Aku-myrsky Saimaalla

Tässä ollaan tammikuun toisella viikolla varsinkin länsirannikolla ja merellä myllänneen Aku-myrskyn jälkeisenä aamuna Peräsaaressa Saimaalla. Tähti on vierallut täällä aiemminkin, mutta kerrottakoon, että paikka sijaitsee Kyläniemen eteläpuolella noin puolitoista meripeninkulmaa Kutveleen avokanavasta lounaaseen. Ai mitenkö tänne päädyttiin? No..

Vuoden vaihtuessa ja tammikuun 2018 alkaessa, eivät kelit Suomessa muuttuneetkaan talvisemmiksi, kuten moni oli otaksunut. Lunta oli maassa varsinkin Itä-Suomessa ja tykkylumen vaivaamassa Kainuussa jo reilusti, mutta lämpötila Etelä-Karjalassa, Imatran ja Lappeenrannan suunnalla, oli siitä huolimatta pysytellyt lähes poikkeuksetta nollan kieppeillä. Tästä johtuen Saimaan vesistö ei pohjoisosiaan lukuunottamatta ollut saanut pinnalleen juuri minkäänlaista jääpeitettä vaan järvien vedet lainehtivat vapaina. Tähtivarustamon piirissä sikisikin tästä johtuen ajatus käydä vielä vesillä huviveneilylle hyvin poikkeukselliseen aikaan tammikuussa.

Kipparin ominaisuudessa vilkuilin säätiedotuksia tietenkin jo kotona matkasuunnitelmia tehdessäni. Olin hyvin tietoinen siitä, että juuri reissulle varattuina päivinä puhaltaisi Ilmatieteenlaitoksen ennustama kova ja jopa myrskylukemiin nouseva lännen ja lounaan puoleinen tuuli. Pahin myräkkä näytti kuitenkin väistävän Saimaan alueen ja pyörivän enemmänkin merialueiden ja länsirannikon harmina. Niinpä uskaltauduin matkaan ja valitsin tämän kertaiseksi kohteeksi jo mainitun Peräsaaren. Kuten ehkä edellisiltä käynneiltämme saatatte muistaa, sen itärannalla oleva ja koiliseen päin aukeava suojainen lahti ei tarjoa vierailijoille laituria. Keula on kuitenkin mahdollista ajaa hiekkaiseen rantaan ainakin lahden perukan oikeassa eli lounaisnurkassa olevassa kaislattomassa kohdassa. Toinen mahdollisuus on tietenkin ankkurointi keskelle lahdukkaa, mutta sekin on muistaakseni jo kerran koettu. Kolmas minua jo pitkään kiehtonut ja tällä kertaa kiinnostavimmalta tuntunut vaihtoehto oli kylkikiinnitys lahden itäpuolella olevan, lähes pystysuoran kallioseinämän viereen.

Navakan tuulen ja muutaman pakkasasteen takia, olosuhteet ensimmäistä kertaa kyseiseen kohtaan ja vieläpä yhden hengen miehistöllä suoritettavalle kylkikiinnitykselle, olivat kuitenkin vaativat. Pimeyskin ehtisi tulla ennen kuin oltaisiin lähelläkään saarta. Mahdollisiin jäihinkin piti tietenkin varautua, ainakin itse poukamassa. Automatkalla tuli myös mieleen luotettavien kiinnityspaikkojen löytyminen, lumisen ja mahdollisesti myös liukkaan kallion laelta. Muistikuvien mukaan sellaiset siellä kyllä olisi, mutta täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ollut. En oikein tiedä, mistä näitä kaikkia asioita puntaroidessa mieleen pälkähti tavoista poiketen testata ennen lähtöä varmuuden vuoksi myös ankkupelin toimivuus? Saisinpahan ainakin Tähden ankkuroitua, jos mikään muu vaihtoehto ei toimisi.

Ja toden totta! Etutäkillä tapahtuneen pienen riuhtomisen jälkeen sain todeta ankkurinlaskukoneiston olevan niin totaalisesti jäässä, että olin melkein jo vaihtamassa matkakohdetta, kunnes laiturille saapasteli eräs Sissi -laivan kippareista. Hän osasi kertoa minulle hyvien kiinnityspisteiden eli kallion raoissa kasvavien puiden löytyvän siltä kohtaa Peräsaarta helposti ja vieläpä tarpeeksi läheltä, jopa kannelta käsin tapahtuvaa kiinnittäytymistä ajatellen. Näistä sanoista rohkaistuneena lähdinkin kaiken valmiiksi saatuani illalla noin kello kuuden aikaan matkaan. Tein tietenkin myös varasuunnitelman ankkuripelin sulattamiseksi hätätilanteessa. Komentosillalta löytyvän -40°C tuulilasinpesunesteen avulla se varmasti onnistuisi, jos tilanne kävisi jostakin odottamattomasta syystä todella tukalaksi.

