sunnuntai 16. elokuuta 2015

Hopeasalmi,

Kuten jo kerroin Tähti vietti vuoden 2015 regattansa ilman työreissulle joutunutta kipparia, mutta loppu miehistö nautti paikalla olostaan senkin edestä. Tarkat raportit uusista meille ennen näkemättömistä aluksista sekä laivoihin vuoden aikana tehdyistä korjauksista ja jopa koneremonteista saapuivat tästä huolimatta puhelimeeni nuoren kipparin alun toimesta hämmästyttävällä tarkkuudella. Elin siis muodikkaasti "etänä" mukana regattatunnelmassa muun Tähti-miehistön hoitaessa varsinaisen läsnäolon Savonlinnassa.




Kuulin myöhemmin, että innokkaita laivojen ystäviä oli helteisenä lauantaina pidetyn avoimienovienpäivän aikana satamassa riittänyt tungokseksi asti. Konehuoneissa ja komentosilloilla olivat esittelijät saaneet tehdä useampituntisia vuoroja ruuhkaa helpottaakseen. Tästä kaikesta voisikin päätellä neljänkymmeneen nousseen alusmäärän näkemisen yhtäaikaa rannassa olleen varmasti monelle muullekin, kuin Tähden miehistölle, vaikuttava kokemus.




Päätöspäivänä sunnuntaina Savonlinnan kaupunki oli toivonut regattalaiturin olevan tyhjänä jo klo 14 aikoihin ja niin aluksia alkoikin lipua omille teilleen pian puolenpäivän jälkeen. Me suuntasimme jatkamaan regatointia monen muun ohella takaisin Hopeasalmeen, jossa vietimmekin pari mukavaa ja tälle kesälle hyvin poikkeuksellista helteistä päivää.

Tekemisenpuutteen ehkäisemiseksi Tähden kannelle järjestettiin halukkaille uintikeskus hyppylautoineen ja köysitikkaineen. Paikalla olleet kumiveneet olivat myös ahkerassa käytössä. Monia mielenkiintoisia vinkkejä ja tarinoita laivojen tekniikkaan ja ajamiseen liittyen jaettiin myös puolin ja toisin.


Kumiveneellä Haislahteen tehdyllä kauppareissullakin riitti paljon nähtävää. Bongasimme nimittäin tällä turneella torilla nautittujen kylmien kolmosten lisäksi muun muassa aiemminkin näkemämme Halla XVII:n sekä Furön ja myöhemmällä risteilyllä vielä viime kesältä tutun kaunislinjaisen Nökön. Vuonna 1883 valmistuneesta Hinaaja Furöstä vielä sen verran, että se näyttää toimivan myös risteilyaluksena pääkaupunkiseudulla. Lisää aiheesta löydätte osoitteesta:



Lopuksi vielä kiitos viime aikoina sataneesta innostavasta palautteesta koskien Tähtilaiva -blogiani. Mukavaa, että jutut ja tarinat miellyttävät!

Niin ja jos ette ole vielä lukeneet sunnuntain 9. elokuuta Helsingin sanomia ja sieltä juttua Bohman-Penttisen perheen kotina toimivasta Suukko -laivasta niin suosittelen lämpimästi tutustumaan. Muistan kyllä aiemminkin maininneeni kyseisen aluksen kipparin suukkoship.blogspot.fi osoitteessa pitämästä blogista, jota itsekin olen aika-ajoin suurella mielenkiinnolla lukenut. Tässä kuitenkin osoite vielä toistamiseen. Antoisia lukuhetkiä!

torstai 13. elokuuta 2015

Laivojen hautausmaa


Tässäpä reissujuttujen välipalaksi tällainen kirjoitelma..

Ajattelin koko kesän mentyä ilman TV:n katsomista taannoin eräänä iltana viihdyttää itseäni jollakin mukavalla elokuvalla. Perinteisten kanavien tarjonta ajoi kuitenkin minut Yle Areenaan etsiskelemään sopivaa töllötettävää. Pienen etsiskelyn jälkeen löysinkin sieltä mielenkiintoisen elokuvan, joka kantoi nimeä Chittagong, viimeinen satama (Korea 2009).

Jotenkin kuvittelin elokuvan kertovan vain laivojen purkamisesta Bangladeshin toiseksi suurimmassa kaupungissa Chittagongisssa. Raina kuitenkin osoittautui todella surullisista ihmiskohtaloista kertovaksi ja paljon mietittävää antavaksi dokumentiksi purkutyötä käsin tekevistä ja äärimmäisen köyhistä oloista tulevista ihmisistä.

