Aku-myrsky Saimaalla

Tässä ollaan tammikuun toisella viikolla varsinkin länsirannikolla ja merellä myllänneen Aku-myrskyn jälkeisenä aamuna Peräsaaressa Saimaalla. Tähti on vierallut täällä aiemminkin, mutta kerrottakoon, että paikka sijaitsee Kyläniemen eteläpuolella noin puolitoista meripeninkulmaa Kutveleen avokanavasta lounaaseen. Ai mitenkö tänne päädyttiin? No..

Vuoden vaihtuessa ja tammikuun 2018 alkaessa, eivät kelit Suomessa muuttuneetkaan talvisemmiksi, kuten moni oli otaksunut. Lunta oli maassa varsinkin Itä-Suomessa ja tykkylumen vaivaamassa Kainuussa jo reilusti, mutta lämpötila Etelä-Karjalassa, Imatran ja Lappeenrannan suunnalla, oli siitä huolimatta pysytellyt lähes poikkeuksetta nollan kieppeillä. Tästä johtuen Saimaan vesistö ei pohjoisosiaan lukuunottamatta ollut saanut pinnalleen juuri minkäänlaista jääpeitettä vaan järvien vedet lainehtivat vapaina. Tähtivarustamon piirissä sikisikin tästä johtuen ajatus käydä vielä vesillä huviveneilylle hyvin poikkeukselliseen aikaan tammikuussa.

Kipparin ominaisuudessa vilkuilin säätiedotuksia tietenkin jo kotona matkasuunnitelmia tehdessäni. Olin hyvin tietoinen siitä, että juuri reissulle varattuina päivinä puhaltaisi Ilmatieteenlaitoksen ennustama kova ja jopa myrskylukemiin nouseva lännen ja lounaan puoleinen tuuli. Pahin myräkkä näytti kuitenkin väistävän Saimaan alueen ja pyörivän enemmänkin merialueiden ja länsirannikon harmina. Niinpä uskaltauduin matkaan ja valitsin tämän kertaiseksi kohteeksi jo mainitun Peräsaaren. Kuten ehkä edellisiltä käynneiltämme saatatte muistaa, sen itärannalla oleva ja koiliseen päin aukeava suojainen lahti ei tarjoa vierailijoille laituria. Keula on kuitenkin mahdollista ajaa hiekkaiseen rantaan ainakin lahden perukan oikeassa eli lounaisnurkassa olevassa kaislattomassa kohdassa. Toinen mahdollisuus on tietenkin ankkurointi keskelle lahdukkaa, mutta sekin on muistaakseni jo kerran koettu. Kolmas minua jo pitkään kiehtonut ja tällä kertaa kiinnostavimmalta tuntunut vaihtoehto oli kylkikiinnitys lahden itäpuolella olevan, lähes pystysuoran kallioseinämän viereen.

Navakan tuulen ja muutaman pakkasasteen takia, olosuhteet ensimmäistä kertaa kyseiseen kohtaan ja vieläpä yhden hengen miehistöllä suoritettavalle kylkikiinnitykselle, olivat kuitenkin vaativat. Pimeyskin ehtisi tulla ennen kuin oltaisiin lähelläkään saarta. Mahdollisiin jäihinkin piti tietenkin varautua, ainakin itse poukamassa. Automatkalla tuli myös mieleen luotettavien kiinnityspaikkojen löytyminen, lumisen ja mahdollisesti myös liukkaan kallion laelta. Muistikuvien mukaan sellaiset siellä kyllä olisi, mutta täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ollut. En oikein tiedä, mistä näitä kaikkia asioita puntaroidessa mieleen pälkähti tavoista poiketen testata ennen lähtöä varmuuden vuoksi myös ankkupelin toimivuus? Saisinpahan ainakin Tähden ankkuroitua, jos mikään muu vaihtoehto ei toimisi.

