Kahdenkymmenenviiden tunnin kotimatka osa 1/2.

Kaikinpuolin onnistunut Viinijuhla-viikonloppu laitettiin lopulta pakettiin sunnuntai-iltana. Hiukan ennen kello yhdeksää oli nimittäin tankit täytetty ja pääsimme lähtemään paluumatkalle kohti kotivesiä. Tarkoituksemme oli saada seuraavan kolmen vuorokauden aikana Tähti ajettua Heinäveden reitin kautta takaisin kotisatamansa liepeille Joutsenoon, jossa tämän vuotinen Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen regatta järjestetään. Koneen tuntimittari osoitti tässä vaiheessa lukemaa 475,5h.

M/s JS II tuli meitä vastaan pian lähtömme jälkeen Myhkyrin saaren paikkeilla.

Olimme tuumineet ajavamme lähtömme jälkeen vain muutaman hetken ja jäävämme jonnekin Vehmersalmen liepeille yöksi. Ilta ja yö vain olivat niin kauniit ja tyynet - kuten varmaan oheisista kuvista voitte huomata - ettemme yksinkertaisesti malttaneet jättää matkan tekoa niin lyhyeen. Viisi tuntia myöhemmin saavuimmekin sitten Karvion kanavalle, jossa yritimme parkeerata itsemme mahdollisimman hiljaa uneen vaipuneen m/s Armidan viereen. Rantautuminen onnistuikin hoitaa hissukseen, mutta laivakoira päätti ottaa oikeuden omiin tassuihinsa ja hyppäsi ulkoilutusreissun päätteeksi kolistelemaan laiturikaverimme kannelle sillä seurauksella, että aluksen kippari heräsi.

Suvasveden Kukkarinselällä.

Remonttia luvassa. Onneksi satuin käymään katolla kuvausreissulla ja huomasin tapahtuneen.

Matkan varrelle sattunut S/s Leppävirta kotilaiturissaan jossakin Varisveden pohjoisrannalla.

Karvion kanavalla.

Yöllisen episodin muistot olivat onneksi aamun valjetessa ystävälaivamme miehistöltä jo unohtuneet ja niinpä saimmekin yhteistuumin sovittua seuraavan päivän epistolan. Se sisälsi meidän matkasuunnitelman mukaisen ajon niin pitkälle, kuin vain päivän aikana kohtuudella ehtii ja jaksaa.

Pian puolenpäivän jälkeen lähdettiinkin liikkeelle. Heinäveden reitin varsin pieniä korkeuseroja sisältävät ja maksimissaan 31 x 7 m. kokoisille aluksille tarkoitetut kanavat päätettiin tällä kertaa läpäistä kahden laivan taktiikalla. Meidän huoleksemme jäi tässä suunnitelmassa odotuslaiturilla olevien kanavien käyttönarujen nykäisy. Sen jälkeen aina sulkuporttien auettua Armida kiinnitti itsensä aivan sulun oikeaan takalaitaan ja me puolestamme Tähden vasempaan etulaitaan. Näin mennä huristelimme kaikki reitin kanavat eli Karvion, Kerman, Vihovuonteen ja Pilpan lävitse yhtäkyytiä. Nopeus veden suhteen vaihteli Tähden kipparin mielenliikkeiden mukaan 6,9 - 7,8 solmun välillä myötävirran vauhdittaessa kulkuamme entisestäänkin. Nopeampikulkuisena ja sulavampirunkoisena Armidalla ei luonnollisesti ollut mitään ongelmia pysyä meidän mukana, vaikka aluksen kippari kertoikin matkavauhdin ajoittain olleen huomattavasti heidän tavanomaistaan suurempi.

Kuusi ja puoli tuntia kestäneen siirtymän lopuksi sovimme yöpaikaksemme Oravin (487h), jonne saavuimme pohjoista reittiä pitkin peränkanaa tiheässä reimariviidakossa navigoiden. Oman pienen haastensa tähän pujotteluluun antoi länteen laskeva ja suoraan edestäpäin paistanut aurinko, joka teki punaisista ja vihreistä reimoista hetkittäin täysin värittömiä. Muutamaan otteeseen hain apua tähän värisokeuteen kiikareista, joilla katsomalla reimarien väri tällaisissa tilanteissa aina helposti selviää.

Pakoputken lähettyville unohtunut köysi ja jo kerran aiemmin saman kokenut äyskäri, ottivat kuuman ajopäivän aikana hiukan osumaa.

