Viimeinen kesälomaviikko Heinäveden reitillä

Tosiaan kesälomapäivämme alkoivat olla tältä erää loppuun käytetyt, sillä enää oli jäljellä vain vajaan viikon pyrähdys helteisellä Saimaalla. Kuopiosta irroittauduimme iltapäivällä, käytyämme ensi luonnollisesti kaupassa, täytettyämme Tähden vesi- ja polttoainesäiliöt sekä vajutettuamme septiä.

Kallamarina Kuopio.

Pientä laittoa se vaatii vaan.. Ennen kuin Kallamarinasta saatiin vettä Tähden tankkeihin, täytyi varastoista kaivella letkuklemmari ja korjata laiturin vesiletkun liitos kuntoon.

Vehmersalmi siinteli mielessä, mutta tuttavalaivamme tarjous tulla vielä yhdeksi yöksi heidän kaverikseen Ahvensaloon (759,5h) vei kuitenkin voiton. Vierailu siellä olikin oikein mukava ja tulipa siinä ohessa juhlistettua miehistömme keskuuteen sattuneita merkkipäiviäkin. Saaressa jo olleen Dollyn, Tähden sekä myöhemmin paikalle ajaneen Armidan lisäksi laituriin ilmestyi jossakin vaiheessa myös Koivuniemi.

M/s Koivuniemi rantautumassa Ahvensaloon.

Ahvensalo.

Aamulla sitten jatkettiin matkaa jo mainitun Vehmersalmen Millibaarin laivalaituriin. Ravintolaan jätettiin Kuopioon jääneen automme avaimet, jotka oli unohtunut - yllätys yllätys - antaa armidalaisille. He kun olivat lupautuneet viemään sen sataman läheiseltä parkkipaikalta kotipihalleen säilytykseen, kunhan vain palaavat takaisin kaupunkiin. Pysähdyksen aikana miehistö tietenkin myös ui ja hyppeli laiturilta veteen.

Seuraavaksi matka jatkui Suvasvettä kohden, jonka jälkeisellä eli itäpuolisella pienemmällä selällä uitiin taas. Sen jälkeen paahdettiin yhtä kyytiä, vain välillä viime talvena laituriinsa uponneen s/s Leppävirran edessä kunniakierroksen tehden, aina Karviolle asti kauppaan. Toivottavasti alus saatetaan takaisin samanmoiseen loistokuntoon, johon se edellisen joskus 2000 luvun alussa tapahtuneen pulahduksen jälkeen oli laitettu.

S/s Leppävirta.

S/s Leppävirta.

M/s Puijo muistaakseni Varisveden kohdilla.

Palokki.

Karvion sulut aukeavat.

Tunnin seisahduksen jälkeen suunnittiin Karviolta taas eteenpäin Kermajärvelle, jonka keskellä uimamanööverit jälleen kerran toistettiin. Viilentelyn jälkeen jatkoimme vielä sieltäkin matkaa aina Kerman kanavan alapuoliseen Kermankeitaan vierasvenesatamaan (767h). Syynä näin pitkään päivämatkaan oli Repola 2 -hinaajan kanssa sovitut treffit. He olivat nimittäin puskeneet tänne vastavirtaan aina Savonlinnasta asti.

Alusten kokoero on kyllä hurja. Värityksen yhtänäisyys vielä oikein korostaa ajatusta, että Tähti pääsi isoveljen kylkeen.

Repola 2:sen kylkeen kiinnityttyämme ilta meni laivajutuista tarinoidessa sekä saunoessa. Tietenkin myös uitiin ja paistettiin plättyjä. Laiturilla juuri saapumisemme aikaan vierailleen herrasmiehen kuulin olevan mahdollisesti kiinnostunut Tähden kotilaiturin suuresta Nils -hinaajasta. Se olikin ilouutinen, sillä nykyisen omistajan työkiireiden takia jo useamman vuoden seisonut alus kaipaisi itselleen uutta ja asiasta innostunutta omistajaa. Toivottavasti kaupat saadaan sovittua ja hienon työhistorian omaava laiva pääsee taas kulkukannalle. Tämä toimikoon rohkaisun lisäksi samalla myös Nilsin epävirallisena myynti-ilmoituksena!

Mukavan pysähdyksen jälkeen oli jotenkin haikeata lähteä seuraavana päivänä jatkamaan ajelua kohti Oravia. Taas tottakai uitiin sekä matkalla, että perillä, muttei sekään riittänyt pesemään pois jälleen kerran mieleen hiipivää kesän loppumisen aiheuttamaa surumielisyyden tunnetta. Mukavaa kuitenkin oli katsoa, kuinka miehistö mukaan lähteneine kavereineen nautti täysin rinnoin vesillä olosta. Oravissakin oli uimahommat lopulta lopetettava kapteenin mahtimääräyksellä kello yhdentoista aikaan illalla, jolloin satama ympärillä oli jo tyystin hiljentynyt. Päivästä jäi mieleen myös ruuhkaksi asti yltynyt huviveneliikenne Heinäveden reitillä. Juuri ollenkaan valehtelematta... Vihovuonteen ja Pilpan välillä tuli vastaan kymmenen alusta!

