Hiihtoloma Tähdellä

Etelä-Suomen hiihtoloma ajoittui tänäkin vuonna aivan helmikuun loppuun ja silloin - aiemmin kuin koskaan - avattiin vuoden 2017 veneilykausi Tähtilaivueessa. Lomabudjettiin ja ammatistani johtuvaan hotellimajoituksien yliannostukseen vedoten, sain miehistömme suostuteltua pariksi yöksi "veneilemään" Imatralle, vaikka olosuhteet eivät normaaleihin veneilykeleihin verrattuna olleetkaan kovin otollisia.

Päivää ennen jälkijoukkojen saapumista menin tekemään vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän jakotukkeihin uudet kuulaventtiileillä varustetut yhteet, ahterihytin ja wc:n lämmitysputkien lähdölle ja paluulle. Aina pitää nimittäin tehdä jotakin "hyödyllistä". Radiaattoreiden eli varsinaisten hyttikohtaisten pattereiden puuttumisen vuoksi tätä kiertoa ei tosin vielä tähänkään hätään saataisi käyttöön. Mutta kun lämmitysjärjestelmän nestekierto oli kuitenkin täytettävä, jo viime syksynä havaitun vajauksen vuoksi, kannatti homma tehdä nyt samalla kertaa. Remonttia varten jo puoli vuotta sitten valmiiksi ostetut putkitarvikkeet osoittautuivat luonnollisesti heti vääränlaisiksi, joten urakka valmistui vasta iltapäivällä paikalliseen K-Rautaan suoritetun ja harmillisen kalliiksi tulleen vierailun jälkeen. Yksi liitos piti myös aukaista uudemman kerran ennen kuin tarvittava tiiveys saavutettiin.

Seuraavaksi yöksi poistuin alukselta muihin puuhiin, jättäen kamiinan ja yhden sähkökäyttöisen lämpöpuhaltimen huolehtimaan lämmityksestä. Palatessani seuraavana päivänä asiaan, oli sisälämpötila noussut konehuoneen osalta viiteentoista ja asuinhyttien osalta 18 asteeseen, joten kaikki alkoikin olla valmista miehistön illalla tapahtuvaa saapumista silmällä pitäen.

Kytkin seuraavaksi pohjakaivon käyttövesiputket takaisin paikoilleen sekä aukaisin pohjaventtiilin ja laitoin käyttövesipumpun pyörimään. Totutusta poiketen mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ei vaikka kuinka auoin hanoja ja letkuliitoksia, sekä ilmasin järjestelmää. Toista tuntia meni sen jälkeen rassatessa ja ihmetellessä, mikä oikein oli vialla? Lopulta ymmärsin vasta pari vuotta sitten hankitun, painekytkimellä varustetun, Jabsco Par-Max 4 -vesipumpun hangoittelevan vastaan oikein kunnolla. Self-priming, eli itsestään tapahtuva ilmaus ei jostakin syystä toiminut. Vasta kun pumppuun liitettävät kaksi vesiputkea oli lopulta irroitettu, oli helppo havaita koko laitteen tehottomuus. Ei painetta, eikä liioin myökään imua, tuntunut nimeksikään.

Tässä kuvassa näkyvät kamiinan vieressä väärinpäin oleva painevesipumppu ja sen oikealla puolella, osaksi letkujen takana, jakotukkien yläosassa, uudet yhteet ahterihytin lämmitykselle.

Seuraavaksi aukaisinkin pumpun pumppuyksikön, josta ei tietenkään löytynyt minkäänlaista roskaa eikä muutakaan konkreettista vikaa. Siinä kojetta purkaessa muistui kuitenkin mieleeni menneen kesän loppupuolella ilmenneet "seisokkien jälkeiset ilmavaivat" (kaksimielisyys kunniaan!), joita olin muutamaan kertaan joutunut hoitamaan käyttövesiputkia ilmaamalla. Siitä ajatus kulki pian heinäkuussa Loviisassa sattuneeseen kömmähdykseen, jolloin olin unohtanut viikon laiturissa olon ajaksi vesipumpun päälle, mutta luonnollisesti kuitenkin sulkenut pohjaventtiilin. Tästä oli seurauksena tietenkin se, että pumppu kävi vajaan viikon kuivillaan ja sen antama paine laski olennaisesti. Olettamukseni onkin, että nyt korjasimme vain tämän äksidentin loppulaskua. Hotelliyön ostaminen koko miehistölle olisikin ollut seuraavaksi edessä, ellen olisi sattumalta huomannut pumpun toimivan ylösalaisin käännettynä edes jotenkuten. Näin ollen Tähtimiehistön talviloma pääsi lopulta kuitenkin alkamaan odotusten mukaisesti.

Lumet alkoivat sulamaan täkiltä alapuolisen kajuutan lämmetessä. 

Ajohytin yksinkertaiset ikkunat kitkivät lämmitettäessä kovasti kosteutta. Laitoin kuitenkin etukajuutasta sinne johtavien portaiden yläpäähän paksun viltin pitämään lämmintä alhaalla. Näin lämpötila saatiin pysymään etuhytissä Tähden omilla lämmittimillä +18 asteessa ja kosteus sillalla, pysyi edes jollakin tavalla aisoissa.

