Vuoden 2017 kesäloman viimeinen viikko osa 1/2.

Taas kerran - tarkalleen ottaen neljännen kerran - alkoi Tähden kanssa vietetty kesäloma lähenemään loppuaan ja elämä maakrapuna pyörimään tummana ja uhkaavana pilvenä taivaanrannassa. Ennen osittain kivuliaaltakin tuntuvaa paluuta arjen oravanpyörään Etelä-Suomeen, oli kuitenkin tarjolla vielä viiden päivän mittainen pätkä seilaamista Imatran lähivesillä, Saimaan ja Suur-Saimaan ulapoilla.

Ensimmäinen iltaisella tehty siirtymämme Niskalammilta ei vienyt meitä todellakaan kauas, sillä poikkesimme vain viereisessä Lammassaaressa hakemassa juomavettä ja ajoimme sen jälkeen läheisen Mietinsaaren koilliskulmalla olevan pienen nimettömän saaren rantaan. Olin joskus kulkiessani nähnyt Tähteä pienemmän teräsaluksen olevan siellä keula rantaan ajettuna, joten paikka vaikutti yöpymiseen juuri sopivalta. Vaikka oletetun rantautumiskohdan lähettyvillä oli kuin maamerkkinä muovisia puutarhatuoleja, jouduimme kuitenkin hakemaan tarkkaa paikkaa hämärtyvässä illassa hakuvalolla. Kohta löytyikin näillä konstein helposti, mutta niin vain otti laivamme köli kiveen jo useita metrejä ennen rantaviivaa.

Vaikka vauhti oli hiljainen ja vaihde vapaalla, nosti perän takaa vasemmalta puhaltanut tuuli keulan kunnolla murikan päälle ja pysähdyimme kokonaan paikoillemme. Hetkeen ei tämän jälkeen tapahtunut mitään, kunnes pikkuhiljaa tuulen voima alkoi kääntää perää oikealle rannan ja läheisen matalikon suuntaan. Jouduinkin tästä syystä ennen irroitusyritystä pukkaamaan perää vasemmalle, kohti tuulta, koneella. Vasta sen jälkeen pakilla reilusti kierroksia nostaen Tähti irtosi kiven otteesta. Sen verran olimme siinä melskatessamme kuitenkin hoksanneet katsella valojen avulla rantaa, että ymmärsimme sen olevan kauttaaltaan aivan liian matala Tähden 1,7 metrin syväkselle. Niinpä hiivimme vähin äänin muutaman kymmenen metriä tulojälkiämme pitkin takaisinpäin ja laskimme ankkurin keskelle pientä noin 6-8 metrin syvyistä lahtea.

Yö kuunneltiin niillä sijoilla noin 3-4 m/s puhallelleen luoteistuulen aiheuttamaa ankkuriketjun hakkausta. Meteliin ei vaikuttanut edes viilari, jonka kävin pujottamassa ankkuriklyysin ulkopuolelle työntämään ketjua kauemmaksi kokkapelleistä. Muu miehistö onneksi vaikutti nukkuvan. Vaikka kävin välillä unessa, minun oli kuitenkin lopulta neljän aikoihin vaihdettava punkkaa aluksen peräpäähän, jossa meno olikin näiltä osin selvästi rauhaisampaa.

Univelkoja lyhennettin seuraavana aamupäivänä aina kello yhteentoista asti. Sen jälkeen nautittiin aamupala ja mentiin kumiveneellä rantaan katselemaan saaresta löytyviä ja selvästi jonkun vakituisen kävijän jättämiä jälkiä. Muun muassa tulipaikka ja riuku kuuluivat varusteisiin. Keppien, kivien ja varsinkin leipien heittelyyn käytettiin myös rannassa paljon aikaa, sillä tänään meillä ei todellakaan ollut kiire minnekään.

