Elokuun loppupuolen tunnelmia

Eräänä elokuun lopun keskiviikkona suuntasin taas auton nokan pääkaupunkiseudulta kohti Imatraa. Laskeuduttuani puolenpäivän hujakoissa pelipaikoille haistelin alkajaisiksi laivakoiran kanssa hyvän tovin raikasta järvi-ilmaa ennen kuin painuin Tähden kapyysiin lounaalle ja sen jälkeen keulakajuuttaan päiväunille.

Vasta näiden tärkeiden toimenpiteiden jälkeen vetäisin työvaatteet päälleni. Olin nimittäin päättänyt tehdä tällä reissulla muutamia parannuksia kaksi vuotta sitten rakentamaani ahterikajuuttaan. Niinpä ensimmäiseksi nostin kaiken irtaimiston hytistä ja piirsin pitkää puulistaa apuna käyttäen uuden linjan ylemmän punkan kylkilaudalle. Tämä kavensi punkkaa nukkujan lantion ja jalkojen kohdilta 1-4 senttimetriä, mutta antoi sitä vastoin kaivattua lisätilaa alemmassa sängyssä loikoiluun ylävartalon ja eritoten hartioiden seudulle. Selvennyksenä vielä, että miehistön kesken olemme todenneet nukkumisen sujuvan sängyissä parhaiten, kun päät osoittavat eri suuntiin.

Pistosahalla toteutetun leikkaustoimenpiteen jälkeen mittailin uuden korkeamman Vuoksen sahalta haetun laitalaudan suurinpiirtein oikean mittaiseksi, ohensin sitä käsihöylällä kauttaaltaan noin 6 millimetriä sekä muotoilin siihen madalluksen punkkaan kulkemista helpottamaan. Sen jälkeen upotin tekeleen Saimaaseen laituripaalujen väliin vettymään ja taipumaan.

Pikkuhiljaa hämärtyvä ilta jatkui tämän jälkeen uuden lämmityspatterin syvennyksen teolla. Hytin takaseinälle korkealle ja kauas lattiarajasta sijoitettu "vanha" radiaattori ei nimittäin lämmitä toivotulla tavalla. Syynä alkuperäiseen paikan valintaan olivat tietenkin erittäin naftit tilat, jossa seisomakorkeuden omaava pieni kohta hytissä yritettiin pitää mahdollisimman vapaana kaikesta ylimääräisestä. Käytännössä oli kuitenkin tullut todettua, että patterin olisi oltava juuri tässä osassa hyttiä ja vieläpä lähellä lattiaa, jotta lämmintä kylmillä säillä varmasti piisaisi.

En muista tulinko sitä joskus jo kertoneeksi, mutta alemman punkan alla ei yksinkertaisesti ole lämmittimelle riittävästi tilaa. Ongelma ei myöskään ratkea ylemmän punkan alapuolella olevan hyllyn alle tai sen ns. "takaseinälle" vaatekassien taakse sijoitetulla patterilla, koska tilaa ei sielläkään ole tarpeeksi. Ainoaksi mahdollisuudeksi jääkin näin ollen hytin paneeliseen eutulaipioon sijoitettu lämmitin. Ilman syvennystä kuuma patteri olisi kuitenkin siinä kohdassa pahimmoilleen tiellä, joten päädyin suunnittelun jälkeen tekemään sille hiukan työlään, mutta juuri parahiksi 30 millimetriä lisää tilaa antavan syvennyksen.

Paneloinnin ja uretaanieristeen alta paljastui vanha teräksinen laipio.

Aikani ähellettyäni sainkin reiän tehtyä, uretaanieristeet poistettua sekä aivan oven vieressä irti heiluneet paneelin pätkät naulattua ja liimattua paikoilleen. Sitten huomasin kellon olevan jo yli kymmenen ja päätin laittaa tältä iltaa hanskat naulaan. Saunaa lämmitellessä suunnittelin seuraavan päivän hommia, jotka jatkuivatkin heti aamulla yläpunkan kaidelaudan taivutuksella. Yllättävän helposti ja ilman minkäänlaisia sälöjä yön vettynyt noin 15x150x2000 millinen lauta paikoilleen taipui. Suurilla puuruuveilla ja ruuvipuristimilla vedätin sen vähä vähältä sijoilleen ja ruikkasin aina väliin kosteuden kestävää puuliimaa. Muutamasta kohtaa piti lautaa myös kiilata alapuolisen kuvan osoittamalla tavalla pystyyn.

Tämän jälkeen jätin kaiteen kuivumaan ja aloin muokata sirkkelillä, pistosahalla sekä höylällä sopivia listoituksia patterisyvennyksen reunoihin. Pöytämallinen sirkkeli tai jonkinlainen tasohöylä olisi kyllä poikaa näissä nikkaroinneissa. Toki homman saa tekijämies hoitumaan vaikka puukolla, mutta aikaa menee kenttämallin kalustolla hukkaan aivan tolkuttomasti.

Päivän alkaessa kääntyä pikkuhiljaa iltaan oli listat kuitenkin lopulta valmiina ja patterin taakse jäävä vanha terässeinä maalattu "Gutzeitin" punaisella ruosteenestomaalilla. Niinpä päätinkin seuraavaksi purjehtia yönviettoon tunnin matkan päässä olevaan Satamosaareen. Siellä naputtelin vielä ennen löylyissä lämmittelyä ja uimista, punaiseksi petsatut listat syvennyksen ympärille sekä kiinnitin seinään patterin kannattimet ja kulmaraudan kannattamaan sivuttain kiinni tulevaa lämmitintä sen alapäästä.

