Tankki tyhjänä Saimaalla

Emme jääneet Sahanlahteen yöksi, sillä tarkoituksenamme oli ehtiä seuraavana päivänä ajoissa Lappeenrantaan. Toimintasuunnitelmamme huomiselle oli, että hakisimme Savonlinnaan ja Leppävirralle jääneet automme iltapäivän ja illan aikana Lappeenrantaan, jotta edessä jo häämöttävä kotimatka kaikkien tavaroiden kanssa olisi helpommin toteutettavissa.

Tuumattuamme yöpaikkaa ja sääennustetta hetkisen päätimme ottaa suunnan kohti 12 meripeninkulman päässä sijaitsevaa Saimaata ja Petraselkää. Tähän asti olemme ymmärtääkseni veneilleet Saimaan vesistössä, mutta nyt tulisimme virallisesti Saimaalle. Luukkolansaaren eteläpuolella ja pienen matkan päässä väylän itäpuolella sijaitseva Hirsisaari vaikutti ainakin kartan mukaan sopivalta ankkuripaikalta.

Illaksi ja yöksi luvattu kaakon suunnalta 3-5 m/s:sa puhaltava tuuli pitäisi siellä hyttyset loitolla ja toivonmukaan ainakin hiukan viilentäisi Herra Wickströmin ajon jälkeisiä tunteita. Tuollainen reilun 2500 kilon rautamötikkä varaa nimittäin itseensä aika paljon lämpöä. Kerronpa tässä myös sellaisen ilouutisen, että helteistä, lämpimästä järvivedestä ja välillä monen tunnin mittaisista ajorupeamista huolimatta moottorin lämmöt eivät ole juurikaan heilahdelleet. Jäähdytys toimii siis moitteettomasti.

Jossakin Niinisaaren kupeella vastaamme tuli laivan nimestä päätellen itänaapurimme omistuksessa ollut alus. Hiukan arvaamattomilta näyttivät ohjausliikkeet ja alusta sivuuttaessamme huomasin hermostuneen oloisen "kapteenin" istuvan keulakannella ja antavan komentosillalla olevalle "perämiehelle" sieltä käsimerkein ohjeita ajosuunnasta. Aluksella vallitsi huomiomme mukaan muuten varsin iloinen tunnelma, joka on tietenkin tärkeä tekijä onnistuneessa merimatkassa.

Tuolta näytti ankkuripaikallamme. Ennen sinne pääsyä piti kuitenkin tehdä pieni remonttitoimenpide. Parin päivän ajan minulla oli ollut projektina toisen polttoainesäiliön ajaminen tyhjäksi, jotta saisin puhdistettua varmasti kaiken säiliön pohjalla olevan lian pois. Valuttaessani paria päivää aikaisemmin tankin pohjaventtiilistä mahdollisia vesiä pois ei sieltä meinannut alkuun tulla mitään. Johtopäätös siitä oli, että joku tukkii tankin pohjaproppua.

Seurasin kahden viimeisen päivän aikana tarkkaavaisesti säiliön tyhjenemistä ja hiukan ennen saapumistamme Hirsisaaren rantaan Vuohisaaren sektoriloiston kohdilla Wickström alkoikin odotusteni mukaan yskimään. Kaasun löysättyäni ja vaihteen vapaalle laitettuani kiirehdin konehuoneeseen vaihtamaan polttoaineenoton toiseen Tähden kahdesta säiliöstä, mutta kone ehti siitä huolimatta sammua. Tuuli painoi meitä tietenkin juuri sillä hetkellä läheisen saaren rantaa kohti, joten ilmasin polttoainejärjestelman muutamassa minuutissa. Koneen käynnistyessä matkaa rantaan ei enää ollutkaan kuin reilut 50 metriä. Pääsimme kuitenkin kunnialla pois paikalta ja ajoimme vajaan kahden meripeninkulman päähän Hirsisaaren rantaan.

