Tähtivierailu Antero Tuukkasen luona osa 2/4.

Sitten toinen osio kirjoitelmasta, jossa käsitellään tapaamista Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen regattaperinteen alulle laittajan, Antero Tuukkasen kanssa..

Tässä vaiheessa iltaa täytyi tietenkin sitten kysyä, mistä innostuminen laivoihin oli oikein alunperin saanut alkunsa? Tähän Tuukkanen vastasi kertomalla kuusi tuntia suuntaansa kestäneistä lapsuusajan moottorivenematkoista, joita tehtiin kotikaupungista Vaasasta pitäen perheen mökille. Näistä reissuista jäi jäljelle lähtemätön kiinnostus mereen ja ylipäätään vesillä kulkemiseen. Jos oikein ymmärsin, niin puuvene olisi ollut se tähän yhtälöön kaikkein täydellisimmin sopinut vaihtoehto. Rautalaivahommiksi se kuitenkin lopulta meni ja oman aluksen hankinnasta selvisi vielä tämän vastauksen sivujuonteena sekin, että alkujaan Tuukkanen oli yrittänyt päästä miehistöksi/osakkaaksi höyrylaivaporukoihinkin, muttei se jostakin syystä ollut oikein ottanut kipinää, vaikka niissä puuhissa oli jo tuolloin mukana useita tuttavia. Ymmärsin, että asia oli suurelta osin kilpistynyt tunteeseen jonkinlaisesta sisäpiirihommasta. Oma laiva oli kuitenkin saatava, ja kuten kerrottua, sattui Gutzeit sopivasti juuri niihin aikoihin myymään autokuljetuksen kehittymisen takia ylimääräiseksi jäänyttä kalustoaan.

Päivätyönsä Tuukkanen on tehnyt myöskin Enso-Gutzeitin palveluksessa, sen henkilökuntalehden päätoimittajana. Tästä vuosikymmeniä kestäneestä elämänvaiheesta ja sen aikana syntyneistä tuotoksista löytyy netistäkin paljon viitteitä. Ei siis ole ihme, että sivusimme jutustelutuokiomme aikana myös moneen otteeseen puun vesikuljetuksen vaiheita. Mieleen näistä jäi esimerkiksi Mopro Oy:n puskijakokeilu, joka lienee ollut ensimmäinen laatuaan sisävesillä. Tämä keulapotkurillakin varustettu rakennelma kantoi nimeä Ensopusku. Se johti lopulta siihen, että puutavaran ja sellupaalien kuljetukseen rakennettiin kanavantäyteinen moottoriproomu, jonka peräosassa oli kiinteä omalla moottorilla ja komentosillalla varustettu työntöyksikkö. Se ajoi Saimaalta aina Kotkaan ja Haminaan asti, jossa lasti siirrettiin sitten suurempaan laivaan. Pikkuhiljaa markkinoille alkoi kuitenkin tulla, ilmeisesti alunalkaen saksalaisten kehittämä ja nykyisinkin käytössä oleva, Saimaan kanavan mitoilla oleva avomerikelpoinen laivamalli, ja niin tämä välivaihe jäi lopulta historiaan.

Gutzeitin vuonna 1971 suorittamasta S/s Salaman nostosta sikisi myös lyhyt keskustelu, vaikka Tuukkasen kertoman mukaan hän ei ollut tuolloin vielä yhtiön palveluksessa. Hän kuitenkin muisteli nähneensä Laitaatsillassa nosto-operaatiosta kuvatun filmin, jonka hän oletti löytyvän nykyisin todennäköisesti Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistosta ELKA:sta Mikkelistä. Minäkin muistan nähneeni valokuvia nostosta useampaan otteeseen ja löytyy niitä myös tästä seuraavasta Salamasta kertovasta YouTube-videosta, mutta tuollaisesta alkuperäisestä kaitafilmitallenteesta en ole koskaan kuullutkaan. Olisipa mielenkiintoista päästä tutustumaan! Jos on tuollainen elokuva vaipunut historian hämärään, niin on kuulema myös yhtiön henkilökunnan keskuudessa kiertäneet huhut Salamasta löytyneistä viini/viinapulloistakin.. Kukaan ei nimittäin enää muista minne ja kenelle osa niistä "ehkä" päätyi.

