Tähti matkaa Punkaharjulle

Saimaan kanavan jäätyä ahterin taakse, jatkoi Tähti tuulisesta ja sateisesta säästä tippaakaan välittämättä päättäväisesti yli seitsemän solmun vauhtia Taipalsaaren Tullisalmea kohti. Viipuriin tehdyn retken päätteeksi olikin mukava lähteä täysillä polttoainetankeilla ajelemaan kohti Punkaharjua ja Puruvettä, sillä ajatuksena oli viettää sielläpäin purjehtien jatkettu viikonloppu paikalle autolla saapuvan muun Tähtimiehistön kanssa.

Kattelussaareen vievän maantiesillan jälkeen vain kaadettu masto nostettiin ja matkaa jatkettiin vielä samalle iltaa aina Ilkonsaaren laituriin asti (550,5h). Idän puoleisen tuulen laineet keinuttelivat siellä vastassa ollutta ja meille jo tuttua m/s Raja 60 -alusta. Tämä mukava kohtaaminen antoikin illalle uuden, vaikkakaan ei millään tavoin ennen näkemättömän suunnan, kun laivaharrastuksesta puhuttiin ja tietenkin saunottiin. Juhlittiinpa siinä ohessa, ja osaltaan minun tietämättä, myös yhdet syntymäpäivät! Onnea vaan vielä kerran asianosaiselle sekä kiitoksia hauskasta illasta koko miehistölle!

Ollessani seuraavana aamuna noin kello yhdentoista aikoihin komentosillalla tekemässä lähtövalmisteluita, eli käynnistelemässä luotainta ja muuta laitteistoa, räjähti Tähden VHF yllättäen puhumaan. En ollut huomannut lahdelle noin sadan metrin päähän ilmestynyttä ja Imatralta käsin risteilyitä tekevää m/s Christinaa. Aluksesta tiedusteltiin, olisiko soveliasta kiinnittyä Tähden kylkeen vai olisiko se kenties piankin lähdössä jatkamaan matkaansa? Vastasin liikkeellelähdön olevan tapahtumassa aivan näillä näppäimillä, joten alus jäikin odottelemaan laiturin vapautumista siksi aikaa, jotta sain Wickströmin käynnistymään. Harmikseni tässä hässäkässä yhteiskuva laiturissa olleista Raja 60:stä ja Tähdestä jäi ottamatta. VHF-puhelin sen sijaan toimi vastausta antaessani moitteettomasti, mutta laiturista irroittauduttuani ja toivottaessani Christinaa tervetulleeksi paikallemme, oli se taas mykkä. Ainakaan aluksesta ei vastattu kutsuuni. Kummallinen vika!

M/s Christina ja kauempana Ilkonsaaren laiturissa m/s Raja 60.

Päästyäni liikkeelle suuntasin alkuun Ilkonsaaresta pohjoiseen kohti Kutveleen avokanavaa. Muutaman minuutin ajon jälkeen alkoi tämä tänäkin kesänä jo useampaan otteeseen kuljettu reitti, tuntumaan kuitenkin liian nähdyltä. Tästä johtuen kääntyi Tähden kokka Ilkonsaaren pohjoispuolella osoittamaan kohti länttä ja Kyläniemen kärkeä. Sen sivuutettuani en jatkanut myöskään Parkonpäätä ja Hätinvirran lossia kohden, vaan valitsin läntisemmän Äyrätsalon itäpuolisen väylän. Vielä ennen Puumalaan saapumistakin poikettiin syväväylältä lännemmäksi, sillä Rokansaari kierrettiin länsipuolelta.

M/s Hanhi Puumalansalmessa.

Hieno m/s Mänty Puumalan satamassa. Taustalla s/s Wenno.

Puumalassa (554,5h) tyhjensin totuttuun tapaan Tähden pilssivesiä ja septitankin. Kävin myös kaupassa ostamassa pannukahvia. Se kun oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Matka jatkui reilua tuntia myöhemmin itäisellä kurssilla Sitkoinleuvansalmen kanavan kautta Ummistonveden Tetrinselälle ja sieltä edelleen aina Vekaraan saakka.

