Tähtivierailu Antero Tuukkasen luona osa 2/4.

Sitten toinen osio kirjoitelmasta, jossa käsitellään tapaamista Suur-Saimaan Wanhojen Laiwojen regattaperinteen alulle laittajan, Antero Tuukkasen kanssa..

Tässä vaiheessa iltaa täytyi tietenkin sitten kysyä, mistä innostuminen laivoihin oli oikein alunperin saanut alkunsa? Tähän Tuukkanen vastasi kertomalla kuusi tuntia suuntaansa kestäneistä lapsuusajan moottorivenematkoista, joita tehtiin kotikaupungista Vaasasta pitäen perheen mökille. Näistä reissuista jäi jäljelle lähtemätön kiinnostus mereen ja ylipäätään vesillä kulkemiseen. Jos oikein ymmärsin, niin puuvene olisi ollut se tähän yhtälöön kaikkein täydellisimmin sopinut vaihtoehto. Rautalaivahommiksi se kuitenkin lopulta meni ja oman aluksen hankinnasta selvisi vielä tämän vastauksen sivujuonteena sekin, että alkujaan Tuukkanen oli yrittänyt päästä miehistöksi/osakkaaksi höyrylaivaporukoihinkin, muttei se jostakin syystä ollut oikein ottanut kipinää, vaikka niissä puuhissa oli jo tuolloin mukana useita tuttavia. Ymmärsin, että asia oli suurelta osin kilpistynyt tunteeseen jonkinlaisesta sisäpiirihommasta. Oma laiva oli kuitenkin saatava, ja kuten kerrottua, sattui Gutzeit sopivasti juuri niihin aikoihin myymään autokuljetuksen kehittymisen takia ylimääräiseksi jäänyttä kalustoaan.

Päivätyönsä Tuukkanen on tehnyt myöskin Enso-Gutzeitin palveluksessa, sen henkilökuntalehden päätoimittajana. Tästä vuosikymmeniä kestäneestä elämänvaiheesta ja sen aikana syntyneistä tuotoksista löytyy netistäkin paljon viitteitä. Ei siis ole ihme, että sivusimme jutustelutuokiomme aikana myös moneen otteeseen puun vesikuljetuksen vaiheita. Mieleen näistä jäi esimerkiksi Mopro Oy:n puskijakokeilu, joka lienee ollut ensimmäinen laatuaan sisävesillä. Tämä keulapotkurillakin varustettu rakennelma kantoi nimeä Ensopusku. Se johti lopulta siihen, että puutavaran ja sellupaalien kuljetukseen rakennettiin kanavantäyteinen moottoriproomu, jonka peräosassa oli kiinteä omalla moottorilla ja komentosillalla varustettu työntöyksikkö. Se ajoi Saimaalta aina Kotkaan ja Haminaan asti, jossa lasti siirrettiin sitten suurempaan laivaan. Pikkuhiljaa markkinoille alkoi kuitenkin tulla, ilmeisesti alunalkaen saksalaisten kehittämä ja nykyisinkin käytössä oleva, Saimaan kanavan mitoilla oleva avomerikelpoinen laivamalli, ja niin tämä välivaihe jäi lopulta historiaan.

Gutzeitin vuonna 1971 suorittamasta S/s Salaman nostosta sikisi myös lyhyt keskustelu, vaikka Tuukkasen kertoman mukaan hän ei ollut tuolloin vielä yhtiön palveluksessa. Hän kuitenkin muisteli nähneensä Laitaatsillassa nosto-operaatiosta kuvatun filmin, jonka hän oletti löytyvän nykyisin todennäköisesti Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistosta ELKA:sta Mikkelistä. Minäkin muistan nähneeni valokuvia nostosta useampaan otteeseen ja löytyy niitä myös tästä seuraavasta Salamasta kertovasta YouTube-videosta, mutta tuollaisesta alkuperäisestä kaitafilmitallenteesta en ole koskaan kuullutkaan. Olisipa mielenkiintoista päästä tutustumaan! Jos on tuollainen elokuva vaipunut historian hämärään, niin on kuulema myös yhtiön henkilökunnan keskuudessa kiertäneet huhut Salamasta löytyneistä viini/viinapulloistakin.. Kukaan ei nimittäin enää muista minne ja kenelle osa niistä "ehkä" päätyi.

Toisestakin videotallenteesta puhuimme vielä myöhemmin. Nimittäin joskus 1990-luvulla oli filmattu dokumentointimielessä televisiolle miesvoimin suoritettua proomun lastausta. Mukana oli hinaaja Laitaatsillasta sekä tietenkin proomu ja neljä-viisi lastaajaa Enso Gutzeitin vesikuljetuksen henkilökunnasta.

Tämä Tuukkasen arkiston kuva ei liity elokuviin, mutta siitä selviää halonlastauksen meininki. Ei olleet kärrykuormat pieniä.

Seuraavaksi sanelimella puhutaan Tuukkasen hoitamasta Imatran Höyrylaiva Oy:n hallituksen varapuheenjohtajan pestistä. Juuri noihin aikoihin konkurssiin ajautuneella yhtiöllä oli tuolloin omistuksessaan jo aiemmin mainittu s/s Karjalankoski sekä Sulkavalta ostettu Louhi nimeä kantanut moottorialus. Näillä hoidettiin päivittäistä risteilyliikennettä Imatralta käsin. Jonkin mapin sivujen välistä tipahti myös Saimaan Laivamatkat Oy:n esite, jonka laitoin aiheeseen liittyen esille tuohon alapuolelle. Melkoinen laivasto!

