Kauden 2018 ensimmäinen retki koko Tähtimiehistöllä

Tässä alkuun viime juttuun laittamatta jääneet kuvat Tähden Wickströmin vaihdelaatikosta. Niistä voitte ihailla, kuinka pakkirummun pysäytyksestä ja potkurin pakille kääntämisestä vastaavan pannan kiristysmutterin lukituksesta, vastaavat "NIPPUSITEET"! Voitteko kuvitella? Kuumassa öljyssä kylpevässä vaihteistossa peruutusvaihteen toimivuudesta ovat vuosia huolehtineet muoviset nippusitteet. Lieventävänä asianhaarana kerrottakoon, että rasitus niille ei ole kova, ja jos ne jostakin syytä olisivat katkenneet, olisi tiheä kierteinen mutteri löystynyt "todennäköisesti" pikkuhiljaa ja se olisi huomattu peruutusvaihteen tehon häviämisenä "todennäköisesti" jo hyvissä ajoin. Mutta kuitenkin.. Tilapäisratkaisuksi laituriparlamentti asetti samaan tehtävään tämän kesän ajaksi metallisen letkuklemmarin. Asiaan on kuitenkin syytä syventyä syksymmällä vielä uudemman kerran. Kaikinpuolin moitteettomasti toimineen vaihteiston takia en siis ole koskaan aiemmin tullut vaihdelaatikon päällä olevaa luukkua aukoneeksi, mutta nyt tarkistin pakkipannan oikean kireyden ja tein tämän hurjan löydöksen.

Sitten varsinaiseen juttuun.. Helatorstaille ja sen jälkeiselle viikonlopulle luvattu poutasää innoitti koko Tähtimiehistön lähtemään neljäksi päiväksi vesille. Ensimmäinen yö tosin vietettiin kotilaiturissa, jotta kaikki hyttitilat saatiin talven jäljiltä kunnollisesti siivottua ja kaupasta haettua monenmoista tarpeistoa. Näiden lähtötohinoiden ohella myös tiskialtaan likavesien poistoon rakenneltiin uusi järjestelmä. Aiemmin vedet ovat valuneet saunan lattian alaiseen automaattiseen pumppukaivoon, jonka haisevaa ja itveistä suodatinta on saanut ruoanjätteiden takia olla puhdistelemassa melkein parin päivän välein. Toinen ongelma tässä järjestelyssä on ollut pikkuhiljaa tukkeutuva kolmimetrinen letku, jota on ollut mahdotonta saada kulkemaan ilman lanttokohtia aluksen tyyrpuurin puolella olevalta altaalta paapuurin puolella sijaitsevalle kaivolle. Tämä onkin hidastanut altaan tyhjenemisen aika ajoin tuskallisen hitaaksi.

Talven aikana olivat kipparin aivot kuitenkin painiskelleet tämänkin ongelman parissa ja ratkaisuksi oli keksitty kotona autotallissa majaileva vanha, mutta lähes käyttämätön murskaava Jabscon 12V septipumppu. Sen lisäksi Biltemasta oli tätä projektia varten hankittu letkua sekä tuumainen läpivienti laitettavaksi rovin tyyrpuurin puoleiselle, eli altaan kanssa samalle kyljelle. Ajatus oli asentaa se helposti päästävään kohtaan konehuoneen kohdalle ja pumppukaivon läpiviennistä poiketen myös joskus tulevaisuudessa valmistuvan puisen törmäyslistan alapuolelle, jottei likavesi valuisi enää listan päälle. Monissa laivoissa olen nähnyt harmaavesien läpivientien olevan varsin lähellä vedenpintaa, mutta jotenkin en kuitenkaan itse osannut lähteä siihen mukaan. Alempana kuin valitsemani noin 40 senttimetriä se olisi kyllä voinut olla ja veden lorinan ja roiskumisen takia se olisi ollut perusteltuakin, mutta kotisatamassa normaalisti järvenpuoleisena olevan kyljen rei'ittäminen liian läheltä vedenpintaa ei talvea ajatellen tuntunut houkuttelevalta. Meidän konstruktiossamme vesi myös roiskahtaa pumpun voimalla ulos reiästä, joten tuskin vesirajaan sijoitettu ulostuloreikä olisi myöskään auttanut vesiä poistumaan aluksesta ympäristöltä huomaamattomasti. Tilanne olisi varmasti eri, jos ne valuisivat ulos painovoimaisesti.