Yllättävän vähillä kosteuden kitkemisillä me selvisimme esimerkiksi kannenalaisten hyttien yksinkertaisista ikkunoista huolimatta, vaikka heti ensimmäisenä yönä ulkolämpötila pyöri kuudessa pakkasasteessa. Patterilla vielä varustamaton takatäkin alainen uusi ahterihyttikin saatiin suorastaan kuumaksi sähköpuhaltimen avulla, joten aamulla olikin ilo kuulla mäkeä laskemaan valmistautuvan miehistön puhuvan, kuinka hyvin Tähdellä aina nukuttaa.

Mukavasti menneen ja liikunnallisen talvilomapäivän jonkinlaisena kruununa, voisi tähän väliin mainita kaksi tapahtumaa. Nimittäin kaikkien aikojen parhaan pizzan syöminen ja tottakai, saunominen. Ensimmäinen niistä tapahtui hiukan syrjässä Imatran keskustasta sijaitsevan erinomaisen Pizzeria Bella Napolin tiloissa ja toinen tietenkin Tähdellä.

Illalla tapahtunutta saunomista säesti jo totutusti veneilyyn kuuluvat pienet haasteet, sillä kamiinan erillisestä säiliöstä loppui sen aikana, yli 50:nen tunnin kovan lämmittämisen jälkeen, polttoaine. Laiturin pienistä sulakkeista ja köykäisestä jatkoroikasta johtuen en ollut lämpöpuhaltimen ja 12V-akkulaturin lisäksi tohtinut laittaa myös lämminvesivaraajaa verkkovirtaan, joten se oli nyt sähkölämmittimen sammuttamisen jälkeen otettava käyttöön hätäratkaisuksi. Samalla täytin hikisenä ja pyyhkeeseen verhoutuneena myös kamiinan säiliötä, koneen polttoainesäiliöstä valuttamallani dieselillä, jotta saisin lämmityksen takaisin päälle mahdollisimman nopeasti. Vaikka olin pakotettu kesken saunareissun suorittamaan tämän urakan, niin positiivisena näkökohtana pidän kuitenkin sitä, että naftan katkun sai vielä ennen nukkumaanmenoa pestyä saunassa huolellisesti pois käsistä.

Yksi muistikirjamerkintäkin tästä urakasta tehtiin. Nimittäin huomasin talviseisonnan aikana koneen polttoainesäiliöiden pohjalle kertyneen runsaasti likaa. Vaikka olen koittanut talvikaikaan pitää säiliöt mahdollisimman täysinä ja tyhjentänyt sekä huuhdellutkin ne kertaalleen pari vuotta takaperin, tuli ruosteensekaista polttoainetta ja ruosteen värisiä likahippuja runsaasti säiliön pohjassa olevasta vedenerotushanasta. Asiaan lienee syytä palata kesän koittaessa.

Tähti oli vielä tukevasti kiinni jäissä, vaikka liikkuikin omassa "kolossaan" hiukan.

Tätä kuvaa katsoessa varmaan ymmärrätte, minkälaisia kevätpuuhia olin Tähdellä suunnittelemassa. Vahingon on aiheuttanut satamaan puhaltamaan pääsevä pohjoistuuli.

Virtaavan veden takia jäät laivojen ympärillä pysyvat Niskalammilla kovillakin pakkasilla ohuina. Kouriintuntuva esimerkki siitä saatiin valokuvausreissulla, jonka lopuksi jää petti altani. Vaikka tunnustelin koko ajan jään paksuutta kävellessäni niin silti paluumatkalla, vain parin metrin päässä Tähden keulasta, vajosin rintaani myöten jäihin. Takaisin jään päällä olin varmasti jo parissa sekunnissa, mutta kamppeethan siinä kastuivat.

Toisen yön Tähdellä vietettyämme, oli edessä ilman pumppaaminen pohjakaivoon sekä kotiin huoltoon vietävän vesipumpun irroittaminen ja kaikki muukin talvisäilytykseen liittyvä askartelu. Ne hoidettuamme, saatoimme taas jättää laivamme turvallisesti talvisen Saimaan huomaan. Pakko todeta, että olosuhteista - esimerkiksi pienestä vedon tunteesta, kondensiosta sekä jään liikkeistä ja ajoittaisesta voimakkaasta veden virtauksesta Vuokseen aiheutuneista äänistä - huolimatta talviloma Tähdellä ylitti kaikki odotukset. Miehistö pääsi pois kotoa lomailemaan ja reippailemaan. ja minä sain vielä sen lisäksi puuhailla Tähdellä sekä suunnitella kaikkea tulevaa.

Ja kuten varmasti näistä viimeisistä kuvista huomaatte, Saimaan rauhaisat rantamaisemat ovat todella sadunomaisia tällaisina utuisina talvipäivinä!

Moto kävi ahkeroimassa Niskalammin satamassa toisen lomapäivämme iltana.

Keulakajuutan hylly ja pari muutakin juttua.