Siirryttyämme keittiöön katettuun kahvipöytään oli tämä aihe kuitenkin jo ohitettu ja tarina oli siirtynyt Niskalammin sataman asioihin. Yritin udella siinä yhteydessä, olisiko Tuukkasella tietoa, kuinka satama ja sen laiturit ovat päätyneet Ensolta ja lopulta Tornatorilta wanhojen laiwojen käyttöön, mutta hän kertoi ettei ollut mukana toiminnassa vielä aivan alkuvaiheessa. Tähden laiturikaverina edelleenkin majailevan M/s Otto aluksen entinen kippari ja Niskalammin laivureiden perustajajäsen Herra Ruokonen, jonka kanssa minäkin olen joskus haastellut, olisi kuulema oikea henkilö kertomaan tästä aiheesta tarkemmin. Maistuvia karjalanpiirakoita syödessä saimme kuitenkin kuulla, että Olan tullessa Niskalammille vuonna 1983 siellä majailivat ainakin edellä mainittu Otto sekä Amariina (nyk. Hans), Sissi, Usvi ja Tiira sekä sukelluskerhon Tupla Seiska. Jossakin vaiheessa siellä muisteltiin olleen myös Hyryn.

Keulin hiukan, mutta laitan tähän myöhemmin esiteltävästä Tuukkasen kuva-arkistoista löytyneet Enso-Gutzeitin aikaiset kuvat Niskalammilla 1980-luvun alkupuolella olleista laivoista. Tai siis niistä, joista kuvat löytyivät.. Tässä Hans Nilsen.

Tässä puolestaan Immola eli nykyinen Tiira.

Tiira Niskalammen laivalaiturissa. Kannella aluksen läheisen Patalahden pumppaamon vieressä huvikäyttöön rakentanut Herra Sahrlund. Nykyisin alus on toisilla omistajilla.

No sitten puhe juontui hetkeksi Wanhojen Laiwojen Regatoihin, joista oikeastaan alunperin olimmekin tulleet juttelemaan. Tähän suuntaan meitä auttoi Homasen tuoma valokuva, jossa viime kesäisen (2017) Joutsenon regatan kunniavieraana ollut ensimmäisen regatan työryhmä, istuu aurinkovarjon alla Laimin kattoterassilla. Sovimme yhteistuumin, ettei kuvaan "eksyneiden" oluttölkkien anneta häiritä vaan pikemminkin niiden annetaan kertoa päivään kuuluneesta juhlavasta tunnelmasta!

Mukana kuvassa ovat vasemmalla olevan Tuukkasen lisäksi myös Herrat Kaartisen Osmo eli Oski, Kosti Homanen ja Erkki Järvi. Mutta niin.. Minua olisi tietenkin kiinnostanut vuoden 1987 ensimmäisen kokoontumisajon syntyvaiheet ja miksei myös muutkin samanlaiset pienet detaljit kuin se, että ymmärsin Woiman olleen ensimmäisiä kertoja liikkeellä huvialuksena kyseisenä regattaviikonloppuna.

M/s Woima vuonna 1987.

Kymmenvuotista regattaperinnettä juhlittiin yläpuolisen esitteen ja alapuolisen kertomuksen avustamina Imatralla vuonna 1997. Nämäkin ovat Tuukkasen kokoelmista. Kuka muuten tunnistaa esitteessä paistattelevan aluksen?

Ennen kuin puheet näistä regattahommista pääsivät kunnolla edes alkamaan, kampesi väliin kuitenkin taas aivan toinen aihe. Pian mentiin nimittäin jo Saimaan kanavalla kohti uutta tarinaa, joka tarjoaa mielestäni oivallista ajankuvaa yleisestikin YYA-sopimuksen solmineiden Suomen ja Neuvostoliiton suhteista 1980-luvulla. Nimittäin varmasti yksi ensimmäisiä suomalaisen huvialuksen Saimaan kanavan kautta Viipuriin tekemiä vierailuja tehtiin vuonna 1985 tai 1986 Olalla. Siitä kertominen alkoi muistelulla, kuinka aivan linnan kupeeseen sijoitetun Olan takatäkillä seisoi koko vierailun ajan vartiosotilas kivääri olalla! Kyllähän vahti piti olla, ja vahtimista kyytiläisissä Tuukkasen mukaan myöskin riitti..

Pari vuotta myöhemmin suoritettiin sitten uusi käynti. Mieleenpainuvinta siinä oli puolestaan Venäjälle saapuminen. Kanavassa rajatarkastusta suorittanut naispuolinen virkailija oli nimittäin yllättäen todennut, että tulijoille olisi tehtävä ennen maahan pääsyä virallinen laivaväen terveystarkastus. Samaan tapaan kuin suuressa maailmassa merimiehille uuteen satamaan tultaessa on ilmeisesti vielä muutama vuosikymmen takaperin tehty. No kippari Tuukkanen ei tästä pyynnöstä tietenkään häkeltynyt vaan komensi rehvakkaasti miehistöään "Pojat, kullit kaiteelle, terveystarkastus!" Tämä tempaus aiheutti puolestaan sen, että "Ensimmäisen kerran mie näin viipurilaisen ja venäläisen sotilashenkilön suupielessä hymyn. Vaikka hää ei osannu varmasti sanaakaan suomea, mutta ymmärsi kuitenkin mistä on kysymys, kun pojat rupesi kattomaan, että onko tuo kippari hullu!"

Tuohiluodosta Savonlinnaan ja sieltä Linnansaareen.

M/s Parkko tuli vastaamme heti Tuohiluodosta lähdön jälkeen.