Aamupäivällä värkkäilyt jatkuivat taas. Ensiksi poistettiin melkein vuorokauden kuivumassa olleen yläpunkan laitalaudan kiilaukset ja puristimet. Kotisatamaan siirtymisen jälkeen lauta vielä hiottiin ja petsattiin oikean sävyiseksi. Patterikin laitettiin oikealle paikalleen, vaikkei sen putkituksia vielä tällä reissulla ehdittäisi tekemään. Tämän jälkeen tapahtuneen kuumeisen imuroinnin ja pölyjenpyyhinnän loputtua ei ehtinyt kulua puoltakaan tuntia niin Tähtimiehistö saapui kokonaisuudessaan Niskalammille.

Useampi tovi ehti vielä kuitenkin hujahtaa, ennen kuin alus oli lopulta taas meriklaari ja pääsimme matkaan. Lammassaaressa tehdyn vesivarantojen täydennyksen jälkeen jatkoimme uudelleen Satamoon, jonne varttia meidän jälkeemme saapui myös m/s Turso. Sitä ennen me olimme ehtineet todeta lahden pohjoispuolisen "päälaiturin" liian täydeksi molemmille aluksille ja käyneet kokeilemassa Turson kipparin meille ehdottamaa paikkaa vastarannan eli etelänpuoleisen uuden laiturin ja rannan välissä. Se osoittautui kuitenkin liian matalaksi. No saipahan saaressa olijat jotakin katsottavaa, kun manööveerasin Tähteä kokeilumielessä rakoseen ja sitten sieltä pois. Viereisen venäläisaluksen kippari kävi jopa kysymässä englanniksi, miksei järvenpuoleinen laituripaikka ole ok? Yritin selittää hänelle, että meitä suurempi alus on tulossa siihen jne, mutta silloin Turson keltainen kuontalo jo vilkkuikin puiden lomasta.

M/s Turso ja m/s Tähti Satamosaaren sisälahdukan etelänpuoleisessa uudessa laiturissa. Taustalla myös m/s Lypsyniemi ja m/s Aili.

Laivat kyljikkäin laitettuamme kohotettiin iloiset ankkurimaljat viisivuotisen suunnitelman toteutumiselle. Nimittäin sitä, että olisimme yhtä aikaa samassa saaressa, ei ollut vielä koskaan aiemmin tapahtunut! Jos siis parin vuoden välein toistuneita regattaviikonloppuja ei lasketa.. Tätä juhlavaa hetkeä pitkitettiinkin varsin ansiokkaasti Turson salongissa pidetyllä kipparikokouksella aina aamupuoleen.

Kun nuorempaa miehistön osaa kielletään olemasta koko ajan kännykällä, syntyy näin hienoa taidetta. Kyseessä Savonlinnaa kotisatamanaan pitävä s/s Oberon III.

Seuraavan iltapäivän puolella kokouksessa läpi nuijitut ja pöytäkirjoihin kirjaillut suunnitelmat laitettiin sitten käytäntöön ja alukset irroitetiin toisistaan, kun Turso lähti hakemaan miehistönsä puuttuvaa neljännestä kotisatamastaan Likosenlahdesta. Sillä välin me jutustelimme saaressa olleiden muiden wanhojen laiwojen Lypsyniemen ja Ailin miehistöjen kanssa. Tämän jälkeen käynnistettiin myös Tähden Wickström ja suunnattiin Satamosaaren länsipuoliselle Hetonselälle, jossa kohdattiin, aivan kuten oli viime yönä huolella suunniteltu, Turso uudelleen. Päätöksemme, ettei tänä viikonloppuna ajella pitkiä siirtymiä piti edelleenkin ja niin hurautimme peräkanaa vain läheiseen Pullikaiseen. Matkalla koettiin hauska hetki, kun eräs Turson miehistöön kuuluvista tyyräsi Tähteä samaan aikaan, kun Turso ajoi vierellämme. Luonnollisesti alukset tervehtivät tällöin myös viheltimillä toisiaan!

M/s Turso.

Pullikaisesta ei ole tarjota sen kummempaa raportoitavaa. Normaalein huviveneilijäin manööverein suoritimme illanvieton ja kävimme puolenyön hujakoissa nukkumaan. Seuraavana sunnuntai-aamupäivänä oli aistittavissa selvää haluttomuutta lähteä ajamaan laivoja takaisin kohti kotisatamia. Päättäväisesti istuimmekin pitkään ja huolella aamukahvilla, yrittäen kaikin mahdollisin keinoin vältellä kuulemasta arkikiireiden laineiden koko ajan kovenevaa liplatusta.

Risteilyitä Saimaalle tekevä m/s Emma tavattiin Lammassaaren sataman edustalla.

Lopulta heitimme tursolaisille hyvästit ja ajoimme Niskalammille. Siellä hyppäsi Tähden miehistö viipymättä autoon ja jatkoi samoilla höyryillä kotia kohti. Minä jäin kuitenkin vielä yhdeksi illaksi jatkamaan puuhia. Empimisen jälkeen päädyin kyllästämään tervan ja puuöljyn (1:3) seoksella keväällä tekemiäni törmäyslistoja. Kaksi tuntia vierähti siinä suti kourassa kurotellessa ja kumiveneessä rimpuillessa oikein kivuttomasti.

