Vuoden 2018 Wanhojen Laiwojen Regatta

Kuten edellisestä jutusta saitte jo lukea, oli tämän vuoden Saimaan alueen vanhojen työaluksien regattaa päätetty viettää Rääkkylän Paksuniemessä. Tämä vuoden 2013 vierassatamaksi valittu, perinteinen sekä aikoinaan hyvin vilkasliikenteinen laivaranta ja meijeripaikka, tarjoilikin tapahtumalle oikein hienot puitteet. Järjestävän tahon, eli Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen pohjoisen jaoston, aluksia olikin jo paikalla meidän kurvatessa tiistai-iltana eli muutamaa päivää ennen varsinaisen kokoontumisen alkamista laituriin (739h). Pelkästään lomailemassa he eivät siellä todellakaan olleet, sillä laivojen laituriksi paikalle tilattuja tukkinippuja oli Pihka-hinaajalla puskettu pitkin päivää paikoilleen aallonmurtajan viereen.

Käytyäni seuraavana aamuna Joensuussa ostamassa Tähteen uuden akun ja siirrettyäni aluksemme sille osoitetulle paikalle huoltolaiturin läheisyyteen, pääsin minäkin mukaan näihin valmistelupuuhiin. Päivän aikana lisääntyi muutenkin alusmäärä jatkuvasti, ja niin nippujen päällä ja rannassa hääräili lopulta melkoinen määrä porukkaa. Pari kulkusiltaa ja osa nippujen varaan tulevasta kävelytiestä ehdittiin helteisessä säässä saada valmiiksi ennen iltaa, mutta paljon jäi vielä tekemistä seuraavillekin päiville. Tosin silloin minä olin jo hyljännyt miehistöni ja alukseni työkiireideni vuoksi.

Minulle kerrottiin myöhemmin, että valtaosa laivoista oli saapunut satamaan jo torstai-iltaan mennessä. Perjantaina yksi viimeisistä paikalle ennättäneistä oli puolestaan Turso, joka kiinnittäytyi Tähden kylkeen. Näin ollen itä-kaakkoon päin osoittavan ja pohjaan ankkuroidun laiturin varassa oli lopulta kolme alusta Turso, Tähti sekä sisarlaivansa Koski, josta ottamani valokuvan onnistuin kadottamaan kamerastani. Tässä kuitenkin linkki Luston sivuilta löytyvään kuvaan Koskesta. Pohjois-Savon Wanhojen Laiwojen sivulta kohdasta alukset löytyy myös lisää tietoa hinaaja-Koskesta.

Viikonlopuksi oli luvattu hiukan edeltäviä päiviä tuulisemmat ja sateisemmat olosuhteet, mutta kukaan tuskin uskoi vinkan yltyvän sellaisiin lukemiin, joihin perjantai-iltana lopulta päästiin. Aluskolmikko alkoi nimittäin todenteolla kiskomaan laituria mukanaan kohti rantaa. Onneksi miehistöt olivat hilpeästä regattatunnelmasta huolimatta valppaina ja tuulen voimasta irronneen Tähden keulaköyden aiheuttama vaaratilanne saatiin korjattua vedättämällä Turson koneella laivat takaisin laituriin. Sen jälkeen Turso vielä irroitettiin Tähden kyljestä ja siirrettiin kiinteärakenteiseen mantereen puoleiseen huoltolaituriin. Yhteistyöllä tästäkin siis selvittiin. Sen verran tilanne kuitenkin sotki meininkiä, ettei aluksista ole tarjolla ainoatakaan yhteiskuvaa.

Seuraavana aamuna myräkän jo laannuttua palasi kippari taas Tähdelle vain huomatakseen, kuinka kaikki oli paria naarmua lukuunottamatta kunnossa. Pienien nokkaunien jälkeen loppupäivä menikin oikeastaan sadetta pidellessä ja muutamille vieraille Tähteä esitellessä. Itsekin ehdin katsastamaan regattaohjelmaan kuuluvan avoimienovienpäivän lopuksi joitakin laivoja. Suurin mielenkiinto kohdistui minulle vielä ennen näkemättömään Repola 2 -hinaajaan, jonka miehistö sattui vain olemaan juuri samaan aikaan tutustumassa Tähteen. Näin ollen tarkempi esittelykierros antoi vielä odottaa itseään.

