Elokuun loppupuolen tunnelmia

Eräänä elokuun lopun keskiviikkona suuntasin taas auton nokan pääkaupunkiseudulta kohti Imatraa. Laskeuduttuani puolenpäivän hujakoissa pelipaikoille haistelin alkajaisiksi laivakoiran kanssa hyvän tovin raikasta järvi-ilmaa ennen kuin painuin Tähden kapyysiin lounaalle ja sen jälkeen keulakajuuttaan päiväunille.

Vasta näiden tärkeiden toimenpiteiden jälkeen vetäisin työvaatteet päälleni. Olin nimittäin päättänyt tehdä tällä reissulla muutamia parannuksia kaksi vuotta sitten rakentamaani ahterikajuuttaan. Niinpä ensimmäiseksi nostin kaiken irtaimiston hytistä ja piirsin pitkää puulistaa apuna käyttäen uuden linjan ylemmän punkan kylkilaudalle. Tämä kavensi punkkaa nukkujan lantion ja jalkojen kohdilta 1-4 senttimetriä, mutta antoi sitä vastoin kaivattua lisätilaa alemmassa sängyssä loikoiluun ylävartalon ja eritoten hartioiden seudulle. Selvennyksenä vielä, että miehistön kesken olemme todenneet nukkumisen sujuvan sängyissä parhaiten, kun päät osoittavat eri suuntiin.

Pistosahalla toteutetun leikkaustoimenpiteen jälkeen mittailin uuden korkeamman Vuoksen sahalta haetun laitalaudan suurinpiirtein oikean mittaiseksi, ohensin sitä käsihöylällä kauttaaltaan noin 6 millimetriä sekä muotoilin siihen madalluksen punkkaan kulkemista helpottamaan. Sen jälkeen upotin tekeleen Saimaaseen laituripaalujen väliin vettymään ja taipumaan.

Pikkuhiljaa hämärtyvä ilta jatkui tämän jälkeen uuden lämmityspatterin syvennyksen teolla. Hytin takaseinälle korkealle ja kauas lattiarajasta sijoitettu "vanha" radiaattori ei nimittäin lämmitä toivotulla tavalla. Syynä alkuperäiseen paikan valintaan olivat tietenkin erittäin naftit tilat, jossa seisomakorkeuden omaava pieni kohta hytissä yritettiin pitää mahdollisimman vapaana kaikesta ylimääräisestä. Käytännössä oli kuitenkin tullut todettua, että patterin olisi oltava juuri tässä osassa hyttiä ja vieläpä lähellä lattiaa, jotta lämmintä kylmillä säillä varmasti piisaisi.

En muista tulinko sitä joskus jo kertoneeksi, mutta alemman punkan alla ei yksinkertaisesti ole lämmittimelle riittävästi tilaa. Ongelma ei myöskään ratkea ylemmän punkan alapuolella olevan hyllyn alle tai sen ns. "takaseinälle" vaatekassien taakse sijoitetulla patterilla, koska tilaa ei sielläkään ole tarpeeksi. Ainoaksi mahdollisuudeksi jääkin näin ollen hytin paneeliseen eutulaipioon sijoitettu lämmitin. Ilman syvennystä kuuma patteri olisi kuitenkin siinä kohdassa pahimmoilleen tiellä, joten päädyin suunnittelun jälkeen tekemään sille hiukan työlään, mutta juuri parahiksi 30 millimetriä lisää tilaa antavan syvennyksen.

Paneloinnin ja uretaanieristeen alta paljastui vanha teräksinen laipio.

Aikani ähellettyäni sainkin reiän tehtyä, uretaanieristeet poistettua sekä aivan oven vieressä irti heiluneet paneelin pätkät naulattua ja liimattua paikoilleen. Sitten huomasin kellon olevan jo yli kymmenen ja päätin laittaa tältä iltaa hanskat naulaan. Saunaa lämmitellessä suunnittelin seuraavan päivän hommia, jotka jatkuivatkin heti aamulla yläpunkan kaidelaudan taivutuksella. Yllättävän helposti ja ilman minkäänlaisia sälöjä yön vettynyt noin 15x150x2000 millinen lauta paikoilleen taipui. Suurilla puuruuveilla ja ruuvipuristimilla vedätin sen vähä vähältä sijoilleen ja ruikkasin aina väliin kosteuden kestävää puuliimaa. Muutamasta kohtaa piti lautaa myös kiilata alapuolisen kuvan osoittamalla tavalla pystyyn.

Tämän jälkeen jätin kaiteen kuivumaan ja aloin muokata sirkkelillä, pistosahalla sekä höylällä sopivia listoituksia patterisyvennyksen reunoihin. Pöytämallinen sirkkeli tai jonkinlainen tasohöylä olisi kyllä poikaa näissä nikkaroinneissa. Toki homman saa tekijämies hoitumaan vaikka puukolla, mutta aikaa menee kenttämallin kalustolla hukkaan aivan tolkuttomasti.

Päivän alkaessa kääntyä pikkuhiljaa iltaan oli listat kuitenkin lopulta valmiina ja patterin taakse jäävä vanha terässeinä maalattu "Gutzeitin" punaisella ruosteenestomaalilla. Niinpä päätinkin seuraavaksi purjehtia yönviettoon tunnin matkan päässä olevaan Satamosaareen. Siellä naputtelin vielä ennen löylyissä lämmittelyä ja uimista, punaiseksi petsatut listat syvennyksen ympärille sekä kiinnitin seinään patterin kannattimet ja kulmaraudan kannattamaan sivuttain kiinni tulevaa lämmitintä sen alapäästä.

Aamupäivällä värkkäilyt jatkuivat taas. Ensiksi poistettiin melkein vuorokauden kuivumassa olleen yläpunkan laitalaudan kiilaukset ja puristimet. Kotisatamaan siirtymisen jälkeen lauta vielä hiottiin ja petsattiin oikean sävyiseksi. Patterikin laitettiin oikealle paikalleen, vaikkei sen putkituksia vielä tällä reissulla ehdittäisi tekemään. Tämän jälkeen tapahtuneen kuumeisen imuroinnin ja pölyjenpyyhinnän loputtua ei ehtinyt kulua puoltakaan tuntia niin Tähtimiehistö saapui kokonaisuudessaan Niskalammille.

Useampi tovi ehti vielä kuitenkin hujahtaa, ennen kuin alus oli lopulta taas meriklaari ja pääsimme matkaan. Lammassaaressa tehdyn vesivarantojen täydennyksen jälkeen jatkoimme uudelleen Satamoon, jonne varttia meidän jälkeemme saapui myös m/s Turso. Sitä ennen me olimme ehtineet todeta lahden pohjoispuolisen "päälaiturin" liian täydeksi molemmille aluksille ja käyneet kokeilemassa Turson kipparin meille ehdottamaa paikkaa vastarannan eli etelänpuoleisen uuden laiturin ja rannan välissä. Se osoittautui kuitenkin liian matalaksi. No saipahan saaressa olijat jotakin katsottavaa, kun manööveerasin Tähteä kokeilumielessä rakoseen ja sitten sieltä pois. Viereisen venäläisaluksen kippari kävi jopa kysymässä englanniksi, miksei järvenpuoleinen laituripaikka ole ok? Yritin selittää hänelle, että meitä suurempi alus on tulossa siihen jne, mutta silloin Turson keltainen kuontalo jo vilkkuikin puiden lomasta.