Senkään jälkeen ei vielä ollut aika pistää pensseliä santaan vaan vaihdoin vain välineen tuhdimpaan ja jatkoin yhtä kyytiä viime syksynä kesken jäänyttä laiturilankkujen kyllästysoperaatiota. Noin viisi litraa ehdin tervalla höystettyä ratapölkkykyllästettä muutamilta osin hiukan lahonneisiin lankkuihin levittää, ennen kuin yläkerran Herra päätti viheltää pelin poikki. Koko iltapäivän yllämme roikkuneet tummat pilvet alkoivat nimittäin ripottaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla vettä ja kuten tiedätte, ei tällaisten töiden teko sateella ole mahdollista.

Kevään tähtihetki

Ohhoh! Blogin lukukerroista raportoiva mittari on saavuttanut sadantuhannen rajapyykin! Kiitoksia vaan kaikille osallisille mielenkiinnosta näitä Tähden tarinoita kohtaan! Vaikka saavutus on tällaisen laivablogin näkökulmasta mielestäni merkittävä, emme jää sitä nyt kuitenkaan sen enempää juhlimaan! Uutta kerrottavaa nimittäin taas riittää..


Vihdoinkin koitti koko kevään odotettu hetki, jolloin sain kotona työnalla olevalta saunan pukuhuoneremontilta ja myös kaikilta muilta arkisilta kiireiltäni mahdollisuuden viettää Niskalammilla aikaa enemmän kuin vain yhden yönseudun. Eräänä toukokuun alun torstaina saavuinkin innokkaana paikalle tarvikeostoksilla Lappeenrannassa vietetyn kiireisen päivän jälkeen. Mukaan kaupoista oli tarttunut kaikenlaista tarvittavaa putkitarvikkeista aina maalarinteippeihin. Suuri osa ajasta oli mennyt myös Wickströmin vanhan öljynsuodattimen asioita hoidellessa, sillä sitä oli ajelutettava sorvarilla ja ties missä liikkeissä, ennen kuin ensiksi mainittu pääsi työstämään siihen metsästetyille O-renkaille uria. Saatoinpa sen jo mainitakin, mutta m/s Turso hinaajan kippari Herra Pohjamo ehdotti laippojen väliin puristettaviin paperitiivisteisiin perustuneen vanhan konstruktion muuttamista modernisti O-renkaille, suotimen tiiveyden ja myös tiivisteiden mahdollisen vaihdettavuuden parantamiseksi. Niinpä potkurinakselin sorvauksessa myös vuonna 2014 käyttämäni lappeenrantalainen Heikomet Oy pääsi taas tositoimiin ja pyöräytti suotimeen nopealla aikataululla ja mielestäni myös erittäin asiakasystävällisellä hinnalla passelit urat. Tästä jäljempänä lisää..

Tätä ja seuraavan päivän pikaista asiointireissua lukuun ottamatta puuhasin muutoin pari ensimmäistä päivää ahkerasti Tähdellä laittaen mm. uuden tiivisteen ja liiman kera paikoilleen sylinterilohkon kylkeen jäätymisvaurion peittävän laipan. Siinäkin tuhraantui - yllätys yllätys - monta tuntia, kun sopivia 5-6 mm:n mittaisia M5-rosteripultteja ei ilmaantunut etsinnöistäni huolimatta kauppareissulla vastaan. Niinpä kolmisenkymmentä sellaista oli tehtävä viilapenkissä mittatilaustyönä. Sitä ennen jo vuosia konehuoneen työtasolla irti seilannut ruuvipenkki oli laitettava kunnolla kiinni jne..

 

Laippa uudelleen maalattuna takaisin paikoillaan.

Jossakin välissä muistan myös käyneeni laiturilla "ulkoilemassa", sillä poistin taas kerran vanhan törmäyslistan "iänikuisia" lappuja pari tuntia rälläkällä. Sain kyllä tämän homman reissun viimeisenä päivänä vihdoinkin päätökseen, mutta tällä ensimmäisellä yrityksellä jouduin yllättävän vesisateen takia siirtymään pikaisesti takaisin konehuoneen puolelle, tällä kertaa tutkimaan merivesipumpusta lämmönvaihtimeen menevää letkua. Sitä oli nimittäin seuraavaksi tarkoitus käyttää sen verran irti, että pääsisin vihdoinkin leikkaamaan sille puukkosahalla lisää tilaa. Parin vuoden takaisella Suomenlahden ylityksellähän kyseinen putki lähti yllättäen irti, enkä meinannut saada sitä edes kunnolla takaisin paikoilleen liian läheltä kulkevan tukiraudan takia. Vaikka aikataulu oli tämän korjauksen osalta näinkin pitkä, niin tulipahan tämä aivan yllättäen mieleen muistunut epäkohta nyt sadekuuron takia korjattua!

Lähtötilanne.

Leikkausoperaatio suoritettu.

Asia kunnossa!

Kieroksi mennyt Wickströmin takimmaisen sylinterin pakoventtiilin nostajantanko sekä sen säätöruuvi olivat myös irti koneesta. Ensin ne kävivät kotona tutkittavina ja myös mallina varaosakoneesta irroitetuille osille. Sitten tangot - sekä varaosa että originaali - vierailivat vielä sorvarilla, joka oikoi niitä vääntelemällä ja kumivasaralla naputtelemalla.