Ollessani suunnistamassa kohti jo pimeään verhoutunutta Vekaransalmea, aivan sen eteläpuolella, en muuten onnistunut löytämään yhtä muistaakseni punaiseksi merkittyä ja plotterin mukaan aika lailla keskelle väylien risteyskohtaa merkittyä reimaria. Muistelen aiemminkin näillä nurkilla olleen jotakin tämän kaltaista epäselvää nimenomaan plotterin näyttämän ja silmillä nähdyn välillä. Nyt oli vielä pimeyskin hankaloittamassa havaintojen tekoa. Syvää vettä oli kuitenkin niillämain riittämiin, joten en viitsinyt alkaa heilumaan hakuvalon kanssa yhtään tarvittua enempää.

Sitkoinleuvansalmi.

Sivuutettuani juuri lossin ja pohdiskellessani vielä merimerkin puuttumista, lennähti sydän kuitenkin rehellisesti sanottuna kurkkuuni! Olin tietenkin koko ajan tarkkaillut lautan mahdollista liikkeellelähtöä sekä tähystellyt muutenkin huolellisesti pimeyden hallitsemaa ympäristöä. Myös lossimiesten juuri tuolloin tekemän varalossin VHF-puhelimen toiminnan testauksen olin pistänyt merkille. Aivan yht'äkkiä huomasin kuitenkin noin kymmenen metrin päässä Tähden tyyrpuurin puoleisella kyljellä soutuveneen. Pimeän valottoman kulkuvälineen auttoi havaitsemaan ainoastaan sen takaa lossirannasta loistaneet valot, sillä tutkaahan Tähdessä ei edelleenkään ole.

Säikähdin sen verran, etten edes tajunnut karjaista tyyrikopin ovesta soutajalle mielipidettäni tällaisesta toiminnasta. Hän oli varmasti minut havainnut jo hyvissä ajoin, mutta silti jäin miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos olisin yllättäen muuttanutkin reittiä kulkemaan vain hiukan lähempää rantaa? Reilua seitsemää solmua kulkien olisi Tähti varmasti tavoittanut soutuveneen, vaikka airoissa olisi ollut Sulkavan soutajien edustusjoukkueen jäsen.

Tästä välikohtauksesta selvittyäni ympäröi sysimustan syysyön pimeys jälleen Tähden. Äskeisen harmistuksen takia vilkauttelin tavallista useammin hakuvaloa ja etsiskelin muun muassa mahdollisia verkkomerkkejä. Näin edeten ajelin vielä tunnin verran aina Siikaveden Tervorannanselällä olevaan Haukkasaareen (559,5h) asti. Siellä luoteen suuntaan aukeavan kapean lahden itätuulelta tarjoama suoja, antoi Tähdelle oivallisen ankkuripaikan. Mökkilaituriin ei kyllä ollut kovinkaan paljoa matkaa, mutta kun paikka oli tyhjillään - niin kuin tähän vuodenaikaan valtaosa muistakin Saimaan rantojen kesäasunnoista - uskaltauduin jäämään niille sijoilleni. Joitakin puhdetöitäkin tietenkin tehtiin Haukkasaaressa, sillä petsailin vielä illan aikana hiukan ahterihytteihin vievän ovenpielen listoja ja suunnittelin samalla huomista reittiä.

Tästä kartasta näkyy yhdeksän tunnin päivämatka Ilkonsaaresta (kynän kärki), Kyläniemen kärjen, Lintusalon länsipuolen, Puumalan, Ummistonveden ja Vekaransalmen kautta tuonne ruudussa 219 olevaan Haukkasaareen (pieni saari Liistonsaaren itäpuolella).

Aamulla ankkurissa Haukkasaaressa. Tyhjillään olleen mökin edustalla.

