Visiitti Puruvedelle

Hotelli Punkaharju.

Hotellin viiden ruokalajin illallisen pääruokana oli tällä kertaa erinomaista sienirisottoa, joka tuskin oli tehty näistä..

Ennen lähtöä aamupuhteella vaihdettiin neljä kesää kestänyt kumiveneen hinausköysi uuteen.

Siinäpä alkuun muutama kuva, mutta nyt itse tarinaan.. Mahat pullollaan nukuimme yön Hotelli Punkaharjun laiturissa. Aamupäivällä puuhailtiin ja ulkoiltiin lähiympäristössä, ennen kuin kuitattiin laiturimaksu hotellin receptioniin ja kahteen vahtiin jakautuneen miehistön voimin siirrettiin Tähti sekä auto muutaman kilometrin päähän Puruveden puolelle johtavan Punkasalmen sillan kupeeseen. Sieltä muun miehistön olisi vaivattomampi ottaa jälkimmäinen taas allensa parin päivän päästä tapahtuvalla paluumatkallamme. Mainittakoon tässä, että siirtymän hotellilta sillalle sekä molempien päiden laiturimanööverit Tähteä kipparoi miehistömme nuorimmainen. Vanhemman polven ohjeita noudattaen peruutettiin siis onnistuneesti pois laiturista, tehtiin siirtoajo ja kiinnityttiin seuraavaan kaijaan.

Tähti taustallaan Punkasalmen silta.

Noukittuamme autolla paikalle tulleet takaisin Tähden kyytiin, alitimme seuraavaksi masto kaadettuna Punkasalmen vain 4,5 metrin alituskorkeuden omaavan sillan. Tarkkaa Puruveden puoleista yöpymiskohdetta ei vielä tässä vaiheessa ollut päätetty, mutta netin avulla siksi valikoitui pian vesistön koilliskulmalla sijaitseva Linnasaari. Kuten tuossa linkissä mainitaan, Puruvesi kuuluu maailman seitsemän puhtaimman vesistön joukkoon. Ja se on kyllä helppo uskoa! Keneltäpä olisi voinut jäädä huomaamatta laivan kyljestä juokseva poikkeuksellisen kirkas jäähdytysvesi, joka näytti kuin suoraan vesijohtoverkosta otetulta?

Kun veden lisäksi sääkin oli syksyiseen ajankohtaan nähden harvinaisen kirkas ja lämmin, tuntui erikoiselta tehdä myös sellainen huomio, ettei näköpiiriimme koko noin nelituntisen rupeaman (eikä itseasiassa koko viikonlopun) aikana ilmaantunut ainoatakaan toista matkakäyttöön tarkoitettua venettä. Sen sijaan uistelemassa olevia pienempiä aluksia, aina kumiveneistä suurempiin HT-veneisiin asti, havaittiin lopulle toistakymmentä.

Vastaan tuli myös rinnakkain kiinnitetyt ammattikalastajien alukset, joiden takakansilla taisivat perkuuhommat olla paraillaan käynnissä.

Päästyämme Linnasaareen (568,5h), ei mikään paikasta meitä informoinut ennakkotieto ollut mielestämme liioitteleva, niin kirkasta vesi oli. Näkyvyys pohjaanpäin oli helposti 2,5 metriä, ellei vielä paljon enemmänkin. Sen lisäksi meidän ihasteltavaksemme tarjoiltiin vielä syvälle saaren sisään kurottava suojainen, hiekkarantainen ja upean auringonlaskun tarjoava lahdukka. Mielestäni tällaista paikkaa voisi helposti kutsua vaikkapa paratiisiksi. No korjattakoon sen verran, että ainakin kesäparatiisiksi!

Valmiita rantautumis- ja tulipaikkoja Linnasaaressa oli useita, mutta Tähden keulalle ei silti ensi alkuun näyttänyt löytyvän sopivaa kohtaa, jossa lankonki tai tikkaat yltäisivät kuiville. Idän puoleisen rannan nuotiokatoksessa tulia sytyttelevät ja sen ympärillä vesirajassa lippoja heittelevät nuoret miehet osasivat kuitenkin auttaa meitä. He osoittivat siltä rannalta heidän mielestään syvimmän kohdan ja siirsivät myös siihen parkeeraamansa Busterin ystävällisesti pois tieltämme. Näin pääsimme tarpeeksi lähelle rantaviivaa ja tikkaita pitkin kuivin jaloin maihin. Paikka oli muuten aivan täydellinen, mutta vedenalainen hietapenkka oli jopa turhankin jyrkkä Tähden jääkeulalle. Tästä syystä keskilaivaan tulleet harusköydet täytyi vetää todella tiukalle, jottei keula luiskahtaisi rannasta omille teilleen.