Joka tapuksessa tätä operaatiota varten olin parkeerannut Tähden edellisellä kerralla operoitava kylki vasten laituria ja niin olikin helppo mittailla oikea kohta ja porata tarvittava reikä. Sen tehtyäni kiristin läpiviennin tiivisteliiman kanssa paikoilleen. Nukkumatti kyläili tässä välissä, mutta seuraavana aamuna työt jatkuivat 90 asteen kulman ja siihen tulevan letkukaran asennuksilla sekä putken vedolla takahytin vaatekaappien alaosan kautta aina tiskialtaan alle. Kun ne oli saatu valmiiksi, oli vielä sähköt tuotava jääkaapin takaa pumpulle ja altaan pohjan letkulähtö muutettava sopivalle putkikoolle. Tähden putki- ja sähkötarvikevarastot osoittivat tässäkin puuhassa taas ehtymätöntä avuliaisuuttaan, sillä läpivientiä ja pumpulta sille vievää letkua lukuunottamatta kaikki löydettiin niistä.

Tämän jälkeen tarkastettiin kaikki koneen nestepinnat ja hyräytettiin Wickström taas kerran käyntiin. Hyvää lomailukeliä oli tosiaan luvassa, joten suunta otettiin kohti jo tutuksi tullutta Peräsaarta, mutta tällä kertaa kiinnityttiinkin sen eteläpuolella olevan, etelä-länsituulilta suojattoman kallion kylkeen. Aiemmilla käynneillä se ei ole ollut oikein mahdollista voimakkaiden puhurien takia, joten niillä kerroilla on hakeuduttu saaren pohjoispuoliseen lahdukkaan. Linkki aiempiin Peräsaaren vierailuihin.

Aika saaressa meni makkaraa paistellessa, sulkapalloa ja betanqueta pelatessa yms. lomamaisessa puuhailussa. Jopa kippari kielsi itseltään illan ajaksi remonttihommat. No okei! Sen verran kaivelin ennen saunaa konehuoneen kaappeja, että otin sieltä esiin Wickströmin vanhan öljypumpun ja tutkin pikaisesti ja muilta "salaa" sen paineensäätöventtiilin toimintaperiaatetta.

Aamulla ei annettu lupaus ollut onneksi enää voimassa, joten hyvillä mielin sain irroittaa samaisen osan myös Tähden koneesta ja kuinka ollakaan öljynpaineen säädöstä huolehtivan jousen pituus oli niissä erilainen. Ai miksikö ylipäätän askartelin tämän asian parissa? No.. Vajaa viikko takaperin, aiemmin käytettyjen 15w-40 moottoriöljyjen tilalle, vaihdetut SAE 30 yksiasteöljyt eivät olleetkaan odotusten mukaan nostaneet moottorin öljynpainetta ajokierroksilla olevasta noin 1-1,5 kg:n paineesta ylöspäin vaan ne olivat pysyneet ennallaan. Oikeastaan tuntui, että tilanne oli jopa osittain päinvastoin. Kuumalla koneella saaren rantaan parkeeratessamme huomasin nimittäin komentosillan sähköisen mittarin näyttävän melkein nollaa.

Alla vanha säätöjousi ja päällä varaosa.