Jotta voisimme seuraavana päivänä tankata uutta polttoainetta tankkeihin Lappeenrannassa, oli tyhjentynyt säiliö tietenkin puhdistettava samantien. Lämpimässä 46 asteisessa konehuoneessa teinkin sitten kyseisen toimenpiteen ja kuten kuvasta näkyy lämmintä riitti. Rauhanmerkki auttoi pysymään rauhallisena suorituksen ajan.

Seuraavana aamuna lähdimme taipaleelle jo ennen kello yhdeksää. Kutveleen avokanavan ja sen viereisen lossin sivuutimme hiukan puolikymmenen jälkeen.

Siitä jatkoimme Huuhanselälle ja Mäntyselälle. Suuren Mäntysaaren rannassa näkyi useampia veneitä ja Listinki nimisen saaren rannassa olin näkevinäni regatassa kohtaamamme Rapid -laivan. Norpankin luulen taas nähneeni vilaukselta lähellä väylää Niittynen nimisen saaren pohjoispuolella. Vaikka ohitimmekin Suur-Saimaan tällä kertaa vauhdilla vaikutti se vierailemisen arvoiselta paikalta monine hiekkarantoineen ja useine pienine vierassatamoineen.

Savonlinnasta etelään

Kuten jo taisin kertoakin Savonlinnasta lähdimme ajelemaan etelää ja Pitkää Pihlajavettä kohti. Reitiksi valikoitui pienen pohdinnan jälkeen sopivan mutkikkaalta ja maisemarikkaalta näyttänyt Laukansaaren länsipuolelta lähtenyt väylä. Samaisen saaren länsirannalla sijaitseva Suurikylän satama tarjosikin heti reitin aluksi mukavan yllätyksen, kun sieltä löytyi Suomen höyrypursiseuran saaritukikohta. Pakko oli poiketa väylältä satamaan katsomaan, kun kaksi alusta oli laitureissa. S/s Ensossa oli hellepäivään sopivasti halostus käynnissä. Toisen nimi jäi jo unholaan, mutta tuolta höyrypursiseuran sivuilta se varmasti on selvitettävissä.

Jätettyämme hyvästit höyrylaivoille oli taas aika pysähtyä uimaan keskellä Laukansaarenselkää. Uskaliaimmat suorittivat veteen menemisen vauhdikkaasti taavettiin viritetyllä "tarzannarulla". Kuva on jostakin aiemmasta uimapaikasta.

Kokonsaaren sivuutimme seuraavaksi sillä tarkoitus oli ajella yöksi Juuvinsaareen satamaan numero 4496. Laituriin oli kuitenkin ennättänyt jo parkkeerata kaksi matkavenettä sen verran meidän kannaltamme hankalanoloisesti, että valitsimme yöpymistavaksi ankkuroinnin samaiseen saariryhmään kuuluvan Ruissaaren länsirannalle. Paikka osoittautui hyväksi valinnaksi myös sen takia, että pieni tuulenvire piti hyttyset loitolla ja jäähdytti samalla kuumia sisätiloja. Yöksi saaren rantaan laskettu katiska antoi aamulla miehistölle pientä puuhasteltavaa.

Puuhasteltavaa oli tarjolla myös kalastukseen osallistumattomille, sillä ennen lähtöä oli taas aika tehdä pientä huoltoa ja remonttia. Kaadoin heti alkuun maston, jonka jälkeen pari tuntia menikin rattoisasti selvitellessä mikseivät sen huipussa oleva ankkurivalo sekä etukannelle suunnattu kansivalo pala. Ankkurivalon polttimo oli tietenkin palanut. Mutta polttimon kantaan ei myöskään tullut jännitettä. Pienen tutkailun jälkeen tajusin molempien olevan kytketty, kuten ajovalot, 24V järjestelmään. Olin luonnollisesti kääntänyt starttiakkuna toimivan 24V-järjestelmän pääkytkimen ankkuroiduttuamme edellisenä iltana nolla-asentoon, joten se "vika" oli onneksi lopulta helposti selvitetty.