Kuvia Oravista.

Tästä Oravin laivasta en vieläkään tiedä sen enempää. En tohtinut myöskään mennä kumiveneellä liian lähelle ihmettelemään yksityisrannassa olevaa alusta. Hienolta se kuitenkin näyttää!

Oravin aamusaunan jälkeen vilkaisin vielä uudemman kerran Wickströmin vaihdelaatikon pakkipannan säätömutterin lukitusta. Se oli nimittäin edellisenä päivänä alkanut mietityttämään, kun olin talinauhaboksin rasvakuppia kiristäessäni huomannut potkuriakselin hiipivän vapaan ollessa kytkettynä muutaman nykäyksen verran todella hitaasti taaksepäin. Se tarkoitti tietenkin sitä, että lukitusmutteri oli liian tiukalla. Tästä syystä löysäsin sitä 1/6 osa kierroksen verran. Oraviin tullessamme tuntui kuitenkin siltä, ettei laiva ottanut pakkia koko tehollaan. Näin ollen kiristin mutterin nyt takaisin viime keväänä asetettuun tiukkuuteen. Sen jälkeen laitoin koneen käymään ja asetin vaihdekepin hiukan komentosillalle merkittyä vapaakohtaa edemmäs, jolloin itseasiassa laatikon kyljestä lähtevä alkuperäinen vaihdetanko osoitti vielä selkeämmin suoraan ylöspäin eli kohti virallista vapaa-asentoa. Tällöin ryömimistä ei esiintynyt. Tästä päästäänkin lopputulemaan, että vaihdevivusto(kin) kaipaisi syssymmällä pientä hienosäätöä!

M/s Puijo Oravissa menossa kohti Kuopiota.

Puolituntisen remonttijumpan jälkeen lähdettiin taas liikenteeseen. Matka suuntautui ensin Tuunaanselän yli Pienelle Haukivedelle ja sieltä sitten Haapavedellle. Uimataukoja unohtamatta puksuttelimme aina Hopeasalmen Sulosaareen eli Savonlinnaan asti (Wickströmin tuntimittarin lukema 774,5h). Täällä meitä oli vastassa Hans Nielsen ja Aili, joiden väliin ajaa sujautimme itsemme. Muiden ottaessa osaa Hansin kipparin tuomaroimaan uimahyppykisaan pakkasin minä vaivihkaa reppuni ja kiirehdin Parikkalan kautta Kiteelle vievään junaan. Regatan jälkeen Rääkkylään jäänyt automme oli nimittäin haettava sieltä vihdoinkin pois, jotta miehistö pääsisi aamulla siirtymään sillä takaisin Etelä-Suomeen. Siinäpä ilta sitten vierähtikin. Plussana tietenkin sauna Hansilla ja letunpaisto Tähdellä! Tässä kirjoitellessa alkaa väistämättä miettimään, kuinka paljon ihminen jaksaakaan syödä lettuja ja saunoa? Näköjään aika paljon!

Seuraavan aamupäivän kuviot olivat varsin selkeät. Tähti ja hotelli Casinon parkkipaikalla yöpynyt auto vaihtoivat paikaansa Haislahden puolelle Citymarketin laituriin, jossa matkatavarat ja miehistö siirrettiin jälkimmäiseen. Sen jälkeen kippari pyöritteli Tähden tankkaus- ja septilaitureiden kautta matkalle kohti Vekaraa ja Puumalaa. Aurinko paistoi, mutta nyt tuli vaihteeksi muutama vesi/ukkoskuurokin. Kovin myräkkä kuitenkin väistettiin.

Kirkkoveneitä tuli vastaan Olavinlinnan kiertävässä Linnanvirrassa.

Sesonki on päällä. Aluksia Pitkällä Pihlajavedellä.

Puumalaan matkalla ollut m/s Wihtori Lapinsalmessa Härkinsalon kupeella.

Välillä satoi vettä oikein kunnolla.

M/s Tapio.

M/s Hanhi.

Justus -proomu ja puskija, jonka nimeä en tiedä.

