Syysreissun jatko Luonterille

Lietvedelle päästyämme jatkoimme vakaasti matkaa kohti Luonteria, jossa tarkoituksemme oli etsiä yöpaikaksemme jokin mukava tulipaikalla varustettu saari. Ollessamme vielä Petäikkösaaren koilispuolella aloin ihmetellä noin 20 metriä etupuolellamme olevaa tummaa ajopuun näköistä esinettä. Ennen kuin ehdin reagoimaan asiaan sen enempää Norppa nosti iloisesti päätään tarkistaakseen Tähden olevan sieltä taas tulossa. Koukistetun selän karvojen kuviot vain vilahtivat sen sukeltaessa tämän jälkeen syvyyksiin. Uutta esittäytymistä emme taaskaan saaneet todistaa, vaikka vartoilimme useamman tovin sellaista odotellen paikollamme.

Norppaa tiiraillessa kiinnitin myös huomiotani länsipuolellamme kanssamme samaan suuntaan, eli pohjoiseen, eteneviin todella tummiin ukkospilviin, jotka vähän myöhemmin luoteeseen päin kääntyessämme ilmestyivät eteemme. Takanamme meitä seuraava harmaa sadepilvimassa vaikutti niiden jälkeen jopa toivottavalta vaihtoehdolta.

Jo loppukesän vierailultamme tutun Lietveden sillan ali jatkoimme Linnunpäänselän ja Kuparonvirran sokkeloista reittiä taittaen matkaamme Luonterille. Siellä olin päättänyt ensitöikseni kokeilla rantautumista Makutsaareen, mutta hiekkaisen rannan meidän kannaltamme ennenaikainen mataloituminen jätti meidät pitkälti yli kymmenen metrin päähän rantaviivasta. 

Rannan mataloituminen tapahtui ilmeisesti myös juuri oikeassa kulmassa, nimittäin tuntui kuin pysähdyttyämme olisimme melkein koko kölin matkalta tukevasti kiinni pohjassa. Olin kuitenkin ajanut rantaa kohden todella rauhallista vauhtia, joten pieni kierrosten kohottaminen pakilla riitti saamaan meidät taas liikkeeseen. Peräydyimme tämän jälkeen samoja jälkiä varovaisesti pois lahdukasta ja ajelimme seuraavaksi kokeilemaan onneamme viereiseen Varteussaareen.

Kaikki tästä paikasta netistä etukäteen löytämäni lähestymisohjeet olivat: käänny saaren länsipuoliselta 1,5 metrin väylältä itään ja aja lahteen. Laituri lahden pohjoisrannalla. Syvyys (huom!) noin 1,5 metriä. Tuo huomautus tuossa sen takia, että Tähden syväys on kutakuinkin 1,7 metriä.

Merikorttia tarkkaan tutkittuamme navigoimme kuitenkin todella varovaisesti itsemme kahden kallioluodon välistä saaren tyhjään laituriin ja aloitimme samantien saunanlämmityspuuhat sekä tulen sytyttelemisen nuotiopaikan tulisijaan. Paikan kulkusyvyyksistä sen verran, että vettä vaikutti kulkemallamme reitillä kaikuluotaimen mukaan olevan riittämiin paljon Tähteä suuremmallekin alukselle.

Kuten kuvasta huomaatte ei muutamaa tuntia aiemmin Lietvedellä nähdystä ukkospilvestä onneksi ollut Vartiosaaren laituriin kiinityttyämme enää kuin muisto jäljellä.

Hämärä laskeutui todella nopeasti. Se tuntui eristävän meidät omaan pieneen maailmaamme, jossa on vain me, nuotiopaikka, Tähti ja taivaankansi.

Vasta myöhemmin illalla huomasin tarkastaa saaren nimikyltin, joka kertoi paikan kantavan oikeasti nimeä Vartiosaari. Ja minä olin kuumeisesti googlettanut lähestymisohjeita kartan Varteussaari nimellä ja ihmetellyt suureen ääneen, kun sellaisia ei saaressa olevasta retkisatamasta ja hitusen normaalia haasteellisemmasta kulkuväylästä huolimatta vain löydy. Syynä tähän epäonnistumiseen saattoi myös olla se, että tein Luonterin yöpymispaikkojen kartoitusta laivaa ajaessani.

