Elokuun loppupuolen tunnelmia

Eräänä elokuun lopun keskiviikkona suuntasin taas auton nokan pääkaupunkiseudulta kohti Imatraa. Laskeuduttuani puolenpäivän hujakoissa pelipaikoille haistelin alkajaisiksi laivakoiran kanssa hyvän tovin raikasta järvi-ilmaa ennen kuin painuin Tähden kapyysiin lounaalle ja sen jälkeen keulakajuuttaan päiväunille.

Vasta näiden tärkeiden toimenpiteiden jälkeen vetäisin työvaatteet päälleni. Olin nimittäin päättänyt tehdä tällä reissulla muutamia parannuksia kaksi vuotta sitten rakentamaani ahterikajuuttaan. Niinpä ensimmäiseksi nostin kaiken irtaimiston hytistä ja piirsin pitkää puulistaa apuna käyttäen uuden linjan ylemmän punkan kylkilaudalle. Tämä kavensi punkkaa nukkujan lantion ja jalkojen kohdilta 1-4 senttimetriä, mutta antoi sitä vastoin kaivattua lisätilaa alemmassa sängyssä loikoiluun ylävartalon ja eritoten hartioiden seudulle. Selvennyksenä vielä, että miehistön kesken olemme todenneet nukkumisen sujuvan sängyissä parhaiten, kun päät osoittavat eri suuntiin.

Pistosahalla toteutetun leikkaustoimenpiteen jälkeen mittailin uuden korkeamman Vuoksen sahalta haetun laitalaudan suurinpiirtein oikean mittaiseksi, ohensin sitä käsihöylällä kauttaaltaan noin 6 millimetriä sekä muotoilin siihen madalluksen punkkaan kulkemista helpottamaan. Sen jälkeen upotin tekeleen Saimaaseen laituripaalujen väliin vettymään ja taipumaan.

Pikkuhiljaa hämärtyvä ilta jatkui tämän jälkeen uuden lämmityspatterin syvennyksen teolla. Hytin takaseinälle korkealle ja kauas lattiarajasta sijoitettu "vanha" radiaattori ei nimittäin lämmitä toivotulla tavalla. Syynä alkuperäiseen paikan valintaan olivat tietenkin erittäin naftit tilat, jossa seisomakorkeuden omaava pieni kohta hytissä yritettiin pitää mahdollisimman vapaana kaikesta ylimääräisestä. Käytännössä oli kuitenkin tullut todettua, että patterin olisi oltava juuri tässä osassa hyttiä ja vieläpä lähellä lattiaa, jotta lämmintä kylmillä säillä varmasti piisaisi.

En muista tulinko sitä joskus jo kertoneeksi, mutta alemman punkan alla ei yksinkertaisesti ole lämmittimelle riittävästi tilaa. Ongelma ei myöskään ratkea ylemmän punkan alapuolella olevan hyllyn alle tai sen ns. "takaseinälle" vaatekassien taakse sijoitetulla patterilla, koska tilaa ei sielläkään ole tarpeeksi. Ainoaksi mahdollisuudeksi jääkin näin ollen hytin paneeliseen eutulaipioon sijoitettu lämmitin. Ilman syvennystä kuuma patteri olisi kuitenkin siinä kohdassa pahimmoilleen tiellä, joten päädyin suunnittelun jälkeen tekemään sille hiukan työlään, mutta juuri parahiksi 30 millimetriä lisää tilaa antavan syvennyksen.

Paneloinnin ja uretaanieristeen alta paljastui vanha teräksinen laipio.

Aikani ähellettyäni sainkin reiän tehtyä, uretaanieristeet poistettua sekä aivan oven vieressä irti heiluneet paneelin pätkät naulattua ja liimattua paikoilleen. Sitten huomasin kellon olevan jo yli kymmenen ja päätin laittaa tältä iltaa hanskat naulaan. Saunaa lämmitellessä suunnittelin seuraavan päivän hommia, jotka jatkuivatkin heti aamulla yläpunkan kaidelaudan taivutuksella. Yllättävän helposti ja ilman minkäänlaisia sälöjä yön vettynyt noin 15x150x2000 millinen lauta paikoilleen taipui. Suurilla puuruuveilla ja ruuvipuristimilla vedätin sen vähä vähältä sijoilleen ja ruikkasin aina väliin kosteuden kestävää puuliimaa. Muutamasta kohtaa piti lautaa myös kiilata alapuolisen kuvan osoittamalla tavalla pystyyn.