Lopulta suurin osa ajasta menikin mastosta tulevien johtojen nimikoimiseen ja ankkurivalon muuttamiseen 12V toimivaksi. Nämä hommat hoidettuani sain vielä lapsien koko kesän odottaman televisionkin näkymään laittamalla mastossa olevan antennin toimintaan. Tuulimittarin paristotkin vaihtuivat samalla uusiin ja lopuksi vielä öljyt tarkastetiin sekä moottorista, että alennusvaihteesta.

Alkuiltapäivästä alakerran Herra heräsi uniltaan ja otimme suunnan kohti Sulkavaa. Mietin matkalla onko soutupaikkakunta jäänyt minulta kokonaan aiemmin käymättä ennen kuin muistin pyörähtäneeni siellä moottoripyörällä joskus yhdeksänkymmentäluvun lopussa. Sulkavan ja Puumalan maisemista löytyy nimittäin useampia hyväkuntoisia asfalttipäälysteisiä mutkateitä motoristeille.

Kauppa ja lenkkeilymahdollisuus sekä kylkikiinitys laituriin olivat mm. kriteereinä paikkaa valittaessa. Sulkavalla oleva Veneilykeskus Kulkemus vaikuttikin sopivalta pysähtymiskohteelta.

http://venelehti.fi/satamat/vuoksen-vesisto/honkasaari-sulkava/4485-sulkava/sulkava-veneilykeskus-kulkemus

Pari merinpeninkulmaa ennen saapumistamme aloin vielä katselemaan kartasta tarkemmin ajo-ohjetta satamaan. Vaikka Kulkemuksesta löytyneillä nettisivuilla laitimmaisten laitureiden vieressä kerrottiin olevan vettä muistaakseni nelisen metriä niin merikartta antoi kuitenkin satamaan vievän väylän syvyydeksi vain 1,5 metriä. Eli liian vähän Tähdelle.

Kysyessäni asiaa Kulkemuksesta puhelimella tieto osoittautui kuitenkin vääräksi. Ystävällinen naishenkilö kertoi sen olevan luultavasti perua jostakin vanhasta kartasta ja aiheuttavan heille hiukan harmia, kun ihmiset arkailevat tulla satamaan. Tarkkailin syvyyttä koko matkan ajan ja yli kaksi metriä oli koko ajan lukema ajaessamme väylää pitkin. Tähden luotaimen anturi on vielä veden pinnan alapuolella vajaassa metrissä eli todellinen syvyys väylällä on vajaat kolme metriä.

Joka tapauksessa meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi Sulkavalle. Mielestäni kohtuulliseen 14 euron laiturimaksuun sisältyivät jätepiste, sähkö, siistit wc:t ja aamusaunat.

Viihtyisän sataman läheltä, kylän keskustasta löytyy hieno vuonna 1822 valmistunut kirkko. Tuohon rantaan on helppo ollut kirkkokansan rantautua. Kutsut kirkonmenoista lähettävä kellotapuli on ilmeisesti vieläkin vanhempaa perua. Se kun on todennäköisesti rakennettu jo vuonna 1770.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sulkavan_kirkko

Maallisempaa puolta harrastumahdollisuuksista puolestaan edustaa lähettyviltä löytyvä soutustadion.

Sulkavasta jäi tosiaan mukava tunnelma eikä sitä luonnollisesti himmentänyt se, että taas lapset saivat lisätä kesämuistoihinsa uusia kavereita. Legendaarinen m/s Viikinki II toi nimittäin mukanaan pikkuväkeä. 

Kaunislinjainen Viikinki-vene olisi varmasti legendaarinen ilman traagisia tapahtumia seitsemänkymmentäluvun lopussa. Sulkavalla tapaamamme aluksen sisaralus nimittäin upposi Hangon edustalla syksyllä 1978. Aiheesta lisää wikipediassa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viikinki_(moottorivene)

Taas Haukivedellä

Yö ja varsinkin ilta vanhassa Taipaleen kanavassa oli lämmin koneen hohkaessa kuumuuttaan. Haastetta Tähden sisätilojen tuuletuksen järjestämiseen koneen, saunan ja helteen lisäksi tuovat myös pienet ystävämme eli itikat, jotka pakottavat tuulettomina iltoina sulkemaan kaikki luukut viimeistään klo 23 aikoihin.