Toisestakin videotallenteesta puhuimme vielä myöhemmin. Nimittäin joskus 1990-luvulla oli filmattu dokumentointimielessä televisiolle miesvoimin suoritettua proomun lastausta. Mukana oli hinaaja Laitaatsillasta sekä tietenkin proomu ja neljä-viisi lastaajaa Enso Gutzeitin vesikuljetuksen henkilökunnasta.

Tämä Tuukkasen arkiston kuva ei liity elokuviin, mutta siitä selviää halonlastauksen meininki. Ei olleet kärrykuormat pieniä.

Seuraavaksi sanelimella puhutaan Tuukkasen hoitamasta Imatran Höyrylaiva Oy:n hallituksen varapuheenjohtajan pestistä. Juuri noihin aikoihin konkurssiin ajautuneella yhtiöllä oli tuolloin omistuksessaan jo aiemmin mainittu s/s Karjalankoski sekä Sulkavalta ostettu Louhi nimeä kantanut moottorialus. Näillä hoidettiin päivittäistä risteilyliikennettä Imatralta käsin. Jonkin mapin sivujen välistä tipahti myös Saimaan Laivamatkat Oy:n esite, jonka laitoin aiheeseen liittyen esille tuohon alapuolelle. Melkoinen laivasto!

Siirryttyämme keittiöön katettuun kahvipöytään oli tämä aihe kuitenkin jo ohitettu ja tarina oli siirtynyt Niskalammin sataman asioihin. Yritin udella siinä yhteydessä, olisiko Tuukkasella tietoa, kuinka satama ja sen laiturit ovat päätyneet Ensolta ja lopulta Tornatorilta wanhojen laiwojen käyttöön, mutta hän kertoi ettei ollut mukana toiminnassa vielä aivan alkuvaiheessa. Tähden laiturikaverina edelleenkin majailevan M/s Otto aluksen entinen kippari ja Niskalammin laivureiden perustajajäsen Herra Ruokonen, jonka kanssa minäkin olen joskus haastellut, olisi kuulema oikea henkilö kertomaan tästä aiheesta tarkemmin. Maistuvia karjalanpiirakoita syödessä saimme kuitenkin kuulla, että Olan tullessa Niskalammille vuonna 1983 siellä majailivat ainakin edellä mainittu Otto sekä Amariina (nyk. Hans), Sissi, Usvi ja Tiira sekä sukelluskerhon Tupla Seiska. Jossakin vaiheessa siellä muisteltiin olleen myös Hyryn.

Keulin hiukan, mutta laitan tähän myöhemmin esiteltävästä Tuukkasen kuva-arkistoista löytyneet Enso-Gutzeitin aikaiset kuvat Niskalammilla 1980-luvun alkupuolella olleista laivoista. Tai siis niistä, joista kuvat löytyivät.. Tässä Hans Nilsen.

Tässä puolestaan Immola eli nykyinen Tiira.

Tiira Niskalammen laivalaiturissa. Kannella aluksen läheisen Patalahden pumppaamon vieressä huvikäyttöön rakentanut Herra Sahrlund. Nykyisin alus on toisilla omistajilla.

No sitten puhe juontui hetkeksi Wanhojen Laiwojen Regatoihin, joista oikeastaan alunperin olimmekin tulleet juttelemaan. Tähän suuntaan meitä auttoi Homasen tuoma valokuva, jossa viime kesäisen (2017) Joutsenon regatan kunniavieraana ollut ensimmäisen regatan työryhmä, istuu aurinkovarjon alla Laimin kattoterassilla. Sovimme yhteistuumin, ettei kuvaan "eksyneiden" oluttölkkien anneta häiritä vaan pikemminkin niiden annetaan kertoa päivään kuuluneesta juhlavasta tunnelmasta!

Mukana kuvassa ovat vasemmalla olevan Tuukkasen lisäksi myös Herrat Kaartisen Osmo eli Oski, Kosti Homanen ja Erkki Järvi. Mutta niin.. Minua olisi tietenkin kiinnostanut vuoden 1987 ensimmäisen kokoontumisajon syntyvaiheet ja miksei myös muutkin samanlaiset pienet detaljit kuin se, että ymmärsin Woiman olleen ensimmäisiä kertoja liikkeellä huvialuksena kyseisenä regattaviikonloppuna.