Tämän jälkeen jätin kaiteen kuivumaan ja aloin muokata sirkkelillä, pistosahalla sekä höylällä sopivia listoituksia patterisyvennyksen reunoihin. Pöytämallinen sirkkeli tai jonkinlainen tasohöylä olisi kyllä poikaa näissä nikkaroinneissa. Toki homman saa tekijämies hoitumaan vaikka puukolla, mutta aikaa menee kenttämallin kalustolla hukkaan aivan tolkuttomasti.

Päivän alkaessa kääntyä pikkuhiljaa iltaan oli listat kuitenkin lopulta valmiina ja patterin taakse jäävä vanha terässeinä maalattu "Gutzeitin" punaisella ruosteenestomaalilla. Niinpä päätinkin seuraavaksi purjehtia yönviettoon tunnin matkan päässä olevaan Satamosaareen. Siellä naputtelin vielä ennen löylyissä lämmittelyä ja uimista, punaiseksi petsatut listat syvennyksen ympärille sekä kiinnitin seinään patterin kannattimet ja kulmaraudan kannattamaan sivuttain kiinni tulevaa lämmitintä sen alapäästä.

Aamupäivällä värkkäilyt jatkuivat taas. Ensiksi poistettiin melkein vuorokauden kuivumassa olleen yläpunkan laitalaudan kiilaukset ja puristimet. Kotisatamaan siirtymisen jälkeen lauta vielä hiottiin ja petsattiin oikean sävyiseksi. Patterikin laitettiin oikealle paikalleen, vaikkei sen putkituksia vielä tällä reissulla ehdittäisi tekemään. Tämän jälkeen tapahtuneen kuumeisen imuroinnin ja pölyjenpyyhinnän loputtua ei ehtinyt kulua puoltakaan tuntia niin Tähtimiehistö saapui kokonaisuudessaan Niskalammille.

Useampi tovi ehti vielä kuitenkin hujahtaa, ennen kuin alus oli lopulta taas meriklaari ja pääsimme matkaan. Lammassaaressa tehdyn vesivarantojen täydennyksen jälkeen jatkoimme uudelleen Satamoon, jonne varttia meidän jälkeemme saapui myös m/s Turso. Sitä ennen me olimme ehtineet todeta lahden pohjoispuolisen "päälaiturin" liian täydeksi molemmille aluksille ja käyneet kokeilemassa Turson kipparin meille ehdottamaa paikkaa vastarannan eli etelänpuoleisen uuden laiturin ja rannan välissä. Se osoittautui kuitenkin liian matalaksi. No saipahan saaressa olijat jotakin katsottavaa, kun manööveerasin Tähteä kokeilumielessä rakoseen ja sitten sieltä pois. Viereisen venäläisaluksen kippari kävi jopa kysymässä englanniksi, miksei järvenpuoleinen laituripaikka ole ok? Yritin selittää hänelle, että meitä suurempi alus on tulossa siihen jne, mutta silloin Turson keltainen kuontalo jo vilkkuikin puiden lomasta.

M/s Turso ja m/s Tähti Satamosaaren sisälahdukan etelänpuoleisessa uudessa laiturissa. Taustalla myös m/s Lypsyniemi ja m/s Aili.

Laivat kyljikkäin laitettuamme kohotettiin iloiset ankkurimaljat viisivuotisen suunnitelman toteutumiselle. Nimittäin sitä, että olisimme yhtä aikaa samassa saaressa, ei ollut vielä koskaan aiemmin tapahtunut! Jos siis parin vuoden välein toistuneita regattaviikonloppuja ei lasketa.. Tätä juhlavaa hetkeä pitkitettiinkin varsin ansiokkaasti Turson salongissa pidetyllä kipparikokouksella aina aamupuoleen.

Kun nuorempaa miehistön osaa kielletään olemasta koko ajan kännykällä, syntyy näin hienoa taidetta. Kyseessä Savonlinnaa kotisatamanaan pitävä s/s Oberon III.

Seuraavan iltapäivän puolella kokouksessa läpi nuijitut ja pöytäkirjoihin kirjaillut suunnitelmat laitettiin sitten käytäntöön ja alukset irroitetiin toisistaan, kun Turso lähti hakemaan miehistönsä puuttuvaa neljännestä kotisatamastaan Likosenlahdesta. Sillä välin me jutustelimme saaressa olleiden muiden wanhojen laiwojen Lypsyniemen ja Ailin miehistöjen kanssa. Tämän jälkeen käynnistettiin myös Tähden Wickström ja suunnattiin Satamosaaren länsipuoliselle Hetonselälle, jossa kohdattiin, aivan kuten oli viime yönä huolella suunniteltu, Turso uudelleen. Päätöksemme, ettei tänä viikonloppuna ajella pitkiä siirtymiä piti edelleenkin ja niin hurautimme peräkanaa vain läheiseen Pullikaiseen. Matkalla koettiin hauska hetki, kun eräs Turson miehistöön kuuluvista tyyräsi Tähteä samaan aikaan, kun Turso ajoi vierellämme. Luonnollisesti alukset tervehtivät tällöin myös viheltimillä toisiaan!

