Tähtivierailu Antero Tuukkasen luona osa 1/4

Jo kesän 2017 Wanhojen laiwojen regatasta kirjoittaessani mainitsin Teille Imatralla asuvasta Antero Tuukkasesta, joka on henkilökohtaisesti ollut laittamassa alulle Saimaan alueen vanhojen moottorikäyttöisten työaluksien regattaperinnettä 30 vuotta takaperin. Olin häneen tuolloin puhelinyhteydessä kysyäkseni lupaa julkaista täällä Tähti-laivan blogissa, hänen omistamiaan kuvia tästä aivan ensimmäisestä kokoontumisesta sekä saadakseni luvan hänen nimensä mainitsemiseen samassa yhteydessä. Tuon lyhyen, mutta lämminhenkisen rupattelutuokion aikana sain myös kutsun tulla joskus kahvittelemaan ja katselemaan muitakin hänen arkistoihinsa vuosien varrella kertyneitä laivakuvia. Ehkäpä siinä sivussa pääsisin myös kuulemaan jonkin oikein mehevän tarinan jostakin vanhoihin aluksiin liittyvästä tapauksesta..

Viimein maaliskuussa 2018 toteutetulle vierailulle sain esiliinaksi laiturikaverimme Laimin kipparin Herra Homasen, jonka kanssa suuntasimme suussa sulavat, vaikkakin kovin vaatimattomat tulijaiset mukanamme, Tuukkasen kotiovelle. Siellä meidät otti vastaan hymyilevä yhdeksättä vuosikymmentään elelevä terävämuistinen herrasmies, joka kaivoi heti alkajaisiksi arkistoistaan esille monen monta mapillista pääasiassa sisävesilaivoista keräämäänsä aineistoa. Materiaalipaljouden nähdessäni ja tajutessani mihin olimme ryhtymässä, kysyin samantien lupaa tallentaa keskustelu sanelimelle. Onneksi se myönnettiin empimättä, joten pääsenkin nyt ilokseni kertomaan Teillekin "muutamia" mielenkiintosia otteita tästä melkein neljätuntiseksi venyneestä tarinatuokiosta.

Kansioiden saloihin ei ollut vielä edes kajottu, kun sain jo kuulla Tuukkasen toimineen joskus paikallisen venekurssin vetäjänä, jolla puolestaan Homanen oli ollut oppilaana. Seuralaiseni olivat siis tuttuja toisilleen jo vuosien takaa. Tätä kerrottaessa kuin sivumennen mainittiin, ettei näistä koulutuksista puhuttaessa saanut kuulema Navigaatioliiton määräyksestä käyttää termiä Laivurikurssi, kun opettaja itse ei ollut suoritanut liiton virallisia Saaristo-, Rannikko- ja Avomerilaivurin tutkintoja. Kuljettajankirja A Tuukkaselta kuuluu niiden sijaan löytyvän, joten pätevyyttä navigoinnin opettamiseen kuitenkin löytyi riittävästi ja kurssit saatiin pidettyä. Joka tapauksessa tästä johtui tuo hiukan erikoinen nimeäminen Venekurssiksi.

Olohuoneen pöydälle ensimmäiseksi levitetystä mapista alkoi sitten siirtyminen varsinaiseen laiva-aiheeseen, mistä nuo edelliset kuvat ovat esimakuna. Tuukkasen suoraan Enso-Gutzeitilta Laitaatsillasta vuonna 1983 huvialukseksi itselleen ostaman ja alunperin jo vuonna 1897 varkautelaisen Lehtoniemi & Taipale Fabrikerin Konepajalta valmistuneen m/s Olan potretit olivat siinä luonnollisesti ensimmäisinä. Minullekin tutun aluksen ammattiajan vaiheita Väliväylän (josta siitäkin on aiemmin kerrottu tässä blogissa) puolella sivuttiin tietenkin alkuun lyhyesti ja sitten saimme kuulla varsinaisesta ostotapahtumasta sekä nähdä valokuvia telakoituna olleesta myyntikohteesta.