Tuossa linkkiä Chittagongin kaupungin wikipedia tietoihin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Chittagong

Chittagongin 30 laivaromuttamoa työllistävät yhteensä noin 20000 ihmistä. Nuorimmat heistä ovat vain 11 vuoden ikäisiä lapsia. Työntekijät purkavat täällä käsin noin 200 alusta vuodessa ja tuottavat siinä samalla noin 84% Bangladeshin kotimaisesta metallintarpeesta. Purettavista laivoista kaikki mahdollinen kierrätetään ja myydään eteenpäin. Rannan edustalla kulkevan maantien varressa olevista liikkeistä voikin ostaa melkein mitä vain laivoista irroitettua.

Työolot rannalla ovat todella kurjat, mutta työttömyys ja köyhyys ajavat varsinkin maan pohjoisosan ihmisiä tänne paremman toimeentulon toivossa. Monet haastatelluista työläisistä kertovatkin tänne tulevien laivojen olevan heille Allahin lahjoja. Ilman niitä ja niiden purkamisesta saatuja rahoja ei olisi mahdollisuutta hankkia edes ruokaa. Toimintaa voi myös pitää jonkinlaisena lahjana maailman merille, joihin nämäkin alukset ilman näitä purkaamoita hyvin todennäköisesti upotettaisiin.

Tänne lopullisesti saapuvat laivavanhukset ajetaan ensialkuun matalikolle kovalla vauhdilla, jonka jälkeen suuren rannalla olevan vinssin tonnien painoiset vaijerit kiinnitetään aluksen keulaan. Vaijereita ei todellakaan tuoda paikalle millään koneella vaan telakan vähiten koulutettu väki kantaa ne välillä polvia myöten mudassa tarpoen aluksen eteen. Tämän jälkeen odotellaan nousuvettä, jonka aikana laiva vedetään lähemmäksi rantaa.

Polttoleikkaajat aloittavat tämän jälkeen urakkansa. Monet heistä tekevät työtänsä ilman kypärää, ilman suojalaseja ja jopa ilman kenkiä. Hengityssuojaimista puhumattakaan. Pilssien ja öljysäiliöiden öljyt kuplivat ja käryävät polttopillien liekkien leikatessa aluksia yhä pienemmiksi palasiksi. Asbestia käsitellään myös samoilla opeilla vailla mitään suojavarusteita.

Mikäli oikein ymmärsin dokumentin kohteen PHP-romuttamon työolot ovat kuitenkin koko rannan parhaat, vaikka heilläkin kuolee noin 20 työmiestä erilaisissa onnettomuuksissa vuosittain! Kamera kuvaa jopa erään läheltä piti-tilanteen, jossa laivasta irti leikatun rungon palasen kaatuessa sen päältä tipahtaa paksu teräsputki aivan kaasuleikkaajan viereen.

Tuollaisista työoloista voi tuskin selvitä muuten kuin huumorin, työyhteisön ja ehkä sen jo mainitun Allahin tuella. Näistäkin tilanteista näytetään muutamia esimerkkejä. Jotain kierolla tavalla kuvainnollista on myös siinä, että variksetkin rakentavat rannassa pesänsä puunoksien sijaan rautalangan pätkistä.

Nyt en voi toivottaa antoisia katseluhetkiä, mutta käykää joka tapauksessa vilkaisemassa kyseinen elokuva osoitteesta:

http://areena.yle.fi/1-1043078


Myös YouTube tarjoaa aiheeseen liittyviä tuloksia:

https://www.youtube.com/watch?v=KmBXdIGxpqc


Alun kuva on kaivettu netistä ja löytyy osoitteesta:

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZgNWPb6XGKPWKmXiCDdqjCEEEClUEpuSONgxNh7xZlGWFQjed0lvaduiXgD16IyzkuhQQgtGkO36zGPr-O13pzKIx73CeWol_pa0u-7eug2dwUpf4mM3CmqY1FH77W98HFQgXmIjaYklC/?imgmax=800

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Varkaus, Vuorikiuas, Porosalmi, Wanhojen laiwojen regatta 2015, Savonlinna

Kylläpä on taas elämä ollut hektistä. Tästä samaisesta syystä blogin päivittäminen on hiukan venähtänyt. Tässä kuitenkin vihdoinkin jatkoa tarinoinnille.