M/s Turso.

Pullikaisesta ei ole tarjota sen kummempaa raportoitavaa. Normaalein huviveneilijäin manööverein suoritimme illanvieton ja kävimme puolenyön hujakoissa nukkumaan. Seuraavana sunnuntai-aamupäivänä oli aistittavissa selvää haluttomuutta lähteä ajamaan laivoja takaisin kohti kotisatamia. Päättäväisesti istuimmekin pitkään ja huolella aamukahvilla, yrittäen kaikin mahdollisin keinoin vältellä kuulemasta arkikiireiden laineiden koko ajan kovenevaa liplatusta.

Risteilyitä Saimaalle tekevä m/s Emma tavattiin Lammassaaren sataman edustalla.

Lopulta heitimme tursolaisille hyvästit ja ajoimme Niskalammille. Siellä hyppäsi Tähden miehistö viipymättä autoon ja jatkoi samoilla höyryillä kotia kohti. Minä jäin kuitenkin vielä yhdeksi illaksi jatkamaan puuhia. Empimisen jälkeen päädyin kyllästämään tervan ja puuöljyn (1:3) seoksella keväällä tekemiäni törmäyslistoja. Kaksi tuntia vierähti siinä suti kourassa kurotellessa ja kumiveneessä rimpuillessa oikein kivuttomasti.

Senkään jälkeen ei vielä ollut aika pistää pensseliä santaan vaan vaihdoin vain välineen tuhdimpaan ja jatkoin yhtä kyytiä viime syksynä kesken jäänyttä laiturilankkujen kyllästysoperaatiota. Noin viisi litraa ehdin tervalla höystettyä ratapölkkykyllästettä muutamilta osin hiukan lahonneisiin lankkuihin levittää, ennen kuin yläkerran Herra päätti viheltää pelin poikki. Koko iltapäivän yllämme roikkuneet tummat pilvet alkoivat nimittäin ripottaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla vettä ja kuten tiedätte, ei tällaisten töiden teko sateella ole mahdollista.

Viimeinen kesälomaviikko Heinäveden reitillä

Tosiaan kesälomapäivämme alkoivat olla tältä erää loppuun käytetyt, sillä enää oli jäljellä vain vajaan viikon pyrähdys helteisellä Saimaalla. Kuopiosta irroittauduimme iltapäivällä, käytyämme ensi luonnollisesti kaupassa, täytettyämme Tähden vesi- ja polttoainesäiliöt sekä vajutettuamme septiä.

Kallamarina Kuopio.

Pientä laittoa se vaatii vaan.. Ennen kuin Kallamarinasta saatiin vettä Tähden tankkeihin, täytyi varastoista kaivella letkuklemmari ja korjata laiturin vesiletkun liitos kuntoon.

Vehmersalmi siinteli mielessä, mutta tuttavalaivamme tarjous tulla vielä yhdeksi yöksi heidän kaverikseen Ahvensaloon (759,5h) vei kuitenkin voiton. Vierailu siellä olikin oikein mukava ja tulipa siinä ohessa juhlistettua miehistömme keskuuteen sattuneita merkkipäiviäkin. Saaressa jo olleen Dollyn, Tähden sekä myöhemmin paikalle ajaneen Armidan lisäksi laituriin ilmestyi jossakin vaiheessa myös Koivuniemi.

M/s Koivuniemi rantautumassa Ahvensaloon.

Ahvensalo.

Aamulla sitten jatkettiin matkaa jo mainitun Vehmersalmen Millibaarin laivalaituriin. Ravintolaan jätettiin Kuopioon jääneen automme avaimet, jotka oli unohtunut - yllätys yllätys - antaa armidalaisille. He kun olivat lupautuneet viemään sen sataman läheiseltä parkkipaikalta kotipihalleen säilytykseen, kunhan vain palaavat takaisin kaupunkiin. Pysähdyksen aikana miehistö tietenkin myös ui ja hyppeli laiturilta veteen.

