Koli-Lieksa-Joensuu

Olin jo aiemmin kysynyt meille juhannusaatoksi laituripaikan Satamaravintola Alamajan rannasta, aivan Pohjois-Karjalan korkeimman vaaran Kolin kupeesta. Sinne siirryimme yhden Hiekkasaaressa vietetyn yönseudun jälkeen. Todella voimakas etelän puoleinen puhuri laittoi minut täällä kokeilemaan ensimmäsitä kertaa "taskuun" peruuttamista Tähdellä. Toki U:n malliseen etelä-lounaaseen auki olevaan satama-altaaseen olisi voinut ajaa keula edellä ja kiinnittää aluksen tyyrpuurin kyljeltä sen oikeaan eli idän puoleiseen laitaan. Tämä olisi vain tarkoittanut suoraan etelänpuoleiselta selältä tulevien 30-40 senttimetristen aaltojen jatkuvaa vyörymistä Tähden ahterin alle. Siinä läpsytyksessä ei kukaan olisi perähytissä pystynyt nukkumaan. Niinpä päätinkin kääntää kokan vasten aaltoja eli peruuttaa satama-altaaseen sekä saman aikaisesti ajaa paapuurin puoleisen kyljen vasten laituria. Vaikka itse sanonkin, niin se meni erinomaisesti, siitäkin huolimatta, että tuuli painoi meitä voimakkaasti irti möljästä. Laiturille katsomaan ja auttamaan tulleet eivät jättäneet tätä suoritusta myöskään huomiotta, joten positiivista palautetta sateli siltäkin suunnalta oikein mukavasti. Koneen tunnit tässä vaiheessa 711h.

Juhannusaatto ja -päivä vietettiin niillä sijoilla. Kolin huipulla käytiin patikoimassa, tunnelmaan sopivaa haitarimusiikkia kuuneltiin, sataman monenmoisia hulinoita seurailtiin ja kokkoakin poltettiin. Sen verran sekaannuin juhlien järjestelyihinkin, että kävin auttamassa paikan yrittäjää ja Satamaravintolan rantaa kotisatamanaan pitävän suuren teräspurjeveneen kipparia, kokkoa kannattavan lautan paikoilleen virittelyssä. Sain heiltä myös muutaman juhannuskoivun, joilla Tähti koristeltiin asianmukaisesti keskikesän juhlaa varten.

Sunnuntaina, ollessamme mukavan viikonlopun jälkeen lähtöpuuhissa pääsimme vielä tutustumaankin Mereea nimeä kantavan muistaakseni 36 tonnin painoiseen purjeveneeseen. Kippari kertoi rakentaneensa sitä ennen vesillelaskua kymmenen vuotta ja jälki olikin sen näköistä. Kaikki oli suunniteltu, mietitty ja myös toteutettu viimeisen päälle. Erään myöskin satamassa juhannuksen vietossa olleen huviveneen kipparin kanssa saimme kuulla omistajan valokuvilla höystämän mielenkiintoisen luennon aluksen massiivisesta rakennusurakasta. Eipä voi muuta kuin kipparihattua nostaa!

Mereea.

Meillä oli vielä muutama päivä aikaa käytettäväksi Pielisellä, joten seuraavaksi päätimme lähteä kohti Lieksaa. Matkalla sinne pysähdyimme uimaan Suurselän itälaidalla Haarapahtaat -saaren länsipuolella. Veden lämpötila lähenteli kahdeksaatoista astetta, joten olosuhteet siihen olivat hyvin otolliset. Kinahmonsalmen kautta ajettiin sitten kohteeseen, jossa Lieksanjoen suulla sijaitseva kovin heppoisen oloinen ja uimareiden valtaama huvivenelaituri aiheutti pienen pettymyksen. Mistään ei nimittäin selvinnyt kulkusyvyys väylältä sen luokse. Luultavasti se olisi ollut riittävä, mutta kun jostakin täytyisi saada varmuus asiaan! Tällaiset pienet, mutta venematkailun kannalta olennaiset asiat tankkauspisteiden ohella kannattaisi kyllä Pieliselläkin laittaa kuntoon. Upea järvi jää monelta varmasti käymättä jo Pielisjoen tarjoamien haasteiden, virtauksen, kanavien, pitkän matkan yms. takia, mutta jos perille asti uskaltaa niin kyllä edes kaupunkien ja kylien laitureiden tiedot olisi mukava löytää netistä. Puhettakaan muista mielenkiintosista kohteista. Nyt moneen paikkaan pitää mennä arvalla.