Aamulla matka jatkui tuulisessa ja sumuisessa kelissä kohti Pihlajaveden eteläosia. Aiemmilta reissuilta tuttuja väyliä ohi Ahvionsaaren lossin suunnisti Tähti eteenpäin, ottaen aina välillä pieniä vapauksia oikomalla mutkia varsinaisen väylän ulkopuolella. Näin ajellen ja ilman suurempia välikohtauksia tuli Hotelli Punkaharjun tukeva laivalaituri iltapäivällä vastaan koneen tuntimittarin osoittaessa lukemaa 564h. Matkalla ei oltu yhden HT-veneen lisäksi kohdattu kuin kaksi troolarilaivuetta, toinen Utrasselällä ja toinen heti ajopäivän aluksi Tervorannanselällä.

Haukkasaaren ankkuripaikka plotterissa.

Oikoreitillä Pihlajavedellä, Hevossaaren ja Pietolansaaren välillä.

Kyseiset saaret tämän karttalehden oikeassa alalaidassa.

Ennen miehistön saapumista oli kipparilla tarjolla vielä muutama tunti ns. omaa aikaa. Sen puitteissa ehdin kiinnittämään taas kerran pakoputken yläpään läpän irronneen tasapainon sekä syventymään hetkiseksi aluksen huviakkujen sielunelämään. Huomioni oli jo hyvän aikaa kiinnittynyt siihen tosiasiaan, että pitkänkin ajopäivän jälkeen akuston jännite laskee jo parin tunnin sisällä moottorin sammuttamisesta 12,5 voltin kieppeille. Myöhään illalla, nukkumaan mennessä, se on usein enää 12,1 volttia ja aamulla ollaan helpostikin jo 11,8V lukemissa. Jos siis aurinko ei paista, eikä aurinkopaneeli korjaa tilannetta.

Kerrottakoon tähän väliin, että Wickströmin sammuttua ja 140 ampeerisen moottorilaturin poistuttua pelistä huviakusto pitää jääkaapin, kiertovesipumpun, invertterin, VHF-puhelimen, aluksen kaiken valaistuksen sekä ankkuroitaessa myös esimerkiksi ankkurivalon ja karttaplotterin (ankkurihälytys) toiminnassa. Myös käyttöveden ja harmaavesikaivon pumput pyörivät näiden akkujen virralla aivan kuten etukajuutan kiertovedellä lämpiävä termostaattiohjattu puhallinkin. Kaikenlaista sähkönkuluttajaa onkin siis kytkettynä akkuihin koko ajan vesillä oltaessa.

Otinkin nyt molemmat paapuurin puolen huviakut irti järjestelmästä - tyyrpuurin akut olin tarkastanut jo kesällä - ja mittasin niiden jännitteen. 200 Ah:n ja kolme vuotta sitten hankitun kuorma-auton akun jännite oli tuolloin "normaali" 12,7 volttia, mutta sitä paljon vanhemman Exiden 140Ah:n enää vain 10,86V. Arveluni tämän akun loppuunkulumisesta osui siis aivan oikeaan ja jätinkin sen siitä johtuen kytkemättä takaisin järjestelmään. Vaikka kennot olivat veden alla, lisäsin seuraavaksi suurempaan akkuun tislattua vettä. Sen jälkeen irroittelin vielä kaikki akkujen päällä kulkevat kaapelit toisistaan ja siistin ne kulkemaan järkevästi. Poistin samalla myös ylimääräisiä, nykyistä suurempaa akkukapasiteettia (tällä hetkellä 600Ah) varten asennettuja kaapeleita ja akkukenkiä, jottei mitään vaaratilanteita niiden kanssa pääsisi jatkossakaan syntymään.

Saatettuani nämä puuhat loppuun ilmestyi iloisien miehistön edustajien kasvoja Tähden ajohytin oviaukkoon. Kannoimme seuraavaksi heidän tavaransa laivan uumeniin ja aloitimme valmistautumisen Hotelli Punkaharjun juhlaillalliseen. Syyslomareissua juhlistaaksemme olimme nimittäin varanneet sieltä viime vuoden tapaan pöydän ja ajateleet viettää mukavan illan talon keittiön maittavista antimista nauttien.

Kahdenkymmenenviiden tunnin kotimatka osa 2/2.