Seuraavaksi matka jatkui Suvasvettä kohden, jonka jälkeisellä eli itäpuolisella pienemmällä selällä uitiin taas. Sen jälkeen paahdettiin yhtä kyytiä, vain välillä viime talvena laituriinsa uponneen s/s Leppävirran edessä kunniakierroksen tehden, aina Karviolle asti kauppaan. Toivottavasti alus saatetaan takaisin samanmoiseen loistokuntoon, johon se edellisen joskus 2000 luvun alussa tapahtuneen pulahduksen jälkeen oli laitettu.

S/s Leppävirta.

S/s Leppävirta.

M/s Puijo muistaakseni Varisveden kohdilla.

Palokki.

Karvion sulut aukeavat.

Tunnin seisahduksen jälkeen suunnittiin Karviolta taas eteenpäin Kermajärvelle, jonka keskellä uimamanööverit jälleen kerran toistettiin. Viilentelyn jälkeen jatkoimme vielä sieltäkin matkaa aina Kerman kanavan alapuoliseen Kermankeitaan vierasvenesatamaan (767h). Syynä näin pitkään päivämatkaan oli Repola 2 -hinaajan kanssa sovitut treffit. He olivat nimittäin puskeneet tänne vastavirtaan aina Savonlinnasta asti.

Alusten kokoero on kyllä hurja. Värityksen yhtänäisyys vielä oikein korostaa ajatusta, että Tähti pääsi isoveljen kylkeen.

Repola 2:sen kylkeen kiinnityttyämme ilta meni laivajutuista tarinoidessa sekä saunoessa. Tietenkin myös uitiin ja paistettiin plättyjä. Laiturilla juuri saapumisemme aikaan vierailleen herrasmiehen kuulin olevan mahdollisesti kiinnostunut Tähden kotilaiturin suuresta Nils -hinaajasta. Se olikin ilouutinen, sillä nykyisen omistajan työkiireiden takia jo useamman vuoden seisonut alus kaipaisi itselleen uutta ja asiasta innostunutta omistajaa. Toivottavasti kaupat saadaan sovittua ja hienon työhistorian omaava laiva pääsee taas kulkukannalle. Tämä toimikoon rohkaisun lisäksi samalla myös Nilsin epävirallisena myynti-ilmoituksena!

Mukavan pysähdyksen jälkeen oli jotenkin haikeata lähteä seuraavana päivänä jatkamaan ajelua kohti Oravia. Taas tottakai uitiin sekä matkalla, että perillä, muttei sekään riittänyt pesemään pois jälleen kerran mieleen hiipivää kesän loppumisen aiheuttamaa surumielisyyden tunnetta. Mukavaa kuitenkin oli katsoa, kuinka miehistö mukaan lähteneine kavereineen nautti täysin rinnoin vesillä olosta. Oravissakin oli uimahommat lopulta lopetettava kapteenin mahtimääräyksellä kello yhdentoista aikaan illalla, jolloin satama ympärillä oli jo tyystin hiljentynyt. Päivästä jäi mieleen myös ruuhkaksi asti yltynyt huviveneliikenne Heinäveden reitillä. Juuri ollenkaan valehtelematta... Vihovuonteen ja Pilpan välillä tuli vastaan kymmenen alusta!

Kuvia Oravista.

Tästä Oravin laivasta en vieläkään tiedä sen enempää. En tohtinut myöskään mennä kumiveneellä liian lähelle ihmettelemään yksityisrannassa olevaa alusta. Hienolta se kuitenkin näyttää!

Oravin aamusaunan jälkeen vilkaisin vielä uudemman kerran Wickströmin vaihdelaatikon pakkipannan säätömutterin lukitusta. Se oli nimittäin edellisenä päivänä alkanut mietityttämään, kun olin talinauhaboksin rasvakuppia kiristäessäni huomannut potkuriakselin hiipivän vapaan ollessa kytkettynä muutaman nykäyksen verran todella hitaasti taaksepäin. Se tarkoitti tietenkin sitä, että lukitusmutteri oli liian tiukalla. Tästä syystä löysäsin sitä 1/6 osa kierroksen verran. Oraviin tullessamme tuntui kuitenkin siltä, ettei laiva ottanut pakkia koko tehollaan. Näin ollen kiristin mutterin nyt takaisin viime keväänä asetettuun tiukkuuteen. Sen jälkeen laitoin koneen käymään ja asetin vaihdekepin hiukan komentosillalle merkittyä vapaakohtaa edemmäs, jolloin itseasiassa laatikon kyljestä lähtevä alkuperäinen vaihdetanko osoitti vielä selkeämmin suoraan ylöspäin eli kohti virallista vapaa-asentoa. Tällöin ryömimistä ei esiintynyt. Tästä päästäänkin lopputulemaan, että vaihdevivusto(kin) kaipaisi syssymmällä pientä hienosäätöä!