Illan päälle oli sitten tarjolla harvinaista herkkua, kun jo Joensuussa käymisessä minua auttanut kaverini saapui Tähdelle puolisonsa ja kitaransa kanssa. Siitä musiikkielämyksestä riittää nimittäin mukavaa muisteltavaa pitkäksi aikaa! Kiitoksia todella paljon sinnepäin! Sen verran tuuli myllersi vielä Paksuniemessä lauantainakin, että illalla kesken musisoinnin vedimme laiturin tukemiseen tarkoitetun haruksen Tähden keulasta kauas rantaan.

Sunnuntaina alkoi laivoja lähteä heti aamusta pitäen kotimatkalle. Me kuitenkin päätimme vaihtaa vain paikkaa tukkinipuille Lypsyniemi ja Raja 60 aluksien väliin. Niin pääsimme jatkamaan regattatunnelmointia vielä yhdeksi illaksi ja päiväksi.

Muiden kiireiden takia lähtömme viivästyi seuraavana päivänä lopulta aina iltaan saakka, johon mennessä miehistömmekin oli jo ehtinyt kutistua yhdellä hengelle. Jo matkaan lähtenyt Armida oli nimittäin varastanut meiltä yhden jäsenen itselleen. Tästä johtuen ajoimme samalta istumalta aina Enonkoskelle saakka, jossa Tähti kiinnitettiin puolenyön tietämissä Armidan kylkeen.

Enonkoski. Vasemmalla Wihtori.

Aamulla päästiin todella hulppeat tilat omaavan m/s Wihtorin miehistön tarjoamalla autokyydillä parin kilometrin päähän kylälle kauppaan. Sen jälkeen ostettiin myöhemmin mudan makuiseksi todettua järvilohta rannan kalastajilta. Ja tutustuttiinpa vihdoinkin myös jo mainittuun Repola 2:seen, joka oli kiinnittyneenä viereiseen laituriin. Etsikääs tämäkin laiva Pohjois-Sawon Wanhojen Laiwojen alusluettelosta.

Mikäpä sitä olikaan katsellessa, kun paatti oli niin erinomaisessa kunnossa. Varustajapariskunta harmitteli, että takahytti oli vielä rakentamatta, vaikka se oli siitä huolimatta täysin asuttavassa kunnossa. Ja tottakai laivaharrastukseen kuuluvasti joitakin muitakin kohtia oli myös viimeistelemättä. Mutta kyllä minun huomioni kiinnittyi ennemminkin siihen tosiasiaan, että kahdessa vuodessa kuulin heidän rakentaneen kaiken tälle mallille. Siihen urakkaan on sisältynyt myös vajaan sadan neliön kokoinen pohjapeltienvaihtotyömaa. Siihenpä ei oikein voi muuta sanoa, kuin.. Uskomatonta!

Vahva muistijälki Repola 2:seen tutustumisen lisäksi jäi tästä pysähdyksestä myös laiturista irroittautumisesta ja matkasta seuraavaan satamapaikkaan Linnansaareen. Ne manööverit toteutettiin nimittäin Armidan kanssa kyljikkäin. Yön jäljiltä lisäsimme vain pari pitkittäissuuntaista vetoa poistavaa köyttä laivasta toiseen (joista toinen tosin katkesi lähtömanööverien aikana). Sen jälkeen hyrskäytimme molemmat koneet käyntiin. Tähdellä vedätettiin ahterit irti laiturista ja kun vapauttava huuto "ohi menee" kuultiin, irroitettiin Armidan springiköysi ja Tähdestä laitettiin pakki päälle. Huuto oli tarpeen sen takia, että jo aamulla takaamme poistuneen m/s Ekan tilalle oli parkeerannut huvivene. Armidan edessäkin oli pienempi vene hankaloittamassa manööveriä. Näin ollen springillä oli saatava perän kulma oikeaksi, jotta molemmat paatit saatiin väistettyä.

