Vuoden 2018 Wanhojen Laiwojen Regatta

Kuten edellisestä jutusta saitte jo lukea, oli tämän vuoden Saimaan alueen vanhojen työaluksien regattaa päätetty viettää Rääkkylän Paksuniemessä. Tämä vuoden 2013 vierassatamaksi valittu, perinteinen sekä aikoinaan hyvin vilkasliikenteinen laivaranta ja meijeripaikka, tarjoilikin tapahtumalle oikein hienot puitteet. Järjestävän tahon, eli Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen pohjoisen jaoston, aluksia olikin jo paikalla meidän kurvatessa tiistai-iltana eli muutamaa päivää ennen varsinaisen kokoontumisen alkamista laituriin (739h). Pelkästään lomailemassa he eivät siellä todellakaan olleet, sillä laivojen laituriksi paikalle tilattuja tukkinippuja oli Pihka-hinaajalla puskettu pitkin päivää paikoilleen aallonmurtajan viereen.

Käytyäni seuraavana aamuna Joensuussa ostamassa Tähteen uuden akun ja siirrettyäni aluksemme sille osoitetulle paikalle huoltolaiturin läheisyyteen, pääsin minäkin mukaan näihin valmistelupuuhiin. Päivän aikana lisääntyi muutenkin alusmäärä jatkuvasti, ja niin nippujen päällä ja rannassa hääräili lopulta melkoinen määrä porukkaa. Pari kulkusiltaa ja osa nippujen varaan tulevasta kävelytiestä ehdittiin helteisessä säässä saada valmiiksi ennen iltaa, mutta paljon jäi vielä tekemistä seuraavillekin päiville. Tosin silloin minä olin jo hyljännyt miehistöni ja alukseni työkiireideni vuoksi.

Minulle kerrottiin myöhemmin, että valtaosa laivoista oli saapunut satamaan jo torstai-iltaan mennessä. Perjantaina yksi viimeisistä paikalle ennättäneistä oli puolestaan Turso, joka kiinnittäytyi Tähden kylkeen. Näin ollen itä-kaakkoon päin osoittavan ja pohjaan ankkuroidun laiturin varassa oli lopulta kolme alusta Turso, Tähti sekä sisarlaivansa Koski, josta ottamani valokuvan onnistuin kadottamaan kamerastani. Tässä kuitenkin linkki Luston sivuilta löytyvään kuvaan Koskesta. Pohjois-Savon Wanhojen Laiwojen sivulta kohdasta alukset löytyy myös lisää tietoa hinaaja-Koskesta.

Viikonlopuksi oli luvattu hiukan edeltäviä päiviä tuulisemmat ja sateisemmat olosuhteet, mutta kukaan tuskin uskoi vinkan yltyvän sellaisiin lukemiin, joihin perjantai-iltana lopulta päästiin. Aluskolmikko alkoi nimittäin todenteolla kiskomaan laituria mukanaan kohti rantaa. Onneksi miehistöt olivat hilpeästä regattatunnelmasta huolimatta valppaina ja tuulen voimasta irronneen Tähden keulaköyden aiheuttama vaaratilanne saatiin korjattua vedättämällä Turson koneella laivat takaisin laituriin. Sen jälkeen Turso vielä irroitettiin Tähden kyljestä ja siirrettiin kiinteärakenteiseen mantereen puoleiseen huoltolaituriin. Yhteistyöllä tästäkin siis selvittiin. Sen verran tilanne kuitenkin sotki meininkiä, ettei aluksista ole tarjolla ainoatakaan yhteiskuvaa.

Seuraavana aamuna myräkän jo laannuttua palasi kippari taas Tähdelle vain huomatakseen, kuinka kaikki oli paria naarmua lukuunottamatta kunnossa. Pienien nokkaunien jälkeen loppupäivä menikin oikeastaan sadetta pidellessä ja muutamille vieraille Tähteä esitellessä. Itsekin ehdin katsastamaan regattaohjelmaan kuuluvan avoimienovienpäivän lopuksi joitakin laivoja. Suurin mielenkiinto kohdistui minulle vielä ennen näkemättömään Repola 2 -hinaajaan, jonka miehistö sattui vain olemaan juuri samaan aikaan tutustumassa Tähteen. Näin ollen tarkempi esittelykierros antoi vielä odottaa itseään.