M/s Woima vuonna 1987.

Kymmenvuotista regattaperinnettä juhlittiin yläpuolisen esitteen ja alapuolisen kertomuksen avustamina Imatralla vuonna 1997. Nämäkin ovat Tuukkasen kokoelmista. Kuka muuten tunnistaa esitteessä paistattelevan aluksen?

Ennen kuin puheet näistä regattahommista pääsivät kunnolla edes alkamaan, kampesi väliin kuitenkin taas aivan toinen aihe. Pian mentiin nimittäin jo Saimaan kanavalla kohti uutta tarinaa, joka tarjoaa mielestäni oivallista ajankuvaa yleisestikin YYA-sopimuksen solmineiden Suomen ja Neuvostoliiton suhteista 1980-luvulla. Nimittäin varmasti yksi ensimmäisiä suomalaisen huvialuksen Saimaan kanavan kautta Viipuriin tekemiä vierailuja tehtiin vuonna 1985 tai 1986 Olalla. Siitä kertominen alkoi muistelulla, kuinka aivan linnan kupeeseen sijoitetun Olan takatäkillä seisoi koko vierailun ajan vartiosotilas kivääri olalla! Kyllähän vahti piti olla, ja vahtimista kyytiläisissä Tuukkasen mukaan myöskin riitti..

Pari vuotta myöhemmin suoritettiin sitten uusi käynti. Mieleenpainuvinta siinä oli puolestaan Venäjälle saapuminen. Kanavassa rajatarkastusta suorittanut naispuolinen virkailija oli nimittäin yllättäen todennut, että tulijoille olisi tehtävä ennen maahan pääsyä virallinen laivaväen terveystarkastus. Samaan tapaan kuin suuressa maailmassa merimiehille uuteen satamaan tultaessa on ilmeisesti vielä muutama vuosikymmen takaperin tehty. No kippari Tuukkanen ei tästä pyynnöstä tietenkään häkeltynyt vaan komensi rehvakkaasti miehistöään "Pojat, kullit kaiteelle, terveystarkastus!" Tämä tempaus aiheutti puolestaan sen, että "Ensimmäisen kerran mie näin viipurilaisen ja venäläisen sotilashenkilön suupielessä hymyn. Vaikka hää ei osannu varmasti sanaakaan suomea, mutta ymmärsi kuitenkin mistä on kysymys, kun pojat rupesi kattomaan, että onko tuo kippari hullu!"

Alkutalven visiitit Vuoksenniskalle sekä talvisia kuvia Kanavansuun Perinnelaivatelakan laivoista.

Otsikko oikeastaan kertoo olennaisen. Pariin otteeseen olen nimittäin poikennut kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana Niskalammilla varmistelemassa Tähden talvehtimiskuntoa. Molemmilla käynneillä tuli tietenkin tsekkailtua aluksen yleiskunto sekä ulko- että sisäpuolelta. Luonnollisesti myös pohjakaivoa jäätymiseltä suojaava ilmatasku tuli tarkistettua kummallakin kerralla ja mukava olikin havaita, että se oli säilynyt täysin ennallaan. Käyntikertojen välisen kolmen viikon jakson aikana ei sieltä siis ollut karannut ilmaa minnekään. Näin ollen molempien pohjaventtiilien voi olettaa olevan edelleenkin varsin hyvässä kunnossa.

Vaikka Vuoksen suulla on sulaa, on Tähti tiukasti jäissä kiinni.

Ensimmäisellä käynnillä operaationa oli myös jäähdytyksen merivesipumpun kokoaminen. Se kun oli jäänyt uuden tiivisteen teossa tarvittavien työkalujen puutteessa levälleen vuodenvaihteen jälkeisen veneilyreissun päätteeksi. Jos joku ei muista niin avasin pumpun tuolloin pienen vesivuodon korjaamiseksi ja sen sisuskalujen tutkimiseksi. Pakkasesta johtuen pumppua piti kokoamisoperaation tiimellyksessä lämmittää jonkin verran puhaltimella, jotta tiivisteliima varmasti kuivuisi kunnolla.

