Kesäloma alkaa

Loman alkuun tehtiin vielä viimeiset jumppaliikkeet törmäyslistojen parissa, kun toiselle puolelle asennettiin pari viimeistä lautaa ja molempien listojen pintaan ruokolahtelaisen Rajamuovi Oy:n ystävällisesti rantaan, Tähden kannelle asti toimittamat muoviset liukulistat. Tilauskirjaan oli merkitty kaksi mustaa 15 metrin mittaista 60x8 mm:n listaa, joissa tulisi olla ruuvin kannan upotuksilla varustetut kiinnitysreiät 20 cm:n välein ja kulmat valmiiksi pyöristettynä. Ja sellaiset sieltä myös ilmestyivät neljän päivän toimitusajalla. Huipputason palvelua! Aivan kuten jo aiemmin mainitun Vuoksen sahankin toiminta. Hekin nimittäin toivat Etelä-Suomessa käyntini aikana Tähdelle lisää lautatavaraa, kun olin innostunut tekemään törmäyslistaa pidemmästi kuin alkuperäinen suunnitelmani oli.

Vaikka kuinka koittaa olla tarkkana, tulee aina tehtyä virheitä. Jotenkin onnistuin tekemään toisen puolen törmäyslistasta eri mittaisen.

Kovasti olisi muuten tehnyt mieli jättää törmäyslista puupinnalle, kun se näytti mustaa juuri maalattua kylkipeltiä vasten niin hienolta. Mutta kun on käytännössä tullut todettua, ettei siihen tarvita kuin yksi kova Niskalammille rantautunut pohjoismyrsky ja päällimmäinen lauta on hankautunut laiturin tolppia vasten melkein poikki, niin eihän sitä voinut toteuttaa. Liukumuovista vielä sen verran, että paljon piti tuumia myös sen väriä. Esimerkiksi keltaisella listalla olisi varmasti saanut lisää ilmettä Tähden sivuprofiiliin. Valkoinenkin olisi tietenkin toiminut, aivan kuten puun sävyä jäljittelevä ruskeakin. Lopulta musta kuitenkin tuntui kaikkein fiksuimmalta ratkaisulta.

Sissillä riittää ajoja ja se on hieno juttu!

Painekytkimellä varustettu käyttövesipumppu vaihdettiin seuraavaksi. Reilun kahden viikon takaisella Saimaan kanavan reissulla tiensä päähän tullut Jabscon Par-Max 4 sai seuraajakseen saman nimisen ja mallisen, mutta Plus-merkinnällä päivitetyn pumpun, joka irtosi Oy Esco Ab:n hyllystä erittäin kilpailukykyiseen 200 euron hintaan. Vedenpainetta päivitys tuskin lisäsi, jos siis vertaa pumppuja uutena, mutta käyntiääni mataloitui ja hiljeni olennaisesti.

Sitten irroitettiin kiinnitystouvit ja heitettiin kolmen äänimerkin voimin kesän ajaksi hyvästit Niskalammin rykille (koneen tuntimittarin lukema 654h). Loman ensimmäinen ilta ja sitä seuraava päivä olivat menneet edellä mainituissa puuhissa, mutta seuraava yönseutu aiottiin viettää muualla. Niinpä niiltä sijoilta ajaa hurautettiin kahden hengen miehistöllä aina Aittasaareen asti. Auringonlasku ja Radio Suomen loistava musiikkitarjonta jäivät siltä etapilta mieleen.

Muutakin liikennettä oli.

Aittasaari.

Seuraavana aamuna jatkettiin melkein heti matkaa. Vain septi ja pilssi lenssattiin Puumalassa, sekä bunkrattiin vettä. Heh! Merenkulkuslangia! Voikohan noin sanoa? No joka tapauksessa, siltä stopilta täytynee kertoa, kun onnistuimme etuilemaan satamassa erästä matkavenettä. Voimakas lounaan puoleinen tuuli ja sulamisvesiä pohjoisesta tuova kova virta antoivat sen verran haastetta rantautumiseen, etten katsellut tankkauspisteellä ollutta ja läheti ohitettavaa paattia rantautuessamme sen tarkemmin. Näinpä en myöskään huomannut heidän olevan parhaillaan siirtämässä sitä septintyhjennyspisteelle köysien avulla. Suuremman oikeudella pyöräytin Tähden heidän etupuolelleen ja aloitin hommat, osan miehistöstämme rientäessä kiireen vilkkaa kauppaan. Siinä puuhatessa moikkasin tietenkin taaksemme jääneen veneen miehistöä. Jotenkin kuitenkin tuntui, ettei kaikki ollut kunnossa ja kysäisin, oletteko tulossa tähän seuraavaksi? Vastaus oli, että "me oltiin tulossa"! Pahoittelin tietenkin tapahtunutta ja pyysin anteeksi, kun en ollut huomannut heidän aikeitaan. Pidin kuitenkin turhana alkaa selittelemään Tähden kaltaisen aluksen liikuntakykyä vallitsevissa olosuhteissa. Jos olisinkin huomannut kesken oman manööveerauksen toisen veneen aikeet, olisi minulla ollut virran ja tuulen painaessa täysi työ keskeyttää turvallisesti oma lähestymiseni. Esimerkiksi jarruttaminen heidän ollessa Tähden paapuurin puolella, olisi tuonut ahterimme varmasti heidän kylkeen. Virta olisi vielä entisestäänkin vahvistanut liikettä. Jutustelin kuitenkin aluksen kipparin kanssa siinä omia hommia tehdessäni ja mukavan oloinen miekkonen vaikuttikin pian ottaneen anteeksipyyntöni vastaan.