Ja toden totta! Etutäkillä tapahtuneen pienen riuhtomisen jälkeen sain todeta ankkurinlaskukoneiston olevan niin totaalisesti jäässä, että olin melkein jo vaihtamassa matkakohdetta, kunnes laiturille saapasteli eräs Sissi -laivan kippareista. Hän osasi kertoa minulle hyvien kiinnityspisteiden eli kallion raoissa kasvavien puiden löytyvän siltä kohtaa Peräsaarta helposti ja vieläpä tarpeeksi läheltä, jopa kannelta käsin tapahtuvaa kiinnittäytymistä ajatellen. Näistä sanoista rohkaistuneena lähdinkin kaiken valmiiksi saatuani illalla noin kello kuuden aikaan matkaan. Tein tietenkin myös varasuunnitelman ankkuripelin sulattamiseksi hätätilanteessa. Komentosillalta löytyvän -40°C tuulilasinpesunesteen avulla se varmasti onnistuisi, jos tilanne kävisi jostakin odottamattomasta syystä todella tukalaksi.

Tässä on käynnissä jäätyneiden köysien irroitus takatäkin pollareista.

Seurailin alkuun reitille sattuneita pieniä jäälauttoja väistellen Mietinsaaren pohjoispuoleista väylää aina Kuisaaren eteläpuolelle asti, jossa pyöräytin ruorin oikealle ja käänsin Tähden kohti pohjoista. Näillä paikkein Koirasaarenselän yli puhaltava tuuli nostatti jo melkoisia laineita. Sääaseman paristot olivat ehtyneet, joten tarkkaa lukemaa puhurin nopeudesta en osaa Teille antaa. Varmaa kuitenkin on, että pitkälti toisella kymmenellä liikuttiin. Suuren ja Pienen Lintusaaren itäpuolelta löytyi kuitenkin suojaisempi reitti, jota pitkin kulkemalla onnistuin välttämään pahimman kylkiaallokon. Siitä huolimatta Tähti keikkui melkoisesti ja laineet lensivät useaan otteeseen täkille.

Saarien pohjoispuolella palasin takaisin läntiselle kurssille. Tällöin alkoivat komentoisillan etuikkunat ottamaan vastaan keulan heittämiä vesisuihkuja ja tottakai ne alkoivat jäätyä ulkopuolelta ja tietenkin myös huurtua sisältä. Tässä vaiheessa sillan lämpöpuhallin laitettiin maksimiasentoon, kesähelteillä käytettävä tuuletin käännettiin puolestaan kierrättämään ilmaa "tuulilasilla" ja konehuoneen ovi alakerrassa pönkättiin auki, jotta kaikki mahdollinen lämpö nousisi ylös ohjaamoon. Näillä eväin onnistuin pitämään näkyvyyden kohtuullisena.

Peräsaaren rantakalliot.

Lähestyessäni lopulta kohdetta alkoi myös lumisade. Viimeisen varttitunnin aikana ei näkyvyys ollut enää kovinkaan kummoinen. Peräsaaren ranta alkoi hahmottua hakuvalon loisteessa tarkemmin oikeastaan vasta noin 100 metrin etäisyydeltä. Onneksi saari kuitenkin suojasi tässä vaiheessa jo pahimmalta myräkältä ja sain ajettua Tähden yllättävänkin helposti ohuiden jäiden läpi oikeaan kohtaan kallion vierelle. Muutama pukkaus koneella ja paapuurin puoleinen kylki oli sitä vasten. Roiskevesien liukastuttamalta täkiltä vain hiukan reilingin yli kurottamalla, sain kuin sainkin kiinni lähimmän männyn oksasta ja onnistuin kiepauttamaan keskilaivaan ennen rantautumista valmiiksi laittamani ja sisällä sulamassa olleen köyden sen ympäri. Lumisen rantakallion laelle ei siis ensivaiheessa tarvinnut edes nousta. Vasta, kun Tähti oli sidottu tällä köydella tiukasti kiinni, menin rantaan heittämieni etu- ja peräköysien luo ja sidoin nekin tukevasti puihin.