Tuossa alla Teille kuitenkin linkki saaren oikealla nimellä myöhemmin helposti löytyneeseen esittelyyn ja lähestymiskarttaan sekä vielä tähän loppuun rehelliset suositteluni paikkaan tutustumista ajatellen. Vartiosaari vaikutti tallattuine polkuineen ja erään reissumme aikana jututtamani kanssaveneilijän informaatioiden pohjalta siltä, että heinäkuussa siellä tuskin olisi ollut yhtä rauhaisaa kuin nyt. Huomautan vielä, että laituri on enemmän suunnattu veneily- kuin laivakäyttöön.

http://www.veneilysaimaa.com/vartiosaari.htm

Tässä vielä myös kuvakaappaus plotterin näytöltä. Harmi, kun en tajunnut ottaa kuvaa koko rantautumisreitistä väylältä laituriin asti. Mutta kuten jo kerroin, virallinen lähestymiskartta löytyy tuon yllä olevan linkin takaa, joten sieltä kannattaa tarvittavat ohjeet poimia.

Jos jotakuta erikseen kiinnostaa niin Wickströmin tunnit Vartiosaaressa olivat 126h. Eli Imatralta tänne oli tunteja mittariin kertynyt 17 kappaletta.

Aamulla tiesimme edessämme olevan useampi tuntisen siirtymän Ristiinaan, josta muu miehistö palaisi päivää ennen minua takaisin arjen pyörteisiin. Tästä johtuen lähdimmekin ajoissa liikkeelle. Minun osakseni lankeaisi tämän mutkan jälkeen Tähden tunteja kestävä, ja voitte vain kuvitella kuinka "raskas" ja "yksinäinen" siirtoajo Imatran Niskalammille.

Paluumme Ristiinaan tapahtui lämpimässä syysilmassa Anttolan kautta koukaten ja taas palkittiin luontoelämyksellä kansihommissa olleet tarkkaavaiset jungmannit, kun Harviolla Norppa tarkkaili ahterimme takana menoamme.

Alla matkan ajaksi etukannelle perustettu kaarnaveneveistämö.

Anttolan Lotjasaaren vuonna 2012 valmistunut satama ja siellä majailevat vanhat laivat käytiin tällä kertaa tarkastamassa lähemmin ennen vajaan satalitrasen tankkausta, septintyhjennystä ja kanistereissa olleiden pilssivesien luovutusta viereiseen palvelusatamaan.

Tässä ensimmäisessä kuvassa m/s Woima ja m/s Karali. Korjasin ensimmäisen nimen Woimattaresta alkuperäiseksi Woimaksi sillä se oli "asiakaspalautteen" mukaan palautettu alukselle vuonna 2013. Kiitos vain paljon tästä korjauksesta! Tuossa myös pari Kantapuun -arkistoista löytyvää kuvaa alkuperäisestä s/s Woimasta. Kuva 1 ja kuva 2.

Yllä puolestaan Jupiter ja alakuvassa punahyttinen mustarunkoinen s/s Repola 5, jonka takana suurempi hinaaja, jonka nimen onnistuin jo unhoittamaan. Joku kyllä kertoi sen minulle loppukesästä, mutta kun ei muista niin ei muista. Jos joku Teistä dementtiaan sairastumattomista lukijoista jaksaa, niin kirjoittakaa se tuonne kommenttikenttään. Kiitos!

Nimi Mistral on mainittu kommenteissa, mutta ainakaan netistä löytyvien kuvien pohjalta en pystynyt asiaa vielä varmistamaan. Samaisella nimellä löytyy nimittäin myös erilaisilla hyttirakenteilla oleva alus.

Tuossa vielä video Repola 5:stä: https://www.youtube.com/watch?v=yXxAVW3ZJf8

Viimeisessä kuvassa laiturin toisella puolella pilkistelee kotisatamassaan oleva ja jo useita kertoja bongattu Viikinki II -vene. Jaoin paatin edesmenneestä sisaraluksesta kertovan linkin jo viime kesänä, mutta kertaus on opintojen äiti... ja isä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viikinki_(moottorivene)

Anttolan jälkeen jatkettiin Varkaantaipaleen ja Kirkkotaipaleen avokanavien kautta reipasta kyytiä kohti määränpäätämme. Matkaa jouduttaakseni pujottelin Yöveden puolelle päästyämme saarten lomitse suoraan Ristiinaan vievälle väylälle ilman merkityn reitin tekemää koukkausta idempää Astuvansalmen liepeiltä.

