Tähtivierailu m/s Tursolla

No ei se ihan pelkkä vierailu ollut, mutta mukavaa se silti oli! Lupauduin nimittäin Joutsenossa majaansa pitävän ja Helsingin Hietalahden telakalta jo vuonna 1891 valmistuneen Turso-hinaajan kipparille apujoukoksi, jatkamaan aluksen tämän kesäisiä remonttipuuhia. Suurena vaikuttimena tähän oli pari tyhjää päivää työkalenterissa ja muun Tähtimiehistön omat menot toisaalla. Mukava oli toki samalla päästä myös lisää tutustumaan tähän legendaariseen ja Perinnelaivarekisteriin vuonna 1996 hyväksyttyyn alukseen vielä entistäkin tarkemmin. Kokemuksesta tiedän myös sen, ettei laivaharrastajaa todellakaan harmita, jos joku häntä joskus remonttipuuhissa jelppii. Apukädet ja miksei hankalissa paikoissa myös aivot, ovat monessa askareessa nimittäin paikallaan.

Niinpä hurautinkin eräänä heinäkuun alun maanantaina remonttivaatekassin kera junalla Imatralle. Päivä jatkui siellä, niin kuin usein vastaavia puuhia aloitellessa, kauppakierroksella. Monenlaista tarviketta haalittiin kokoon useammastakin osoitteesta, eikä talkookaljojakaan tietenkään unohdettu. Pääsimme lopulta aloittamaan työt Likosenlahden venesatamassa vasta myöhään iltapäivällä. Aamusta asti jatkunut vesisade ei oikein mahdollistanut ulkohommia, joten päätimme jatkaa uuden polttoainelinjan rakentamista. Jo aiemmin kippari itse oli purkanut vanhan putkiston suurelta osin pois ja asentanut uudet ja todella isokokoiset Racor-suodattimet konehuoneen takalaipioon. Niinpä nyt olikin vuorossa 15 mm:n kupariputkesta tehtävän uuden putkiston kokoaminen juottamalla, mahdollisimman vähin puserrusliitoksin.

Päivätankin pääsululta jatkettiin eteenpäin. Seuraavaksi linjaan tuli kaksi "rinnan kytkettyä" suodatinta molemmin puolin olevine sulkuineen. Sen jälkeen putki jakautui kahteen omilla suluilla varustettuun suuntaan, joista toinen meni apu- ja toinen pääkoneelle. Fiksu ratkaisu, jolloin molempia koneita voi ajaa molemmilla suodattimilla aivan kuten haluaa. Vaikka minä tyhjentelin siinä sivussa myös aluksen massiivisen ja siihen vuosina 1951-52 tehdyn remontin aikana asennetun Lister Blackstone-moottorin öljyjä toistasataa litraa kuivasumppuvoitelujärjestelmän öljysäiliöstä kanisterihin, niin ennen iltaa saatiin polttoainelinjakin kaikkine mutkineen valmiiksi aina apukoneelle asti. Mieli teki tietenkin päästä heti kokeilemaan sen käynnistämistä, sillä ennen asennusta tehdyn koekäytön jälkeen ei konetta ollut käynnistetty kertaakaan. Niinpä venttiilit väännettiin yksi kerrallaan auki ja kokoonnuttiin odottavissa tunnelmissa apukoneen luokse asennetun vedenerottimen viereen. Mitään ei kuitenkaan näkynyt! Hantaakeita käänneltiin lisää, päivätankin mittarin toimivuus tarkastettiin ja sinne pumpattiin vielä lisää polttoainettakin. Uudet suodattimet tutkittiin myös siltä varalta, jos niissä olisi joku toimimaton takaiskuventtiili jne, mutta polttoainetta ei vain kuulunut. Puolen tunnin ihmettelyn jälkeen varoventtiilit vihelsivät molempien kipparihattujen alla siihen malliin, että pillit päätettiin tältä päivää laittaa pussiin ja lähteä maihin saunomaan.