Nämä kuvat ovat ostoa seuravaavan vuoden telakoinnilta Laitaatsillasta, jolloin Olan pohja hiekkapuhallettiin.

Ostajaehdokkaita Olalle oli ilmeisesti muitakin, sillä Tuukkanen tuumasi meille hymyssäsuin, että "kyllä minä maksoin vähän liikaa!" Samaan aikaan Gutzeit myi kuulema myös m/s Koski (alkup. Pjatij, Crichton Ohta, 1912) nimisen Tähden sisarlaivan. Tai ainakin se oli jo tuolloin kaupan, sillä Tsaarin miinaveneistä kertovassa Laiva-lehden jutussa se kerrotaan saadun lopulta myydyksi vasta vuonna 1985. Senkin Tuukkanen kertoi myöhemmin, että yhtiön valtavaan laivastoon kuului parhaimmillaan peräti 83 alusta, mutta näiden ja monien muiden myyntitilaisuuksien jälkeen sille jäi lopulta enää vain muutama linjahinaaja. Nimeltä niistä mainittiin ainoastaan Chr. Kontturi, jonka senkin operointi tämän "hinaajalaivaston alasajon" eli uudelleen organisoinnin myötä siirtyi Mopro Oy:lle, josta myöhemmin vielä lisää.

Ennen Olan ostoa laivakuumeen vaivaama Tuukkanen oli selvitellyt myös Eestistä tuodun, mutta alunperin DDR valmisteisen teräsrunkoisen troolarin ostamista. Peräti 20:nen kappaleen erässä Kotkan satamaan romutukseen tulleissa aluksissa olisi ilmeisesti ollut mistä valita. Muutama niistä saatiinkin kaupattua, mutta valtava kunnostustarve ja hitsaustaidon puute esti kuitenkin lopulta pistämästä nimeä kauppakirjaan.

Olaan ymmärtääkseni heti seuraavana talvena tehtyä koneenvaihtoa käsiteltiin tietenkin myös. Olin kyllä kuullut siinä olleen aiemmin Wickströmin moottorin, mutta vasta nyt minulle selvisi sen olleen malliltaan samanlainen kuin Tähdessä, eli 130:tä hevosvoimainen DE-R. Kysyessäni oliko siinä mahdollisesti jotakin vaihtamiseen pakottavaa vikaa, sain hiukan yllättävän vastauksen. "Eikä ollut. Se oli vaan niin helevetin iso ja minnuu pelotti koko kone. Se oli minusta niin kauhea panna käymään.. Se oli julma peli! Ei siinä mitään vikaa ollut, päinvastoin se olisi kannattanut säilyttää. Mie pelekäsin sitä konetta".

Laitaatsalmen itärannalla majaansa pitäneen Tehdaspuun hinaajalaivastosta löytyi kuitenkin tilalle täydet työtunnit tehnyt, mutta huvikäytössä vielä pienen ikuisuuden kestävä ja alusta ilmeisesti vielä tänäkin päivänä liikuttava Volvon kone, joka asennettiin Wickströmin tilalle viereisellä telakalla. Jälkikäteen tuli myös sellainen mieleen, että Tähden kone voisi ihan hyvin olla vaikkapa tuo samainen Olasta irroitettu masiina. Nimittäin 1990 luvun alussa Lahdesta ostettu ja siellä paikoilleen asennettu Wickström, on kuulema hankittu sinne "kunnostettuna" Laitaatsillasta. Olassa paikallaan olleesta Wickströmistä ei vain ole kuvia eikä ilmeisesti mitään muutakaan dokumenttia enää tallella, joten varmuutta asiaan ei todennäköisesti saada koskaan.