Oraviin saavuttaessa meitä odotti siellä todella iloinen yllätys. Lappeenrantalainen ja meille tuttu s/s Unnukka oli nimittäin kiinnittyneenä lahden itäpuoliseen laivalaituriin. Aluksen omistajat suostuivat vielä siirtämään upeaa laivaansa muutaman metrin taaksepäin niin saimme sujautettua Tähden sen ja aivan laiturin etulaitaan ennen meitä kiinnityneen Armidan väliin. Pian olivatkin toisiin aluksiin tehtävät vierailukäynnit täydessä vauhdissa. Kuten tapoihin kuuluu, kaikki laivat tutkittiin niiden aikana huolellisesti ja loppuiltaa siivitettiin tietenkin vielä yhteisellä saunalla ja letunpaistolla.

S/s Unnukka, m/s Tähti ja m/s Armida Oravissa.

Aamulla kokoonnuttiin sitten unihiekan edelleenkin verestämin silmin lunastamaan illalla tehtyä lupausta. Unnukan halkoboksi oli nimittäin luvattu illan tiimellyksessä käydä porukalla täyttämässä viereisen Haponlahden kanavan laiturissa. Reilut neljä kuutiota kuivaa koivuhalkoa odottivat siellä kantajiaan. Niillä Unnukan kerrottiin pääsevän lomansa lopuksi helposti takaisin kotikulmilleen Lauritsalaan ja tarvittaessa vielä paljon pidemmällekin.

Kun viimeisetkin olivat saaneet aamupalansa syötyä ja reilua tuntia aiemmin lämpiämään laitettu höyrykattila oli saavuttanut riittävän höyrypaineen, soitimme sitten oravilaisten kuuluville komeat kolme lähtövisseliä ja läksimme matkaan. Eilisestä hitusen voimistunut lounaan puoleinen tuuli ei keikutellut vakaan oloista Unnukkaa juuri nimeksikään ajaessamme noin kuuden solmun vauhdilla kohti halostuslaituria. Höyrykone puhisi ja suhahteli rauhoittavasti ja konehuoneessa riitti mielenkiintoista katsottavaa ja ihmeteltävää koko mukaan päässeelle porukalle. Perille päästyämme kiinnittäydyimme kaikessa rauhassa tyyrpuurin puolelta tukevaan möljään, lankonki laitettiin paikoilleen ja ryhdyttiin kolmen laivan miehistöjen voimin hommiin. Noin tuntia myöhemmin hikinen urakka paketoitiin kahvittelemalla mitä parhaimmassa säässä Unnukan kannella.

Sen lisäksi, että minulle tämä minireissu oli elämäni ensimmäinen höyrylaivamatka, oli loppumatkan ajaksi tarjolla vieläkin parempaa herkkua. Sain lähtövalmisteluita Haponlahdessa tehtäessä nimittäin todella jännittävän pestin Unnukan kipparin penkille. Pian tämän komennuksen jälkeen alus jo pukattiin irti laiturista ja kone laitettiin käymään. Rauhallisesti Unnukka lähti lipumaan eteenpäin ja minä aloin kääntämään sitä paluumatkalle sekä kokeilemaan ketjuohjauksen tuntumaa. Paljoa en ollut tätä manööveriä vielä ehtinyt suorittaa, kun konehuoneeseen johtavasta puheputkesta kuului käsky. "Emme palaa Oraviin tulojälkiämme pitkin!" Paluumatka tehtäisiinkin satamamanöövereiden helpottamiseksi ja siis aivan perustellusti, kylän pohjoispuolisen reimariviidakon kautta. Siis juuri sen saman, jonka ajoimme eilen peräkanaa Armidan kanssa! Pahoitellen puheputkeen aluksen turhaa mutkittelua, oikaisin sen takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaansa ja kysyin seuraavaksi omistajien lupaa soittaa oikeaoppiset lähtövihellykset. Kun lupa oli saatu ja homma suoritettu sekä tulevaa reittiä vielä syynätty kartasta, oli aika jatkaa Unnukan olemuksen tunnustelua.