Lopulta koneeseen päätyi muuten varaosatanko, sen noin 1 mm:n suuremman pituuden takia. Säätäessäni samalla myös muutkin saman kopan alla olevista venttiileistä, yritin saada selvyyden myös siihen, ottaako tangon yläpään kuppiosa enää kiinni sylinterikanteen? Väli pysyi kuitenkin sen verran suurena, että uskoisin vian (Wickströmin kohdalla ilmeisesti ominaisuuden) nyt poistuneen. Varma asiasta ei tietenkään voi olla, kun moottorin lämpeneminen ja metallisten tankojen eläminen ja liikkeet käynnissä olevassa koneessa eivät varmastikaan ole samanlaisia kuin säätötilanteessa. Käydessäni kolmen kotisatamassa vietetyn yön jälkeen yhden yönseudun mittaisella öljyjen- ja suodattimienvaihtoretkellä Satamosaaressa, oli vanhan Herran käynti kuitenkin ennallaan. Pyörimäänkin mylly lähti neljän kuukauden talviseisokin jälkeen, kuin palmun alta, joten ainakaan huonompaan suuntaan ei tämän muutoksen takia menty.

Tässä vielä kuva varamoottorin ilmeisesti apulaitteiden kiinnitykseen tarkoitetuista kaksipäisistä ruuveista, jollaiset ilmeisesti Tähdenkin moottorissa on joskus olleet. Niiden tilalle on sitten laitettu tulpaksi ihan perus ruuvit, jotka ovat työntyneet liian pitkälle venttiilin nostajan tangoille varattuun tilaan. Ja loppu on historiaa!!!

Palataan vielä hetkiseksi siihen vanhan öljynsuodattimen modifiointiin. Se meni nimittäin seuraavasti. Putsarin varsinaisen ulkokuoren sisäpuolella oleva, öljyn ja järviveden toisistaan erottava, messinkinen ja toisesta päästään suljettu sisävaippa, sai siis ulkopinnalleen uran O-rengasta varten. Sitä vasten tulevaan, lämmönvaihtimen päätykappaleessa olevaan pintaan, ei tarvinnut pientä renkaan paikoilleen menemistä helpottavaa pyöristysviilausta lukuunottamatta tehdä oikeastaan mitään. Tosin ehkä olisi kannattanut, sillä asennusvaiheessa meinasi uusi tiiviste aivan väkisin leikkautua kulmaa vasten.

Öljynsuodattimen messinkinen sisävaippa. Tämän osan ulkopuolella kulkee järvivesi ja sisäpuolella öljy. Huomaa o-rengas.

Näette varmaan kiiltäväksi hiottuun "huullokseen" valuvaiheessa jääneet monet huokoset. Eipä ole ihme, että öljyä jostakin raosta tihkuu, jos koko osa sisältää noin paljon ilmakuplia.

Vaipan päässä olevaa, neljällä pultinreiällä varustettua laippaa sorvari suoristi uraa tehdessään myös. Sen varsinaista suodatinosiota vasten tulevaa "huullosta" madallettiin myöskin, jotta toinen O-rengas mahtuisi kuin sitä varten varsinaisen suodatinosion runkoon jo alunperinkin tehtyyn 3 millimetriä syvään ja leveään uraan. Tiivisteeksi tähän kohtaan valikoitui muuten 2,5 millimetrin paksuinen tiivisterengas Tehohydro nimisestä lappeenrantalaisfirmasta. Sieltä olisi varmasti löytynyt myös lieriön ulkopuolinen rengas, jonka olin kuitenkin jo ehtinyt hankkimaan Laakerikeskuksesta. Tehohydrossa kyseisestä tuotteesta yllättäen ei muuten veloitettu mitään ja firmasta on pakko kertoa vielä toinenkin tarina..

Nimittäin tiivisteenhankintareissua seuraavana päivänä vierailin liikkeessä vielä uudemman kerran. Tosin sulkemisajan jälkeen! Se johtui siitä, että etsiessäni sopivaa letkua Tähden kapyysin tiskialtaan vesien ulosjohtamiseen - josta operaatiosta myöhemmin lisää - häärin muissa kaupoissa, kunnes huomasin kellon olevan jo puoli viisi. Samalla tuli mieleen, että moneenkohan Tehohydro mahtaa olla auki? Yrityksen nettisivuja selailtuani huomasin sen menneen juuri kiinni ja olevan alkavan viikonlopun takia suljettuna myös seuraavat kaksi päivää. Onneksi firman puhelinvastaajaan oli kuitenkin jätetty "päivystys" nimikkeen alla ollut numero, johon kilauttamalla ystävällisen oloinen herrasmies lupasi noin puolen tunnin perästä saapua auttamaan minua tällä kertaan ongelmana olevien öljynsuodattimen uusien banjopulttien kanssa. Pienen hetken pihalla odoteltuani kurvasikin auto pihaan, liikkeen ulko-ovi avattiin, hälyyttimet sammutettiin ja minut toivotettiin tervetulleeksi sisään. Esitin asiani ja hetken etsiskelyn jälkeen tiskille ilmestyi muutamaa milliä liian pitkät, mutta muuten juuri oikeanlaiset pultit. Ylimääräinen pituus päätettiin hoitaa parilla ylimääräisellä messinkirenkaalla.