Lauteilla asiaa pohdittiin tietenkin lisää ja herätyskellon pirahtaessa aamulla seitsemän aikaan, oli vastaiskun strategia valmis. Ensimmäiseksi tyhjennettiin melkein täynnä ollut noin 150 litrainen päivätankki sen rautalangalla kunnolla auki sohitun vesitysventtiilin kautta kanistereihin, joilla polttoaine puolestaan kannettiin kannelle ja kaadettiin takaisin noin 3000 litran vetoisiin bunkkeritankkeihin. Sen jälkeen kiroiltiin päivätankin alaosassa olevan vanhan pääsulun kanssa tunnin verran, jotta saatiin se säiliön ja seinän raosta ehjänä irti ja vika selvitettyä. Venttiilin kara oli nimittäin jumiutunut paikalleen ja eikä päästänyt polttoainetta lainkaan ohitseen. Työpöydällä venttiili purettiin ja huollettiin. Lopulta paikoilleenlaiton jälkeen polttoaine alkoi virrata iloisesti ja päästiin varsinaiseen asiaan, eli apukoneen käynnistykseen. Jälkiviisaana voi tietenkin kysyä, miksei pääsulkua testattu siinä vaiheessa, kun uutta polttoainelinjaa alettiin rakentamaan siitä eteenpäin? Olisihan se toki ollut fiksua, mutta eipä vain tullut kummankaan mieleen aukoa täysinäisen päivätankin venttiiliä, kun siitä ei lähtenyt silloin minkäänlaista putkea eteenpäin.

Eilisen illan masentuneet tunnelmat pyyhkiytyivät kuitenkin hetkessä pois mielestä, kun apukone pärähti käyntiin akkujen kanssa tapahtuneen jumpan jälkeen. Puolestakymmenestä aluksen vanhasta patterista ainakin kolme tuomittiin nimittäin samantien kannettavaksi laiturille. Ehjiäkin kuitenkin löydettiin ja niillä kolmivaihesähköä tuottava generaattori hyrskähti iloisesti eloon. Tulkoonpa nyt kerrotuksi vielä sekin, että ennen kuin noin monen akun ymmärrettiin vanhuuttaan menneen käyttökelvottomaksi, meinattiin jo alkaa setvimään generaattorin virtalukon kytkentöjä ym. sähkövikoja. Jännitemittariakin tungettiin jo päättäväisin ottein apukoneen käyttökonsolin sisuksiin. Ja kaiken huipuksi uhkasi kippari jopa hermostuspäissään hankkia Turson tilalle "toimintavarman" Tiiskerin! Onneksi kuitenkin ymmärsimme ottaa hommassa pienen aikalisän ja tuumailla ennen toimien aloittamista ja niin vika selvisi kuin itsestään, eikä laivaakaan tarvinnut myydä!

Tursossa apukonetta tarvitaan generaattorin pyörittämiseen. Siitä saadulla voimavirralla käytetään puolestaan kompressoria, jolla käynnistyksessä tarvittava paineilma tuotetaan kahteen paineilmasäiliöön. Joissakin laivakoneissa pullot voi myös täyttää pääkoneen pakokaasulla sen käydessä, mutta tässä vuodelta 1951 peräisin olevassa Lister Blackstonessa se ei ole mahdollista. Moottorista on pakko kertoa myös vähän lisää, nimittäin nelisylinterisenä, 24 litraisena, 180 hevosvoimaisena ja yli 11000 kiloa painavana se on massiivinen ilmestys. Sylinterin halkaisija on myös melkoinen eli 222 mm ja iskunpituus 292 mm. Matalakierroksinen (tyhjäkäynti 130 rpm ja maksimi 600 rpm, ajokierrokset 400-450 rpm) mylly ei silti syö polttoainetta kuin noin 6 litraa tunnissa. Hauskana lisänä voi sanoa vielä vaikkapa sen, että pelkästään yksi kiertokanki painaa 24 kiloa. Tähän yhteyteen käykin legendaarinen lausahdus, että tämä kone on tehty "raudan äärellä"! Sain myös kuulla, että Suomessa on tällä hetkellä vain kaksi tällaisella koneella varustettua laivaa. Turso ja Göta-hinaaja. Luulisin kyseessä olevan tämän linkin takaa löytyvän aluksen.

Huomaa sivun ylälaidan leima Jacobstads Cellulosa AB. Kyseessä siis firma, jonka toimesta Turso 1950-luvun alussa dieselöitiin.

