhemmin järven suurimpiin saariin kuuluvan Ison Pyhäsaaren luoteispuolella koneen sammutusvipu painettiin uudelleen alas, jonka jälkeen uimatikkaat ja lankonki viriteltiin paikoilleen. Pian olikin Pyhäselän "uintikeidas" valmiina ottamaan ensimmäiset asiakkaansa vastaan. Alkuepäröinnin jälkeen koko miehistö, kippari mukaan lukien, ui ja sukelteli yli kolme tuntia 25 asteisessa järvivedessä. Tuolla epäröinnillä tarkoitan tunnetta, joka keskellä selkää uimisesta monelle itseni mukaan lukien tulee. Tieto siitä, että matka lähimpään rantaan mitataan kilometreissä ja pohjaankin joutuisi sukeltamaan toistakymmentä metriä vaikutti nimittäin alkuun selvästi suoritukseen. Pienen totuttelun jälkeen asia kuitenkin unohtui ja uimisesta tuli tämän viikon halutuinta puuhaa. Myös seuraavat kaksi päivää nimittäin vietettiin samalla tavoin eri selillä uiden. Suplautailu ja kumiveneajelu otettiin tietenkin myös mukaan täydentämään nautintoa.

Pyhäselän uintikeskus.

Yöksi siirryttiin etelämpänä sijaitsevan Suursaaren tukevaan laivalaituriin, jossa ennen nukkumaan menoa käytiin tietenkin vielä uimassa. Paikalla jo ennen meitä olleen Tinor nimisen puuveneen kipparin kanssa paransimme maailmaa myöhään yöhön ja parannusta kaipasivat seuraavana aamuna myös veneen akut, sillä aurinkopaneelin rikkoutuneen lataussäätimen aiheuttaman ylilatauksen takia ne eivät jaksaneet pyöräyttää aluksen konetta enää käymään. Tästä syystä Tähdestä irroitettiin yksi 200 Ah:n huviakuista. Moottorin startattua tulimme sopineeksi samalla myös akkukaupoista, joten toisen pottuvarpaan kynttä ei tarvinnut enää rusikoida patterin siirtämisessä takaisin Tähteen.

Suursaaren rykillä törmäsin myös Raimo Virkkuseen, joka on tehnyt hienon historiikin Laivaliikenteestä ja uittoperinteestä Liperin ja Rääkkylän vesillä 1860-2000. Hän kertoi tämänkin nykyään yksityiskäytössä olevan mökin olevan vanha uittomiesten kämppä.

Seuraavaksi ajettiin hellesäässä Arvinsalmen lossin ohi sen länsipuoliselle Ukonselälle, jossa edellispäivän uimamanööverit toistettiin. Neljä tuntia laivamme lillui tuuliajolla ennen kuin suunnattiin yöksi vain 1,2 metrin väylää pitkin Liperin laivalaituriin (735,5h). Pienin lukema noin metrin syvyydessä mittauksiaan tekevän kaikuluotaimen näytössä oli mennessä 1,8 metriä. Palumatkalla ajoin väylän kapeimmassa kohdassa hiukan keskikohdasta sivussa, jolloin luotain ei näyttänyt pieneen hetkeen yhtikäs mitään. Mihinkään emme kuitenkaan osuneet. Paikallisen Tähteä suuremman aluksen omistajan mukaan pohja on merkityllä reitillä pehmeää, joten vaaraa vakavasta pohjakosketuksesta ei väylän pienestä kulkusyvyydestä huolimatta pitäisi olla.

Kävimme kokeilemassa uimista Arvinsalmen länsipuolella pienessä Sikosaaressa. Paarmoja oli kuitenkin niin paljon, että pikaisen pulahduksen jälkeen jatkettiin samantien matkaa.

Vesiurheilua Ukonselällä.

Liperi.

