Linnansaaresta Oravin kautta Varkauteen.

Aamulla heräsimme koko ajan voimistuvan tuulen ja Linnansaaren laivalaituriin lähes esteettömästi käyvän aallokon keikutukseen. Siitä välittämättä kiipesin heti aamupalan jälkeen katolle ja kaadoin maston. Tänään olin nimittäin päättänyt laittaa VHF-antennin vihdoinkin omalle paikalleen maston nokkaan. Kauhean kiroilemisen saattelemana kolme tuntia myöhemmin olin pujottanut antennikaapelin viemärinaukaisuvaijerin avulla maston sisään, tehnyt tarvittavat läpiviennit ajohytin rakenteisiin ja käyttänyt sisäkaton auki sekä porannut kiinnitusreiän antennille maston päähän.

Antenni näkyy juuri ja juuri.

Tuulisesta laiturista lähdettiin näiden puuhien jälkeen jatkamaan matkaa alkuperäisten suunnitelmien vastaisesti itäänpäin, sillä olimme päättäneet seuraavaksi pyörähtää Oravissa vedenhakureissulla. Laituriin siellä reilua puoltatuntia myöhemmin ajaessamme saimme ylläykseksemme taas ihastella jo aiemmin mainitun Notre Dame -hinaajan suloisia muotoja. Sen lisäksi, että olimme tavanneet sen Puumalassa, oli alus nähty pikaisesti myös eilen aamulla Törninpyörässä. Vesikanisterien kanssa rantaan mennessämme olikin mukava nähdä omistajapariskunta vilkuttamassa meille ravintolan terassilta. Tuskin varmaan arvaatte, mistä jutustelimme heidän kanssaan seuraavat pari tuntia. Myös molemmat alukset kierretiin huolellisesti läpi siinä samalla.

Suomenlinnaa kotipaikkanaan pitävästä m/s Notre Damesta kerrottiin meille, että se on valmistunut hollantilaiselta Weertin telakalta vuonna 1933. Työuransa se on tehnyt hinaajana Maasjoella. Nykyiset omistajat ovat löytäneet aluksen netin myynti-ilmoituksen avulla Leidenin kaupungin laitamilta Etelä-Hollannista kolme vuotta sitten. Kaupanteon jälkeen 9,1 x 2,8 m kokoinen ja 14,5 tonnin painoinen Notre Dame on ajettu heidän toimesta ensin Hollannin ja Saksan kanavia pitkin Travemündeen, josta se on matkannut rahtilaivan kannella Helsingin Vuosaareen. Aluksen moottori on kolmisylinterinen ja 35 hevosvoimainen Bolinder Munktell, joka antaa sille leppoisan noin viiden solmun matkavahdin.

Keulakajuutta.

Toiletti ja takakajuutta.

Bolinder Munktell.

Vaikka houkutus oli suuri niin yön ajaksi olimme kuitenkin ajatelleet vielä ajella jonkin saaren rantaan, joten jouduimme jättämään uusille tuttavillemme haikeat hyvästit. Lännen ja luoteen väliltä puhaltavalta tuulelta suojainen satama löytyi parituntisen siirtymän jälkeen Kirvessaaren etelärannalta (436,5h). Muistikuvieni mukaan olemme ehkä pysähtyneet uimaan näillämain joskus muutama vuosi takaperin. Iltapuhde vietettiin jo moneen kertaan kerrotuissa puuhissa saaren hyvällä nuotiopaikalla.

Muiden vetäytyessä tämän jälkeen yöpuulle aloitti kippari täkkipeltien toisen vihreän kerroksen maalauksen. Aiemman pinnan liian räikeään värisävyyn ei oltu porukassamme täysin tyytyväisiä, joten maalia tummennettiin mukana olleella mustalla. Röysköllä oli vihreän sävy valittu normaalia "laivasävyä" vaaleammaksi sillä verukkeella, etteivät pellit kuumuisi auringonpaisteessa aivan yhtä paljoa. Mutta ei mennyt sekään kerralla maaliin! Näillä eväin sävy kuitenkin parani huomattavasti.