Illan päälle oli sitten tarjolla harvinaista herkkua, kun jo Joensuussa käymisessä minua auttanut kaverini saapui Tähdelle puolisonsa ja kitaransa kanssa. Siitä musiikkielämyksestä riittää nimittäin mukavaa muisteltavaa pitkäksi aikaa! Kiitoksia todella paljon sinnepäin! Sen verran tuuli myllersi vielä Paksuniemessä lauantainakin, että illalla kesken musisoinnin vedimme laiturin tukemiseen tarkoitetun haruksen Tähden keulasta kauas rantaan.

Sunnuntaina alkoi laivoja lähteä heti aamusta pitäen kotimatkalle. Me kuitenkin päätimme vaihtaa vain paikkaa tukkinipuille Lypsyniemi ja Raja 60 aluksien väliin. Niin pääsimme jatkamaan regattatunnelmointia vielä yhdeksi illaksi ja päiväksi.

Muiden kiireiden takia lähtömme viivästyi seuraavana päivänä lopulta aina iltaan saakka, johon mennessä miehistömmekin oli jo ehtinyt kutistua yhdellä hengelle. Jo matkaan lähtenyt Armida oli nimittäin varastanut meiltä yhden jäsenen itselleen. Tästä johtuen ajoimme samalta istumalta aina Enonkoskelle saakka, jossa Tähti kiinnitettiin puolenyön tietämissä Armidan kylkeen.

Enonkoski. Vasemmalla Wihtori.

Aamulla päästiin todella hulppeat tilat omaavan m/s Wihtorin miehistön tarjoamalla autokyydillä parin kilometrin päähän kylälle kauppaan. Sen jälkeen ostettiin myöhemmin mudan makuiseksi todettua järvilohta rannan kalastajilta. Ja tutustuttiinpa vihdoinkin myös jo mainittuun Repola 2:seen, joka oli kiinnittyneenä viereiseen laituriin. Etsikääs tämäkin laiva Pohjois-Sawon Wanhojen Laiwojen alusluettelosta.

Mikäpä sitä olikaan katsellessa, kun paatti oli niin erinomaisessa kunnossa. Varustajapariskunta harmitteli, että takahytti oli vielä rakentamatta, vaikka se oli siitä huolimatta täysin asuttavassa kunnossa. Ja tottakai laivaharrastukseen kuuluvasti joitakin muitakin kohtia oli myös viimeistelemättä. Mutta kyllä minun huomioni kiinnittyi ennemminkin siihen tosiasiaan, että kahdessa vuodessa kuulin heidän rakentaneen kaiken tälle mallille. Siihen urakkaan on sisältynyt myös vajaan sadan neliön kokoinen pohjapeltienvaihtotyömaa. Siihenpä ei oikein voi muuta sanoa, kuin.. Uskomatonta!

Vahva muistijälki Repola 2:seen tutustumisen lisäksi jäi tästä pysähdyksestä myös laiturista irroittautumisesta ja matkasta seuraavaan satamapaikkaan Linnansaareen. Ne manööverit toteutettiin nimittäin Armidan kanssa kyljikkäin. Yön jäljiltä lisäsimme vain pari pitkittäissuuntaista vetoa poistavaa köyttä laivasta toiseen (joista toinen tosin katkesi lähtömanööverien aikana). Sen jälkeen hyrskäytimme molemmat koneet käyntiin. Tähdellä vedätettiin ahterit irti laiturista ja kun vapauttava huuto "ohi menee" kuultiin, irroitettiin Armidan springiköysi ja Tähdestä laitettiin pakki päälle. Huuto oli tarpeen sen takia, että jo aamulla takaamme poistuneen m/s Ekan tilalle oli parkeerannut huvivene. Armidan edessäkin oli pienempi vene hankaloittamassa manööveriä. Näin ollen springillä oli saatava perän kulma oikeaksi, jotta molemmat paatit saatiin väistettyä.