Asiassa ei olisi ollut sen kummempia haasteita, ellei virta olisi painanut meitä hiljokseen takaisin laituriin ja Tähden perän takana ei olisi ollut poijua. Kompensoin kahden aluksen massaan tottumattomana liikaa virran vaikutusta ja potkaisin köydet ensin kiristettyäni oikein voimalla aluksien ahtereita irti laiturista. Tästä syystä Tähden perä kääntyi hitusen verran liikaa ja alkoi mennä pakitettaessa suoraan päin poijua. Näin ollen ei auttanut muu kuin pyytää Armidaa peruuttamaan voimallisesti, jotta taaksepäin oleva liikkeemme jatkuisi sen aikaa, kun Tähden veto olisi pois. Poijun painuttua potkurin etupuolelle jäi Armidan koko ajan peruuttaessa Tähden hommaksi enää peruutuksen avustaminen ja suunnanpito. Ne onnistuivatkin yllättävän kätevästi käyttämällä konetta peräsin koko ajan oikealle käännettynä aina välillä pakilta eteenpäin ja pitämällä keulapotkurilla sivuttaisliikkeemme minimissään. Kun aluspakettimme oli selvillä vesillä käänsin Tähden vaihteen eteenpäin ja oikean kulkusuunnan saavutettuamme Armidakin teki niin.

Pari tuntinen matka Linnansaareen meni oikein mukavasti. Veto oli päällä molemmilla aluksilla koko ajan ja matkavauhdiksi saatiin näin reilut seitsemän solmua. Navigointi ja ohjailu sen sijaan tapahtui vuorotellen molemmilta paateilta. Näin myös kipparit pääsivät vapaavuorollaan paistattelemaan kahvikuppi kädessä helteistä kesäpäivää täkille. Pienen videonkin aiheesta kuvasin, joten tässä Teille sellainen.

Linnansaareen (747h) oli tulossa myös Repola 2, joka myöhemmin matkaan lähtemisestä huolimatta melkein tavoitti meidät. 7,8 solmua taisi kippari mainita aluksen matkanopeuden olleen tuolla siirtymällä. Kohteliaasti annoimme suurimman kiinnittyä ensin möljän järven puoleiselle laidalle. Sen jälkeen ajoimme pienemmät laivat sen molemmin puolin. Ilta kului rattoisasti liikkeellelähtiessä Repolan kyljelle unohtuneita uimatikkaita korjaillen, tarinoiden, laivakoirien toilailuita seuraillen ja tietenkin uiden. Pari purjevenettäkin tuli hyvillä mielin laivojen tarjoamaan tuulensuojaan viettämään lämmintä kesäiltaa.

Linnansaari.

M/s Ville.

Seuraavana aamupäivänä matkamme jatkui puolestaan kohti Varkautta regattamuodostelmassa samaan aikaan Linnansaaren Sammakkoniemestä irtaantuneiden Nerkoon, Villen, Pihkan ja Pulkon kanssa. Se oli meille Armidan kanssa tosin vain välietappi, sillä tämän legin päätepysäkiksi oli suunniteltu Konnuksen vanhaa kanavaa. Taipaleen kanavan kahvilassa hörppäsimme kuitenkin kello viiden iltapäiväkahaveet sillä sulkua ei aukaista pelkästään huviliikenteelle arkisin kello 6.30-8.00 ja 15.00-18.00 välillä.

Ainaista harmia! Raakavesipumppu alkoi heittämään vettä oikein kunnolla konehuoneen lattialle. Ei auttanut vaikka vaihdoin tiivistyksessä käytettävän vaseliinin jäykempään. Remonttia tulossa siis..

Aina yhtä kaunis Leppävirta ohitettiin, aivan kuten sitä ennen Unnukkakin sivuutettiin, ennen kuin saavuimme vihdoin Konnukseen (754h). Siellä ajoimme tottunein ottein vanhaan kanavaan ja riensimme auttamaan perässämme tullutta ja Taipaleen jälkeen yhdenhengen miehistöllä liikkunutta Armidaa rantaan. Jalkapalloa ja hampurilaisten paistamista taisi ohjelmamme tästä eteenpäin sisältää. Eikä myöhäistä kipparikokousta yömyssyineenkään tietenkään unohdettu.

Tämänkin Konnuksesta nappaamani kuvan mokasin, kun Armida ei näy kunnolla..

Seuraava ja tämän periodin viimeinen siirtymä vei meidät sitten Kuopion Maljalahteen (756h), jossa olimme saaneet luvan kiinnittyä vielä Pohjois-Karjalan reissulla olevan m/s Koivuniemen peräpaalupaikalle. Se olikin oikein mukava ja helpottava juttu, jonka otimme kiitollisina vastaan, sillä näin pystyimme turvallisilla mielin jättämään laivamme pariksi päiväksi odottelemaan viimeisen kesälomaviikon ajoja.