Kohtasimme mikkeliläisen meripartiolippukunnan Ekin Partio ry:n omistaman Lola 3:sen kanavien välisellä osuudella. Onneksi ei satuttu varsinaisiin kanaviin yhtäaikaa.

Alla kesäisiä taulumaisia maisemia Ristiinan edustalta Kilpilammelta Pukkisaaren kupeelta.

Tapion puskema proomu Ristiinan lähistöllä sijaitsevan Savisalon rannassa oli viikonlopun aikana täyttynyt ja näytti olevan valmiina lähtöön.

Kotimatka 2/2

Näköjään tähän päivitykseen on pesiytynyt jokin tekstin fonttia mielensä mukaan muutteleva loiseliö, josta ei kotikonstein pääse eroon. Toivottavasti se ei pahemmin häiritse lukuelämystä!

Kokka käännettiin Anttolan sataman jälkeen koiliseen Harvio nimiselle järvelle ja nostin nopeutemme normaaliin noin 6,8 solmuun. Anttolan vierasvenesataman pohjoispuolelle rakennetun uuden suuren sataman ohitettuamme olimme juuri sivuuttamassa käsi tervehdykseen ojennettuna kahta purjevenettä, kun kierrokset koneessa alkoivat aivan yllättäen laskea. Suuria hikikarpaloita alkoi samantien kohota otsalleni ja aivot pääkopan sisäpuolella raksuttamaan, mistä ihmeestä nyt voisi olla kysymys?

Samassa muistin lähtiessä unohtaneeni aukaista polttoainehanan. Vaihde kytkettynä annoin Tähden liukua eteenpäin ja riensin konehuoneeseen kiertämään hanan auki. Tästäkään huolimatta en ehtinyt aivan ajoissa vaan Wickström otti ja sammui. Bryggalle palattuani kaasukahva nolliin ja vaihde vapaalle. Tämän jälkeen muutaman sekunnin starttaus ja taas alkoi lievän sydänkohtauksen saanut vanhaherra herätä hiljokseen henkiin. Ei ollut veneissään hymynkare huulillaan toimitustamme seuranneiden purjeveneilijöiden mielestä ohituksemme varmaan kovinkaan näyttävä, mutta väitän, että ikimuistoinen se oli heille aivan kuten meillekin.

Mainittakoon Anttolan pysähdyksestämme vielä se, että viime kesänä kohtaamamme Viikinki II -vene sattui myös pyörähtämään laiturissa vierailumme aikana. Terveisiä vaan sinne, jos satutte tämän joskus lukemaan.

Pian Harvio jäi taakse ja seuraavaksi sivuutettiin Luonterin eteläpää ja käännyttiin Lietveden kautta kohti Puumalaa vievälle reitille. Korkeita kallioita ja väliin hiekkarantoja tarjoavat maisemat täällä olivat sen oloisia, että uudelleen näillemain poikkeamisesta puhuttiin jo ajon aikana.

Lietvedeltä jatkettiin Rokansaaren pohjoispään suositun laiturin editse ja keikuttelevan Lehmäinselän ylitse Hätinvirtaan, jossa lossikuski aiheutti meille pienen epätietoisuuden hetken.

Lossi oli lähdössä editsemme pohjoisrannalta eteläpuolelle, kun se yllättäen kääntyikin paluumatkalle lähtörantaan. Minä olin tällöin jo vaihtanut vapaalle ja jarrutellutkin menoamme päästääksemme ammattiliikenteen ensin kaikessa rauhassa hoitamaan kulkemisensa. Palattuaan takaisin ja aukaistuaan puomin yksinäinen henkilöauto lipui lossin kannelle. Tämän jälkeen odottelin hetkisen mitä seuraavaksi tapahtuu. Lopulta, kun tilanne ei lossin puolelta ollut reiluun minuuttiin muuttunut miksikään, uusia autoja ei siis rantaan enää ilmaantunut, kytkin vaihteen päälle ja päätin jatkaa matkaani.

Tällöin lossinkuljettaja kuitenkin laski puomin ja alkoi irtaantua laiturista ja vieläpä varsin reipasta vauhtia. Ehdin taas kytkeä vaihteen vapaalle ennen kuin kuljettaja huomasi meidät ja pysäytti yllätyksekseni aluksensa menon. Emmin hetkisen mitä minun nyt kuuluisi tehdä? Matkaa lossin reitille oli tässä vaiheessa ehkä enää noin 70-80 metriä. Tähti oli kuitenkin nyt varmasti havaittu lossin puolelta ja kuljettaja selvästi päättänyt päästää meidät jatkamaan matkaamme ja niin laitoinkin vaihteen silmään ja ylitimme kulkuvaijerin pikapikaa viivyttääksemme kaiken tämän jälkeen mahdollisimman vähän heidän menoaan.