Vaihdoinkin aamulla ennen Peräsaaresta Puumalaa kohti lähtöämme säätöventtiiliin pidemmän jousen ja niin matka jatkui taas. Siinä ajellessa askarteli pääkoppa edelleenkin vaivaavan paineongelman parissa, sillä tilanne ei tietenkään ratkennut näin helposti. Huomio myös kiinnittyi siihen, että sillan sähköinen, heti öljypumpun jälkeen oleva ja konehuoneen mekaaninen, myöhempänä öljyputkistossa sijaitseva mittari näyttivät aivan eri lukemia. Varsinkin se pisti silmään, että paine vaikutti välillä suuremmalta jälkimmäisen mittarin kohdalla, vaikka siinä vaiheessa öljy on jo jakautunut useammalle kampi- ja nokka-akselin runkolaakerille. Kaupassa Puumalassa kuitenkin käytiin. Ja kun mitään kummempia ei konehuoneen suunnalta kuulunut, eikä öljynpaineen sähköinen ja toimivaksi todettu varoitusvalo vilkahdellut, palailtiin lopulta vielä takaisinpäin Lintusalon länsipuolitse aina Äyrätsaloon asti.

Miehistö oli toivonut hiekkarantaa ja sellainenhan siellä on. Pisteenä sanan "hiekkaranta" iin päälle, rannassa oli myös meille regattareissuilta tuttu wanha laiwa. Peräti jo vuonna vuonna 1881 Kiteen Puhoksessa rakennettu Rapid nimittäin paitatteli siellä iltapäivän auringonpaisteessa. Pian kannella näkyi myös aluksen lierihattupäinen kippari ja meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Lämmintä tunnelmaa ylläpidettiin illan mittaan myös nuotiopaikalla ja myös Rapidin saunassa, josta Tähden miehistöle varattiin ihan oma vuoro. Iloisina otimme sen tietenkin vastaan!

Vaikka illanvietto oli erittäin mukava niin näillä iloisilla mielikuvilla maalamani laivailuromantiikka karisteltiin kuitenkin raa'asti pois heti seuraavana aamuna. Edellispäivänä Puumalan satamassa muiden ollessa kaupassa, olin nimittäin tonkinut Tähden konehuoneen kaappeja vielä lisää ja löytänyt sieltä kolme kappaletta aivan uusia öljypumpun hammasrattaita, joissa oli vielä varmistuksena "70-80hv" -teksti kertomassa niiden sopivuudesta juuri tähän koneeseen. Nyt kun mietin, niin jonkinlainen aiempi muistikuva minulla niistä siellä pyörimässä ehkä on, mutta kyllä tämä löydös silti sillä hetkellä herätti aitoa yllättyneisyyttä!

Muiden vielä uinuessa Äyrätsalon rauhaisassa aamussa punkissaan, vedinkin asentajanhanskat käsiini ja vaihdoin Wickströmin öljypumppuun uudet hammasrattaat kuluneiden tilalle. Sitä kuinka pitkän käytön jäljiltä vanhat olivat, en osaa tietenkään sanoa, mutta aivan selvästi ne olivat kuluneet kärjiltään terävämmän mallisiksi kuin nämä löytämäni varaosat. Mikä parasta siemenöljyn laiton jälkeen pumppu lähti myös tekemään painetta loogisesti eikä ajoittain vaihdellen. Tilanne useamman kymmenen ajotunnin kokemuksella on nimittäin nyt se, että kylmällä koneella paineet nousevat vajaaseen neljään kiloon tyhjänkäynnillä, eikä koskaan sen korkeammaksi. Öljyjen ollessa lämpimiä ovat ajokierrosten paineet vajaat kaksi kiloa ja tyhjäkäynnillä karvan verran yli 0,5 kg. Ja kuten jo todettua, lukemat myös pysyvät päivästä toiseen samoina.

Kohteet vaihtuvat, mutta viat pysyvät! Yllä öljynsuodatin, jota operoitiin aiemmissa jutuissa. Ja alempana nyt työn alla oleva öljypumppu. 

 

Vasemmalla uusi ja oikealla vanha öljypumpun hammasratas.