Aivan Liperin tukevan betonisen laivamöljän vieressä sijaitsevan Rantamakasiinin keittiön aukioloajat tarkastettiin ensimmäiseksi rantaan päästyämme ja todettiin, että kauppa-asiat ehdittäisiin hoitaa ennen paikan mainioiksi mainostettujen pizzojen syömistä. Näillä kuvioin ja saunan lämmityksellä ilta saatiin muuttumaan yöksi oikein mukavissa merkeissä. Hyttysten takia ovia ja luukkuja jouduttiin tosin sulkemaan vähän liian aikaisin, joten lämpötila oli Tähden sisällä nukkumaan mennessä melkoinen.

Aamulla vieraili vielä moottoripyöräretkellä ollut kaverini luonamme, ennen kuin laiturille asti hyvästelemään tullutta Rantamakasiinin yrittäjää kiitettiin kädestä pitäen hyvästä palvelusta. Sen jälkeen jo edellispäivänä uintikohteena toiminut Ukonselkä valittiin jälleen miehistön yhteisellä päätöksellä tapahtumapaikaksi. Ulkolämpötila pyöri taaskin kolmenkymmenen asteen hujakoissa ja korkein ikinä näkemäni kaikuluotaimen antama vedenlämpötilalukema huomattiin myös tänään. 27,2 astetta celsiusta! Ja voin kyllä sanoa, että olihan se vesi lämmintä!

Tässä kuvassa veden lämpötila on "vain" 27,0 astetta!

Päivän kääntyessä iltaan oli keksitty myös uudet jatkosuunnitelmat, joita alettiin noudattamaan siirtymällä ensiksi Rääkkylän Paksuniemeen. Tähän tämän vuoden Wanhojen Laiwojen Regattapaikaksi valittuun satamaan oli ollut aikomus saapua vasta päivää myöhemmin keskiviikkona, mutta kun paikkakunnalla asuvan kaverini kyydillä aukeni seuraavaksi aamuksi mahdollisuus päästä käymään Joensuussa, oli suunnitelmia muutettava. Syitä kaupunki-ikävään oli kaksi. Ensimmäinen oli auton haku, sillä tarvitsisin sitä töissä käymiseen myöhemmin samalla viikolla. Toinen ja akuutimpi tarve oli uuden akun ostaminen. Liperin visitillämme sain nimittäin huomata myyneeni Tähden huviakuista parhaimman puuveneen kipparille Suursaaren rannassa. Valoja ja muita pienikulutuksisia sähkölaitteita jäljelle jääneet kaksi 200 Ah:n lyijyakkua antoivat kyllä käyttää huoletta, mutta esimerkiksi aamukahvin valmistaminen invertterin kautta toimivalla keittimellä ei onnistunut enää alkuunkaan. Edes ajohytin katolla oleva ja auringonpaisteessa pitkälti toistakymmentä ampeeria lataava 250 watin aurinkopaneeli ei vaikuttanut myönteisesti asiaan. Patteriksi valikoitui tällä kertaa järkihintainen ja vuoden takuulla oleva Puuilon 220 Ah:n AGM akku. Jää nähtäväksi, kuinka se sitten pidemmän päälle toimii?

Uusi akku paikoillaan telineessä ja vanha turkilla latauksessa. Akkuvettä täytyi lisätä melko tavalla sen kennostoihin, joten jokin hässäkkä viime syksynä tehdyn tarkastuksen jälkeen näille vanhoille akuille on sattunut.

Autonhakureissulla Joensuun Jokiasemalla kuvattu m/s Remus.

Mutta palataanpa vielä sen verran matkaan, että.. Paksuniemeen ajellessa ei tapahtunut ihmeempiä, mitä nyt toinen vieraistamme innostui pariksi tunniksi kipparoimaan Tähteä. Rantauduttuamme (739h) jatkui tilanne myöskin rauhallisena toisten paikalle jo saapuneiden aluksien miehistöjä tervehtien. Tämän päivän ajelut eivät kuitenkaan olleet vielä tässä, sillä Tähti piti voimistuneen idän puoleisen tuulen takia pyöräyttää vielä myöhemmin ympäri, jotta laineet saatiin otettua vastaan föörillä. Tällainen laituripaikan viereinen avonainen selkä osaa tarvittaessa tehdä laivan olon kaijassa hyvinkin tukalaksi. Siitä ilman kipparia regatoimaan jäänyt miehistö sai ikimuistoisen kokemuksen muutamaa päivää myöhemmin. Tästä tapahtumasta kuitenkin lisää seuraavassa päivityksessä..