Viimeisellä Kallaveden pätkälläkin ajettiin kyljikkäin jonkin matkaa. Näin Armidan kippari ehti rauhassa järjestellä paikkoja ja siivota aluksensa ennen satamaan tuloa. Jossakin vaiheessa tuli joku lossikin vastaan..

Varkaudesta Pirtinvirran kautta ylöspäin.

Taipaleen kanavan vanhan kanavakaivannon reunasta irroitimme köytemme seuraavana aamuna. Ensitöikseen ajoimme viereisen Joutenlahden pohjukkaan. Sopivaa laituripaikkaa ei venesatamasta huolimatta ilmaantunut näköpiiriin, joten teimme siellä U-käännöksen ja palasimme muutaman kaapelinmitan verran takaisinpäin. Siitä käännyimme kohti itää ja Pirtinvirran rautatiesiltaa. Arvoimme aluksi, tohtisimmeko vain miehistön kyydistä poisjättöä varten pyytää sillan avausta? Yksi meistä oli nimittäin lähdössä viereisestä matkakeskuksesta lähtevällä linja-autolla hakemaan Savonlinnaan jäänyttä autoamme. Pienen aprikoinnin ja kovan sadekuuron takia ankkurin lasku ja sillan ali tehty kumivenematka suljettiin kuitenkin pian pois suunnitelmista ja soitettiin rohkeasti Taipaleen kanavan ohjauskeskukseen, josta myös Pirtinvirran silta avataan.

Lupsakka ja erittäin ystävällinen kanavanvartija jutteli siellä meille kuin vanhalle tuttavalle. Kerroin hänelle heti alkuun meidän palaavan myös takaisinpäin varsin pian, ehkä jopa puolentunnin kuluttua. Se ei kuulunut tuottavan minkäänlaista ongelmaa ja sanoipa vartija jopa kysyvänsä paluumatkan aukaisuluvan (muistaakseni joltakin päivystäjältä) samalla kertaa menomatkan luvan kanssa. Näinpä tunsimmekin olevamme hyvissä käsissä ajaessamme sillan ohitettuamme hetkistä myöhemmin ylöspäin vuolasta Pirtinvirtaa.

Länsirannalla olevan tukevan laivalaiturin pohjoispuolella meitä oli vastassa A. Ahlström Oy:n korsteenimerkkiä ylpeästi kantava suuri ja mahtava Warkaus VII. Se puoli vankasta möljästä tarjosikin erinomaisen laituripaikan, sillä pohjoisesta käyvä virta painoi alusta vääjäämättömästi kiinni laituriin. Sen sijaan vapaana oleva laiturin eteläpuoli tarjoili meille sitäkin enemmän haastetta. Yritin ensin parkeerata Tähden keula rantaanpäin osoittaen. Tällöin oikea kylki olisi ollut möljää vasten. Virta kuitenkin painoi meitä niin kovasti, etten keulapotkurillakaan saanut alusta menemään tarpeeksi vinottain eli noin 45 asteen kulmassa laituriin. Sitä suuremmassa kulmassa ajettaessa haittasi nimittäin keulalla styyrpuurin puolella roikkuva ankkuri suoritustamme. Niinpä vaihdoimmekin taktiikkaa ja uudella yrityksellä ajoin ensiksi kokan suoraan 90 asteen kulmassa kiinni möljään, jolloin kansimies pääsi sinne kiinnittämään kaikessa rauhassa pitkää ja paksua springiköyttämme. Tämän jälkeen hölläsin hiukan vetoa ja keulapotkurilla avustamalla siirsin keulaa pikkuhiljaa oikealle ja käänsin samalla potkurilla ja peräsimellä Tähden ahteria vasemmalle. Näin toimien ja lähes matka-ajossa käytettävillä kierroksilla painaen perä pikkuhiljaa painui kiinni laituriin. Sitten vain vasemman puoleinen takaköysi kiinni ja niin vain olimme rantautuneet tännekin.

Huomatkaa kipparin suojaksi laitettu pleksi.