Iltapäivän ja illan ajan ihmettelimme ja tutkimme saarta sekä kävellen että kumiveneellä. Upeasta luonnosta huolimatta, suurin mieleen jäänyt erikoisuus taisi kuitenkin olla samaisten meitä rantautumispuuhissa auttaneiden miesten Tähden miehistön nuorimmille esittelemä tikkupulla. Heidän taikinavarastot olivat nimittäin niin riittoisia, että siitä riitti mainiosti meillekin. Myös paistaminen neuvottiin oppilaille kädestä pitäen. Kiitoksia vain tästäkin kokemuksesta!

Muista vierailijoista illan aikana kokonaan tyhjentyneen saaren hiljainen ja täysin valosaasteeton yö aiheutti myös sen, että vielä ennen nukkumaan menoa koko miehistö marssitettiin kannelle. Kaikki Tähden ulospäin kajoaan loistavat valot sammutettiin ja katseltiin kiikareilla sekä paljain silmin pitkän aikaa kirkasta ja täysin pilvetöntä tähtitaivasta.

Linnasaareen mennessä ja sieltä palatessa oiottiin taas hitusen merkittyjen väylien ulkopuolella. Kokka taitaa osoittaa tässä kuvassa pientä Mykkii nimistä saarta kohden.

Seuraavana päivänä lähes helteisessä ja parhaimmillaan melkein 20 celsiusasteen lämpötilassa Tähti palasi tulojälkiään pitkin aina Vasaransaareen nurkille asti takaisinpäin, ennen kuin otti suuntiman pohjoiseen Kerimäelle. Sinne vievästä kahdesta mahdollisesta väylästä valikoitui jostakin kumman syystä kuljettavaksi itäisempi. Se johti paria tuntia myöhemmin tilanteeseen, jossa olimme kaukana kirkonkylän itäpuolella, liian matalalla väylällä, ajamassa aivan liian heiveröiseen laituriin. Tästä johtuen pyöräytimme viime metreillä ympäri ja ankkuroimme Hytermänselän puolelle aivan Veneenniemen kärjen tuntumaan. Sen jälkeen tankattiin kumiveneen perämoottori ja lähdettiin sen avittamana jatkamaan taivallusta kohti Kerimäen virallista venesatamaa.

Ankkurissa Veneenniemen kärjen lähellä.

Ensin ylitettiin Olavinlahti, sitten alitettiin Tavisalon maantiesilta ja lopulta kierrettiin Jouhenniemi ja niin oltiin perillä hyvin idyllisessä Kirkkorannan venesatamassa. Täällä vierailun todellinen syy oli luonnollisesti maailman suurin ja jo vuonna 1848 käyttöön vihitty puukirkko. Mukava olisi kuitenkin ollut myös ajaa Tähti tähän kauniiseen satamaan ja jäädä vaikka yöksi. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, ettei rohkeus siihen riittänyt. Oman reittisekoilumme aiheutti nimittäin, tai ainakin siihen hyvin suurelta osin vaikutti, Kirkonrannan satamaan johtavan väylän syvyydestä saatu vähäinen etukäteistieto. Merikartan mukaan tänne ei olisi nimittäin 1,7 metrin syväyksellä mitään asiaa. Kumiveneellä ajellessa väylä kuitenkin vaikutti "ehkä" mahdolliselta kulkea ja tapasimmepa satamasta jopa purjeveneen. Tai no voihan siinä tietenkin olla nostoköli tai alle 1,5 metrin syväys..

Joka tapauksessa mistään netin syövereistä emme löytäneet varmistusta tänne Sammalselältä tulevan väylän kulkusyvyydestä. Ja kun (seli seli.. ja piipi piipi..) toinen Hälvän saaren itä- ja pohjoispuolitse kiertävä reitti vaikutti vievän meidät selkeästi johonkin laituriin päättelimme sen virheellisesti paremmaksi. Tällä kokemuksella voisimme kuitenkin Tähtilaivueesta suositella ainakin Kerimäen sataman kulkusyvyyksien ja tarvittaessa myös mahdollisten ajo-ohjeiden lisäämistä, esimerkiksi noille Venesatamat.fi- ja Venelehti.fi- sivustoille. Uskoisin nimittäin monen muunkin käyttävän niitä hakiessaan uusia satama- ja rantautumispaikkoja. Tuollaisen rauhaisan saaristolaistyylisen miljöön ei millään soisi jäävän enemmän vettä vaativien aluksien miehistöiltäkään käymättä.