Tuohiluodosta matkamme jatkui seuraavana aamuna Savonlinnaan. Alkuperäinen suunnitelmamme, parkeerata pariksi päiväksi kaupungin pohjoispuoliseen Hopeasalmeen, muuttui hiukan matkalla, sillä tajusimme nuorison todennäköisesti joutuvan kärsimään siellä vakavamman laatuista tekemisen puutetta. Tästä johtuen suunnistimmekin, jo aiemmilta kesiltä tuttuun Törninpyörän huvivenesatamaan (430h), josta esimerkiksi uimaranta, tori ja Olavinlinna olisivat vain kivenheiton päässä. Kahdesta yöstä sähkön kanssa veloitettiin siellä tällä kertaa 40 euroa.

Savonlinnassa oli sateisen harmaata.

Purjeveneen köli otti pohjaan kiinni Törninpyörässä. Onneksi alus irtosi omin avuin.

Kippari katosi tässä vaiheessa muutamaksi päiväksi kuvioista työkiireisiinsä vedoten, mutta muu miehistö vietti kertomansa mukaan kaksi oikein mukavaa päivää Savonlinnassa. Viereisen Riihisaaren hienot museolaivat sattuivat myös juuri sopivasti olemaan avoimina ja sisäänpääsykin oli tällä kertaa, ilmeisesti johonkin partiolaistapahtumaan liittyen, täysin ilmainen.

Vaikka vierailu museossa oli mukava niin pieniä soraääniäkin kuultiin. Ne johtuivat aluksien joidenkin hyttien lukituista ovista. S/s Salamaan oli kuulema ollut huomattavasti mukavampi tutustua viime vuonna Kanavansuun Perinnelaivatelakalla, jossa alus oli tuolloin telakoituna. Siellä piipahtaessamme saimme nimittäin nauttia remontin työnjohtajana toimineen herrasmiehen tarjoamasta ja aluksen lähes jokaisen sopen tavoittaneesta yksityiskierroksesta. Tässäpä linkki siihen tarinaan.

Parin yön jälkeen Savonlinna oli sitten taputeltu ja Tähden kokka suunnattiin Haislahden Citymarketin kauppalaiturissa piipahtamisen jälkeen Olavinlinnan ohi Kyrönsalmeen ja siitä sateiselle Haapavedelle. Törninpyörässä olimme olleet aiemmista vierailuistamme poiketen tällä kertaa kiinnittyneinä laitureiden sisäpuolelle. Navakan lounaistuulen ansiosta sieltä pois lähtemisessä oli käytettävä keulapotkurin ohella myös toista kikkaa. Työnsin nimittäin tuulen alkaessa viedä alusta sivuttain Tähden keulan laiturin kiinteän osan kylkeen, jotta saimme potkurilla työntämällä käännettyä perän oikeaan lähtösuuntaan ja väistettyä sekä vieressämme kiinni olleen purjeveneen, että takanamme olleen kiinnityspoijun.

Masto kaadettiin Haislahden kauppalaiturissa, jotta pääsisimme Kyrönsalmen rautatiesillan ali ilman sen aukaisua.

Emme olleet suunnitelleet seuraavaa yöpaikkaa sen kummemmin etukäteen, mutta Kontiosaaren länsipuolitse kulkevaa ja Pienen Haukiveden etelärantaa seurailevaa väylää pitkin ajaessa ajatuksiini pulpahti jostakin Linnansaaren eteläpuolinen laivalaituri, jossa emme koskaan aiemmin olleet yötä vielä viettäneet. Möljään suunnittiin loppumatka Ison Virkasaaren, Kanasaaren, Pienen Mäntysaaren ja Mustikkasaaren vieritse väylien ulkopuolella (434h).

Aamupäivän tuuli alkoi jo matkan aikana heiketä ja sadekin oli perille päästessämme tauonnut. Kello kahdeksan maissa ilma muuttuikin oikein kauniiksi. Iltaohjelmasta voisi mainita, että jo lämpimänä olleeseen saunaan menemistä jouduttiin poikkeuksellisesti hiukan lykkäämään, sillä Ahti alkoi yllättäen kello kymmenen aikaan suoda meille antejaan. Saaresta kaivetut madot ja kaupasta hankitut onget olivat silloin käytössä. Hävettää kertoa seuraava, mutta YouTuben avulla mieleen palautettujen ohjeiden neuvomina saalis perattiin ja laitettiin heti tuoreeltaan muurikkapannulle. Mausteeksi tarvittiin enää vain voita, suolaa sekä pippuria ja ai että oli hyvää!

Loppukiri jatkuu..

Taas nousi aurinko Niskalammilla uudelleen. Hommat aloitettiin aamulla klo 6.23. Tässä vaiheessa kesälomamme oli jo suunniteltu alkavaksi ja siitä syystä iltapäivällä muu miehistö saapuikin auttelmaan minua puuhailuissa. Ahterihytti saatiin tänään myös ovea ja muutamaa listaa vaille asumiskuntoon. Siitä syntyikin kova riemu Tähdelle iltapäivällä saapuneen laivaväen keskuudessa. Varsinkin seinälle puisen L-listan taakse piillottamani led-valot saivat hurraa-huutoja osakseen!

Ahterihytti listoja, patjoja ja ovea vaille valmiina.