Vaikka vauhtia pian lisättiin olivat aluksen liikkeet hyvin verkkaiset. Rauhoittavan tahdikas veden purskahtelu paapuurin kyljestä ja höyrykoneen suhina jäivät siitä päällimmäisenä mieleen. Lämpimän koneen voiteluöljyn ajoittain komentosillallekin asti kulkeutunut tuoksu, oli myös kuin tuulahdus entisajoilta, vaikken niitä ikäni puolesta olekaan saanut kokea. Herkkä ja todella tarkka ohjaus olivat myös yksi mieleen painunut yksityiskohta. Rauhallinen ja aivan pieni ohjauskettinkien kiristys aina alkuun ja sitten vain pieni kääntöliike, saivat aluksen kulkemaan piirun tarkasti juuri haluttuun suuntaan. Peräsin pysyi myös kuuliaisesti sille asetetussa asennossa.

Unnukan miehistö luonnolisesti seurasi koko ajan matkan edistymistä ja reittivalintojani, kuten varustajan toki tällaisissa tilanteissa kuuluukin. Punaisten ja vihreiden reimojen vilistäessä puolituntisen ajon jälkeen aluksen molemmin puolin olikin syytä olla tarkkana. Etenkin vastaantulevien osalta.

Aivan liian lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen alkoivat Oravin laiturit kuitenkin jälleen siintää saarien ja niemien takaa. Kysyin tässä vaiheessa kohteliaasti, halusivatko omistajat hoitaa rantautumisen itse, mutta sain kuitenkin ilokseni luvan jatkaa tähän asti hyvin mennyttä kipparointiani loppuun asti.

Noin kolmekymmentä metriä ennen laituriin tuloa laitettiin kone kokonaan vapaalle. Jo sitä ennen oli satamaan saapumisen merkiksi soitettu höyrypilliä ja laitettu kone käymään hitaampaa eteenpäin. Laiturin päässä oleva ja poijulla merkitty kivi aiheutti sen, että jouduimme ajamaan möljään hiukan jyrkemmässä kulmassa, kuin alunperin olin ajatellut. Se ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa vaan Unnukka kääntyi jopa ilman potkurivirtaa kuuliaisesti oikealle kurssille. Sitten vielä muutamaa metriä ennen rantaan tuloa pieni laiturin myötäinen oikaisu ja lyhyt koneen taaksepäin käyttö. Ja niin vain olin saanut kipparoida elämäni ensimmäistä, mutten toivottavasti viimeistä, kertaa oikeaa höyrylaivaa!



Näissä hyvin iloisissa tunnelmissa jatkoimme rantabaarin terassilla lounastamisen jälkeen Tähtimiehistön kanssa omaa matkaamme. Pitäen vauhdin noin seitsemän solmun kieppeillä saavuimme pian Savonlinnaan. Kyrönsalmi jätettiin tällä kertaa meidän osaltamme rauhaan, sillä päätimme vain kaataa maston ja hurauttaa itsemme suoraan 4,5 metrin alituskorkeuden lupaavan Laitaatsillan rautatiesillan ali Pihlajaveden puolelle.

Siitä matka jatkui muutaman rantautumisyrityksen jälkeen yhtäkyytiä aina Puumalan lähettyville Kylmäsaareen asti (495h). Noilla yrityksillä viittaan siihen, että paria paikkaa katsoimme sillä silmällä, mutta kun kello oli jo tässä vaiheessa sen verran paljon, emme viitsineet mennä häiritsemään niissä jo nukkumassa olleiden toisten venekuntien yöunia. Pitkän ja hikisen päivän jälkeen halusimme nimittäin vielä itse saunoa ja antaa laivakoiramme aivan vapaasti ulkoilla yöpaikaksi valikoidussa saaressa. Niihin tyhjä Kylmäsaari tarjosi paremmat olosuhteet.

M/s Olli perässänsä m/s Heinävesi ja m/s Eero.

M/s Jermac. 

M/s Hanhi. 

M/s Helga. Nämä kaikki alukset tulivat meitä vastaan Savonlinnan ja Puumalan välillä.

Laivakoira ihailemassa Kylmäsaaren kuuta.