Miehistöluvun pienennyttyä yhdellä oli edessä seuraava jännittävä suoritus. Nimittäin aluksen irroitus laiturista. En halunnut laittaa jungmanneja asialle vaan hoidin homman itse. Ensin keulaköysi yhden solmun varaan ja seuraavaksi köydet irti ensin perästä ja sitten todella rivakasti keulasta. Monesti vastaavissa tilanteissa olen kiertänyt köydellä vain lenkin rannan pollarin ympäri ja sitonut sen toisenkin pään kiinni laivaan. Tällöin irroitukset voi hoitaa turvallisesti aluksen täkiltä käsin, eikä kukaan uhkaa jäädä rannalle ruikuttamaan. Nyt oli vain poikittain virtaan nähden olevan aluksen veto niin luja, etten uskaltanut kertaalleen jo rantaan sidottuja köysiä alkaa irroittelmaan ja vaihtamaan myös toisesta päästä kiinni laivaan. Lisäköysillä se olisi luonnollisesti ollut mahdollista, mutta nyt mentiin kuitenkin näin.

Pirtinvirran silta aukesi tämän jälkeen puhelinsoitolla ja kuulin samalla m/s Parkon olevan menossa Taipaleen kanavassa parhaillaan ylöspäin. Näin ollen meidän olisi odoteltava hetkinen alapuolella sen sulutuksen loppumista. Pirtinvirran rautatiesillan ohitus hoidettiin muuten tällä kertaa poikkeuksellisesti punaisilla valoilla, sillä pitkästä odottelusta huolimatta ne eivät vaihtuneet meille vihreiksi. Kun muuta liikennettä ei kuitenkaan näkynyt, eikä Tähden pitäminen takaapäin käyvässä virrassa oikein ollut enää järkevää laskettelimme naamat peruslukemilla auki olevan sillan ohitse. Paria minuuttia myöhemmin mukava kanavavahti soittikin meillepäin ja pahoitteli tilannetta. Hän kertoi Parkon sulutuksen vieneen kaiken hänen huomionsa ja hänen unohtaneen epähuomiossa vaihtaa valot meille vihreiksi.

Jostakin karannut parrunpätkä uiskenteli meitä vastaan sulkuun ajettaessa.

Kiinnittäytyminen Taipaleen kanavassa tapahtuu sulun seinässä oleviin koukkuihin.

Seuraavaksi parkeerattiin jungmannien toimiessa köysimiehinä Taipaleen kanavan odotuslaituriin. Kippari hoiti tämän jälkeen itse Tähden ajot ja kiinnitykset varsinaisessa kanavassa. Mutta sitten kanavan yläpuolisessa vierasvenesatamassa astui nuoriso, koko ajan parantuvine köydenkäsittelytaitoineen, taas mukaan kuvaan. Tähti ajettiin tänne septintyhjennystä varten. Myös perän vesisäiliön varantoa oli tarkoitus täydentää, mutta jotenkin se vain unohtui hiukan vaikeaselkoisen septintyhjennyslaitteen kanssa puuhatessa. Esimerkiksi imun sammuttavaa kytkintä ei löytynyt mistään, vaikka ohjeissa sitä nimenomaan käskettiin toimituksen jälkeen painamaan. Makeavesisäiliöstä vielä sen verran, että se täytettiin noin puolilleen ja otettiin käyttöön ensi kertaa muutamaa päivää aiemmin Savonlinnassa, järvivedessä olevan runsaan siitepölyn takia.

Lämpimän kesäpäivän kunniaksi ostimme vielä jäätelöt hiljaisen vierassataman kahvilasta ennen kuin nostimme taas Wickströmin kierrokset noin 660 rpm:n lukemiin ja lähdimme taivaltamaan kohti Unnukkaa. Tällä kertaa päätimme ajaa meille vielä korkkaamatonta 2,2 metrin väylää Kopolanvirran kautta. Tästä johtuen masto piti kuitenkin kaataa. Väylälle sattuva silta tarjoaa nimittäin vain 5,3 metrin alituskorkeuden. Mittasin muuten Tähden todellisen korkeuden muutamaa päivää takaperin, kun asensin VHF-antennia maston huippuun. Se on polttoainetankit puolillaan lähes sentilleen 8,6 metriä. Masto kaadettuna ja radioantenni irroitettuna se on puolestaan hiukan vajaat neljä metriä.