Siihen ne riemukiljahdukset sitten loppuivatkin. Septiputket oli nimittäin miehistön vaatimuksesta kiroiltava paikoilleen, jotta vessa saataisiin käyttökuntoon. Ensimmäinen yllätys siinä hommassa oli wc:n muuttunut putkikoko. Olin nimittäin ostanut jo viikkoja sitten kalliit Vetuksen putket käsikäyttöisen pöntön mittojen mukaan, eikä sähkökäyttöiseen vaihtaessa tullut mieleenkään, että ne voisivat olla erilaiset. Onneksi wc-istuimen pakkausta kaivellessa sieltä kuitenkin löytyi adapteri, jolla tämä ongelma selvitettiin. Toinen moka oli aivan omani. Olin vain merkinnyt septisäiliön huohotusputken paksuuden muistilappuun väärin. Tulosta ei varmaan tarvitse kertoa. Sen ongelman sain hoidettua kiristämällä klemmarit aivan äärimmilleen ja tiivistämällä liitokset huolellisesti liimalla.

Uusi septintyhjennys laitettiin keskelle takakantta, jotta käyttö molemmilta puolilta alusta olisi mahdollisimman kätevää.

Septin huohotusputki.

Siinä ei luonnollisesti tietenkään ollut vielä kaikki. Illalla saunan jälkeen kummastelin pyyhe päällä pilssiveden yllättävää nousua. Se kun on helppo havaita konehuoneen kautta kulkiessa. Siltä istumalta aloin selvittämään asiaa tarkemmin ja ongelman aiheuttaja löytyikin varsin helposti. Käyttövesien ulospumppauksen suorittavan pumppukaivon elektroninen kohokytkin oli vikaantunut. Tai tarkemmin ottaen se toimi vain ajoittain. Pienen tuumailun jälkeen Bilteman valikoiman 14 euron hintainen mekaaninen kohokytkin osoittautui fiksuimmaksi ratkaisuksi tähän. Sen hankkiminen tosin aiheutti seuraavana aamuna kauppareissun Lappeenrantaan. Samalla sieltä löytyivät kuitenkin matkaan myös Etolan 7 senttiä vahvat vaahtomuovipatjat, jotka soviteltiin mattoveitsen avulla ahterihytin sänkyihin.

Sekin on mainittava, että käyttäessäni illalla ennen saunaa Wickströmiä hetkisen käynnissä havaitsin myös erään uuden probleeman. Tarkoitus oli tällä manööverillä täyttää polttoainejärjestelmän paluukiertolla kamiinan tyhjäksi päässyttä polttoainetankkia. Painovoimalla täyttäminen ei nimittäin enää onnistunut, kun säiliöiden nestepinnat olivat samassa tasossa. Samalla siinä hoituisivat myös polttoainejärjestelmän ilmaus ja koneen koekäynnistys ruiskutuspumppuoperaation jäljiltä.

WC:n oven panelointia.

Mutta niin se ongelma.. Wickströmin hyrähtäessä käyntiin 12 V lataus ei yllättäen toiminutkaan lataussäätimen irronneen maadoitusjohdon takia. Arveluni tämän ongelman aiheuttajaksi on vannasputken rasvaprässin ja sen letkun asennustöissä. Mitään muuta sellaista syytä en nimittäin keksi, joka voisi aiheuttaa suojaputkessa kulkevan johdon irtoamisen liittimestä. Se että vika löytyi, vei kuitenkin oman aikansa ja vasta seuraavana aamuna sain tämän mysteerin lopullisesti selvitettyä. Onhan se tavallaan "ihan mukavaa vaihtelua" muutenkin työlään remontin keskellä ratkoa tällaisia uusia ongelmia, mutta myönnän kyllä avoimesti, että pinna oli edellä kerrottujen asioiden parissa tuskaillessa varsin tiukalla.

Kulkuaukon vaneriset viisteet näkyvät tässä hyvin.

Seuraavaksi remonttipäiväksi työlistaan oli merkitty myös ainakin wc:n oven tekeminen, molempien takahyttien puuttuvien kolmion mallisten kattopalasien leikkaaminen, wc:n hyllyn rakentaminen, takaportaiden kiinnittäminen ja ohjausjärjestelmän ilmaaminen. Ne kaikki runnoin puoliväkisin tehdä ennen kuin vihdoinkin illalla starttasimme koneen ja lähdimme rinta rottingilla kohti Satamosaarta. Miehistön yksimielinen päätös nimittäin oli, että liikkeelle lähdetäisiin vaikka kaikki ei vielä ollutkaan täysin valmista.

Takaportaat ja wc:n ovi.

 Tästä syystä wc:n ovi saatiin lukkoineen päivineen paikalleen vasta seuraavana päivänä Satamosaaressa. Siellä valmistui myös väliaikainen valaistus vessaan. Vaikka olimme kotirannassa uhranneet parituntisen pelkästään ohjauksen ilmaamiseen niin luonnollisesti sekään ei tullut kerralla kuntoon, vaan klappi ruorissa lähenteli loppumatkasta puolentoista kierroksen luokkaa. Perille kuitenkin päästiin ja aamulla samassa laiturissa kiinnittyneenä ollut kanssaveneilijä kävi jopa toteamassa, että tulittepa illalla hiljaa, kun hän ei edes herännyt. Eli kai se ohjaus kuitenkin jotenkin totteli..

Satamosaaren ranta tarjosi myös hyvät puiteet remontin "loppusiivoukselle", jonka seurauksena messi alkoi tuntumaan kuin uudelta. Kaikille remontin aikana messin sohvalla majailleille sekalaisille tavaroille etsittiin päivän aikana laivan sopukoista uusi sijoituspaikka. Mutta luonnollista tietenkin on, että esimerkiksi kaikille remonttivälineille ei löytynyt mitään järkevää koloa, joten ne laitettiin Herra Wickströmin taakse piiloon odottelemaan myöhempää loppusijoitusta. Heti huomattiin myös se, että ahterihytin paikalla aiemmin sijainneen yleisen romuvaraston puute aiheuttaa meille uusia haasteita laivan pakkaukseen.