Wickström pitää Tähteä tuulisen Kirvessaaren rannassa harusköysien kiinnittämisen aikana.

Tummempi ja parempi vihreän sävy.

Kun matka seuraavana aamuna jatkui satoi taas vettä. Maali oli onneksi ehtinyt yön aikana kuivua riittävästi. Vain kumiveneeseen hyppäävän laivakoiran kynnet onnistuivat tekemään siihen pari naarmua, mutta niitä emme jääneet suremaan. Tämän jälkeen ajelimme vastatuulessa ja sateessa kohti luodetta ja Varkautta. Sinne tunteja myöhemmin saapuessamme parkeerasimme itsemme aiemmilta reissuilta tuttuun ja suojaiseen vanhaan Taipaleen kanavakaivantoon (439,5).

Jonkun aluksen nelikulmainen viilari on ottanut sulutuksen aikana hiukan osumaa.

Kanavassa ollutta pienempää huvivenettä ohitettaessa näin sen kipparin tutut kasvot. Jonkin aikaa meni muistellessa ennen kuin yhytin hänet vanhaksi työtoveriksi yli kymmenen vuoden takaa. Mennessäni kotvasen päästä juttusille kertoi kipparin ilme yllätyksekseni iloisen jälleennäkemisen sijaan kuitenkin huolesta ja murheesta. Syy siihen selvisi kuitenkin pian. Aluksen Yanmar -moottori oli nimittäin alkanut polttoaineen seassa olevan veden takia lakkoilemaan. Ja tietenkin juuri kanavassa! Tiedustelujeni ja avun tarjoamiseni jälkeen homma kuitenkin vaikutti olevan hallinnassa, sillä minulle kerrottiin huoltomiehen olevan jo matkalla paikalle. Niinpä Tähtimiehistömme vaihtoikin yllensä parasta ja lähti huojentunein askelin kohti Kanavamuseota ja sen pihamaalla ollutta kesäteatteria. Laivakoiran ulkoilutusreissulla ollut miehistön jäsen oli nimittäin hoksannut siellä esitettävän näyttelijätär Hannele Laurin tähdittämää Mummonmökki nimistä kappaletta.

Mukavan vaikkakin sateisen teatterikokemuksen jälkeen illalla kuvattiin vielä puunlastuuta m/s Helgaan ja m/s Tyrskyn työntämään Vorokki -proomuun Taipaleen nykyisen kanavan suulla.

Tie vie ylävesille.

Työnteon aiheuttama veneilytauko tuli lusittua ja palasimme takaisin Tähdelle. Mukaan oli tarttunut veneilyinnon ohella myös suuret kassit ruokaa ja vaatteita sekä tietenkin kansien pinnoittamisessa tarvittavat loput maalit Röysköltä Joutsenosta. Eihän sitä nyt ilman harrastusvälineitä osaisi edes lomailla! Tarkoitus oli ensitöiksemme, vielä ennen lähtöä, kaapia aluksen vihreät täkkipellit puhtaiksi vanhoista maaleista ja ruosteesta. Tällä vältyttäisiin suuren työkalumäärän, esimerkiksi kulmahiomakoneiden, kompressorin yms. mukana kuljettamiselta. Ei liene vaikea uskoa, että tätä operaatioita säesti totutusti kova tuuli ja vesisade, joista jälkimmäinen oli onneksi seuraavana aamuna lakannut.

Päivä oli myös aurinkoinen ja jäljelle jäänyt tuuli oikeastaan enemmän auttoi kuin haittasi meitä, lakaisemalla kansilta osan sinne kertyneestä maalipölystä pois. Täkkipellin ja sen ulkolaidassa olevan putken sauman puhdistus oli vielä tänään tehtävälistalla. Aivan kuten kaikkien kansipeltien uusi, mutta onneksi varsin nopea läpikäyminenkin. Vaikka olin ehtinyt edellisenä päivänä kiertää ne kauttaaltaan läpi niin Annitrolia ei ollut illalla voinut kansille levitellä, sillä sade olisi vienyt sen samantien järveen. Tästä syystä kaikki maalittomiksi puhdistamani paikat olivatkin ottaneet pienen pintaruosteen kaunistuksekseen, joten eipä ollut taaskaan tarjolla mitään muuta vaihtoehtoa.