Tähtivierailu m/s Tursolla

No ei se ihan pelkkä vierailu ollut, mutta mukavaa se silti oli! Lupauduin nimittäin Joutsenossa majaansa pitävän ja Helsingin Hietalahden telakalta jo vuonna 1891 valmistuneen Turso-hinaajan kipparille apujoukoksi, jatkamaan aluksen tämän kesäisiä remonttipuuhia. Suurena vaikuttimena tähän oli pari tyhjää päivää työkalenterissa ja muun Tähtimiehistön omat menot toisaalla. Mukava oli toki samalla päästä myös lisää tutustumaan tähän legendaariseen ja Perinnelaivarekisteriin vuonna 1996 hyväksyttyyn alukseen vielä entistäkin tarkemmin. Kokemuksesta tiedän myös sen, ettei laivaharrastajaa todellakaan harmita, jos joku häntä joskus remonttipuuhissa jelppii. Apukädet ja miksei hankalissa paikoissa myös aivot, ovat monessa askareessa nimittäin paikallaan.

Niinpä hurautinkin eräänä heinäkuun alun maanantaina remonttivaatekassin kera junalla Imatralle. Päivä jatkui siellä, niin kuin usein vastaavia puuhia aloitellessa, kauppakierroksella. Monenlaista tarviketta haalittiin kokoon useammastakin osoitteesta, eikä talkookaljojakaan tietenkään unohdettu. Pääsimme lopulta aloittamaan työt Likosenlahden venesatamassa vasta myöhään iltapäivällä. Aamusta asti jatkunut vesisade ei oikein mahdollistanut ulkohommia, joten päätimme jatkaa uuden polttoainelinjan rakentamista. Jo aiemmin kippari itse oli purkanut vanhan putkiston suurelta osin pois ja asentanut uudet ja todella isokokoiset Racor-suodattimet konehuoneen takalaipioon. Niinpä nyt olikin vuorossa 15 mm:n kupariputkesta tehtävän uuden putkiston kokoaminen juottamalla, mahdollisimman vähin puserrusliitoksin.

Päivätankin pääsululta jatkettiin eteenpäin. Seuraavaksi linjaan tuli kaksi "rinnan kytkettyä" suodatinta molemmin puolin olevine sulkuineen. Sen jälkeen putki jakautui kahteen omilla suluilla varustettuun suuntaan, joista toinen meni apu- ja toinen pääkoneelle. Fiksu ratkaisu, jolloin molempia koneita voi ajaa molemmilla suodattimilla aivan kuten haluaa. Vaikka minä tyhjentelin siinä sivussa myös aluksen massiivisen ja siihen vuosina 1951-52 tehdyn remontin aikana asennetun Lister Blackstone-moottorin öljyjä toistasataa litraa kuivasumppuvoitelujärjestelmän öljysäiliöstä kanisterihin, niin ennen iltaa saatiin polttoainelinjakin kaikkine mutkineen valmiiksi aina apukoneelle asti. Mieli teki tietenkin päästä heti kokeilemaan sen käynnistämistä, sillä ennen asennusta tehdyn koekäytön jälkeen ei konetta ollut käynnistetty kertaakaan. Niinpä venttiilit väännettiin yksi kerrallaan auki ja kokoonnuttiin odottavissa tunnelmissa apukoneen luokse asennetun vedenerottimen viereen. Mitään ei kuitenkaan näkynyt! Hantaakeita käänneltiin lisää, päivätankin mittarin toimivuus tarkastettiin ja sinne pumpattiin vielä lisää polttoainettakin. Uudet suodattimet tutkittiin myös siltä varalta, jos niissä olisi joku toimimaton takaiskuventtiili jne, mutta polttoainetta ei vain kuulunut. Puolen tunnin ihmettelyn jälkeen varoventtiilit vihelsivät molempien kipparihattujen alla siihen malliin, että pillit päätettiin tältä päivää laittaa pussiin ja lähteä maihin saunomaan.