Pieniä laiva-askareitakin tietenkin hoidettiin, vaikka tarkoitus oli todellakin käyttää vain oleiluun nämä viimeiset lomapäivät. Kerroin jo Teille aiemmin m/s Kyminsuun kipparin minulle tarjoamasta tietotulvasta koskien Wickströmin laivamoottoreita. Tähän liittyen muistin saaren rannassa käyskennellessä erään vinkin koskeneen sylinterilohkon kyljessä olevien ja alunperin todennäköisesti jonkin apulaitteen kiinnitämiseen tarkoitettujen ruuvien tarkistamista. Kyminsuun ruuvit olivat nimittäin olleet niin pitkiä, että ne ottivat kiinni nelossylinterin pakoventtiilin nostajantankoon, joka kulkee omassa kanavassaan lohkon sisäpuolella juuri kyseisten ruuvien kohdalla. Ja niinhän se oli tietenkin Tähdessäkin! Katsokaa vaikka alapuolista kuvaa.



Kuten siitä voitte huomata, toisen ruuvin päässä on selvä jälki yhteentörmäyksestä. Harmi, kun en muistanut asiaa säätäessäni paria viikkoa aiemmin Ahvensalossa Kuopion lähellä venttiileitä. Silloin kun olisi helposti voinut tarkistaa myös nostajantangon kunnon. Todennäköistä kuitenkin on, ettei se ole tästä kohtaamisesta suuremmin vahingoittunut, vaikka Kyminsuun tangon kuulin sorvautuneen vuosien saatossa keskikohdaltaan päitään ohuemmaksi.

Järkytyksestä selvittyäni kiinnitin ruuvit parin aluslevyn ja tiivisteliiman kanssa takaisin paikoilleen. Nyt ei pitäisi niiden päiden hipsiä nostimen tankoihin missään tilanteessa. On kyllä uskomatonta, että tällaisia lapsosia löytyy vielä 1960 -luvun moottoreistakin.

Laittaessamme muutamaa tuntia myöhemmin potkurin jälleen pyörimään suuntasimme kulkumme Mietinsaaren pohjoispuolista väylää pitkin kohti länttä. Siinä päämäärättömästi eteenpäin ajellessa tuli mieleen käydä vihdoinkin tarkastamassa jossakin Pienen Lintusaaren pohjoispuolella ja Vuosalmen liepeillä sijaitsevan kyläkaupan sijainti. Useampi kanssaveneilijä on siitä meille vuosien saatossa puhunut, mutta niin olivat kaupan tarkat koordinaatit unohtuneet ja paikka jäänyt kokonaan käymättä. Myös putiikin nimi oli kaikeksi epäonneksi hävinnyt tyystin pois mielestä.

Ajaessamme myöhemmin kapeaan Vuosalmeen hälytettiin koko miehistö sillalle tähystämään. Mitään merkkejä kaupasta, laiturista eikä oikein mistään muustakaan paikkaan viittaavasta, ei vain sen rannoilla havaittu. Vetäisimmeko siis vesiperän? Päätimme kuitenkin hetken aprikoinnin jälkeen jatkaa matkaa eteenpäin kohti Ruokolahtea. Pian eteemme aukenikin pieni Kauvonselkä, jonka rantoja kiikareilla tähyilemällä näimme suoraan edessämme pohjoisrannalla pienen etäisesti kummelia muistuttavan kyltin. Tietenkään sen tekstistä ei saanut näin kaukaa mitään selvää, mutta jotenkin se vaikutti oikealta. Kolmen-neljän metrin lukemissa pyörivän vedensyvyyden takia etenimme väylän ulkopuolella kohti kylttiä kaikessa rauhassa merikorttia koko ajan tarkkaavaisesti silmäillen.

Lähemmäksi päästyämme kyltin kirjoitus paljasti meidän olevan oikeilla jäljillä ja samaan aikaan näimme myös viereisen Metelniemen kärjessä olevan pienen laiturin, jossa hulmusi aito ja alkuperäinen Seo -huoltoaseman lippu. Vaikka kohde oli nyt löytynyt, kartta kuitenkin paljasti laiturin olevan sen verran matalan veden takana, ettei Tähdellä ollut sinne mitään asiaa. Niinpä laskimmekin ankkurin ja lähdimme.. Yllätys yllätys.. Etukajuuttaan päiväunillle! Kipparia nimittäin väsytti edellisen yön ja sitä edeltäneen työputken univelat vielä sen verran rankasti, että kumivene/patikkareissulle kohti kyläkauppa ei tohdittu lähteä ilman pieniä ja lomapäivään enemmän kuin hyvin sopivia ettosia.

Eikös näillä kumiveneen penkeillä istuta tälleen?