Kahdeksaan henkeen nousseen Tähti-miehistön voimin lähdimme suluttamaan itseämme Taipaleen kanavasta alaspäin. Kaikki meni siellä kuin oppikirjassa ja oikeastaan ainoat mainittavan arvoiset tapahtumat Varkauden ja yöpymispaikaksemme valitun Vuorikiukaan välillä olivat kanavan alapuolella lastauspuuhissa olleen Helga-laivan näkeminen sekä Rotevan vetämän tukkilautan ohittaminen.


Saaren rantaan parin tunnin seilaamisen jälkeen päästyämme kiinnitimme Tähden hetkiseksi kyljestä rannan edustalla olleeseen poijuun, jotta pääsin käymään kumiveneellä pienellä tutkimusretkellä. Puoshaalla luotailin ja tarkistelin rantautumispaikaksi suunnittelemamme kallion edustan ja totesin sen tarkoitukseen sopivaksi.

Luoteesta puhallellut tuuli yritti sillä aikaa saada Tähden mukaansa saaren rantaan vietäväksi ja lopulta ollessani jo kiinnittämässä kumivenettä takaisin laivan kylkeen tuuli onnistuikin aukaisemaan huolimattomasti solmimani solmun. Kerinkin tämän johdosta köyden varsin pikaisesti laivaan ja ajoin ulommaksi rannasta tehdäkseni täältäkäsin kokonaan uuden lähestymisen. Tämän jälkeen perä kiinnitettiin poijuun ja kumiveneellä rannalle valmiiksi viedylle köysimiehistölle heitettiin köydet niiden sitomiseksi kiinnityslenkkeihin. Viritettyämme vielä laakonkin paikoilleen kaikki olikin valmista iltapalaa ja lettukestejä varten.




Osa miehistöstä halusi myös kokeilla telttailua varsin viileäksi povatusta yöstä huolimatta. Kallion päältä löytyikin tätä tarkoitusta varten puurakenteisia telttapaikkoja.



Aamulla suuntasimme kokan Porosalmea ja Järvisydämen lomakeskusta kohden. Sääennuste ei luvannut kovinkaan mukavaa keliä, mutta matkan aikana taivas alkoi kuitenkin seljetä ja hetkeä myöhemmin päätimme tästä johtuen nauttia lounaan keskellä reittimme varrelle sattuneen Peonselän lounaispuolista pienempää selkää. Matkaa perille Porosalmeen oli siitä enää vain puolituntisen verran.


Muitakin liikkujia oli tänäänkin vesillä. Tässä vastaamme ajanut m/s Nina.

http://www.meriaura.fi/laivat/nina_2550t



Järvisydämeen saavuttuamme arvoin kotvasen kiinnityspaikkaamme vain yhdellä meitä ennen tulleella veneellä varustettuun laituriin. Kokemattomien laivassaolijoiden ja keulakiinnityksessä tarpeellisten Kallavedellä järven pohjassa olevien tikkaidemme takia päätin ehdottomasti kiinnittäytyä kyljeltä maksoi mitä maksoi. Laiturin vasemmanpuolen ja rannan välinen kapea salmi ei vaikuttanut mukavalta paikalta poisperuuttamista ajatellen ja kaikki suunnitelmat sille puolelle ajaaksemme karisivat lopullisesti huomattuani sillä puolella kiinnittyneenä olleen paatin jälkeen melkein koko sen puolen laiturista etukäteen varatuksi.

Päätös olikin tämän jälkeen selkeä. Ajaisimme laiturin oikealle eli eteläpuolelle. Mietin onnistuisko poispääsy sieltäkään peruuttamalla, jos parkeeraisimme liian lähelle rantaa ja laituri takanamme täyttyisi muilla veneillä. Tähden kokoista alusta ei myöskään saisi siellä käännettyä paaluilla ympäröidyn ruohosaarekkeen takia, joten ei oikeastaan ollut muuta järkevää mahdollisuutta kuin jäädä aivan laiturin päähän.



Vasta jälkikäteen jungmannien jo saunoessa ja uidessa Tähden ympärillä tajusin, että peittäisimme tällä kohdalla valtaosan laiturin sivussa olleista peräkiinnityspoijuista. Laiturissa edessämme oli tällöin kuitenkin jo pari venettä ja siirtyminen ei enää tullut kysymykseen. Niin päätinkin röyhkeästi suuremman oikeudella jäädä paikoilleni. Voitte vain kuvitella minkälainen mutina joidenkin myöhemmin paikalle tulleiden kanssaveneilijöiden suusta tämän myötä pääsi. Kävin auttamassa useampaa heistä rantautumisessa ja eräskin rouva tajuamatta minun oleva kaiken pahan alku totesi heidän aina ennen kiinnittyneen poijukiinnityksellä eikä koskaan kyljeltä. Myös kylkikiinnityspaikan hinta tuntui hänestä olevan aivan liian korkea.