M/s Turso ja m/s Tähti Satamosaaren sisälahdukan etelänpuoleisessa uudessa laiturissa. Taustalla myös m/s Lypsyniemi ja m/s Aili.

Laivat kyljikkäin laitettuamme kohotettiin iloiset ankkurimaljat viisivuotisen suunnitelman toteutumiselle. Nimittäin sitä, että olisimme yhtä aikaa samassa saaressa, ei ollut vielä koskaan aiemmin tapahtunut! Jos siis parin vuoden välein toistuneita regattaviikonloppuja ei lasketa.. Tätä juhlavaa hetkeä pitkitettiinkin varsin ansiokkaasti Turson salongissa pidetyllä kipparikokouksella aina aamupuoleen.

Kun nuorempaa miehistön osaa kielletään olemasta koko ajan kännykällä, syntyy näin hienoa taidetta. Kyseessä Savonlinnaa kotisatamanaan pitävä s/s Oberon III.

Seuraavan iltapäivän puolella kokouksessa läpi nuijitut ja pöytäkirjoihin kirjaillut suunnitelmat laitettiin sitten käytäntöön ja alukset irroitetiin toisistaan, kun Turso lähti hakemaan miehistönsä puuttuvaa neljännestä kotisatamastaan Likosenlahdesta. Sillä välin me jutustelimme saaressa olleiden muiden wanhojen laiwojen Lypsyniemen ja Ailin miehistöjen kanssa. Tämän jälkeen käynnistettiin myös Tähden Wickström ja suunnattiin Satamosaaren länsipuoliselle Hetonselälle, jossa kohdattiin, aivan kuten oli viime yönä huolella suunniteltu, Turso uudelleen. Päätöksemme, ettei tänä viikonloppuna ajella pitkiä siirtymiä piti edelleenkin ja niin hurautimme peräkanaa vain läheiseen Pullikaiseen. Matkalla koettiin hauska hetki, kun eräs Turson miehistöön kuuluvista tyyräsi Tähteä samaan aikaan, kun Turso ajoi vierellämme. Luonnollisesti alukset tervehtivät tällöin myös viheltimillä toisiaan!

M/s Turso.

Pullikaisesta ei ole tarjota sen kummempaa raportoitavaa. Normaalein huviveneilijäin manööverein suoritimme illanvieton ja kävimme puolenyön hujakoissa nukkumaan. Seuraavana sunnuntai-aamupäivänä oli aistittavissa selvää haluttomuutta lähteä ajamaan laivoja takaisin kohti kotisatamia. Päättäväisesti istuimmekin pitkään ja huolella aamukahvilla, yrittäen kaikin mahdollisin keinoin vältellä kuulemasta arkikiireiden laineiden koko ajan kovenevaa liplatusta.

Risteilyitä Saimaalle tekevä m/s Emma tavattiin Lammassaaren sataman edustalla.

Lopulta heitimme tursolaisille hyvästit ja ajoimme Niskalammille. Siellä hyppäsi Tähden miehistö viipymättä autoon ja jatkoi samoilla höyryillä kotia kohti. Minä jäin kuitenkin vielä yhdeksi illaksi jatkamaan puuhia. Empimisen jälkeen päädyin kyllästämään tervan ja puuöljyn (1:3) seoksella keväällä tekemiäni törmäyslistoja. Kaksi tuntia vierähti siinä suti kourassa kurotellessa ja kumiveneessä rimpuillessa oikein kivuttomasti.

Senkään jälkeen ei vielä ollut aika pistää pensseliä santaan vaan vaihdoin vain välineen tuhdimpaan ja jatkoin yhtä kyytiä viime syksynä kesken jäänyttä laiturilankkujen kyllästysoperaatiota. Noin viisi litraa ehdin tervalla höystettyä ratapölkkykyllästettä muutamilta osin hiukan lahonneisiin lankkuihin levittää, ennen kuin yläkerran Herra päätti viheltää pelin poikki. Koko iltapäivän yllämme roikkuneet tummat pilvet alkoivat nimittäin ripottaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla vettä ja kuten tiedätte, ei tällaisten töiden teko sateella ole mahdollista.

Kesäloma alkaa

Loman alkuun tehtiin vielä viimeiset jumppaliikkeet törmäyslistojen parissa, kun toiselle puolelle asennettiin pari viimeistä lautaa ja molempien listojen pintaan ruokolahtelaisen Rajamuovi Oy:n ystävällisesti rantaan, Tähden kannelle asti toimittamat muoviset liukulistat. Tilauskirjaan oli merkitty kaksi mustaa 15 metrin mittaista 60x8 mm:n listaa, joissa tulisi olla ruuvin kannan upotuksilla varustetut kiinnitysreiät 20 cm:n välein ja kulmat valmiiksi pyöristettynä. Ja sellaiset sieltä myös ilmestyivät neljän päivän toimitusajalla. Huipputason palvelua! Aivan kuten jo aiemmin mainitun Vuoksen sahankin toiminta. Hekin nimittäin toivat Etelä-Suomessa käyntini aikana Tähdelle lisää lautatavaraa, kun olin innostunut tekemään törmäyslistaa pidemmästi kuin alkuperäinen suunnitelmani oli.

Vaikka kuinka koittaa olla tarkkana, tulee aina tehtyä virheitä. Jotenkin onnistuin tekemään toisen puolen törmäyslistasta eri mittaisen.

Kovasti olisi muuten tehnyt mieli jättää törmäyslista puupinnalle, kun se näytti mustaa juuri maalattua kylkipeltiä vasten niin hienolta. Mutta kun on käytännössä tullut todettua, ettei siihen tarvita kuin yksi kova Niskalammille rantautunut pohjoismyrsky ja päällimmäinen lauta on hankautunut laiturin tolppia vasten melkein poikki, niin eihän sitä voinut toteuttaa. Liukumuovista vielä sen verran, että paljon piti tuumia myös sen väriä. Esimerkiksi keltaisella listalla olisi varmasti saanut lisää ilmettä Tähden sivuprofiiliin. Valkoinenkin olisi tietenkin toiminut, aivan kuten puun sävyä jäljittelevä ruskeakin. Lopulta musta kuitenkin tuntui kaikkein fiksuimmalta ratkaisulta.

Sissillä riittää ajoja ja se on hieno juttu!