Kysellessäni seuraavaksi tarkemmin Olalla tehdyistä reissuista tuli kipparin mieleen ensimmäisenä vuoden 1994 Heinäveden regatta. Menomatka sinne sekä varsinainen regatta, olivat menneet kaikinpuolin hienosti ja kaikesta oli selvitty kunnialla, kunnes paluumatkalla oli alkanut tapahtua. Urkonsalmessa oli Volvo nimittäin yllättäen sammunut. Laivapojan vakanssilla Olassa tuolloin mukana ollut Homanen muisteli kuinka polttoaineen seassa ollut vesi olisi aiheuttanut tämän ja kuinka "sitten oltiinkin jo tuulen painamana menossa oikein hyvää vauhtia kohti matalikkoa". Homasen syventyessä masiinan elvytykseen oli kippari Tuukkanen käynyt muutamaankin otteeseen konehuoneen ovella kiirehtimässä asiaa, sillä ajatuksella, että "tässä vähän niinkun rupeaa tuo ranta lähestymään!" Tilanteesta kuitenkin selvittiin lopulta kunnialla ilman pohjakosketusta.

Ola ennen hyttirakenteen pidennystä.

Tulivathan siinä puheeksi tietenkin muutkin aluksella tehdyt matkat. Ainakin Joensuun ja Kuopion käynnit sekä Mikkelin regatta mainittiin ja esimerkiksi mukavaa reissua Iisalmeen muisteltiin lämmöllä. Silloin oli toimittu reitillä Iisalmi-Imatra liikkuneen Saimaa meloo-tapahtuman tukialuksena ja melojat olivat myös yöpyneet Olassa. Juuri tehty ajohytin jatke oli ollut tuolloin vielä keskeneräinen, muttei se kuulema ollut vieraita haitannut. Melontatapahtumasta vielä sen verran, että ilmeisesti sen reitti jatkui Saimaan puolelta merelle ja aina Kotkaan asti.

Ja sitten uudella hytillä.

Matkoista puhuessaan Tuukkanen sanoi Savonlinnan Kyrönsalmesta, että se ajettiin vuosien aikana vain muutaman kerran ja varsinkin alaspäin tuleminen tuntui hirvittäneen Olan ohjattavuuden takia sen verran paljon, ettei Olavinlinnaa kiertämään ollut lähdetty kertaakaan. Lyhyen vain 13,6 metrisen (leveys 3,75m) aluksen ohjattavuutta yritettiin kyllä vuosien varrella parantaa ja jossakin vaiheessa peräti 94 senttisen potkurin ympärillä ollut erittäin massiivinen kiinteä tunnelikin poistettiin, mutta toivottavassa määrin vaikutusta keulan seilaamiseen ei sillä Tuukkasen mukaan kuitenkaan ollut. Olaan seuraavan omistajan joskus 2000 luvulla tekemän pidennyksen myötä asiaan kuuluu kuitenkin tulleen parannusta.

Ola Laitaatsillassa.

Aallosta päätellen Volvo-Penta antaa alukselle oikein mukavan matkavauhdin.

Taipaleen kanavalla.

Sitten vasta päästiinkin värikkään tarinan pariin, nimittäin kerran vuonna 1986 Satamosaaressa oltaessa oli siellä lahden pohjassa keula hiekkarantaan ajettuna myös matkustajalaiva s/s Karjalankoski kyytiläisineen. Alus oli ilmeisesti tullut rantaan liian kovalla vauhdilla ja eikä päässyt tästä syystä omin voimin irti. Ola oli saareen johtavalla väylällä lähdössä jo kotiinpäin Niskalammille, kun Tuukkanen kuuli VHF:stä Karjalankosken kipparin pyytävän häntä jelppimään. Jotakin siihen suuntaan "miksipä ei, joutilas ukko" oli Tuukkanen tähän pyyntöön vastannut ja alkanut kääntämään Olaa siinä saareen johtavassa kapeassa salmessa ympäri. "Ja perkele! Se iski pohjaan reiän. No sitten ne ilmeisesti omalla koneellaan venyttivät sitä Karjalankoskea siellä rannassa ja saivat sen irti. Mie läksin ajamaan täyttä vauhtia Niskalammille. Sinne pohjaan tosiaan tuli kunnon reikä. Vettä valui ja pumput pelas, mutta ei riittävän tehokkaasti." Niskalammille päästyä hälytettiin tietenkin lisää apua. Nosturia ensin ja sen jälkeen jotakin tuttavaa hitsaamaan. "En mie saanu niitä, kun seuraavana päivänä. Yön vietin Niskalammilla ja pumppasin Olaa." Reikä oli sattunut juuri sopivasti kaaren alle ja repäissyt sinne palkeenkielen, jonka tukkeaminen ei yrityksistä huolimatta onnistunut ennen kuiville nostoa.