Hätinvirran episodin jälkeen matkaa jatkettiin ilman sen kummempia tapahtumia. Luukkolanvirrassa meitä vastaan ajeli suuret aallot aiheuttaen, vaikkakin ilmeisesti lastiton Merel V niminen rahtialus. Tämän jälkeen suuntana pidettiin jo viime vuodelta tuttua Ruuhon tai Ruhan saarta, jonka laituriin ajattelimme tämän vuoden 2015 kesäreissumme viimeiseksi yöksi kiinnittyä. Saari on muuten juuri ja juuri Etelä-Karjalan puolella eli poistuimme nyt virallisesti Savosta tai ehkä pitäisi sanoa, että Etelä-Savosta.

http://www.marinetraffic.com/ais/details/ships/shipid:3422014/mmsi:246395000/imo:9279056/vessel:MEREL_V

Ruuhossa miehistö oli tilannut saunan iltaohjelmakseen ja se tietenkin toteutettiin, vaikkakin tällä kertaa pientä rikollisuutta harrastaen. Olimme nimittäin tulleet tälle viimeiselle siirtymälle junalla kotoamme pääkaupunkiseudulta ja tästä syystä saunapuuvarastot jäivät täydentämättä. Jouduinkin tämän johdosta miehistölleni lämpimän saunan mahdollistaakseni lainaamaan paria klapia saaren grilliin tarkoitetusta puuvarastosta. Sauna saatiin kyllä lämpimäksi omilla puilla, mutta lämmön ylläpitoon jouduimme käyttämään edellämainittuja ei-toivottavia toimenpiteitä. Laskun puutavarasta saa lähettää perästä, jos asia jäi jotakuta vaivaamaan. Nostan rehellisesti käden pystyyn virheen merkiksi! Mainittakoon vielä, että mukava yllätys Ruhassa olivat rannassa olleet toiset vanhat alukset.

Seuraavana aamupäivänä olimme lähdössä taittamaan viimeistä etappiamme kohti Niskalampea. Sitä ennen juuri kyseisenä päivänä syntymäpäiviään viettänyt miehistömme nuorimmainen kuitenkin katosi mystisesti koiranulkoilutusreissullaan. Kovaääniset etsintähuutomme saivat tämän jälkeen varmasti koko saaren pidättämään hetkiseksi hengitystään. Kaukana laguunin itärannalla olevan septintyhjennyspisteen luota yhytimme kuitenkin lopulta karkumatkalle pötkinyttä koiraamme etsimään lähteneen puuttuvan jäsenemme, ja niin pääsimme onnellisesti jatkamaan matkaamme.

Ajelimme Ruuhosta väylien ulkopuolella suoraan itään, kohti Kutveleen avokanavaa. Heti saaren rannasta lähtömme jälkeen editsemme väylää pitkin ajeli savuvana korsteenista nousten s/s Enso. Tuntia myöhemmin Honkkovirrassa vastaan tuli puolestaan erikoisella nostetulla komentosillalla varustettu Puskija Tapio ja Karhusalmen lossin jälkeen jolloin saavuimme Karhuselälle, saimme puolestamme seurata Apaja 1 ja Apaja 2 nimisten troolarien touhuja. Myös monia huviveneitä oli liikkeellä ja erään meitä hitaamman jopa ohitimme reitin varrella. Käsillä olikin näin ollen tälle kesälle hyvin poikkeuksellinen vilkas vesiliikennepäivä.

Noin neljätuntisen ajon päätteeksi ensi talveksi kotisatamaksemme taas saamamme tuttu Niskalammen laivalaituri tulikin näkyviin. Paikallamme kesän ollut toinen paatti oli siirretty ystävällisesti ajoissa pois tieltä ja niin kiinnitimmekin köytemme entisiin pollareihin. Parituntinen järjestely/siivousurakka hoidettiin rutiinilla ja niin sanoimme Tähdellemme lopulta haikeat hyvästit ja hyppäsimme etelään vievään junaan. 

Joitakin laskelmia ja yhteenvetoja kesän ajoista ehdin tämän viimeisen pyrähdyksen aikana myöskin tekemään. Tässäpä niistä muutamia..