M/s Puijo Oravissa menossa kohti Kuopiota.

Puolituntisen remonttijumpan jälkeen lähdettiin taas liikenteeseen. Matka suuntautui ensin Tuunaanselän yli Pienelle Haukivedelle ja sieltä sitten Haapavedellle. Uimataukoja unohtamatta puksuttelimme aina Hopeasalmen Sulosaareen eli Savonlinnaan asti (Wickströmin tuntimittarin lukema 774,5h). Täällä meitä oli vastassa Hans Nielsen ja Aili, joiden väliin ajaa sujautimme itsemme. Muiden ottaessa osaa Hansin kipparin tuomaroimaan uimahyppykisaan pakkasin minä vaivihkaa reppuni ja kiirehdin Parikkalan kautta Kiteelle vievään junaan. Regatan jälkeen Rääkkylään jäänyt automme oli nimittäin haettava sieltä vihdoinkin pois, jotta miehistö pääsisi aamulla siirtymään sillä takaisin Etelä-Suomeen. Siinäpä ilta sitten vierähtikin. Plussana tietenkin sauna Hansilla ja letunpaisto Tähdellä! Tässä kirjoitellessa alkaa väistämättä miettimään, kuinka paljon ihminen jaksaakaan syödä lettuja ja saunoa? Näköjään aika paljon!

Seuraavan aamupäivän kuviot olivat varsin selkeät. Tähti ja hotelli Casinon parkkipaikalla yöpynyt auto vaihtoivat paikaansa Haislahden puolelle Citymarketin laituriin, jossa matkatavarat ja miehistö siirrettiin jälkimmäiseen. Sen jälkeen kippari pyöritteli Tähden tankkaus- ja septilaitureiden kautta matkalle kohti Vekaraa ja Puumalaa. Aurinko paistoi, mutta nyt tuli vaihteeksi muutama vesi/ukkoskuurokin. Kovin myräkkä kuitenkin väistettiin.

Kirkkoveneitä tuli vastaan Olavinlinnan kiertävässä Linnanvirrassa.

Sesonki on päällä. Aluksia Pitkällä Pihlajavedellä.

Puumalaan matkalla ollut m/s Wihtori Lapinsalmessa Härkinsalon kupeella.

Välillä satoi vettä oikein kunnolla.

M/s Tapio.

M/s Hanhi.

Justus -proomu ja puskija, jonka nimeä en tiedä.

Ollessani vielä jossakin Kesamonsaaren ja Kokonsaaren väliselllä väylällä kuulin kuinka m/s Rudolf varoitteli VHF:llä Vekaran lossia tulostaan ylävesiltä päin. Tästä syystä tartuin puhelimeeni ja pirautin aluksen kipparille ja sovimme tärskyt Siltakemmakoiden valtaamaan Puumalan satamaan. Hän oli kysynyt luvan pysähtyä kaupassakäynnin ajaksi Imatran Lammassaaresta käsin risteilyitä ja myös kaikenlaista tilausliikennettä hoitavan m/s Emman kylkeen. Minä puolestani kiinnityin paikalle päästyäni Rudolfin kylkeen. Puolituntisen stopin aikana, jolloin edes Wickström ei Tähden konehuoneessa vaiennut, saatiin tehtyä yhteinen suunnitelma ajaa yöksi aina Aittasaareen asti, jotta minun seuraavan aamun matka Niskalammille ei muodostuisi turhan pitkäksi. Huomiseksi illaksi olisi nimittäin vielä siirryttävä leipää pöytään tuovan sorvin ääreen eteläisempään osaan maatamme.

M/s Rudolf.

Rudolf ajamassa keulaa rantaan Lamposaaressa.

Peräkanaa köröttelimme leppoisalla matkavauhdilla Puumalasta ensin Hätinvirtaan ja siitä Parkonpään ohi Petraselän yli Aittasaareen. Sääennustetta vastustava sivutuuli teki kuitenkin saareen kiinnittymisestä vähemmän houkuttelevan, joten Rudolfin kipparin ehdotuksesta päätimme kokeilla viereisen Lamposaaren etelän puoleista lahdukkaa. Tässä pieni video Rudolfista.

Tähti, Rudolf ja Tapola Lamposaaressa. Harmi, kun Tapolan ahteri jäi puuttumaan kuvasta.