Lahteen kerääntynyt ja osittain kovemmaksikin jäätynyt sohjo vaimensi huomattavasti saaren ympäri kiertävien aaltojen voimaa. Siitä huolimatta oli viilarit aseteltava huolellisesti laivan ja kallion väliin, ettei epämielyttäviä kohtaamisia syntyisi. Tätä varten kävin varastamassa styyrpuurin puolelta niitä vielä lisää. Joka tapauksessa, näin oli kuitenkin Peräsaari onnistuneesti vallattu.

Loppuillan käytin syömisen ja saunomisen ohella lukemiseen. Väsymys alkoi kuitenkin painaa jo yhdentoista aikaan ja niin vetäydyin punkkaan. Etuhytin kattoon viime syksynä useamman sadan reiän kautta pursottamani pullouretaani osoitti tässä vaiheessa tehokkuutensa. Tukin vain viltillä ylös komentosillalle vievän portaikon, niin johan alkoi kajuutta lämmetä. Kamiinan lämpöä hyväksi käyttävä ja jo kesällä 2014 laittamani termostaattiohjattu puhallin yhdessä Wickströmin hohkaman lämmön kanssa saivat minut pian nukahtamaan T-paitasiltaan makuupussin päälle. Se on mielestäni talviolosuhteissa oiva saavutus alunperin kesäkäyttöön tarkoitetulle alukselle.

Aamun sarastus.

Seuraavana aamuna tuulen voima oli jonkin verran laantunut, mutta komea maininki löi siitä huolimatta saaren länsirannalle. Kävelin ja valokuvasin lämpimästi toppavaatteisiin pukeutuneena kaikkea nousevan auringon kajossa näkemääni ja mietin samalla, kuinka onnellinen ihminen voikaan olla saadessaan kokea tällaista? Kuin vastauksena kysymykseen kuulin tuulen pauhinan yli pikkulintujen iloista laulua. Olin harhaanjohtavasti ajatellut olevani saaressa yksin, mutta laulunäyte sekä pian sen kuulemisen jälkeen nähty sorsapariskunta ja jonkin pikkunisäkkään yölliset jäljet kertoivat aivan toista.

Pitkälle yli puolenpäivän vietin näissä tunnelmissa aikaani saaressa. Kun lähdön hetki sitten koitti, irroittelin köydet päinvastaisessa järjestyksessä kuin eilen. Ennen turvallista peruutusta ulos lahdesta sai Tähteä tuuppia Wickströmin voimin moneen otteeseen kauemmaksi kalliosta. Aluksen ympärille yön aikana kertyneet jäät eivät oikeastaan muuten menoa hidastaneet, mutta perän kääntäminen keulaa kallioon kolhimatta oikeaan lähtösuuntaan, otti oman aikansa. Kun alus oli lopulta saatu suunnattua oikein, sujui itse peruuttaminen kuten aina ennenkin. Jäättömille vesille päästyäni yritin keulapotkurilla saada kokan kääntymään oikealta käyvään tuuleen, kohti pohjoista. Aluksen vauhdin ja tuulen ansiosta se ei kuitenkaan onnistunut ennen kuin käänsin ruotelin yli oikealle ja laitoin vaihteen eteenpäin. Sen verran tuulessa siis oli vielä tässäkin vaiheessa voimaa, ettei 130kg:n työntöinen keulapotkuri jaksanut liikkeessä olevaa laivaa kylkituulesta vastatuuleen pyöräyttää.

Lähellä ovat vedenalaiset ja -päälliset kalliot.

Lähtö Peräsaaresta.

Aluksi ajelin luoteeseen päin läheisen Heponieniemen länsipuolelle katsastamaan Partiolaisten omistuksessa olevaa laituria, jota olin illalla pitänyt mahdollisena turvasatamana, jos kiinnittyminen Peräsaareen ei olisi millään ilveellä ollut mahdollista. Sen jälkeen käänsin kokan kohti etelää ja kaakkoa tarkoituksena suunnistaa Mäntyselän ja Kaidonselän yli, ohi Pullikaisen, kohti kotisatamaa.