Asiassa ei olisi ollut sen kummempia haasteita, ellei virta olisi painanut meitä hiljokseen takaisin laituriin ja Tähden perän takana ei olisi ollut poijua. Kompensoin kahden aluksen massaan tottumattomana liikaa virran vaikutusta ja potkaisin köydet ensin kiristettyäni oikein voimalla aluksien ahtereita irti laiturista. Tästä syystä Tähden perä kääntyi hitusen verran liikaa ja alkoi mennä pakitettaessa suoraan päin poijua. Näin ollen ei auttanut muu kuin pyytää Armidaa peruuttamaan voimallisesti, jotta taaksepäin oleva liikkeemme jatkuisi sen aikaa, kun Tähden veto olisi pois. Poijun painuttua potkurin etupuolelle jäi Armidan koko ajan peruuttaessa Tähden hommaksi enää peruutuksen avustaminen ja suunnanpito. Ne onnistuivatkin yllättävän kätevästi käyttämällä konetta peräsin koko ajan oikealle käännettynä aina välillä pakilta eteenpäin ja pitämällä keulapotkurilla sivuttaisliikkeemme minimissään. Kun aluspakettimme oli selvillä vesillä käänsin Tähden vaihteen eteenpäin ja oikean kulkusuunnan saavutettuamme Armidakin teki niin.

Pari tuntinen matka Linnansaareen meni oikein mukavasti. Veto oli päällä molemmilla aluksilla koko ajan ja matkavauhdiksi saatiin näin reilut seitsemän solmua. Navigointi ja ohjailu sen sijaan tapahtui vuorotellen molemmilta paateilta. Näin myös kipparit pääsivät vapaavuorollaan paistattelemaan kahvikuppi kädessä helteistä kesäpäivää täkille. Pienen videonkin aiheesta kuvasin, joten tässä Teille sellainen.

Linnansaareen (747h) oli tulossa myös Repola 2, joka myöhemmin matkaan lähtemisestä huolimatta melkein tavoitti meidät. 7,8 solmua taisi kippari mainita aluksen matkanopeuden olleen tuolla siirtymällä. Kohteliaasti annoimme suurimman kiinnittyä ensin möljän järven puoleiselle laidalle. Sen jälkeen ajoimme pienemmät laivat sen molemmin puolin. Ilta kului rattoisasti liikkeellelähtiessä Repolan kyljelle unohtuneita uimatikkaita korjaillen, tarinoiden, laivakoirien toilailuita seuraillen ja tietenkin uiden. Pari purjevenettäkin tuli hyvillä mielin laivojen tarjoamaan tuulensuojaan viettämään lämmintä kesäiltaa.

Linnansaari.

M/s Ville.

Seuraavana aamupäivänä matkamme jatkui puolestaan kohti Varkautta regattamuodostelmassa samaan aikaan Linnansaaren Sammakkoniemestä irtaantuneiden Nerkoon, Villen, Pihkan ja Pulkon kanssa. Se oli meille Armidan kanssa tosin vain välietappi, sillä tämän legin päätepysäkiksi oli suunniteltu Konnuksen vanhaa kanavaa. Taipaleen kanavan kahvilassa hörppäsimme kuitenkin kello viiden iltapäiväkahaveet sillä sulkua ei aukaista pelkästään huviliikenteelle arkisin kello 6.30-8.00 ja 15.00-18.00 välillä.

Ainaista harmia! Raakavesipumppu alkoi heittämään vettä oikein kunnolla konehuoneen lattialle. Ei auttanut vaikka vaihdoin tiivistyksessä käytettävän vaseliinin jäykempään. Remonttia tulossa siis..

Aina yhtä kaunis Leppävirta ohitettiin, aivan kuten sitä ennen Unnukkakin sivuutettiin, ennen kuin saavuimme vihdoin Konnukseen (754h). Siellä ajoimme tottunein ottein vanhaan kanavaan ja riensimme auttamaan perässämme tullutta ja Taipaleen jälkeen yhdenhengen miehistöllä liikkunutta Armidaa rantaan. Jalkapalloa ja hampurilaisten paistamista taisi ohjelmamme tästä eteenpäin sisältää. Eikä myöhäistä kipparikokousta yömyssyineenkään tietenkään unohdettu.