Myös monia muitakin aluksia sivuttiin tietenkin illan aikana. Etenkin Niskalammilla majailleet m/s Tiira, m/s Amariina (nyk. m/s Hans) ja siellä vieläkin oleva m/s Sissi nousivat esiin. Yllättävän paljon muistoja löytyi myös höyryaluksista, mistä tuo Satamosaaren tarina toimii hyvänä esimerkkinä. Toki juttujen juonteet kulkivat omia teitään, kuten tapana on, kun laiva-asioista kiinnostuneet ja varsinkin monikymmenvuotisen historian sillä saralla omaavat kohtaavat.

Keskustelun poimujen seasta löytyvät myös varsinaisen laiva-aiheen ulkopuoliset, mutta sitä kuitenkin läheltä liippaavat maininnat esimerkiksi Suur-Saimaan Ajoista, eli venekilpailuista, joiden järjestämiseen Tuukkanen oli myös monena vuonna sotkeentunut. Saimaan Järvipelastusyhdistyksen perustamisessa, tai ainakin sen alkuvaiheissa mukana olemisessa ja yhdistyksen ensimmäisen partioveneen hankinnassa, hänellä kuului myös olleen näppinsä pelissä. Puhuttiinpa lyhyesti Niskalammin laivalaiturin vieressä olevasta pienvenesatamastakin, jota hallinnoi nykyään Vuoksen veneseura. Nimittäin senkin perustamiseen Tuukkanen on ollut vaikuttamassa. Listaan täytyy tietenkin lisätä myös hänen pestinsä Imatran matkailulautakunnan puheenjohtajana. Moneen puuhaan onkin siis mies elämänsä aikana ehtinyt osallistua.

Tuukkasen Saimaan Järvipelastysyhdistykselle hankkima partiovene Kolmonen.

Vielä tähän kirjoitelman ensimmäisen osion loppuun vino pino upeita kuvia Olasta, kun sitä nostetaan ja kuljetetaan Väliväylältä Saimaalle vuonna 1961. Niitä ennen kuitenkin lyhyt muistelo siitä, mistä kuvat ovat peräisin. Nimittäin puolukanpoimintareissulla Kyläniemen rantaa lähestyttäessä, oli sitä pitkin juossut vanhempi noin 60-70:nen ikäinen mies kauhealla kiireellä saapujia vastaan ja kysynyt jo kaukaa huutaen, "onko se Ola?" Kun vastaus oli annettu, oli mies kertonut olleensa laivassa kansipoikana Väliväylällä. Iloisena jälleennäkemisestä hän olikin sitten palkinnut miehistön näillä hienoilla kuvilla.

Ruskaretken loppu

Savonlinnaan ei Tähti-laivan ruskaretkellä tultu pysähtymis- eikä myöskään rantautumistarkoituksessa vaan kippari oli miehistöltä salaa suunnitellut oman risteilyohjelman, joka sisälsi vierailut Lypsyniemeä lukuunottamatta melkein kaikissa kaupungin laivasatamissa ja telakoilla. Ajatuksena oli siis laivabongaus Tähden kannelta.

