Alkutalven visiitit Vuoksenniskalle sekä talvisia kuvia Kanavansuun Perinnelaivatelakan laivoista.

Otsikko oikeastaan kertoo olennaisen. Pariin otteeseen olen nimittäin poikennut kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana Niskalammilla varmistelemassa Tähden talvehtimiskuntoa. Molemmilla käynneillä tuli tietenkin tsekkailtua aluksen yleiskunto sekä ulko- että sisäpuolelta. Luonnollisesti myös pohjakaivoa jäätymiseltä suojaava ilmatasku tuli tarkistettua kummallakin kerralla ja mukava olikin havaita, että se oli säilynyt täysin ennallaan. Käyntikertojen välisen kolmen viikon jakson aikana ei sieltä siis ollut karannut ilmaa minnekään. Näin ollen molempien pohjaventtiilien voi olettaa olevan edelleenkin varsin hyvässä kunnossa.

Vaikka Vuoksen suulla on sulaa, on Tähti tiukasti jäissä kiinni.

Ensimmäisellä käynnillä operaationa oli myös jäähdytyksen merivesipumpun kokoaminen. Se kun oli jäänyt uuden tiivisteen teossa tarvittavien työkalujen puutteessa levälleen vuodenvaihteen jälkeisen veneilyreissun päätteeksi. Jos joku ei muista niin avasin pumpun tuolloin pienen vesivuodon korjaamiseksi ja sen sisuskalujen tutkimiseksi. Pakkasesta johtuen pumppua piti kokoamisoperaation tiimellyksessä lämmittää jonkin verran puhaltimella, jotta tiivisteliima varmasti kuivuisi kunnolla.

Huviakkujen jännite oli ensimmäisellä käynnilläni 12,7 volttia. Ajastimen perässä oleva ja tunnin vuorokaudessa lataava akkulaturi oli siis hoitanut tehtävänsä kohtuullisesti. Laitoin tästä huolimatta kuitenkin vielä toisen laturin lataamaan patteristoa täyspäiväisesti ilman ajastusta, kun sain sovittua naapurilaivan kipparin kanssa sen irtikytkemisen parin päivän päähän.

Helmikuun loppupuolella ajelin seuraavan kerran Etelä-Karjalan suunnalla. Tällöin huviakkujen varaus oli puolestaan 12,8 volttia, joten en tehnyt muuta kuin nostin ajastimen vuorokautisen latausajan kahteen tuntiin ja kytkin myös starttiakut latauksen piiriin. Latausajan lisäystä perustelen sillä, että jouduin vaihtamaan huviakkujen latauksessa käyttämäni laturin heikkotehoisempaan, vain muutaman ampeerin virralla lataavaan, sillä sarjaan kytkettyjen 24V starttiakkujen varaaminen ei onnistu kuin aluksemme tehokkaammalla laturilla.

Latausviritys konehuoneessa.

Kuten huomaatte, omat pienet huolensa jäissä talvehtimisessa on. Pienikin vesitilkka väärässä paikassa voi aiheuttaa vakavan ongelman ja vaikkei esimerkiksi huonosti ladattu akku laivaa pohjaan upota, niin rahallinen menetys heikon varauksen takia jäätyneen patterin myötä voi kuitenkin olla melkoinen. Yöunia parantaakseen laivurin onkin aika-ajoin syytä poiketa kaveriaan katsomassa. Pienenä lisäpontimena ainakin jälkimmäiseen vierailuun, toimi myös Uutisvuoksen verkkojulkaisussa uutisoitu ja hyvin ikävä höyrylaiva s/s Leppävirran uppoaminen Heinävedellä. Kun tiedossa oli tämän lisäksi myös pakkasen kiristyminen Etelä-Suomea myöten jopa lähemmäs kolmeakymmentä astetta, oli tarkastusreissulle oikeastaan pakko lähteä.

Onneksi näillä käynnelillä voi myös tehdä muuta ja niinpä kävinkin ulkoilemassa kirpeässä pakkassäässä Kanavansuun perinnelaivatelakan liepeillä. Seuraavassa kuvakollaasi tältä reissulta. Jos halajatte tarkempia tietoja telakan laivoista niin edellä olevan linkin takaa löytyvän sivuston ylälaidasta kannattaa klikkailla kohtia "laivat telakalla" ja "jäsenten muut alukset".

En tiedä miten onnistuin jättämään Tapolan maston kuvan ulkopuolelle, mutta näin kuitenkin kävi. Pahoittelut epäammattimaisuudesta!