Ollessani vielä jossakin Kesamonsaaren ja Kokonsaaren väliselllä väylällä kuulin kuinka m/s Rudolf varoitteli VHF:llä Vekaran lossia tulostaan ylävesiltä päin. Tästä syystä tartuin puhelimeeni ja pirautin aluksen kipparille ja sovimme tärskyt Siltakemmakoiden valtaamaan Puumalan satamaan. Hän oli kysynyt luvan pysähtyä kaupassakäynnin ajaksi Imatran Lammassaaresta käsin risteilyitä ja myös kaikenlaista tilausliikennettä hoitavan m/s Emman kylkeen. Minä puolestani kiinnityin paikalle päästyäni Rudolfin kylkeen. Puolituntisen stopin aikana, jolloin edes Wickström ei Tähden konehuoneessa vaiennut, saatiin tehtyä yhteinen suunnitelma ajaa yöksi aina Aittasaareen asti, jotta minun seuraavan aamun matka Niskalammille ei muodostuisi turhan pitkäksi. Huomiseksi illaksi olisi nimittäin vielä siirryttävä leipää pöytään tuovan sorvin ääreen eteläisempään osaan maatamme.

M/s Rudolf.

Rudolf ajamassa keulaa rantaan Lamposaaressa.

Peräkanaa köröttelimme leppoisalla matkavauhdilla Puumalasta ensin Hätinvirtaan ja siitä Parkonpään ohi Petraselän yli Aittasaareen. Sääennustetta vastustava sivutuuli teki kuitenkin saareen kiinnittymisestä vähemmän houkuttelevan, joten Rudolfin kipparin ehdotuksesta päätimme kokeilla viereisen Lamposaaren etelän puoleista lahdukkaa. Tässä pieni video Rudolfista.

Tähti, Rudolf ja Tapola Lamposaaressa. Harmi, kun Tapolan ahteri jäi puuttumaan kuvasta.

Ja sepäs olikin mukava paikka! Jopa niin mukava, että siellähän oli muitakin, nimittäin suuri Tapola oli kyljestään lahdelman itärannalla kiinni. Ilta saaressa meni rattoisasti paikalla olleiden kanssa tarinoidessa ja Tähden sisätiloja järjestellessä. Aamun valjettua olikin sitten viimeisen etapin aika. Kun se oli ajettu, kiinnittyi Tähti omalle paikalleen Niskalammin kotilaituriinsa (787,5h) ja niin oli kesäreissu 2018 suoritettu! Takana oli kaksi helteisellä Saimaalla vietettyä kuukautta ja 133 ajotuntia.

Vuoden 2018 Wanhojen Laiwojen Regatta

Kuten edellisestä jutusta saitte jo lukea, oli tämän vuoden Saimaan alueen vanhojen työaluksien regattaa päätetty viettää Rääkkylän Paksuniemessä. Tämä vuoden 2013 vierassatamaksi valittu, perinteinen sekä aikoinaan hyvin vilkasliikenteinen laivaranta ja meijeripaikka, tarjoilikin tapahtumalle oikein hienot puitteet. Järjestävän tahon, eli Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen pohjoisen jaoston, aluksia olikin jo paikalla meidän kurvatessa tiistai-iltana eli muutamaa päivää ennen varsinaisen kokoontumisen alkamista laituriin (739h). Pelkästään lomailemassa he eivät siellä todellakaan olleet, sillä laivojen laituriksi paikalle tilattuja tukkinippuja oli Pihka-hinaajalla puskettu pitkin päivää paikoilleen aallonmurtajan viereen.

Käytyäni seuraavana aamuna Joensuussa ostamassa Tähteen uuden akun ja siirrettyäni aluksemme sille osoitetulle paikalle huoltolaiturin läheisyyteen, pääsin minäkin mukaan näihin valmistelupuuhiin. Päivän aikana lisääntyi muutenkin alusmäärä jatkuvasti, ja niin nippujen päällä ja rannassa hääräili lopulta melkoinen määrä porukkaa. Pari kulkusiltaa ja osa nippujen varaan tulevasta kävelytiestä ehdittiin helteisessä säässä saada valmiiksi ennen iltaa, mutta paljon jäi vielä tekemistä seuraavillekin päiville. Tosin silloin minä olin jo hyljännyt miehistöni ja alukseni työkiireideni vuoksi.

Minulle kerrottiin myöhemmin, että valtaosa laivoista oli saapunut satamaan jo torstai-iltaan mennessä. Perjantaina yksi viimeisistä paikalle ennättäneistä oli puolestaan Turso, joka kiinnittäytyi Tähden kylkeen. Näin ollen itä-kaakkoon päin osoittavan ja pohjaan ankkuroidun laiturin varassa oli lopulta kolme alusta Turso, Tähti sekä sisarlaivansa Koski, josta ottamani valokuvan onnistuin kadottamaan kamerastani. Tässä kuitenkin linkki Luston sivuilta löytyvään kuvaan Koskesta. Pohjois-Savon Wanhojen Laiwojen sivulta kohdasta alukset löytyy myös lisää tietoa hinaaja-Koskesta.