Tässä on käynnissä jäätyneiden köysien irroitus takatäkin pollareista.

Seurailin alkuun reitille sattuneita pieniä jäälauttoja väistellen Mietinsaaren pohjoispuoleista väylää aina Kuisaaren eteläpuolelle asti, jossa pyöräytin ruorin oikealle ja käänsin Tähden kohti pohjoista. Näillä paikkein Koirasaarenselän yli puhaltava tuuli nostatti jo melkoisia laineita. Sääaseman paristot olivat ehtyneet, joten tarkkaa lukemaa puhurin nopeudesta en osaa Teille antaa. Varmaa kuitenkin on, että pitkälti toisella kymmenellä liikuttiin. Suuren ja Pienen Lintusaaren itäpuolelta löytyi kuitenkin suojaisempi reitti, jota pitkin kulkemalla onnistuin välttämään pahimman kylkiaallokon. Siitä huolimatta Tähti keikkui melkoisesti ja laineet lensivät useaan otteeseen täkille.

Saarien pohjoispuolella palasin takaisin läntiselle kurssille. Tällöin alkoivat komentoisillan etuikkunat ottamaan vastaan keulan heittämiä vesisuihkuja ja tottakai ne alkoivat jäätyä ulkopuolelta ja tietenkin myös huurtua sisältä. Tässä vaiheessa sillan lämpöpuhallin laitettiin maksimiasentoon, kesähelteillä käytettävä tuuletin käännettiin puolestaan kierrättämään ilmaa "tuulilasilla" ja konehuoneen ovi alakerrassa pönkättiin auki, jotta kaikki mahdollinen lämpö nousisi ylös ohjaamoon. Näillä eväin onnistuin pitämään näkyvyyden kohtuullisena.

Peräsaaren rantakalliot.

Lähestyessäni lopulta kohdetta alkoi myös lumisade. Viimeisen varttitunnin aikana ei näkyvyys ollut enää kovinkaan kummoinen. Peräsaaren ranta alkoi hahmottua hakuvalon loisteessa tarkemmin oikeastaan vasta noin 100 metrin etäisyydeltä. Onneksi saari kuitenkin suojasi tässä vaiheessa jo pahimmalta myräkältä ja sain ajettua Tähden yllättävänkin helposti ohuiden jäiden läpi oikeaan kohtaan kallion vierelle. Muutama pukkaus koneella ja paapuurin puoleinen kylki oli sitä vasten. Roiskevesien liukastuttamalta täkiltä vain hiukan reilingin yli kurottamalla, sain kuin sainkin kiinni lähimmän männyn oksasta ja onnistuin kiepauttamaan keskilaivaan ennen rantautumista valmiiksi laittamani ja sisällä sulamassa olleen köyden sen ympäri. Lumisen rantakallion laelle ei siis ensivaiheessa tarvinnut edes nousta. Vasta, kun Tähti oli sidottu tällä köydella tiukasti kiinni, menin rantaan heittämieni etu- ja peräköysien luo ja sidoin nekin tukevasti puihin.

Lahteen kerääntynyt ja osittain kovemmaksikin jäätynyt sohjo vaimensi huomattavasti saaren ympäri kiertävien aaltojen voimaa. Siitä huolimatta oli viilarit aseteltava huolellisesti laivan ja kallion väliin, ettei epämielyttäviä kohtaamisia syntyisi. Tätä varten kävin varastamassa styyrpuurin puolelta niitä vielä lisää. Joka tapauksessa, näin oli kuitenkin Peräsaari onnistuneesti vallattu.

Loppuillan käytin syömisen ja saunomisen ohella lukemiseen. Väsymys alkoi kuitenkin painaa jo yhdentoista aikaan ja niin vetäydyin punkkaan. Etuhytin kattoon viime syksynä useamman sadan reiän kautta pursottamani pullouretaani osoitti tässä vaiheessa tehokkuutensa. Tukin vain viltillä ylös komentosillalle vievän portaikon, niin johan alkoi kajuutta lämmetä. Kamiinan lämpöä hyväksi käyttävä ja jo kesällä 2014 laittamani termostaattiohjattu puhallin yhdessä Wickströmin hohkaman lämmön kanssa saivat minut pian nukahtamaan T-paitasiltaan makuupussin päälle. Se on mielestäni talviolosuhteissa oiva saavutus alunperin kesäkäyttöön tarkoitetulle alukselle.

Aamun sarastus.