Ja sepäs olikin mukava paikka! Jopa niin mukava, että siellähän oli muitakin, nimittäin suuri Tapola oli kyljestään lahdelman itärannalla kiinni. Ilta saaressa meni rattoisasti paikalla olleiden kanssa tarinoidessa ja Tähden sisätiloja järjestellessä. Aamun valjettua olikin sitten viimeisen etapin aika. Kun se oli ajettu, kiinnittyi Tähti omalle paikalleen Niskalammin kotilaituriinsa (787,5h) ja niin oli kesäreissu 2018 suoritettu! Takana oli kaksi helteisellä Saimaalla vietettyä kuukautta ja 133 ajotuntia.

Vuoden 2018 Wanhojen Laiwojen Regatta

Kuten edellisestä jutusta saitte jo lukea, oli tämän vuoden Saimaan alueen vanhojen työaluksien regattaa päätetty viettää Rääkkylän Paksuniemessä. Tämä vuoden 2013 vierassatamaksi valittu, perinteinen sekä aikoinaan hyvin vilkasliikenteinen laivaranta ja meijeripaikka, tarjoilikin tapahtumalle oikein hienot puitteet. Järjestävän tahon, eli Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen pohjoisen jaoston, aluksia olikin jo paikalla meidän kurvatessa tiistai-iltana eli muutamaa päivää ennen varsinaisen kokoontumisen alkamista laituriin (739h). Pelkästään lomailemassa he eivät siellä todellakaan olleet, sillä laivojen laituriksi paikalle tilattuja tukkinippuja oli Pihka-hinaajalla puskettu pitkin päivää paikoilleen aallonmurtajan viereen.

Käytyäni seuraavana aamuna Joensuussa ostamassa Tähteen uuden akun ja siirrettyäni aluksemme sille osoitetulle paikalle huoltolaiturin läheisyyteen, pääsin minäkin mukaan näihin valmistelupuuhiin. Päivän aikana lisääntyi muutenkin alusmäärä jatkuvasti, ja niin nippujen päällä ja rannassa hääräili lopulta melkoinen määrä porukkaa. Pari kulkusiltaa ja osa nippujen varaan tulevasta kävelytiestä ehdittiin helteisessä säässä saada valmiiksi ennen iltaa, mutta paljon jäi vielä tekemistä seuraavillekin päiville. Tosin silloin minä olin jo hyljännyt miehistöni ja alukseni työkiireideni vuoksi.

Minulle kerrottiin myöhemmin, että valtaosa laivoista oli saapunut satamaan jo torstai-iltaan mennessä. Perjantaina yksi viimeisistä paikalle ennättäneistä oli puolestaan Turso, joka kiinnittäytyi Tähden kylkeen. Näin ollen itä-kaakkoon päin osoittavan ja pohjaan ankkuroidun laiturin varassa oli lopulta kolme alusta Turso, Tähti sekä sisarlaivansa Koski, josta ottamani valokuvan onnistuin kadottamaan kamerastani. Tässä kuitenkin linkki Luston sivuilta löytyvään kuvaan Koskesta. Pohjois-Savon Wanhojen Laiwojen sivulta kohdasta alukset löytyy myös lisää tietoa hinaaja-Koskesta.

Viikonlopuksi oli luvattu hiukan edeltäviä päiviä tuulisemmat ja sateisemmat olosuhteet, mutta kukaan tuskin uskoi vinkan yltyvän sellaisiin lukemiin, joihin perjantai-iltana lopulta päästiin. Aluskolmikko alkoi nimittäin todenteolla kiskomaan laituria mukanaan kohti rantaa. Onneksi miehistöt olivat hilpeästä regattatunnelmasta huolimatta valppaina ja tuulen voimasta irronneen Tähden keulaköyden aiheuttama vaaratilanne saatiin korjattua vedättämällä Turson koneella laivat takaisin laituriin. Sen jälkeen Turso vielä irroitettiin Tähden kyljestä ja siirrettiin kiinteärakenteiseen mantereen puoleiseen huoltolaituriin. Yhteistyöllä tästäkin siis selvittiin. Sen verran tilanne kuitenkin sotki meininkiä, ettei aluksista ole tarjolla ainoatakaan yhteiskuvaa.

Seuraavana aamuna myräkän jo laannuttua palasi kippari taas Tähdelle vain huomatakseen, kuinka kaikki oli paria naarmua lukuunottamatta kunnossa. Pienien nokkaunien jälkeen loppupäivä menikin oikeastaan sadetta pidellessä ja muutamille vieraille Tähteä esitellessä. Itsekin ehdin katsastamaan regattaohjelmaan kuuluvan avoimienovienpäivän lopuksi joitakin laivoja. Suurin mielenkiinto kohdistui minulle vielä ennen näkemättömään Repola 2 -hinaajaan, jonka miehistö sattui vain olemaan juuri samaan aikaan tutustumassa Tähteen. Näin ollen tarkempi esittelykierros antoi vielä odottaa itseään.