Lauteilla asiaa pohdittiin tietenkin lisää ja herätyskellon pirahtaessa aamulla seitsemän aikaan, oli vastaiskun strategia valmis. Ensimmäiseksi tyhjennettiin melkein täynnä ollut noin 150 litrainen päivätankki sen rautalangalla kunnolla auki sohitun vesitysventtiilin kautta kanistereihin, joilla polttoaine puolestaan kannettiin kannelle ja kaadettiin takaisin noin 3000 litran vetoisiin bunkkeritankkeihin. Sen jälkeen kiroiltiin päivätankin alaosassa olevan vanhan pääsulun kanssa tunnin verran, jotta saatiin se säiliön ja seinän raosta ehjänä irti ja vika selvitettyä. Venttiilin kara oli nimittäin jumiutunut paikalleen ja eikä päästänyt polttoainetta lainkaan ohitseen. Työpöydällä venttiili purettiin ja huollettiin. Lopulta paikoilleenlaiton jälkeen polttoaine alkoi virrata iloisesti ja päästiin varsinaiseen asiaan, eli apukoneen käynnistykseen. Jälkiviisaana voi tietenkin kysyä, miksei pääsulkua testattu siinä vaiheessa, kun uutta polttoainelinjaa alettiin rakentamaan siitä eteenpäin? Olisihan se toki ollut fiksua, mutta eipä vain tullut kummankaan mieleen aukoa täysinäisen päivätankin venttiiliä, kun siitä ei lähtenyt silloin minkäänlaista putkea eteenpäin.

Eilisen illan masentuneet tunnelmat pyyhkiytyivät kuitenkin hetkessä pois mielestä, kun apukone pärähti käyntiin akkujen kanssa tapahtuneen jumpan jälkeen. Puolestakymmenestä aluksen vanhasta patterista ainakin kolme tuomittiin nimittäin samantien kannettavaksi laiturille. Ehjiäkin kuitenkin löydettiin ja niillä kolmivaihesähköä tuottava generaattori hyrskähti iloisesti eloon. Tulkoonpa nyt kerrotuksi vielä sekin, että ennen kuin noin monen akun ymmärrettiin vanhuuttaan menneen käyttökelvottomaksi, meinattiin jo alkaa setvimään generaattorin virtalukon kytkentöjä ym. sähkövikoja. Jännitemittariakin tungettiin jo päättäväisin ottein apukoneen käyttökonsolin sisuksiin. Ja kaiken huipuksi uhkasi kippari jopa hermostuspäissään hankkia Turson tilalle "toimintavarman" Tiiskerin! Onneksi kuitenkin ymmärsimme ottaa hommassa pienen aikalisän ja tuumailla ennen toimien aloittamista ja niin vika selvisi kuin itsestään, eikä laivaakaan tarvinnut myydä!

Tursossa apukonetta tarvitaan generaattorin pyörittämiseen. Siitä saadulla voimavirralla käytetään puolestaan kompressoria, jolla käynnistyksessä tarvittava paineilma tuotetaan kahteen paineilmasäiliöön. Joissakin laivakoneissa pullot voi myös täyttää pääkoneen pakokaasulla sen käydessä, mutta tässä vuodelta 1951 peräisin olevassa Lister Blackstonessa se ei ole mahdollista. Moottorista on pakko kertoa myös vähän lisää, nimittäin nelisylinterisenä, 24 litraisena, 180 hevosvoimaisena ja yli 11000 kiloa painavana se on massiivinen ilmestys. Sylinterin halkaisija on myös melkoinen eli 222 mm ja iskunpituus 292 mm. Matalakierroksinen (tyhjäkäynti 130 rpm ja maksimi 600 rpm, ajokierrokset 400-450 rpm) mylly ei silti syö polttoainetta kuin noin 6 litraa tunnissa. Hauskana lisänä voi sanoa vielä vaikkapa sen, että pelkästään yksi kiertokanki painaa 24 kiloa. Tähän yhteyteen käykin legendaarinen lausahdus, että tämä kone on tehty "raudan äärellä"! Sain myös kuulla, että Suomessa on tällä hetkellä vain kaksi tällaisella koneella varustettua laivaa. Turso ja Göta-hinaaja. Luulisin kyseessä olevan tämän linkin takaa löytyvän aluksen.