Tässä vaiheessa toista työpäivää alkoi peräkärryssä sijainneesta tynnyristä heti aamulla valumaan laitettua yksiaste 30 moottoriöljyä olemaan riittävästi aluksen omassa öljysäiliössä. Sen tulemista piti pienihalkasijaisen letkun ja vähäisen korkeuseron takia vauhdittaa paineilmalla, joten sekin operaatio otti aikaa useamman tunnin.

Seuraavaksi nostettiin turkkilevyjä merikytkimen tyyrpuurin puolelta pois paikoiltaan ja sahattiin pääkoneen vanha polttoainelinja niiltämain poikki. Se piti tietenkin puhaltaa tyhjäksi ennen kuin juotoshommiin uskallettiin alkaa. Oma haasteensa oli myös siinä, että vanha linja on tehty 16 mm:n putkesta ja uusi puolestaan jo mainitusta 15 millisestä. Ongelmat kuitenkin ratkaistiin ja niin vain iltapäivään mennessä putkiston tämäkin osa saatiin valmiiksi. Vesisateen pysytellessä taka-alalla päätettiin pääkoneen linjaston ilmaus ja sen käynnistäminen jättää seuraavaksi aamuksi ja käyttää loppupäivä kansien puhdistamiseen. Tähdenkin kanssa erittäin tutuksi tullut rälläkän laulatus alkoi siis seuraavaksi kelapakalla kahden koneen voimin. Reilingin sisäpuolen maalipinta otettiin työnalle myös. Tätä puuhaa ei kuitenkaan ollut ehditty tehdä pariakaan tuntia, kun yläkerran väki päätti pestä aluksen kannet vedellä. Kiireessä sudimme Annitrolia puhdistettuihin pintoihin, jottei kaikki työ valuisi hukkaan. Sen verran aineesta oli apua, että seuraavanakaan aamuna ei ruoste ollut täysin vallannut puhtaaksi otettuja kohtia.

Palatessamme yön jälkeen alukselle, ohjelmassa oli sitten pääkoneen polttoainejärjestelmän ilmaaminen. Se kävikin helposti ilman ainoatakaan työkalua, kun ensin oli tutkittu moottorin alkuperäistä melkein raamatun paksuista ohjekirjaa. Lopputulema olikin, että vain reilua tuntia myöhemmin Blackstone hyrähti tulille. Tosin vain hetkeksi, sillä ilmaa oli vielä jäänyt koneeseen. Toinen yritys tuotti kuitenkin toivotunlaisen lopputuloksen ja kone jäi käyntiin.

Minulla alkoivat sen jälkeen työkiireet painamaan päälle, joten loppu työaika käytettiin paikkojen siivoamiseen ja toistemme olalle taputteluun. Yhteen ääneen lausuttu mielipide oli, että takana oli oikein mukava kaksivuorokautinen laivaharrastuksen parissa ja Turson lähtö kohti tämän vuoden Saimaan Wanhojen Laiwojen Regattaa oli taas askeleen lähempänä! Tosin ennen sitä reissua taisi varustajapariskunta tehdä vielä kaksi viikkoa ankarasti duunia muun muassa kansien hiomisen ja paikkaamisen sekä toiletin rakentamisen parissa.

Lopuksi vielä muistutus, että Tursosta löytyy lisää tarinaa Isoisän vanhat laivat-kirjasta! Tässä myös muutama lisäsivu ohjekirjasta, kuvia muualta aluksesta sekä linkkiä pariin aluksesta kuvaamaani videoon. Video 1 ja video 2. Antoisia lukuhetkiä!

Kevään tähtihetki

Ohhoh! Blogin lukukerroista raportoiva mittari on saavuttanut sadantuhannen rajapyykin! Kiitoksia vaan kaikille osallisille mielenkiinnosta näitä Tähden tarinoita kohtaan! Vaikka saavutus on tällaisen laivablogin näkökulmasta mielestäni merkittävä, emme jää sitä nyt kuitenkaan sen enempää juhlimaan! Uutta kerrottavaa nimittäin taas riittää..