Keväällä tehdyn takahytin rakennusurakan viimeistelyhommat jäivät kesälomareissumme ajaksi tauolle. Vaikka tapanani on ollut laivalla ollessa puuhailla koko ajan kaikenlaista, tuntui tämä oikealta ratkaisulta ajatellen esimerkiksi muun miehistön viihtyvyyttä. Remonttitarvikkeiden ja työkalujen mukana kuljettaminen, niiden jatkuva levittäminen ja kasaaminen sekä kannella alituiseen laulava sirkkeli sahanpuruineen ei vain tuntunut olevan linjassa menneen kesän lomasuunnitelmiemme kanssa. Niinpä teinkin kesän aikana vain ns. pakolliset askareet ja muun ajan käytin esimerkiksi matkakohteisiin tutustumiseen, tulevien päivien reittien suunniteluun, toisten veneilijöiden kanssa jutusteluun ja ihan vain miehistömme kesken lomailuun.

Tästä edellä kerrotusta johtuen olisi tulevan syksyn mittaan luonnollisesti käytävä askaroimassa Tähdellä vielä useampaan otteeseen. Syyskuun alkupuolella ensimmäinen näistä reissuista olikin sitten edessä. Vesisateisena sunnuntaipäivänä autoilin Niskalammille pääkoppa pullollaan suunnitelmia eri työkohteista. Ainakin ahterihytin ovenpielet pitäisi rakentaa, listoja pitäisi laittaa, pintakäsittelyjä tehdä jne. Karu totuus kuitenkin paljastui pian, kun mikään ei tuntunut taas sujuvan. Jo mainittu vesisade esti osan töistä, jotka olisivat vaatineet esityöstöä laiturilla.

Sommittelua.

Pienen pähkäilyn jälkeen päätin panostaa ensialkuun etuhytin vaatekaapin tekemiseen. Vaikka olen tätäkin ajatusta pyöritellyt päässä jo pari vuotta, niin monta monituista tuntia suunnittelin sitä. Aina tuntui joku olevan huonosti. Liian suuri, liian pieni, kehnon ja tilaan sopimattoman näköinen ja niin edelleen. Lopulta koko päivän asian kanssa painiskeltuani sain illalla kaapin rungon pystyyn ja pääsin kiinnittämään paneeleita. Kaikki vaikutti siis kuitenkin päättyvän lopulta onnelliseen lopputulokseen.

Seuraavana aamuna kahvit keitettyäni menin oikein kuppi kädessä katsomaan illalla nikkaroimaani kehikkoa ja ajattelin ikäänkuin nauttia työni hedelmistä. Rehellisesti sanottuna kaappi näytti nyt kuitenkin aivan liian lyhyeltä. Jotenkin sen pääty ei vain ollut linjassa sillalle johtavien portaiden ja muiden jo olemassa olevien rakenteiden kanssa. En osaa edelleenkään sanoa, mikä illalla oli mennyt vikaan. Ehkä vain katselin kaappia tällä kertaa eri kulmasta kuin eilen..

No onneksi vesisade oli sentään lakannut ja pääsin hetkiseksi ulos laiturille puhaltamaan enimpiä höyryjä. Päätin siellä kävellessäni myös jatkaa eteenpäin tätä epätoivoiselta tuntuvaa yritystä ja kiinnittää vielä muutaman paneelin lisää, jos onnettomuuden saisi sillä tavoin korjattua. Mutta ei niin ei! Kaapin ulkonäkö ei silläkään toimenpiteellä muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Ei siis auttanut muu, kuin alkaa miettimään muita pelastustoimenpiteitä.

Ensimmäinen vaihtoehto oli tietenkin koko rakennelman purkaminen ja uudelleen rakentaminen, mutta kun se ei suuremmin huvittanut niin keksin, että laittamalla kaapin päätyyn kakkoskolmosen eli 50x75 mm lankun saan jatkettua sitä vähän ja paksu lankku näyttäisi muutenkin aivan kuin jonkinlaiselta listalta. Tämän ratkaisun toteutus vaati sitten tietenkin poikkeamista puutavaraostoksille paikalliseen K-Rautaan..

Kaiken tämän sähellyksen jälkeen kellon ehdittyä jo hyvän matkaa iltapäivän puolelle oli kaappi kuitenkin lopulta valmis. Myönnettäköön kuitenkin, että jonkinlaisen epäilyksen siemenen operaatio jätti mieleen itämään. Tällä tarkoitan sitä, että pitää vielä jatkossa katsoa, miltä rakennelma alkaa omaan silmään näytämään.

Tilanne aamulla, kun kaiken piti olla hyvin..

Etukajuutan kaappi "valmiina". Sen yläosa ja jo olemassa ollut vanerointi täytyy vielä jossakin vaiheessa liittää saumattomaksi ja yhtenäisen näköiseksi kokonaisuudeksi. Jos vain rakennelma muuten jää pysyväksi.

Seuraavaksi rantaan ilmestyi m/s Nils -aluksen kippari Herra Tiilikainen, jonka kanssa olimme sopineet tekevämme hiukan kauppoja. Kohteena olivat kohdallamme oleva rantavaja sekä laituri, jossa Tähti sai jo keväällä olla kiinnittyneenä. Halusimme Tähtivarustamon piirissä tehdä tällaisen peliliikkeen varmistaaksemme aluksellemme jatkossakin hyvän ja talvella lähes jäättömän kotisataman. Ja onneksi Herra Tiilikainen suostui tarjoukseemme. Nyt onkin Tähdellä aivan virallisesti oma laituripaikka Niskalammilla.