Kukaan ei kuitenkaan tullut ehdottamaan minulle siirtymistä, eikä se tosiaan ollut enää mahdollistakaan, ja niin vain pidin pääni edellä kertomieni näkökohtien pohjalta. Totta on kuitenkin se, että minua harmitti kovasti muille aiheuttamani epämielyttävä tilanne. Illalla rauhan jo laskeuduttua laiturille sain onneksi toisien paikalle saapuneiden vanhojen alusten kippareilta pientä "lohdutusta" henkiseen pahoinvointiini. Kaikki halukkaat mahtuivat myös laituriin ja paikkoja jäi vielä vapaaksikin eikä kenenkään näin ollen tarvinnut etsiä yösijaa muualta.



Seuraavana aamupäivänä tehdessämme lähtöä uuteen paikkaan tajusin parin poijukiinnitystä edellispäivänä halunneen purjeveneen olevan edelleenkin laiturissa. Paikkaa muuttamalla olisimme siis juuri nyt jumissa heidän takanaan. Nyt sain onneksi taiteiltua Tähden pois paikaltaan ja peruutettua sen kahden pitkillä poijuköysillä varustetun laivan ja niiden vieressä olevan poijulla merkityn kiven välitse selvemmille vesille.



Pakko on antaa erityiskiitosta Järvisydämmen henkilökunnalle kärsivällisyydestä tämän asian suhteen. Kipparihattua nostan myös suurista rakennusprojekteista ja uskalluksesta investoida rohkeasti tällaiseen "keskellä ei mitään" sijaitsevaan paikkaan. Jututtaessani erästä paikan rakennusmiestä kuulin valmistumassa olevaan päärakennuksen osaan tulevan uuden ravintolan ja panimon/viinikellarin. Rakennuksen sisään ennakkoluulottomasti sijoitettu kaksikymmen metrinen vanha tervahöyry teki myös vaikutuksen.

http://www.jarvisydan.com/fi

Edellisyönä alkanutta telttailua jatkettiin Järvisydämessä nuorison toimesta Tähden takakannella.



Poikkesimme laivakoiran ulkoilutuslenkillä ja jäätelöllä myös mäen päällä noin puolen kilometrin päässä sijaitsevassa Suomen suurimmassa uppopuukylässä eli Hakoapajassa. Käymisen arvoinen paikka sekin.


Seuraavana aamuna vieraanamme Tähdellä olleet hyppäsivät taksiin palatakseen takaisin autolleen Varkauteen ja jatkaakseen sieltä lomareissuaan toisaalle. Me päätimme Armida laivan kutsun kuultuamme suunnata läheiseen Mustalahteen, joka puolestaan on Rantasalmen kylän satama. Sen suurempia palveluita sieltä ei löydy, mutta tilavat ja tukevat laiturit kuitenkin. Porosalmesta perässämme Mustalahteen ajeli myös Savonlinnassa Lypsyniemen telakalla 1956 rakennettu ja hienosti kunnostettu Pihka niminen hinaaja. Saimmekin näin kolmen vanhan aluksen voimin pystyyn oikean varjoregatan ennen tulevana viikonloppuna Savonlinnassa järjestettävää varsinaista Wanhojen laiwojen regattaa, johon emme olleet ajatelleet osallistuvamme.



Sauna, mukava seura ja etenkin nuoremman miehistön kova painostus kypsyttivät meissä tämän illan aikana kuitenkin sellaisen ajatuksen, että Tähti voisi tänä vuonna yrittää osallistua regattaan kipparin työkiireistä huolimatta. Tiettyjä erityisjärjestelyita se tietenkin vaatisi ja muutaman puhelinsoiton myös, mutta niin siinä vain lopulta kävi, että pääsimme mukaan. Suuret kiitokset siitä asianosaisille!



Mustalahdesta ajoimmekin seuraavana päivänä peräkanaa Armidan kanssa miehistöjä aluksien välillä sekoittaen Savonlinnan pohjoispuoliseen Hopeasalmeen, jonne vanhoja laivoja olikin kertynyt jo melkoinen armaada.