Puumalassa olin myös äkännyt 12V huviakkuja lataavan moottorilaturin hiukan hapettuneen ja ehkäpä myös kovan kuorman takia joskus lämmenneen maajohtimen. Väitän, että sekin oli osaltaan pistänyt mausteensa tähän soppaan, vaikuttamalla mahdollisesti komentosillan sähköisen öljynpainemittarin lukemiin. Lopputulos on kuitenkin koko tästä urakasta nyt se, että öljypumppu toimii ja mittaritkin näyttävät loogisia lukemia. Ja sekös kipparin mieltä ilostuttaa!

M/s Tyrsky Päihäniemen pohjoispuolella.

Näiden onnistumisenelämyksien vallitessa ja auringon paistaessa myös taivaalta Tähti jatkoi Äyrätsalosta matkaa merkittyjen väylien ulkopuolella seikkaillen kohti Kyläniemen kärkeä. Sieltä suunta otetiin kaakkoon kohti hiekkarantaista Listinkiä, poiketen välillä vain moikkaamassa paria "sosiaalisen median" avulla paikannettua vanhaa laivaa Ilkonsaarten rannassa. Listingissäkin oli muita aluksia, sillä hienokuntoinen Vuoksela oli siellä keula hiekkaan ajettuna. Sen perästä rantaan meneville harusköysille tilaa jättäen, parkeerasimme Tähden sen lähelle rannan syvimpään kohtaan ja aloimme syventymään todenteolla TV:n viritykseen, sillä tähän iltaan kuuluisi ehdottomasti Suomi-Canada lätkämatsin seuraaminen. Sulkapallo ja frisbeet lensivät rannassa, ja saunassakin saatiin käytyä, mutta niin vain juuri kyseinen TV-kanava pysyi mykkänä. Palastajaksi saapui lopulta vanha kunnon radio, josta ottelun selostusta kuunneltiin koko miehistö ajohyttiin pakkautuneena, samalla komeaa auringonlaskua katsellen.

Seuraavana päivänä ennen kotimatkaa päästiin vielä opastetulle kierrokselle, minua edelleenkin suuresti hämmästyttävällä pieteetillä rakennettuun Vuokselaan. Kyllä on upea laiva! Niin reilulla vauhdilla puolenpäivän aikoihin väliimme hurauttaneeseen Rapidiin, ettei kipparin päiväunien takia edes haruksia tarvinnut vetää, jäi samanmoinen tarkastuskierros aikomuksista huolimatta vielä toteuttamatta. Se on kuitenkin tulossa..

Alkutalven visiitit Vuoksenniskalle sekä talvisia kuvia Kanavansuun Perinnelaivatelakan laivoista.

Otsikko oikeastaan kertoo olennaisen. Pariin otteeseen olen nimittäin poikennut kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana Niskalammilla varmistelemassa Tähden talvehtimiskuntoa. Molemmilla käynneillä tuli tietenkin tsekkailtua aluksen yleiskunto sekä ulko- että sisäpuolelta. Luonnollisesti myös pohjakaivoa jäätymiseltä suojaava ilmatasku tuli tarkistettua kummallakin kerralla ja mukava olikin havaita, että se oli säilynyt täysin ennallaan. Käyntikertojen välisen kolmen viikon jakson aikana ei sieltä siis ollut karannut ilmaa minnekään. Näin ollen molempien pohjaventtiilien voi olettaa olevan edelleenkin varsin hyvässä kunnossa.

Vaikka Vuoksen suulla on sulaa, on Tähti tiukasti jäissä kiinni.

Ensimmäisellä käynnillä operaationa oli myös jäähdytyksen merivesipumpun kokoaminen. Se kun oli jäänyt uuden tiivisteen teossa tarvittavien työkalujen puutteessa levälleen vuodenvaihteen jälkeisen veneilyreissun päätteeksi. Jos joku ei muista niin avasin pumpun tuolloin pienen vesivuodon korjaamiseksi ja sen sisuskalujen tutkimiseksi. Pakkasesta johtuen pumppua piti kokoamisoperaation tiimellyksessä lämmittää jonkin verran puhaltimella, jotta tiivisteliima varmasti kuivuisi kunnolla.