Kun satamasta oli selvitty, jatkoi Tähtilaiva kulkuaan Puumalansalmeen. Matkaa ei ollut ehditty tehdä viittä minuuttiakaan, kun aluksen luuvartin puolella havaittiin liikettä. Kaksi iloista norppaahan siellä polskutteli noin kahta solmua etenevässä virrassa. Huomasivatpa he meidät tai eivät, niin harvinaisen lähelle Tähti päästettiin ennenkuin viiksikarvat vilahtivat viimeisen kerran.

Matka norppiin näyttää kuvassa pitkältä, vaikka todellisuudessa se oli tuskin kymmentä metriä enempää.

Vekara.

Tuuli tyyntyi päivän mittaan ja ilma muuttui aurinkoiseksi. Niinpä olikin mukava matkata syväväylää pitkin Vekaran lossin ohi aina Savonlinnan eteläpuolelle Pitkälle Pihlajavedelle ja siellä sijaitsevaan Koivukannanniemen retkisatamaan (664,5h) saakka. Sinne pysähtyessämme osoitti tuntiviisari jo kellotaulun alalaitaan ja nälkäkin oli myös sen mukainen. Niinpä kiirehdimme samantien rantaan elvyttelemään siellä savuavaa nuotionpohjaa. Juuri ennen lännen suunnalta saapunutta ukkoskuuroa sai miehistä syödäkseen herkullisia lihavartaita. Illan päälle käytiin vielä snorklailemassa sekä suppailemassa, jotta päivittäinen liikunta-annoskin tulisi täyteen.

M/s Tyrsky.

Kauden 2018 ensimmäinen retki koko Tähtimiehistöllä

Tässä alkuun viime juttuun laittamatta jääneet kuvat Tähden Wickströmin vaihdelaatikosta. Niistä voitte ihailla, kuinka pakkirummun pysäytyksestä ja potkurin pakille kääntämisestä vastaavan pannan kiristysmutterin lukituksesta, vastaavat "NIPPUSITEET"! Voitteko kuvitella? Kuumassa öljyssä kylpevässä vaihteistossa peruutusvaihteen toimivuudesta ovat vuosia huolehtineet muoviset nippusitteet. Lieventävänä asianhaarana kerrottakoon, että rasitus niille ei ole kova, ja jos ne jostakin syytä olisivat katkenneet, olisi tiheä kierteinen mutteri löystynyt "todennäköisesti" pikkuhiljaa ja se olisi huomattu peruutusvaihteen tehon häviämisenä "todennäköisesti" jo hyvissä ajoin. Mutta kuitenkin.. Tilapäisratkaisuksi laituriparlamentti asetti samaan tehtävään tämän kesän ajaksi metallisen letkuklemmarin. Asiaan on kuitenkin syytä syventyä syksymmällä vielä uudemman kerran. Kaikinpuolin moitteettomasti toimineen vaihteiston takia en siis ole koskaan aiemmin tullut vaihdelaatikon päällä olevaa luukkua aukoneeksi, mutta nyt tarkistin pakkipannan oikean kireyden ja tein tämän hurjan löydöksen.

Sitten varsinaiseen juttuun.. Helatorstaille ja sen jälkeiselle viikonlopulle luvattu poutasää innoitti koko Tähtimiehistön lähtemään neljäksi päiväksi vesille. Ensimmäinen yö tosin vietettiin kotilaiturissa, jotta kaikki hyttitilat saatiin talven jäljiltä kunnollisesti siivottua ja kaupasta haettua monenmoista tarpeistoa. Näiden lähtötohinoiden ohella myös tiskialtaan likavesien poistoon rakenneltiin uusi järjestelmä. Aiemmin vedet ovat valuneet saunan lattian alaiseen automaattiseen pumppukaivoon, jonka haisevaa ja itveistä suodatinta on saanut ruoanjätteiden takia olla puhdistelemassa melkein parin päivän välein. Toinen ongelma tässä järjestelyssä on ollut pikkuhiljaa tukkeutuva kolmimetrinen letku, jota on ollut mahdotonta saada kulkemaan ilman lanttokohtia aluksen tyyrpuurin puolella olevalta altaalta paapuurin puolella sijaitsevalle kaivolle. Tämä onkin hidastanut altaan tyhjenemisen aika ajoin tuskallisen hitaaksi.