Siellä vietetyn leppoisan illan jälkeen seuraavana aamuna Tähti jatkoi yksin masto kaadettuna matkaansa Kyrönsalmen siltojen alitse regattapaikalle matkustajasatamaan. Laivallemme oli järjestetty regatan järjestäjien toimesta nopealla aikataululla oma kiinnityspaaluilla varustettu laituripaikka, jossa se voisi rauhassa odotella muiden paattien myöhemmin päivällä tapahtuvaa rantautumista kupeillensa. Kaiken huipuksi kipparin poistuessa työkiireillensä etelä-Suomeen muu miehistö otettiin regatta-ajon ajaksi avosylin vastaan Armidalle ja näin sekään ei jäänyt keneltäkään halukkaalta kokematta. Suuri kiitos tästäkin ystävällisyydestä!








keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tervassalosta Varkauteen

Rauhaisan yöpaikan tarjonneesta Tervassalosta jatkoin matkaa aamupäivällä kohti Varkautta.


Taipaleen kanavan vierasvenesatamasta oli suunnitelmissa täydentää miehistö taas täysilukuiseksi ja ajella seuraavaksi yöksi koko porukalla johonkin lähisaareen. Vain pari muuta venettä sisältäneeseen satama-altaaseen oli helppo sulloutua ja onnistuinkin saamaan Tähdelle sieltä matkatavaroiden pakkausta olennaisesti helpottavan kylkikiinnityspaikan.

Omien hommiemme kanssa puuhatessani näin sataman työntekijän kiiruhtavan laivalaiturin nokkaan ottamaan vastaan noin kaksikymmenmetristä tammitroolaria ja en tietenkään malttanut pysyä pois paikalta. Kipparin ja kansimiehistön käskyjen mukaan laittelimme köydet pollareihin ja seurasimme muutenkin aluksen taitavaa manöveerausta.

Perän ollessa enää noin metrin päässä laiturista meno kuitenkin tyssäsi yllättäen kölin ottaessa kiinni pohjaan. Sataman työntekijät kertoivat luodanneensa laiturinpään syvyyden vähimmilläänkin kolmeksi metriksi, mutta niin vain kuitenkin kävi, että troolarin 2,7 metrin syväys oli tällä kertaa liikaa. Onneksi mikään ei kuulostanut menevän rikki, eikä pohja vaikuttanut osuvan mihinkään kovaan. Jututtaessani tapauksen jälkeen yllättynyttä työntekijää hän kertoi myös erään suurisyväyksisen purjeveneen kolhineen köliään edellisen viikonlopun aikana jonkun pohjoislaiturin eteläpuolisen poijun alla olleeseen kiveen.



Tapauksesta selvittyämme jututin vielä hetkisen troolari m/s Herringin mukavaa miehistöä ennen kuin ujutimme itsemme ulos parilla lisäveneellä täyttyneestä satama-altaasta. Kyseinen troolari näyttää muuten myös tekevän tilausristeilyitä Haminan suunnalla.

Pohjoisesta aiemmin päivällä Varkautta kohti ajaessa olin löytänyt seuraavaksi yöksi meille sopivan ankkuripaikan Sinikonniemen linjaloistojen välisestä lahdukasta. Sinne suuntasimmekin ilman muuttuessa hetki hetkeltä sateisemmaksi. Yöllä näytti varsin harmaalta.

Juuri sopivasti väylän sivussa ollut suojainen lahti tarjosi meille samalla myös oivallisen mahdollisuuden seurata Varkaudesta pohjoiseen suuntautuvaa laivaliikennettä. Ainakin Hanhi ja puskija Tyrsky Vorokki-proomunsa kanssa bongattiin Taipaleen huvivenesatamassa kohtaamamme ja seuraavana aamuna ohitsemme lipuneen Herring-troolarin lisäksi.



Aamulla käynnistimme Wickströmin auringonpaisteen ilostuttamina ajaaksemme takaisin Taipaleeseen ja jättääksemme Tähden sinne neljän päivän ajaksi lepäilemään. Olin edellisenä päivänä saanut puhuttua meille sähköllisen laituripaikan viikonlopun yli alennettuun hintaan sillä verukkeella, että miehistö ei olisi tauon aikana paikalla. Ainut vaatimus sataman puolelta oli parkeeraus kylkipaikan sijaan poijupaikalle. Niinpä teimmekin työtä käskettyä ja lähtövalmistelut tehtyämme nostimme vielä kumiveneenkin pois muiden haitolta taavettiin Tähden kyljelle roikkumaan.