Vihdoinkin koitti koko kevään odotettu hetki, jolloin sain kotona työnalla olevalta saunan pukuhuoneremontilta ja myös kaikilta muilta arkisilta kiireiltäni mahdollisuuden viettää Niskalammilla aikaa enemmän kuin vain yhden yönseudun. Eräänä toukokuun alun torstaina saavuinkin innokkaana paikalle tarvikeostoksilla Lappeenrannassa vietetyn kiireisen päivän jälkeen. Mukaan kaupoista oli tarttunut kaikenlaista tarvittavaa putkitarvikkeista aina maalarinteippeihin. Suuri osa ajasta oli mennyt myös Wickströmin vanhan öljynsuodattimen asioita hoidellessa, sillä sitä oli ajelutettava sorvarilla ja ties missä liikkeissä, ennen kuin ensiksi mainittu pääsi työstämään siihen metsästetyille O-renkaille uria. Saatoinpa sen jo mainitakin, mutta m/s Turso hinaajan kippari Herra Pohjamo ehdotti laippojen väliin puristettaviin paperitiivisteisiin perustuneen vanhan konstruktion muuttamista modernisti O-renkaille, suotimen tiiveyden ja myös tiivisteiden mahdollisen vaihdettavuuden parantamiseksi. Niinpä potkurinakselin sorvauksessa myös vuonna 2014 käyttämäni lappeenrantalainen Heikomet Oy pääsi taas tositoimiin ja pyöräytti suotimeen nopealla aikataululla ja mielestäni myös erittäin asiakasystävällisellä hinnalla passelit urat. Tästä jäljempänä lisää..

Tätä ja seuraavan päivän pikaista asiointireissua lukuun ottamatta puuhasin muutoin pari ensimmäistä päivää ahkerasti Tähdellä laittaen mm. uuden tiivisteen ja liiman kera paikoilleen sylinterilohkon kylkeen jäätymisvaurion peittävän laipan. Siinäkin tuhraantui - yllätys yllätys - monta tuntia, kun sopivia 5-6 mm:n mittaisia M5-rosteripultteja ei ilmaantunut etsinnöistäni huolimatta kauppareissulla vastaan. Niinpä kolmisenkymmentä sellaista oli tehtävä viilapenkissä mittatilaustyönä. Sitä ennen jo vuosia konehuoneen työtasolla irti seilannut ruuvipenkki oli laitettava kunnolla kiinni jne..

 

Laippa uudelleen maalattuna takaisin paikoillaan.

Jossakin välissä muistan myös käyneeni laiturilla "ulkoilemassa", sillä poistin taas kerran vanhan törmäyslistan "iänikuisia" lappuja pari tuntia rälläkällä. Sain kyllä tämän homman reissun viimeisenä päivänä vihdoinkin päätökseen, mutta tällä ensimmäisellä yrityksellä jouduin yllättävän vesisateen takia siirtymään pikaisesti takaisin konehuoneen puolelle, tällä kertaa tutkimaan merivesipumpusta lämmönvaihtimeen menevää letkua. Sitä oli nimittäin seuraavaksi tarkoitus käyttää sen verran irti, että pääsisin vihdoinkin leikkaamaan sille puukkosahalla lisää tilaa. Parin vuoden takaisella Suomenlahden ylityksellähän kyseinen putki lähti yllättäen irti, enkä meinannut saada sitä edes kunnolla takaisin paikoilleen liian läheltä kulkevan tukiraudan takia. Vaikka aikataulu oli tämän korjauksen osalta näinkin pitkä, niin tulipahan tämä aivan yllättäen mieleen muistunut epäkohta nyt sadekuuron takia korjattua!

Lähtötilanne.

Leikkausoperaatio suoritettu.

Asia kunnossa!

Kieroksi mennyt Wickströmin takimmaisen sylinterin pakoventtiilin nostajantanko sekä sen säätöruuvi olivat myös irti koneesta. Ensin ne kävivät kotona tutkittavina ja myös mallina varaosakoneesta irroitetuille osille. Sitten tangot - sekä varaosa että originaali - vierailivat vielä sorvarilla, joka oikoi niitä vääntelemällä ja kumivasaralla naputtelemalla.