Ensimmmäiseksi pyörähdettiin Inkilänniemessä, josta löydettiin Olli, Tyrsky ja Jermac. Sitten matka jatkui kohti vanhaa telakka-aluetta Pääskyniemeä ja sen viereistä Pääskylahtea. Sieltä aivan Savonlinnan Syväsataman vierestä Vuohisaaren pohjoispuolelta tavattiin monta kertaa vesilläkin kohdattu ja uusimman Laiva-lehden mukaan omistajaakin 2.5.2016 vaihtanut puskija-Hanhi Sotka-proomunsa kanssa.

 

Syväsatama puolestaan tarjoili meille myöskin jo vanhan tutun m/s Helgan. Sieltä matkamme jatkui Olavinlinnan eteläpuolitse katsomaan, mitä alkukesästä Kanavansuun Perinnelaivatelakalla kohdatulle ja vakituisesti Riihisaaressa majailevalle s/s Salamalle nyt kuuluu? Myös vuonna 1914 Savonlinnan konepajalta valmistunut Tervahöyry s/s Mikko oli Maakuntamuseon laiturissa.

Ai niin.. Ennen Olavinlinnaa Kyrönniemessä omassa laiturissaan kiinni ollut vanha hinaaja meinasi unohtua. Puhuin puhelimessa juuri sitä sivuutettaessa ja aluksesta kauempaa jälkikäteen otetut kuvat eivät onnistuneet, joten nimikään ei sitten jäänyt mieleen.. Ettei se vaan ollut vuosi takaperin Haislahdessa näkemämme m/s Furon? Harmi, kun en muista!

Pääskylahden pohjukka.

Sitten saavuttiinkin jo Savonlinnan keskustaan, jossa kierrättelimme itsemme hienojen höyrylaivojen vieritse. Paikalla olivat s/s Paul Wahl, s/s Savonlinna ja ehdoton suosikkini, puolitoistakantinen s/s Punkaharju. Tämän kauniimmaksi ei vanha matkustajahöyrylaiva voi mielestäni oikeastaan tulla. Jos ymmärsin lehdistä kerrotun ja tulkitsin aluksen mastossa olleen lipun oikein, kuului ainakin tämä nimenomainen alus edellisessä kirjoituksessa mainitsemani Hotelli Punkaharjun kauppaan. Eli se on tällä hetkellä ikäänkuin hotellin laivastoon kuuluva alus. Myös satamassa ollut Savonlinna - Kuopio väliä liikennöivä m/s Puijokin täytyy tietenkin mainita.

Haislahti, jossa Citymarketin rannassa näytösti olevan jokin suuri proomu - olisikohan ollut m/s Tyrskyn työntämä Vorokki - ohitettiin törkeästi. Mutta sen takana häämöttikin koko kuvausretkemme antoisimmaksi tiedetty satama. Nimittäin Laitaatsillan telakka.

Jollakin tapaa laivaliikenteen (ilmeisen pysyvistä) haasteista meitä muistuttivat heti ensimmäisessä kuvassa esiintyvät, Nettiveneessä parhaillaan 170 000 euron hinnalla myynnissä oleva hinaaja-Roteva sekä telakan rannassa jo monetta vuotta makaava matkustajalaiva s/s Suur-Saimaa, jonka huomasin kuitenkin jälkikäteen olevan korjausurakan kohteena. Tässä pari linkkiä aiheeseen: s/s Suur-Saimaa 1 ja s/s Suur-Saimaa 2. Voimia vaan sinne, massiivisen kunnostustyön läpi viemiseen!

Seuraavassa aikataulusyistä johtuen hiukan "törkeästi" ja luettelomaisesti esiteltynä Laitaatsillassa kohtaamamme alukset. Jos vain suinkin onnistuin, niin yritin kuitenkin kaivella ja liittää kuvatekstiin linkit kaikkien aluksien netistä löytyviin tietoihin, jotta tiedonjanoiset pääsevät helposti asiassa eteenpäin.