Viikonlopuksi oli luvattu hiukan edeltäviä päiviä tuulisemmat ja sateisemmat olosuhteet, mutta kukaan tuskin uskoi vinkan yltyvän sellaisiin lukemiin, joihin perjantai-iltana lopulta päästiin. Aluskolmikko alkoi nimittäin todenteolla kiskomaan laituria mukanaan kohti rantaa. Onneksi miehistöt olivat hilpeästä regattatunnelmasta huolimatta valppaina ja tuulen voimasta irronneen Tähden keulaköyden aiheuttama vaaratilanne saatiin korjattua vedättämällä Turson koneella laivat takaisin laituriin. Sen jälkeen Turso vielä irroitettiin Tähden kyljestä ja siirrettiin kiinteärakenteiseen mantereen puoleiseen huoltolaituriin. Yhteistyöllä tästäkin siis selvittiin. Sen verran tilanne kuitenkin sotki meininkiä, ettei aluksista ole tarjolla ainoatakaan yhteiskuvaa.

Seuraavana aamuna myräkän jo laannuttua palasi kippari taas Tähdelle vain huomatakseen, kuinka kaikki oli paria naarmua lukuunottamatta kunnossa. Pienien nokkaunien jälkeen loppupäivä menikin oikeastaan sadetta pidellessä ja muutamille vieraille Tähteä esitellessä. Itsekin ehdin katsastamaan regattaohjelmaan kuuluvan avoimienovienpäivän lopuksi joitakin laivoja. Suurin mielenkiinto kohdistui minulle vielä ennen näkemättömään Repola 2 -hinaajaan, jonka miehistö sattui vain olemaan juuri samaan aikaan tutustumassa Tähteen. Näin ollen tarkempi esittelykierros antoi vielä odottaa itseään.

Illan päälle oli sitten tarjolla harvinaista herkkua, kun jo Joensuussa käymisessä minua auttanut kaverini saapui Tähdelle puolisonsa ja kitaransa kanssa. Siitä musiikkielämyksestä riittää nimittäin mukavaa muisteltavaa pitkäksi aikaa! Kiitoksia todella paljon sinnepäin! Sen verran tuuli myllersi vielä Paksuniemessä lauantainakin, että illalla kesken musisoinnin vedimme laiturin tukemiseen tarkoitetun haruksen Tähden keulasta kauas rantaan.

Sunnuntaina alkoi laivoja lähteä heti aamusta pitäen kotimatkalle. Me kuitenkin päätimme vaihtaa vain paikkaa tukkinipuille Lypsyniemi ja Raja 60 aluksien väliin. Niin pääsimme jatkamaan regattatunnelmointia vielä yhdeksi illaksi ja päiväksi.

Muiden kiireiden takia lähtömme viivästyi seuraavana päivänä lopulta aina iltaan saakka, johon mennessä miehistömmekin oli jo ehtinyt kutistua yhdellä hengelle. Jo matkaan lähtenyt Armida oli nimittäin varastanut meiltä yhden jäsenen itselleen. Tästä johtuen ajoimme samalta istumalta aina Enonkoskelle saakka, jossa Tähti kiinnitettiin puolenyön tietämissä Armidan kylkeen.

Enonkoski. Vasemmalla Wihtori.

Aamulla päästiin todella hulppeat tilat omaavan m/s Wihtorin miehistön tarjoamalla autokyydillä parin kilometrin päähän kylälle kauppaan. Sen jälkeen ostettiin myöhemmin mudan makuiseksi todettua järvilohta rannan kalastajilta. Ja tutustuttiinpa vihdoinkin myös jo mainittuun Repola 2:seen, joka oli kiinnittyneenä viereiseen laituriin. Etsikääs tämäkin laiva Pohjois-Sawon Wanhojen Laiwojen alusluettelosta.

Mikäpä sitä olikaan katsellessa, kun paatti oli niin erinomaisessa kunnossa. Varustajapariskunta harmitteli, että takahytti oli vielä rakentamatta, vaikka se oli siitä huolimatta täysin asuttavassa kunnossa. Ja tottakai laivaharrastukseen kuuluvasti joitakin muitakin kohtia oli myös viimeistelemättä. Mutta kyllä minun huomioni kiinnittyi ennemminkin siihen tosiasiaan, että kahdessa vuodessa kuulin heidän rakentaneen kaiken tälle mallille. Siihen urakkaan on sisältynyt myös vajaan sadan neliön kokoinen pohjapeltienvaihtotyömaa. Siihenpä ei oikein voi muuta sanoa, kuin.. Uskomatonta!