Huviakkujen jännite oli ensimmäisellä käynnilläni 12,7 volttia. Ajastimen perässä oleva ja tunnin vuorokaudessa lataava akkulaturi oli siis hoitanut tehtävänsä kohtuullisesti. Laitoin tästä huolimatta kuitenkin vielä toisen laturin lataamaan patteristoa täyspäiväisesti ilman ajastusta, kun sain sovittua naapurilaivan kipparin kanssa sen irtikytkemisen parin päivän päähän.

Helmikuun loppupuolella ajelin seuraavan kerran Etelä-Karjalan suunnalla. Tällöin huviakkujen varaus oli puolestaan 12,8 volttia, joten en tehnyt muuta kuin nostin ajastimen vuorokautisen latausajan kahteen tuntiin ja kytkin myös starttiakut latauksen piiriin. Latausajan lisäystä perustelen sillä, että jouduin vaihtamaan huviakkujen latauksessa käyttämäni laturin heikkotehoisempaan, vain muutaman ampeerin virralla lataavaan, sillä sarjaan kytkettyjen 24V starttiakkujen varaaminen ei onnistu kuin aluksemme tehokkaammalla laturilla.

Latausviritys konehuoneessa.

Kuten huomaatte, omat pienet huolensa jäissä talvehtimisessa on. Pienikin vesitilkka väärässä paikassa voi aiheuttaa vakavan ongelman ja vaikkei esimerkiksi huonosti ladattu akku laivaa pohjaan upota, niin rahallinen menetys heikon varauksen takia jäätyneen patterin myötä voi kuitenkin olla melkoinen. Yöunia parantaakseen laivurin onkin aika-ajoin syytä poiketa kaveriaan katsomassa. Pienenä lisäpontimena ainakin jälkimmäiseen vierailuun, toimi myös Uutisvuoksen verkkojulkaisussa uutisoitu ja hyvin ikävä höyrylaiva s/s Leppävirran uppoaminen Heinävedellä. Kun tiedossa oli tämän lisäksi myös pakkasen kiristyminen Etelä-Suomea myöten jopa lähemmäs kolmeakymmentä astetta, oli tarkastusreissulle oikeastaan pakko lähteä.

Onneksi näillä käynnelillä voi myös tehdä muuta ja niinpä kävinkin ulkoilemassa kirpeässä pakkassäässä Kanavansuun perinnelaivatelakan liepeillä. Seuraavassa kuvakollaasi tältä reissulta. Jos halajatte tarkempia tietoja telakan laivoista niin edellä olevan linkin takaa löytyvän sivuston ylälaidasta kannattaa klikkailla kohtia "laivat telakalla" ja "jäsenten muut alukset".

En tiedä miten onnistuin jättämään Tapolan maston kuvan ulkopuolelle, mutta näin kuitenkin kävi. Pahoittelut epäammattimaisuudesta!

 

 

 

 

Oli pakko kuvata m/s Virtuksen pallekölit, sillä olen itsekin joskus tuuminut sellaisten laittamista Tähteen. Liekö noilla oikeasti vaikutusta?

 

Onkohan tuo sinkkianodilla varustettu kohouma m/s Pellen kyljessä vesirajan alapuolella runkolauhdutuksen "kennosto"? Mitään muutakaan selitystä en sille ole keksinyt.

Sinertävää talvipäivän valoa Kanavansuun Perinnelaivatelakalla. Toivottavasti tämä historiallinen ja hyvin hoidettu paikka säilyy laivaharrastajien ilona jatkossakin. Ilman sen suomia mahdollisuuksia aluksien ylläpito hankaloituisi kovasti.

Kahdenkymmenenviiden tunnin kotimatka osa 2/2.

Oraviin saavuttaessa meitä odotti siellä todella iloinen yllätys. Lappeenrantalainen ja meille tuttu s/s Unnukka oli nimittäin kiinnittyneenä lahden itäpuoliseen laivalaituriin. Aluksen omistajat suostuivat vielä siirtämään upeaa laivaansa muutaman metrin taaksepäin niin saimme sujautettua Tähden sen ja aivan laiturin etulaitaan ennen meitä kiinnityneen Armidan väliin. Pian olivatkin toisiin aluksiin tehtävät vierailukäynnit täydessä vauhdissa. Kuten tapoihin kuuluu, kaikki laivat tutkittiin niiden aikana huolellisesti ja loppuiltaa siivitettiin tietenkin vielä yhteisellä saunalla ja letunpaistolla.