Kun seuraava aamu sitten koitti, oli edessä pari pientä juttua. Edellispäivän aikana olin nimittäin huomannut pilssiveden pinnan hiukan nouseen. Tuumin asiaa ja tutkin pilssiä taskulampulla. Pari syytä tähän asiaan löytyikin pian. Toinen oli pohjakaivon toisen venttiilin tiivisteen aivan pieni vuoto, joka korjaantui juuruksen mutteria kiristämällä. Toinen ja vakavampi oli jäähdytysveden ulostuloputken pään vuoto, joka päästi vettä myös sisällepäin. Konehuoneen sisäseinää pitkin valuva pieni vesinoro oli kuitenkin onneksi helposti havaittavissa, joten eipä aikaakaan niin olin irroitellut moottorin päällä laipiossa kulkevan poistoputken kokonaan. Tähdeltä löytyvistä putkitarvikkeista rakentelin seuraavaksi kylkeen uuden messinkisen läpiviennin, jonka liimasin ja kiristin tiukasti paikoilleen.

104-vuotiaan Tähden eturauhasvaivat on nyt poistettu ja komea jäähdytysvesikaari lentää taas iloisesti ulos aluksen kyljestä.

Tämän remontin jälkeen hoidin vielä korsteenin sisällä kulkevan pakoputken yläpäässä olevan ja konetta vesisateelta suojaavan läpän uudelleenkiinnityksen. Se oli nimittäin lennähtänyt jo pari päivää aikaisemmin Suvasvedellä kokonaan pois paikoiltaan. Juuri, kun tämä homma oli valmistunut alkoi Kylmäsaaren rantaan puhaltaa erittäin navakka pohjoispuhuri, joka aivan väkisin halusi irroittaa meidät sekä laiturin rannasta. Kiireen vilkkaa laitettiinkin Tähti tämän takia kulkukannalle ja suunnattiin kohti Puumalaa.

Ja nyt on läppävikakin hoidettu päiväkirurgisin toimenpitein.

Kylmäsaaren laituri meinasi äkillisen myräkän tullessa lähteä mukaamme.

Puumalassa suoritettiin vain pikainen bunkraus ja vesivarantojen täydennys. M/s Hans ja m/s Rapid olivat siellä myös, joista ensimmäisen miehistöä morjestettiin Tähden kannelta käsin lyhyesti, ennen kuin taivallusta taas jatkettiin. Hätinvirta sekä Kutveleen avokanava ja kaikki muutkin "kohteet" ohitettiin myös kovaa kyytiä, sillä illaksi oli vielä ajatus ehtiä perille Joutsenoon. Loppumatkan ajaksi nostettiin vauhtia vielä entisestäänkin, sillä perän takaa oikealta takaviistosta tulleen aallokon keinuttelu tuntui silloin vähän vaimenevan.

Hämärä kuva, jossa aivan oikeanpuolimmaisena m/s Rapid.

M/s Hans.

Keikuttelua Suur-Saimaalla Koirasaarenselällä.

Viimein illalla noin kello seitseman aikoihin kahdenkymmenen viiden ajotunnin ja kolmen vuorokauden paluumatka Suur-Saimaalle saatiin päätökseen (500,5h). Tähti oli saanut luvan majailla Joutsenossa Likosenlahdella seuraavalla viikolla järjestettävään Vanhojen laivojen regattaan asti ja olla myös niiden ajan täällä ystävälaivansa m/s Turson kyljessä. Kummankaan laivan kipparit eivät regattaan työkiireiltään nimittäin ehtisi, mutta pääsivätpähän ainakin miehistöt näin kokemaan laivakansan tapaamisen ilot myös tänä kesänä!

Imatralaisen Veneveistämö Uuden Aallon valmistama Dolphin 40 Joutsenon Likosenlahdessa.

M/s White Cat II ja m/s Mississippi samassa satamassa.

M/s Ansa.