Vahva muistijälki Repola 2:seen tutustumisen lisäksi jäi tästä pysähdyksestä myös laiturista irroittautumisesta ja matkasta seuraavaan satamapaikkaan Linnansaareen. Ne manööverit toteutettiin nimittäin Armidan kanssa kyljikkäin. Yön jäljiltä lisäsimme vain pari pitkittäissuuntaista vetoa poistavaa köyttä laivasta toiseen (joista toinen tosin katkesi lähtömanööverien aikana). Sen jälkeen hyrskäytimme molemmat koneet käyntiin. Tähdellä vedätettiin ahterit irti laiturista ja kun vapauttava huuto "ohi menee" kuultiin, irroitettiin Armidan springiköysi ja Tähdestä laitettiin pakki päälle. Huuto oli tarpeen sen takia, että jo aamulla takaamme poistuneen m/s Ekan tilalle oli parkeerannut huvivene. Armidan edessäkin oli pienempi vene hankaloittamassa manööveriä. Näin ollen springillä oli saatava perän kulma oikeaksi, jotta molemmat paatit saatiin väistettyä.

Asiassa ei olisi ollut sen kummempia haasteita, ellei virta olisi painanut meitä hiljokseen takaisin laituriin ja Tähden perän takana ei olisi ollut poijua. Kompensoin kahden aluksen massaan tottumattomana liikaa virran vaikutusta ja potkaisin köydet ensin kiristettyäni oikein voimalla aluksien ahtereita irti laiturista. Tästä syystä Tähden perä kääntyi hitusen verran liikaa ja alkoi mennä pakitettaessa suoraan päin poijua. Näin ollen ei auttanut muu kuin pyytää Armidaa peruuttamaan voimallisesti, jotta taaksepäin oleva liikkeemme jatkuisi sen aikaa, kun Tähden veto olisi pois. Poijun painuttua potkurin etupuolelle jäi Armidan koko ajan peruuttaessa Tähden hommaksi enää peruutuksen avustaminen ja suunnanpito. Ne onnistuivatkin yllättävän kätevästi käyttämällä konetta peräsin koko ajan oikealle käännettynä aina välillä pakilta eteenpäin ja pitämällä keulapotkurilla sivuttaisliikkeemme minimissään. Kun aluspakettimme oli selvillä vesillä käänsin Tähden vaihteen eteenpäin ja oikean kulkusuunnan saavutettuamme Armidakin teki niin.

Pari tuntinen matka Linnansaareen meni oikein mukavasti. Veto oli päällä molemmilla aluksilla koko ajan ja matkavauhdiksi saatiin näin reilut seitsemän solmua. Navigointi ja ohjailu sen sijaan tapahtui vuorotellen molemmilta paateilta. Näin myös kipparit pääsivät vapaavuorollaan paistattelemaan kahvikuppi kädessä helteistä kesäpäivää täkille. Pienen videonkin aiheesta kuvasin, joten tässä Teille sellainen.

Linnansaareen (747h) oli tulossa myös Repola 2, joka myöhemmin matkaan lähtemisestä huolimatta melkein tavoitti meidät. 7,8 solmua taisi kippari mainita aluksen matkanopeuden olleen tuolla siirtymällä. Kohteliaasti annoimme suurimman kiinnittyä ensin möljän järven puoleiselle laidalle. Sen jälkeen ajoimme pienemmät laivat sen molemmin puolin. Ilta kului rattoisasti liikkeellelähtiessä Repolan kyljelle unohtuneita uimatikkaita korjaillen, tarinoiden, laivakoirien toilailuita seuraillen ja tietenkin uiden. Pari purjevenettäkin tuli hyvillä mielin laivojen tarjoamaan tuulensuojaan viettämään lämmintä kesäiltaa.

Linnansaari.

M/s Ville.

Seuraavana aamupäivänä matkamme jatkui puolestaan kohti Varkautta regattamuodostelmassa samaan aikaan Linnansaaren Sammakkoniemestä irtaantuneiden Nerkoon, Villen, Pihkan ja Pulkon kanssa. Se oli meille Armidan kanssa tosin vain välietappi, sillä tämän legin päätepysäkiksi oli suunniteltu Konnuksen vanhaa kanavaa. Taipaleen kanavan kahvilassa hörppäsimme kuitenkin kello viiden iltapäiväkahaveet sillä sulkua ei aukaista pelkästään huviliikenteelle arkisin kello 6.30-8.00 ja 15.00-18.00 välillä.

Ainaista harmia! Raakavesipumppu alkoi heittämään vettä oikein kunnolla konehuoneen lattialle. Ei auttanut vaikka vaihdoin tiivistyksessä käytettävän vaseliinin jäykempään. Remonttia tulossa siis..