Tämänkin Konnuksesta nappaamani kuvan mokasin, kun Armida ei näy kunnolla..

Seuraava ja tämän periodin viimeinen siirtymä vei meidät sitten Kuopion Maljalahteen (756h), jossa olimme saaneet luvan kiinnittyä vielä Pohjois-Karjalan reissulla olevan m/s Koivuniemen peräpaalupaikalle. Se olikin oikein mukava ja helpottava juttu, jonka otimme kiitollisina vastaan, sillä näin pystyimme turvallisilla mielin jättämään laivamme pariksi päiväksi odottelemaan viimeisen kesälomaviikon ajoja.

Viimeisellä Kallaveden pätkälläkin ajettiin kyljikkäin jonkin matkaa. Näin Armidan kippari ehti rauhassa järjestellä paikkoja ja siivota aluksensa ennen satamaan tuloa. Jossakin vaiheessa tuli joku lossikin vastaan..

Linnansaaresta Oravin kautta Varkauteen.

Aamulla heräsimme koko ajan voimistuvan tuulen ja Linnansaaren laivalaituriin lähes esteettömästi käyvän aallokon keikutukseen. Siitä välittämättä kiipesin heti aamupalan jälkeen katolle ja kaadoin maston. Tänään olin nimittäin päättänyt laittaa VHF-antennin vihdoinkin omalle paikalleen maston nokkaan. Kauhean kiroilemisen saattelemana kolme tuntia myöhemmin olin pujottanut antennikaapelin viemärinaukaisuvaijerin avulla maston sisään, tehnyt tarvittavat läpiviennit ajohytin rakenteisiin ja käyttänyt sisäkaton auki sekä porannut kiinnitusreiän antennille maston päähän.

Antenni näkyy juuri ja juuri.

Tuulisesta laiturista lähdettiin näiden puuhien jälkeen jatkamaan matkaa alkuperäisten suunnitelmien vastaisesti itäänpäin, sillä olimme päättäneet seuraavaksi pyörähtää Oravissa vedenhakureissulla. Laituriin siellä reilua puoltatuntia myöhemmin ajaessamme saimme ylläykseksemme taas ihastella jo aiemmin mainitun Notre Dame -hinaajan suloisia muotoja. Sen lisäksi, että olimme tavanneet sen Puumalassa, oli alus nähty pikaisesti myös eilen aamulla Törninpyörässä. Vesikanisterien kanssa rantaan mennessämme olikin mukava nähdä omistajapariskunta vilkuttamassa meille ravintolan terassilta. Tuskin varmaan arvaatte, mistä jutustelimme heidän kanssaan seuraavat pari tuntia. Myös molemmat alukset kierretiin huolellisesti läpi siinä samalla.

Suomenlinnaa kotipaikkanaan pitävästä m/s Notre Damesta kerrottiin meille, että se on valmistunut hollantilaiselta Weertin telakalta vuonna 1933. Työuransa se on tehnyt hinaajana Maasjoella. Nykyiset omistajat ovat löytäneet aluksen netin myynti-ilmoituksen avulla Leidenin kaupungin laitamilta Etelä-Hollannista kolme vuotta sitten. Kaupanteon jälkeen 9,1 x 2,8 m kokoinen ja 14,5 tonnin painoinen Notre Dame on ajettu heidän toimesta ensin Hollannin ja Saksan kanavia pitkin Travemündeen, josta se on matkannut rahtilaivan kannella Helsingin Vuosaareen. Aluksen moottori on kolmisylinterinen ja 35 hevosvoimainen Bolinder Munktell, joka antaa sille leppoisan noin viiden solmun matkavahdin.

Keulakajuutta.

Toiletti ja takakajuutta.

Bolinder Munktell.