Chr. Kontturi

S/s Heinävesi

M/s Matarista löytyy Itä-Savo lehdessä julkaistu juttu.

S/s Puhois

Tässä linkit s/s Laurin blogiin ja Oberon III:sta kertoville Suomen Höyrypursiseuran sivuille.

S/s Kalle Tihveräinen

S/s Tippa

S/s Janne

Tässä vielä s/s Rauha ja s/s Tommi Tytti-proomunsa kansssa sekä lisäksi vielä s/s Halla IX ja Repola 5 Anja-proomunsa kanssa. Pahoittelen tätä suurta linkien määrää, mutta löydättepähän ainakin aluksista kiinnostuessanne varmasti lisätietoja. 

Kun tämä yksityinen syysregatta oli vihdoinkin koettu, jatkoimme taas eteenpäin. Kipparin ehdottamista matkakohteista miehistö päätyi pienen mietiskelyn jälkeen valitsemaan Kesamonsaaren Piispanhuvilan, jonne pujoittelimme pienten saarten välistä merikorttien syvyystietoihin luottaen. Luottamusta riittävän kulkusyvyyden löytymiseen lisäsi tieto siitä, että rannassa olevaan möljään ovat joskus muinoin kiinnittyneet myös saaren ohi kulkeneella reitillään liikennöineet höyrylaivat.

Reittimme Kesamonsaareen.

Lähestyessämme Kesamonsaaren rantaa näimme jo kauempaa siellä olevan muitakin. Ilo miehistön keskuudessa nousikin ylimmilleen, kun lähemmäksi ajaessamme havaitsimme tulevan yön laiturikaverimme olevan m/s Sölven. Tämä vuosina 1917-1920 Onkilahden konepajalla Vaasassa rakennettu suuri ja hienokuntoinen alus olikin meille tuttu jo parin vuoden takaisesta Leppävirran Unnunkan Vanhojen laivojen regatasta. Ja vaikka tätä Enso Gutzeitin hinaajana vuosikymmeniä sekä Savonlinnassa ns. oopperalaivana toiminutta alusta kipparoi tällä reissulla toinen ja meille ennalta tuntematon miehistö, muodostui heidän kanssa viettämästämme mukavasta illasta kaikin puolin ikimuistoinen "jälleennäkeminen". Tunnit Kesamossa 379h.

Tähti näyttää aika pikkuruiselta suuren Sölven vieressä.

Mukavan seuran lisäksi myös maistuvat tarjoilut sekä ruoka- että juomapuolella olivat antamassa vielä lisäpontta illanvietolle. Mikä parasta jungmannejakaan ei myöskään unohdettu, sillä Sölve tarjosi heillekin uusia kavereita. Seuraavana päivänä jätettyämme jo Piispanhuvilan taaksemme, mieltä lämmitti myös se, että saimme syksyisestä ajankohdasta huolimatta nähdä muitakin vanhoja aluksia kulussa.

Kaverukset kuvattuna vanhalta rikkimenneeltä laivalaiturilta.

Kesamonsaaren Piispanhuvila.

Päärakennuksen vanha pirtti, joka on veneilijöiden vapaassa käytössä.

Seuraavana päivänä aloitettu kotimatka käynnistettiin vajaa parituntisella siirtymällä takaisin Vekaraan. Siellä miehistö vaihtoi sitten taas takaisin autokyytiin ja kippari jäi Tähdelle nauttimaan ansaituista päiväunista. Kun ne olivat ohi, pääsi alakerran Herra Wickström taas työnteon makuun. Otimme suunnaksi Puumalan, jossa olisi taas edessä sekä tankkaus, että septintyhjennys. Jälkimmäiseen ei oikeastaan olisi vielä ollut mitään tarvetta, mutta talven lähestyminen houkuttaa pitämään septisäiliön mahdollisimman tyhjänä. Sen sijaan Tähden vain 400 litran vetoiset polttoainetankit olivat jo varsin tyhjän oloiset. Lurautinkin syysillan hämärtämässä ja tyhjässä Puumalan satamassa säiliöhin 314 litraa dieseliä. Sitten siirryttiin septin imutyhjennyslaitteen viereen ja, kun huomasin siinä touhuillessa myös viime kerralla rikki olleen pilssintyhjennyskoneen letkun tulleen korjatuksi, hoidettiin sekin asian samalla kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Alkumatkastahan olin jo aloittanut tyhjennyksen, mutta hommaa varten varatun kanisterin täytyttyä jättänyt sen kesken.