 

 

 

 

Oli pakko kuvata m/s Virtuksen pallekölit, sillä olen itsekin joskus tuuminut sellaisten laittamista Tähteen. Liekö noilla oikeasti vaikutusta?

 

Onkohan tuo sinkkianodilla varustettu kohouma m/s Pellen kyljessä vesirajan alapuolella runkolauhdutuksen "kennosto"? Mitään muutakaan selitystä en sille ole keksinyt.

Sinertävää talvipäivän valoa Kanavansuun Perinnelaivatelakalla. Toivottavasti tämä historiallinen ja hyvin hoidettu paikka säilyy laivaharrastajien ilona jatkossakin. Ilman sen suomia mahdollisuuksia aluksien ylläpito hankaloituisi kovasti.

Hiihtoloma Tähdellä

Etelä-Suomen hiihtoloma ajoittui tänäkin vuonna aivan helmikuun loppuun ja silloin - aiemmin kuin koskaan - avattiin vuoden 2017 veneilykausi Tähtilaivueessa. Lomabudjettiin ja ammatistani johtuvaan hotellimajoituksien yliannostukseen vedoten, sain miehistömme suostuteltua pariksi yöksi "veneilemään" Imatralle, vaikka olosuhteet eivät normaaleihin veneilykeleihin verrattuna olleetkaan kovin otollisia.

Päivää ennen jälkijoukkojen saapumista menin tekemään vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän jakotukkeihin uudet kuulaventtiileillä varustetut yhteet, ahterihytin ja wc:n lämmitysputkien lähdölle ja paluulle. Aina pitää nimittäin tehdä jotakin "hyödyllistä". Radiaattoreiden eli varsinaisten hyttikohtaisten pattereiden puuttumisen vuoksi tätä kiertoa ei tosin vielä tähänkään hätään saataisi käyttöön. Mutta kun lämmitysjärjestelmän nestekierto oli kuitenkin täytettävä, jo viime syksynä havaitun vajauksen vuoksi, kannatti homma tehdä nyt samalla kertaa. Remonttia varten jo puoli vuotta sitten valmiiksi ostetut putkitarvikkeet osoittautuivat luonnollisesti heti vääränlaisiksi, joten urakka valmistui vasta iltapäivällä paikalliseen K-Rautaan suoritetun ja harmillisen kalliiksi tulleen vierailun jälkeen. Yksi liitos piti myös aukaista uudemman kerran ennen kuin tarvittava tiiveys saavutettiin.

Seuraavaksi yöksi poistuin alukselta muihin puuhiin, jättäen kamiinan ja yhden sähkökäyttöisen lämpöpuhaltimen huolehtimaan lämmityksestä. Palatessani seuraavana päivänä asiaan, oli sisälämpötila noussut konehuoneen osalta viiteentoista ja asuinhyttien osalta 18 asteeseen, joten kaikki alkoikin olla valmista miehistön illalla tapahtuvaa saapumista silmällä pitäen.

Kytkin seuraavaksi pohjakaivon käyttövesiputket takaisin paikoilleen sekä aukaisin pohjaventtiilin ja laitoin käyttövesipumpun pyörimään. Totutusta poiketen mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ei vaikka kuinka auoin hanoja ja letkuliitoksia, sekä ilmasin järjestelmää. Toista tuntia meni sen jälkeen rassatessa ja ihmetellessä, mikä oikein oli vialla? Lopulta ymmärsin vasta pari vuotta sitten hankitun, painekytkimellä varustetun, Jabsco Par-Max 4 -vesipumpun hangoittelevan vastaan oikein kunnolla. Self-priming, eli itsestään tapahtuva ilmaus ei jostakin syystä toiminut. Vasta kun pumppuun liitettävät kaksi vesiputkea oli lopulta irroitettu, oli helppo havaita koko laitteen tehottomuus. Ei painetta, eikä liioin myökään imua, tuntunut nimeksikään.

Tässä kuvassa näkyvät kamiinan vieressä väärinpäin oleva painevesipumppu ja sen oikealla puolella, osaksi letkujen takana, jakotukkien yläosassa, uudet yhteet ahterihytin lämmitykselle.