Painekytkimellä varustettu käyttövesipumppu vaihdettiin seuraavaksi. Reilun kahden viikon takaisella Saimaan kanavan reissulla tiensä päähän tullut Jabscon Par-Max 4 sai seuraajakseen saman nimisen ja mallisen, mutta Plus-merkinnällä päivitetyn pumpun, joka irtosi Oy Esco Ab:n hyllystä erittäin kilpailukykyiseen 200 euron hintaan. Vedenpainetta päivitys tuskin lisäsi, jos siis vertaa pumppuja uutena, mutta käyntiääni mataloitui ja hiljeni olennaisesti.

Sitten irroitettiin kiinnitystouvit ja heitettiin kolmen äänimerkin voimin kesän ajaksi hyvästit Niskalammin rykille (koneen tuntimittarin lukema 654h). Loman ensimmäinen ilta ja sitä seuraava päivä olivat menneet edellä mainituissa puuhissa, mutta seuraava yönseutu aiottiin viettää muualla. Niinpä niiltä sijoilta ajaa hurautettiin kahden hengen miehistöllä aina Aittasaareen asti. Auringonlasku ja Radio Suomen loistava musiikkitarjonta jäivät siltä etapilta mieleen.

Muutakin liikennettä oli.

Aittasaari.

Seuraavana aamuna jatkettiin melkein heti matkaa. Vain septi ja pilssi lenssattiin Puumalassa, sekä bunkrattiin vettä. Heh! Merenkulkuslangia! Voikohan noin sanoa? No joka tapauksessa, siltä stopilta täytynee kertoa, kun onnistuimme etuilemaan satamassa erästä matkavenettä. Voimakas lounaan puoleinen tuuli ja sulamisvesiä pohjoisesta tuova kova virta antoivat sen verran haastetta rantautumiseen, etten katsellut tankkauspisteellä ollutta ja läheti ohitettavaa paattia rantautuessamme sen tarkemmin. Näinpä en myöskään huomannut heidän olevan parhaillaan siirtämässä sitä septintyhjennyspisteelle köysien avulla. Suuremman oikeudella pyöräytin Tähden heidän etupuolelleen ja aloitin hommat, osan miehistöstämme rientäessä kiireen vilkkaa kauppaan. Siinä puuhatessa moikkasin tietenkin taaksemme jääneen veneen miehistöä. Jotenkin kuitenkin tuntui, ettei kaikki ollut kunnossa ja kysäisin, oletteko tulossa tähän seuraavaksi? Vastaus oli, että "me oltiin tulossa"! Pahoittelin tietenkin tapahtunutta ja pyysin anteeksi, kun en ollut huomannut heidän aikeitaan. Pidin kuitenkin turhana alkaa selittelemään Tähden kaltaisen aluksen liikuntakykyä vallitsevissa olosuhteissa. Jos olisinkin huomannut kesken oman manööveerauksen toisen veneen aikeet, olisi minulla ollut virran ja tuulen painaessa täysi työ keskeyttää turvallisesti oma lähestymiseni. Esimerkiksi jarruttaminen heidän ollessa Tähden paapuurin puolella, olisi tuonut ahterimme varmasti heidän kylkeen. Virta olisi vielä entisestäänkin vahvistanut liikettä. Jutustelin kuitenkin aluksen kipparin kanssa siinä omia hommia tehdessäni ja mukavan oloinen miekkonen vaikuttikin pian ottaneen anteeksipyyntöni vastaan.

Kun satamasta oli selvitty, jatkoi Tähtilaiva kulkuaan Puumalansalmeen. Matkaa ei ollut ehditty tehdä viittä minuuttiakaan, kun aluksen luuvartin puolella havaittiin liikettä. Kaksi iloista norppaahan siellä polskutteli noin kahta solmua etenevässä virrassa. Huomasivatpa he meidät tai eivät, niin harvinaisen lähelle Tähti päästettiin ennenkuin viiksikarvat vilahtivat viimeisen kerran.

Matka norppiin näyttää kuvassa pitkältä, vaikka todellisuudessa se oli tuskin kymmentä metriä enempää.

Vekara.

Tuuli tyyntyi päivän mittaan ja ilma muuttui aurinkoiseksi. Niinpä olikin mukava matkata syväväylää pitkin Vekaran lossin ohi aina Savonlinnan eteläpuolelle Pitkälle Pihlajavedelle ja siellä sijaitsevaan Koivukannanniemen retkisatamaan (664,5h) saakka. Sinne pysähtyessämme osoitti tuntiviisari jo kellotaulun alalaitaan ja nälkäkin oli myös sen mukainen. Niinpä kiirehdimme samantien rantaan elvyttelemään siellä savuavaa nuotionpohjaa. Juuri ennen lännen suunnalta saapunutta ukkoskuuroa sai miehistä syödäkseen herkullisia lihavartaita. Illan päälle käytiin vielä snorklailemassa sekä suppailemassa, jotta päivittäinen liikunta-annoskin tulisi täyteen.

M/s Tyrsky.

Törmäyslistan teko

Lopultakin, loputtoman koko talven kestäneen rälläköinnin, keväisen ruostesuojauksen, maalamisen ja vielä Viipuriinkin tehdyn visiitin jälkeen, alkoi sitten uusien törmäyslistojen teko Tähden kyljille. Alkajaisiksi listan kiinnityksessä tarvittavien niittimuttereiden, tai joidenkin tietojen mukaan mutteriniittien kiinnittämiseen, rakenneltiin varta vasten ulosvedin. Sillä M12 pulttikoolle tarkoitetut sinkityt ja sisäpuolisella kierteellä varustetut niittimutterit saatiin kiinnitettyä Tähden kylkipelteihin porattuihin 16 mm:n kokoisiin reikiin kunnolla. Syynä rakentamispäätökseen oli se, ettei näin suurelle niittimutterille löytynyt tähän hätään mistään järkevähintaista kiinnityspihtiä. Yli 400 euroa laitteesta, jota en välttämättä tarvitse tämän jälkeen enää koskaan, on mielestäni aivan liikaa! Arvaatte varmaan, että soitin kaikkien tuttavien lisäksi myös kaikki löytämäni rakennusväline- ja työkaluvuokraamot läpi, mutta kun ei löydy niin ei löydy. Laite piti siis tehdä itse!

Ulosvetimen ulompi levy oli liian ohut, joten sen vahvistukseksi piti laittaa kulmarauta.

Tässä kohden voisi käyttää kulunutta sanontaa "helpommin sanottu kuin tehty", sillä eihän se rakentaminen aivan niin kätevästi loppupelissään käynyt, kun ajattelemattomuttani valitsin ulosvetimeen toiseksi osaksi ruostumattoman latan, johon tehtyihin reikiin sain poltettua useamman kalliin rst:n poraukseen tarkoitetun poranterän. Levy oli myös liian ohut ja alkoi taipua työn edetessä. Joten en nyt oikeastaan tiedä, oliko tämä ratkaisu lopulta kovinkaan paljon parempi ja halvempi?

Törmäyslistan alkamiskohdan mittailua.. Tuumimista.. Miettimistä.. Välillä tuntui, ettei homma etene ollenkaan, kun kaikki aikaa menee vain suunnitteluun.