Seuraavaksi vaativa asiakas esitti kuitenkin uusia toivomuksia, mutta mitä vielä. Ei niistä asiakaspalvelija tippaakaan hätkähtänyt vaan tarttui porakoneeseen ja alkoi työstämään pulttien päihin reikiä ja sopivia kierteitä öljynpaine- ja öljynlämpötila-antureille. Mukanani olleista antureista tutkittiin tietenkin kierteiden koot ja niin edelleen.. Voisiko tätä mielestänne kutsua Asiakaspalveluksi? Minusta voisi ja oikein isolla A:lla! Loppulaskukin oli tähän kaikkeen nähden niin minimaalinen, etten sitä ilkeä tänne edes laittaa! Jouduin jopa pyytämään laittamaan siihen lisää maksettavaa!

Vaikka tiedän, että odotatte jo sitä, niin tarina Wickströmin vanhasta öljynsuodattimesta ei kuitenkaan pääty vielä.. Nimittäin sen sisävaipasta löydettyjä valuhuokosia juotettiin vielä sorvarillakäynnin jälkeen umpeen hopealla ja fosforikuparilla, josta jälkimmäinen osittautui alhaisemman juoksettumispisteen takia tähän tarkoitukseen käyttökelpoisemmaksi. Minulla ei ole kaasuvehkeitä, joten oli hienoa, kun Pohjamo lupautui taas kerran vähän jelppimään. Itseasiassa hän sitten samoilla lämpimillä hoiti kaikki viisi juotoskohtaa, vaikka olin ilmoittanut haluavani itsekin kokeilla. No näinpähän nyt ammattilaisen työssään! Selkeimmät vikapaikat löytyivät muuten varsin helposti, kun osaa lämmittämällä vesitilan puolelle alkoi tihkumaan huokosista öljyä.

Viilattuani yhden aivan O-renkaan viereiseen tiivistyspintaan sattuneen juotoskohdan sopivaksi - muut kohdat eivät onneksi viilausta edes kaivanneet - sovittelimme osan paikoilleen jo mainituin seurauksin. Eli O-rengas leikkautui parin sentin pätkältä. Onneksi se ei ole ainakaan vielä näyttänyt vaikuttaneen tiivistykseen vaan järveen palaava jäähdytysvesi on pysynyt täysin öljyttömänä, eikä suodattimesta ole muutenkaan tihkunut öljyä tahi vettä.

Kuten jo kerroin, kaiken tämän jälkeen ajelin vielä käyntini viimeiseksi yöksi viralliselle ruuviajolle Satamosaareen, jossa vaihdoin Wickströmin kaikki öljyt ja suodattimet. Öljypuolen tuotteet löytyivät tällä kertaa paikallisesta Vuoksen Ruuvi ja Autotarvike nimeä kantavasta liikkeestä. Koneen hitusen matalanpuoleista öljynpainetta nostaakseni ajattelin tänä vuonna kokeilla SAE 30 yksiastemoottoriöljyä, joten sellaista lurautin noin 26 litraa moottorin sisuksiin. Tutkimustuloksista myöhemmin lisää.. Polttoainesuodattimia en edelliskesänä edes vaihtanut, joten ne olivat Tähdellä jo valmiina aina mukana kulkevien varasuodattimien ohella.

Taukohetki Satamosaaren "Revontulibaarin" pöydässä!

Aku-myrsky Saimaalla

Tässä ollaan tammikuun toisella viikolla varsinkin länsirannikolla ja merellä myllänneen Aku-myrskyn jälkeisenä aamuna Peräsaaressa Saimaalla. Tähti on vierallut täällä aiemminkin, mutta kerrottakoon, että paikka sijaitsee Kyläniemen eteläpuolella noin puolitoista meripeninkulmaa Kutveleen avokanavasta lounaaseen. Ai mitenkö tänne päädyttiin? No..

Vuoden vaihtuessa ja tammikuun 2018 alkaessa, eivät kelit Suomessa muuttuneetkaan talvisemmiksi, kuten moni oli otaksunut. Lunta oli maassa varsinkin Itä-Suomessa ja tykkylumen vaivaamassa Kainuussa jo reilusti, mutta lämpötila Etelä-Karjalassa, Imatran ja Lappeenrannan suunnalla, oli siitä huolimatta pysytellyt lähes poikkeuksetta nollan kieppeillä. Tästä johtuen Saimaan vesistö ei pohjoisosiaan lukuunottamatta ollut saanut pinnalleen juuri minkäänlaista jääpeitettä vaan järvien vedet lainehtivat vapaina. Tähtivarustamon piirissä sikisikin tästä johtuen ajatus käydä vielä vesillä huviveneilylle hyvin poikkeukselliseen aikaan tammikuussa.