Seuraavaksi aukaisinkin pumpun pumppuyksikön, josta ei tietenkään löytynyt minkäänlaista roskaa eikä muutakaan konkreettista vikaa. Siinä kojetta purkaessa muistui kuitenkin mieleeni menneen kesän loppupuolella ilmenneet "seisokkien jälkeiset ilmavaivat" (kaksimielisyys kunniaan!), joita olin muutamaan kertaan joutunut hoitamaan käyttövesiputkia ilmaamalla. Siitä ajatus kulki pian heinäkuussa Loviisassa sattuneeseen kömmähdykseen, jolloin olin unohtanut viikon laiturissa olon ajaksi vesipumpun päälle, mutta luonnollisesti kuitenkin sulkenut pohjaventtiilin. Tästä oli seurauksena tietenkin se, että pumppu kävi vajaan viikon kuivillaan ja sen antama paine laski olennaisesti. Olettamukseni onkin, että nyt korjasimme vain tämän äksidentin loppulaskua. Hotelliyön ostaminen koko miehistölle olisikin ollut seuraavaksi edessä, ellen olisi sattumalta huomannut pumpun toimivan ylösalaisin käännettynä edes jotenkuten. Näin ollen Tähtimiehistön talviloma pääsi lopulta kuitenkin alkamaan odotusten mukaisesti.

Lumet alkoivat sulamaan täkiltä alapuolisen kajuutan lämmetessä. 

Ajohytin yksinkertaiset ikkunat kitkivät lämmitettäessä kovasti kosteutta. Laitoin kuitenkin etukajuutasta sinne johtavien portaiden yläpäähän paksun viltin pitämään lämmintä alhaalla. Näin lämpötila saatiin pysymään etuhytissä Tähden omilla lämmittimillä +18 asteessa ja kosteus sillalla, pysyi edes jollakin tavalla aisoissa.

Yllättävän vähillä kosteuden kitkemisillä me selvisimme esimerkiksi kannenalaisten hyttien yksinkertaisista ikkunoista huolimatta, vaikka heti ensimmäisenä yönä ulkolämpötila pyöri kuudessa pakkasasteessa. Patterilla vielä varustamaton takatäkin alainen uusi ahterihyttikin saatiin suorastaan kuumaksi sähköpuhaltimen avulla, joten aamulla olikin ilo kuulla mäkeä laskemaan valmistautuvan miehistön puhuvan, kuinka hyvin Tähdellä aina nukuttaa.

Mukavasti menneen ja liikunnallisen talvilomapäivän jonkinlaisena kruununa, voisi tähän väliin mainita kaksi tapahtumaa. Nimittäin kaikkien aikojen parhaan pizzan syöminen ja tottakai, saunominen. Ensimmäinen niistä tapahtui hiukan syrjässä Imatran keskustasta sijaitsevan erinomaisen Pizzeria Bella Napolin tiloissa ja toinen tietenkin Tähdellä.

Illalla tapahtunutta saunomista säesti jo totutusti veneilyyn kuuluvat pienet haasteet, sillä kamiinan erillisestä säiliöstä loppui sen aikana, yli 50:nen tunnin kovan lämmittämisen jälkeen, polttoaine. Laiturin pienistä sulakkeista ja köykäisestä jatkoroikasta johtuen en ollut lämpöpuhaltimen ja 12V-akkulaturin lisäksi tohtinut laittaa myös lämminvesivaraajaa verkkovirtaan, joten se oli nyt sähkölämmittimen sammuttamisen jälkeen otettava käyttöön hätäratkaisuksi. Samalla täytin hikisenä ja pyyhkeeseen verhoutuneena myös kamiinan säiliötä, koneen polttoainesäiliöstä valuttamallani dieselillä, jotta saisin lämmityksen takaisin päälle mahdollisimman nopeasti. Vaikka olin pakotettu kesken saunareissun suorittamaan tämän urakan, niin positiivisena näkökohtana pidän kuitenkin sitä, että naftan katkun sai vielä ennen nukkumaanmenoa pestyä saunassa huolellisesti pois käsistä.

Yksi muistikirjamerkintäkin tästä urakasta tehtiin. Nimittäin huomasin talviseisonnan aikana koneen polttoainesäiliöiden pohjalle kertyneen runsaasti likaa. Vaikka olen koittanut talvikaikaan pitää säiliöt mahdollisimman täysinä ja tyhjentänyt sekä huuhdellutkin ne kertaalleen pari vuotta takaperin, tuli ruosteensekaista polttoainetta ja ruosteen värisiä likahippuja runsaasti säiliön pohjassa olevasta vedenerotushanasta. Asiaan lienee syytä palata kesän koittaessa.

Tähti oli vielä tukevasti kiinni jäissä, vaikka liikkuikin omassa "kolossaan" hiukan.

Tätä kuvaa katsoessa varmaan ymmärrätte, minkälaisia kevätpuuhia olin Tähdellä suunnittelemassa. Vahingon on aiheuttanut satamaan puhaltamaan pääsevä pohjoistuuli.