Joka tapauksessa kiinnittyminen Lieksan vieraslaituriin ei edellä mainituista syistä suuremmin houkutellut. Päätimmekin tästä johtuen ajaa pienen mutkan joella ja katsoa olisiko siellä parempaa paikkaa tarjolla. Ensiksi vasemmalle, eli joen pohjoisrannalle, jäi suuren ja juuri myydyn autolautta m/f Pielisen ja kantosiipialus Suviexpressin laituripaikka. Pian niiden jälkeen samalla puolen tuli vastaan vanha puinen laivamöljä, johon pienen harkinnan jälkeen päätettiin kiinnittäytyä ainakin kaupassakäynnin ajaksi (715h). Polttoaineen tankkausletkulla varustettu ryki oli aidatulla alueella hylätyn oloisen rakennuksen kanssa. Mietinkin olisiko kyseessä jokin vanha väylänhoitajien asema tai muu vastaava?

Jätin Tähden ikkunaan puhelinnumeron ostoksille lähtiessämme, sillä matkan varrelle sattui sopivasti myös Pielisen museo, johon aikaa saattaisi tuhraantua äkkiä paljonkin. Reissumme ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, kun emme millään löytäneet kumiveneelle sopivaa laituripaikkaa museon läheltä. Sen jättäminen vartioimatta jonnekin kauemmaksi ei nimittäin houkutellut. Museon rantaan oli myös laitettu kyltti, jossa rantautuminen jyrkästi kiellettiin. Niinpä annoimme paikan olla ja kävimme vain jokiristeilyllä ja kaupassa.

Tähdelle palatessa oli syntynyt myös päätös jäädä niille sijoille seuraavaksi yöksi. Illan vietimme sulka- ja jalkapallon parissa, joiden pelaamiseen laiturin viereinen pihamaa antoi oikein mukavat puitteet. Kerran lensi pallokin katolle, joten paikan omistajien asentamiin turvakameroihin varmasti tallentui monenmoista katsottavaa. Grilli ja sauna lämmitettiin tietenkin myös. Oikein mukava ja rauhallinen ilta päättyi kuitenkin puolenyön aikaan septisäiliömme tullessa täyteen. Vaikka se oli tyhjennetty vain viikko takaperin Joensuussa ja aiempina kesinä olin pitänyt tyhjennysvälinä noin 1,5-2 viikkoa, niin nyt se oli täynnä. Kun minkäänlaista mittaria ei ole, huomattiin täyttyminen huohotusletkussa olevan aktiivihiilisuodattimen vuotamisesta. Ja tiedätte varmaan, mitä sieltä vuoti?

Toiletin pesemisen ohessa päätettiin säiliö käydä tyhjentämässä heti, jotta aamutoimet saatasiin vuorostaan tehdä kaikessa rauhassa. Parinsadan metrin päässä m/f Pielisen ja Suviexpressin välissä oli päivällä nähty septintyhjennyspiste, joten nyt vain toivottiin, että alusten etäisyys toisistaan olisi meille riittävä ja että pumppu ylipäätään olisi toiminnassa. Hyvin me sinne lopulta mahduimme. Vaikka Tähti pitikin lyhyen tyhjennysletkun vuoksi ajaa "vaikeampi" oikea kylki vasten laituria ja perä vastavirtaan. Operaation jälkeen palattiin takaisin alkuperäiselle paikalle, jossa yö nukuttiin onneksi muuten rauhallisesti.

Seuraavana aamupäivänä aloitimme paluumatkamme Joensuuta kohti. Koko Pielisen eteläosa hurautettiin ajaa samaa kyytiä aina Uimaharjun siltojen luokse. Niiden jälkeen käytiin nimittäin hakemassa juomavettä kylän osittain metsittyneen laivalaiturin viereiseltä mattojenpesupaikalta, kun emme olleet vesipistettä Lieksan huoltolaiturilta yöllä löytäneet. Sen jälkeen jatkettiin matkaa hyvässä myötävirrassa aina Enon laivalaituriin asti (721h). Siellä käytiin puolestaan kävelyllä ja jäätelön ostossa. Paikka vaikutti tien läheisyydestä ja laivamme keräämästä huomiosta huolimatta sen verran mukavalta, että jäimme sinne lopulta myös yöksi.