Huviakkujen jännite oli ensimmäisellä käynnilläni 12,7 volttia. Ajastimen perässä oleva ja tunnin vuorokaudessa lataava akkulaturi oli siis hoitanut tehtävänsä kohtuullisesti. Laitoin tästä huolimatta kuitenkin vielä toisen laturin lataamaan patteristoa täyspäiväisesti ilman ajastusta, kun sain sovittua naapurilaivan kipparin kanssa sen irtikytkemisen parin päivän päähän.

Helmikuun loppupuolella ajelin seuraavan kerran Etelä-Karjalan suunnalla. Tällöin huviakkujen varaus oli puolestaan 12,8 volttia, joten en tehnyt muuta kuin nostin ajastimen vuorokautisen latausajan kahteen tuntiin ja kytkin myös starttiakut latauksen piiriin. Latausajan lisäystä perustelen sillä, että jouduin vaihtamaan huviakkujen latauksessa käyttämäni laturin heikkotehoisempaan, vain muutaman ampeerin virralla lataavaan, sillä sarjaan kytkettyjen 24V starttiakkujen varaaminen ei onnistu kuin aluksemme tehokkaammalla laturilla.

Latausviritys konehuoneessa.

Kuten huomaatte, omat pienet huolensa jäissä talvehtimisessa on. Pienikin vesitilkka väärässä paikassa voi aiheuttaa vakavan ongelman ja vaikkei esimerkiksi huonosti ladattu akku laivaa pohjaan upota, niin rahallinen menetys heikon varauksen takia jäätyneen patterin myötä voi kuitenkin olla melkoinen. Yöunia parantaakseen laivurin onkin aika-ajoin syytä poiketa kaveriaan katsomassa. Pienenä lisäpontimena ainakin jälkimmäiseen vierailuun, toimi myös Uutisvuoksen verkkojulkaisussa uutisoitu ja hyvin ikävä höyrylaiva s/s Leppävirran uppoaminen Heinävedellä. Kun tiedossa oli tämän lisäksi myös pakkasen kiristyminen Etelä-Suomea myöten jopa lähemmäs kolmeakymmentä astetta, oli tarkastusreissulle oikeastaan pakko lähteä.

Onneksi näillä käynnelillä voi myös tehdä muuta ja niinpä kävinkin ulkoilemassa kirpeässä pakkassäässä Kanavansuun perinnelaivatelakan liepeillä. Seuraavassa kuvakollaasi tältä reissulta. Jos halajatte tarkempia tietoja telakan laivoista niin edellä olevan linkin takaa löytyvän sivuston ylälaidasta kannattaa klikkailla kohtia "laivat telakalla" ja "jäsenten muut alukset".

En tiedä miten onnistuin jättämään Tapolan maston kuvan ulkopuolelle, mutta näin kuitenkin kävi. Pahoittelut epäammattimaisuudesta!

 

 

 

 

Oli pakko kuvata m/s Virtuksen pallekölit, sillä olen itsekin joskus tuuminut sellaisten laittamista Tähteen. Liekö noilla oikeasti vaikutusta?

 

Onkohan tuo sinkkianodilla varustettu kohouma m/s Pellen kyljessä vesirajan alapuolella runkolauhdutuksen "kennosto"? Mitään muutakaan selitystä en sille ole keksinyt.

Sinertävää talvipäivän valoa Kanavansuun Perinnelaivatelakalla. Toivottavasti tämä historiallinen ja hyvin hoidettu paikka säilyy laivaharrastajien ilona jatkossakin. Ilman sen suomia mahdollisuuksia aluksien ylläpito hankaloituisi kovasti.

Rantavajan kattoremontti ja vierailu Anttolan Lotjasaaressa

Lähtötilanne.

Syksyisten maisemien ihailua vajan katolta.

Otsikon mukainen vaja aivan Tähden laituripaikan vieressä siirtyi hallintaamme jo aiemmin syksyllä tekemiemme laiturikauppojen myötä. Se olikin loistava asia, sillä kaikenlaista pientä rompetta lautatavarasta aina saunapuihin asti on mukava saada säilöttyä paikanpäällä niin sanotusti "työmaan" äärellä. Ainoa pieni, mutta onneksi helposti selätettävä, ongelma tässä "onnenpotkussa" olivat tämän vanhan metsätyökämpän katon ajanoloon haprastuneet pellit. Kuivaa kohtaa sai nimittäin sateella suorastaan hakea vajan sisältä.