Kun tukku seteleitä oli vaihtanut laiturikauppojen myötä omistajaa ja kaupantekijäiskahvit juotu, alkoi seuraavaksi siivous- ja järjestelyurakka. Nimittäin kohta alkaisi koko kaksi yötä ja kolme päivää kestävän visiitin mukavin vaihe. Pari vuotta Laimin kipparin kanssa suunniteltu illanvietto Satamosaaressa tapahtuisi nimittäin tänään. Ohjelmaa tuskin kannattaa tarkemmin selvittää, mutta voin kyllä sanoa, että mukavaa oli!

Myös imatralainen m/s Emma oli Satamossa.

Tähdellä tehty reissu kesti seuraavaan aamupäivään saakka, jonka jälkeen kotisatamaan palattuamme paneuduin taas remontoinnin antoisaan maailmaan. Musta pilvi hommien päällä näytti kuitenkin pysyneen paikallaan, sillä seuraavaksi huomasin, että olin unohtanut ajatuksissani ostaa pyökin väristä petsilakkaa. Olemassaolevia aineksia sekoittaen sain kuitenkin jollakin tavalla hoidettua ahterihytin ja wc:n seinien ja katon vanerien petsauksen.

Seuraavaksi siirryin ulkohommiin ja tyhjensin perän vesisäiliön pohjalle kertyneestä sadevedestä sillä sekin olisi vielä maalattava kertaalleen alkuperäisen maalin veteen aiheuttamien hajuhaittojen takia. Tyhjennys itsessään kävi kätevästi aukaisemalla vain venttiilit pohjakaivon suuntaan. Mutta tällä kertaa säiliön vesi ei halunnutkaan mennä edelliskerran tavoin Saimaaseen vaan wc-pönttöön, joka täyttyi tietenkin ääriään myöten. Perän vesisäiliön vedenkorkeus oli siis pönttöä korkeammalla. No lopputuloksen arvaatte.

Vettä keulakajuutan paneeleiden pinnalla.

Säiliö oli nyt kuitenkin saatu tyhjäksi, joten pyyhin sitä vielä räteillä ja laitoin sen jälkeen lämpöpuhaltimen hoitamaan loppukuivatuksen. Puuhattuani välillä muuta palasin pari tuntia myöhemmin asiaan. Otin hiomapaperin ja ajattelin karhentaa epoksipinnalle keväällä jääneen osan ennen maalausta. Mutta mutta, mitäs tapahtuikaan? Hiomapaperi ei kaikissa kohdissa tuntunut oikein luistavan kunnolla. Aivan kuin pinta olisi jotenkin nahkea? Lähemmissä tutkimuksissa sainkin huomata epoksin todellakin olevan joiltakin osin vielä pehmeää. Eli kolmen kuukauden jälkeenkään se ei ollut läpeensä kovettunut, vaikka pinta keväällä olikin tuntunut siltä.

Syy tähän lienee se, että emme merelle lähtiessämme ehtineet antaa viimeisen epoksikerroksen kuivaa paria päivää enempää. Jos muistatte, niin säiliöhän vuoti ensimmäisellä kerralla ja minun oli tästä johtuen tehtävä sen pohjaan vielä kolmas ja todella paksu epoksikerros kiireesti ennen lähtöämme. Kanavaan muutamia päiviä tätä myöhemmin ajaessamme oli säiliössä sitten jo reilusti vettä aivan kuten koko merelläolomme ajan. Tästä johtuen epoksointi ei siis ollut vieläkään kokonaan kuivaa eikä sitä näin ollen voisi maalatakaan. Onni tässä onnettomuudessa on tietenkin se, että minkäänlaista vuotoa tämä tapaus ei koko kesänä onneksi aiheuttanut.

Siinäkään ei vielä ollut kaikki, sillä.. Imatralle tulopäivänä olin myös huomannut Tähden paapuurin puoleisen keulatäkin vuotavan jostakin kohtaa. Rankkasade sai nimittäin vesinorot juoksemaan keulakajuutan sisäpanelointia pitkin. Etsinkin tästä syystä kannelta vuotokohtaa, jonka kuvittelen paikallistuneen aivan reelingin viereen. Hätäratkaisuksi paikkasin kohdan silikonilla, mutta tämähän tarkoittaa tietenkin sitä, että tänä syksynä tai viimeistään ensi keväänä on ryhdyttävä myös hitsaushommiin.

Sen lisäksi, että vuodon paikallistamiseen ja paikkaukseen vierähti muihin hommiin etukäteen korvamerkittyä aikaa, estäisi se myös hytin kattoon tälle syksylle suunnitellun uretaanieristeen laiton. Ennen vuotopaikan lopullista varmistumista ja korjausta, kun ei kannata uretaania paljoa ruiskutella. Se olisi paneelin ja täkin välissä vain haittaamassa hitsaustöitä. Toinen pointti on myös se, että uretaania laittaessa teräsrakenteen pitäisi luonnollisesti olla aivan kuiva, jota se ei nyt tietenkään ollut.

Lähtiäisiksi virittelin vielä kesän mittaan kaarelle taipuneen wc:n oven liimupuristimien avulla taivutuspenkkiin. Se saisi nyt oieta täällä kaikessa rauhassa seuraavaan visiittimme asti. Jo alkukesästä kipuilin tämänkin asian kanssa huomatessani seinissä ja ovissä paneloinnin alla käytettyjen 12 mm:n havuvanerivanerilevyjen kaareutuvan oven alalaidasta huolestuttavasti. Suosittelisinkin tästä johtuen tällaisiin, ilman varsinaista runkoa, tehtäviin rakenteisiin vähintään 15 mm:n vanerin käyttöä.