Kipparin ominaisuudessa vilkuilin säätiedotuksia tietenkin jo kotona matkasuunnitelmia tehdessäni. Olin hyvin tietoinen siitä, että juuri reissulle varattuina päivinä puhaltaisi Ilmatieteenlaitoksen ennustama kova ja jopa myrskylukemiin nouseva lännen ja lounaan puoleinen tuuli. Pahin myräkkä näytti kuitenkin väistävän Saimaan alueen ja pyörivän enemmänkin merialueiden ja länsirannikon harmina. Niinpä uskaltauduin matkaan ja valitsin tämän kertaiseksi kohteeksi jo mainitun Peräsaaren. Kuten ehkä edellisiltä käynneiltämme saatatte muistaa, sen itärannalla oleva ja koiliseen päin aukeava suojainen lahti ei tarjoa vierailijoille laituria. Keula on kuitenkin mahdollista ajaa hiekkaiseen rantaan ainakin lahden perukan oikeassa eli lounaisnurkassa olevassa kaislattomassa kohdassa. Toinen mahdollisuus on tietenkin ankkurointi keskelle lahdukkaa, mutta sekin on muistaakseni jo kerran koettu. Kolmas minua jo pitkään kiehtonut ja tällä kertaa kiinnostavimmalta tuntunut vaihtoehto oli kylkikiinnitys lahden itäpuolella olevan, lähes pystysuoran kallioseinämän viereen.

Navakan tuulen ja muutaman pakkasasteen takia, olosuhteet ensimmäistä kertaa kyseiseen kohtaan ja vieläpä yhden hengen miehistöllä suoritettavalle kylkikiinnitykselle, olivat kuitenkin vaativat. Pimeyskin ehtisi tulla ennen kuin oltaisiin lähelläkään saarta. Mahdollisiin jäihinkin piti tietenkin varautua, ainakin itse poukamassa. Automatkalla tuli myös mieleen luotettavien kiinnityspaikkojen löytyminen, lumisen ja mahdollisesti myös liukkaan kallion laelta. Muistikuvien mukaan sellaiset siellä kyllä olisi, mutta täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ollut. En oikein tiedä, mistä näitä kaikkia asioita puntaroidessa mieleen pälkähti tavoista poiketen testata ennen lähtöä varmuuden vuoksi myös ankkupelin toimivuus? Saisinpahan ainakin Tähden ankkuroitua, jos mikään muu vaihtoehto ei toimisi.

Ja toden totta! Etutäkillä tapahtuneen pienen riuhtomisen jälkeen sain todeta ankkurinlaskukoneiston olevan niin totaalisesti jäässä, että olin melkein jo vaihtamassa matkakohdetta, kunnes laiturille saapasteli eräs Sissi -laivan kippareista. Hän osasi kertoa minulle hyvien kiinnityspisteiden eli kallion raoissa kasvavien puiden löytyvän siltä kohtaa Peräsaarta helposti ja vieläpä tarpeeksi läheltä, jopa kannelta käsin tapahtuvaa kiinnittäytymistä ajatellen. Näistä sanoista rohkaistuneena lähdinkin kaiken valmiiksi saatuani illalla noin kello kuuden aikaan matkaan. Tein tietenkin myös varasuunnitelman ankkuripelin sulattamiseksi hätätilanteessa. Komentosillalta löytyvän -40°C tuulilasinpesunesteen avulla se varmasti onnistuisi, jos tilanne kävisi jostakin odottamattomasta syystä todella tukalaksi.

Tässä on käynnissä jäätyneiden köysien irroitus takatäkin pollareista.

Seurailin alkuun reitille sattuneita pieniä jäälauttoja väistellen Mietinsaaren pohjoispuoleista väylää aina Kuisaaren eteläpuolelle asti, jossa pyöräytin ruorin oikealle ja käänsin Tähden kohti pohjoista. Näillä paikkein Koirasaarenselän yli puhaltava tuuli nostatti jo melkoisia laineita. Sääaseman paristot olivat ehtyneet, joten tarkkaa lukemaa puhurin nopeudesta en osaa Teille antaa. Varmaa kuitenkin on, että pitkälti toisella kymmenellä liikuttiin. Suuren ja Pienen Lintusaaren itäpuolelta löytyi kuitenkin suojaisempi reitti, jota pitkin kulkemalla onnistuin välttämään pahimman kylkiaallokon. Siitä huolimatta Tähti keikkui melkoisesti ja laineet lensivät useaan otteeseen täkille.

Saarien pohjoispuolella palasin takaisin läntiselle kurssille. Tällöin alkoivat komentoisillan etuikkunat ottamaan vastaan keulan heittämiä vesisuihkuja ja tottakai ne alkoivat jäätyä ulkopuolelta ja tietenkin myös huurtua sisältä. Tässä vaiheessa sillan lämpöpuhallin laitettiin maksimiasentoon, kesähelteillä käytettävä tuuletin käännettiin puolestaan kierrättämään ilmaa "tuulilasilla" ja konehuoneen ovi alakerrassa pönkättiin auki, jotta kaikki mahdollinen lämpö nousisi ylös ohjaamoon. Näillä eväin onnistuin pitämään näkyvyyden kohtuullisena.

Peräsaaren rantakalliot.

Lähestyessäni lopulta kohdetta alkoi myös lumisade. Viimeisen varttitunnin aikana ei näkyvyys ollut enää kovinkaan kummoinen. Peräsaaren ranta alkoi hahmottua hakuvalon loisteessa tarkemmin oikeastaan vasta noin 100 metrin etäisyydeltä. Onneksi saari kuitenkin suojasi tässä vaiheessa jo pahimmalta myräkältä ja sain ajettua Tähden yllättävänkin helposti ohuiden jäiden läpi oikeaan kohtaan kallion vierelle. Muutama pukkaus koneella ja paapuurin puoleinen kylki oli sitä vasten. Roiskevesien liukastuttamalta täkiltä vain hiukan reilingin yli kurottamalla, sain kuin sainkin kiinni lähimmän männyn oksasta ja onnistuin kiepauttamaan keskilaivaan ennen rantautumista valmiiksi laittamani ja sisällä sulamassa olleen köyden sen ympäri. Lumisen rantakallion laelle ei siis ensivaiheessa tarvinnut edes nousta. Vasta, kun Tähti oli sidottu tällä köydella tiukasti kiinni, menin rantaan heittämieni etu- ja peräköysien luo ja sidoin nekin tukevasti puihin.