Kesän tankkaukset olivat 921 litraa. Ajotunnit mittarin asennuksen jälkeen 109 eli tämän vuoden alusta noin 140 tuntia. Kesäkuun alun jälkeen ajoimme karkeastiottaen kaupunkeja luetellen reitin Imatra Niskalampi-Puumala-Savonlinna-Punkaharju-Savonlinna-Oravi-Heinävesi-Kuopio-Siilinjärvi-Kuopio-Juankoski-Kuopio-Varkaus-Rantasalmi-Savonlinna-Puumala-Mikkeli-Anttola-Imatra. Matkaa en osaa kertoa, mutta ajoaikaa reitille tuli kutakuinkin noin 125-130 tuntia. 

Wickströmistä sen verran, että kertaakaan ei kone sammunut eikä sen suhteen ollut mitään muitakaan ongelmia ellei Anttolassa kiinni unohtamani polttoainehanan aiheuttamaa pysähdystä lasketa. Mukava huomio moottoriin liittyen on myös se, että en joutunut retkemme aikana lisäämään öljyä kertaakaan. Täytin öljytilan täyteen keväällä ja vajaan 1/4 osan mittatikun asteikosta on pinta sen jälkeen laskenut. Mielestäni varsin oivallinen saavutus 1960 valmistuneelle koneelle.

Koko kolean kesän, lähes aina ollessamme laivalla, on käyttövettä ja sisätiloja lämmittävä kamiina ollut myös päällä. Sähkökäyttöinen kiertovesipumppu on myös pyörinyt aina kamiinan ollessa toiminnassa. Jääkaapin ja invertterinkin olen myös antanut olla päällä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kokoajan. Jopa kahvinkeitintä, leivänpaahdinta ja mikroaaltouunia olemme voineet pilvisistä ja sateisista keleistä huolimatta käyttää 250 wattisen aurinkopaneelin ja 140 ampeerin moottorilaturin ansiosta melkein aina halutessamme.

Vain Varkauden nelipäiväisen pysähdyksen ja regattasunnuntain lopuksi jolloin koneella ei ollut ajettu useampaan päivään pidin verkkovirralla toimivaa akkulaturia päällä. Tähden lepäillessä viimeisen vapaaviikonloppunsa Mikkelissä keväällä takuusta saatu uusi C-Tek laturimme oli myös toiminnassa hajoten jo siellä toistamiseen. Kyseiseksi viikonlopuksi aivan kuten Varkauden taukomme ajaksi oli luvattu niin sateista ja pilvistä keliä, että ajattelin näin toimien saada akut varmasti täysiksi ennen matkamme jatkoa. Jostakin syystä laturi ei kuitenkaan näköjään kestä 540 ampeeritunnin akkuvaraston latausta. Ja pakko onkin tähän väliin sanoa, että C-Tek ei kyllä vaikuta suurista odotuksista huolimatta kovinkaan luotettavalta laitteelta.

Akkunesteiden pinnat tarkastin myös muutamaan kertaan ja muutenkin olen koittanut viime talvisien oppien mukaan hiukan enemmän tarkkailla patteriston sielunelämää. Koneen jäähdytysnestettä lisäsin myös kesän aikana kerran noin viitisen litraa. Avoimen jäähdytysjärjestelmän haihtumisen lisäksi tähän on varmasti vaikuttanut myös moottorin kyljessä olevien tarkastusluukkujen raoista tihkuva pieni vuoto, jolle en ole vielä ehtinyt tekemään mitään. Loppumatkasta vaivanneista polttoaineen paluuputkien kahdesta pienestä vuodosta toisen olen jo hoitanut kuntoon, mutta toinen odottaa vielä työlistalla.

Siinäpä sitä on taas tarinaa. Katsotaan sitten milloin pääsemme seuraavan kerran laivallemme! Nuorempiä väki ainakin näyttää tietävän, kuinka helpottaa syksyn mittaan väistämättä koittavaa laivaikävää.

Minä puolestani ajattelin siirtää ikävää eläviä kuvia katselemalla, joista tässä maistiaiset Teillekin. Kanava on salattu, joten videot (uusi brykan katolta ja vanha konehuoneesta) löytyvät YouTubesta pelkästään alla olevien linkkien kautta.

https://youtu.be/YGBpkXLhx9A

https://www.youtube.com/watch?v=peWcKSwAWoM