Talven aikana olivat kipparin aivot kuitenkin painiskelleet tämänkin ongelman parissa ja ratkaisuksi oli keksitty kotona autotallissa majaileva vanha, mutta lähes käyttämätön murskaava Jabscon 12V septipumppu. Sen lisäksi Biltemasta oli tätä projektia varten hankittu letkua sekä tuumainen läpivienti laitettavaksi rovin tyyrpuurin puoleiselle, eli altaan kanssa samalle kyljelle. Ajatus oli asentaa se helposti päästävään kohtaan konehuoneen kohdalle ja pumppukaivon läpiviennistä poiketen myös joskus tulevaisuudessa valmistuvan puisen törmäyslistan alapuolelle, jottei likavesi valuisi enää listan päälle. Monissa laivoissa olen nähnyt harmaavesien läpivientien olevan varsin lähellä vedenpintaa, mutta jotenkin en kuitenkaan itse osannut lähteä siihen mukaan. Alempana kuin valitsemani noin 40 senttimetriä se olisi kyllä voinut olla ja veden lorinan ja roiskumisen takia se olisi ollut perusteltuakin, mutta kotisatamassa normaalisti järvenpuoleisena olevan kyljen rei'ittäminen liian läheltä vedenpintaa ei talvea ajatellen tuntunut houkuttelevalta. Meidän konstruktiossamme vesi myös roiskahtaa pumpun voimalla ulos reiästä, joten tuskin vesirajaan sijoitettu ulostuloreikä olisi myöskään auttanut vesiä poistumaan aluksesta ympäristöltä huomaamattomasti. Tilanne olisi varmasti eri, jos ne valuisivat ulos painovoimaisesti.

Joka tapuksessa tätä operaatiota varten olin parkeerannut Tähden edellisellä kerralla operoitava kylki vasten laituria ja niin olikin helppo mittailla oikea kohta ja porata tarvittava reikä. Sen tehtyäni kiristin läpiviennin tiivisteliiman kanssa paikoilleen. Nukkumatti kyläili tässä välissä, mutta seuraavana aamuna työt jatkuivat 90 asteen kulman ja siihen tulevan letkukaran asennuksilla sekä putken vedolla takahytin vaatekaappien alaosan kautta aina tiskialtaan alle. Kun ne oli saatu valmiiksi, oli vielä sähköt tuotava jääkaapin takaa pumpulle ja altaan pohjan letkulähtö muutettava sopivalle putkikoolle. Tähden putki- ja sähkötarvikevarastot osoittivat tässäkin puuhassa taas ehtymätöntä avuliaisuuttaan, sillä läpivientiä ja pumpulta sille vievää letkua lukuunottamatta kaikki löydettiin niistä.

Tämän jälkeen tarkastettiin kaikki koneen nestepinnat ja hyräytettiin Wickström taas kerran käyntiin. Hyvää lomailukeliä oli tosiaan luvassa, joten suunta otettiin kohti jo tutuksi tullutta Peräsaarta, mutta tällä kertaa kiinnityttiinkin sen eteläpuolella olevan, etelä-länsituulilta suojattoman kallion kylkeen. Aiemmilla käynneillä se ei ole ollut oikein mahdollista voimakkaiden puhurien takia, joten niillä kerroilla on hakeuduttu saaren pohjoispuoliseen lahdukkaan. Linkki aiempiin Peräsaaren vierailuihin.

Aika saaressa meni makkaraa paistellessa, sulkapalloa ja betanqueta pelatessa yms. lomamaisessa puuhailussa. Jopa kippari kielsi itseltään illan ajaksi remonttihommat. No okei! Sen verran kaivelin ennen saunaa konehuoneen kaappeja, että otin sieltä esiin Wickströmin vanhan öljypumpun ja tutkin pikaisesti ja muilta "salaa" sen paineensäätöventtiilin toimintaperiaatetta.