Vielä viimeiseksi ilmasimme ohjausjärjestelmää uudemman kerran, sillä olimme päättäneet lähteä vielä tänään ajelemaan kohti Lappeenrantaa. Matka sinne meni enemmittä kommelluksitta ja kauppa-asiatkin ehdittiin juuri ja juuri suorittamaan. Keskustelimme siirtymän aikana myös siitä, olisimmeko jo huomenna hyppäämässä Saimaan kanavaan ja siirtymässä muutamaksi viikoksi meren aalloille? Luvatut tuuliset ja sateiset säät hiukan epäilyttivät osaa miehistöä ja niinpä emme oikein päässeet asiassa selkeään lopputulokseen. Viimeinen niitti tähän arkkuun pistettiin kuitenkin pian Lappeenrannassa..

Vesisäiliön koeponnistus.

Ajoin kauppareissun ajaksi Tähden laituriin vierasvenesataman vesipisteen kohdalle, sillä ajattelin huuhdella ja "koeponnistaa" uuden vesisäiliömme. Mitään koekäyttöä ei nimittäin sille oltu vielä aiemmin ehditty tehdä. Niinpä puhdistin säiliön kaikista roskista ja pyyhin sen räteillä. Sen jälkeen letku reiästä sisään ja vettä perään. Noin kymmensenttisen olin vettä pohjalle laskenut ja seinät vesisuihkulla huuhdellut ennen kuin käänsin hanan kiinni. Tämän jälkeen kipusin kannen alle ja aukaisin takaportaiden juuressa olevan pilssin tarkistusluukun. Kauaa ei tarvinnut siinä odotella, kun näin pienen vesinoron saapuvan perästäpäin. Taivuttelin itseni tämän jälkeen ohjaussylinterin ja septisäiliön väliseen ahtaaseen rakoon kurkistaakseni niiden taakse. Sieltä näin kuinka vesisäiliömme vanhan vesiyhteen reiästä lorotteli iloisesti vettä. Ajatus siitä, että täyttäisimme vesitankin ja siirtyisimme merelle oli näin ollen tällä erää eliminoitu. Kaksi huolella laitettua epoksikerrosta ja kaksi epoksimaalikertosta eivät siis olleet yhdessäkään vielä riittäneet tukkimaan kaikkia reikiä säiliön pohjasta. Tästä syystä epoksointia olisi siis jatkettava ennen säiliön käyttöä.

m/s Tähti Perinnelaivatelakalla. Taustalla s/s Salama.

Turhapa näitä pieniä takaiskuja on enempää murehtia. Tästä syystä kauppakomppanian saavuttua takaisin alukselle pyöräytimme kokan iloisesti kohti Kanavansuun Perinnelaivatelakkaa, josta olin kysynyt meille yöpaikan parhaasta mahdollisesta ympäristöstä. Puhelu telakkamestarille oli nimittäin paljastanut, että legendaarinen s/s Salama olisi juuri telakoituna Perinnelaivatelakan varvilla. Vuonna 1874 Viipurin konepajalla Savonlinnan Höyrylaiva Osakeyhtiölle valmistunut höyrykuunari on ollut jo pari vuotta remontoitavana Lappeenrannassa, joten vierailu sillä ei ole aiemmin onnistunutkaan. Nyt ajattelin kuitenkin yrittää tarttua telakalla jotakuta asianosaista hihasta ja päästä tutustumaan alukseen.

Epätietoisille kerrottakoon, että kyseessä on pääasiassa Joensuu-Savonlinna-Lappeenranta-Viipuri-Pietari reitille hankittu rahti- ja matkustaja-alus, joka upposi 74 vuodeksi matkustajalaiva Ilmarin ajettua sen kylkeen Puumalan Parkonsaaren luona vuonna 1898. Vasta vuonna 1971 uuden nosturikaluston valmistuttua Enso-Gutzeit Osakeyhtiö nosti sen takaisin meidän kuolevaisten ihmeteltäväksi. Siitä asti Salama on ollut museolaivana, jonka nykyinen sijoituspaikka on Savonlinnan maakuntamuseossa Riihisaaressa. Sinne Salama nytkin siirtyy tämän pikaisen pohjan ehostuksen päätteeksi. Ymmärsin myös kunnostajien kertomasta, että enemmän ensiavulta tämäkin telakointi heistä tuntui. Mukava olisi kuulema käydä pohja läpi kunnolla ja korjata alusta näiltäkin osin sillä tavalla, ettei seuraavaa telakointia tarvitsisi aivan heti uudelleen tehdä. Rahat ovat kuitenkin aluksen omistajilla tiukassa, aivan kuten kaikkialla muuallakin tällä hetkellä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/S/S_Salama_(höyrykuunari)

Uusittua kansilankutusta ja hieno skailetti.

Hyttikäytävä.

39 hv:n höyrykone.

Kattila.

Ilmarin törmäyksen aiheuttama jälki Salaman lastiruuman oikealla laidalla. Reikä on levytetty ulkoapäin umpeen, mutta jätetty sisälle näkyviin.