Virtaavan veden takia jäät laivojen ympärillä pysyvat Niskalammilla kovillakin pakkasilla ohuina. Kouriintuntuva esimerkki siitä saatiin valokuvausreissulla, jonka lopuksi jää petti altani. Vaikka tunnustelin koko ajan jään paksuutta kävellessäni niin silti paluumatkalla, vain parin metrin päässä Tähden keulasta, vajosin rintaani myöten jäihin. Takaisin jään päällä olin varmasti jo parissa sekunnissa, mutta kamppeethan siinä kastuivat.

Toisen yön Tähdellä vietettyämme, oli edessä ilman pumppaaminen pohjakaivoon sekä kotiin huoltoon vietävän vesipumpun irroittaminen ja kaikki muukin talvisäilytykseen liittyvä askartelu. Ne hoidettuamme, saatoimme taas jättää laivamme turvallisesti talvisen Saimaan huomaan. Pakko todeta, että olosuhteista - esimerkiksi pienestä vedon tunteesta, kondensiosta sekä jään liikkeistä ja ajoittaisesta voimakkaasta veden virtauksesta Vuokseen aiheutuneista äänistä - huolimatta talviloma Tähdellä ylitti kaikki odotukset. Miehistö pääsi pois kotoa lomailemaan ja reippailemaan. ja minä sain vielä sen lisäksi puuhailla Tähdellä sekä suunnitella kaikkea tulevaa.

Ja kuten varmasti näistä viimeisistä kuvista huomaatte, Saimaan rauhaisat rantamaisemat ovat todella sadunomaisia tällaisina utuisina talvipäivinä!

Moto kävi ahkeroimassa Niskalammin satamassa toisen lomapäivämme iltana.

Valoa kansille ja kansalle

Hommat jatkuu.. Lähdin junalla paria päivää muuta miehistöä aikaisemmin puuhastelemaan laivallemme ja asentelemaan mm. ledivalaistusta Tähden kansille. Pimeät syysillat ovat jo tulollaan ja turvallisen kansilla liikkumisen ja miksei myös kansivalaistuksen laivalle antaman kotoisan tunnelman takia, ajattelin nyt vihdoinkin käydä toimeen. Viisi metrisen pätkän vedenkestävää ledinauhaa ja alumiinilistat nauhan suojaksi ostin verkkokaupoista jo pari kuukautta sitten. Työt ovat taas kuitenkin rajoittaneet harrastamista ja vasta nyt pääsen todenteolla tarttumaan näihin askareisiin.

Olen tässä odotellessa yrittänyt miettiä sopivia paikkoja valoille sillä ajatuksella, etteivät itse valaisimet olisi näkyvissä suoraan sivulta katsottaessa. Eli tarkoituksena on toteuttaa nykyään niin muodikas epäsuora valaistus. Toinen pähkäilyjen aihe on valojen jakautuminen eri kytkimien taakse. Mitkä valoista olisi hyvä pystyä sytyttämään erikseen ja mitkä puolestaan voisivat olla kimpassa?

Imatralle saavuttuani sain avuliaalta laiturikaverilta kyydin sekä kauppaan että laituripaikallemme. Lastattuani ostokseni jääkaappiin ja sytytettyäni kamiinan oli kuitenkin valohommien sijaan ensin vuorossa uuden vesipumpun asentaminen.

Rikki menneen vanhan pumpun tilalle edellisellä käynnillämme kokeilemani tehottomampi Jabsco osoittautui heti kättelyssä liian köykäiseksi. Nyt oli kuitenkin vuorossa tehokkaampi malli Par-Max 4. Ja kuten Uudenmaan lämmitin -liikkeen kauppiaan paikkaansa pitävä myyntipuhe kertoi, tällä pumpulla "vesi lentää".

Kun pumppu oli asennettu ajattelin vielä lykätä muita puuhia sen verran, että ajaisin ennen yötä jonkin läheisen saaren rantaan. Mukavampihan siellä olisi puuhailla, kuin kotilaiturissa. Saatuani sitten kaiken valmiiksi rytkäytin Herra Wickströmin tulille. Vain muutaman kierroksen pyörähdettyään hän heräsikin eloon. Moottorissa ei hehkua ole edes olemassa, mutta noin kymmenen sekunnin mittainen imuilman esilämmitys riittää ajamaan saman asian. Alle kymmenen asteisesta ulkolämpötilasta huolimatta vaikutti tosiaan siltä, kuin vajaan kuukauden seisokkia ei olisi ollutkaan. Wickströmin vielä verrytellessä tyhjäkäynnillä jäseniään tutkin seuraavan vuorokauden sääennustetta ja päädyin ottamaan suunnan kohti Kenkäsaarta. Yöksi luvatun noin 2-3 m/s länsituulen takia päätin laskea ankkurin saaren itärannalle.