Matkalla Leppävirralle ei tapahtunut muuta mainittavaa kuin, että ohitimme Unnukalla melkein kymmenen metrin vastatuulessa kolmen proomun letkaa perässään kovaa vauhtia vetävän Enso Gutzeitin väreissä edelleenkin olevan Murillo -hinaajan. Olimme nähneet sen jo aiemmin odottamassa kahden proomun kuorman purkamista Taipaleen kanavan alapuolella. Hiukan myöhemmin näimme myös näytteen hinaajan kipparin ammattitaidosta hänen hakiessa kansimiehensä kanssa letkan perään vielä yhden lisäproomun Varkauden tehtaiden laiturista Taipaleen kanavan yläpuolella . Ensin ohitettiin kahta proomua perässä vetäen rannassa ollut yksinäinen proomu aivan sen vierestä. Sitten jarrutettiin hinatun letkan vauhti ajamalla Murillo aivan sen kyljelle ja vetämällä pidennetyllä tai ainakin kovin pitkän näköisellä sinkillä vastakkaiseen suuntaan. Sen jälkeen hinaajan keulalla painettiin kahden proomun yhdistelmä rantaan aivan siellä odottavan proomun eteen. Voin rehellisesti sanoa, että homma vaikutti olevan kipparin hallussa!

M/s Murillo proomujensa kanssa Taipaleen kanavan alapuolella.

Murillo Unnukalla.

Kun tuulisesta Unnukka -järvestä oli selvitty ajoimme itsemme Leppävirran kylän itäpuolella olevaan laivalaituriin, jossa olemme aiempinakin kesinä saaneet Tähteä säilyttää. Ensimmäisellä kerralla en tehnyt siellä myötävirtaan ja myötätuuleen tehtyä rantautumista tarpeeksi kaukaa, joten Tähti mutkaili mennessään ja jouduimme tekemään ilmailutermein ylösvedon eli keskeytimme lähestymisen. Uuden yrityksen jälkeen saimme ujutettua itsemme viereisen suuremman aluksen ja pienenmmän Nerkoo -hinaajan väliin. Keula ajettiin vasten laituria ja perä otettiin väliaiakaisesti kiinni paapuurin puolellemme jääneen suuremman aluksen kylkeen. Keulaköysien kiinnittämisen jälkeen kävin myöhemmin kumiveneellä viemässä perästä köyden takanamme olevaan poijuun, jotta kokka saatiin vedettyä irti möljästä.

M/s Nerkoo.

Iltapuhteen hommailuihin kuului vielä kansirakenteen "katon" maalaus harmaalla. Nyt vaikutti sävy olevan vihdoinkin SE oikea, hiukan pohjamaalia vaaleampi. Seuraavana aamuna ei enää ehditty paljoa yöllisen maalaustyön tuloksista nauttia, sillä Tähti hyljättiin silloin raa'asti Leppävirralle koko miehistön vaihtaessa muutamaksi päiväksi maisemaa..

Takakansi saatiin maalattua kello yhden aikoihin yöllä.

Varkaus, Vuorikiuas, Porosalmi, Wanhojen laiwojen regatta 2015, Savonlinna

Kylläpä on taas elämä ollut hektistä. Tästä samaisesta syystä blogin päivittäminen on hiukan venähtänyt. Tässä kuitenkin vihdoinkin jatkoa tarinoinnille.

Kahdeksaan henkeen nousseen Tähti-miehistön voimin lähdimme suluttamaan itseämme Taipaleen kanavasta alaspäin. Kaikki meni siellä kuin oppikirjassa ja oikeastaan ainoat mainittavan arvoiset tapahtumat Varkauden ja yöpymispaikaksemme valitun Vuorikiukaan välillä olivat kanavan alapuolella lastauspuuhissa olleen Helga-laivan näkeminen sekä Rotevan vetämän tukkilautan ohittaminen.

Saaren rantaan parin tunnin seilaamisen jälkeen päästyämme kiinnitimme Tähden hetkiseksi kyljestä rannan edustalla olleeseen poijuun, jotta pääsin käymään kumiveneellä pienellä tutkimusretkellä. Puoshaalla luotailin ja tarkistelin rantautumispaikaksi suunnittelemamme kallion edustan ja totesin sen tarkoitukseen sopivaksi.