Salamaan siis päästiin tutustumaan. Laituriparlamenttiakin pidettiin juttusille tulleiden tuttujen ja tuntemattomian kanssa. Oikein mukavaksi muodostuikin tämä vajaan vuorokauden kestänyt pysähdyksemme Perinnelaivatelakalla. Uuden vierailukohteen saimme myös tällä visiitillä. Navakan pohjoisen ja luoteisen tuulen takia meille suositeltiin nimittäin retkikohteeksi Marjo nimistä saarta Päihäniemen pohjoispuolella. Ajoreitin sinne piirsin tuohon karttaan, jos joskus haluatte paikalla vierailla. Saari on ilmeisesti yksityinen sillä rannassa oleessa kyltissä toivotettiin kyllä tervetulleeksi, mutta tulenkäyttö valmiiksi tehdyssä tulisijassa sanottiin olevan sallittua vain maanomistajan luvalla. Joka tapauksessa matka saareen ja yö siellä menivät leppoisasti. Luoteistuulen aiheuttamat laineet eivät suojaisen lahden pohjukkaan yltäneet.

Rauhallinen Marjo, jossa kannattaa vierailla.

Marjon rauha taisi vähän järkkyä, kun leikkasin takakannella pleksistä suojia wc:n paneloinnille.

Suojat paikoillaan.

Uusi päivä, joka oli pääosin aurinkoinen (lämpötila n. 13 astetta) tarjosi kumiveneajelun, rannassa puuhailujen ja pienten remonttihommien väliin pieniä tihkusadekuuroja. Pitkälle iltapäivään asti viihdyimme Marjossa kukin omia askareitamme puuhaillen.

Illalla noin klo 18 aikaan jatkosuunnitelma oli kuitenkin selvinnyt, sillä ajattelimme nyt vihdoinkin lähteä selättämään Hietasaaren, joka viime syksynä jäi käymättä pimeyden, sumun ja tihkusateen takia löytymättömän pikkureimarin takia. Tiesin sellaisen olevan merkitsemässä turvallista reittiä saaren laituriin, mutta hakuvalolla sitä ei vain niissä olosuhteissa löytynyt. Nyt se kuitenkin havaittiin helposti ja vajaan parin tunnin siirtymän jälkeen olimmekin jo rannassa pelaamassa matruusien kanssa sählyä. Laiturin toiseen päähän pysäköineet saaren vakiokävijän oloiset kanssaveneilijät olivat jo saapuessamme sellaisessa maistissa, ettei heidän saunakutsua oikein voinut ottaa vakavasti. Tästä syystä lämmitimmekin vielä illan päälle Tähden oman saunan ja pesimme päivän pölyt pois.

Hietasaari.

Seuraavana aamupäivänä miehistön nuorimmat suorittivat kesän ensimmäisen uintireissun. Laivan kasöörin kastautumisesta palkinnoksi lupaamaa muutaman euron karkkirahaa, ei nimittäin kukaan pystynyt pelkällä olankohautuksella sivuuttamaan. Kolmetoista asteisessa vedessä pulikointi vaati tosin jälkiruuaksi pitkän lämpimän suihkun Tähden saunassa, mutta talviturkki tuli kuitenkin näin heitettyä. Tämän manööverin jälkeen köydet irroitettiin ja navigoimme itsemme takaisin pohjoiseen kohti Puumalaa vievälle väylälle. Kaupassakäynti ja tankkaus olivat motiivimme mennä taas kerran käymään siellä.

Perässämme tankkaamaan saapumassa ollut venekunta, joka ohitti meidät aivan viime metreillä Tähden kyljen ja laiturin välistä. Tämän lisäksi kuljettaja yritti vielä kiinnittyä aivan laiturin päähän estäen näin meitä kokonaan tulemasta laituriin, vaikka olimme enää noin 10 metrin päässä. Tilanne hoidettiin soittamalla Tähden torvea.

Viivyimme satamassa vain muutaman tunnin. Edellä mainitut tehtävät suoritettiin ja takakannelle jätesäkkiin kertyneet roskat vietiin sataman jätekatokseen. Tarjosin rannassa istuneille kylänmiehille myös hiukan katseltavaa pyöräyttämällä Tähden väkisin ympäri ahtaassa satama-altaassa. Pohjoisen ja luoteen suunnalta puhaltanut tuuli kirjoitti sääasemamme näyttöruudulle hetkellisesti jopa 10 m/s lukemia ja samaan aikaan Puumalansalmessa luoteeseen suuntautuva virta painoi alusta vastakkaiseen suuntaan. Näistä olosuhteista huolimatta ajattelin kokeilla kääntyisikö alus oikean kautta ympäri reilun parinkymmenen metrin levyisessä altaassa. 

Tähti Liehtalanniemen laiturissa.

Heti, kun olin saanut perälle riittävästi tilaa niin ruori yli oikealle ja reilusti kierroksia koneeseen.

Tuuli tarttui heti sivuttain päästyämme ajohyttiin vastustaen kiusallisesti kääntymistä. Ei mennyt kerralla. No seuraavaksi pakkia ja roimasti kierroksia. Kulkusuunta kyllä vaihtui, mutta nyt koko alus liikkui tuulen painamana sivuttain. Tämmöisissä nopeissa manöövereissä Tähden hidasta ja raskaahkoa ohjausta ei ehdi millään veivaamaan eri asentoon, joten peruutuksen tarkoituksena oli enemmän potkurivoimalla kääntää perää vasemmalle, sillä peräsinhän oli edelleen oikealla. Peruutin niin pitkälle, kuin ahterissa roikkuvan kumiveneen takia uskalsin ja sitten taas vaihde eteen ja kaasua. No nyt kääntyi, mutta vieläkin jäi hiukan vajaaksi. Vielä kerran toistin manööverit, mutta sittenkin oli aivan käännöksen loppumetreillä turvauduttava keulapotkuriin. Vasen kylki olisi muuten todennäköisesti hipaissut veneiden kiinnitysaisoihin ja luonnollisesti se ei ollut toivottavaa. Moikatessani satama-altaasta ulos ajaessani huoltoaseman terassilla istuvia setiä katseet väistivät sen verran nopeasti muualle, että otaksun heidän seuranneen operaatiotani suurella mielenkiinnolla.