Yritin moneen otteeseen saada kuvaa ajoittain kohdatuista yli metrin korkuisista aalloista, mutta jotenkin ne kuvissa aina näyttävät kovin latteilta.

Toista tuntia ylitin puolipilvisessä säässä näitä jäättömiä selkiä. Jonkun suuremman ahterin takaa käyvän aallon keikauttaessa Tähteä välillä reilumminkin. Jotenkin siinä auringon ajoittain kultaamassa maisemassa taivaltaessa, alkoi reissun lopettaminen tähän, tuntumaan rehellisesti sanottuna poikamaiselta hätäilyltä. Sitä paitsi ennen lähtöä olin puhdistellut aamupäivällä tuulen voimasta sammuneen kamiinan palomaljankin ja nyt se vaikutti toimivan moitteettomasti. Niinpä päätin loppujen lopuksi vielä käydä katsomassa Satamosaaren jäätilanteen ja mahdollisuuksien mukaan jäädä sinne myös yöksi.

Voimakas kylkiaallokko heiluttaa Tähteä Satamosaaren sisääntuloväylän suulla.

Tokihan siellä jäitä oli, kuten kuvista näette. Tähti kuitenkin puski parin suuntauksen jälkeen tiensä laituriin ja sain kaikessa rauhassa laittaa köydet pollareihin jäiden pitäessä sitä paikallaan. Tässä video siitä manööveristä. Kymmenen minuuttia annoin tämän jälkeen vielä potkurin pyöriä, jotta avattu reitti puhdistuisi jäistä, eikä se näin ollen umpeutuisi eilisestä kiristyneen pakkasen vaikutuksesta tulevan yön aikana aivan niin helposti. Siinä samalla otin vähän hiukopalaa ja kaivoin pistosahan ja kulmahiomakoneen esille, tarkoituksena aloittaa lupauksistani huolimatta styyrpuurin vanhan törmäyslistan poistourakka jo ennen kevään tuloa. Jonkin verran sainkin asiaa edistettyä, ennen kuin invertteri alkoi kiukkuilemaan huviakkujen alhaisen jännitteen vuoksi. Yön jäljiltä se ei Peräsaaressa ollut kuin vaivaiset 11,3 volttia. Ajomatkan aikana jännite luonnollisesti nousi, mutta rälläkän aiheuttaman kuormituksen johdosta eivät akut pystyneet silti tarjoamaan tarvittavaa jännitettä pahimpiin piikkeihin. Tästä harmistuneena laitoinkin muutaman yrityksen jälkeen pillit takaisin pussiin ja lähdin etsimään rannasta klapeja. Kotoa tuomani uudet saunapuut kun olivat epähuomiossa unohtuneet Niskalammille. Saaren puuvarannot olivat kuitenkin poltettu loppuun vihon viimeistä kalikkaa myöten. Ei puukatoksesta, ei tulipaikalta eikä myöskään saunasta, löytynyt ainoatakaan poltettavaksi kelpaavaa pölkkyä, jolla olisin voinut jatkaa vähiin käynyttä puuvarastoani. No sekös laivuria harmitti!

Ei siinä sitten lopulta auttanut, kuin käynnistellä pimeäajossa mukavasti auttava - ilta oli siis tässä vaiheessa jo saapunut - karttaplotteri ja kaikki muukin tarvittava laitteisto uudelleen ja peruuttaa Tähti ulos satamapaikaltaan. Eihän sitä nyt ilman saunaa saareen jäätäisi! Vaikka hampaita asian takia hiukan kiristelinkin, niin seuraavana Niskalammin kotilaiturissa vietettynä yönä kiittelin lopulta tätä ratkaisuani, sillä neljän aikaan alkoi konehuoneen palohälytin huutamaan kamiinan tuprauttaman savun takia. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että polttoainetta oli jostakin syystä päässyt liian paljon palomaljaan ja liekit löivät komeasti pitkälle piippuun asti. Siitä huolimatta kiertoveden lämpötila oli vain vaivaiset 30°C, kun sen pitäisi näissä olosuhteissa olla 60-80°C. Tämän johdosta napsautin kamiinan pois päältä ja kytkin lämpöpuhaltimen rannasta kaapelia pitkin tulevaan verkkovirtaan ja jatkoin keskeytyneitä uniani aina aamuun asti.