Luoteesta puhallellut tuuli yritti sillä aikaa saada Tähden mukaansa saaren rantaan vietäväksi ja lopulta ollessani jo kiinnittämässä kumivenettä takaisin laivan kylkeen tuuli onnistuikin aukaisemaan huolimattomasti solmimani solmun. Kerinkin tämän johdosta köyden varsin pikaisesti laivaan ja ajoin ulommaksi rannasta tehdäkseni täältäkäsin kokonaan uuden lähestymisen. Tämän jälkeen perä kiinnitettiin poijuun ja kumiveneellä rannalle valmiiksi viedylle köysimiehistölle heitettiin köydet niiden sitomiseksi kiinnityslenkkeihin. Viritettyämme vielä laakonkin paikoilleen kaikki olikin valmista iltapalaa ja lettukestejä varten.

Osa miehistöstä halusi myös kokeilla telttailua varsin viileäksi povatusta yöstä huolimatta. Kallion päältä löytyikin tätä tarkoitusta varten puurakenteisia telttapaikkoja.

Aamulla suuntasimme kokan Porosalmea ja Järvisydämen lomakeskusta kohden. Sääennuste ei luvannut kovinkaan mukavaa keliä, mutta matkan aikana taivas alkoi kuitenkin seljetä ja hetkeä myöhemmin päätimme tästä johtuen nauttia lounaan keskellä reittimme varrelle sattuneen Peonselän lounaispuolista pienempää selkää. Matkaa perille Porosalmeen oli siitä enää vain puolituntisen verran.

Muitakin liikkujia oli tänäänkin vesillä. Tässä vastaamme ajanut m/s Nina.

http://www.meriaura.fi/laivat/nina_2550t

Järvisydämeen saavuttuamme arvoin kotvasen kiinnityspaikkaamme vain yhdellä meitä ennen tulleella veneellä varustettuun laituriin. Kokemattomien laivassaolijoiden ja keulakiinnityksessä tarpeellisten Kallavedellä järven pohjassa olevien tikkaidemme takia päätin ehdottomasti kiinnittäytyä kyljeltä maksoi mitä maksoi. Laiturin vasemmanpuolen ja rannan välinen kapea salmi ei vaikuttanut mukavalta paikalta poisperuuttamista ajatellen ja kaikki suunnitelmat sille puolelle ajaaksemme karisivat lopullisesti huomattuani sillä puolella kiinnittyneenä olleen paatin jälkeen melkein koko sen puolen laiturista etukäteen varatuksi.

Päätös olikin tämän jälkeen selkeä. Ajaisimme laiturin oikealle eli eteläpuolelle. Mietin onnistuisko poispääsy sieltäkään peruuttamalla, jos parkeeraisimme liian lähelle rantaa ja laituri takanamme täyttyisi muilla veneillä. Tähden kokoista alusta ei myöskään saisi siellä käännettyä paaluilla ympäröidyn ruohosaarekkeen takia, joten ei oikeastaan ollut muuta järkevää mahdollisuutta kuin jäädä aivan laiturin päähän.

Vasta jälkikäteen jungmannien jo saunoessa ja uidessa Tähden ympärillä tajusin, että peittäisimme tällä kohdalla valtaosan laiturin sivussa olleista peräkiinnityspoijuista. Laiturissa edessämme oli tällöin kuitenkin jo pari venettä ja siirtyminen ei enää tullut kysymykseen. Niin päätinkin röyhkeästi suuremman oikeudella jäädä paikoilleni. Voitte vain kuvitella minkälainen mutina joidenkin myöhemmin paikalle tulleiden kanssaveneilijöiden suusta tämän myötä pääsi. Kävin auttamassa useampaa heistä rantautumisessa ja eräskin rouva tajuamatta minun oleva kaiken pahan alku totesi heidän aina ennen kiinnittyneen poijukiinnityksellä eikä koskaan kyljeltä. Myös kylkikiinnityspaikan hinta tuntui hänestä olevan aivan liian korkea.

Kukaan ei kuitenkaan tullut ehdottamaan minulle siirtymistä, eikä se tosiaan ollut enää mahdollistakaan, ja niin vain pidin pääni edellä kertomieni näkökohtien pohjalta. Totta on kuitenkin se, että minua harmitti kovasti muille aiheuttamani epämielyttävä tilanne. Illalla rauhan jo laskeuduttua laiturille sain onneksi toisien paikalle saapuneiden vanhojen alusten kippareilta pientä "lohdutusta" henkiseen pahoinvointiini. Kaikki halukkaat mahtuivat myös laituriin ja paikkoja jäi vielä vapaaksikin eikä kenenkään näin ollen tarvinnut etsiä yösijaa muualta.