Liehtalanniemen museotila oli vielä kiinni. Pihamaalla kiertelemällä sai kuitenkin käsityksen siitä minkälaisissa olosuhteissa ennen on elelty.

Puumalasta käänsimme kurssin takaisin Imatraa kohden. Yhden yön ajattelimme vielä välillä nukkua ja tutkimmekin karttaa tämän johdosta tarkkaavaisesti. Mukavan oloinen Rokansaari, jossa emme vieläkään ole vierailleet tuntui jotenkin olevan reittimme sivussa, joten päätimme ensimmäiseksi vilkaista Kotkatsaaren laiturin. Jo parisataa metriä ennen rantaa kiikareita silmillään pitelevä miehistö ilmoitti paikan olevan vääränlainen. Ilmeisesti se, että rannassa ei juoksennellut muita leikki-ikäisiä ja viimeistään se, että puiden raoista näkyi läheisellä maantiellä kulkenut auto, olivat vaikuttamassa päätöksentekoon. Teimme siis U-käännöksen ja suuntasimme seuraavaan kohteeseen. Se oli lähellä Hätinvirran lossia sijaitseva museotila Liehtalanniemi.

Merkitty reitti johti siellä aivan juuri uusitun laiturin päähän. Taisi olla remontti jopa niin uusi, että edes kiinnityslenkkejä tai pollareita ei siihen oltu ehditty vielä laittaa. Paikka vaikutti kuitenkin kaikinpuolin mukavalta ja niemen etelänpuoleinen laituri tarjosi myös suojaa edelleenkin pohjoisen suunnalta puhaltavan tuulen keinutukselta, joten päätös sinne jäämisestä oli lopulta yksimielinen. Minkäänlaista tulipaikkaa emme rannasta löytäneet eikä pihapiirissä olevaa kotaa saanut tilan aukioloaikojen ulkopuolella käyttää. Niinpä virittelimme muurikkapannun laiturille ja valmistimme siinä miehistölle maittavan iltapalan. Ruoka nautittiin rantakalliolla samalla auringonlaskua ihastellen. Ja voin kyllä rehellisesti myöntää, että juuri sillä hetkellä tuntui kaikki remontin parissa tapahtunut puurtaminen tarkoituksenmukaiselta. Ei harmittanut vastukset, väsymykset, rahanmenot eikä mitkään muutkaan haasteet suoraan sanottuna tippaakaan. Siinä samalla pohdin myös minulle laivurikollegojen taholta muutamaa päivää aiemmin esitettyä kysymystä siitä, kiinnostaisiko minua tehdä laivaremontteja myös muille? Ja päädyin vastaukseen, että miksipäs ei. Jos hommat vain saisi tehdä omalla aikataululla ja hyvin, niin tuskin voisin haasteesta kieltäytyäkään. Mutta palataanpas taas reissuumme..

Liimasin luukun paneloinnin uretaanilla eristeeseen.

Olin ajatellut tuulen laantuvan yön aikana, mutta näin ei käynyt. Koko yön pieni laine heilutteli meitä ja kolisutti vasten laituria. Se ei kuitenkaan unta haitannut ja aamulla havahduinkin virkeänä herätyskellon pirinään tarkoituksena laittaa Tähti kulkukannalle ennen muiden heräämistä. Hiljaa keittelin aamukahvit messissä ja sen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Hätinvirta ohitettiin muutaman minuutin päästä ja pian oltiinkin jo Kutveleen avokanavalla.

Mitään ihmeempää ei reitin varrella tapahtunut. Ainoa syvemmän muistijäljen aiheuttanut asia oli edellämme kulkenut toinen vanhan oloinen laiva. Välimatkasta johtuen aluksen nimeä ei saatu kiikareillakaan selville, mutta sen väylien ulkopuolella tapahtunut liikkuminen sai minut mielessäni nimeämään sen termillä "Joku paikallinen laiva". Tuollaiset ajoaikoja varmasti lyhentävät, mutta yleisien väylien ulkopuolella kulkevat reitit, ja vielä matkanopeudella liikkuen, edellyttävät nimittäin varsin hyvää paikallistuntemusta. Tietotaitoonsa luottaen alus kiiruhti kaikkien matalampienkin paikkojenkin yli tippaakaan hidastelematta. Tottakai minäkin intouduin seuraamaan sen jalanjälkiä ja nyt Kutveleelta aina Mietinsaaren pohjoispuoliseen Honkkovirtaan asti löytyy karttaplotteristamme uusi reitti. Plotteri oli muuten pakko laittaa päälle, jotta omaa sijaintia pystyi seuraamaan reaaliajassa. Sen näytöltä huomasin Paikallisen laivan ylittävän rohkeasti erään kivenkin, jota tosin ei oltu merkitty paperikarttaan kuin matalikkona. Lopulta pikkuhiljaa saavuttamamme alus hävisi nimeään paljastamatta Vahvasalon saaren sopukoihin.

Luukkua auki pitävälle tangolle piti tehdä paneleiden taakse tilaa liikkua.