Jossakin vaiheessa ulosvedin kuitenkin valmistui ja pääsin aloittamaan niittaamisen. Paapuurin puolelta keulasta etenin kohti perää yrittäen jakaa kiinnityskohdat tasaisin välein. Haasteita hommaan aiheuttivat kuitenkin monet valmiit reiät, joista osa oli vain tukittu jossakin vaiheessa puutapeilla ja osaa taas oli käytetty edellisen törmäyslistan kiinnityksessä, jolloin kierretanko oli työnnetty niistä sisään ja kiinnitys hoidettu sisäpuolelle tulevalla mutterilla. Tällaisen kiinnitystavan mahdollistivat tuolloin vielä monet uretaanilla eristämättömät ja puukarneerauksella varustamattomat rungon sisäpuoliset osat. Nyt tällainen ei kuitenkaan enää ollut mahdollista, ja kun minkäänlaisten törmäyslistan kiinnikkeiden hitsaaminenkaan kylkipeltiin ei samasta syystä tullut kyseeseen, olin siis päätynyt niittimuttereihin.

Mutta niin.. Valmiita reikiä niittejä varten oli siis tarjolla yllin kyllin ja vain reikää hiukan suurentamalla olivat ne valmiita käyttöön. Vaikka olemassa olevat reiät helpottivatkin jonkin verran työtä, aiheuttivat ne myös päänvaivaa. Nimittäin niiden sijainti eikä etäisyys toisiinsa nähden ollut aina paras mahdollinen, eikä myöskään niiden linja kulkenut kaikilta osin optimaallisesti uuden listan suunniteltuun kulkuun nähden. Yritinkin löytää jonkinlaisen kompromissin asian suhteen ja käyttää kaikki valmiit ja myös puutapilla tukitut reiät hyödyksi. Tappienkaan jättäminen paikoilleen kun ei tuntunut kovin fiksulta. Päästyäni lopulta perään laskeskelin muistaakseni laittaneeni 16 tai 17 niittiä. Olisipahan kiinnitys näin tehtynä ainakin tarpeeksi tukeva. Edellinen lista kun oli kiinni vain 6-7 kohdasta kyljeltään. Tosin edellisestä poiketen uusi oli tarkoitus jättää kaikilta puisilta osiltaan myös irti kylkipellistä ja sen takia kiinnityspisteitä myöskin kaivattiin enemmän.

Suunnitelmat muuttuu.. Kun päädyin jatkamaan törmäyslistoja keulaan asti, jäi yksi valmiiseen reikään laitettu niitti tarpeettomaksi. Uusi listan linjaus siirtyi nimittäin näillä kohdin alemmaksi.

Seuraavaksi pintamaalasin kyljen niitteineen päivineen toiseen kertaan mustalla ja pyöräytin Tähden taas kerran ympäri. Sitten toistin samat manööverit toisellekin puolelle. Kun se puuha oli saatu päätökseen aloitin samantien Vuoksen sahalta hankittujen painekyllästettyjen 95x28mm lautojen kiinnittämisen päivän verran kuivumassa olleelle järven puoleiselle kyljelle eli taas käännettiin alus ympäri.

Tässä vaiheessa laituriparlamentti oli taas kerran puhunut ja heidän tuomiotaan yön yli pohdittuani, olin päättänyt jatkaa törmäyslistaa aiemmista suunnitelmista poiketen eteenpäin aina kokkapuuhun asti. Se tarkoitti vielä parin niitin lisäämistä keulan pelteihin molemmin puolin. Niissä ei kuitenkaan enää kauaa mennyt, joten uusi lista alkoi valmistua vauhdilla. Hankalimmat paikat olivat luonnollisesti keulan ja perän kaarevat osat. Esitaivutuksesta huolimatta kahden laudan yhtäaikainen asentaminen näihin laittoi yhden hengen remonttiporukan käyttämään kaikkia sekä fyysisiä sekä älyllisiä avuja.

Asiaa auttoi se, että aloitin kiinnittämisen toisesta ja kolmannesta pisteestä, mutta samaan aikaan pujotin parikymmensenttisen sinkityn kierretangon jo valmiiksi ensimmäiseenkin. Sitten kampesin kyljelle menevät laudat laituria vasten asettamallani lankulla ja kuormaliinalla kiinnityspiste kerrallaan edeten kiinni kylkeen. Samalla seurasin tietenkin listan kulkua myös mittaamalla sen etäisyyttä partaan putkeen. Kun laudoitus oli lopulta edennyt perään asti vedin viimeiseksi listan päädyissä olevien kierretankojen avulla myös ne kiinni.

Homma ei tietenkään oikeasti ollut näin yksinkertaista, sillä lommoisten ja kiemurtelevien kylkipeltien takia jouduin jokaisen kiinnityspisteen kohdalla mittailemaan tarvittavien aluslevyjen määrän ja miettimään 80 mm:n mittaisen pultin oikean upotuksen lautaan, jotta lista saataisiin kulkemaan mahdollisimman suoraan. Usein jo kiinni laitettu kohta oli myöhemmin käytettävä irti, kun vasta seuraavien kiinnitysten jälkeen näki, mihin kohtaan törmäyslista lopulta asettuu? Sen lisäksi jokainen noin kahdesta sadasta Helsingin Rakennuskiinnike -liikkeestä ostamastani haponkestävästä ja osittain hätävaraksi rautakaupasta hankituista RST-aluslevyistä siveltiin molemmin puolin liimalla. Samaa ainetta olin käyttänyt myös niittien tiivistämisessä. Kylkeä vasten tulevan ensimmäisen aluslevyn sisäreikä oli myös mitoitettu niitin kantaa suuremmaksi, jotta listan vastaan ottaman törmäyksen voima jakautuisi mahdollisimman suurelle alalle. Kahden ensimmäisen laudan väliin laitoin lisävahvuutta antamaan myös epoksin, eli ikäänkuin laminoin törmäyslistan ensimmäiset kerrokset yhteen. Lisäksi ruuvasin laudat mahdollisimman tiukasti terassiruuveilla yhteen.

Epoksia väliin.

Päällimäinen törmäyslistan kolmesta laudasta kiinnitettiin seuraavaksi ruuveilla kahden aiemman päälle. Siihen ei tarvinnut enää tehdä mitään sen kummempia työstötoimenpiteitä, kun olin upottanut kiinnityspulttit alempiin lautoihin. Pieniä haasteita senkin taivuttamisessa oli, mutta suurilla 6x80 mm:n puuruuveilla ja niihin tilapäisesti laitetuilla aluslevyillä, ruuvipuristimilla ja kuormaliinoilla sain nekin kuitenkin lopulta vedettyä kiinni. Noilla samoilla ruuveilla kiinnitettiin myös koko kakun koristeeksi tullut muovinen musta liukulista, josta seuraavassa kirjoitelmassa lisää.