Huomaa sivun ylälaidan leima Jacobstads Cellulosa AB. Kyseessä siis firma, jonka toimesta Turso 1950-luvun alussa dieselöitiin.

Tässä vaiheessa toista työpäivää alkoi peräkärryssä sijainneesta tynnyristä heti aamulla valumaan laitettua yksiaste 30 moottoriöljyä olemaan riittävästi aluksen omassa öljysäiliössä. Sen tulemista piti pienihalkasijaisen letkun ja vähäisen korkeuseron takia vauhdittaa paineilmalla, joten sekin operaatio otti aikaa useamman tunnin.

Seuraavaksi nostettiin turkkilevyjä merikytkimen tyyrpuurin puolelta pois paikoiltaan ja sahattiin pääkoneen vanha polttoainelinja niiltämain poikki. Se piti tietenkin puhaltaa tyhjäksi ennen kuin juotoshommiin uskallettiin alkaa. Oma haasteensa oli myös siinä, että vanha linja on tehty 16 mm:n putkesta ja uusi puolestaan jo mainitusta 15 millisestä. Ongelmat kuitenkin ratkaistiin ja niin vain iltapäivään mennessä putkiston tämäkin osa saatiin valmiiksi. Vesisateen pysytellessä taka-alalla päätettiin pääkoneen linjaston ilmaus ja sen käynnistäminen jättää seuraavaksi aamuksi ja käyttää loppupäivä kansien puhdistamiseen. Tähdenkin kanssa erittäin tutuksi tullut rälläkän laulatus alkoi siis seuraavaksi kelapakalla kahden koneen voimin. Reilingin sisäpuolen maalipinta otettiin työnalle myös. Tätä puuhaa ei kuitenkaan ollut ehditty tehdä pariakaan tuntia, kun yläkerran väki päätti pestä aluksen kannet vedellä. Kiireessä sudimme Annitrolia puhdistettuihin pintoihin, jottei kaikki työ valuisi hukkaan. Sen verran aineesta oli apua, että seuraavanakaan aamuna ei ruoste ollut täysin vallannut puhtaaksi otettuja kohtia.

Palatessamme yön jälkeen alukselle, ohjelmassa oli sitten pääkoneen polttoainejärjestelmän ilmaaminen. Se kävikin helposti ilman ainoatakaan työkalua, kun ensin oli tutkittu moottorin alkuperäistä melkein raamatun paksuista ohjekirjaa. Lopputulema olikin, että vain reilua tuntia myöhemmin Blackstone hyrähti tulille. Tosin vain hetkeksi, sillä ilmaa oli vielä jäänyt koneeseen. Toinen yritys tuotti kuitenkin toivotunlaisen lopputuloksen ja kone jäi käyntiin.

Minulla alkoivat sen jälkeen työkiireet painamaan päälle, joten loppu työaika käytettiin paikkojen siivoamiseen ja toistemme olalle taputteluun. Yhteen ääneen lausuttu mielipide oli, että takana oli oikein mukava kaksivuorokautinen laivaharrastuksen parissa ja Turson lähtö kohti tämän vuoden Saimaan Wanhojen Laiwojen Regattaa oli taas askeleen lähempänä! Tosin ennen sitä reissua taisi varustajapariskunta tehdä vielä kaksi viikkoa ankarasti duunia muun muassa kansien hiomisen ja paikkaamisen sekä toiletin rakentamisen parissa.

Lopuksi vielä muistutus, että Tursosta löytyy lisää tarinaa Isoisän vanhat laivat-kirjasta! Tässä myös muutama lisäsivu ohjekirjasta, kuvia muualta aluksesta sekä linkkiä pariin aluksesta kuvaamaani videoon. Video 1 ja video 2. Antoisia lukuhetkiä!