Puolen tunnin perästä oltiin kuitenkin jälleen liikkeellä ja apuveneen kokka osoitti kohti kaupan laituria. Rannasta otettiin suunta tietä pitkin kohti länttä ja luodetta. Noin varttitunnin mittaisen kävelyn perästä saavuttiinkin perille sympaattiselle Utulan kyläkaupalle. Tämä ympäri vuoden sunnuntaita ja maanantaita lukuunottamatta auki oleva kauppa tarjoaa asiakkailleen monenlaisia palveluita. Ruoka- juomaostokset siellä tietenkin hoituvat, mutta myös kahvilan ja pubin palvelut ovat tarjolla. Polttoainettakin saa ja kesälauantaisin siellä järjestetään jopa karaoke- ja elävänmusiikin iltoja. Kyseessä onkin siis, kuten nimikin sen sanoo, aito ja oikea Kyläkauppa!

Kauppamatkalla ihmeteltiin tietenkin myös reitin varrelle sattunutta ja ruohottunutta lätkäkaukaloa, beach volley -kenttää ja ilmeisesti jonkinlaista nuorisoseurantaloa. Satamaan vievän tienvarren metsämansikat ja mehukkaat mustikat tulivat myös huomioiduiksi.

Pyörän lisäksi laiturin lähettyviltä rannasta löytyi parit maitokärryt, ilmeisesti kaupassa asiointia silmällä pitäen. Kyllä on palvelu kohdillaan!

Kun vihdoinkin pääsimme takaisin Tähdelle oli myös matkamme jatkosuunnitelma lyöty lukkoon. Päätimme nimittäin lähteä käymään reilun tunnin matkan päässä sijaitsevalla Ruokolahdella, joka itseasiassa sijaitsee linnuntietä katsoen aivan kotisatamamme liepeillä. Vain Kaukopään tehtaiden likavesien leviämisen estämiseksi ja tehtaan puhtaanveden saannin varmistamiseksi rakennettu pato esti meitä ajamasta Ruokolahdelta suoraan Niskalammille. Pienemmän alikulkukorkeuden omaavilla veneillä sekin reitti on kuitenkin mahdollista kulkea.

Ruokolahdella yöpymiseen hyvin soveltuva tukeva Rasilan laivalaituri löytyi Ukonsalmen itärannalta helposti. Siinä vietimme köysien kiinnittämisen jälkeen mukavan ja rauhallisen illan pelaillen rannalla sählyä ja morjestaen paikalle omilta kiireiltään ennättäneitä tuttaviamme.

Keväthommat jatkuu, mutta reissuunkin taas päästään.

Palasin takaisin Niskalammille muutaman päivän mittaisen työkomennuksen jälkeen ja tartuin heti rälläkkää sarvista. Kolmessa 12-16 tuntisessa päivässä sain kierreltyä ajohytin loputkin koukerot ja poistettua vanhat maalit kaikista useita maalikerroksia sisältäneistä kohdista. Sain myös käsiteltyä hytin Annitrolilla ja pestyä sekä kuivatettua sen. Tämän lisäksi vielä maalasin kopin ja jo aiemmin ruosteenestokäsittelyn saaneen piipun Nor-Maalien harmaalla kaksikomponenttisella Epocoat 21 Primerillä.

Ajohytin kattoon oli myös jäänyt useita erikokoisia reikiä vanhan lälläriantennin poiston ja maston nokkaan muuttavan VHF-antennin jäljiltä. Näiden tukkimiseen käytin ennen pohjamaalausta tiivisteliimalla tiivistettyjä pultteja. Hitsausta ei alapuolisen eristeen takia voinut ajatella. Samalla tein myös äänimerkistä helpommin maalauksen tieltä irroitettavan, kiinnittämällä sen pultit ensin kattopeltiin. Näihin on äänitorvi sitten helpompi jatkossakin "pudottaa" ja kiinnittää ylhäältäpäin omilla muttereillaan, kuin purkaa ensin ohjaamon sisäkatto ja sitten vielä hommata paikalle apumies pitämään kattopellin läpi pyöriviä pultteja kiinni alapuolelta.