Katsoessani säätiedotusta huomasin sen lupailevan hellelukemia myös tulevalle päivälle. Teimmekin päätöksen lähteä heti puolenpäivän aikoihin liikkeelle, jotta Wickström ehtisi viilennellä tunteitaan ennen seuraavan yön saapumista. Meille lähtö liikkeelle noihin aikoihin on aikainen, sillä monet aamupäivät menevät koneen huoltoon ja muihin remontteihin, kauppareissuihin ja tankkauksiin.

Peruuttelimme onnistuneesti pois kanavasta sivutuulen puhallellessa ja käänsimme kokan kohti Haukivettä ja Linnansaaren kansallispuistoa. Aamulla korjatessani taas pakoputken läppää olin ihmetellyt kanavan suunnalta kuuluvaa kolinaa. Syy siihen selvisikin heti päästyämme liikkeelle.

Saimme luvatusti ajella aurinkoisessa ja todella lämpöisessä kelissä. Muutaman tunnin ajon jälkeen oli pakko pysähtyä uimaan väylän varrelle Kirvessaaren etelärannalle. Syvärantainen saari ja sopivalta suunnalta puhaltanut tuuli mahdollistivat ankkuroinnin vain noin 20 metrin päässä rannasta.

Mittarin anturi on katon alla varjossa, mutta silti lukema oli parhaimmillaan 29,6 astetta celsiusta.

Järviveden lämpötilakin ylitti monen uimahallin lukemat. Huikeat 24,2 astetta.

Kenellekään ei liene yllätys se, että vielä päästyämme ankkuripaikaksi suuniteltuun Oravin eteläpuolella sijaitsevaan Louhisaareen, pulikoimme koko porukka uudelleen melkein tunnin vedessä. Paikka on pieni mukavanoloinen lahti kahden saaren välissä, jossa käyvä pieni tuulenvire näytti pitävän hyttysetkin loitolla. Koiran tarpeet hoidettiin kumiveneellä maissa käyden ja samalla harjoiteltiin tietenkin heittämään leipiä. Paikalla olleelta toiselta matkaveneeltä vanhempi pariskunta tervehti meitä iloisesti vilkuttaen. Kaikki vaikutti niin mukavalta. Rauhallinen tunnelma saarella kuitenkin järkkyi, kun nuorten miesten porukka saapui sinne kahdella eri veneellä uimaan ja grillaamaan. Muuten toiminta olikin normaalia vaikkakin kovaäänistä mesoamista, mutta jossakin vaiheessa he keksivät laittaa musiikin soimaan. Eikä mukaan sattunut levy muuten ollut Radio Suomen toivotuimmat. Veneet onneksi kuitenkin vaikuttivat sen verran pieniltä eikä telttojakaan näkynyt, että päättelimme heidän häviävän ennen yön saapumista. Näin tapahtuikin ja rauha laskeutui Louhisaarille. Tuntuu kyllä hiukan pappamaiselta kirjoittaa näin, mutta lupasin blogin alussa olla rehellinen, joten minkäs teet.. Tämä oli tunnelma sillä hetkellä.

Palataanpas sitten taas harrastuksen pariin. Veneilyhommissa ei nimittäin ole sellaista päivää ettei pääsisi itseään toteuttamaan. Hellekelillä ainakin hajuhaittojen puolesta "mukavin" kohde remontoida on aivan varmasti wc/septisysteemit. Jottei totuus siis pääsisi unohtumaan, jäikin juuri uimasta tulleella miehistömme jäsenellä wc:ssä kirjaimellisesti kahva käteen. Pöntön tyhjäksi ja huuhteluvettä tilalle pumppaavan käsipumpun mäntäosa nimittäin otti ja irtosi kesken kaiken kahvasta. Yksi olut, pari meisseliä, 13mm kiintoavain, akkuporakone, käsipyyhepaperia ja silikonisprayta sekä aikaa noin puolisen tuntia tähän remonttiin meni. Työkalut sekä kädet puhdistettiin tietenkin huolella hommien valmistuttua.