Tästä varsin vastusrikkaasta reissusta Tähdelle, ei loppukommenttina voi oikein sanoa mitään muuta kuin.. Kai näitäkin sitten pitää olla! Ehkä siihen voi vielä lisätä mainoslauseenomaisesti jatkon, että tervetuloa kaikki laivaharrastuksen pariin!

Kotilaiturimme wanhat laiwat osa 1

Yläpuolisessa kuvassa on Niskalammilla laiturikaverinamme majaileva meripartiolaisten Sissi-laiva, jonka satuin erään syksyisen reissumme alkajaisiksi näkemään ensimmäistä kertaa kulussa. Se nimittäin oli juuri satamaan autoillessamme irroittautunut laiturista ja suuntasi ylväänä vesille. Tästä kohtaamisesta virisikin ajatus esitellä "pintaraapaisunomaisesti" Teille nykyisessä kotilaiturissamme lisäksemme majailevia muita vanhoja aluksia. Pahoittelen - jos ja kun - näistä esitelmän parista ensimmäisestä osasta jää puuttumaan joitakin paatteja. Koitan kyllä pikkuhiljaa kartoittaa tarkemmin minullekin vielä osittain hämäränpeitossa olevaa Niskalammin laivastoa ja palaan siihen asiaan, sekä toivottavasti myös Niskalammin laivureiden historiaan mahdollisimman pian uudelleen.

Edellä mainitusta Sissi-laivasta en alkuun onnistunut oikein löytämään muuta tietoa, kuin mitä sen nykyisten omistajien eli vuonna 1933 perustettujen Saimaan sissien facebook-sivut tarjosivat. Sieltä kuvia katselemalla kyllä selviää, kuinka ison työn partiolaiset ovat laivan nykykuntoon saattamiseksi vuosien varrella tehneet. Muutamien lisävihjeiden jälkeen PartioWiki -sivuilta kuitenkin löytyi lisätietoa niiden mukaan vuonna 2003 sata vuotta täyttäneestä ja alunperin Wäinölä nimeä kantaneesta höyryvarppaajasta. Samaisen sivun laidassa varsinaisen vesillelaskun kerrotaan muuten tapahtuneen jo muutamaa vuotta aiemmin vuonna 1899.

Enso-Gutzeitin historiasta ja laivastosta kertovasta Tukkimetsiä ja Höyrylaivoja -kirjasta alus löytyy puolestaan Väinölä nimellä ja siellä sen historiasta kerrotaan seuraavaa: Enso-Gutzeit tilasi aluksen varppaajaksi vuonna 1903 väliväylälle ja vuonna 1952 se muutettiin höyryhinaajaksi. Kirjan tietojen mukaan Väinölä on ehtinyt myös seisomaan Laitaatsillassa käyttämättömänä muutaman vuoden ennen myyntiä Saimaan Sisseille vuonna 1969.

Aluksen mitat ovat muuten 18,45 x 3,9 metriä.

Tuo kaikki edellä mainittu informaatio minulla oli siis jo aiemmin hallussa, mutta hankittuani Rutolaa ja Väliväylää käsittelevässä jutussani jo esittelemäni Hilkka Mattilan teokset Tukkien matkassa ja Höyryjen matkassa, alkoi aineistoa Sissi laivaa koskien suorastaan sataa syliini. Yläpuolinen kuva on myös kyseisten kirjojen antia.

Heti alkajaisiksi Wäinölä nimeä kantaneen aluksen valmistumisvuosi tarkentui. Höyryjen matkassa -kirjassa sen kerrotaan nimittäin saapuneen osina Joroisista Lehtoniemen konepajalta Luumäen asemalle 3.8.1899 ja, että laiva olisi tämän jälkeen koottu Jurvalassa Weikkasen rannalla. Ruuviajo puolestaan tehtiin jo saman vuoden lokakuussa ja säännöllisen liikenteen Wäinölä aloitti vielä ennen jäiden tuloa 21. marraskuuta 1899 ajaen arkipäivisin Jurvalan rannasta Lemille aina Viipurin junan saavuttua iltapäivällä.

Höyryjen matkassa kertoo W. Gutzeit & Co:n ostaneen aluksen myös vasta vuonna 1909 Ylä-Kivijärven uittoon. Yhtiötä edeltävä omistaja, joka ymmärtääkseni on ollut sortavalalainen kauppias Mikko Korniloff (omistaja 22.11.1902 alkaen), oli kuitenkin jo vuonna 1903 muuttanut Wäinölän Lehtoniemen konepajalla matkustajalaivasta varppaajaksi. Tämän hiukan epäselvän lauseen kuvittelisin tarkoittavan, että alus on muutettu kyseisen tahon toimesta Kivijärvellä eikä sitä näin ollen ole tätä operaatiota varten raahattu Joroisiin. Vaikka Wäinölä kulki tämän jälkeen uuden toimenkuvan ohella kesät 1903 ja 1904 myös Lemin ja luumäen väliä, kuljettaen edelleen siis myös matkustavaisia ja sunnuntaisin tietenkin kirkkokansaa, ei toimintaa saatu lopulta kuitenkaan kannattavaksi.