Vaikka houkutus oli suuri niin yön ajaksi olimme kuitenkin ajatelleet vielä ajella jonkin saaren rantaan, joten jouduimme jättämään uusille tuttavillemme haikeat hyvästit. Lännen ja luoteen väliltä puhaltavalta tuulelta suojainen satama löytyi parituntisen siirtymän jälkeen Kirvessaaren etelärannalta (436,5h). Muistikuvieni mukaan olemme ehkä pysähtyneet uimaan näillämain joskus muutama vuosi takaperin. Iltapuhde vietettiin jo moneen kertaan kerrotuissa puuhissa saaren hyvällä nuotiopaikalla.

Muiden vetäytyessä tämän jälkeen yöpuulle aloitti kippari täkkipeltien toisen vihreän kerroksen maalauksen. Aiemman pinnan liian räikeään värisävyyn ei oltu porukassamme täysin tyytyväisiä, joten maalia tummennettiin mukana olleella mustalla. Röysköllä oli vihreän sävy valittu normaalia "laivasävyä" vaaleammaksi sillä verukkeella, etteivät pellit kuumuisi auringonpaisteessa aivan yhtä paljoa. Mutta ei mennyt sekään kerralla maaliin! Näillä eväin sävy kuitenkin parani huomattavasti.

Wickström pitää Tähteä tuulisen Kirvessaaren rannassa harusköysien kiinnittämisen aikana.

Tummempi ja parempi vihreän sävy.

Kun matka seuraavana aamuna jatkui satoi taas vettä. Maali oli onneksi ehtinyt yön aikana kuivua riittävästi. Vain kumiveneeseen hyppäävän laivakoiran kynnet onnistuivat tekemään siihen pari naarmua, mutta niitä emme jääneet suremaan. Tämän jälkeen ajelimme vastatuulessa ja sateessa kohti luodetta ja Varkautta. Sinne tunteja myöhemmin saapuessamme parkeerasimme itsemme aiemmilta reissuilta tuttuun ja suojaiseen vanhaan Taipaleen kanavakaivantoon (439,5).

Jonkun aluksen nelikulmainen viilari on ottanut sulutuksen aikana hiukan osumaa.

Kanavassa ollutta pienempää huvivenettä ohitettaessa näin sen kipparin tutut kasvot. Jonkin aikaa meni muistellessa ennen kuin yhytin hänet vanhaksi työtoveriksi yli kymmenen vuoden takaa. Mennessäni kotvasen päästä juttusille kertoi kipparin ilme yllätyksekseni iloisen jälleennäkemisen sijaan kuitenkin huolesta ja murheesta. Syy siihen selvisi kuitenkin pian. Aluksen Yanmar -moottori oli nimittäin alkanut polttoaineen seassa olevan veden takia lakkoilemaan. Ja tietenkin juuri kanavassa! Tiedustelujeni ja avun tarjoamiseni jälkeen homma kuitenkin vaikutti olevan hallinnassa, sillä minulle kerrottiin huoltomiehen olevan jo matkalla paikalle. Niinpä Tähtimiehistömme vaihtoikin yllensä parasta ja lähti huojentunein askelin kohti Kanavamuseota ja sen pihamaalla ollutta kesäteatteria. Laivakoiran ulkoilutusreissulla ollut miehistön jäsen oli nimittäin hoksannut siellä esitettävän näyttelijätär Hannele Laurin tähdittämää Mummonmökki nimistä kappaletta.

Mukavan vaikkakin sateisen teatterikokemuksen jälkeen illalla kuvattiin vielä puunlastuuta m/s Helgaan ja m/s Tyrskyn työntämään Vorokki -proomuun Taipaleen nykyisen kanavan suulla.

Tuohiluodosta Savonlinnaan ja sieltä Linnansaareen.

M/s Parkko tuli vastaamme heti Tuohiluodosta lähdön jälkeen.

Tuohiluodosta matkamme jatkui seuraavana aamuna Savonlinnaan. Alkuperäinen suunnitelmamme, parkeerata pariksi päiväksi kaupungin pohjoispuoliseen Hopeasalmeen, muuttui hiukan matkalla, sillä tajusimme nuorison todennäköisesti joutuvan kärsimään siellä vakavamman laatuista tekemisen puutetta. Tästä johtuen suunnistimmekin, jo aiemmilta kesiltä tuttuun Törninpyörän huvivenesatamaan (430h), josta esimerkiksi uimaranta, tori ja Olavinlinna olisivat vain kivenheiton päässä. Kahdesta yöstä sähkön kanssa veloitettiin siellä tällä kertaa 40 euroa.