Saavuimme kotisatamaan hyvissä ajoin puolenpäivän jälkeen. Muu miehistö vaihtoi siinä alleen kumipyörät ja lähti taivaltamaan kohti etelä-Suomea. Minun kohtalokseni näissä arpajaisissa koitui remontin viimeistelyhommien suorittaminen. Ensitöikseni sukelsin otsalampulla varustautuneena vyötäisiäni myöten tutkimaan vesisäiliön pohjaa. Pienen etsiskelyn jälkeen luulin päässeeni jyvälle, mistä vesivuoto mahdollisesti tapahtui. Sen jälkeen sekoittelin kupissa uudet epoksimassat, jotka vahvennin talkilla lähes valumattomiksi ja vedin koko pohjaan pensselillä todella paksun epoksikerroksen painaen massaa myös huolella tuohon löytämääni pikkurillinpään kokoiseen reikään. Se oli löytynyt kohdasta, joka ei näkynyt ollenkaan luukusta katsottuna, vaan ahtaaseen säiliöön piti todellakin mennä melkein puoliksi sisälle, jotta reikä alkoi näkymään.

Kapin ikkunan ympärille tulevien paneleiden muotoilua.

Ja liimausta.

Tässä hommassa ei kauaa nokka tuhissut. Seuraava työvaihe sen sijaan vei minulta koko loppupäivän. Kyseessä oli nimittäin takahyttien uloskäyntinä toimivan kapin sisäverhoilun tekeminen. Sunnuntaista johtuen en saanut haettua kesken loppunutta petsilakkaa lisää kaupasta, joten jouduin tekemään tämän homman käsittelemättömällä paneelilla. Se tarkoittaisi pirunmoista hinkaamista jälkikäteen, jotta kaikki paneelien raot saataisiin varmasti petsattua. Hommissa oli kuitenkin päästävä eteenpäin, joten ei auttanut jäädä harmittelemaan tätä asiaa. Illalla nukkumaan mennessä sain ilokseni todeta saaneeni kapin luukkuineen päivineen yhtä seinää vaille kokonaan paneloitua. Aamupalan jälkeen jatkoinkin sen sitten loppuun ja ryntäsin paikalliseen K-Rautaan ostamaan petsilakkaa ja muita tarpeita.

Paikallisen veneenrakentajan Saunavene, jota kävin viereisessä venesatamassa ihastelemassa. Lämpimien löylyjen lisäksi tarjolla on myös lämmin suihku.

Seuraavana täytyi muokata vanerista väliaikaisten tilalle lopulliset kolmionmalliset palaset ahterihytin ja wc:n katon viisteisiin, joiden tarkoituksena on helpottaa kulkua takaportaissa. Näiden suunnitteluun ja leikkaamiseen Multi Toolilla menikin oikein mukavasti aikaa. Myös viimeistelyyn käytettyjen listojen sahaamiseen sai tuhraantumaan aikaa roppa kaupalla. Kun nämä työvaiheet olivat vihdoin viimein takanapäin irroitin uudelleen takaportaat, joiden askelmat eivät luonnollisestikaan olleet sattuneet kerralla oikeaan kulmaan. Ylin porras oli myös osoittautunut lyhyellä reissullamme liian pieneksi kanneltapäin sisälle tultaessa. Miehistö oli lisäksi vielä jättänyt palautelaatikkoon postia kahvan puuttumisesta. Nämä parannukset tein seuraavaan päivään mennessä, jolloin kiinnitin portaat uudelleen pintakäsiteltyinä takaisin paikoilleen. Portaiden askelmiin oli hankittu myös jo kulmalistatkin, mutta ne osoitautuivat kuitenkin liian massiivisiksi, joten siihen asiaan täytyy vielä palata myöhemmin uudelleen.

Loputonta näpräämistä. Takakapin vanereiden päät jäivät liian lyhyeksi. Tilannetta korjaamaan tein tuollaiset paikkapalat.

Vaikka tässä vaiheessa seuraavana päivänä jatkuvat ansiotyöt alkoivat pyörimään jo mielessä, oli muutama homma vielä tekemättä. WC:n käyttönapin kiinnitys hoitui varsin näppärästi, kun olin miettinyt mukavuuslaitoksessa istuessani paikan huolellisesti etukäteen. Vessan oven petsaus tapahtui yhdessä hujauksessa. Painolastien pieni muokkausoperaatio perästä keulaan ja oikelle kyljelle hoitui myös rutiinilla. Mutta laiturin, rannan ja sieltä käyttööni saaman varaston loppusiivous ja auton sekä peräkärryn pakkaus olivat sen sijaan mitä massiivisin operaatio. Viisi tuntia tahkosin tätä työvaihetta ennen kuin starttasin karavaanin lopulta kohti kotia. Nyt olisi kuitenkin pari päivää aikaa levätä töissä ennen suunnistamista kohti uusia Tähtiseikkailuita..

Portaiden ylin askelma suurennettuna ja kahvalla varustettuna.

Melkein valmis..

Joitakin lukuja remontista:

-Työtunteja noin 450h
-Tein hommaa eri mittaisissa pätkissä noin 35 päivänä.
-Eristyksen (ruisku-uretaani takahytteihin ja konehuoneen seinään sekä etukajuutan valu-uretaani) hinta noin 2000€.
-Paneleelia meni noin 550 metriä. Koko ostamani 800 metrin hinta oli 930€.
-Sähköinen WC-istuin ja putket 750€.
-Lisäksi muita tarvikkeita. Ruuveja, nauloja, vaneria, maalia, petsilakkaa, kulmahiomakone, pistosaha, sähköjohtoa, led-valoja, letkua, putkitarvikkeita ja putkea yms. ???€
-Painolastia lisäsin poisleikkaamieni rautojen tilalle 225kg.
-Autoilua ainakin 3500 kilometriä.
-Paljon ruokaa ja tietenkin pari laatikkoa olutta.
-Sadattelua +10000 kertaa!