Siilinjärveltä eteenpäin

Tälle kesälle poikkeuksellisen sääilmiön eli pienen auringonpaisteen saattelemana lähdimme jatkamaan matkaamme Siilinjärveltä. Suunnistimme samaisen kapeikon läpi takaisin huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa kuin edellispäivänä. Otimme suunnaksi Kuopion ja sieltä käänsimme kokan kohti kaakkoa.

Useamman tunnin ajettuamme saavuimme Vehmersalmelle, jossa olin ajatellut varmuuden vuoksi täydentää polttoainevarantoamme, kun seuraavien päivien matkasuunitelmasta ja pääsystä tankille ei ollut tarkempaa tietoa. Mietin kyllä myös tankkien käyttämistä tyhjiksi yksi kerrallaan, jotta kaikki vesi saataisiin sieltä varmasti pois. Hylkäsin kuitenkin sen ajatuksen seurattuani jo Kuopion matkustajasatamassa muutama päivä takaperin asentamaani uutta polttoaineen vedenerotinta. Aivan vedettömältä nimittäin näytti polttoaine lasikupissa.

Vehmersalmen vierasvenesatama osoittautui oikein mukavaksi. Palvelualtista porukkaa ja, kun en esimerkiksi saanut tankkauspistoolia heti toimimaan nuori nainen kävi kädestäpitäen neuvomassa kuinka tankkaus kyseisellä välineellä tulisi suorittaa. Tietenkin varmistin heidän polttoaineensa riittävyyden etukäteen ja vain 135 litraa lurautin tällä kertaa Tähden tankkeihin. Erittäin lyhyen septintyhjennysletkun takia jouduin myös ajamaan pienen kunniakierroksen sataman edustalla, että sekin homma saatiin hoidettua samalla.

Maksaessani polttoainetta kysyin mahdollisuutta jäädä yöksi satamaan ja toivoin myös saavani luvan kiinittyä lasten rantaan kulkemisen helpottamiseksi kylkikiinityksellä. Sekin järjestyi, kuten myös pizzat koko porukalle uunien sulkeutumisen jälkeen. Kaiken kruunasi viereen pysäköinyt Bayliner, josta löytyivät kaverit sekä lapsille, että koiralle.

Välihuomiona kerrottakoon, että hävitin hetkeksi kuvat Vehmersalmesta ja syy siihen niinkuin päivitysteni viimeaikaiseen hitauteen voi olla tämä..

Vehmersalmelta päästiin lähtemään vasta myöhään iltapäivällä, kun lasten leikkiessä uusien kavereiden kanssa, innostuin koteloimaan ajohytissä näkyvillä olevia vaihteensiirtotankoja. Ohjaamosta konehuoneeseen menevien tankojen reikien kautta myös osa konehuoneen melusta välittyy ohjaamoon. Varsinkin ruiskutuspumpun säkätys porautuu sieltä kuuluville. Tämä homma on tottakai myös ulkonäkökysymys, mutta kyllä meteli ohjaamossa hiljeni olennaisesti, kun vuorasin kotelot vielä sisäpuolelta äänieristeellä.

Lapsilla oli myös oma rooli remonttihommissa. He saivat lähdettyämme liikkeelle tehtäväksi etuhytin lämmittimen Clas Ohlson-termostaatin maalaamisen kultamaalilla.

Vaalassa

Kävimme tosiaan Vaalassa, jossa en koskaan aiemmin ollut veneellä käynytkään. Vanha Uiton satama tarjosi Tähdelle turvallisen laituripaikan yhdeksi yöksi.

Takakannella grillattiin tuulisissa olosuhteissa käytyämme ensin kävelemällä kaupassa Vaalan pienehkössä keskustassa. Siinä makkaroiden lämpenemistä odotellessa paikalle pyöräili vanhempi laivamies, joka kertoi monenlaisia mielenkiintoisia asioita paikallisesta laivatoiminnasta. Koko Oulujoen suu eli niin sanottu Oulujoen vastuu tuolla siltojen takana oli kuulema täynnä tukkinippuja parhaimpina aikoina. Hän kertoi myös olleensa mukana uittamassa viimeisiä nippuja alas jokea kohti Oulua 80-luvun alkupuolella.