Aina yhtä kaunis Leppävirta ohitettiin, aivan kuten sitä ennen Unnukkakin sivuutettiin, ennen kuin saavuimme vihdoin Konnukseen (754h). Siellä ajoimme tottunein ottein vanhaan kanavaan ja riensimme auttamaan perässämme tullutta ja Taipaleen jälkeen yhdenhengen miehistöllä liikkunutta Armidaa rantaan. Jalkapalloa ja hampurilaisten paistamista taisi ohjelmamme tästä eteenpäin sisältää. Eikä myöhäistä kipparikokousta yömyssyineenkään tietenkään unohdettu.

Tämänkin Konnuksesta nappaamani kuvan mokasin, kun Armida ei näy kunnolla..

Seuraava ja tämän periodin viimeinen siirtymä vei meidät sitten Kuopion Maljalahteen (756h), jossa olimme saaneet luvan kiinnittyä vielä Pohjois-Karjalan reissulla olevan m/s Koivuniemen peräpaalupaikalle. Se olikin oikein mukava ja helpottava juttu, jonka otimme kiitollisina vastaan, sillä näin pystyimme turvallisilla mielin jättämään laivamme pariksi päiväksi odottelemaan viimeisen kesälomaviikon ajoja.

Viimeisellä Kallaveden pätkälläkin ajettiin kyljikkäin jonkin matkaa. Näin Armidan kippari ehti rauhassa järjestellä paikkoja ja siivota aluksensa ennen satamaan tuloa. Jossakin vaiheessa tuli joku lossikin vastaan..

Kahdenkymmenenviiden tunnin kotimatka osa 2/2.

Oraviin saavuttaessa meitä odotti siellä todella iloinen yllätys. Lappeenrantalainen ja meille tuttu s/s Unnukka oli nimittäin kiinnittyneenä lahden itäpuoliseen laivalaituriin. Aluksen omistajat suostuivat vielä siirtämään upeaa laivaansa muutaman metrin taaksepäin niin saimme sujautettua Tähden sen ja aivan laiturin etulaitaan ennen meitä kiinnityneen Armidan väliin. Pian olivatkin toisiin aluksiin tehtävät vierailukäynnit täydessä vauhdissa. Kuten tapoihin kuuluu, kaikki laivat tutkittiin niiden aikana huolellisesti ja loppuiltaa siivitettiin tietenkin vielä yhteisellä saunalla ja letunpaistolla.

S/s Unnukka, m/s Tähti ja m/s Armida Oravissa.

Aamulla kokoonnuttiin sitten unihiekan edelleenkin verestämin silmin lunastamaan illalla tehtyä lupausta. Unnukan halkoboksi oli nimittäin luvattu illan tiimellyksessä käydä porukalla täyttämässä viereisen Haponlahden kanavan laiturissa. Reilut neljä kuutiota kuivaa koivuhalkoa odottivat siellä kantajiaan. Niillä Unnukan kerrottiin pääsevän lomansa lopuksi helposti takaisin kotikulmilleen Lauritsalaan ja tarvittaessa vielä paljon pidemmällekin.

Kun viimeisetkin olivat saaneet aamupalansa syötyä ja reilua tuntia aiemmin lämpiämään laitettu höyrykattila oli saavuttanut riittävän höyrypaineen, soitimme sitten oravilaisten kuuluville komeat kolme lähtövisseliä ja läksimme matkaan. Eilisestä hitusen voimistunut lounaan puoleinen tuuli ei keikutellut vakaan oloista Unnukkaa juuri nimeksikään ajaessamme noin kuuden solmun vauhdilla kohti halostuslaituria. Höyrykone puhisi ja suhahteli rauhoittavasti ja konehuoneessa riitti mielenkiintoista katsottavaa ja ihmeteltävää koko mukaan päässeelle porukalle. Perille päästyämme kiinnittäydyimme kaikessa rauhassa tyyrpuurin puolelta tukevaan möljään, lankonki laitettiin paikoilleen ja ryhdyttiin kolmen laivan miehistöjen voimin hommiin. Noin tuntia myöhemmin hikinen urakka paketoitiin kahvittelemalla mitä parhaimmassa säässä Unnukan kannella.