Enossa asennettiin ahterihytin kattoon Biltemasta hankittu aurinkokennotuuletin, jossa on myös akku. Sen pitäisi siis pyöriä auringon laskettua vielä useampia tunteja. Pakko on kuitenkin sanoa, etten ole oikein vakuuttunut tuulettimen erinomaisuudesta.

Enon laivalaituri.

Aamun valjettua jatkui matka sitten Kaltimon ja Kuurnan kanavien ja kaikkien Pielisjoen siltojen ohitse takaisin aina Joensuuhun asti. Kova vastatuuli ja oma arviointivirheeni myöhästytti saapumistamme kaupungin itäpuolisen rautatiesillan luokse sen verran, että jouduimme hetken odottelemaan uuden aukaisuluvan saamista, mutta muuten kaikki meni sutjakkaasti. Paitsi, että muutaman vuoden ikäisen Sirkkalan sillan kohdalla kovassa myötävirrassa jouduin melkein ajamaan päin punaisia valoja yläasennossa jo tovin aikaa olleen sillan alle. Viime hetkellä, vain paria metriä ennen, valot kuitenkin vaihtuivat.

9,2 solmua. Oikein mukava matkavauhti.

Jokiasemalle kurvattiin vauhdilla. Vaikka olin antanut Wickströmin olla tyhjäkäynnillä pidemmän matkaa ja pitänyt vaihdettakin vapaalla niin silti jouduin kesken oikealle satama-altaaseen vievän käännöksen pyörittämään ruorin kiireesti vasemmalle ja toppuuttelemaan virran aiheuttamaa ahterin kovaa sivuttaisliikettä. Keulaa käänsin samaan aikaan oikealle keulapotkurilla. Kun meno oli rauhoittunut, ajettiin Tähti paapurin puoleltaan kiinni laituriin. Sen jälkeen muu miehistö otti kumipyörät alleen ja poistui lomanviettoon muihin maisemiin. Minä jäin alukselle aina seuraavaan aamuun, jolloin siirsin sen kapeata jonkin paikallisen kalastuskunnan merkkaamaa väylää pitkin Pyhäselän Liperin puoleiselle rannalle Mattilan Marinen laituriin (729h). Tämä pääasiassa venehuoltoihin ja talvisäilytykseen keskittynyt yritys lupautui nimittäin tarjoamaan kohtuuhintaisen ja ennen kaikkea turvallisen satamapaikan laivallemme seuraavaksi kahdeksi viikoksi, jolloin emme vesille ehtisi. Vahva suositus tästä paikasta jokaiselle! Kaikki hommat nimittäin hoituu, ja jos ei muuten niin ne laitetaan hoitumaan!

Matkalla pikkuväylää pitkin Mattilan Marinen rantaan.

Mattilan Marinen rannassa oli Tähti kiinnitettävä ensin keulasta laiturin päähän, jotta pääsin siirtämään Busterin pois edestä.

Pielisjoella

Joensuun Matkustajasatamassa Tähti vietti pitkästä aikaa yksinäisen yön sillä olimme saunomassa ja pesemässä pyykkejä tuttaviemme luona. Seuraavana päivänä lähtö suunnitellulle retkelle Pielisjoelle venyi iltapäivään asti. Aurinko paistoi ja ajatuksena oli illan mittaan löytää joelta lapsille sopiva uimapaikka ja käydä siinä samalla itsekin viilentelemässä raikkaassa jokivedessä. Rapsakat 28 astetta oli mittarissa lämmintä vaikka iltapäivä oli jo pitkällä. Ja kuten kuvasta näkyy niin maston huipussa pyörivästä tuulimittarista taisi juuri loppua patteri, kun ei tule mitään tietoja. Maston kaataminen on siis edessä.

Päätimme kaverini kanssa ajaa Tähden Ilosaaren kohdalla olevan kanavan sekä kaikkien siltojen ohi Utransaaren seutuville ja ottaa sieltä loput porukasta kyytiin. Aamun aikana olin hankkinut uuden kaasupullon tyhjentyneen tilalle ja käynyt ostamassa öljyä sun muuta tarvittavaa. Kaikki tavarat pakattiin laivaan ja vielä ennen lähtöämme opastin lyhyesti kaveriani laivaköysien käsittelyssä ja kerroin kuinka hänen tulisi kanavassa toimia. Tärkeimpiä neuvoja olivat. Älä laita käsiä tai jalkoja väliin vaikka mitä tapahtuisi! Ja toinen asia oli, että minä kerron koko ajan mitä tehdään!