Aamulla ei annettu lupaus ollut onneksi enää voimassa, joten hyvillä mielin sain irroittaa samaisen osan myös Tähden koneesta ja kuinka ollakaan öljynpaineen säädöstä huolehtivan jousen pituus oli niissä erilainen. Ai miksikö ylipäätän askartelin tämän asian parissa? No.. Vajaa viikko takaperin, aiemmin käytettyjen 15w-40 moottoriöljyjen tilalle, vaihdetut SAE 30 yksiasteöljyt eivät olleetkaan odotusten mukaan nostaneet moottorin öljynpainetta ajokierroksilla olevasta noin 1-1,5 kg:n paineesta ylöspäin vaan ne olivat pysyneet ennallaan. Oikeastaan tuntui, että tilanne oli jopa osittain päinvastoin. Kuumalla koneella saaren rantaan parkeeratessamme huomasin nimittäin komentosillan sähköisen mittarin näyttävän melkein nollaa.

Alla vanha säätöjousi ja päällä varaosa.

Vaihdoinkin aamulla ennen Peräsaaresta Puumalaa kohti lähtöämme säätöventtiiliin pidemmän jousen ja niin matka jatkui taas. Siinä ajellessa askarteli pääkoppa edelleenkin vaivaavan paineongelman parissa, sillä tilanne ei tietenkään ratkennut näin helposti. Huomio myös kiinnittyi siihen, että sillan sähköinen, heti öljypumpun jälkeen oleva ja konehuoneen mekaaninen, myöhempänä öljyputkistossa sijaitseva mittari näyttivät aivan eri lukemia. Varsinkin se pisti silmään, että paine vaikutti välillä suuremmalta jälkimmäisen mittarin kohdalla, vaikka siinä vaiheessa öljy on jo jakautunut useammalle kampi- ja nokka-akselin runkolaakerille. Kaupassa Puumalassa kuitenkin käytiin. Ja kun mitään kummempia ei konehuoneen suunnalta kuulunut, eikä öljynpaineen sähköinen ja toimivaksi todettu varoitusvalo vilkahdellut, palailtiin lopulta vielä takaisinpäin Lintusalon länsipuolitse aina Äyrätsaloon asti.

Miehistö oli toivonut hiekkarantaa ja sellainenhan siellä on. Pisteenä sanan "hiekkaranta" iin päälle, rannassa oli myös meille regattareissuilta tuttu wanha laiwa. Peräti jo vuonna vuonna 1881 Kiteen Puhoksessa rakennettu Rapid nimittäin paitatteli siellä iltapäivän auringonpaisteessa. Pian kannella näkyi myös aluksen lierihattupäinen kippari ja meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Lämmintä tunnelmaa ylläpidettiin illan mittaan myös nuotiopaikalla ja myös Rapidin saunassa, josta Tähden miehistöle varattiin ihan oma vuoro. Iloisina otimme sen tietenkin vastaan!

Vaikka illanvietto oli erittäin mukava niin näillä iloisilla mielikuvilla maalamani laivailuromantiikka karisteltiin kuitenkin raa'asti pois heti seuraavana aamuna. Edellispäivänä Puumalan satamassa muiden ollessa kaupassa, olin nimittäin tonkinut Tähden konehuoneen kaappeja vielä lisää ja löytänyt sieltä kolme kappaletta aivan uusia öljypumpun hammasrattaita, joissa oli vielä varmistuksena "70-80hv" -teksti kertomassa niiden sopivuudesta juuri tähän koneeseen. Nyt kun mietin, niin jonkinlainen aiempi muistikuva minulla niistä siellä pyörimässä ehkä on, mutta kyllä tämä löydös silti sillä hetkellä herätti aitoa yllättyneisyyttä!

Muiden vielä uinuessa Äyrätsalon rauhaisassa aamussa punkissaan, vedinkin asentajanhanskat käsiini ja vaihdoin Wickströmin öljypumppuun uudet hammasrattaat kuluneiden tilalle. Sitä kuinka pitkän käytön jäljiltä vanhat olivat, en osaa tietenkään sanoa, mutta aivan selvästi ne olivat kuluneet kärjiltään terävämmän mallisiksi kuin nämä löytämäni varaosat. Mikä parasta siemenöljyn laiton jälkeen pumppu lähti myös tekemään painetta loogisesti eikä ajoittain vaihdellen. Tilanne useamman kymmenen ajotunnin kokemuksella on nimittäin nyt se, että kylmällä koneella paineet nousevat vajaaseen neljään kiloon tyhjänkäynnillä, eikä koskaan sen korkeammaksi. Öljyjen ollessa lämpimiä ovat ajokierrosten paineet vajaat kaksi kiloa ja tyhjäkäynnillä karvan verran yli 0,5 kg. Ja kuten jo todettua, lukemat myös pysyvät päivästä toiseen samoina.

Kohteet vaihtuvat, mutta viat pysyvät! Yllä öljynsuodatin, jota operoitiin aiemmissa jutuissa. Ja alempana nyt työn alla oleva öljypumppu. 

 

Vasemmalla uusi ja oikealla vanha öljypumpun hammasratas.