Tämän varsin työntäyteisen remonttiperiodin viimeisen päivän iltana saapui Tähden loppumiehistö sitten Niskalammille. Edessämme nimittäin häämötti kevään 2017 ensimmäinen yhteinen laivareissu, jota silmällä pitäen minä olin tietenkin imuroinut ja pyyhkinyt remonttipölyjä sisätiloista tuntitolkulla. Rälläkän teräsharjalla irroitettujen maalien tomut olivat nimittäin kantautuneet aivan joka puolelle. Teipillä ja suojamuoveilla olin kyllä yritänyt tilkitä ilmaräppänöitä ja hytin ovia, mutta kuten arvata saattaa, ei pöly silti jättänyt sisätiloja kokonaan rauhaan.

Viimein puoliyhdeksän aikaan illalla irroitimme kuitenkin touvimme Niskalammilta ja suuntasimme ensitöiksemme septintyhjennykselle läheiseen Lammassaaren satamaan. Siellä rantautumista harjoiteltiin hetken aikaa perän takaa kiusallisesti puhaltaneen tuulen takia. Vai olisiko ollut kipparin taidot talven jälkeen ruosteessa..? Parin minuutin jälkeen Tähti oli kuitenkin onnellisesti laiturissa ja imutyhjennyslaite täydessä työntouhussa.

Tämän jälkeen suunnattiin suorinta tietä kohti, jo niin monelta reissulta tuttua, Satamosaarta. Myös m/s Sissi oli liikkeellä, sillä se ajeli meitä pimenevässä kevätillassa kulkuvalot kimmeltäen tällä etapilla vastaan. Satamoon saavuttuamme oli ennen nukkumaanmenoa edessä vielä ruokailu ja saunominen. Wickströmin tuntimittari näytti muuten tässä vaiheessa 394h. Edellinen vuosi eli 2016 lopetettiin lukemaan 389h, eli viisi tuntia on ehtinyt moottori pyöriä öljynvaihdon jälkeisessä ja kotilaiturissa suoritetussa"ruuviajossa", edellisviikon Kytösaaren reissulla sekä tällä lyhyellä siirtymällä Lammassaaren kautta Satamosaareen.

Seuraavana päivänä lähdimme reissumme pisimmälle etapille kohti matkakohteeksi valittua Partakoskea. Paikkaa oli meille mainostettu vanhanaikaisena ja tutustumisen arvoisena kylämiljöönä ja sitähän se toki olikin. Edelliseen viitaten voi pilke silmäkulmassa myös sanoa, että talojen lisäksi ainakin osa sataman laitureista oli kovin vanhoja ja jo parhaat päivänsä nähneitä. Mieleen jäi myös yöpymisen varsin korkea hinta (20€).

Joka tapauksessa saimme Tähden kylkikiinnitettyä mukavasti hyvälle laituripaikalle. Siinä meitä auttoi oman veneensä kotisatamana Partakoskea pitävä ystävällinen kouvolalainen kanssaveneilijä. Onneksi hän sattui juuri parahiksi soutelemaan hiljaisessa satamassa poikansa kanssa ja osasi ohjata meidät juuri tähän paikkaan laitureita kiertelemästä ja paikkaa etsimästä. Vaihtoehtoiseksi kaavailemani laiturin pätkän "plussana" olisi nimittäin ollut kylkikiinnityksessä paapuurin lanteelle takuuvarmasti osunut, juuri ja juuri pinnanalainen kivi.

Yksi syy täällä vierailuumme, suosituksien ohella, oli myös etukäteistieto kaupasta. Ja sellainenkin rannasta kyllä löytyi. Olimme vain olleet itse hiukan liian ajattelemattomia, kun emme olleet varmistaneet puhelimella tarkemmin liikkeen, todennäköisesti sesonkiaikojen mukaan, muuttuvaa valikoimaa. Tästä johtuen miehistö jäikin meiltä täällä muonittamatta, sillä pelkällä limonadilla, kaljalla ja karamellilla sitä ei haluttu tehdä. Ilta Partakoskella vietettiin kaikesta huolimatta kuitenkin iloisesti lähiseutuun tutustuen, rannassa pelaillen, saunoen ja käen kukuntaa sekä sammakoiden kurnutusta kuunnellen. Yönkin saimme nukkua kaikessa rauhassa ja ottaa seuraavan aamun vastaan mukavan aurinkoisen sään vallitessa.

Tämä kuva on esillä lähinnä vain keväisen kirkkaan veden ja vesimittarin kiveen jättämän hauskan varjon takia!