Ollessamme vihdoinkin valmiina reissuun vähän ennen kaupungin iltapäiväruuhkan alkamista soitin kanavan lupsakanoloiselle henkilökunnalle. Pienen odottelun jälkeen ajovuoro järjestyikin ja Matkustajasatamasta seuraavana yläjuoksulle päin oleva Suvantosilta päästi meidät alitseen. Jatkoimme siitä kanavaa kohden. Sulun valojen ollessa punaisena ja valkoisen valon vilkkuessa ajoin kanavan automaattisulutuksen käynnistyslaituriin. Mietin siinä oliko puhelimessa ollut puhetta suluttaako kanavamestari meidät ylöspäin vai pitäisikö hommat hoitaa narusta nykäisten automaatilla. Siinä hetken tuumittuani ja valo-opasteiden pysyessä samanlaisina soitin hänelle vielä uudelleen ja varmistin asian. Automaattisulutus ei ollut nyt käytössä vaan henkilökunta hoitaisi sulkuporttien ja siltojen käyttämisen. Rikki menneen kauko-ohjauksen vuoksi viimeisenä olevaa rautatiesiltaa nostamaan pitäisi kuulema järjestää mieskin sillalle.

Jonkin aikaa odotuslaiturissa oltuamme ja laiturilla retkijakkaralla istuneen kalamiehen murinaa kuunneltuamme, häiritsimme ilmeisesti häntä ja/tai kaloja, valot vaihtuivat vihreäksi ja pääsimme ajamaan kanavaan. Meidät ohitti siinä samassa hässäkässä myös pienempi huvivene joka onneksi ajoi kauas kanavaan jättäen meille tarpeeksi tilaa vapaaksi. Tähden keula pysähtyi kuuliaisesti kiinnityspaalun kohdalle ja kaverini kiinnitti laivan varmoin ottein. Varmistaakseni virtauksessa paikallaan pysymisen minä puolestani otin perästä toisen köyden jolla pidin aluksen kanavan laitaa vasten. Mitään kiinnityslenkkiä yms. –paikkaa peräköydelle ei löytynyt.

Valot vaihtuivat vihreiksi ja minä heitin köyteni laivaan. Olin juuri astumassa itsekin kannelle, kun kanavavahti työntyi ulos kopistaan ja alkoi huutamaan, että ”menkää nyt eteenpäin”. Ihmettelin kovasti hänen käytöstään sillä valot olivat juuri vaihtuneet ja edes keulaköyttä ei ollut vielä ehditty irrottaa. No eihän siinä sitten muu auttanut kuin heti köyden irrottua lähteä liikkeelle. Ehdin huikata oven raosta Tähden kannelle hypänneelle kaverilleni ihmetykseni, kun jo huomasin edessämme olevan veneen pysähtyneen kanavan toisessa päässä aukiolevien sulkuporttien eteen. Siellä nimittäin paloivat punaiset valot. Vaikka virta oli vastainen ja ajoin melkein tyhjäkäynnillä vauhtia oli kiireisestä lähdöstä johtuen jo sen verran, että minun oli pakko alkaa jarruttelemaan Tähden menoa. Vastavirrassa jarrutettaessa keula lähti kuitenkin kääntymään normaaliakin voimakkaammin oikealle. Toisen veneen läheisyydestä johtuen en enää voinut laittaa vaihdetta eteen, jolloin reilu ohjausliikkeeni vasemmalle olisi todennäköisesti riittänyt suoristamaan Tähden. Tästä kaikesta oli seurauksena osuminen kanavan laitaan oikea kylki ja ankkuri edellä. Vaikka tömähdys ei ollut kova eikä mitään rikkoutunut niin kipparia alkoi harmittamaan kovasti oma hätäilynsä. Väittäisin myös, että kanavan henkilökunnalla ei ole aivan täydellistä käsitystä tuollaisen keulapotkurittoman laivavanhuksen ohjailukyvystä voimakkaasti virtaavassa kanavassa. Pohdin samaa nimittäin tullessamme takaisinpäin. Jokaisessa mahdollisessa kohdassa oli pysähdyttävä sillä yksikään silta tai sulku ei auennut silloin, kun siinä kohdalla olimme. Ymmärrän ettei huviveneilijä ole todellakaan etusijalla näissä hommissa ja siltojen sekä kanavien käyttämisessä on varmasti miljoona asiaa mistä en tajua mitään. Väitän kuitenkin, että esimerkiksi itse kanavaan yläjuoksulta tultaessa aikaa sitoa laiva keulasta kiinni ja vedättää perä koneella odotuslaituriin kylkeen on vain 10-15 sekuntia. Sen jälkeen ollaan ahtaassa väylässä poikittain perä toisella ja keula toisella laidalla.