Tähti matkaa Punkaharjulle

Saimaan kanavan jäätyä ahterin taakse, jatkoi Tähti tuulisesta ja sateisesta säästä tippaakaan välittämättä päättäväisesti yli seitsemän solmun vauhtia Taipalsaaren Tullisalmea kohti. Viipuriin tehdyn retken päätteeksi olikin mukava lähteä täysillä polttoainetankeilla ajelemaan kohti Punkaharjua ja Puruvettä, sillä ajatuksena oli viettää sielläpäin purjehtien jatkettu viikonloppu paikalle autolla saapuvan muun Tähtimiehistön kanssa.

Kattelussaareen vievän maantiesillan jälkeen vain kaadettu masto nostettiin ja matkaa jatkettiin vielä samalle iltaa aina Ilkonsaaren laituriin asti (550,5h). Idän puoleisen tuulen laineet keinuttelivat siellä vastassa ollutta ja meille jo tuttua m/s Raja 60 -alusta. Tämä mukava kohtaaminen antoikin illalle uuden, vaikkakaan ei millään tavoin ennen näkemättömän suunnan, kun laivaharrastuksesta puhuttiin ja tietenkin saunottiin. Juhlittiinpa siinä ohessa, ja osaltaan minun tietämättä, myös yhdet syntymäpäivät! Onnea vaan vielä kerran asianosaiselle sekä kiitoksia hauskasta illasta koko miehistölle!

Ollessani seuraavana aamuna noin kello yhdentoista aikoihin komentosillalla tekemässä lähtövalmisteluita, eli käynnistelemässä luotainta ja muuta laitteistoa, räjähti Tähden VHF yllättäen puhumaan. En ollut huomannut lahdelle noin sadan metrin päähän ilmestynyttä ja Imatralta käsin risteilyitä tekevää m/s Christinaa. Aluksesta tiedusteltiin, olisiko soveliasta kiinnittyä Tähden kylkeen vai olisiko se kenties piankin lähdössä jatkamaan matkaansa? Vastasin liikkeellelähdön olevan tapahtumassa aivan näillä näppäimillä, joten alus jäikin odottelemaan laiturin vapautumista siksi aikaa, jotta sain Wickströmin käynnistymään. Harmikseni tässä hässäkässä yhteiskuva laiturissa olleista Raja 60:stä ja Tähdestä jäi ottamatta. VHF-puhelin sen sijaan toimi vastausta antaessani moitteettomasti, mutta laiturista irroittauduttuani ja toivottaessani Christinaa tervetulleeksi paikallemme, oli se taas mykkä. Ainakaan aluksesta ei vastattu kutsuuni. Kummallinen vika!

M/s Christina ja kauempana Ilkonsaaren laiturissa m/s Raja 60.

Päästyäni liikkeelle suuntasin alkuun Ilkonsaaresta pohjoiseen kohti Kutveleen avokanavaa. Muutaman minuutin ajon jälkeen alkoi tämä tänäkin kesänä jo useampaan otteeseen kuljettu reitti, tuntumaan kuitenkin liian nähdyltä. Tästä johtuen kääntyi Tähden kokka Ilkonsaaren pohjoispuolella osoittamaan kohti länttä ja Kyläniemen kärkeä. Sen sivuutettuani en jatkanut myöskään Parkonpäätä ja Hätinvirran lossia kohden, vaan valitsin läntisemmän Äyrätsalon itäpuolisen väylän. Vielä ennen Puumalaan saapumistakin poikettiin syväväylältä lännemmäksi, sillä Rokansaari kierrettiin länsipuolelta.

M/s Hanhi Puumalansalmessa.

Hieno m/s Mänty Puumalan satamassa. Taustalla s/s Wenno.

Puumalassa (554,5h) tyhjensin totuttuun tapaan Tähden pilssivesiä ja septitankin. Kävin myös kaupassa ostamassa pannukahvia. Se kun oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Matka jatkui reilua tuntia myöhemmin itäisellä kurssilla Sitkoinleuvansalmen kanavan kautta Ummistonveden Tetrinselälle ja sieltä edelleen aina Vekaraan saakka.