Sen lisäksi, että minulle tämä minireissu oli elämäni ensimmäinen höyrylaivamatka, oli loppumatkan ajaksi tarjolla vieläkin parempaa herkkua. Sain lähtövalmisteluita Haponlahdessa tehtäessä nimittäin todella jännittävän pestin Unnukan kipparin penkille. Pian tämän komennuksen jälkeen alus jo pukattiin irti laiturista ja kone laitettiin käymään. Rauhallisesti Unnukka lähti lipumaan eteenpäin ja minä aloin kääntämään sitä paluumatkalle sekä kokeilemaan ketjuohjauksen tuntumaa. Paljoa en ollut tätä manööveriä vielä ehtinyt suorittaa, kun konehuoneeseen johtavasta puheputkesta kuului käsky. "Emme palaa Oraviin tulojälkiämme pitkin!" Paluumatka tehtäisiinkin satamamanöövereiden helpottamiseksi ja siis aivan perustellusti, kylän pohjoispuolisen reimariviidakon kautta. Siis juuri sen saman, jonka ajoimme eilen peräkanaa Armidan kanssa! Pahoitellen puheputkeen aluksen turhaa mutkittelua, oikaisin sen takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaansa ja kysyin seuraavaksi omistajien lupaa soittaa oikeaoppiset lähtövihellykset. Kun lupa oli saatu ja homma suoritettu sekä tulevaa reittiä vielä syynätty kartasta, oli aika jatkaa Unnukan olemuksen tunnustelua.

Vaikka vauhtia pian lisättiin olivat aluksen liikkeet hyvin verkkaiset. Rauhoittavan tahdikas veden purskahtelu paapuurin kyljestä ja höyrykoneen suhina jäivät siitä päällimmäisenä mieleen. Lämpimän koneen voiteluöljyn ajoittain komentosillallekin asti kulkeutunut tuoksu, oli myös kuin tuulahdus entisajoilta, vaikken niitä ikäni puolesta olekaan saanut kokea. Herkkä ja todella tarkka ohjaus olivat myös yksi mieleen painunut yksityiskohta. Rauhallinen ja aivan pieni ohjauskettinkien kiristys aina alkuun ja sitten vain pieni kääntöliike, saivat aluksen kulkemaan piirun tarkasti juuri haluttuun suuntaan. Peräsin pysyi myös kuuliaisesti sille asetetussa asennossa.

Unnukan miehistö luonnolisesti seurasi koko ajan matkan edistymistä ja reittivalintojani, kuten varustajan toki tällaisissa tilanteissa kuuluukin. Punaisten ja vihreiden reimojen vilistäessä puolituntisen ajon jälkeen aluksen molemmin puolin olikin syytä olla tarkkana. Etenkin vastaantulevien osalta.

Aivan liian lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen alkoivat Oravin laiturit kuitenkin jälleen siintää saarien ja niemien takaa. Kysyin tässä vaiheessa kohteliaasti, halusivatko omistajat hoitaa rantautumisen itse, mutta sain kuitenkin ilokseni luvan jatkaa tähän asti hyvin mennyttä kipparointiani loppuun asti.

Noin kolmekymmentä metriä ennen laituriin tuloa laitettiin kone kokonaan vapaalle. Jo sitä ennen oli satamaan saapumisen merkiksi soitettu höyrypilliä ja laitettu kone käymään hitaampaa eteenpäin. Laiturin päässä oleva ja poijulla merkitty kivi aiheutti sen, että jouduimme ajamaan möljään hiukan jyrkemmässä kulmassa, kuin alunperin olin ajatellut. Se ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa vaan Unnukka kääntyi jopa ilman potkurivirtaa kuuliaisesti oikealle kurssille. Sitten vielä muutamaa metriä ennen rantaan tuloa pieni laiturin myötäinen oikaisu ja lyhyt koneen taaksepäin käyttö. Ja niin vain olin saanut kipparoida elämäni ensimmäistä, mutten toivottavasti viimeistä, kertaa oikeaa höyrylaivaa!



Näissä hyvin iloisissa tunnelmissa jatkoimme rantabaarin terassilla lounastamisen jälkeen Tähtimiehistön kanssa omaa matkaamme. Pitäen vauhdin noin seitsemän solmun kieppeillä saavuimme pian Savonlinnaan. Kyrönsalmi jätettiin tällä kertaa meidän osaltamme rauhaan, sillä päätimme vain kaataa maston ja hurauttaa itsemme suoraan 4,5 metrin alituskorkeuden lupaavan Laitaatsillan rautatiesillan ali Pihlajaveden puolelle.

Siitä matka jatkui muutaman rantautumisyrityksen jälkeen yhtäkyytiä aina Puumalan lähettyville Kylmäsaareen asti (495h). Noilla yrityksillä viittaan siihen, että paria paikkaa katsoimme sillä silmällä, mutta kun kello oli jo tässä vaiheessa sen verran paljon, emme viitsineet mennä häiritsemään niissä jo nukkumassa olleiden toisten venekuntien yöunia. Pitkän ja hikisen päivän jälkeen halusimme nimittäin vielä itse saunoa ja antaa laivakoiramme aivan vapaasti ulkoilla yöpaikaksi valikoidussa saaressa. Niihin tyhjä Kylmäsaari tarjosi paremmat olosuhteet.