Seuraavana aamuna tuulen voima oli jonkin verran laantunut, mutta komea maininki löi siitä huolimatta saaren länsirannalle. Kävelin ja valokuvasin lämpimästi toppavaatteisiin pukeutuneena kaikkea nousevan auringon kajossa näkemääni ja mietin samalla, kuinka onnellinen ihminen voikaan olla saadessaan kokea tällaista? Kuin vastauksena kysymykseen kuulin tuulen pauhinan yli pikkulintujen iloista laulua. Olin harhaanjohtavasti ajatellut olevani saaressa yksin, mutta laulunäyte sekä pian sen kuulemisen jälkeen nähty sorsapariskunta ja jonkin pikkunisäkkään yölliset jäljet kertoivat aivan toista.

Pitkälle yli puolenpäivän vietin näissä tunnelmissa aikaani saaressa. Kun lähdön hetki sitten koitti, irroittelin köydet päinvastaisessa järjestyksessä kuin eilen. Ennen turvallista peruutusta ulos lahdesta sai Tähteä tuuppia Wickströmin voimin moneen otteeseen kauemmaksi kalliosta. Aluksen ympärille yön aikana kertyneet jäät eivät oikeastaan muuten menoa hidastaneet, mutta perän kääntäminen keulaa kallioon kolhimatta oikeaan lähtösuuntaan, otti oman aikansa. Kun alus oli lopulta saatu suunnattua oikein, sujui itse peruuttaminen kuten aina ennenkin. Jäättömille vesille päästyäni yritin keulapotkurilla saada kokan kääntymään oikealta käyvään tuuleen, kohti pohjoista. Aluksen vauhdin ja tuulen ansiosta se ei kuitenkaan onnistunut ennen kuin käänsin ruotelin yli oikealle ja laitoin vaihteen eteenpäin. Sen verran tuulessa siis oli vielä tässäkin vaiheessa voimaa, ettei 130kg:n työntöinen keulapotkuri jaksanut liikkeessä olevaa laivaa kylkituulesta vastatuuleen pyöräyttää.

Lähellä ovat vedenalaiset ja -päälliset kalliot.

Lähtö Peräsaaresta.

Aluksi ajelin luoteeseen päin läheisen Heponieniemen länsipuolelle katsastamaan Partiolaisten omistuksessa olevaa laituria, jota olin illalla pitänyt mahdollisena turvasatamana, jos kiinnittyminen Peräsaareen ei olisi millään ilveellä ollut mahdollista. Sen jälkeen käänsin kokan kohti etelää ja kaakkoa tarkoituksena suunnistaa Mäntyselän ja Kaidonselän yli, ohi Pullikaisen, kohti kotisatamaa.

Yritin moneen otteeseen saada kuvaa ajoittain kohdatuista yli metrin korkuisista aalloista, mutta jotenkin ne kuvissa aina näyttävät kovin latteilta.

Toista tuntia ylitin puolipilvisessä säässä näitä jäättömiä selkiä. Jonkun suuremman ahterin takaa käyvän aallon keikauttaessa Tähteä välillä reilumminkin. Jotenkin siinä auringon ajoittain kultaamassa maisemassa taivaltaessa, alkoi reissun lopettaminen tähän, tuntumaan rehellisesti sanottuna poikamaiselta hätäilyltä. Sitä paitsi ennen lähtöä olin puhdistellut aamupäivällä tuulen voimasta sammuneen kamiinan palomaljankin ja nyt se vaikutti toimivan moitteettomasti. Niinpä päätin loppujen lopuksi vielä käydä katsomassa Satamosaaren jäätilanteen ja mahdollisuuksien mukaan jäädä sinne myös yöksi.

Voimakas kylkiaallokko heiluttaa Tähteä Satamosaaren sisääntuloväylän suulla.

Tokihan siellä jäitä oli, kuten kuvista näette. Tähti kuitenkin puski parin suuntauksen jälkeen tiensä laituriin ja sain kaikessa rauhassa laittaa köydet pollareihin jäiden pitäessä sitä paikallaan. Tässä video siitä manööveristä. Kymmenen minuuttia annoin tämän jälkeen vielä potkurin pyöriä, jotta avattu reitti puhdistuisi jäistä, eikä se näin ollen umpeutuisi eilisestä kiristyneen pakkasen vaikutuksesta tulevan yön aikana aivan niin helposti. Siinä samalla otin vähän hiukopalaa ja kaivoin pistosahan ja kulmahiomakoneen esille, tarkoituksena aloittaa lupauksistani huolimatta styyrpuurin vanhan törmäyslistan poistourakka jo ennen kevään tuloa. Jonkin verran sainkin asiaa edistettyä, ennen kuin invertteri alkoi kiukkuilemaan huviakkujen alhaisen jännitteen vuoksi. Yön jäljiltä se ei Peräsaaressa ollut kuin vaivaiset 11,3 volttia. Ajomatkan aikana jännite luonnollisesti nousi, mutta rälläkän aiheuttaman kuormituksen johdosta eivät akut pystyneet silti tarjoamaan tarvittavaa jännitettä pahimpiin piikkeihin. Tästä harmistuneena laitoinkin muutaman yrityksen jälkeen pillit takaisin pussiin ja lähdin etsimään rannasta klapeja. Kotoa tuomani uudet saunapuut kun olivat epähuomiossa unohtuneet Niskalammille. Saaren puuvarannot olivat kuitenkin poltettu loppuun vihon viimeistä kalikkaa myöten. Ei puukatoksesta, ei tulipaikalta eikä myöskään saunasta, löytynyt ainoatakaan poltettavaksi kelpaavaa pölkkyä, jolla olisin voinut jatkaa vähiin käynyttä puuvarastoani. No sekös laivuria harmitti!