Kiinnitettyämme kumiveneen, kiertelimme kirkonmaalla ja kylällä parin tunnin ajan. Ainoat auki olevat paikat olivat luultavasti sunnuntaista johtuen lähikauppa ja R-kioski, joten tarkemmin emme päässeet esimerkiksi kirkon sisätiloihin tai vaikkapa sen läheisyydessä olleeseen Suomen järvikalastusmuseoon tutustumaan. Ulkoapäin kauniit ja hyväkuntoiset rakennukset olivat kuitenkin vapaasti katseltavissa. Niihin kun vielä lisää Kalastajatilan pihapiirin ja sataman punaiset venevajat, niin ei meiltä onneksi kohteet kesken loppuneet.

 

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun hurautimme ajaa kumiveneellä takaisin Tähdelle. Heti ankkurinnoston jälkeen jatkoimme myös ajeluamme eteenpäin. Petri niminen saari oli jo aiemmin esiintynyt edukseen siitä kirjoitetuissa luonnehdinnoissa, joten suuntasimme nyt sinne. Mukavaa oli myös se, että saaren itärannan satamapaikkaan löytyi kapean väylän kautta neuvovat selkeät ajo-ohjeet.

Osaksi merkittyjen väylien ulkopuolella kulkien suunnistimme mahdollisimman suoraa ja nopeaa reittiä ensin saaren eteläpuolelle. Sinne saapuessamme oli kuitenkin pimeä jo ehtinyt laskeutua, joten viimeinen aivan kaislikon reunoja hipova kapea uoma täytyi ajaa valojen loisteessa. Hiekkapenkat aluksen molemmin puolin näkyivät kirkkaassa vedessä erittäin selvästi. Kaislojen varsia saattoi myös katseellaan seurata aina pohjaan asti. Keskilaivassa oleva kaikuluotain näytti useaan otteeseen vain 0,8m ja 0,6m lukemia, joten syvyyttä ei ollut yhtään liikaa. Tähteä luotsattiin kuitenkin eteenpäin pienillä potkurin potkuilla, varovaisilla peräsimen käännöillä ja keulapotkurilla. Näillä viimeksi mainituilla lähinnä sen takia, ettei kapealla väylällä aluksen ahteri oikein voinut kulkea eri kohdasta kuin kokka.

Pimeällä Petrisaaren kapeassa uomassa.

Jännittävän viisiminuuttisen jälkeen olimme kuitenkin turvallisesti saaren itäpuolisessa suojaisessa lahdelmassa. Siellä rantaa kohti hiipiessämme laitoimme peräköyden kiinni erääseen paikalla olleista kolmesta poijusta. Tarkoitus oli sillä tavoin välttyä harusköysien vetämiseltä. Hiekkainen ranta oli kuitenkin niin matala ettemme päässeet lähellekään vesirajaa. Pieni perän takaa eli idästäpäin käyvä tuulenvire sai meidät sen jälkeen kokeilemaan meille uutta kiinnitystapaa, kun peruutimme peräköysi edelleenkin kiinni poijussa pois rannasta ja käänsimme keulamme vasten tuulta. Sen jälkeen ajettiin parikymmentä metriä eteenpäin ennen kuin laskettiin ankkuri. Näin saimme pidettyä peräköyden avulla ankkuriketjun koko yön kireällä, eikä meidän tarvinnut kuunnella sen kolinaa ja raapimista.

Petrisaaren kirkkailla vesillä ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa nähdä Tähden potkuria ja peräsintä.

Petrisaareen (574h) ei miehistö suuremmin ehtinyt tällä lyhyellä visiitillä tutustua. Kippari ja laivakoira siellä vain hoitivat pariin otteeseen "asioitaan" ennen kuin seuraavana aamuna suuntasimme takaisin kohti Punkaharjua. Hieno hiekkaranta ja koko paikka muutenkin jäivät kyllä siitä huolimatta mieleen, joten uusi reissu tänne joskus tulevaisuudessa, olisi kyllä enemmän kuin tervetullut kokemus. Tervetullut oli myös vilahdus Norpasta, joka näyttäytyi meille Harvanselällä aivan Harvan saaren pohjoispuolella. Jos ymmärsin oikein, ovat norpat tulleet paluumuuttajina takaisin Puruvedelle vasta aivan viime vuosina. Kalastus kun oli saanut ne häviämään näiltä vesiltä kokonaan jo joskus 1950 luvulla.

Kuten suunnitelma oli ollutkin, muu miehistö poistui aluksesta Punkasalmen sillan korvassa olevassa satamassa (575,5h) ja Tähti lähti kippari/laivakoira yhdistelmän luotsaamana paarustamaan kohti kotia. Ajattelin tällä kertaa välttää Pihlajaveden eteläosia ja niinpä ajelimme aurinkoisessa ja lämpimässä syyskelissä Moinsalmentien alittavan Virtasalmen aukaistavan sillan kautta.