Äkämystyneen kamiinan piipustaan heittämää nokea takakannella.

Minulla ei ole ollut tarkkaa tietoa merivesipumpun rakenteesta. Pumppu on myös ajaessa tihkuttanut vettä jo pari vuotta. Tästä syystä aukaisin sen tiivistystä varten vielä ennen kotiinlähtöä.

Sen verran paneuduin muutamien muiden hommien lisäksi myös lämmitysongelmaan vielä aamulla, että kurkkasin taskulampulla kamiinan sisälle. Siellä näyttikin vahvasti siltä, että palomaljan päällä olevat vesikierron putket ja piippu ovat nokeentuneet niin pahasti, että ilman koko komeuden avaamista ja täydellistä nuohousta ei lämmittämistä kannattaisi enää yrittää. Sikäli ongelma tuli oikeaan aikaan, että olin jo illalla päättänyt laittaa lopullisesti Tähtivarustamon oven säppiin kaudelta 2017. Kolmannen kerran "tälle syksylle" laittelinkin tämän jälkeen aluksen talvikuntoon ja lähdin ajelemaan tyytyväisenä kohti kotia ja laivurin talvilomaa.

Jäät tulivat Niskalammille yön aikana.

Blogin jatkosta vielä sen verran tähän loppuun, että olen päättänyt Teidän lukijoiden antaman palautteen johdosta jatkaa kirjoittelua vielä ensi syksyyn asti, jolloin tätä tarinointia on jatkunut yhteensä jo viisi veneilykautta. Painotan vielä sitä, että vaikka toki näen Tähtilaiva-blogin vierailijalaskurin käyvän tasaisen varmasti noin sadan lukijan päivävauhtia ja huomaan näiden tarinoiden selvästi kiinnostavan ihmisiä, niin nimenomaan Teidän jatkamaan kannustavilla palautteilla oli suuri vaikutus tähän päätökseen. Joten kiitos niistä ja siitä, että olette jaksaneet pysyä kanavalla. Toivottavasti pysytte jatkossakin!

Vuoden 2017 kesäloman viimeinen viikko osa 2/2.

Seuraavan päivän siirtymä vei meidät aluksi takaisin Utulan lähelle Huuhanrantaan, jossa yritimme etsiä muutamaan otteeseen syvempää uomaa, jotta voisimme käydä uimassa oikein komean oloisella hiekkarannalla. Pohja tuli kuitenkin ensimmäisellä lähestymisyrityksellämme vastaan niin kaukana rantaviivasta, että jouduimme käyttämään konetta kiireen vilkkaa taaksepäin ettemme vain juuttuisi kiinni. Uudella yrityksellä lähestyimme matalan alkua vieläkin hitaammin, mutta niin vain perän takaa Huuhanselältä puhaltanut lounaistuuli tarttui Tähteen ja käänsi sen jarrutettaessa poikittain tuuleen. Ajauduimme tämän jälkeen hetkessä kyljittäin jo aivan vieressä olleeseen matalaan, jossa kalarauta tarrautui johonkin korkeampaan hiekkapenkkaan kiinni. Keula oli kuitenkin onneksi irti, joten käänsimme sen keulapotkurilla ja peräpotkurin potkaisuilla takaisin ulapalle. Samalla kalarautakin vapautui pohjan otteesta ja saimme ajettua parikymmentä metriä takaisin ulapallepäin. Siellä turvallisemmilla vesillä luovuimme uusista rantautumisyrityksistä ja pudotimme ankkurin noin kuuden metrin syvyyteen.

Huuhanrannan koukerot. Ensimmäinen lähestymisyritys alkaa pisteestä, jolloin laitoin plotterin päälle.

Upea uimaranta oli lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Kuvassa näkyy epäselvästi myös pohjasta pölläyttämämme hiekkapilvi.