Ei siinä sitten lopulta auttanut, kuin käynnistellä pimeäajossa mukavasti auttava - ilta oli siis tässä vaiheessa jo saapunut - karttaplotteri ja kaikki muukin tarvittava laitteisto uudelleen ja peruuttaa Tähti ulos satamapaikaltaan. Eihän sitä nyt ilman saunaa saareen jäätäisi! Vaikka hampaita asian takia hiukan kiristelinkin, niin seuraavana Niskalammin kotilaiturissa vietettynä yönä kiittelin lopulta tätä ratkaisuani, sillä neljän aikaan alkoi konehuoneen palohälytin huutamaan kamiinan tuprauttaman savun takia. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että polttoainetta oli jostakin syystä päässyt liian paljon palomaljaan ja liekit löivät komeasti pitkälle piippuun asti. Siitä huolimatta kiertoveden lämpötila oli vain vaivaiset 30°C, kun sen pitäisi näissä olosuhteissa olla 60-80°C. Tämän johdosta napsautin kamiinan pois päältä ja kytkin lämpöpuhaltimen rannasta kaapelia pitkin tulevaan verkkovirtaan ja jatkoin keskeytyneitä uniani aina aamuun asti.

Äkämystyneen kamiinan piipustaan heittämää nokea takakannella.

Minulla ei ole ollut tarkkaa tietoa merivesipumpun rakenteesta. Pumppu on myös ajaessa tihkuttanut vettä jo pari vuotta. Tästä syystä aukaisin sen tiivistystä varten vielä ennen kotiinlähtöä.

Sen verran paneuduin muutamien muiden hommien lisäksi myös lämmitysongelmaan vielä aamulla, että kurkkasin taskulampulla kamiinan sisälle. Siellä näyttikin vahvasti siltä, että palomaljan päällä olevat vesikierron putket ja piippu ovat nokeentuneet niin pahasti, että ilman koko komeuden avaamista ja täydellistä nuohousta ei lämmittämistä kannattaisi enää yrittää. Sikäli ongelma tuli oikeaan aikaan, että olin jo illalla päättänyt laittaa lopullisesti Tähtivarustamon oven säppiin kaudelta 2017. Kolmannen kerran "tälle syksylle" laittelinkin tämän jälkeen aluksen talvikuntoon ja lähdin ajelemaan tyytyväisenä kohti kotia ja laivurin talvilomaa.

Jäät tulivat Niskalammille yön aikana.

Blogin jatkosta vielä sen verran tähän loppuun, että olen päättänyt Teidän lukijoiden antaman palautteen johdosta jatkaa kirjoittelua vielä ensi syksyyn asti, jolloin tätä tarinointia on jatkunut yhteensä jo viisi veneilykautta. Painotan vielä sitä, että vaikka toki näen Tähtilaiva-blogin vierailijalaskurin käyvän tasaisen varmasti noin sadan lukijan päivävauhtia ja huomaan näiden tarinoiden selvästi kiinnostavan ihmisiä, niin nimenomaan Teidän jatkamaan kannustavilla palautteilla oli suuri vaikutus tähän päätökseen. Joten kiitos niistä ja siitä, että olette jaksaneet pysyä kanavalla. Toivottavasti pysytte jatkossakin!

Muukonsaaren laiturissa

Joulukuun puoliväli oli jo sivuutettu, kun Tähti sai taas kerran sisuksiinsa asukkaita. Myöhään illalla saapuneet kulkijat, laivuri ja laivakoira, laittoivat ensi töikseen kamiinan tulille sekä tyhjensivät auton peräkontin työkaluista, polttoaineesta ja ruokatarvikkeista. Sen jälkeen ensimmäinen suuntasi auton tankkausreissulle Svetogorskiin ja jälkimmäinen syventyi vahdinpitoon Niskalammilla. Kipparin palattua puolentoista tunnin perästä takaisin, nukuttiin loppuyö kaikessa rauhassa, jotta aamulla voitiin virkistyneinä aloittaa aiotut laivapuuhat.

Kansilla sai ensimmäiseksi tehdä lumityöt.