Puumalassa olin myös äkännyt 12V huviakkuja lataavan moottorilaturin hiukan hapettuneen ja ehkäpä myös kovan kuorman takia joskus lämmenneen maajohtimen. Väitän, että sekin oli osaltaan pistänyt mausteensa tähän soppaan, vaikuttamalla mahdollisesti komentosillan sähköisen öljynpainemittarin lukemiin. Lopputulos on kuitenkin koko tästä urakasta nyt se, että öljypumppu toimii ja mittaritkin näyttävät loogisia lukemia. Ja sekös kipparin mieltä ilostuttaa!

M/s Tyrsky Päihäniemen pohjoispuolella.

Näiden onnistumisenelämyksien vallitessa ja auringon paistaessa myös taivaalta Tähti jatkoi Äyrätsalosta matkaa merkittyjen väylien ulkopuolella seikkaillen kohti Kyläniemen kärkeä. Sieltä suunta otetiin kaakkoon kohti hiekkarantaista Listinkiä, poiketen välillä vain moikkaamassa paria "sosiaalisen median" avulla paikannettua vanhaa laivaa Ilkonsaarten rannassa. Listingissäkin oli muita aluksia, sillä hienokuntoinen Vuoksela oli siellä keula hiekkaan ajettuna. Sen perästä rantaan meneville harusköysille tilaa jättäen, parkeerasimme Tähden sen lähelle rannan syvimpään kohtaan ja aloimme syventymään todenteolla TV:n viritykseen, sillä tähän iltaan kuuluisi ehdottomasti Suomi-Canada lätkämatsin seuraaminen. Sulkapallo ja frisbeet lensivät rannassa, ja saunassakin saatiin käytyä, mutta niin vain juuri kyseinen TV-kanava pysyi mykkänä. Palastajaksi saapui lopulta vanha kunnon radio, josta ottelun selostusta kuunneltiin koko miehistö ajohyttiin pakkautuneena, samalla komeaa auringonlaskua katsellen.

Seuraavana päivänä ennen kotimatkaa päästiin vielä opastetulle kierrokselle, minua edelleenkin suuresti hämmästyttävällä pieteetillä rakennettuun Vuokselaan. Kyllä on upea laiva! Niin reilulla vauhdilla puolenpäivän aikoihin väliimme hurauttaneeseen Rapidiin, ettei kipparin päiväunien takia edes haruksia tarvinnut vetää, jäi samanmoinen tarkastuskierros aikomuksista huolimatta vielä toteuttamatta. Se on kuitenkin tulossa..

Linnansaaresta Oravin kautta Varkauteen.

Aamulla heräsimme koko ajan voimistuvan tuulen ja Linnansaaren laivalaituriin lähes esteettömästi käyvän aallokon keikutukseen. Siitä välittämättä kiipesin heti aamupalan jälkeen katolle ja kaadoin maston. Tänään olin nimittäin päättänyt laittaa VHF-antennin vihdoinkin omalle paikalleen maston nokkaan. Kauhean kiroilemisen saattelemana kolme tuntia myöhemmin olin pujottanut antennikaapelin viemärinaukaisuvaijerin avulla maston sisään, tehnyt tarvittavat läpiviennit ajohytin rakenteisiin ja käyttänyt sisäkaton auki sekä porannut kiinnitusreiän antennille maston päähän.

Antenni näkyy juuri ja juuri.

Tuulisesta laiturista lähdettiin näiden puuhien jälkeen jatkamaan matkaa alkuperäisten suunnitelmien vastaisesti itäänpäin, sillä olimme päättäneet seuraavaksi pyörähtää Oravissa vedenhakureissulla. Laituriin siellä reilua puoltatuntia myöhemmin ajaessamme saimme ylläykseksemme taas ihastella jo aiemmin mainitun Notre Dame -hinaajan suloisia muotoja. Sen lisäksi, että olimme tavanneet sen Puumalassa, oli alus nähty pikaisesti myös eilen aamulla Törninpyörässä. Vesikanisterien kanssa rantaan mennessämme olikin mukava nähdä omistajapariskunta vilkuttamassa meille ravintolan terassilta. Tuskin varmaan arvaatte, mistä jutustelimme heidän kanssaan seuraavat pari tuntia. Myös molemmat alukset kierretiin huolellisesti läpi siinä samalla.