Lahteen kerääntynyt ja osittain kovemmaksikin jäätynyt sohjo vaimensi huomattavasti saaren ympäri kiertävien aaltojen voimaa. Siitä huolimatta oli viilarit aseteltava huolellisesti laivan ja kallion väliin, ettei epämielyttäviä kohtaamisia syntyisi. Tätä varten kävin varastamassa styyrpuurin puolelta niitä vielä lisää. Joka tapauksessa, näin oli kuitenkin Peräsaari onnistuneesti vallattu.

Loppuillan käytin syömisen ja saunomisen ohella lukemiseen. Väsymys alkoi kuitenkin painaa jo yhdentoista aikaan ja niin vetäydyin punkkaan. Etuhytin kattoon viime syksynä useamman sadan reiän kautta pursottamani pullouretaani osoitti tässä vaiheessa tehokkuutensa. Tukin vain viltillä ylös komentosillalle vievän portaikon, niin johan alkoi kajuutta lämmetä. Kamiinan lämpöä hyväksi käyttävä ja jo kesällä 2014 laittamani termostaattiohjattu puhallin yhdessä Wickströmin hohkaman lämmön kanssa saivat minut pian nukahtamaan T-paitasiltaan makuupussin päälle. Se on mielestäni talviolosuhteissa oiva saavutus alunperin kesäkäyttöön tarkoitetulle alukselle.

Aamun sarastus.

Seuraavana aamuna tuulen voima oli jonkin verran laantunut, mutta komea maininki löi siitä huolimatta saaren länsirannalle. Kävelin ja valokuvasin lämpimästi toppavaatteisiin pukeutuneena kaikkea nousevan auringon kajossa näkemääni ja mietin samalla, kuinka onnellinen ihminen voikaan olla saadessaan kokea tällaista? Kuin vastauksena kysymykseen kuulin tuulen pauhinan yli pikkulintujen iloista laulua. Olin harhaanjohtavasti ajatellut olevani saaressa yksin, mutta laulunäyte sekä pian sen kuulemisen jälkeen nähty sorsapariskunta ja jonkin pikkunisäkkään yölliset jäljet kertoivat aivan toista.

Pitkälle yli puolenpäivän vietin näissä tunnelmissa aikaani saaressa. Kun lähdön hetki sitten koitti, irroittelin köydet päinvastaisessa järjestyksessä kuin eilen. Ennen turvallista peruutusta ulos lahdesta sai Tähteä tuuppia Wickströmin voimin moneen otteeseen kauemmaksi kalliosta. Aluksen ympärille yön aikana kertyneet jäät eivät oikeastaan muuten menoa hidastaneet, mutta perän kääntäminen keulaa kallioon kolhimatta oikeaan lähtösuuntaan, otti oman aikansa. Kun alus oli lopulta saatu suunnattua oikein, sujui itse peruuttaminen kuten aina ennenkin. Jäättömille vesille päästyäni yritin keulapotkurilla saada kokan kääntymään oikealta käyvään tuuleen, kohti pohjoista. Aluksen vauhdin ja tuulen ansiosta se ei kuitenkaan onnistunut ennen kuin käänsin ruotelin yli oikealle ja laitoin vaihteen eteenpäin. Sen verran tuulessa siis oli vielä tässäkin vaiheessa voimaa, ettei 130kg:n työntöinen keulapotkuri jaksanut liikkeessä olevaa laivaa kylkituulesta vastatuuleen pyöräyttää.

Lähellä ovat vedenalaiset ja -päälliset kalliot.

Lähtö Peräsaaresta.

Aluksi ajelin luoteeseen päin läheisen Heponieniemen länsipuolelle katsastamaan Partiolaisten omistuksessa olevaa laituria, jota olin illalla pitänyt mahdollisena turvasatamana, jos kiinnittyminen Peräsaareen ei olisi millään ilveellä ollut mahdollista. Sen jälkeen käänsin kokan kohti etelää ja kaakkoa tarkoituksena suunnistaa Mäntyselän ja Kaidonselän yli, ohi Pullikaisen, kohti kotisatamaa.

Yritin moneen otteeseen saada kuvaa ajoittain kohdatuista yli metrin korkuisista aalloista, mutta jotenkin ne kuvissa aina näyttävät kovin latteilta.

Toista tuntia ylitin puolipilvisessä säässä näitä jäättömiä selkiä. Jonkun suuremman ahterin takaa käyvän aallon keikauttaessa Tähteä välillä reilumminkin. Jotenkin siinä auringon ajoittain kultaamassa maisemassa taivaltaessa, alkoi reissun lopettaminen tähän, tuntumaan rehellisesti sanottuna poikamaiselta hätäilyltä. Sitä paitsi ennen lähtöä olin puhdistellut aamupäivällä tuulen voimasta sammuneen kamiinan palomaljankin ja nyt se vaikutti toimivan moitteettomasti. Niinpä päätin loppujen lopuksi vielä käydä katsomassa Satamosaaren jäätilanteen ja mahdollisuuksien mukaan jäädä sinne myös yöksi.