Lounas syötiin niillä sijoilla. Sen jälkeen annettiin ruoan laskeutua kaikessa rauhassa kannella todella aurinkoiseksi muuttunutta päivää paistatellen. Juuri kun olimme myöhemmin ajatuksissa lähteä kumiveneellä rannalle alkoi tuuli kuitenkin tuoda päällemme lännen suunnalta todella synkkiä sadepilviä. Puhurikin voimistui siinä samalla ja aurinko meni pian kokonaan pilveen. Näin ollen tämä uimareissu kuihtui kokoon ennen alkamistaan. Tämän kesän säät ovat kyllä olleet valtaosaltaan juurikin kuvatun kaltaisia. Tilanteet ovat vaihtuneet sellaisella vauhdilla, ettei mukana ole tahtonut pysyä.

Pienen neuvonpidon jälkeen uimareissu unohdettiin lopullisesti, ankkuri nostettiin ja lähdettiin ajelemaan eteenpäin. Kutveleen avokanavan kautta luikautimme itsemme Suur-Saimaalta Saimaalle ja onnistuimme siinä samalla väistämään pahimman sadekuuron.

Proomuletkan edessä m/s Rami ja m/s Maria tai Marja.

Kyläniemen pohjoisrantaa mukaillen ylitimme seuraavaksi Myhkiönselän ja kurvasimme noin tunnin ajelun perästä Lamposaaren itäpuolella olevan pienemmän Aittasaaren rantaan. Saaren suojaisella ja rantautumiseen hyvin soveltuvalla länsirannalla on meillä ollut aikomus vierailla monesti aiemminkin, mutta jostakin syystä suunnitelma on aina peruuntunut ennen lopullista toteutumistaan. Nyt Aittasaareen kuitenkin vihdoinkin päästiin ja kylläpä vaikutti paikka mukavalta.

Rantaan ladotut kivikasat osoittivat meille muutamia enimmistä kivistä raivattuja kohtia. Nopeasti syvenevä pohja oli näissä kohdissa sorainen ja se soveltuikin erinomaisen hyvin keulan rantaan ajamiseen. Myös rannan puut olivat sopivan lähellä harusköysiä ajatellen. Aivan viereisen rantakallion laella oleva tulipaikka oli tietenkin myös laivamiehille sopivalla ja makkaranpasitoon hyvin käypäisellä aidolla teräsritiliköllä varustettu jne.. Mikä parasta, saarten väliseen suojaiseen sopukkaan ei pääsisi puhaltamaan suoraan kuin louteistuuli. Pohjoistuulen laineet sinne toki saattavat hiukan käydä, mutta kuten todettua, erinomainen paikka tämä Aittasaari!!

Illan aikana meidät ylitti pari rankkaa, mutta onneksi lyhyttä sadekuuroa, joten pääsimme myös ulkoilemaan saaressa ja laittamaan ruokaa tulipaikalla. Kumiveneellä soudeltiin ja tutkittiin ympäristöä laajemminkin ja todettiin myös muutaman muunkin kohdan jyrkän rantakallion sivulla olevan kiinnittymiseen sopivia. Saunan lämmettyä pääsimme illanpääle myös uimaan, lämpimään noin 18 asteiseen järviveteen.

Tätä, ja kaiken lisäksi harvinaisella päiväsaunalla ryyditettyä, puuhaa jatkettiin myös seuraavana todella aurinkoisena ja lämpimänä päivänä. Näistä tunnelmista olikin todella haikeata irroittautua myöhään iltapäivällä kotimatkalle. Jokaisen kesän loppupuolella mieleen hiipivä kaihomieli sai silloin otteen koko miehistöstä ja ajelimmekin Tähden vaitonaisina takaisin kotilaituriinsa. Imatralle alkuillasta päästyämme siivosimme vielä laivamme sisätilat, jotta vasta reilun kuukauden päästä tapahtuva paluu takaisin veneilyn pariin olisi mahdollisimman mukava. Auto pakattiin myös samalla valmiiksi, joten aamulla ei sitten ollutkaan edessä kuin hei hein ja kiitoksien sanominen tästäkin kesästä Tähdellemme!