Ensimmäinen osa jatkokertomuksesta "Maalausta ja Viipuria"

Olin erehtynyt kevättalvella sanomaan ääneen meneväni jossakin vaiheessa toukokuuta Tähdellä kanavan kautta Venäjän puolelle tankkaamaan ja samalla käymään taas kerran Viipurissa. Tästä mahdollisuudesta kuultuaan sukulaismieheni lähettivätkin minulle jo hyvissä ajoin esitäytetyn Crew List:in, jolla kerrottiin reissulle olevan muitakin kiinnostuneita lähtijöitä. Lopulta mukana olivat kokki ja nuori kansimies/köysipoika, joka kokemuksen karttuessa matkan aikana ylennettiin pursimieheksi, sekä tarvittaessa niin oikealta laivurilta näyttävä piippua tuprutteleva vanhempi herrasmies, ettei minun kannattanut hänen läsnäollessa edes yrittää esittää aluksen omistajaa. Uskottavuutta lisäsi entisestään vielä se, että vastaukset uteliaiden Tähdestä esittämiin kysymyksiin tipahtivat hänen suustaan kuin apteekin hyllyltä!

Ennen kuin edellä mainittu miehistö oli kyydissä ja laiva kaikinpuolin lähtövalmiina, tehtiin kuitenkin kipparin toimesta kahdessa erässä yhteensä noin viikon verran remonttihommia. Näiden perioidien alkuun siistin vielä uudemman kerran kaikki talven aikana kyljistä poistamieni vanhan törmäyslistan kiinnikelappujen jättämät jäljet kulmahiomakoneen hioma- ja lappulaikoilla.

Alhaalla syksyllä irroitetun kiinnityslapun paikka, joka odottaa vielä siistimistä. Ylhäällä valmis, pohjamaalausta odottava kohta.

Samalla poistin myös ylimääräisiä kiinnityslenkkejä yms. kyljessä olevia ulokkeita, jotka nykykäytössä vain haittaavat aluksen kunnossapitoa. Lappulaikkakierroksella yritin myös tasoittaa paksun maalipinnan, joka muuten sisälsi ainakin kahta erisävyistä valkoista, harmaata, mustaa ja joissakin paikoissa myös vihreää, ja nyt puhtaalle pellille puhdistamieni kohtien tasoeron mahdollisimman huomaamattomaksi. Seuraavaksi kiersin samat paikat, samaa lopputulosta tavoitellen vielä karkealla paperilla varustetulla hiomakoneella.

Hommat jatkuu illan pimetessä keinovalon voimin! Laivakoira on juuri tarkistamassa työnjälkeä.

Kaikki puhtaaksi saadut ja muutamat kovaa mustunutta ruostetta sisältäneet kuopat, joita ei oikein kannattanut alkaa kaivelemaan puhtaiksi, suihkuttelin tietenkin Annitrolilla, jonka annoin kuivua vähintään seuraavaan päivään asti. Kun en tehnyt tätä ruosteenestokäsittelyä kauttaaltaan, en tällä kertaa huuhdellut koko rovia vedellä vaan pyyhin vain käsittelemäni kohdat veteen kostutetulla rätillä, ennen kuin siirryin seuraavaan vaiheeseen eli maalin ohenteella pyyhintään. Tämä tehtiin luonnollisesti koko pinnalle rasvanpoiston, mutta etenkin vanhan maalin testaamiseksi. Tarkoitus oli siis selvittää, kestääkö se päällemaalausta kupruilematta. Seuraavaksi maalasin puhtaaksi hiotut kohdat Röyskö Oy:ltä Joutsenosta ostamallani Epocoat 21 Primerillä. Vanhojen törmäyslistakiinnikkeiden jättämien jälkien ohella yritin saada myös kaikki kaideputket lähes maalittomiksi, sillä vanhasta ja lohkeilleesta pinnasta ounastelin niiden olevan pinnoitetut vuosien saatossa useilla erillaisilla maaleilla.

Tähti morjestaa Laimia.

Jo tässä vaiheessa oli Tähti käännetty moneen kertaan laiturissa ympäri. Tuulista riippuen, joko koneella tai ihan vain kiinnitysköysien varassa. Varsinkin keulan ja perän osalla, oli suunnattomasti apua myös tekemästäni, laiturilta lähelle vedenpintaa laskettavasta työtasosta, vaikka senkin muuttamiseen aluksen päästä toiseen meni aina oma aikansa. Aivan kuten Tähden muuhunkin työnteon kannalta sopivaan asentoon asetteluun. Paljon apua sain myös siitä seikasta, että vedenpinta oli harvinaisen korkealla. Ylsin nimittäin laiturilta vesirajaan ilman sen kummempia apuvälineitä.

Jossakin välissä hoidin myös pari vuotta sitten tekemäni kaasupullosäiliön "viimeistelyn". Tein siihen silloin hölmöyksissäni kolme veden ja kaasun poistumisreikää. Yksinkin olisi riittänyt, joten nyt korjasin tilanteen. Samalla varustin tämän viimeisen reiän ulkopuolelle hitsatulla ruostumattomalla mutterilla, jotta talven ajaksi saan siihen pyöritettyä halutessani pultin, tukkeamaan reiän kokonaan. Toinen säiliön toimintaa ja veden sieltä poistumista haitannut seikka, oli sen pohjan pullistuminen keskeltä ylös- eli säiliöön päin. Se johtui wc:n ruisku-uretaanieristyksen paisumisesta, kun pohjan alle suhahti sitä vähän liikaa. Hallitunkilla oikaisinkin säiliön pohjan ennen kuin suihkuttelin sinnekin Annitrolia ja pohjamaalasin sen.

Sitten päästiin vihdoinkin itse asiaan eli varsinaiseen pintamaalaukseen. Yhden puolen yhtämittaiseen tauottomaan sutimiseen, tai oikeammin telaamiseen meni kaiteet ja korotetut reelingin osat mukaan lukien reippaat kuusi tuntia. Maalattu puoli oli myös heti käsittelyn jälkeen käännettävä järven puolelle suojaan laiturin törmäyssuojarenkaiden hankaamiselta ja luonnollisesti myös sen takia, ettei laivaan päässyt edes nousemaan kaiteiden ollessa juuri maalatut. Välitöinä telailin valkoisen maalin korotettujen reelinkien ulkopintoihin.

Tuosta valkoisesta päästäänkin sitten siihen tosiasiaan, että parin vuoden miettimisen jälkeen päätin nyt lopultakin vaihtaa Tähden rovin värin mustaksi, vaikka sen alle jäikin kauttaaltaan tehdyn hiekkapuhalluksen puuttuessa valkoinen maali. Täytyy sitten joskus telakalla hoitaa se asia kuntoon, jos valkoinen pilkahtelee naarmujen ja kolhujen takia ärsyttävästi pintaan mustan alta. Sanotaanko vaikka niin, että tämä on kokeilu! Joka tapauksessa pähkäilin ja pyörittelin tätä värinvaihtoasiaa päässäni monilta kannoilta, mutta kyllä lopulta suurin syy oli mieltymykseni mustien rovien tyylikkyyteen. Tottakai lialle ja ruostevalumille vähemmän arka väri vaikutti myös valintaan. Maaliksi Tähden aiemman mattamaisen ja ilmeisesti jonkinmoisen epoksimaalin tilalle, valitsin puolikiiltävän Normadur 65 HS polyuretaanimaalin. Saman, jolla hyttirakenteetkin viime vuonna pinnoitin.