Savonlinnassa oli sateisen harmaata.

Purjeveneen köli otti pohjaan kiinni Törninpyörässä. Onneksi alus irtosi omin avuin.

Kippari katosi tässä vaiheessa muutamaksi päiväksi kuvioista työkiireisiinsä vedoten, mutta muu miehistö vietti kertomansa mukaan kaksi oikein mukavaa päivää Savonlinnassa. Viereisen Riihisaaren hienot museolaivat sattuivat myös juuri sopivasti olemaan avoimina ja sisäänpääsykin oli tällä kertaa, ilmeisesti johonkin partiolaistapahtumaan liittyen, täysin ilmainen.

Vaikka vierailu museossa oli mukava niin pieniä soraääniäkin kuultiin. Ne johtuivat aluksien joidenkin hyttien lukituista ovista. S/s Salamaan oli kuulema ollut huomattavasti mukavampi tutustua viime vuonna Kanavansuun Perinnelaivatelakalla, jossa alus oli tuolloin telakoituna. Siellä piipahtaessamme saimme nimittäin nauttia remontin työnjohtajana toimineen herrasmiehen tarjoamasta ja aluksen lähes jokaisen sopen tavoittaneesta yksityiskierroksesta. Tässäpä linkki siihen tarinaan.

Parin yön jälkeen Savonlinna oli sitten taputeltu ja Tähden kokka suunnattiin Haislahden Citymarketin kauppalaiturissa piipahtamisen jälkeen Olavinlinnan ohi Kyrönsalmeen ja siitä sateiselle Haapavedelle. Törninpyörässä olimme olleet aiemmista vierailuistamme poiketen tällä kertaa kiinnittyneinä laitureiden sisäpuolelle. Navakan lounaistuulen ansiosta sieltä pois lähtemisessä oli käytettävä keulapotkurin ohella myös toista kikkaa. Työnsin nimittäin tuulen alkaessa viedä alusta sivuttain Tähden keulan laiturin kiinteän osan kylkeen, jotta saimme potkurilla työntämällä käännettyä perän oikeaan lähtösuuntaan ja väistettyä sekä vieressämme kiinni olleen purjeveneen, että takanamme olleen kiinnityspoijun.

Masto kaadettiin Haislahden kauppalaiturissa, jotta pääsisimme Kyrönsalmen rautatiesillan ali ilman sen aukaisua.

Emme olleet suunnitelleet seuraavaa yöpaikkaa sen kummemmin etukäteen, mutta Kontiosaaren länsipuolitse kulkevaa ja Pienen Haukiveden etelärantaa seurailevaa väylää pitkin ajaessa ajatuksiini pulpahti jostakin Linnansaaren eteläpuolinen laivalaituri, jossa emme koskaan aiemmin olleet yötä vielä viettäneet. Möljään suunnittiin loppumatka Ison Virkasaaren, Kanasaaren, Pienen Mäntysaaren ja Mustikkasaaren vieritse väylien ulkopuolella (434h).

Aamupäivän tuuli alkoi jo matkan aikana heiketä ja sadekin oli perille päästessämme tauonnut. Kello kahdeksan maissa ilma muuttuikin oikein kauniiksi. Iltaohjelmasta voisi mainita, että jo lämpimänä olleeseen saunaan menemistä jouduttiin poikkeuksellisesti hiukan lykkäämään, sillä Ahti alkoi yllättäen kello kymmenen aikaan suoda meille antejaan. Saaresta kaivetut madot ja kaupasta hankitut onget olivat silloin käytössä. Hävettää kertoa seuraava, mutta YouTuben avulla mieleen palautettujen ohjeiden neuvomina saalis perattiin ja laitettiin heti tuoreeltaan muurikkapannulle. Mausteeksi tarvittiin enää vain voita, suolaa sekä pippuria ja ai että oli hyvää!