Lisäansioiden toivossa Wäinölän siirtoa Saimaan vesien puolelle on pohdittu jopa julkisesti 1.9.1906 ilmestyneissä Itä-Suomen sanomissa. Kirjan mukaan ei myöskään ole tietoa siitä, ehtikö alus käydä halkomassa Saimaan aaltoja ennen Gutzeitin laivastoon liittymistä eli siis vuotta 1909. Siinä kuitenkin mainittiin aluksen varpanneen Kauppias Kornilofin omistuksessa myös Gutzeitin tukkeja ainakin jo vuonna 1908.

Varppaustehtävien päätteeksi vuonna 1952 alus muutettiin höyryhinaajaksi, kone vaihdettiin samalla tehokkaammaksi, keula ja perä muotoiltiin uudelleen, ajohyttiä nostettiin ja siihen tehtiin takaikkuna. Kapyysi eli keittiö ilmestyi myös kannelle ruotelihytin ahteripuolelle. Ylä-Kivijärven jäädessä taakse ja Valkealan vesistön vaihtuessa tämän operaation jälkeen purjehdusalueeksi myös nimi muuttui Väinöläksi. Hinausreitiksi siellä tuli 11 kilometrin mittainen väli Auvoisinkoskelta Koskelaan.

Väliväylän uittojen loputtua Väinölä tuotiin Savonlinnan Laitaatsiltaan 1965 ja kirjan kertoman mukaan se olisi jo seuraavana vuonna siirtynyt Partiolippukunta Saimaan Sisseille Imatralle. Pieniä eroavaisuuksia siis löytyy tästäkin tiedosta. Mainitsen vielä, että Höyryjen matkassa -kirjan sivuilta 114 - 119 löytyy Toimittaja Sauli Vainosen Kouvolan sanomissa 24.6.1963 julkaistu todella mielenkiintoinen tarina eräästä Väinölän kyydissä tehdystä uittoreissusta. Suositelen lukemaan!

Aihetta sivuten nostan vielä panoksia tähän Väinölä-osion loppuun, jotta kiinnostuksenne kyseisiä kirjoja kohtaan nousisi ennätyslukemiin! On nimittäin aivan pakko mainita menneenä kesänä Vanhojen laivojen regatassa kohtaamamme Väliväylän laivat Ola ja Tiira (tuolloin Immola), jotka saavat huomattavat määrät palstatilaa Höyryjen matkassa -kirjassa. Jälkimmäinen näistä mainitaan muuten myös tämän kirjoituksen tuonnempana ilmestyvässä kakkososassa..

Yllä pari kuvaa Joroisten Lehtoniemen konepajalla 1919 rakennetusta suuresta (19,08 x 4,3m, 54tn) Wilh Schauman hinaajasta, jonka kattavilta nettisivuilta löytyy paljon tietoa aluksen historiasta ja varustuksesta. Minun onkin turha alkaa niitä tässä toistamaan, joten vierailkaa sivustoilla ja käykää samalla myös tutustumassa muuhunkin Kanavansuun Perinnelaivatelakkayhdistys ry:n sivujen tarjontaan. Tässä myös Suur-Saimaan Wanhojen laiwojen yhdistyksen sivut aluksesta.

Laiturin länsipäässä puolestaan majailee Nils, joka ilmeisesti on aiemmin kulkenut ainakin nimillä Martti I ja Kemi 3. Museoviraston sivuilta löytyi pari vanhempaa kuvaa aluksesta. Tässä Martti I hinaamassa tukkilauttaa Kraaselin sillan lähettyvillä Kemissä vuonna 1984 ja tässä puolestaan sama alus Kemin sisäsataman laiturissa heinäkuussa 1987, jolloin siinä oli jo uusittu kansirakenne ja kone.

Hiukan huonosti löysin tietoa Nilsin (20 x 4,2 x 1,65m, rak.v. 1906) taipaleesta, mutta juttu Höyryhinaajia Oulun ja Haukiputaan vesialueella voisi kuitenkin pitää paikkaansa. Ainakin kaikki aluksen edellä mainitut nimet täsmäävät, mutta olisiko Nils voinut todella olla jossakin vaiheessa myös Stella niminen matkustajalaiva? Eihän matkustajalaivan tietenkään aina tarvitse näyttää matkustaja-alukselta, mutta kuitenkin hiukan epäilyttää, kun hyttirakenteet ovat kuvien perusteella pysyneet ainakin vuodesta 1987 pitäen lähes samanlaisina. Korjata ja kommentoida saa tuonne alapuoliseen kommenttikenttään.

Saamani asiantuntijapalautteen myötä selvisi tuo Nilsin "matkustajalaiva"-asia. Alus on nimittäin ollut Urheilusukelluskerho Delfinin tukialuksena Vaasassa vuodesta 1992 eteenpäin ja tällöin se on tavallaan ollut matkustaja-alus. Kiitos paljon tästäkin tiedosta! Ilmeisesti joskus vuosien 2009-2010 kieppeillä suolainen merivesi on sitten vaihtunut Saimaan makeaan veteen, kun Pielisen kalajaloste Nurmeksesta on hankkinut aluksen ajatuksena muuttaa se nuottatroolariksi. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut, sillä tilalle löytyi toinen tarkoitukseen paremmin sopiva alus ja niin erinäisten vaiheiden jälkeen Nils päätyi nykyiselle omistajalleen.