Tässä vielä muutamia kuvia näillämain tapaamistamme laivoista, jotka kaikki ovat tuttuja jo viime vuodelta.





perjantai 24. heinäkuuta 2015

Hyvästit Kuopiolle

Vihdoin tuli aika jättää hyvästit Kuopion seudulle ja jatkaa potkurin pyörittelyä muilla vesillä. Ennen lähtöäni toteutin lupaamani tankkauksen Kallamarinassa ja vesisäiliötkin täytin tapani mukaan piripintaan, vaikka olinkin lähdössä liikkeelle tällä kertaa yksin. Runsas trafiikki satamassa ja tankkauspisteellä sekä tuulen suunta aiheuttivat laiturista pois peruuttaessani sen verran haasteita, että päätin pyöräyttää Tähden ympäri aivan laiturin vieressä.

Tämän toteutin nojaamalla keulalla hiukan tankkauslaituriin ja pukkaamalla koneella perän tällä tavoin haluttuun suuntaan. Myönnän, että minua meinasi hieman hymyilyttää, kun tankkauslaiturin ystävälliset apupojat aikoivat työntämällä pitää Tähden keulan irti laiturista kyseisen manööverin ajan. Olin kyllä kertonut heille etukäteen tekeväni kyseisen tempun, mutta ei auttanut kuin käydä vielä uudelleen ohjeistamassa heitä pysymään kauempana, ettei vain jalka tai käsi lipsahtaisi Tähden ja laiturin väliin.



Maljalahdesta suunnistin Säyneensalon eteläpuolitse kulkevalle 4,35 metrin syväväylälle ja käänsin kurssin kohti etelää. Mielenkiinnosta poikkesin reitiltä hetkeksi ja kiersin Ahvensalon ympäri, josko paikalla olisi nyt muitakin wanhoja laiwoja.

Hiljaiselta kuitenkin näytti ja niin jatkoin matkaani eteenpäin. Hirviselkä, Puutossalmen lossi ja Sotkanselkä jäivät pian taakse.


Hauskaa Koirus nimeä kantava järvi oli sinne muutaman tunnin ajon jälkeen saapuessani lähes tyyni ja niin päätinkin pitää tauon keskellä selkää. Käänsin Tähden pois väylältä ja ajelin syrjemmälle ja sammutin koneen. Kävin uimassa ja söin lounasta, jonka jälkeen laitoin ankkurihälytyksen 90 metrin säteellä päälle kannella auringonpaisteessa nukkumieni päiväunien ajaksi. Ja niin siinä vain kävi, että kyseinen hälytys toimi varttituntia myöhemmin herätyskellonani. Lähimpään rantaan ja matalikkoihin oli tällöin vielä matkaa yli puoli kilometriä, joten mistään dramaattisesta herätyksestä ei ollut kyse.



Ajeltuani tämän jälkeen reilun puolituntisen saavuinkin jo Konnuksen kanavalle. Mietin yöpymistä kanavan alapuolella olevissa vanhoissa kanavakaivannoissa, mutta säätiedotuksen tarkastettuani ajattelin kuitenkin laskea ankkurin johonkin sopivaan ja itikattomampaan paikkaan.


Yöksi luvattiin 3-4 m/s idänpuoleista tuulta, joten vain vähän matkaa kanavalta ajettuani linjamerkillä varustetun Tiilisaaren eteläpuoli vaikutti tähän tarkoitukseen sopivalta. Saaren itäpuolella oleva Eteissaari sekä sen eteläpuolella oleva matalikko vaimentaisivat kyllä itätuulen vaikutukset minimiin.



Tukkilauttoja varten paikalle laitetun paalurivin varovasti sivuutettuani laskin ankkurin noin neljämetriseen rantaveteen. Taas alkoivat moninaiset laiva-askareet joista ensimmäiseksi tartuin viime viikolla laittamaani konehuoneen tuulettimeen. Motonetista ostamani 100 mm putkipuhallin kyllä liikuttaa ilmaa, mutta pitää samalla myös kertakaikkisen kovaa meteliä. Myös sen 10 ampeerin virrankulutus on varsin iso. Näitä "ongelmia" miettiessä muistin varastoissani olevan 75 mm putkelle tarkoitetun ja toisaalta joskus ylimääräiseksi jääneen puhaltimen.