Sen jälkeen suunnittiin lähelle Savonlinnaa ennen kuin käännyttiin kohti länttä vievälle Pitkälle-Pihlajavedelle. Sieltä reitti siirtyi puolestaan Laukansaaren vieritse mutkittelemaan kohti viime vuonnakin vierailtua Kesamonsaaren Piispanhuvilaa (579h), jossa pidettiin lyhyt ruokatauko. Tässä linkki siihen tarinaan. Pihamaan lähes koskemattomat viinimarjapensaat tarjosivat siellä meille oikein maittavaa jälkiruokaa.

Seuraavaksi ajettiin sitten Vekaraan, josta puolestaan käännyttiin Enovedelle Partalansaaren länsipuoliselle reitille. Tätä luonnon muovaamaa ja mielestäni erittäin kaunista väylää lasketeltiin aina hämärän tuloon asti, jolloin satuimme juuri sopivasti olemaan Mannilanniemen ilmeisesti lakkautetun vierasvenesataman kohdalla (582,5h). Ajoimme kuitenkin rohkeasti hiljaiseen laituriin ja vietimme siinä yön lähtien aamulla jatkamaan matkaa jo kello seitsemän.

Peilityynessä kelissä Vänkäläisenselällä ennen Vekaraa oli hyvä kokeilla paljonko Tähti todellisuudessa kulkee. Pienen huopaamisen jälkeen lukemaksi vakiintui 8,2 solmua.

Vekaran lossi.

Sulkavan Linnavuori.

Mannilanniemen laituri.

Eilisestä täysin muuttunut sumuinen syyskuinen ilmanala tarjosi meille seuraavana aamuna rauhallista ja unettavaa ajokeliä. Näkyvyys vaihteli muutamasta sadasta metristä ehkä noin kilometriin. Vettä sateli välillä, mutta tuuli pysyi onneksi maltillisissa lukemissa. Puumalassa etäältä kuvattujen m/s Arvon ja m/s Martti 4:sen jälkeen Lehmäiselän koillispuolella nähtiin Pölli 1-puskija yrittämässä proomunsa kanssa pienen saaren rantaan sekä vilaukselta Lossi 169 ajamassa edellämme kohti Hätinvirtaa. Hätinvirran telakalta tavattiin puolestaan m/s Pankakoski, m/s Ahti ja s/s Juno ilman ajohyttiä. Hinaaja Olli tuli myöhemmin vastaan Nuottaluodon kohdalla. Jo aiemmin mainittu Lossi 169 ohitettiin pian sen jälkeen ja myös m/s Hanhi puski vastaan Myhkiönselän puolella.

Upea kaksikko Puumalassa m/s Arvo ja m/s Martti 4. Molemmista löytyy mukavasti tietoa noiden linkkien takaa.

M/s Pölli 1.

M/s Olli tulee vasemmalla vastaan ja oikealla oleva Lossi 169 ohitetaan kohta.

M/s Hanhi.

Tuntimittarin lukeman ollessa 588,5h lukittiin viimein yli puolitoistaviikkoisen syysreissun päätteeksi Tähden ovet. Ajotunteja tällä Niskalampi-Lappeenranta-Marjo-Lappeenranta-Viipuri-Ilkonsaari-Puumala-Vekara-Punkaharju-Linnasaari-Kerimäki-Petri-Vekara-Puumala-Hätinvirta-Niskalampi -pyrähdyksellä kertyi yhteensä 62,5h. Jospa pahimmat ajohalut olisivat tällä toimenpiteellä hetkeksi tyydytetyt, sillä seuraavasta käynnistä Tähdellä ei ole tällä erää vielä varmaa tietoa. Miehistön loppuvuoden yhteiset loma-ajat ovat nimittäin niin sanotusti kortilla. Eiköhän jotakin puuhailureissuja kalenteriin kuitenkin ilmaannu, mutta niistä sitten lisää taas myöhemmin.

Yksi mielestäni kertomisen arvoinen asia vielä tähän loppuun. Tulin nimittäin tämän reissun pitkien ajopäivien aikana laskeneeksi kahden vuoden ja neljän kuukauden ja noin 550 ajotunnin ajalta, Tähden Wickström -moottorin tuntikulutuksen. Se on mielestäni erittäin kohtuullinen 7,7 litraa! Varsinkin, kun ottaa huomioon, että tulokseen sisältyy muutamaa todella lyhyttä ja ainoastaan muutaman tunnin mittaista katkosta lukuunottamatta myös kamiinan käyttämät polttoaineet. Meillä on käytännössä ollut menneenäkin kesänä lämmitys koko ajan yötä-päivää päällä, vaikkakin pienellä teholla, aina Tähdellä ollessamme. Tämän laskelman valossa voinkin helposti uskoa minulle jo aikoinaan kaupantekohetkellä kerrotun moottorin tuntikulutuksen, jonka sanottiin silloin pyörivän 6-7 litran lukemissa.