Lopulta koneeseen päätyi muuten varaosatanko, sen noin 1 mm:n suuremman pituuden takia. Säätäessäni samalla myös muutkin saman kopan alla olevista venttiileistä, yritin saada selvyyden myös siihen, ottaako tangon yläpään kuppiosa enää kiinni sylinterikanteen? Väli pysyi kuitenkin sen verran suurena, että uskoisin vian (Wickströmin kohdalla ilmeisesti ominaisuuden) nyt poistuneen. Varma asiasta ei tietenkään voi olla, kun moottorin lämpeneminen ja metallisten tankojen eläminen ja liikkeet käynnissä olevassa koneessa eivät varmastikaan ole samanlaisia kuin säätötilanteessa. Käydessäni kolmen kotisatamassa vietetyn yön jälkeen yhden yönseudun mittaisella öljyjen- ja suodattimienvaihtoretkellä Satamosaaressa, oli vanhan Herran käynti kuitenkin ennallaan. Pyörimäänkin mylly lähti neljän kuukauden talviseisokin jälkeen, kuin palmun alta, joten ainakaan huonompaan suuntaan ei tämän muutoksen takia menty.

Tässä vielä kuva varamoottorin ilmeisesti apulaitteiden kiinnitykseen tarkoitetuista kaksipäisistä ruuveista, jollaiset ilmeisesti Tähdenkin moottorissa on joskus olleet. Niiden tilalle on sitten laitettu tulpaksi ihan perus ruuvit, jotka ovat työntyneet liian pitkälle venttiilin nostajan tangoille varattuun tilaan. Ja loppu on historiaa!!!

Palataan vielä hetkiseksi siihen vanhan öljynsuodattimen modifiointiin. Se meni nimittäin seuraavasti. Putsarin varsinaisen ulkokuoren sisäpuolella oleva, öljyn ja järviveden toisistaan erottava, messinkinen ja toisesta päästään suljettu sisävaippa, sai siis ulkopinnalleen uran O-rengasta varten. Sitä vasten tulevaan, lämmönvaihtimen päätykappaleessa olevaan pintaan, ei tarvinnut pientä renkaan paikoilleen menemistä helpottavaa pyöristysviilausta lukuunottamatta tehdä oikeastaan mitään. Tosin ehkä olisi kannattanut, sillä asennusvaiheessa meinasi uusi tiiviste aivan väkisin leikkautua kulmaa vasten.

Öljynsuodattimen messinkinen sisävaippa. Tämän osan ulkopuolella kulkee järvivesi ja sisäpuolella öljy. Huomaa o-rengas.

Näette varmaan kiiltäväksi hiottuun "huullokseen" valuvaiheessa jääneet monet huokoset. Eipä ole ihme, että öljyä jostakin raosta tihkuu, jos koko osa sisältää noin paljon ilmakuplia.

Vaipan päässä olevaa, neljällä pultinreiällä varustettua laippaa sorvari suoristi uraa tehdessään myös. Sen varsinaista suodatinosiota vasten tulevaa "huullosta" madallettiin myöskin, jotta toinen O-rengas mahtuisi kuin sitä varten varsinaisen suodatinosion runkoon jo alunperinkin tehtyyn 3 millimetriä syvään ja leveään uraan. Tiivisteeksi tähän kohtaan valikoitui muuten 2,5 millimetrin paksuinen tiivisterengas Tehohydro nimisestä lappeenrantalaisfirmasta. Sieltä olisi varmasti löytynyt myös lieriön ulkopuolinen rengas, jonka olin kuitenkin jo ehtinyt hankkimaan Laakerikeskuksesta. Tehohydrossa kyseisestä tuotteesta yllättäen ei muuten veloitettu mitään ja firmasta on pakko kertoa vielä toinenkin tarina..