Voimakas kylkiaallokko heiluttaa Tähteä Satamosaaren sisääntuloväylän suulla.

Tokihan siellä jäitä oli, kuten kuvista näette. Tähti kuitenkin puski parin suuntauksen jälkeen tiensä laituriin ja sain kaikessa rauhassa laittaa köydet pollareihin jäiden pitäessä sitä paikallaan. Tässä video siitä manööveristä. Kymmenen minuuttia annoin tämän jälkeen vielä potkurin pyöriä, jotta avattu reitti puhdistuisi jäistä, eikä se näin ollen umpeutuisi eilisestä kiristyneen pakkasen vaikutuksesta tulevan yön aikana aivan niin helposti. Siinä samalla otin vähän hiukopalaa ja kaivoin pistosahan ja kulmahiomakoneen esille, tarkoituksena aloittaa lupauksistani huolimatta styyrpuurin vanhan törmäyslistan poistourakka jo ennen kevään tuloa. Jonkin verran sainkin asiaa edistettyä, ennen kuin invertteri alkoi kiukkuilemaan huviakkujen alhaisen jännitteen vuoksi. Yön jäljiltä se ei Peräsaaressa ollut kuin vaivaiset 11,3 volttia. Ajomatkan aikana jännite luonnollisesti nousi, mutta rälläkän aiheuttaman kuormituksen johdosta eivät akut pystyneet silti tarjoamaan tarvittavaa jännitettä pahimpiin piikkeihin. Tästä harmistuneena laitoinkin muutaman yrityksen jälkeen pillit takaisin pussiin ja lähdin etsimään rannasta klapeja. Kotoa tuomani uudet saunapuut kun olivat epähuomiossa unohtuneet Niskalammille. Saaren puuvarannot olivat kuitenkin poltettu loppuun vihon viimeistä kalikkaa myöten. Ei puukatoksesta, ei tulipaikalta eikä myöskään saunasta, löytynyt ainoatakaan poltettavaksi kelpaavaa pölkkyä, jolla olisin voinut jatkaa vähiin käynyttä puuvarastoani. No sekös laivuria harmitti!

Ei siinä sitten lopulta auttanut, kuin käynnistellä pimeäajossa mukavasti auttava - ilta oli siis tässä vaiheessa jo saapunut - karttaplotteri ja kaikki muukin tarvittava laitteisto uudelleen ja peruuttaa Tähti ulos satamapaikaltaan. Eihän sitä nyt ilman saunaa saareen jäätäisi! Vaikka hampaita asian takia hiukan kiristelinkin, niin seuraavana Niskalammin kotilaiturissa vietettynä yönä kiittelin lopulta tätä ratkaisuani, sillä neljän aikaan alkoi konehuoneen palohälytin huutamaan kamiinan tuprauttaman savun takia. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että polttoainetta oli jostakin syystä päässyt liian paljon palomaljaan ja liekit löivät komeasti pitkälle piippuun asti. Siitä huolimatta kiertoveden lämpötila oli vain vaivaiset 30°C, kun sen pitäisi näissä olosuhteissa olla 60-80°C. Tämän johdosta napsautin kamiinan pois päältä ja kytkin lämpöpuhaltimen rannasta kaapelia pitkin tulevaan verkkovirtaan ja jatkoin keskeytyneitä uniani aina aamuun asti.

Äkämystyneen kamiinan piipustaan heittämää nokea takakannella.

Minulla ei ole ollut tarkkaa tietoa merivesipumpun rakenteesta. Pumppu on myös ajaessa tihkuttanut vettä jo pari vuotta. Tästä syystä aukaisin sen tiivistystä varten vielä ennen kotiinlähtöä.

Sen verran paneuduin muutamien muiden hommien lisäksi myös lämmitysongelmaan vielä aamulla, että kurkkasin taskulampulla kamiinan sisälle. Siellä näyttikin vahvasti siltä, että palomaljan päällä olevat vesikierron putket ja piippu ovat nokeentuneet niin pahasti, että ilman koko komeuden avaamista ja täydellistä nuohousta ei lämmittämistä kannattaisi enää yrittää. Sikäli ongelma tuli oikeaan aikaan, että olin jo illalla päättänyt laittaa lopullisesti Tähtivarustamon oven säppiin kaudelta 2017. Kolmannen kerran "tälle syksylle" laittelinkin tämän jälkeen aluksen talvikuntoon ja lähdin ajelemaan tyytyväisenä kohti kotia ja laivurin talvilomaa.

Jäät tulivat Niskalammille yön aikana.

Blogin jatkosta vielä sen verran tähän loppuun, että olen päättänyt Teidän lukijoiden antaman palautteen johdosta jatkaa kirjoittelua vielä ensi syksyyn asti, jolloin tätä tarinointia on jatkunut yhteensä jo viisi veneilykautta. Painotan vielä sitä, että vaikka toki näen Tähtilaiva-blogin vierailijalaskurin käyvän tasaisen varmasti noin sadan lukijan päivävauhtia ja huomaan näiden tarinoiden selvästi kiinnostavan ihmisiä, niin nimenomaan Teidän jatkamaan kannustavilla palautteilla oli suuri vaikutus tähän päätökseen. Joten kiitos niistä ja siitä, että olette jaksaneet pysyä kanavalla. Toivottavasti pysytte jatkossakin!