Ohjelma oli tälläkin kertaa kovin samanlainen, kuin edellisillä käynneillä. Aamusta aina hämärän tuloon asti irtosi Tähden paapuurin kyljeltä tasaisen varmassa tahdissa vanhan törmäyslistan kiinnikkeitä. Työnkuvaus, joka sekin on jo teille aiemmilta kerroilta tuttu, meni kutakuinkin näin: Viillot kulmahiomakoneella lapukoiden hitsaussaumoihin ja sorkkarauta vasaralla avittamalla kiilaksi lapun ja kyljen väliin. Lapun irtoamisen jälkeen kohdan tasoitus hiomalaikalla sekä loppupuhdistus palmikoidulla lautasharjalla. Lopuksi vielä enimpien hiomapölyjen poispyyhkäisy rätillä ja suihkutus sekä sively ruostetta poistavalla fosforihapolla.

Vesi oli noussut niin korkealle, että työtaso piti jättää hiukan vinoon. Alas laskeutuvan osan vinotuet ottivat nimittäin pahimmoilleen kiinni laituriin kiinnitettäviin rakenteisiin.

Mukavaa ja tervetullutta tauotusta tähän urakointiin toi useamman tutun laivurin vierailu päivän aikana laiturilla. Heidän kanssaan tuli kaiken muun ohessa jutusteltua myös tässä urakassa ensimmäistä kertaa käyttämistäni Cubitron II -hiomalaikoista, jotka ovat osoittautuneet todellakin hintansa väärteiksi. Sain niitä muutaman kappaleen kokeiltavaksi tuttavaltani ja paluuta takaisin muihin tuotteisiin ei todellakaan ole suunnitelmissa. Nyt tilasin vielä kokeeksi saman valmistajan katkaisulaikkoja, josko nekin tuottaisivat käyttäjälleen samanlaista iloa. Kuten tuosta linkistä voitte lukea, ovat Cubitron II hiomamineraalin kaikki jyvät säännöllisen muotoisia. Laikat poistavat tästä syystä ainetta tehokkaammin, kestävät merkittävästi pidempään ja pitävät hiottavan materiaalin pintalämpötilan huomattavasti perinteisiä tuotteita matalampana.

Hämärän alkaessa tehdä tuloaan kello kolmen jälkeen iltapäivällä, suoritettiin Tähden tankkaus. Satuin muuten muutama viikko sitten törmäämään kotini lähellä (pääkaupunkiseudulla) eräällä jakelupisteellä suomalaisittain poikkeuksellisen halpaan 1,19€/L hintaiseen dieseliin, joten nyt olikin "mukava" lurauttaa 80 litraa talvilaatuista apetta säiliöihin. Bunkrauksen jälkeen irroitettiin pikapikaa kaikki neljä kiinnitysköyttä sekä maasähkökaapeli ja niin päästiin taas vesille.

Tässä m/s Sissi -laivan miehistöltä lahjaksi saamani Niskalammin oikoväylän kartta. Edelliset valokuvat ovat myös tältä samalta väliltä. Aika tarkasti tuosta Muurahaissaaren pohjoispuolelta.

Aurinko kultasi, tai oikeastaan punasi, taivaanrannan ennen kuin häipyi lopullisesti mailleen noin tunnin päästä lähdöstä. Siinä vaiheessa oltiin jo kuitenkin lähellä kohdetta eli Muukonsaarta. Tämä Joutsenon Likosenlahden satamaväylän varressa sijaitseva, tukevalla laiturilla varustettu, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön hallinnoima ja oikein mukavan oloinen paikka, meillä onkin aiemmin jäänyt kokonaan käymättä.

Laivurituttavan neuvojen mukaan tai ne väärin ymmärtäneenä suunnistin aluksi muutaman sata metriä väärään paikkaan. Vaikka saaren laiturit on merkitty merikarttaankin, niin pimeyden ja komentosillan himmeän punaisen karttavalon loisteessa en huomannut niitä. Tähden katolla kääntyilevä hakuvalokin oli kovin tehoton sakean lumipyryn vuoksi. Vasta muutaman kymmenen metrin päässä rannasta pystyin toteamaan ensimmäiseksi lähestymäni paikan laitureista tyystin vapaaksi. Puhelimen nettiyhteyden avulla sain kuitenkin vihiä sataman oikeasta sijainnista hitusen pohjoisempana olevan pienen lahdukan rannalla. Ajettuani sinne ei mennyt kauaakaan, kun Tähti oli manöveerattu ja kiinnitetty remontoitavalta kyljeltään juuri sopivan matalaan laituriin.

Samoin kuin viime reissulla Pullikaiseen, jäi Wickström toimimaan generaattorina seuraavaksi kahdeksi tunniksi ja tuottamaan sähköä kulmahiomakoneeseen sekä tarvittavaan valaistukseen. Näin törmäyslistaremontti jatkui vuorostaan Muukonsaaressa.