Ollessani suunnistamassa kohti jo pimeään verhoutunutta Vekaransalmea, aivan sen eteläpuolella, en muuten onnistunut löytämään yhtä muistaakseni punaiseksi merkittyä ja plotterin mukaan aika lailla keskelle väylien risteyskohtaa merkittyä reimaria. Muistelen aiemminkin näillä nurkilla olleen jotakin tämän kaltaista epäselvää nimenomaan plotterin näyttämän ja silmillä nähdyn välillä. Nyt oli vielä pimeyskin hankaloittamassa havaintojen tekoa. Syvää vettä oli kuitenkin niillämain riittämiin, joten en viitsinyt alkaa heilumaan hakuvalon kanssa yhtään tarvittua enempää.

Sitkoinleuvansalmi.

Sivuutettuani juuri lossin ja pohdiskellessani vielä merimerkin puuttumista, lennähti sydän kuitenkin rehellisesti sanottuna kurkkuuni! Olin tietenkin koko ajan tarkkaillut lautan mahdollista liikkeellelähtöä sekä tähystellyt muutenkin huolellisesti pimeyden hallitsemaa ympäristöä. Myös lossimiesten juuri tuolloin tekemän varalossin VHF-puhelimen toiminnan testauksen olin pistänyt merkille. Aivan yht'äkkiä huomasin kuitenkin noin kymmenen metrin päässä Tähden tyyrpuurin puoleisella kyljellä soutuveneen. Pimeän valottoman kulkuvälineen auttoi havaitsemaan ainoastaan sen takaa lossirannasta loistaneet valot, sillä tutkaahan Tähdessä ei edelleenkään ole.

Säikähdin sen verran, etten edes tajunnut karjaista tyyrikopin ovesta soutajalle mielipidettäni tällaisesta toiminnasta. Hän oli varmasti minut havainnut jo hyvissä ajoin, mutta silti jäin miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos olisin yllättäen muuttanutkin reittiä kulkemaan vain hiukan lähempää rantaa? Reilua seitsemää solmua kulkien olisi Tähti varmasti tavoittanut soutuveneen, vaikka airoissa olisi ollut Sulkavan soutajien edustusjoukkueen jäsen.

Tästä välikohtauksesta selvittyäni ympäröi sysimustan syysyön pimeys jälleen Tähden. Äskeisen harmistuksen takia vilkauttelin tavallista useammin hakuvaloa ja etsiskelin muun muassa mahdollisia verkkomerkkejä. Näin edeten ajelin vielä tunnin verran aina Siikaveden Tervorannanselällä olevaan Haukkasaareen (559,5h) asti. Siellä luoteen suuntaan aukeavan kapean lahden itätuulelta tarjoama suoja, antoi Tähdelle oivallisen ankkuripaikan. Mökkilaituriin ei kyllä ollut kovinkaan paljoa matkaa, mutta kun paikka oli tyhjillään - niin kuin tähän vuodenaikaan valtaosa muistakin Saimaan rantojen kesäasunnoista - uskaltauduin jäämään niille sijoilleni. Joitakin puhdetöitäkin tietenkin tehtiin Haukkasaaressa, sillä petsailin vielä illan aikana hiukan ahterihytteihin vievän ovenpielen listoja ja suunnittelin samalla huomista reittiä.

Tästä kartasta näkyy yhdeksän tunnin päivämatka Ilkonsaaresta (kynän kärki), Kyläniemen kärjen, Lintusalon länsipuolen, Puumalan, Ummistonveden ja Vekaransalmen kautta tuonne ruudussa 219 olevaan Haukkasaareen (pieni saari Liistonsaaren itäpuolella).

Aamulla ankkurissa Haukkasaaressa. Tyhjillään olleen mökin edustalla.