Hämärä ehti laskeutua ennen kuin pääsin perille, mutta tarkkaavaisen navigoinnin ja karttaplotterin turvin ajelin turvallisesti perille. 

Ankkurinlaskemispuuhissa ja rantaa pimeässä lähestyttäessä mastoon jo aiemmin kiinnittämäni työvalot pääsivät vihdoinkin tositoimiin. Vielä ehkä hiukan suuntausta kannen ulkopuolelle, jotta valo menee sinne missä sitä tarvitaan, niin eiköhän ala hommat sujumaan.

Viime kertaisella käynnillämme ehdin vetämään akuilta ajohyttiin uudet hiukan yläkanttiin mitoitetut 35mm2 syöttökaapelit. Saareen päästyäni alkoikin sitten ensimmäiseksi sulakekaapin asennus. Ajattuksena oli sekä plus- että miinus-kaapelin vetäminen uuden sähkökaapin suojiin. Sieltä on sitten helppoa ja turvallista käydä hakemassa laitteille niiden tarvitsema sähkö. Kaikkia ajohytin sähköjä en ajatellut uuteen kaappiin kuitenkaan alkaa mahduttamaan ja uusiksi rakentamaan, mutta ainakin 12V ulkovalaistuksen ja mastoon viime kerralla asentamani työvalot laitan toimimaan tätä kautta. Vanhaan järjestelmään ajattelin myös ottaa syötön uusia kaapeleita pitkin. Parannus onkin melkoinen sillä vanhat syötöt näyttävät 2,5mm2 vahvuisilta. Tuon kokoisten johtimien takana on valaistus ajo- ja etuhyttiin, pyyhkijät, lämpöpuhallin, radio, kaikuluotain, karttaplotteri jne.. Melkoista! Jospa uusien syöttökaapeleiden myötä jännitehäviöt pysyisivät kurissa ja volttimittarit eivät näyttäisivät ihan niin paljon omiaan.

Koko seuraava päivä vierähtikin sähköhommissä ja täkin maalauksessa. Koko kesän ehdin sitäkin toimenpidettä suunnittelemaan. Kuitenkin vasta nyt yhden hengen miehistöllä seilatessa kannella liikkuminen oli mahdollista minimoida sen verran pieneksi maalin kuivumisen ajaksi, että työn suorittaminen tuli ajankohtaiseksi. Porakoneeseen asennettavalla hiontalaikalla pyyhin ruosteen ja lohkeilevan maalin pois. Sitten putsasin kannen imurilla ja rasvanpoistoaineella sekä paikkamaalasin hiomani kohdat umpeen. Toisen ohuen kerroksen vedin telalla kauttaaltaan.

Puuhaillessa Kenkäsaaren rannassa päivä ehti kulua iltapuolelle asti. Maalin vielä kuivuessa noin klo 19 aikoihin käynnistin moottorin vaihtaakseni seuraavaksi yöksi ankkuripaikkaa. Noin puolentoista tunnin matkan päässä oleva Tapio niminen saari oli matkakohteeni. Saaren itäpuolella näytti olevan tarpeeksi syvä ja suojainen lahti yöpymiseen sekä seuraava päivän askareisiin. Matka oli jännittävä sillä koko siirtymä suoritettiin pimeässä. Varsinkin pimeään lahteen saarten välistä pujotteleminen oli ikimuistoista. Kaikki meni matkalla kuitenkin hienosti ja perille päästyäni ja syötyäni iltapalan, päätin vielä jatkaa sähköistyksien tekemistä. Puolenyön aikaan näytti ajohytissä tältä.

Aamulla jatkoin taas puuhailuja ajohytin taakse lipan alle tulevien led-kansivalojen parissa.

Yön aikana kuivaneet maalit mahdollistivat taas myös kansilla kävelyn. Kummasti aluksen ilme siistiytyy maalaushommien myötä.

Tapion ankkuripaikalla suoritin myös pitkään jumittaneen kaasuvaijerin rasvauksen. Se puolestaan hoitui tällä lailla. Letkun pätkä putkiklemmarilla kiinni vaijerin päähän ja puolen tunnin välein tippakannulla lisää öljyä valumaan alas konehuonetta kohti.