Laivaharrastajan auringonlasku!

Ja auringonlaskun "ihailun" seuraus seuraavana aamuna. 

Tähti on tässä kirjaimellisesti "black and white".

Vaikka viikon verran pitkiä työpäiviä oli tähän mennessä tehty, oli vain lopulta todettava, ettei toisen pintamaalikerroksen maalaamiseen yksinkertaisesti riittäisi aika. Sovitun Viipuriin lähtöpäivän aamulla nimittäin kiirehdin vielä värjäämään viimeisiä kaiteen osia, mutta siis vasta ensimmäistä kertaa. Törmäyslistatkin olivat vielä luonnollisesti tekemättä! Ja se tarkoitti tietenkin sitä, että kanavassa ei sitten törmäiltäisi! Kaikkien lähtötohinoiden ohessa läiskäistiin myös kanavareissulla ehdottoman pakolliset 16 senttimetriä korkeat ja reippaat 70 senttimetriä pitkät nimitekstit kiireellä takaisin keulaan. Työtaakkaa hiukan helpottaakseni teetätin ne mustasta tarrasta Röysköllä. Edelliset hyvin paikoillaan pysyneet tekstitkin oli nimittäin toteutettu niin. Myös kumivene, uimatikkaat, perän käyttövesisäiliö ja esimerkiksi septisäiliö oli saatettava kaikessa kiireessä matkaa vastaavaan kuntoon.

Tärkeä osa lähtövalmisteluita oli myös Wilh Schaumanin kipparin käynti Tähdellä. Hän nimittäin paikallisti lopultakin VHF-puhelintamme alusta asti vaivanneen vian, maston nokassa olevan antennin ja kaapelin liitokseen. En siis monista yrityksistäni ja antennin mukana seuranneista ohjeista huolimatta ollut osannut tehdä sitä oikein. Jos oikein ymmärsin, niin jokin keskilangan säikeistä ei ollut oikeaoppisesti mukana tiukassa nipussa, vaan harotti erillään aiheuttaen antenniin "oikosulun". Onneksi asia kuitenkin selvisi ja puhelin nyt vihdoinkin toimii moitteettomasti. Tästä erittyiskiitos Schaumanin suuntaan!

Aku-myrsky Saimaalla

Tässä ollaan tammikuun toisella viikolla varsinkin länsirannikolla ja merellä myllänneen Aku-myrskyn jälkeisenä aamuna Peräsaaressa Saimaalla. Tähti on vierallut täällä aiemminkin, mutta kerrottakoon, että paikka sijaitsee Kyläniemen eteläpuolella noin puolitoista meripeninkulmaa Kutveleen avokanavasta lounaaseen. Ai mitenkö tänne päädyttiin? No..

Vuoden vaihtuessa ja tammikuun 2018 alkaessa, eivät kelit Suomessa muuttuneetkaan talvisemmiksi, kuten moni oli otaksunut. Lunta oli maassa varsinkin Itä-Suomessa ja tykkylumen vaivaamassa Kainuussa jo reilusti, mutta lämpötila Etelä-Karjalassa, Imatran ja Lappeenrannan suunnalla, oli siitä huolimatta pysytellyt lähes poikkeuksetta nollan kieppeillä. Tästä johtuen Saimaan vesistö ei pohjoisosiaan lukuunottamatta ollut saanut pinnalleen juuri minkäänlaista jääpeitettä vaan järvien vedet lainehtivat vapaina. Tähtivarustamon piirissä sikisikin tästä johtuen ajatus käydä vielä vesillä huviveneilylle hyvin poikkeukselliseen aikaan tammikuussa.

Kipparin ominaisuudessa vilkuilin säätiedotuksia tietenkin jo kotona matkasuunnitelmia tehdessäni. Olin hyvin tietoinen siitä, että juuri reissulle varattuina päivinä puhaltaisi Ilmatieteenlaitoksen ennustama kova ja jopa myrskylukemiin nouseva lännen ja lounaan puoleinen tuuli. Pahin myräkkä näytti kuitenkin väistävän Saimaan alueen ja pyörivän enemmänkin merialueiden ja länsirannikon harmina. Niinpä uskaltauduin matkaan ja valitsin tämän kertaiseksi kohteeksi jo mainitun Peräsaaren. Kuten ehkä edellisiltä käynneiltämme saatatte muistaa, sen itärannalla oleva ja koiliseen päin aukeava suojainen lahti ei tarjoa vierailijoille laituria. Keula on kuitenkin mahdollista ajaa hiekkaiseen rantaan ainakin lahden perukan oikeassa eli lounaisnurkassa olevassa kaislattomassa kohdassa. Toinen mahdollisuus on tietenkin ankkurointi keskelle lahdukkaa, mutta sekin on muistaakseni jo kerran koettu. Kolmas minua jo pitkään kiehtonut ja tällä kertaa kiinnostavimmalta tuntunut vaihtoehto oli kylkikiinnitys lahden itäpuolella olevan, lähes pystysuoran kallioseinämän viereen.

Navakan tuulen ja muutaman pakkasasteen takia, olosuhteet ensimmäistä kertaa kyseiseen kohtaan ja vieläpä yhden hengen miehistöllä suoritettavalle kylkikiinnitykselle, olivat kuitenkin vaativat. Pimeyskin ehtisi tulla ennen kuin oltaisiin lähelläkään saarta. Mahdollisiin jäihinkin piti tietenkin varautua, ainakin itse poukamassa. Automatkalla tuli myös mieleen luotettavien kiinnityspaikkojen löytyminen, lumisen ja mahdollisesti myös liukkaan kallion laelta. Muistikuvien mukaan sellaiset siellä kyllä olisi, mutta täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ollut. En oikein tiedä, mistä näitä kaikkia asioita puntaroidessa mieleen pälkähti tavoista poiketen testata ennen lähtöä varmuuden vuoksi myös ankkupelin toimivuus? Saisinpahan ainakin Tähden ankkuroitua, jos mikään muu vaihtoehto ei toimisi.