Illan päälle oli sitten tarjolla harvinaista herkkua, kun jo Joensuussa käymisessä minua auttanut kaverini saapui Tähdelle puolisonsa ja kitaransa kanssa. Siitä musiikkielämyksestä riittää nimittäin mukavaa muisteltavaa pitkäksi aikaa! Kiitoksia todella paljon sinnepäin! Sen verran tuuli myllersi vielä Paksuniemessä lauantainakin, että illalla kesken musisoinnin vedimme laiturin tukemiseen tarkoitetun haruksen Tähden keulasta kauas rantaan.

Sunnuntaina alkoi laivoja lähteä heti aamusta pitäen kotimatkalle. Me kuitenkin päätimme vaihtaa vain paikkaa tukkinipuille Lypsyniemi ja Raja 60 aluksien väliin. Niin pääsimme jatkamaan regattatunnelmointia vielä yhdeksi illaksi ja päiväksi.

Muiden kiireiden takia lähtömme viivästyi seuraavana päivänä lopulta aina iltaan saakka, johon mennessä miehistömmekin oli jo ehtinyt kutistua yhdellä hengelle. Jo matkaan lähtenyt Armida oli nimittäin varastanut meiltä yhden jäsenen itselleen. Tästä johtuen ajoimme samalta istumalta aina Enonkoskelle saakka, jossa Tähti kiinnitettiin puolenyön tietämissä Armidan kylkeen.

Enonkoski. Vasemmalla Wihtori.

Aamulla päästiin todella hulppeat tilat omaavan m/s Wihtorin miehistön tarjoamalla autokyydillä parin kilometrin päähän kylälle kauppaan. Sen jälkeen ostettiin myöhemmin mudan makuiseksi todettua järvilohta rannan kalastajilta. Ja tutustuttiinpa vihdoinkin myös jo mainittuun Repola 2:seen, joka oli kiinnittyneenä viereiseen laituriin. Etsikääs tämäkin laiva Pohjois-Sawon Wanhojen Laiwojen alusluettelosta.

Mikäpä sitä olikaan katsellessa, kun paatti oli niin erinomaisessa kunnossa. Varustajapariskunta harmitteli, että takahytti oli vielä rakentamatta, vaikka se oli siitä huolimatta täysin asuttavassa kunnossa. Ja tottakai laivaharrastukseen kuuluvasti joitakin muitakin kohtia oli myös viimeistelemättä. Mutta kyllä minun huomioni kiinnittyi ennemminkin siihen tosiasiaan, että kahdessa vuodessa kuulin heidän rakentaneen kaiken tälle mallille. Siihen urakkaan on sisältynyt myös vajaan sadan neliön kokoinen pohjapeltienvaihtotyömaa. Siihenpä ei oikein voi muuta sanoa, kuin.. Uskomatonta!

Vahva muistijälki Repola 2:seen tutustumisen lisäksi jäi tästä pysähdyksestä myös laiturista irroittautumisesta ja matkasta seuraavaan satamapaikkaan Linnansaareen. Ne manööverit toteutettiin nimittäin Armidan kanssa kyljikkäin. Yön jäljiltä lisäsimme vain pari pitkittäissuuntaista vetoa poistavaa köyttä laivasta toiseen (joista toinen tosin katkesi lähtömanööverien aikana). Sen jälkeen hyrskäytimme molemmat koneet käyntiin. Tähdellä vedätettiin ahterit irti laiturista ja kun vapauttava huuto "ohi menee" kuultiin, irroitettiin Armidan springiköysi ja Tähdestä laitettiin pakki päälle. Huuto oli tarpeen sen takia, että jo aamulla takaamme poistuneen m/s Ekan tilalle oli parkeerannut huvivene. Armidan edessäkin oli pienempi vene hankaloittamassa manööveriä. Näin ollen springillä oli saatava perän kulma oikeaksi, jotta molemmat paatit saatiin väistettyä.