Työt käynnissä.

Onneksi "uudet" katemateriaalit kuuluivat kuitenkin kauppaan. Teimme myös heti kaupat sovittuamme Tähtimiehistön kanssa päätöksen, että tämä asia hoidetaan kuntoon samantien tänä syksynä, jottei vaja pääsisi lahoamaan lopullisesti käsiin

Niinpä ajelinkin jo lokakuussa - erään Keski-Suomessa olleen työrupeaman päätteeksi - kaikkien työkalujen ja tarvikkeiden kanssa hieman normaalista poikkeavaa reittiä Anttolan ja Puumalan kautta Imatralle. Kuten edellisestä lauseesta huomaatte, on tämän jutun kirjoittaminen hieman viivästynyt. En kokenut sitä aiemmin kuitenkaan ongelmaksi, sillä ajattelin tällä tavoin jäävän jotakin tarinoitavaa talvikuukausiksikin. Tarttuessani lopulta viikko takaperin kirjoitusurakkaan mieleni kuitenkin muuttui. Mitäpä iloa Teille Tähtilaiva-blogin lukijoille olisi varastorakennuksen kattopeltien vaihtamisesta kertovasta jutusta? Tyydynkin siis tässä yhteydessä vain laittamaan operaatiosta, ja syksyisen kauniista Niskalammin satamasta, muutamia kuvia ihasteltavaksenne.

Tässä samassa yhteydessä oli ajatus lyhyesti mainita myös ekstempore suoritetusta vierailusta Anttolaan. Seuraavien otoksien luulen kuitenkin herättävän keskuudessanne sen verran paljon mielenkiintoa, että ajattelin ottaa ne ikäänkuin jutun pääaiheeksi.



Kuten tosiaan jo kerroin, Niskalammille menoreittini kulki juuri sopivasti Anttolan ohi. Hienoisesta kiireestä huolimatta en yksinkertaisesti millään malttanut olla poikkeamatta taajaman keskustassa sijaitsevaan venesatamaan ja sen viereiseen Lotjasaareen. Jälkimmäisessä minua kiinnosti etenkin käydä katsastamassa tarkemmin tätä kuvissa esiintyvää suurta valkoista hinaajaa, jonka nimestä olen laivamieskolleegion taholta kuullut jo monta erillaista tulkintaa. Atlant, Mistral..?

Aika erikoinen, mutta varmasti toimiva rantautumisluukku aluksen keulassa.

Jos jollakin Teistä arvon lukijat on tarkempaa tietoa tästä aluksesta, sen historiasta, tai mistä tahansa siihen liittyvästä, niin kertoisitteko siitä meille tietämättömillekin? Jos inspiraatio iskee oikein kunnolla, niin tuonne alapuoliseen kommenttikenttään voi asiasta kirjoitella tai sitten laittaa tännepäin sähköpostia osoitteeseen: tahtilaiva@gmail.com niin jaan tietoa kiinnostuneille eteenpäin.

Tässä vielä muutamia muitakin kameran etsimeen etsiytyneitä aluksia. Hienossa kunnossa vaikutti Lotjasaaren satama ylipäätän muutenkin olevan. Syksyisestä ajankohdasta huolimatta liikettäkin havaittiin, kun useat veneilijät laittelivat menopelejään talvehtimiskuntoon.

Vasemmalla m/s Rudolf ja oikealla m/s Jupiter.

Muistankohan oikein, kun kuvittelen näissä kuvissa esiintyvän m/s Jupiterin olleen upoksissa joko menneenä tai sitä edellisenä talvena? Ainakin kunto viittaisi siihen. Harmillisia ja jokaista laivojen ystävää kismittäviä takaiskuja tällaiset.

Aallonmurtajan ulkopuolella vasemmalta oikealle m/s Rudolf, m/s Woima ja m/s Karali.

Vielä visiittini lopuksi löysin Anttolan keskustan satamasta suurikokoisen Toimi II:sen. Vaikka mieli olisi tehnyt, en viitsinyt mennä häiritsemään työntouhussa olevaa miehistöä kysymyksilläni. Liekö syyspuuhat olleet jo mielessä täälläkin?

S/s Toimi II Anttolan satamassa.