Suomenlinnaa kotipaikkanaan pitävästä m/s Notre Damesta kerrottiin meille, että se on valmistunut hollantilaiselta Weertin telakalta vuonna 1933. Työuransa se on tehnyt hinaajana Maasjoella. Nykyiset omistajat ovat löytäneet aluksen netin myynti-ilmoituksen avulla Leidenin kaupungin laitamilta Etelä-Hollannista kolme vuotta sitten. Kaupanteon jälkeen 9,1 x 2,8 m kokoinen ja 14,5 tonnin painoinen Notre Dame on ajettu heidän toimesta ensin Hollannin ja Saksan kanavia pitkin Travemündeen, josta se on matkannut rahtilaivan kannella Helsingin Vuosaareen. Aluksen moottori on kolmisylinterinen ja 35 hevosvoimainen Bolinder Munktell, joka antaa sille leppoisan noin viiden solmun matkavahdin.

Keulakajuutta.

Toiletti ja takakajuutta.

Bolinder Munktell.

Vaikka houkutus oli suuri niin yön ajaksi olimme kuitenkin ajatelleet vielä ajella jonkin saaren rantaan, joten jouduimme jättämään uusille tuttavillemme haikeat hyvästit. Lännen ja luoteen väliltä puhaltavalta tuulelta suojainen satama löytyi parituntisen siirtymän jälkeen Kirvessaaren etelärannalta (436,5h). Muistikuvieni mukaan olemme ehkä pysähtyneet uimaan näillämain joskus muutama vuosi takaperin. Iltapuhde vietettiin jo moneen kertaan kerrotuissa puuhissa saaren hyvällä nuotiopaikalla.

Muiden vetäytyessä tämän jälkeen yöpuulle aloitti kippari täkkipeltien toisen vihreän kerroksen maalauksen. Aiemman pinnan liian räikeään värisävyyn ei oltu porukassamme täysin tyytyväisiä, joten maalia tummennettiin mukana olleella mustalla. Röysköllä oli vihreän sävy valittu normaalia "laivasävyä" vaaleammaksi sillä verukkeella, etteivät pellit kuumuisi auringonpaisteessa aivan yhtä paljoa. Mutta ei mennyt sekään kerralla maaliin! Näillä eväin sävy kuitenkin parani huomattavasti.

Wickström pitää Tähteä tuulisen Kirvessaaren rannassa harusköysien kiinnittämisen aikana.

Tummempi ja parempi vihreän sävy.

Kun matka seuraavana aamuna jatkui satoi taas vettä. Maali oli onneksi ehtinyt yön aikana kuivua riittävästi. Vain kumiveneeseen hyppäävän laivakoiran kynnet onnistuivat tekemään siihen pari naarmua, mutta niitä emme jääneet suremaan. Tämän jälkeen ajelimme vastatuulessa ja sateessa kohti luodetta ja Varkautta. Sinne tunteja myöhemmin saapuessamme parkeerasimme itsemme aiemmilta reissuilta tuttuun ja suojaiseen vanhaan Taipaleen kanavakaivantoon (439,5).

Jonkun aluksen nelikulmainen viilari on ottanut sulutuksen aikana hiukan osumaa.

Kanavassa ollutta pienempää huvivenettä ohitettaessa näin sen kipparin tutut kasvot. Jonkin aikaa meni muistellessa ennen kuin yhytin hänet vanhaksi työtoveriksi yli kymmenen vuoden takaa. Mennessäni kotvasen päästä juttusille kertoi kipparin ilme yllätyksekseni iloisen jälleennäkemisen sijaan kuitenkin huolesta ja murheesta. Syy siihen selvisi kuitenkin pian. Aluksen Yanmar -moottori oli nimittäin alkanut polttoaineen seassa olevan veden takia lakkoilemaan. Ja tietenkin juuri kanavassa! Tiedustelujeni ja avun tarjoamiseni jälkeen homma kuitenkin vaikutti olevan hallinnassa, sillä minulle kerrottiin huoltomiehen olevan jo matkalla paikalle. Niinpä Tähtimiehistömme vaihtoikin yllensä parasta ja lähti huojentunein askelin kohti Kanavamuseota ja sen pihamaalla ollutta kesäteatteria. Laivakoiran ulkoilutusreissulla ollut miehistön jäsen oli nimittäin hoksannut siellä esitettävän näyttelijätär Hannele Laurin tähdittämää Mummonmökki nimistä kappaletta.

Mukavan vaikkakin sateisen teatterikokemuksen jälkeen illalla kuvattiin vielä puunlastuuta m/s Helgaan ja m/s Tyrskyn työntämään Vorokki -proomuun Taipaleen nykyisen kanavan suulla.

Tie vie ylävesille.