Täältä löytyy lisää Nilsistä: http://www.tugboatlars.se/Martti1.htm

Kuulin myös jo jokin aika takaperin huhuja, että Nils saattaisi olla sopivan tarjouksen kohdalle sattuessa myynnissä. Nämä olivatkin kuulopuheita kunnes vihjeiden pohjalta löysin aluksesta nettiveneeseen laitetun myynti-ilmoituksen. Jos Nils siis alkoi kiinnostamaan niin käykääs kuikkimassa lisää tuolla.

Toinenkin laiturimme alus on muuten myynnissä Nettiveneessä. Kyseeseessä on Nilsin naapurina majaileva 15 metrinen m/s Otto.

Tässä puolestaan etupuolellamme laituripaikkaansa pitävä hyväkuntoinen ja käsitykseni mukaan myös lähes työkuntoinen Lypsyniemi, jonka varkautelainen Lehtoniemen konepaja rakensi vuonna 1924. Vuonna 1958 dieselöity alunperin Saimaan kanavan hinaushöyryveneyhtiön palveluksessa höyryhinaajana toiminut alus, on kanavan sulkeuduttua vuodesta 1948 eteenpäin liikkunut hinaustehtävissä Saimaalla aina 1980-luvulle saakka. Omistajana on tällöin ollut Enso-Gutzeit Oy. Alkuperäinen nimi vuoteen 1949 asti on ollut Kolme. Tuli vielä mieleen, että joskus vuosia sitten muistan nähneeni Lypsyniemestä jonkun nettisivun, jossa oli tarinaa ja kuvia aluksesta, mutta nyt en sitä harmikseni onnistunut enää löytämään.


https://www.finna.fi/Record/lusto.M011-505

https://www.finna.fi/Record/lusto.M011-504

Siinäpä kirjoituksen ykkösosa Teille pureksittavaksi. Laitan seuraavia nähtäville jahka aineisto valmistuu..

Tässä taas kerran myös jo perinteeksi muodostunut loppukaneetti. Jos kirjoitelmassa on asiavirheitä, joita haluatte korjattavaksi tai jotakin alusta ei jostakin syystä haluta mainittavaksi blogissani, niin laittakaa minulle viestiä sähköpostilla osoitteeseen:  tahtilaiva@gmail.com  Muokataan sitten hommat mieleiseksi.

Nyt kun tälle tielle lähdettiin, niin.. Kiitos myös puolitoista vuotta pitämäni Tähtilaiva-blogin Teiltä saamasta mielenkiinnosta ja likipitäen 21000:sta lukukerrasta. Sekä tietenkin hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta 2016!

Unelmien kesän loppu häämöttää

Kuten otsikosta voi lukea alkoi koko kesän kestänyt laivaretkemme väistämättä tulla päätökseensä. Laivakellon soittama loppusoitto olisi pian käsillä. Olimme seilanneet alkukesän Oulujärveä ristiinrastiin ja rahdattuamme Tähden kumikanavaa pitkin Iisalmeen, ajelleet karkeastiottaen reitin Iisalmi-Kuopio-Siilinjärvi-Kuopio-Heinävesi-Savonranta-Rääkkylä-Joensuu-Linnansaaren kansallispuisto (mm. Oravi, Sammakkoniemi, Järvisydän)-Savonlinna-Varkaus-Leppävirta-Varkaus-Savonlinna-Sulkava-Puumala-Lappeenranta. Etäisyyksiä ja ajotunteja en ole muistiin merkinnyt, kun on ollut muuta puuhaa, mutta on niitä varmasti tullut melkoinen määrä. Jo Oulujärvellä minulle sanottiin, että te olette ajaneet reilussa parissa viikossa enemmän kuin moni kymmenessä vuodessa. Tähti kuitenkin hankittiin tarpeeseen ja käyttöön. Sattui vielä olemaan niin, että pikkupojan unelma omasta laivasta tuli toteutettua juuri silloin, kun ensimmäistä kertaa melkein kahteenkymmeneen vuoteen minulla oli mahdollista pitää näin pitkä kesäloma. Tähdet olivat niin sanotusti kohdillaan tässä asiassa ja siitä olen hyvin onnellinen.

Olin pitkin kesää metsästellyt Tähdelle paikkaa talveksi. Useampia ehdokkaita löytyikin avuliaiden laivamiesten myötävaikutuksella. Esimerkiksi Leppävirta ja vaikkapa Mikkeli jäivät kuitenkin pienen tuumimisen jälkeen pois laskuista, eteläisessä Suomessa asuvan kannalta pitkän ja hitaan automatkansa takia. Onneksi idempää mukavamman tien päästä, Lappeenrannan suunnalta oli myös useampia vaihtoehtoja tarjolla.