Ennen kuin aloitin nämä hommat, rälläköin kuitenkin vielä vanhat, ilmeisesti aluksen kyljellä törmäyssuojina korjausalusaikana olleiden autonrenkaiden kiinnitykseen tarkoitetut, lenkit pois haittaamasta kansien puhtaanapitoa. Nyt pitäisi puiden lehdet ja muut roskat saada kohtuudella pestyä pois täkkiä ruostuttamasta. Parantelin myös samalla vesien poispääsyä kansilta madaltamalla muutamia täkkipeltien ja vedenpoistoreikien hitsaussaumoja. Jo mainitsemani ulkolaidan putken ja kansipellin hitsaussauman puhdistamiseen käytin pienen kulmahiomakoneen palmikoidulla teräsharjalla myös varsin paljon aikaa. Se on nimittäin paikka, mihin ruoste kannessa varmimmin iskee. Tämän työvaiheen lopulla vuosi sitten hankkimani ja jo jonkin aikaa erikoista ääntä pitänyt Boschin kulmahiomakone otti myös lopulta lopputilin ja muutti kaikkien laivaremonteissa menehtyneiden sähkötyökalujen hautausmaalle. Rauha hänen sielulleen!

Yksi kannen noin kymmenestä kiinnityslenkistä.

Tässä on käynnissä kumiveneen roikotuksessa vääntyneen taavetin oikaisu.

Tunnustettakoon myös tässä, että ajatukseni oli ollut puhdistella varsinkin salmiakkikuvioiset kansipellit vielä nyt tehtyäkin huolellisemmin, mutta miehistöäni armahtaakseni yritin etsiä niistä tähän hätään vain pahimmat paikat ja jatkaa hommissa joutuisasti eteenpäin. Suunnitelmissa oleva kesälomareissumme alkoi nimittäin pikkuhiljaa painaa todenteolla päälle. Nostettakoon tässä myös mitä nöyrimmin kipparinhattua koko muulle Tähtimiehistölle, sillä niin joustavasti ja urhollisesti he ovat suhtautuneet tunti- ja päiväkausia jatkuneeseen rälläkän laulatukseen sekä ajoittain sisätiloihin tunkevaan pistävään maalinhajuun!

Yksi yö meidän siis piti vielä viettää Niskalammilla ennen kuin Wickström hörähti taas iloisesti tulille (417,5h). Mukanamme tuomamme 60 litraa polttoainetta oli myös ennen lähtöä lurautettu Tähden tankkiin ja vielä kerran oli pyörähdetty hankkimassa Biltemasta lisää "laadukkaita" kohokytkimiä harmaavesien pumppukaivoon. Tähdelle tullessamme oli viikko sitten vaihdettu nimittäin aivan itsekseen haljennut ja sen kansiosa lennähtänyt alapuolisessa kuvassa näkyvään paikkaan. Itse kytkimen saimme vaihdettua onneksi takuuseen ja asiasta viisastuneina ostimme myös yhden vastaisuuden varalle. Harmi, kun tähän hätään ei löytynyt mistään kelvollisempaa tuotetta. Motonet myy nimittäin aivan samaa laitetta ja vielä euroa kalliimmalla.

Liikkeelle päästyämme ajelimme ensialkuun suorinta tietä Puumalaan. Saavuimme sinne myöhään illalla ja satama olikin jo ehtinyt vaipua yöunilleen. Septin tyhjennys ja tankkaus päätettiin siitä syystä jättää seuraavaan aamuun.

Ai että kun vastamaalattu korsteeni kiiltää mukavasti!

M/s Pelle.

Iltapuhteena pelailtiin kuitenkin hetki rannassa ja ihasteltiin samalla laiturissa ollutta ja Viaporista eli Suomenlinnasta asti saapunutta pientä Notre Dame -hinaajaa. Aluksesta voisi sanoa, että sen upea puurakenteinen ja hiotuilla laseilla viimeistelty ajohytti oli aivan kuin kaiken muun hienouden kruununa. Myös rovin ja kansirakenteiden tummat värisävyt sekä suuri hinauskoukku tekivät meihin vaikutuksen ja tovin aluksen vierellä laiturilla näkemästämme nautiskelimmekin. Harmi kun se aamulla ehti ottamaan potkurin alleen ennen kuin ehdimme käymään omistajien juttusilla.