Kotimatkalla.

Tunnin pysähdyksen jälkeen lähdettiin taas eteenpäin. Lehmäinselällä hämärä alkoi muuttua jo pimeydeksi ja Hätinvirralla ei enää näkynytkään muuta kuin linjamerkkien, reimarien ja lossin valot. Näin jatkettiin aina Parkonniemen pohjoispuoliseen Parkonlahteen saakka, jonne laskin ankkurin tuntimittarin osoittaessa 379h. Hetkistä aiemmin Luukkolanvirrassa - kuin etiäisenä tulevasta ankkuripaikasta - tuli vastaan kukas muu kuin puskija-Parkko. Sivuutin sen pimeyden takia sen verran etäältä, että aluksen nimi selvisi vasta sen Hätinvirran lossille itsestään tekemän VHF-ilmoituksen myötä.

M/s Tiira ja jokin toinen alus Puumalan sataman aallonmurtajaan kiinnittyneenä.

Syysillan rauhaa Puumalan satamassa.

Parkonlahden ankkuripaikan tarjoama suoja lounaasta puhaltanutta tuulenvirettä vastaan oli juuri sopiva. Tähti ei juurikaan kääntyillyt, mutta myöskään ankkuriketju ei kolkkanut. Tästä syystä sainkin nukkua yön kaikessa rauhassa. Seuraavan aamun tiesin myös olevan pitkään aikaan ainoan, jolloin herätyskellon käyttö ei olisi pakollista. Tästä syystä heräsinkin univelat taatusti pois karistaneena vasta kymmenen jälkeen aamupäivällä.

Pitkä aamupala, kannella auringonpaisteessa nautittu kahvikupillinen sekä lokikirjan kirjoittelu olivat omiaan vielä lisäämään rauhaisaa tunnelmaa. Jatkaessani muutamaa tuntia myöhemmin taivallusta kohti Niskalampea tulin vilkaisseeksi myös lämpömittaria, joka osoitti tyynellä Huuhanselällä peräti 16 astetta celsiusta. Lämpötilan ja taas kerran vastaan tulleen m/s Tapion kohtaamista lukuunottamatta ei tältä viimeiseltä etapilta löydy oikeastaan mitään erityistä raportoitavaa.

Aamu Parkonlahden aurinkoisella ankkuripaikalla.

Kyläniemen lossin lähettyvillä vastaan tuli englantilainen huvivene.

Tähden jättäminen muutamaksi viikoksi makaamaan tarkoitti tietenkin taas useamman tunnin arpeettia, mutta sekin hoitui niin kuin aina ennenkin. Tunnit Niskalammilla olivat lopulta 382h. Eli koko tämänvuotisen ruskaretkemme aikana moottori oli käynnissä yhteensä 30h.

Honkkovirran länsipuolella ja Koivuluodon itäpuolella olevan pohjoisviitan huomasin karttaplotterin näytöllä muuttuneen eteläviitaksi.

Mainittakoon taas muistutuksena sekin asia, että jos jonkin aluksen kuva ei jostakin syystä saa olla esillä tässä blogissa niin laittaisitteko asiasta viestiä tännepäin, osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com Poistan tai muokkaan mielelläni kirjoitelmiani semmoisiksi, ettei niistä aiheudu pahaa mieltä kenellekään. Kiitos!