Seuraavana aamupäivänä tehdessämme lähtöä uuteen paikkaan tajusin parin poijukiinnitystä edellispäivänä halunneen purjeveneen olevan edelleenkin laiturissa. Paikkaa muuttamalla olisimme siis juuri nyt jumissa heidän takanaan. Nyt sain onneksi taiteiltua Tähden pois paikaltaan ja peruutettua sen kahden pitkillä poijuköysillä varustetun laivan ja niiden vieressä olevan poijulla merkityn kiven välitse selvemmille vesille.

Pakko on antaa erityiskiitosta Järvisydämmen henkilökunnalle kärsivällisyydestä tämän asian suhteen. Kipparihattua nostan myös suurista rakennusprojekteista ja uskalluksesta investoida rohkeasti tällaiseen "keskellä ei mitään" sijaitsevaan paikkaan. Jututtaessani erästä paikan rakennusmiestä kuulin valmistumassa olevaan päärakennuksen osaan tulevan uuden ravintolan ja panimon/viinikellarin. Rakennuksen sisään ennakkoluulottomasti sijoitettu kaksikymmen metrinen vanha tervahöyry teki myös vaikutuksen.

http://www.jarvisydan.com/fi

Edellisyönä alkanutta telttailua jatkettiin Järvisydämessä nuorison toimesta Tähden takakannella.

Poikkesimme laivakoiran ulkoilutuslenkillä ja jäätelöllä myös mäen päällä noin puolen kilometrin päässä sijaitsevassa Suomen suurimmassa uppopuukylässä eli Hakoapajassa. Käymisen arvoinen paikka sekin.

http://www.porosalmi.net/hakoapaja/

Seuraavana aamuna vieraanamme Tähdellä olleet hyppäsivät taksiin palatakseen takaisin autolleen Varkauteen ja jatkaakseen sieltä lomareissuaan toisaalle. Me päätimme Armida laivan kutsun kuultuamme suunnata läheiseen Mustalahteen, joka puolestaan on Rantasalmen kylän satama. Sen suurempia palveluita sieltä ei löydy, mutta tilavat ja tukevat laiturit kuitenkin. Porosalmesta perässämme Mustalahteen ajeli myös Savonlinnassa Lypsyniemen telakalla 1956 rakennettu ja hienosti kunnostettu Pihka niminen hinaaja. Saimmekin näin kolmen vanhan aluksen voimin pystyyn oikean varjoregatan ennen tulevana viikonloppuna Savonlinnassa järjestettävää varsinaista Wanhojen laiwojen regattaa, johon emme olleet ajatelleet osallistuvamme.

Sauna, mukava seura ja etenkin nuoremman miehistön kova painostus kypsyttivät meissä tämän illan aikana kuitenkin sellaisen ajatuksen, että Tähti voisi tänä vuonna yrittää osallistua regattaan kipparin työkiireistä huolimatta. Tiettyjä erityisjärjestelyita se tietenkin vaatisi ja muutaman puhelinsoiton myös, mutta niin siinä vain lopulta kävi, että pääsimme mukaan. Suuret kiitokset siitä asianosaisille!

Mustalahdesta ajoimmekin seuraavana päivänä peräkanaa Armidan kanssa miehistöjä aluksien välillä sekoittaen Savonlinnan pohjoispuoliseen Hopeasalmeen, jonne vanhoja laivoja olikin kertynyt jo melkoinen armaada.

Siellä vietetyn leppoisan illan jälkeen seuraavana aamuna Tähti jatkoi yksin masto kaadettuna matkaansa Kyrönsalmen siltojen alitse regattapaikalle matkustajasatamaan. Laivallemme oli järjestetty regatan järjestäjien toimesta nopealla aikataululla oma kiinnityspaaluilla varustettu laituripaikka, jossa se voisi rauhassa odotella muiden paattien myöhemmin päivällä tapahtuvaa rantautumista kupeillensa. Kaiken huipuksi kipparin poistuessa työkiireillensä etelä-Suomeen muu miehistö otettiin regatta-ajon ajaksi avosylin vastaan Armidalle ja näin sekään ei jäänyt keneltäkään halukkaalta kokematta. Suuri kiitos tästäkin ystävällisyydestä!