Työnteon aiheuttama veneilytauko tuli lusittua ja palasimme takaisin Tähdelle. Mukaan oli tarttunut veneilyinnon ohella myös suuret kassit ruokaa ja vaatteita sekä tietenkin kansien pinnoittamisessa tarvittavat loput maalit Röysköltä Joutsenosta. Eihän sitä nyt ilman harrastusvälineitä osaisi edes lomailla! Tarkoitus oli ensitöiksemme, vielä ennen lähtöä, kaapia aluksen vihreät täkkipellit puhtaiksi vanhoista maaleista ja ruosteesta. Tällä vältyttäisiin suuren työkalumäärän, esimerkiksi kulmahiomakoneiden, kompressorin yms. mukana kuljettamiselta. Ei liene vaikea uskoa, että tätä operaatioita säesti totutusti kova tuuli ja vesisade, joista jälkimmäinen oli onneksi seuraavana aamuna lakannut.

Päivä oli myös aurinkoinen ja jäljelle jäänyt tuuli oikeastaan enemmän auttoi kuin haittasi meitä, lakaisemalla kansilta osan sinne kertyneestä maalipölystä pois. Täkkipellin ja sen ulkolaidassa olevan putken sauman puhdistus oli vielä tänään tehtävälistalla. Aivan kuten kaikkien kansipeltien uusi, mutta onneksi varsin nopea läpikäyminenkin. Vaikka olin ehtinyt edellisenä päivänä kiertää ne kauttaaltaan läpi niin Annitrolia ei ollut illalla voinut kansille levitellä, sillä sade olisi vienyt sen samantien järveen. Tästä syystä kaikki maalittomiksi puhdistamani paikat olivatkin ottaneet pienen pintaruosteen kaunistuksekseen, joten eipä ollut taaskaan tarjolla mitään muuta vaihtoehtoa.

Ennen kuin aloitin nämä hommat, rälläköin kuitenkin vielä vanhat, ilmeisesti aluksen kyljellä törmäyssuojina korjausalusaikana olleiden autonrenkaiden kiinnitykseen tarkoitetut, lenkit pois haittaamasta kansien puhtaanapitoa. Nyt pitäisi puiden lehdet ja muut roskat saada kohtuudella pestyä pois täkkiä ruostuttamasta. Parantelin myös samalla vesien poispääsyä kansilta madaltamalla muutamia täkkipeltien ja vedenpoistoreikien hitsaussaumoja. Jo mainitsemani ulkolaidan putken ja kansipellin hitsaussauman puhdistamiseen käytin pienen kulmahiomakoneen palmikoidulla teräsharjalla myös varsin paljon aikaa. Se on nimittäin paikka, mihin ruoste kannessa varmimmin iskee. Tämän työvaiheen lopulla vuosi sitten hankkimani ja jo jonkin aikaa erikoista ääntä pitänyt Boschin kulmahiomakone otti myös lopulta lopputilin ja muutti kaikkien laivaremonteissa menehtyneiden sähkötyökalujen hautausmaalle. Rauha hänen sielulleen!

Yksi kannen noin kymmenestä kiinnityslenkistä.

Tässä on käynnissä kumiveneen roikotuksessa vääntyneen taavetin oikaisu.

Tunnustettakoon myös tässä, että ajatukseni oli ollut puhdistella varsinkin salmiakkikuvioiset kansipellit vielä nyt tehtyäkin huolellisemmin, mutta miehistöäni armahtaakseni yritin etsiä niistä tähän hätään vain pahimmat paikat ja jatkaa hommissa joutuisasti eteenpäin. Suunnitelmissa oleva kesälomareissumme alkoi nimittäin pikkuhiljaa painaa todenteolla päälle. Nostettakoon tässä myös mitä nöyrimmin kipparinhattua koko muulle Tähtimiehistölle, sillä niin joustavasti ja urhollisesti he ovat suhtautuneet tunti- ja päiväkausia jatkuneeseen rälläkän laulatukseen sekä ajoittain sisätiloihin tunkevaan pistävään maalinhajuun!

Yksi yö meidän siis piti vielä viettää Niskalammilla ennen kuin Wickström hörähti taas iloisesti tulille (417,5h). Mukanamme tuomamme 60 litraa polttoainetta oli myös ennen lähtöä lurautettu Tähden tankkiin ja vielä kerran oli pyörähdetty hankkimassa Biltemasta lisää "laadukkaita" kohokytkimiä harmaavesien pumppukaivoon. Tähdelle tullessamme oli viikko sitten vaihdettu nimittäin aivan itsekseen haljennut ja sen kansiosa lennähtänyt alapuolisessa kuvassa näkyvään paikkaan. Itse kytkimen saimme vaihdettua onneksi takuuseen ja asiasta viisastuneina ostimme myös yhden vastaisuuden varalle. Harmi, kun tähän hätään ei löytynyt mistään kelvollisempaa tuotetta. Motonet myy nimittäin aivan samaa laitetta ja vielä euroa kalliimmalla.