Hyry, Notre Dame ja Tähti Puumalassa. 

S/s Wenno. 

M/s Tyrsky ja Vorokki.

Meidän matkamme jatkui myös kohti pohjoista. Valitsimme syväväylän sijasta läntisemmän Sulkavan ohitse kulkevan reitin. Ilma vaikutti otolliselta maalauspuuhiin, joten miehistö valjastettiinkin pian ruorimiehen paikalle ja kippari siirtyi konttailemaan pitkin kansia. Styyrpuurin täkkipeltejä oli ehditty pohjamaalata vasta keulasta puoliväliin laivaa, kun innokkaita jungmanneja alkoi vapaaehtoisesti ilmoittautua myös maalaustehtäviin ja niinpä vuoroa telan ja pensselin varressa hetkisen päästä vaihdettiin. Työttömäksi jääneen kipparin tehtäväksi jäi tämän jälkeen ainoastaan ohjeistaminen, jota tehtiin vuoroin sillalla, vuoroin kansilla. Sulkavan Linnavuori ohitettiin tällä kertaa varsin erikoisesti edellä kuvatun maalausurakan pyörteissä. Myöhemmin Vekaran lossin sivuutettuamme jatkoimme vielä tovin verran matkaa aina Tuohiluotoon asti (428h). Sinne saapuessamme olivat enää paapuurin puoleiset täkkipellit maalaamatta.

Rantauduttuamme oli tarkoitus jatkaa maalauspuuhissa eteenpäin, sillä varsinaista pohjamaalia oli vielä runsaasti jäljellä. Kovetinpurkistä näkyi kuitenkin pohja huolestuttavasti. Sekoitusastiaan oli kuitenkin ehditty ennen tätä havaintoa jo kaataa molempia aineita, joten päätin nerokkaana - sen enempää asiaa miettimättä - laittaa jatkoksi pintamaalin kovetinta. No siihenhän lennähti samantien paikalle savolainen Supermies eli Vituiksmän! Ainekset nimittäin paakkuuntuivat sillä silmän räpäyksellä sekoitusastiaan eikä mitään ollut enää tehtävissä. Eli huomio huomio.. Pintamaalin kovetin EI toimi pohjamaalille!!

Hetkisen tilannetta kirottuani päätin ottaa ajatuksia virkistävän lonkeron ja siirtyä grillimestariksi Tähden sivulla olleen pienen rantakallion laelle. Olimme muuten kokeilleet tänne saapuessamme kiinnittää aluksemme kylkikiinnityksellä samaisen jyrkästi veteen laskevan kallion länsisivulle, muttemme saaneet puisia viilareita aseteltua tarpeeksi hyvin kallion ja Tähden väliin. Vaikka nyt oli tyyntä niin seuraavaksi aamuksi oli luvattu heikkoa lännenpuoleista tuulta ja kuten varmaan ymmärrätte, niin emme missään nimessä tahtoneet herätä kallion ja raudan kohtaamisesta aiheutuviin ääniin.

Tuohiluodossa hajosi taas yksi Bilteman kohokytkin. Ilmeisesti huonosti tehdystä liimasaumasta oli päässyt vettä kapistuksen sisälle. Tästä johtuen varalla olleen kytkimen saumat tiivistettiin liimalla ennen sen käyttöönottoa.

Illalla muiden mentyä nukkumaan oli kipparin mieli leppynyt sen verran, että kaikki täkkipellit maalattiin ensimmäistä kertaa vihreällä. Täkin vasen puoli jäi siis näin ollen vaille pohjustusta. Myöhemmin sitten nähdään kuinka maali siellä pysyy. Neljä tuntia taisi tämä maalin katkuinen ja kesäisen käen kukunnan säestämä kierros kansilla kestää.