S/s Unnukka, m/s Tähti ja m/s Armida Oravissa.

Aamulla kokoonnuttiin sitten unihiekan edelleenkin verestämin silmin lunastamaan illalla tehtyä lupausta. Unnukan halkoboksi oli nimittäin luvattu illan tiimellyksessä käydä porukalla täyttämässä viereisen Haponlahden kanavan laiturissa. Reilut neljä kuutiota kuivaa koivuhalkoa odottivat siellä kantajiaan. Niillä Unnukan kerrottiin pääsevän lomansa lopuksi helposti takaisin kotikulmilleen Lauritsalaan ja tarvittaessa vielä paljon pidemmällekin.

Kun viimeisetkin olivat saaneet aamupalansa syötyä ja reilua tuntia aiemmin lämpiämään laitettu höyrykattila oli saavuttanut riittävän höyrypaineen, soitimme sitten oravilaisten kuuluville komeat kolme lähtövisseliä ja läksimme matkaan. Eilisestä hitusen voimistunut lounaan puoleinen tuuli ei keikutellut vakaan oloista Unnukkaa juuri nimeksikään ajaessamme noin kuuden solmun vauhdilla kohti halostuslaituria. Höyrykone puhisi ja suhahteli rauhoittavasti ja konehuoneessa riitti mielenkiintoista katsottavaa ja ihmeteltävää koko mukaan päässeelle porukalle. Perille päästyämme kiinnittäydyimme kaikessa rauhassa tyyrpuurin puolelta tukevaan möljään, lankonki laitettiin paikoilleen ja ryhdyttiin kolmen laivan miehistöjen voimin hommiin. Noin tuntia myöhemmin hikinen urakka paketoitiin kahvittelemalla mitä parhaimmassa säässä Unnukan kannella.

Sen lisäksi, että minulle tämä minireissu oli elämäni ensimmäinen höyrylaivamatka, oli loppumatkan ajaksi tarjolla vieläkin parempaa herkkua. Sain lähtövalmisteluita Haponlahdessa tehtäessä nimittäin todella jännittävän pestin Unnukan kipparin penkille. Pian tämän komennuksen jälkeen alus jo pukattiin irti laiturista ja kone laitettiin käymään. Rauhallisesti Unnukka lähti lipumaan eteenpäin ja minä aloin kääntämään sitä paluumatkalle sekä kokeilemaan ketjuohjauksen tuntumaa. Paljoa en ollut tätä manööveriä vielä ehtinyt suorittaa, kun konehuoneeseen johtavasta puheputkesta kuului käsky. "Emme palaa Oraviin tulojälkiämme pitkin!" Paluumatka tehtäisiinkin satamamanöövereiden helpottamiseksi ja siis aivan perustellusti, kylän pohjoispuolisen reimariviidakon kautta. Siis juuri sen saman, jonka ajoimme eilen peräkanaa Armidan kanssa! Pahoitellen puheputkeen aluksen turhaa mutkittelua, oikaisin sen takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaansa ja kysyin seuraavaksi omistajien lupaa soittaa oikeaoppiset lähtövihellykset. Kun lupa oli saatu ja homma suoritettu sekä tulevaa reittiä vielä syynätty kartasta, oli aika jatkaa Unnukan olemuksen tunnustelua.