Saunan piipusta nousee komea savupilvi, aivan kuin höyrylaivasta konsanaan.

Tämän rupeaman ja saunomisen jälkeen otin iltapuhteella vielä ahterihytin lämpöpatterista termostaatin pois. Hytin lämpötila, kun ei tunnu kylmemmillä ilmoilla nousevan tarpeeksi korkeaksi. Veden kierto patterissa voimistui ja myöskin sen pintalämpötila nousi näin selvästi, mutta ulkolämpötilan pyöriessä nollan hujakoissa jää hytti edelleenkin hitusen liian viileäksi jopa nukkumiseen. Olenkin alkanut epäillä hytin yläosaan retkipatjasta tekemäni ja varsin ohueksi jättämäni eristekerroksen riittävyyttä. Onkohan niin, että tämäkin homma pitää tehdä kahteen tai kolmeen kertaan ennen kuin tulee lopullisesti valmista? Toinen vaihtoehto voisi olla patterin laskeminen aivan lattian rajaan, jossa sen itseasiassa olisin alunperin halunnutkin olevan. Tilaa pienessä hytissä on vain sen verran nirkoisesti, että katsoin parhaimmaksi paikaksi patterille hytin muilta toiminnoilta vapaana olevan takaseinän.

Aamuherätyksen jälkeen kiertelimme laivakoiran kanssa puolituntisen laiturin lähellä rannassa ennen kuin aikataulu pakotti meidät jälleen kotimatkalle. Tuulista, mutta ajoittain hyvinkin sumuista matkaa taivallettiin kaikessa rauhassa silleen, että Niskalammille saavuttiin ennen puoltapäivää. Laituriin piti ajaa tällä kertaa todella hissukseen, sillä paikoilleen vesirajaan jättämäni työtaso oli meitä siellä vastassa. Kaikki meni kuitenkin hienosti ja matkan ajan korsteenin juuressa sulamassa olleet köydetkin saatiin kohtuudella kiinnitettyä laiturin tukeviin paaluihin.

Tähti Muukonsaaren laiturissa. Pieni veden pinnalla kelluva hyhmäkerros oli tuulen tyynnyttyä yön aikana ajautunut seuraksemme lahdukkaan.

Kotimatkalla. Vain muutaman päivän päästä olevasta joulusta huolimatta ei jäistä täällä Etelä-Saimaalla ollut vielä tietoakaan. 

M/s Lypsyniemi ja m/s Wilh Schauman Niskalammilla.

M/s Sissi, m/s Laimi ja m/s Nils Niskalammilla.

Tähti tähdättiin kiinnittäydyttäessä samalla kertaa myös remontoinnin jatkamisen kannalta juuri oikeaan kohtaan. Ennen sen arpeetin jatkamista laittelin kuitenkin aluksen tälle syksyä jo toistamiseen talvikuntoon. Koneen jäähdytysjärjestelmä, wc-istuin ja sen putkistot sekä harmaavesien pumppukaivo täytettiin vahvalla lasinpesunesteellä. Käyttöveden putkistot valuteltiin tyhjiksi ja lämminvesivaraaja tyhjennettiin luonnollisesti myös. Tällä kertaa se puuha sujui aiempia kertoja kätevämmin, kun tajusin vaihtaa varaajan lyhyen tyhjennysputken tilalle pidemmän ja sujauttaa sen konehuoneesta saunaan menevän korvausilmaventtiilin kautta saunan puolelle ja laittaa veden lorottamaan suoraan pumppukaivoon. Näin vettä ei tarvinnut kantaa astialla pihalle vaan pumppukaivo hoiti sen omia aikojaan. Niin ja tietenkin myös pohjakaivo pumpattiin lopuksi täyteen ilmaa.

Muutaman tunnin huhkin vielä talvisäilytyspuuhien loppuun saattamisen jälkeen Tähden kyljellä. Nyt onkin siellä tilanne sellainen, että koko paapuurin puoleinen törmäyslista lappuineen päivineen on irroitettu ja kiinnityskohdat siistitty. Todennäköistä onkin, ettei tämä urakka jatku ennen ensi kevättä, vaikka laivalla muuten kävisimmekin.

Hiihtoloma Tähdellä

Etelä-Suomen hiihtoloma ajoittui tänäkin vuonna aivan helmikuun loppuun ja silloin - aiemmin kuin koskaan - avattiin vuoden 2017 veneilykausi Tähtilaivueessa. Lomabudjettiin ja ammatistani johtuvaan hotellimajoituksien yliannostukseen vedoten, sain miehistömme suostuteltua pariksi yöksi "veneilemään" Imatralle, vaikka olosuhteet eivät normaaleihin veneilykeleihin verrattuna olleetkaan kovin otollisia.