Kanavointia liukuhihnalta

Kun kerran olimme päässeet vauhtiin ajelimme saman päivän aikana monta kanavaa läpi. Jälkeenpäin tuntuu, että ehkä jopa liiankin monta. Olisi ollut kiva jäädä melkein jokaisen kanavan laituriin tai mukavaan lahdukkaan ankkuriin katselemaan kauniita ja historiallisiakin näkymiä. Lueskella kanavoiden ja puunuiton historiasta jne.. Ajatuksenamme oli kuitenkin loppuviikosta ajella Tähdellä Enoveden, Pyyveden ja Oriveden kautta Rääkkylään Kihaus-festivaaleille ja sen jälkeen vielä Joensuuhun tuttavapariskuntaa moikkaamaan.

Siispä Kerman kanavalta jatkoimme Vihovuonteen kanavan kautta Vääräkosken avokanavaan.

Nimensä mukaisesti Vääräkoski olikin mukavan haastava ja sykettä nostattava ajettava ja heti avokanavan ajovuoroja ohjaavien liikennevalojen käyttölaituri tarjosi pienen maistiaisen siitä. Nimittäin linnut olivat ottaneet sen haltuun. Ainakin Tähden kannella asiaa ihmettelevän koiran sydän löi tuhatta ja sataa lintuparven noustessa laiturilta ilmaan.

Ajovuorojen jakaminen voimakkaan virtauksen ja kapean reitin takia olikin hyvin perusteltua. Mietin siinä ruoria pyörittäessä, että jos vaikkapa m/s Puijo tulisi täällä vastaan saattaisi väylä käydä hyvinkin ahtaaksi. 

Vääräkosken avokanavan jälkeisen Ruokovirran läpi tultuamme jäimme yöpuulle Ruokoveden Karjalansaareen, missä onkin viihtyisä retkisatama kaksine tulipaikkoineen ja valmiine polttopuineen. Karjalansaari tarjosi myös lapsille iloisen yllätyksen, kun paikalle saapui meidän jälkeemme toinenkin vene tuoden mukanaan leikkikaverin. Tämäkin seurue oli pääkaupunkiseudulta aivan kuten todella moni muukin venekunta joihin olemme Saimaalla "törmänneet".

Komea auringonlasku kruunasi illan johon viereisellä Pahalahdella toteutetun kumiveneajelun ohella kuului myös, leikkiveneiden uittaminen, käyminen pienessä saaressa lahden pohjukassa ja nuorimmaisen lapsen ensimmäisen maitohampaan irtoaminen makkaraa puraistessa.

Ykspisto ja Vaala

Tarkoituksenamme on siirtää Tähti heti juhannuksen jälkeen Saimaalle, jossa veneilystä ei meillä ole minkäänlaista aikaisempaa kokemusta. Olemme kuitenkin nämä pari viikkoa ajatelleet tutustua vähän niinkuin "pakonsanelemana" lisää jo nuoruudestamme tuttuun Oulujärveen.

Niinpä lähdimmekin pari päivää takaperin illansuussa ankkuripaikaltamme Vuoreslahdesta lähes peilityynelle Oulujärvelle käydäksemme koko perheen voimin muutaman yön kestävällä retkellä meille melko tuntemattoman Niskanselän puolella. Tällainen näkymä oli silloin tarjolla Ärjänselällä.

Keikuttuamme ankkurissa yhden yön suuren Manamansalon saaren eteläpuolella Rytölahdella jatkoimme matkaa Alassalmen lossin ohi Teeriniemen leirintäalueelle samaisen saaren pohjoispuolelle. Kävimme hakemassa sieltä lisää juomavettä siistinoloisen leirintäalueen hanasta. Tähti piti jättää melkein kilometrin päähän rannasta ankkuriin, kun pitkälle jatkuva hiekka/savipohjainen matala esti meitä pääsemästä lähemmäksi ja itse satama vaikutti sen verran ahtaalta tuon kokoluokan alukselle.

Lähestyimme rantaa todella varovaisesti ja laskin lopulta ankkurin, kun noin keskilaivassa oleva kaikuluotain näytti vettä 1,2 metriä. Matalempaan en katsonut järkeväksi enää lähteä yrittämään. Perän kalaraudan ja järvenpohjan väli oli jo tuossa tilanteessa varmasti alle metrin. Onneksi hankimme juuri 3,6 metrin mittaisen kumiveneen juuri tällaisia ja tietenkin myös mahdollisia hätätilanteita varten. Tuossa alla kuva ensimmäisistä soutuharjoituksista.

Seuraavaksi matka jatkui ankkuriin syvärantaisen Ykspiston saaren itäpuolelle, kun illaksi ja yöksi oli luvattu tuulta lännestä ja lounaasta. Kiertelimme illalla ja aamulla kumiveneellä saaren ympärillä ja ulkoilutimme itseämme ja koiraamme varsin aurinkoisessa kelissä. Seuraavana aamuna ehdin myös muutaman tunnin rapsuttelemaan ja maalailemaan Tähden ajohytin irti lohkeilleita maaleja. Ketään ei varmaan yllätä ilmoitus, että tuon jälkeen selkä hiukan punoitti illalla saunassa.