Ja toden totta! Etutäkillä tapahtuneen pienen riuhtomisen jälkeen sain todeta ankkurinlaskukoneiston olevan niin totaalisesti jäässä, että olin melkein jo vaihtamassa matkakohdetta, kunnes laiturille saapasteli eräs Sissi -laivan kippareista. Hän osasi kertoa minulle hyvien kiinnityspisteiden eli kallion raoissa kasvavien puiden löytyvän siltä kohtaa Peräsaarta helposti ja vieläpä tarpeeksi läheltä, jopa kannelta käsin tapahtuvaa kiinnittäytymistä ajatellen. Näistä sanoista rohkaistuneena lähdinkin kaiken valmiiksi saatuani illalla noin kello kuuden aikaan matkaan. Tein tietenkin myös varasuunnitelman ankkuripelin sulattamiseksi hätätilanteessa. Komentosillalta löytyvän -40°C tuulilasinpesunesteen avulla se varmasti onnistuisi, jos tilanne kävisi jostakin odottamattomasta syystä todella tukalaksi.

Tässä on käynnissä jäätyneiden köysien irroitus takatäkin pollareista.

Seurailin alkuun reitille sattuneita pieniä jäälauttoja väistellen Mietinsaaren pohjoispuoleista väylää aina Kuisaaren eteläpuolelle asti, jossa pyöräytin ruorin oikealle ja käänsin Tähden kohti pohjoista. Näillä paikkein Koirasaarenselän yli puhaltava tuuli nostatti jo melkoisia laineita. Sääaseman paristot olivat ehtyneet, joten tarkkaa lukemaa puhurin nopeudesta en osaa Teille antaa. Varmaa kuitenkin on, että pitkälti toisella kymmenellä liikuttiin. Suuren ja Pienen Lintusaaren itäpuolelta löytyi kuitenkin suojaisempi reitti, jota pitkin kulkemalla onnistuin välttämään pahimman kylkiaallokon. Siitä huolimatta Tähti keikkui melkoisesti ja laineet lensivät useaan otteeseen täkille.

Saarien pohjoispuolella palasin takaisin läntiselle kurssille. Tällöin alkoivat komentoisillan etuikkunat ottamaan vastaan keulan heittämiä vesisuihkuja ja tottakai ne alkoivat jäätyä ulkopuolelta ja tietenkin myös huurtua sisältä. Tässä vaiheessa sillan lämpöpuhallin laitettiin maksimiasentoon, kesähelteillä käytettävä tuuletin käännettiin puolestaan kierrättämään ilmaa "tuulilasilla" ja konehuoneen ovi alakerrassa pönkättiin auki, jotta kaikki mahdollinen lämpö nousisi ylös ohjaamoon. Näillä eväin onnistuin pitämään näkyvyyden kohtuullisena.

Peräsaaren rantakalliot.

Lähestyessäni lopulta kohdetta alkoi myös lumisade. Viimeisen varttitunnin aikana ei näkyvyys ollut enää kovinkaan kummoinen. Peräsaaren ranta alkoi hahmottua hakuvalon loisteessa tarkemmin oikeastaan vasta noin 100 metrin etäisyydeltä. Onneksi saari kuitenkin suojasi tässä vaiheessa jo pahimmalta myräkältä ja sain ajettua Tähden yllättävänkin helposti ohuiden jäiden läpi oikeaan kohtaan kallion vierelle. Muutama pukkaus koneella ja paapuurin puoleinen kylki oli sitä vasten. Roiskevesien liukastuttamalta täkiltä vain hiukan reilingin yli kurottamalla, sain kuin sainkin kiinni lähimmän männyn oksasta ja onnistuin kiepauttamaan keskilaivaan ennen rantautumista valmiiksi laittamani ja sisällä sulamassa olleen köyden sen ympäri. Lumisen rantakallion laelle ei siis ensivaiheessa tarvinnut edes nousta. Vasta, kun Tähti oli sidottu tällä köydella tiukasti kiinni, menin rantaan heittämieni etu- ja peräköysien luo ja sidoin nekin tukevasti puihin.

Lahteen kerääntynyt ja osittain kovemmaksikin jäätynyt sohjo vaimensi huomattavasti saaren ympäri kiertävien aaltojen voimaa. Siitä huolimatta oli viilarit aseteltava huolellisesti laivan ja kallion väliin, ettei epämielyttäviä kohtaamisia syntyisi. Tätä varten kävin varastamassa styyrpuurin puolelta niitä vielä lisää. Joka tapauksessa, näin oli kuitenkin Peräsaari onnistuneesti vallattu.

Loppuillan käytin syömisen ja saunomisen ohella lukemiseen. Väsymys alkoi kuitenkin painaa jo yhdentoista aikaan ja niin vetäydyin punkkaan. Etuhytin kattoon viime syksynä useamman sadan reiän kautta pursottamani pullouretaani osoitti tässä vaiheessa tehokkuutensa. Tukin vain viltillä ylös komentosillalle vievän portaikon, niin johan alkoi kajuutta lämmetä. Kamiinan lämpöä hyväksi käyttävä ja jo kesällä 2014 laittamani termostaattiohjattu puhallin yhdessä Wickströmin hohkaman lämmön kanssa saivat minut pian nukahtamaan T-paitasiltaan makuupussin päälle. Se on mielestäni talviolosuhteissa oiva saavutus alunperin kesäkäyttöön tarkoitetulle alukselle.

Aamun sarastus.

Seuraavana aamuna tuulen voima oli jonkin verran laantunut, mutta komea maininki löi siitä huolimatta saaren länsirannalle. Kävelin ja valokuvasin lämpimästi toppavaatteisiin pukeutuneena kaikkea nousevan auringon kajossa näkemääni ja mietin samalla, kuinka onnellinen ihminen voikaan olla saadessaan kokea tällaista? Kuin vastauksena kysymykseen kuulin tuulen pauhinan yli pikkulintujen iloista laulua. Olin harhaanjohtavasti ajatellut olevani saaressa yksin, mutta laulunäyte sekä pian sen kuulemisen jälkeen nähty sorsapariskunta ja jonkin pikkunisäkkään yölliset jäljet kertoivat aivan toista.

Pitkälle yli puolenpäivän vietin näissä tunnelmissa aikaani saaressa. Kun lähdön hetki sitten koitti, irroittelin köydet päinvastaisessa järjestyksessä kuin eilen. Ennen turvallista peruutusta ulos lahdesta sai Tähteä tuuppia Wickströmin voimin moneen otteeseen kauemmaksi kalliosta. Aluksen ympärille yön aikana kertyneet jäät eivät oikeastaan muuten menoa hidastaneet, mutta perän kääntäminen keulaa kallioon kolhimatta oikeaan lähtösuuntaan, otti oman aikansa. Kun alus oli lopulta saatu suunnattua oikein, sujui itse peruuttaminen kuten aina ennenkin. Jäättömille vesille päästyäni yritin keulapotkurilla saada kokan kääntymään oikealta käyvään tuuleen, kohti pohjoista. Aluksen vauhdin ja tuulen ansiosta se ei kuitenkaan onnistunut ennen kuin käänsin ruotelin yli oikealle ja laitoin vaihteen eteenpäin. Sen verran tuulessa siis oli vielä tässäkin vaiheessa voimaa, ettei 130kg:n työntöinen keulapotkuri jaksanut liikkeessä olevaa laivaa kylkituulesta vastatuuleen pyöräyttää.