Vaikka vauhtia pian lisättiin olivat aluksen liikkeet hyvin verkkaiset. Rauhoittavan tahdikas veden purskahtelu paapuurin kyljestä ja höyrykoneen suhina jäivät siitä päällimmäisenä mieleen. Lämpimän koneen voiteluöljyn ajoittain komentosillallekin asti kulkeutunut tuoksu, oli myös kuin tuulahdus entisajoilta, vaikken niitä ikäni puolesta olekaan saanut kokea. Herkkä ja todella tarkka ohjaus olivat myös yksi mieleen painunut yksityiskohta. Rauhallinen ja aivan pieni ohjauskettinkien kiristys aina alkuun ja sitten vain pieni kääntöliike, saivat aluksen kulkemaan piirun tarkasti juuri haluttuun suuntaan. Peräsin pysyi myös kuuliaisesti sille asetetussa asennossa.

Unnukan miehistö luonnolisesti seurasi koko ajan matkan edistymistä ja reittivalintojani, kuten varustajan toki tällaisissa tilanteissa kuuluukin. Punaisten ja vihreiden reimojen vilistäessä puolituntisen ajon jälkeen aluksen molemmin puolin olikin syytä olla tarkkana. Etenkin vastaantulevien osalta.

Aivan liian lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen alkoivat Oravin laiturit kuitenkin jälleen siintää saarien ja niemien takaa. Kysyin tässä vaiheessa kohteliaasti, halusivatko omistajat hoitaa rantautumisen itse, mutta sain kuitenkin ilokseni luvan jatkaa tähän asti hyvin mennyttä kipparointiani loppuun asti.

Noin kolmekymmentä metriä ennen laituriin tuloa laitettiin kone kokonaan vapaalle. Jo sitä ennen oli satamaan saapumisen merkiksi soitettu höyrypilliä ja laitettu kone käymään hitaampaa eteenpäin. Laiturin päässä oleva ja poijulla merkitty kivi aiheutti sen, että jouduimme ajamaan möljään hiukan jyrkemmässä kulmassa, kuin alunperin olin ajatellut. Se ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa vaan Unnukka kääntyi jopa ilman potkurivirtaa kuuliaisesti oikealle kurssille. Sitten vielä muutamaa metriä ennen rantaan tuloa pieni laiturin myötäinen oikaisu ja lyhyt koneen taaksepäin käyttö. Ja niin vain olin saanut kipparoida elämäni ensimmäistä, mutten toivottavasti viimeistä, kertaa oikeaa höyrylaivaa!



Näissä hyvin iloisissa tunnelmissa jatkoimme rantabaarin terassilla lounastamisen jälkeen Tähtimiehistön kanssa omaa matkaamme. Pitäen vauhdin noin seitsemän solmun kieppeillä saavuimme pian Savonlinnaan. Kyrönsalmi jätettiin tällä kertaa meidän osaltamme rauhaan, sillä päätimme vain kaataa maston ja hurauttaa itsemme suoraan 4,5 metrin alituskorkeuden lupaavan Laitaatsillan rautatiesillan ali Pihlajaveden puolelle.

Siitä matka jatkui muutaman rantautumisyrityksen jälkeen yhtäkyytiä aina Puumalan lähettyville Kylmäsaareen asti (495h). Noilla yrityksillä viittaan siihen, että paria paikkaa katsoimme sillä silmällä, mutta kun kello oli jo tässä vaiheessa sen verran paljon, emme viitsineet mennä häiritsemään niissä jo nukkumassa olleiden toisten venekuntien yöunia. Pitkän ja hikisen päivän jälkeen halusimme nimittäin vielä itse saunoa ja antaa laivakoiramme aivan vapaasti ulkoilla yöpaikaksi valikoidussa saaressa. Niihin tyhjä Kylmäsaari tarjosi paremmat olosuhteet.

M/s Olli perässänsä m/s Heinävesi ja m/s Eero.

M/s Jermac. 

M/s Hanhi. 

M/s Helga. Nämä kaikki alukset tulivat meitä vastaan Savonlinnan ja Puumalan välillä.

Laivakoira ihailemassa Kylmäsaaren kuuta.