Nimittäin tiivisteenhankintareissua seuraavana päivänä vierailin liikkeessä vielä uudemman kerran. Tosin sulkemisajan jälkeen! Se johtui siitä, että etsiessäni sopivaa letkua Tähden kapyysin tiskialtaan vesien ulosjohtamiseen - josta operaatiosta myöhemmin lisää - häärin muissa kaupoissa, kunnes huomasin kellon olevan jo puoli viisi. Samalla tuli mieleen, että moneenkohan Tehohydro mahtaa olla auki? Yrityksen nettisivuja selailtuani huomasin sen menneen juuri kiinni ja olevan alkavan viikonlopun takia suljettuna myös seuraavat kaksi päivää. Onneksi firman puhelinvastaajaan oli kuitenkin jätetty "päivystys" nimikkeen alla ollut numero, johon kilauttamalla ystävällisen oloinen herrasmies lupasi noin puolen tunnin perästä saapua auttamaan minua tällä kertaan ongelmana olevien öljynsuodattimen uusien banjopulttien kanssa. Pienen hetken pihalla odoteltuani kurvasikin auto pihaan, liikkeen ulko-ovi avattiin, hälyyttimet sammutettiin ja minut toivotettiin tervetulleeksi sisään. Esitin asiani ja hetken etsiskelyn jälkeen tiskille ilmestyi muutamaa milliä liian pitkät, mutta muuten juuri oikeanlaiset pultit. Ylimääräinen pituus päätettiin hoitaa parilla ylimääräisellä messinkirenkaalla.

Seuraavaksi vaativa asiakas esitti kuitenkin uusia toivomuksia, mutta mitä vielä. Ei niistä asiakaspalvelija tippaakaan hätkähtänyt vaan tarttui porakoneeseen ja alkoi työstämään pulttien päihin reikiä ja sopivia kierteitä öljynpaine- ja öljynlämpötila-antureille. Mukanani olleista antureista tutkittiin tietenkin kierteiden koot ja niin edelleen.. Voisiko tätä mielestänne kutsua Asiakaspalveluksi? Minusta voisi ja oikein isolla A:lla! Loppulaskukin oli tähän kaikkeen nähden niin minimaalinen, etten sitä ilkeä tänne edes laittaa! Jouduin jopa pyytämään laittamaan siihen lisää maksettavaa!

Vaikka tiedän, että odotatte jo sitä, niin tarina Wickströmin vanhasta öljynsuodattimesta ei kuitenkaan pääty vielä.. Nimittäin sen sisävaipasta löydettyjä valuhuokosia juotettiin vielä sorvarillakäynnin jälkeen umpeen hopealla ja fosforikuparilla, josta jälkimmäinen osittautui alhaisemman juoksettumispisteen takia tähän tarkoitukseen käyttökelpoisemmaksi. Minulla ei ole kaasuvehkeitä, joten oli hienoa, kun Pohjamo lupautui taas kerran vähän jelppimään. Itseasiassa hän sitten samoilla lämpimillä hoiti kaikki viisi juotoskohtaa, vaikka olin ilmoittanut haluavani itsekin kokeilla. No näinpähän nyt ammattilaisen työssään! Selkeimmät vikapaikat löytyivät muuten varsin helposti, kun osaa lämmittämällä vesitilan puolelle alkoi tihkumaan huokosista öljyä.

Viilattuani yhden aivan O-renkaan viereiseen tiivistyspintaan sattuneen juotoskohdan sopivaksi - muut kohdat eivät onneksi viilausta edes kaivanneet - sovittelimme osan paikoilleen jo mainituin seurauksin. Eli O-rengas leikkautui parin sentin pätkältä. Onneksi se ei ole ainakaan vielä näyttänyt vaikuttaneen tiivistykseen vaan järveen palaava jäähdytysvesi on pysynyt täysin öljyttömänä, eikä suodattimesta ole muutenkaan tihkunut öljyä tahi vettä.

Kuten jo kerroin, kaiken tämän jälkeen ajelin vielä käyntini viimeiseksi yöksi viralliselle ruuviajolle Satamosaareen, jossa vaihdoin Wickströmin kaikki öljyt ja suodattimet. Öljypuolen tuotteet löytyivät tällä kertaa paikallisesta Vuoksen Ruuvi ja Autotarvike nimeä kantavasta liikkeestä. Koneen hitusen matalanpuoleista öljynpainetta nostaakseni ajattelin tänä vuonna kokeilla SAE 30 yksiastemoottoriöljyä, joten sellaista lurautin noin 26 litraa moottorin sisuksiin. Tutkimustuloksista myöhemmin lisää.. Polttoainesuodattimia en edelliskesänä edes vaihtanut, joten ne olivat Tähdellä jo valmiina aina mukana kulkevien varasuodattimien ohella.

Taukohetki Satamosaaren "Revontulibaarin" pöydässä!