Lähellä ovat vedenalaiset ja -päälliset kalliot.

Lähtö Peräsaaresta.

Aluksi ajelin luoteeseen päin läheisen Heponieniemen länsipuolelle katsastamaan Partiolaisten omistuksessa olevaa laituria, jota olin illalla pitänyt mahdollisena turvasatamana, jos kiinnittyminen Peräsaareen ei olisi millään ilveellä ollut mahdollista. Sen jälkeen käänsin kokan kohti etelää ja kaakkoa tarkoituksena suunnistaa Mäntyselän ja Kaidonselän yli, ohi Pullikaisen, kohti kotisatamaa.

Yritin moneen otteeseen saada kuvaa ajoittain kohdatuista yli metrin korkuisista aalloista, mutta jotenkin ne kuvissa aina näyttävät kovin latteilta.

Toista tuntia ylitin puolipilvisessä säässä näitä jäättömiä selkiä. Jonkun suuremman ahterin takaa käyvän aallon keikauttaessa Tähteä välillä reilumminkin. Jotenkin siinä auringon ajoittain kultaamassa maisemassa taivaltaessa, alkoi reissun lopettaminen tähän, tuntumaan rehellisesti sanottuna poikamaiselta hätäilyltä. Sitä paitsi ennen lähtöä olin puhdistellut aamupäivällä tuulen voimasta sammuneen kamiinan palomaljankin ja nyt se vaikutti toimivan moitteettomasti. Niinpä päätin loppujen lopuksi vielä käydä katsomassa Satamosaaren jäätilanteen ja mahdollisuuksien mukaan jäädä sinne myös yöksi.

Voimakas kylkiaallokko heiluttaa Tähteä Satamosaaren sisääntuloväylän suulla.

Tokihan siellä jäitä oli, kuten kuvista näette. Tähti kuitenkin puski parin suuntauksen jälkeen tiensä laituriin ja sain kaikessa rauhassa laittaa köydet pollareihin jäiden pitäessä sitä paikallaan. Tässä video siitä manööveristä. Kymmenen minuuttia annoin tämän jälkeen vielä potkurin pyöriä, jotta avattu reitti puhdistuisi jäistä, eikä se näin ollen umpeutuisi eilisestä kiristyneen pakkasen vaikutuksesta tulevan yön aikana aivan niin helposti. Siinä samalla otin vähän hiukopalaa ja kaivoin pistosahan ja kulmahiomakoneen esille, tarkoituksena aloittaa lupauksistani huolimatta styyrpuurin vanhan törmäyslistan poistourakka jo ennen kevään tuloa. Jonkin verran sainkin asiaa edistettyä, ennen kuin invertteri alkoi kiukkuilemaan huviakkujen alhaisen jännitteen vuoksi. Yön jäljiltä se ei Peräsaaressa ollut kuin vaivaiset 11,3 volttia. Ajomatkan aikana jännite luonnollisesti nousi, mutta rälläkän aiheuttaman kuormituksen johdosta eivät akut pystyneet silti tarjoamaan tarvittavaa jännitettä pahimpiin piikkeihin. Tästä harmistuneena laitoinkin muutaman yrityksen jälkeen pillit takaisin pussiin ja lähdin etsimään rannasta klapeja. Kotoa tuomani uudet saunapuut kun olivat epähuomiossa unohtuneet Niskalammille. Saaren puuvarannot olivat kuitenkin poltettu loppuun vihon viimeistä kalikkaa myöten. Ei puukatoksesta, ei tulipaikalta eikä myöskään saunasta, löytynyt ainoatakaan poltettavaksi kelpaavaa pölkkyä, jolla olisin voinut jatkaa vähiin käynyttä puuvarastoani. No sekös laivuria harmitti!

Ei siinä sitten lopulta auttanut, kuin käynnistellä pimeäajossa mukavasti auttava - ilta oli siis tässä vaiheessa jo saapunut - karttaplotteri ja kaikki muukin tarvittava laitteisto uudelleen ja peruuttaa Tähti ulos satamapaikaltaan. Eihän sitä nyt ilman saunaa saareen jäätäisi! Vaikka hampaita asian takia hiukan kiristelinkin, niin seuraavana Niskalammin kotilaiturissa vietettynä yönä kiittelin lopulta tätä ratkaisuani, sillä neljän aikaan alkoi konehuoneen palohälytin huutamaan kamiinan tuprauttaman savun takia. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että polttoainetta oli jostakin syystä päässyt liian paljon palomaljaan ja liekit löivät komeasti pitkälle piippuun asti. Siitä huolimatta kiertoveden lämpötila oli vain vaivaiset 30°C, kun sen pitäisi näissä olosuhteissa olla 60-80°C. Tämän johdosta napsautin kamiinan pois päältä ja kytkin lämpöpuhaltimen rannasta kaapelia pitkin tulevaan verkkovirtaan ja jatkoin keskeytyneitä uniani aina aamuun asti.

Äkämystyneen kamiinan piipustaan heittämää nokea takakannella.

Minulla ei ole ollut tarkkaa tietoa merivesipumpun rakenteesta. Pumppu on myös ajaessa tihkuttanut vettä jo pari vuotta. Tästä syystä aukaisin sen tiivistystä varten vielä ennen kotiinlähtöä.

Sen verran paneuduin muutamien muiden hommien lisäksi myös lämmitysongelmaan vielä aamulla, että kurkkasin taskulampulla kamiinan sisälle. Siellä näyttikin vahvasti siltä, että palomaljan päällä olevat vesikierron putket ja piippu ovat nokeentuneet niin pahasti, että ilman koko komeuden avaamista ja täydellistä nuohousta ei lämmittämistä kannattaisi enää yrittää. Sikäli ongelma tuli oikeaan aikaan, että olin jo illalla päättänyt laittaa lopullisesti Tähtivarustamon oven säppiin kaudelta 2017. Kolmannen kerran "tälle syksylle" laittelinkin tämän jälkeen aluksen talvikuntoon ja lähdin ajelemaan tyytyväisenä kohti kotia ja laivurin talvilomaa.

Jäät tulivat Niskalammille yön aikana.

Blogin jatkosta vielä sen verran tähän loppuun, että olen päättänyt Teidän lukijoiden antaman palautteen johdosta jatkaa kirjoittelua vielä ensi syksyyn asti, jolloin tätä tarinointia on jatkunut yhteensä jo viisi veneilykautta. Painotan vielä sitä, että vaikka toki näen Tähtilaiva-blogin vierailijalaskurin käyvän tasaisen varmasti noin sadan lukijan päivävauhtia ja huomaan näiden tarinoiden selvästi kiinnostavan ihmisiä, niin nimenomaan Teidän jatkamaan kannustavilla palautteilla oli suuri vaikutus tähän päätökseen. Joten kiitos niistä ja siitä, että olette jaksaneet pysyä kanavalla. Toivottavasti pysytte jatkossakin!