Asiassa ei olisi ollut sen kummempia haasteita, ellei virta olisi painanut meitä hiljokseen takaisin laituriin ja Tähden perän takana ei olisi ollut poijua. Kompensoin kahden aluksen massaan tottumattomana liikaa virran vaikutusta ja potkaisin köydet ensin kiristettyäni oikein voimalla aluksien ahtereita irti laiturista. Tästä syystä Tähden perä kääntyi hitusen verran liikaa ja alkoi mennä pakitettaessa suoraan päin poijua. Näin ollen ei auttanut muu kuin pyytää Armidaa peruuttamaan voimallisesti, jotta taaksepäin oleva liikkeemme jatkuisi sen aikaa, kun Tähden veto olisi pois. Poijun painuttua potkurin etupuolelle jäi Armidan koko ajan peruuttaessa Tähden hommaksi enää peruutuksen avustaminen ja suunnanpito. Ne onnistuivatkin yllättävän kätevästi käyttämällä konetta peräsin koko ajan oikealle käännettynä aina välillä pakilta eteenpäin ja pitämällä keulapotkurilla sivuttaisliikkeemme minimissään. Kun aluspakettimme oli selvillä vesillä käänsin Tähden vaihteen eteenpäin ja oikean kulkusuunnan saavutettuamme Armidakin teki niin.

Pari tuntinen matka Linnansaareen meni oikein mukavasti. Veto oli päällä molemmilla aluksilla koko ajan ja matkavauhdiksi saatiin näin reilut seitsemän solmua. Navigointi ja ohjailu sen sijaan tapahtui vuorotellen molemmilta paateilta. Näin myös kipparit pääsivät vapaavuorollaan paistattelemaan kahvikuppi kädessä helteistä kesäpäivää täkille. Pienen videonkin aiheesta kuvasin, joten tässä Teille sellainen.

Linnansaareen (747h) oli tulossa myös Repola 2, joka myöhemmin matkaan lähtemisestä huolimatta melkein tavoitti meidät. 7,8 solmua taisi kippari mainita aluksen matkanopeuden olleen tuolla siirtymällä. Kohteliaasti annoimme suurimman kiinnittyä ensin möljän järven puoleiselle laidalle. Sen jälkeen ajoimme pienemmät laivat sen molemmin puolin. Ilta kului rattoisasti liikkeellelähtiessä Repolan kyljelle unohtuneita uimatikkaita korjaillen, tarinoiden, laivakoirien toilailuita seuraillen ja tietenkin uiden. Pari purjevenettäkin tuli hyvillä mielin laivojen tarjoamaan tuulensuojaan viettämään lämmintä kesäiltaa.

Linnansaari.

M/s Ville.

Seuraavana aamupäivänä matkamme jatkui puolestaan kohti Varkautta regattamuodostelmassa samaan aikaan Linnansaaren Sammakkoniemestä irtaantuneiden Nerkoon, Villen, Pihkan ja Pulkon kanssa. Se oli meille Armidan kanssa tosin vain välietappi, sillä tämän legin päätepysäkiksi oli suunniteltu Konnuksen vanhaa kanavaa. Taipaleen kanavan kahvilassa hörppäsimme kuitenkin kello viiden iltapäiväkahaveet sillä sulkua ei aukaista pelkästään huviliikenteelle arkisin kello 6.30-8.00 ja 15.00-18.00 välillä.

Ainaista harmia! Raakavesipumppu alkoi heittämään vettä oikein kunnolla konehuoneen lattialle. Ei auttanut vaikka vaihdoin tiivistyksessä käytettävän vaseliinin jäykempään. Remonttia tulossa siis..

Aina yhtä kaunis Leppävirta ohitettiin, aivan kuten sitä ennen Unnukkakin sivuutettiin, ennen kuin saavuimme vihdoin Konnukseen (754h). Siellä ajoimme tottunein ottein vanhaan kanavaan ja riensimme auttamaan perässämme tullutta ja Taipaleen jälkeen yhdenhengen miehistöllä liikkunutta Armidaa rantaan. Jalkapalloa ja hampurilaisten paistamista taisi ohjelmamme tästä eteenpäin sisältää. Eikä myöhäistä kipparikokousta yömyssyineenkään tietenkään unohdettu.

Tämänkin Konnuksesta nappaamani kuvan mokasin, kun Armida ei näy kunnolla..

Seuraava ja tämän periodin viimeinen siirtymä vei meidät sitten Kuopion Maljalahteen (756h), jossa olimme saaneet luvan kiinnittyä vielä Pohjois-Karjalan reissulla olevan m/s Koivuniemen peräpaalupaikalle. Se olikin oikein mukava ja helpottava juttu, jonka otimme kiitollisina vastaan, sillä näin pystyimme turvallisilla mielin jättämään laivamme pariksi päiväksi odottelemaan viimeisen kesälomaviikon ajoja.

Viimeisellä Kallaveden pätkälläkin ajettiin kyljikkäin jonkin matkaa. Näin Armidan kippari ehti rauhassa järjestellä paikkoja ja siivota aluksensa ennen satamaan tuloa. Jossakin vaiheessa tuli joku lossikin vastaan..