M/s Olli perässänsä m/s Heinävesi ja m/s Eero.

M/s Jermac. 

M/s Hanhi. 

M/s Helga. Nämä kaikki alukset tulivat meitä vastaan Savonlinnan ja Puumalan välillä.

Laivakoira ihailemassa Kylmäsaaren kuuta.

Kun seuraava aamu sitten koitti, oli edessä pari pientä juttua. Edellispäivän aikana olin nimittäin huomannut pilssiveden pinnan hiukan nouseen. Tuumin asiaa ja tutkin pilssiä taskulampulla. Pari syytä tähän asiaan löytyikin pian. Toinen oli pohjakaivon toisen venttiilin tiivisteen aivan pieni vuoto, joka korjaantui juuruksen mutteria kiristämällä. Toinen ja vakavampi oli jäähdytysveden ulostuloputken pään vuoto, joka päästi vettä myös sisällepäin. Konehuoneen sisäseinää pitkin valuva pieni vesinoro oli kuitenkin onneksi helposti havaittavissa, joten eipä aikaakaan niin olin irroitellut moottorin päällä laipiossa kulkevan poistoputken kokonaan. Tähdeltä löytyvistä putkitarvikkeista rakentelin seuraavaksi kylkeen uuden messinkisen läpiviennin, jonka liimasin ja kiristin tiukasti paikoilleen.

104-vuotiaan Tähden eturauhasvaivat on nyt poistettu ja komea jäähdytysvesikaari lentää taas iloisesti ulos aluksen kyljestä.

Tämän remontin jälkeen hoidin vielä korsteenin sisällä kulkevan pakoputken yläpäässä olevan ja konetta vesisateelta suojaavan läpän uudelleenkiinnityksen. Se oli nimittäin lennähtänyt jo pari päivää aikaisemmin Suvasvedellä kokonaan pois paikoiltaan. Juuri, kun tämä homma oli valmistunut alkoi Kylmäsaaren rantaan puhaltaa erittäin navakka pohjoispuhuri, joka aivan väkisin halusi irroittaa meidät sekä laiturin rannasta. Kiireen vilkkaa laitettiinkin Tähti tämän takia kulkukannalle ja suunnattiin kohti Puumalaa.

Ja nyt on läppävikakin hoidettu päiväkirurgisin toimenpitein.

Kylmäsaaren laituri meinasi äkillisen myräkän tullessa lähteä mukaamme.

Puumalassa suoritettiin vain pikainen bunkraus ja vesivarantojen täydennys. M/s Hans ja m/s Rapid olivat siellä myös, joista ensimmäisen miehistöä morjestettiin Tähden kannelta käsin lyhyesti, ennen kuin taivallusta taas jatkettiin. Hätinvirta sekä Kutveleen avokanava ja kaikki muutkin "kohteet" ohitettiin myös kovaa kyytiä, sillä illaksi oli vielä ajatus ehtiä perille Joutsenoon. Loppumatkan ajaksi nostettiin vauhtia vielä entisestäänkin, sillä perän takaa oikealta takaviistosta tulleen aallokon keinuttelu tuntui silloin vähän vaimenevan.

Hämärä kuva, jossa aivan oikeanpuolimmaisena m/s Rapid.

M/s Hans.

Keikuttelua Suur-Saimaalla Koirasaarenselällä.

Viimein illalla noin kello seitseman aikoihin kahdenkymmenen viiden ajotunnin ja kolmen vuorokauden paluumatka Suur-Saimaalle saatiin päätökseen (500,5h). Tähti oli saanut luvan majailla Joutsenossa Likosenlahdella seuraavalla viikolla järjestettävään Vanhojen laivojen regattaan asti ja olla myös niiden ajan täällä ystävälaivansa m/s Turson kyljessä. Kummankaan laivan kipparit eivät regattaan työkiireiltään nimittäin ehtisi, mutta pääsivätpähän ainakin miehistöt näin kokemaan laivakansan tapaamisen ilot myös tänä kesänä!

Imatralaisen Veneveistämö Uuden Aallon valmistama Dolphin 40 Joutsenon Likosenlahdessa.

M/s White Cat II ja m/s Mississippi samassa satamassa.

M/s Ansa.

Aina on pientä remonttia.. Ei ehkä kaikkein kaunein kuva tähän loppuun, mutta eipähän ainakaan kenellekään tule harhakuvitelmia laivaharrastuksen auvoisuudesta. Tässä on nimittäin käynnissä Likosenlahdessa tapahtunut yöllinen hiuspinnin poistotyö septipumpusta.