Aamulla matka jatkui tuulisessa ja sumuisessa kelissä kohti Pihlajaveden eteläosia. Aiemmilta reissuilta tuttuja väyliä ohi Ahvionsaaren lossin suunnisti Tähti eteenpäin, ottaen aina välillä pieniä vapauksia oikomalla mutkia varsinaisen väylän ulkopuolella. Näin ajellen ja ilman suurempia välikohtauksia tuli Hotelli Punkaharjun tukeva laivalaituri iltapäivällä vastaan koneen tuntimittarin osoittaessa lukemaa 564h. Matkalla ei oltu yhden HT-veneen lisäksi kohdattu kuin kaksi troolarilaivuetta, toinen Utrasselällä ja toinen heti ajopäivän aluksi Tervorannanselällä.

Haukkasaaren ankkuripaikka plotterissa.

Oikoreitillä Pihlajavedellä, Hevossaaren ja Pietolansaaren välillä.

Kyseiset saaret tämän karttalehden oikeassa alalaidassa.

Ennen miehistön saapumista oli kipparilla tarjolla vielä muutama tunti ns. omaa aikaa. Sen puitteissa ehdin kiinnittämään taas kerran pakoputken yläpään läpän irronneen tasapainon sekä syventymään hetkiseksi aluksen huviakkujen sielunelämään. Huomioni oli jo hyvän aikaa kiinnittynyt siihen tosiasiaan, että pitkänkin ajopäivän jälkeen akuston jännite laskee jo parin tunnin sisällä moottorin sammuttamisesta 12,5 voltin kieppeille. Myöhään illalla, nukkumaan mennessä, se on usein enää 12,1 volttia ja aamulla ollaan helpostikin jo 11,8V lukemissa. Jos siis aurinko ei paista, eikä aurinkopaneeli korjaa tilannetta.

Kerrottakoon tähän väliin, että Wickströmin sammuttua ja 140 ampeerisen moottorilaturin poistuttua pelistä huviakusto pitää jääkaapin, kiertovesipumpun, invertterin, VHF-puhelimen, aluksen kaiken valaistuksen sekä ankkuroitaessa myös esimerkiksi ankkurivalon ja karttaplotterin (ankkurihälytys) toiminnassa. Myös käyttöveden ja harmaavesikaivon pumput pyörivät näiden akkujen virralla aivan kuten etukajuutan kiertovedellä lämpiävä termostaattiohjattu puhallinkin. Kaikenlaista sähkönkuluttajaa onkin siis kytkettynä akkuihin koko ajan vesillä oltaessa.

Otinkin nyt molemmat paapuurin puolen huviakut irti järjestelmästä - tyyrpuurin akut olin tarkastanut jo kesällä - ja mittasin niiden jännitteen. 200 Ah:n ja kolme vuotta sitten hankitun kuorma-auton akun jännite oli tuolloin "normaali" 12,7 volttia, mutta sitä paljon vanhemman Exiden 140Ah:n enää vain 10,86V. Arveluni tämän akun loppuunkulumisesta osui siis aivan oikeaan ja jätinkin sen siitä johtuen kytkemättä takaisin järjestelmään. Vaikka kennot olivat veden alla, lisäsin seuraavaksi suurempaan akkuun tislattua vettä. Sen jälkeen irroittelin vielä kaikki akkujen päällä kulkevat kaapelit toisistaan ja siistin ne kulkemaan järkevästi. Poistin samalla myös ylimääräisiä, nykyistä suurempaa akkukapasiteettia (tällä hetkellä 600Ah) varten asennettuja kaapeleita ja akkukenkiä, jottei mitään vaaratilanteita niiden kanssa pääsisi jatkossakaan syntymään.

Saatettuani nämä puuhat loppuun ilmestyi iloisien miehistön edustajien kasvoja Tähden ajohytin oviaukkoon. Kannoimme seuraavaksi heidän tavaransa laivan uumeniin ja aloitimme valmistautumisen Hotelli Punkaharjun juhlaillalliseen. Syyslomareissua juhlistaaksemme olimme nimittäin varanneet sieltä viime vuoden tapaan pöydän ja ajateleet viettää mukavan illan talon keittiön maittavista antimista nauttien.