Päivää ennen jälkijoukkojen saapumista menin tekemään vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän jakotukkeihin uudet kuulaventtiileillä varustetut yhteet, ahterihytin ja wc:n lämmitysputkien lähdölle ja paluulle. Aina pitää nimittäin tehdä jotakin "hyödyllistä". Radiaattoreiden eli varsinaisten hyttikohtaisten pattereiden puuttumisen vuoksi tätä kiertoa ei tosin vielä tähänkään hätään saataisi käyttöön. Mutta kun lämmitysjärjestelmän nestekierto oli kuitenkin täytettävä, jo viime syksynä havaitun vajauksen vuoksi, kannatti homma tehdä nyt samalla kertaa. Remonttia varten jo puoli vuotta sitten valmiiksi ostetut putkitarvikkeet osoittautuivat luonnollisesti heti vääränlaisiksi, joten urakka valmistui vasta iltapäivällä paikalliseen K-Rautaan suoritetun ja harmillisen kalliiksi tulleen vierailun jälkeen. Yksi liitos piti myös aukaista uudemman kerran ennen kuin tarvittava tiiveys saavutettiin.

Seuraavaksi yöksi poistuin alukselta muihin puuhiin, jättäen kamiinan ja yhden sähkökäyttöisen lämpöpuhaltimen huolehtimaan lämmityksestä. Palatessani seuraavana päivänä asiaan, oli sisälämpötila noussut konehuoneen osalta viiteentoista ja asuinhyttien osalta 18 asteeseen, joten kaikki alkoikin olla valmista miehistön illalla tapahtuvaa saapumista silmällä pitäen.

Kytkin seuraavaksi pohjakaivon käyttövesiputket takaisin paikoilleen sekä aukaisin pohjaventtiilin ja laitoin käyttövesipumpun pyörimään. Totutusta poiketen mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ei vaikka kuinka auoin hanoja ja letkuliitoksia, sekä ilmasin järjestelmää. Toista tuntia meni sen jälkeen rassatessa ja ihmetellessä, mikä oikein oli vialla? Lopulta ymmärsin vasta pari vuotta sitten hankitun, painekytkimellä varustetun, Jabsco Par-Max 4 -vesipumpun hangoittelevan vastaan oikein kunnolla. Self-priming, eli itsestään tapahtuva ilmaus ei jostakin syystä toiminut. Vasta kun pumppuun liitettävät kaksi vesiputkea oli lopulta irroitettu, oli helppo havaita koko laitteen tehottomuus. Ei painetta, eikä liioin myökään imua, tuntunut nimeksikään.

Tässä kuvassa näkyvät kamiinan vieressä väärinpäin oleva painevesipumppu ja sen oikealla puolella, osaksi letkujen takana, jakotukkien yläosassa, uudet yhteet ahterihytin lämmitykselle.

Seuraavaksi aukaisinkin pumpun pumppuyksikön, josta ei tietenkään löytynyt minkäänlaista roskaa eikä muutakaan konkreettista vikaa. Siinä kojetta purkaessa muistui kuitenkin mieleeni menneen kesän loppupuolella ilmenneet "seisokkien jälkeiset ilmavaivat" (kaksimielisyys kunniaan!), joita olin muutamaan kertaan joutunut hoitamaan käyttövesiputkia ilmaamalla. Siitä ajatus kulki pian heinäkuussa Loviisassa sattuneeseen kömmähdykseen, jolloin olin unohtanut viikon laiturissa olon ajaksi vesipumpun päälle, mutta luonnollisesti kuitenkin sulkenut pohjaventtiilin. Tästä oli seurauksena tietenkin se, että pumppu kävi vajaan viikon kuivillaan ja sen antama paine laski olennaisesti. Olettamukseni onkin, että nyt korjasimme vain tämän äksidentin loppulaskua. Hotelliyön ostaminen koko miehistölle olisikin ollut seuraavaksi edessä, ellen olisi sattumalta huomannut pumpun toimivan ylösalaisin käännettynä edes jotenkuten. Näin ollen Tähtimiehistön talviloma pääsi lopulta kuitenkin alkamaan odotusten mukaisesti.

Lumet alkoivat sulamaan täkiltä alapuolisen kajuutan lämmetessä. 

Ajohytin yksinkertaiset ikkunat kitkivät lämmitettäessä kovasti kosteutta. Laitoin kuitenkin etukajuutasta sinne johtavien portaiden yläpäähän paksun viltin pitämään lämmintä alhaalla. Näin lämpötila saatiin pysymään etuhytissä Tähden omilla lämmittimillä +18 asteessa ja kosteus sillalla, pysyi edes jollakin tavalla aisoissa.