Aina on pientä remonttia.. Ei ehkä kaikkein kaunein kuva tähän loppuun, mutta eipähän ainakaan kenellekään tule harhakuvitelmia laivaharrastuksen auvoisuudesta. Tässä on nimittäin käynnissä Likosenlahdessa tapahtunut yöllinen hiuspinnin poistotyö septipumpusta.

Tervassalosta Varkauteen

Rauhaisan yöpaikan tarjonneesta Tervassalosta jatkoin matkaa aamupäivällä kohti Varkautta.

Taipaleen kanavan vierasvenesatamasta oli suunnitelmissa täydentää miehistö taas täysilukuiseksi ja ajella seuraavaksi yöksi koko porukalla johonkin lähisaareen. Vain pari muuta venettä sisältäneeseen satama-altaaseen oli helppo sulloutua ja onnistuinkin saamaan Tähdelle sieltä matkatavaroiden pakkausta olennaisesti helpottavan kylkikiinnityspaikan.

Omien hommiemme kanssa puuhatessani näin sataman työntekijän kiiruhtavan laivalaiturin nokkaan ottamaan vastaan noin kaksikymmenmetristä tammitroolaria ja en tietenkään malttanut pysyä pois paikalta. Kipparin ja kansimiehistön käskyjen mukaan laittelimme köydet pollareihin ja seurasimme muutenkin aluksen taitavaa manöveerausta.

Perän ollessa enää noin metrin päässä laiturista meno kuitenkin tyssäsi yllättäen kölin ottaessa kiinni pohjaan. Sataman työntekijät kertoivat luodanneensa laiturinpään syvyyden vähimmilläänkin kolmeksi metriksi, mutta niin vain kuitenkin kävi, että troolarin 2,7 metrin syväys oli tällä kertaa liikaa. Onneksi mikään ei kuulostanut menevän rikki, eikä pohja vaikuttanut osuvan mihinkään kovaan. Jututtaessani tapauksen jälkeen yllättynyttä työntekijää hän kertoi myös erään suurisyväyksisen purjeveneen kolhineen köliään edellisen viikonlopun aikana jonkun pohjoislaiturin eteläpuolisen poijun alla olleeseen kiveen.

Tapauksesta selvittyämme jututin vielä hetkisen troolari m/s Herringin mukavaa miehistöä ennen kuin ujutimme itsemme ulos parilla lisäveneellä täyttyneestä satama-altaasta. Kyseinen troolari näyttää muuten myös tekevän tilausristeilyitä Haminan suunnalla.

Pohjoisesta aiemmin päivällä Varkautta kohti ajaessa olin löytänyt seuraavaksi yöksi meille sopivan ankkuripaikan Sinikonniemen linjaloistojen välisestä lahdukasta. Sinne suuntasimmekin ilman muuttuessa hetki hetkeltä sateisemmaksi. Yöllä näytti varsin harmaalta.

Juuri sopivasti väylän sivussa ollut suojainen lahti tarjosi meille samalla myös oivallisen mahdollisuuden seurata Varkaudesta pohjoiseen suuntautuvaa laivaliikennettä. Ainakin Hanhi ja puskija Tyrsky Vorokki-proomunsa kanssa bongattiin Taipaleen huvivenesatamassa kohtaamamme ja seuraavana aamuna ohitsemme lipuneen Herring-troolarin lisäksi.

Aamulla käynnistimme Wickströmin auringonpaisteen ilostuttamina ajaaksemme takaisin Taipaleeseen ja jättääksemme Tähden sinne neljän päivän ajaksi lepäilemään. Olin edellisenä päivänä saanut puhuttua meille sähköllisen laituripaikan viikonlopun yli alennettuun hintaan sillä verukkeella, että miehistö ei olisi tauon aikana paikalla. Ainut vaatimus sataman puolelta oli parkeeraus kylkipaikan sijaan poijupaikalle. Niinpä teimmekin työtä käskettyä ja lähtövalmistelut tehtyämme nostimme vielä kumiveneenkin pois muiden haitolta taavettiin Tähden kyljelle roikkumaan.

Tässä vielä muutamia kuvia näillämain tapaamistamme laivoista, jotka kaikki ovat tuttuja jo viime vuodelta.