Tapiosta Lappeenrannan kautta Kutveleen kanavalle ja Puumalaan

Aamupäivän puuhastelin vielä Tapio -saaren rannassa ennen kuin suuntasin kokan kohti Lappeenrantaa hakemaan miehistötäydennystä. Matkalla minua vastaan ajeli jo aiemmilta reissuilta tuttu m/s Woima. Rupateltuamme hetken Listingin länsipuolisella selällä Tähti jatkoi ennakkosuunnitelmien mukaisesti matkaa Lappeenrantaan ja Woima puolestaan kohti Wanhojen laiwojen syysregattaa Ruhan saarella. Minut tieto koko regatasta oli tavoittanut vasta pari päivää takaperin, emmekä luonnollisesti olleet ilmoittautuneet mukaan. Nyt kuitenkin virisi ajatus, että josko poikkeaisimme sielläkin reissullamme..

Miehistön täydennyspaikaksi oli sovittu Kanavansuun perinnelaivatelakka, jonne Tähti tulevan viikon ajaksi telakoitaisiin. Automme voisi hyvin majailla siellä viikonlopun yli kaikkine telakointitarvikkeineen, joita peräkonttiin olikin kertynyt melkoinen rovi. Tästä puuttuvat vielä pressut, villat palonsuojaukseen, kokoelma työkaluja, painepesuri yms. mitä katsoin seuraavan viikon aikana tarvitsevani.

Ilta oli jo pitkällä ennen kuin pääsimme käynnistelemään konetta ja suuntaamaan kulkuamme telakalta kohti matkakohteeksi valittua Puumalaa. Tarkoitus ei ollut ehtiä sinne asti tämän päivän aikana vaan viettää yö ankkurissa matkan varrella ja jatkaa perille vasta seuraavana päivänä. 

Pian Lamposaaren lossin jälkeen alkoikin olla hämärää. Ajo pimeässä tarjoaa mielestäni oman mukavan haasteensa vesillä liikkumiseen. Etäisyyksien arvioinnin vaikeutuminen ja merimerkkien tunnistaminen tuovat hommaan aivan omanlaistaan jännitystä. Myös laivojen erilaiset tunnistusta ja aluksen kokoa kuvaavat merkkivalot tarjoavat oman haasteensa. Vajaat kolme tuntia melkein yksikseen köröteltyämme ja vesiliikenteen sekä tähtitaivaan moninaisia kuvioita ihmeteltyämme, olimme vihdoinkin perillä suunnitellussa ankkuripaikassamme Kutveleen avokanavan eteläpuolella. "Ainoastaan" kaksi rahtilaivaa, yksi tukkilautta sekä yksi ilman valoja liikkunut Buster tuli meitä tällä välillä vastaan. Harmikseni kaikki kuvat vastaantulijoista epäonnistuivat, joten todistusaineistoa en nyt voi tähän laittaa.

Kutveleen avokanava halkaisee kapean lounas-koilissuuntaisen kannaksen, joka tarjosi meille yön ajaksi hyvän suojan pientä pohjoistuulta vastaan. Ankkuroiduimme rannan lähelle parinsadan metrin päähän kanavan suulta siltä varalta, että yöllä meidät väylää pitkin mahdollisesti ohittava rahtilaiva ei liikaa keikuttelisi ja häiritsisi yöuntamme. Minä en ollutkaan ehtinyt vielä nukkumaan, kun jo puolenyön aikaan näin tapahtuikin. Jo hyvissä ajoin ennen kanavaan tuloa syttyi laivan keulalla ollut kirkas valonheitin valaisten koko kanavan suuaukon selvästi. Alus oli varmasti hidastanut vauhtiaan lähetyessään kanavaa, sillä meitä keikuttava peräaalto oli varsin pieni, vaikkakin huomattava muuten tyynellä järvellä.