Päädyimme lopulta kiinnittämään köytemme Imatralaiseen laituriin. Jäissä talvehtivan aluksen talvisäilytyspaikkaa valitessa on otettava huomioon useampia asioita. Yksi tärkeimmistä on mielestäni veden virtaus. Sillä virtaava vesi pitää jäät ohempina ja jäiden vanhalle rungolle aiheuttamat rasitukset pysyvät näin pienempinä. Imatran Niskalammen satamasta aivan Vuoksen suulta meille löytyikin kevääseen asti juuri tällainen paikka ja vieläpä erittäin kohtuulliseen hintaan. Meille tarjotun kalleimman satamapaikan vuosihinnalla saisimme nimittäin täältä Tähdelle paikan yli viideksitoista vuodeksi. Kyllähän korkealle hinnoittelulle on tottakai olemassa jotkin perusteet. Laiturin kunto, oma saaritukikohta, vesi ja sähkö laiturilla jne. Tuskin se täysin tuulesta temmattu on. Mutta joka tapauksessa hintaero oli sen verran iso, että se vaikutti väistämättä paikan valintaan.

Mutta mutta.. Se siitä. Mukava, että Tähti sai paikan satamasta, jossa on toisiakin vanhoja aluksia ja varsinkin lähempänä satamaa asuvia aktiivisia laivaharrastajia. He kun toivomme mukaan voivat sivusilmällä katsoa laivamme perään ollessamme itse kotona useamman sadan kilometrin päässä.

Vielä olisi kuitenkin edessä tämän periodin viimeinen siirtymä Lappeenrannasta Imatralle. Tankkaus ja septintyhjennys hoidettiin Lappeenrannassa korkeasta polttoaineen hinnasta huolimatta. Tosin tankkasin tällä kertaa vain satakunta litraa sillä otin polttoainetta vain toiseen tankkiin. Toinen 200 litran säiliöistä oli nyt vuorostaan tyhjennysoperaation alla ja ounastelinkin sen tyhjenevän vielä ennen Imatraa.

Vesi kohisi kokassa, kun ajelimme kohti määränpäätämme. Olin optimistisesti arvioinut ajoaikamme olevan noin kaksi ja puoli tuntia, mutta melkein kolme ja puoli siihen kuitenkin meni. Vajaan vartin verran meni taas matkan aikana polttoainejärjestelmän ilmaukseen Mikonsaaren kupeella, toisen polttoainesäiliön tyhjentyessä odotusteni mukaan. Tankin puhdistusoperaatio olisi siis odottelemassa tekijäänsä.

Kiva on mennä kotia, mutta milloin tulemme seuraavan kerran Tähdelle? Tämä kysymys esitettiin matkan aikana useamman kerran. Itsekin myönnän miettineeni samaa.

Reitti oli aika vähäeleinen ja rauhallinen. Tuuli puhalteli verkkaisesti ja liikenne oli varsin vähäistä. Tuollainen alus tallentui kuitenkin kameraan Imatran lähellä.

Sade- ja ukkospilvistä huolimatta aurinko jaksoi yrittää paistaa ja Niskalammen satamaan saapuessamme oli lämpötila sitä luokkaa, että osa miehistöstä suoritti jo perinteeksi muodostuneen uintireissun.

Pakkasimme useamman tunnin tavaroita autoon ja muistelimme moneen kertaan läpi kaiken mitä tulisi tehdä ennen kuin jättäisimme Tähden odottelemaan seuraavaa vierailuamme. Listaan kuului mm: pohjaventtiilien sulkeminen, molempien sähköjen sulkeminen, polttoainehanojen sulkeminen, kaasuhanan sulkeminen, kumiveneen nosto takakannelle, likaisten petivaatteiden yms. ottaminen pyykättäväksi kotiin, vaatteiden ja lelujen pakkaaminen, tiskaaminen, wc:n pesu, kotoa tuotujen työkalujen pakkaus ja vaikkapa ovien lukitseminen. Herkkuna pohjalla odottelivat vielä tankin puhdistus ja ruiskutuspumpun irroitus. Päätin nimittäin viedä pumpun nyt huoltoon. Katsotaan sitten auttaako tämä kolinaan, mutta tiedän huollon jälkeen ainakin sen olevan varmasti kunnossa. Pumpun kanssa äheltäessäni päätin vielä jättää tankin puhdistamisen seuraavaan kertaan, jotta ehtisimme ajoissa kotia ottamaan vastaan meille kyläilemään saapuvia vieraita. Olisipahan seuraavalle veneilykerralle tarjolla "jotakin tekemistä".

Remonttimiehen välipala nautitaan työn ohessa Wickström-tarjottimelta.

Ja pumppu kassiin ja menoksi.

Eipäs hoppuilla.. Vielä oli paria asiaa hoidettavana. Nimittäin valokuvan ottaminen ja mallinumeron muistiin merkitseminen suihkuun ja tiskialtaaseen vettä pumppaavasta Jabscon pumppusta. Se kun on alkanut pumppailemaan ajoittain aivan turhaan, vaikka kaikki hanat olisivat kiinni. Mistään liitoksesta ei myöskään vettä vuoda, joten syy taitaa olla pumpun takaiskuventtiilissä, joka ei ainakaan erään saaren rannassa suoritetuissa kenttäkokeissa toiminut moitteettomasti. Irroittelin siellä pumppuyksikön moottorista ja puhdistin sen tuloksetta. Edessä onkin luultavasti joko varaosien tilaus tai uuden pumpun vaihto-operaatio.

Lopulta saimme kaiken kuntoon ja pääsimme aloittamaan kotimatkamme. Seuraava kerran palaisin Tähdelle luultavasti yksin tekemään pieniä remontti/varusteluhommia... To be continued!