Voimakkaassa virtauksessa pidin Tähteä parhaimmmillaan melkein vartinkin paikallaan vaikka olin erikseen puhelimessa toivonut mahdollisimman jouhevaa toimintaa. Muuta vesiliikennettä ei myöskään näkynyt. Ajankohtakin oli valittu kaupunkiliikenteen ruuhka-ajan ulkopuolelta. Alaspäin tullessamme kanavan jälkeen ennen Suvantosiltaa minun oli lopulta jopa hypättävä keskellä jokea uittopuomien päälle saadakseni Tähti pysymään oikeassa suunnassa. Mitään kiinityslaituria, kun ei siinä kohdassa ole olemassakaan.

Mutta takaisin asiaan eli.. Totuus kuitenkin on, että olisihan minun kanavassa ylöspäin mennessämme hoputuksesta huolimatta täytynyt pysyä rauhallisena ja välittämättä muista tehdä niin sanoakseni ”oma suoritus”. Eli lähteä vielä rauhallisemmin liikkeelle ja keskittyä vielä enemmän vain laivan ohjailuun eikä kenenkään muun hätiköityjen pyyntöjen toteuttamiseen.

Tässä ei tietenkään ollut vielä kaikki.. Osuessamme kanavan seinämään oli kaverini ajatellut sen olevan normaali rantautuminen ja hypännyt kanavan laidalle keulaköyden kanssa. Virtauksen vaikutuksesta Tähti oli kuitenkin muutamassa sekunnissa ajautunut jo parin metrin päähän kanavan laidasta. Rannalta kuului auki olevan oven kautta hyttiin asti huuto: ”otatko sinä minut vielä kyytiin?” Ei auttanut kuin ohjata laiva vihreiden valojen palaessa vielä uudelleen lähelle kanavan kivistä seinämää ja koukata kaveri kyytiin.

Kyllä harmitti kovasti. Jotenkin tuntui, että tuo töytäisy väritti koko loppupäivän kohdaltani hiukan alakuloiseksi. Ja ei niinkään itse osuma. Kyllä 104 vuoden ikäinen laiva ennekin on pieniä kolhuja kokenut vaan nimenomaan oma reaktioni kanavan henkilökunnan huutoon. Onneksi päivä ja ilta kuitenkin sujuivat mainiosti ajaessamme hellekelissä aina Kuurnan kanavalle asti. Käännyimme sen alapuolella ympäri ja palasimme myötävirtaan yli kahdeksan solmun vauhdilla. Tähden normaali matkavauhti moottorin kierrosten ollessa karvan verran alle 900 rpm on 6,6-7 solmua tunnissa riippuen tuulesta. Ajettuamme reilut puoli meripeninkulmaa takaisinpäin pyöräytin Tähden taas ympäri ja jäimme ankkuriin väylän ulkopuolelle noin neljän metrin syvyiseen veteen. Sitten kumiveneellä uimaan rannalla havaittuun pieneen hiekkapohjaiseen lahdukkaan.

Retkemme jälkeen palasimme Utransaaren lähettyville ja veimme vieraat kumiveneellä rantaan. Itse jäimme yöksi ankkuriin tyynelle joelle. Lämmitin saunankin tasoitellakseni hiukan päivän muistoja.

Hauskoja huomioita vastavirtaan ajaessa olivat mm se, että virtaus oli vuolaimmissa kohdissa niin voimakas, että tyhjäkäynnillä Tähti juuri ja juuri liikkui eteenpäin. Ihmettelin myös hetken, miksi laiva ei suoristu ankkurin jo pitäessä meitä paikallaan ennen kuin tajusin peräsimen olevan aavistuksen vinossa ja kääntävän meitä koko ajan hiukan vinoon virran kulkusuunnasta.

Ylipäätään Pielisjoen paikkapaikoin voimakas virtaus oli ikimuistoinen ja kunnioitusta herättävä kokemus.

Kuvat silloista ja kanavasta ovat paluumatkalta. Silloin oli sen verran enemmän aikaa käytettävissä ja vähemmän sykettä otsalohkossa, että saattoi muutaman kuvankin näpsäistä.