Ajattelinkin nyt testata sen melutasoa ja huomattuani sen olennaisesti pienemmäksi päätin tehdä tuuletinasennuksen vielä toiseen kertaan. Monen vuoden takainen huomioni, että kaikki kunnolla hoidetuiksi aiotut remonttihommat pitää aina tehdä kahteen tai kolmeen kertaan piti näin ollen taas paikkaansa. Vasta silloin kaikki on oikeasti niin kuin pitääkin. Eristin uuden puhaltimen huolellisesti myös laivan rakenteista, jotta sitä viitsisi käyttää myös toisten veneilijöiden täyttämissä huvivenesatamissa. Lopputulos melua ja virrankulutusta vähentävän kierrossäätimen kanssa olikin huomattavasti edellistä onnistuneempi.


Seuraavaksi tein keulassa olevia tekstejä pienemmät oikea fonttiset maalaussapluunat Tähden nimen kirjoittamiseksi myös ahteriin. Nimen ilmestyttyä paikalleen vaihtelin vielä parit kuparitiivisteet vuotaviin öljyputkiin ennen yömyssyn ja kirjan pariin paneutumista.



Paria tuntia myöhemmin noin klo 1.30 suunnitellessani koijaan kaivautumista oli luvattu itätuuli kuitenkin tipotiessään. Puuskainen (5-7m/s) pääosin etelästä puhaltanut tuuli pyöritteli ankkurinsa varassa ollutta Tähteä puolelta toiselle ja kolisteli samalla ankkuriketjua keulapelteihin. Teinkin tämän johdosta peliliikkeen ja ajoin takaisin Konnuksen kanavalle ja kiinnittäydyin sen tukevaan laivalaituriin. Kyllä tuuli täälläkin hiukan heilutteli, mutta ankkuriketjun kolahtelu oli onneksi poissa.


Aamulla heräsin jo muutamaa minuuttua vaille seitsemän Adamas nimisen rahtilaivan sulutustoimiin. Keulapotkuria avuksi käyttäen kippari ohjasti aluksensa ahtaaseen Konnuksen sulkuun sellaisella taidolla, jota ei voi muuta kuin arvostaa. Ei kolissut laidat myöskään Adamasin pysähtyessä hetkeksi sulkuun odottelemaan pohjoispuolisten sulkupuomien aukeamista.






Tämän jälkeen palasin vielä toviksi jatkamaan unia ennen aamupalaa, pientä valokuvauslenkkiä ja ajomatkaa Leppävirralle.



Rantauduin Leppävirran kylän itäpuoliseen laivalaituriin jutustellakseni erään huviveneiden katsastusongelmien tiimoilta kohtaamani herrasmiehen kanssa. Mukava oli myös kuulla tarinoita hänen 37 vuotisen merimiesuransa varrelta sekä mietteitä Tähden kunnosta ja kaikesta muustakin laivahommiin liittyvästä.



Illanpäälle jatkoin vielä matkaa Tervassalo nimeä kantavaan saareen, jonka pohjoisrannalta olin karttaa tutkimalla löytänyt suojaisan ja Tähdelle tarpeeksi syvän oloisen lahdukan. Ankkuripaikka löytyy pienellä rastilla merkittynä yläpuolisen kartan oikeanpuoleisesta laidasta.



Saaren rantaan väylien ulkopuolisia reittejä pitkin pujoteltuani päätin lopullisesti selättää koko kesän tihkuttaneen polttoaineen vedenerottimen vuodon. Purin koko komeuden osiksi ja liimailin brake cleanerilla puhdistamani osat tiivisteliiman kera huolellisesti takaisin paikoilleen ja niin siinä vain kävi, ettei aamulla polttoainejärjestelmän ilmattuani ylimääräisiä helmiäisiä suotimen pinnalla enää näkynyt. Jo viime kesänä tökkäsin meisselillä suodattimeen reiät, joten kyseinen värkki toimii vain vedenerottimena ja suodatinta ei näin ollen tarvitse olla vuosittain vaihtelemassa. Tämän jälkeen kumiveneajelut, sauna ja uinti toteutettiin normaalin iltaohjelman mukaisesti, vaikka miehistössä ei tällä kerralla lisäkseni ollutkaan muita.

Koneen tuntimittari näytti Tervassalossa 63h.