Liikkeelle päästyämme ajelimme ensialkuun suorinta tietä Puumalaan. Saavuimme sinne myöhään illalla ja satama olikin jo ehtinyt vaipua yöunilleen. Septin tyhjennys ja tankkaus päätettiin siitä syystä jättää seuraavaan aamuun.

Ai että kun vastamaalattu korsteeni kiiltää mukavasti!

M/s Pelle.

Iltapuhteena pelailtiin kuitenkin hetki rannassa ja ihasteltiin samalla laiturissa ollutta ja Viaporista eli Suomenlinnasta asti saapunutta pientä Notre Dame -hinaajaa. Aluksesta voisi sanoa, että sen upea puurakenteinen ja hiotuilla laseilla viimeistelty ajohytti oli aivan kuin kaiken muun hienouden kruununa. Myös rovin ja kansirakenteiden tummat värisävyt sekä suuri hinauskoukku tekivät meihin vaikutuksen ja tovin aluksen vierellä laiturilla näkemästämme nautiskelimmekin. Harmi kun se aamulla ehti ottamaan potkurin alleen ennen kuin ehdimme käymään omistajien juttusilla.

Hyry, Notre Dame ja Tähti Puumalassa. 

S/s Wenno. 

M/s Tyrsky ja Vorokki.

Meidän matkamme jatkui myös kohti pohjoista. Valitsimme syväväylän sijasta läntisemmän Sulkavan ohitse kulkevan reitin. Ilma vaikutti otolliselta maalauspuuhiin, joten miehistö valjastettiinkin pian ruorimiehen paikalle ja kippari siirtyi konttailemaan pitkin kansia. Styyrpuurin täkkipeltejä oli ehditty pohjamaalata vasta keulasta puoliväliin laivaa, kun innokkaita jungmanneja alkoi vapaaehtoisesti ilmoittautua myös maalaustehtäviin ja niinpä vuoroa telan ja pensselin varressa hetkisen päästä vaihdettiin. Työttömäksi jääneen kipparin tehtäväksi jäi tämän jälkeen ainoastaan ohjeistaminen, jota tehtiin vuoroin sillalla, vuoroin kansilla. Sulkavan Linnavuori ohitettiin tällä kertaa varsin erikoisesti edellä kuvatun maalausurakan pyörteissä. Myöhemmin Vekaran lossin sivuutettuamme jatkoimme vielä tovin verran matkaa aina Tuohiluotoon asti (428h). Sinne saapuessamme olivat enää paapuurin puoleiset täkkipellit maalaamatta.

Rantauduttuamme oli tarkoitus jatkaa maalauspuuhissa eteenpäin, sillä varsinaista pohjamaalia oli vielä runsaasti jäljellä. Kovetinpurkistä näkyi kuitenkin pohja huolestuttavasti. Sekoitusastiaan oli kuitenkin ehditty ennen tätä havaintoa jo kaataa molempia aineita, joten päätin nerokkaana - sen enempää asiaa miettimättä - laittaa jatkoksi pintamaalin kovetinta. No siihenhän lennähti samantien paikalle savolainen Supermies eli Vituiksmän! Ainekset nimittäin paakkuuntuivat sillä silmän räpäyksellä sekoitusastiaan eikä mitään ollut enää tehtävissä. Eli huomio huomio.. Pintamaalin kovetin EI toimi pohjamaalille!!

Hetkisen tilannetta kirottuani päätin ottaa ajatuksia virkistävän lonkeron ja siirtyä grillimestariksi Tähden sivulla olleen pienen rantakallion laelle. Olimme muuten kokeilleet tänne saapuessamme kiinnittää aluksemme kylkikiinnityksellä samaisen jyrkästi veteen laskevan kallion länsisivulle, muttemme saaneet puisia viilareita aseteltua tarpeeksi hyvin kallion ja Tähden väliin. Vaikka nyt oli tyyntä niin seuraavaksi aamuksi oli luvattu heikkoa lännenpuoleista tuulta ja kuten varmaan ymmärrätte, niin emme missään nimessä tahtoneet herätä kallion ja raudan kohtaamisesta aiheutuviin ääniin.

Tuohiluodossa hajosi taas yksi Bilteman kohokytkin. Ilmeisesti huonosti tehdystä liimasaumasta oli päässyt vettä kapistuksen sisälle. Tästä johtuen varalla olleen kytkimen saumat tiivistettiin liimalla ennen sen käyttöönottoa.

Illalla muiden mentyä nukkumaan oli kipparin mieli leppynyt sen verran, että kaikki täkkipellit maalattiin ensimmäistä kertaa vihreällä. Täkin vasen puoli jäi siis näin ollen vaille pohjustusta. Myöhemmin sitten nähdään kuinka maali siellä pysyy. Neljä tuntia taisi tämä maalin katkuinen ja kesäisen käen kukunnan säestämä kierros kansilla kestää.