Kun seuraava aamu sitten koitti, oli edessä pari pientä juttua. Edellispäivän aikana olin nimittäin huomannut pilssiveden pinnan hiukan nouseen. Tuumin asiaa ja tutkin pilssiä taskulampulla. Pari syytä tähän asiaan löytyikin pian. Toinen oli pohjakaivon toisen venttiilin tiivisteen aivan pieni vuoto, joka korjaantui juuruksen mutteria kiristämällä. Toinen ja vakavampi oli jäähdytysveden ulostuloputken pään vuoto, joka päästi vettä myös sisällepäin. Konehuoneen sisäseinää pitkin valuva pieni vesinoro oli kuitenkin onneksi helposti havaittavissa, joten eipä aikaakaan niin olin irroitellut moottorin päällä laipiossa kulkevan poistoputken kokonaan. Tähdeltä löytyvistä putkitarvikkeista rakentelin seuraavaksi kylkeen uuden messinkisen läpiviennin, jonka liimasin ja kiristin tiukasti paikoilleen.

104-vuotiaan Tähden eturauhasvaivat on nyt poistettu ja komea jäähdytysvesikaari lentää taas iloisesti ulos aluksen kyljestä.

Tämän remontin jälkeen hoidin vielä korsteenin sisällä kulkevan pakoputken yläpäässä olevan ja konetta vesisateelta suojaavan läpän uudelleenkiinnityksen. Se oli nimittäin lennähtänyt jo pari päivää aikaisemmin Suvasvedellä kokonaan pois paikoiltaan. Juuri, kun tämä homma oli valmistunut alkoi Kylmäsaaren rantaan puhaltaa erittäin navakka pohjoispuhuri, joka aivan väkisin halusi irroittaa meidät sekä laiturin rannasta. Kiireen vilkkaa laitettiinkin Tähti tämän takia kulkukannalle ja suunnattiin kohti Puumalaa.

Ja nyt on läppävikakin hoidettu päiväkirurgisin toimenpitein.

Kylmäsaaren laituri meinasi äkillisen myräkän tullessa lähteä mukaamme.

Puumalassa suoritettiin vain pikainen bunkraus ja vesivarantojen täydennys. M/s Hans ja m/s Rapid olivat siellä myös, joista ensimmäisen miehistöä morjestettiin Tähden kannelta käsin lyhyesti, ennen kuin taivallusta taas jatkettiin. Hätinvirta sekä Kutveleen avokanava ja kaikki muutkin "kohteet" ohitettiin myös kovaa kyytiä, sillä illaksi oli vielä ajatus ehtiä perille Joutsenoon. Loppumatkan ajaksi nostettiin vauhtia vielä entisestäänkin, sillä perän takaa oikealta takaviistosta tulleen aallokon keinuttelu tuntui silloin vähän vaimenevan.

Hämärä kuva, jossa aivan oikeanpuolimmaisena m/s Rapid.

M/s Hans.

Keikuttelua Suur-Saimaalla Koirasaarenselällä.

Viimein illalla noin kello seitseman aikoihin kahdenkymmenen viiden ajotunnin ja kolmen vuorokauden paluumatka Suur-Saimaalle saatiin päätökseen (500,5h). Tähti oli saanut luvan majailla Joutsenossa Likosenlahdella seuraavalla viikolla järjestettävään Vanhojen laivojen regattaan asti ja olla myös niiden ajan täällä ystävälaivansa m/s Turson kyljessä. Kummankaan laivan kipparit eivät regattaan työkiireiltään nimittäin ehtisi, mutta pääsivätpähän ainakin miehistöt näin kokemaan laivakansan tapaamisen ilot myös tänä kesänä!

Imatralaisen Veneveistämö Uuden Aallon valmistama Dolphin 40 Joutsenon Likosenlahdessa.

M/s White Cat II ja m/s Mississippi samassa satamassa.

M/s Ansa.

Aina on pientä remonttia.. Ei ehkä kaikkein kaunein kuva tähän loppuun, mutta eipähän ainakaan kenellekään tule harhakuvitelmia laivaharrastuksen auvoisuudesta. Tässä on nimittäin käynnissä Likosenlahdessa tapahtunut yöllinen hiuspinnin poistotyö septipumpusta.