Huviveneiden katsastusasioista vielä tähän loppuun sen verran, että.. Mietitäänpä tilanne, että haluat vapaaehtoisesti katsastuttaa ja tarkastuttaa katsastusmiehellä aluksesi ja kaikki siinä olevat vesikulkuneuvoissa vaadittavat turvallisuusvarusteet. Tämän huvivenekatsastuksen tuottama tulos on luonteeltaan enemmän henkistä kuin fyysistä ellei lasketa sen varsin pientä vaikutusta aluksen vakuutusmaksuun. Vesikulkuneuvoista tarkastetaan siinä lähinnä vaadittavat turvallisuusvarusteet, hätäraketeista, sammuttimista, heittoliinoista aina pelastusliiveihin ja vara-ankkureihin asti. Pohjan, läpivientien ja potkurinakselin laakerin kunto tarkastetaan katsastuksessa puolestaan aina viiden vuoden välein tai omistajan vaihtuessa. Tärkeä osa toimenpidettä ovat mielestäni myös katsastusmiehen käytännönläheiset ohjeet asioiden kuntoon saattamiseksi.

Joka tapauksessa ajatellaan, että haluat katsastuttaa aluksesi. Se ei kuitenkaan Suomessa onnistu ellet ole pursiseuran jäsen. En usko, että mikään laki määrää asian näin, mutta joku taho tämän on kuitenkin päättänyt. Sinun olisi siis näin ollen katsastuksen saadaksesi liityttävä pursiseuraan ja maksettava muiden jäsenien tavoin yleensä varsin kallis liittymismaksu ja tietenkin jatkossa myös kaikki vuosimaksut vaikka et seuralta katsastuksen ohella mitään muuta kaipaakaan. No jos taas olet jo jonkun seuran jäsen niin kartellimaisesti, ainakin joillakin alueilla on sovittu, että vain oman seuran veneitä katsastetaan. Ilmeisesti tällä tavoin koitetaan estää "bisneksen" tekeminen toiminnalla.

Pursiseurat vetoavat myös joissakin tapauksissa omien katsastusmiestensä ammattitaidottomuuteen vanhoja aluksia katsastettaessa. Edellisen veneemme runkokatsastuksen pohjalta voin kuitenkin aivan avoimesti todeta sen olleen hyvin muodollinen. Lähinnä toteava. Tarkoitan, että katsastumies lähinnä katsoi läpivienteihin taskulampulla ja halusi nähdä niiden sulkuventtiilien toimivan. Tämän jälkeen lankulla hiukan heilutettiin potkuria sekä peräsintä niiden laakerointien mahdollisten välysten toteamiseksi. Kaikki nämä toimenpiteet on varmasti samalla ammattitaidon määrällä aivan samoin tehtävissä myös vanhemmille aluksille. Aluksen ikä tuskin vaikuttaa asiaan. Ja se lienee jokaiselle päivänselvää, ettei vanhojen tai uusien alusten turvallisuusvarusteiden tarkastamisessa ole mitään eroa. No..

Viimeisenä oljenkortena päätät kuitenkin niin sanotusti "rahalla" hoitaa tilanteen ja tilata Trafin katsastusmiehen suorittamaan operaation. Sekään ei kuitenkaan onnistu nimittäin he katsastavat vain ammattialuksia. Mitä luulette, että tämän kaiken jälkeen tapahtuu? Väitän, että alus jää hyvin suurella todennäköisyydellä katsastamatta.

Voi tietenkin kysyä miksi haluat katsastuttaa aluksesi? Pienen vakuutusmaksualennuksen ja turvallisuusvarusteiden tarkastuksen ohella ainakin minä ajattelen sen olevan myös ns. statusjuttu. Minusta vain tuntuu ja luulen myös, että muistakin vesilläliikkujista sekä esimerkiksi laituripaikkojen vuokraajista tuntuisi mukavalta tietää, että myös monet tällaiset yli satavuotta vanhat alukset ovat oikeasti hyvässä kunnossa ja kaikilla vaadituilla turvallisuusvarusteilla varustettuja. Pieni ulkopuolinen paine aluksen kunnossa pitämiseksi tuskin myöskään on kenellekkään meistä pahitteeksi. Hauskan lisän tähän asiaan tuo vielä kaikkiaan yli puolenkymmenen jututtamani katsastusmiehen kuin yhdestä suusta toteama lause "en ymmärrä miksi tämä asia on näin"!

No mutta se siitä. Toimikoon tämä ajatusten herättäjänä. Kommentoikaa vapaasti jos huvittaa ja tiedätte jotakin sellaista, mitä minä en tässä osannut kertoa. Asiassa on nimittäin varmasti myös sellaisia puolia, jotka eivät ole minulle vielä valjenneet.

Mukavaa ja turvallista veneilyä Teille kaikille!