Uittoyhdistyksen valtavasta Marion nimisestä kaivinkoneesta hän kertoi myös. Koneella on ruopattu tämän jokisuun lisäksi monia muitakin paikkoja Oulujärven ympäristössä. Puoleenjokeen hän kertoi ruoppaajan kauhan yltäneen ja itse koneen olleen pienen mökin kokoinen. Löysin kuvankin koneesta. Melkoinen masiina.

http://www.arjenhistoria.fi/actions/viewimage.php?id=151322&imgres=lres

Tarina jatkui vielä sen verran, että pikkupoikina he olivat jonkun mukavan kuljettajan toimesta päässeet Marionin kyytiinkin. Joku ilta he olivat tietenkin myös kiivenneet kaivinkoneen puomin huipuun ja Oulun kaupungin hän kertoi sieltä hyvällä säällä näkyneen.

Toinen mielenkiintoinen asia oli tarina ilmeisesti jo talvisodan aikana palopommin osumasta palanut hotelli aivan Oulujoen ylittävän maantiesillan kupeessa. 1900-luvun alkupuolella matkustajalaivaliikenteen Vaalan ja Kajaanin välillä ollessa vilkkaimmillaan oli ilmeisesti matkustavaisia varten tarvittu hotelli. Tuhoutuneesta hotellista ei ollut jäljellä kuin kivijalka ja joskus vuosia sitten kertoi samainen herra paikalta löytyneen myös pommin jäänteitä. Pakkohan meidän oli ajella kumiveneellä siltojen toiselle puolelle tutkimaan asiaa. Kovin vähäiset siellä oli enää muistot tapahtuneesta mikäli paikka vain oli oikea.

Sellainen oli Tähden ja miehistön reissu Uiton satamaan Vaalaan.

Oma laiva on hankittu

Useamman vuoden etsiskelyn ja pohdinnan sekä muutaman sivusuun menneen laivakaupan jälkeen oma laiva on vihdoinkin hankittu. Aivan pienestä pojasta asti olen siitä haaveillut. Laiva-asia alkoi kuitenkin todentua vasta syksyllä 2011, kun hankimme ensimmäisen oman veneemme. Kyseessä oli hiukan yli 9 metrin mittainen lasikuiturovinen ja mahonkihytillinen keskimoottorinen matkavene. Sitä hankkiessa oli ajatuksena tutustua veneilyyn merellä ja muutenkin tunnustella onko veneily ylipäätään sellainen "harrastus" jonka parissa koko perheen voimilla haluaisimme puuhastella. Nyt on sitten meidän osaltamme sen veneen veneilyt veneilty ja siirrytty laiva-luokkaan. Mutta asiaan..

Ajattelin tähän blogiin kirjoitella ajatuksia, kokemuksia ja tarinoita 1910 valmistuneen Tähti-nimisen laivan vaiheista. Nykyisistä ja entisistä. Ainakin minua sellaisten lukeminen olisi kovasti kiinnostanut. Purjeveneistä ja puuveneistä ja paljon muustakin olen mielenkiintoisia blogeja onnistunut löytämään, mutta jostakin syystä tällaiset vanhat rautalaivat ovat jääneet siinä hommassa paitsioon. Tai no nyt tuli mieleen, että höyrylaivaharrastuksesta löysin keväällä mielenkiintoisen sivuston, jonka osoitetta en nyt tosin tähän hätään muista. Joka tapauksessa yritän näissä kirjoitelmissani kertoa mahdollisimman totuudenmukaisesti vanhan laivan vaatimista kunnostuksista, varusteluista, matkoista, sattumuksista ja kaikesta mitä tällainen harrastus sisällään pitää.

Joten hyvät naiset ja herrat! Saanko esitellä, m/s Tähti!