Yllättävän vähillä kosteuden kitkemisillä me selvisimme esimerkiksi kannenalaisten hyttien yksinkertaisista ikkunoista huolimatta, vaikka heti ensimmäisenä yönä ulkolämpötila pyöri kuudessa pakkasasteessa. Patterilla vielä varustamaton takatäkin alainen uusi ahterihyttikin saatiin suorastaan kuumaksi sähköpuhaltimen avulla, joten aamulla olikin ilo kuulla mäkeä laskemaan valmistautuvan miehistön puhuvan, kuinka hyvin Tähdellä aina nukuttaa.

Mukavasti menneen ja liikunnallisen talvilomapäivän jonkinlaisena kruununa, voisi tähän väliin mainita kaksi tapahtumaa. Nimittäin kaikkien aikojen parhaan pizzan syöminen ja tottakai, saunominen. Ensimmäinen niistä tapahtui hiukan syrjässä Imatran keskustasta sijaitsevan erinomaisen Pizzeria Bella Napolin tiloissa ja toinen tietenkin Tähdellä.

Illalla tapahtunutta saunomista säesti jo totutusti veneilyyn kuuluvat pienet haasteet, sillä kamiinan erillisestä säiliöstä loppui sen aikana, yli 50:nen tunnin kovan lämmittämisen jälkeen, polttoaine. Laiturin pienistä sulakkeista ja köykäisestä jatkoroikasta johtuen en ollut lämpöpuhaltimen ja 12V-akkulaturin lisäksi tohtinut laittaa myös lämminvesivaraajaa verkkovirtaan, joten se oli nyt sähkölämmittimen sammuttamisen jälkeen otettava käyttöön hätäratkaisuksi. Samalla täytin hikisenä ja pyyhkeeseen verhoutuneena myös kamiinan säiliötä, koneen polttoainesäiliöstä valuttamallani dieselillä, jotta saisin lämmityksen takaisin päälle mahdollisimman nopeasti. Vaikka olin pakotettu kesken saunareissun suorittamaan tämän urakan, niin positiivisena näkökohtana pidän kuitenkin sitä, että naftan katkun sai vielä ennen nukkumaanmenoa pestyä saunassa huolellisesti pois käsistä.

Yksi muistikirjamerkintäkin tästä urakasta tehtiin. Nimittäin huomasin talviseisonnan aikana koneen polttoainesäiliöiden pohjalle kertyneen runsaasti likaa. Vaikka olen koittanut talvikaikaan pitää säiliöt mahdollisimman täysinä ja tyhjentänyt sekä huuhdellutkin ne kertaalleen pari vuotta takaperin, tuli ruosteensekaista polttoainetta ja ruosteen värisiä likahippuja runsaasti säiliön pohjassa olevasta vedenerotushanasta. Asiaan lienee syytä palata kesän koittaessa.

Tähti oli vielä tukevasti kiinni jäissä, vaikka liikkuikin omassa "kolossaan" hiukan.

Tätä kuvaa katsoessa varmaan ymmärrätte, minkälaisia kevätpuuhia olin Tähdellä suunnittelemassa. Vahingon on aiheuttanut satamaan puhaltamaan pääsevä pohjoistuuli.

Virtaavan veden takia jäät laivojen ympärillä pysyvat Niskalammilla kovillakin pakkasilla ohuina. Kouriintuntuva esimerkki siitä saatiin valokuvausreissulla, jonka lopuksi jää petti altani. Vaikka tunnustelin koko ajan jään paksuutta kävellessäni niin silti paluumatkalla, vain parin metrin päässä Tähden keulasta, vajosin rintaani myöten jäihin. Takaisin jään päällä olin varmasti jo parissa sekunnissa, mutta kamppeethan siinä kastuivat.

Toisen yön Tähdellä vietettyämme, oli edessä ilman pumppaaminen pohjakaivoon sekä kotiin huoltoon vietävän vesipumpun irroittaminen ja kaikki muukin talvisäilytykseen liittyvä askartelu. Ne hoidettuamme, saatoimme taas jättää laivamme turvallisesti talvisen Saimaan huomaan. Pakko todeta, että olosuhteista - esimerkiksi pienestä vedon tunteesta, kondensiosta sekä jään liikkeistä ja ajoittaisesta voimakkaasta veden virtauksesta Vuokseen aiheutuneista äänistä - huolimatta talviloma Tähdellä ylitti kaikki odotukset. Miehistö pääsi pois kotoa lomailemaan ja reippailemaan. ja minä sain vielä sen lisäksi puuhailla Tähdellä sekä suunnitella kaikkea tulevaa.

Ja kuten varmasti näistä viimeisistä kuvista huomaatte, Saimaan rauhaisat rantamaisemat ovat todella sadunomaisia tällaisina utuisina talvipäivinä!

Moto kävi ahkeroimassa Niskalammin satamassa toisen lomapäivämme iltana.