Aamulla heräsimme aikaisin ehtiäksemme käydä päivän aikana pyörähtämässä Puumalassa. Tähden ympäröinyt sankka sumu esti kuitenkin lähdön. Kaunis auringonnousu hälvensi kuitenkin sen nopeasti ja vajaan tunnin odoteltuamme alkoi näkyvyys olla sitä luokkaa, että päätimme jatkaa matkaa.

Alla Kutveleen avokanavan suuaukko etelästäpäin nähtynä. Kanavan toisella puolella näkyy lossi.

Puumala oli valikoitunut viikonloppureissumme kohteeksi osittain halvemman polttoaineen takia. En siis suorittanut tankkausta totutusti ennen matkalle lähtöämme. Koskaan eivät Tähden tankit meidän aikana ole olleetkaan näin tyhjinä ja matkaan kanavalta lähtiessämme hiukan arvuuttelinkin polttoaineen riittämistä perille. Tähden vaakasuorassa olevat tynnyrin muotoiset tankit kapenevat pohjastaan. Ja se taas puolestaan tarkoittaa, että polttoaine laskee tankin ollessa tyhjempänä mittarissa huomattavasti nopeampaa. Näin ollen jäljellä olevan polttoaineen määrän tarkka arvioiminen on silloin hankalempaa.

Ei kuitenkaan auttanut muu, kuin lähteä rohkeasti taittamaan matkan viimeistä osuutta. Illalla olin kyllä varmuuden vuoksi tehnyt sellaisen peliliikkeen, että tyhjensin toisen kahdesta polttoainesäiliöstä pohjapropun kautta kokonaan. Lisäsin sieltä valuttelemani noin 25-30 litraa toiseen säiliöön ja laitoin polttoaineen syötön moottorille vain tästä säiliöstä. Jospa näillä eväillä päästäisiin ilman kommelluksia perille.

Chr. Kontturi tuli meitä jälleen vastaan pitkä tukkilautta perässään. Alla laivakärpäsen pureman saaneen pienemmän laivamiehen näkemys samaisesta aluksesta.

Kontturin lautan perässä matkaa taittoi myös Atta-proomu tai tervahöyry. Kumpi tuo sitten lienee?

Pääsimme kuin pääsimmekin onnellisesti perille ja Puumalassa meitä oli vastaanottamassa yläpuolisen kuvan komean keltainen paatti. Aluksen nimi ei valitettavasti tallentunut mieleen.

Vaikka tankkauslaiturissa ei käynytkään koko vierailumme aikana, kuin muutama alus niin palvelu oli kyllä hyvää ja nopeata. En ehtinyt edes kunnolla kiinnittää Tähteä laituriin, kun nuori mies oli jo kyselemässä kuinka voi auttaa? Tankkasimme hänen avustuksellaan reilut 330 litraa dieseliä eli noin 400 litran vetoiset tankkimme melkein täyteen. Matkan aikana ehdin tekemään hiukan laskelmia ja tulin siihen tulokseen, että meillä olisi Puumalaan saapuessamme Kutveleella täyttämässäni tankissa jäljellä noin 60 litraa menovettä. Tästä määrästä tosin vain 30 litraa on käytettävissä ja loppu jää tankin "tyhjentyessä" sen pohjalle. Aika hilkulle siis meni. Ellen illalla ennen nukkumaanmenoa olisi jumpannut polttoainetta säiliöstä toiseen, voisimme juuri parhaillaan olla ilmailemassa jossakin tyhjentynyttä polttoainejärjestelmää tai hakemassa kumiveneellä polttoainettä laivaamme.

Pitää vielä kertoa, että tuolla jäljellä olleella noin 30:llä litralla olisimme luultavasti ajaneet vielä noin viisi tuntia. Herra Wickström ei iloksemme ole mikään ahmatti!

Jykevän oloinen Jynkkä niminen alus oli pysäköity iloksemme Puumalan laituriin. 

Alla vielä näkymä Puumalan satamaan, vuonna 1995 käyttöön otetulta sillalta. Kyseessä on Suomen neljänneksi pisin maantiesilta.