Savonlinna - Astuvansalmi

Kesäisen leppoisan regattaviikonlopun ja Hopeasalmen varjoregatan jälkeen päätimme suunnistaa seuraavaksi kohti Mikkeliä, jossa Tähti ei ole vielä aiemmin vieraillutkaan. Samalla ajattelimme ottaa haltuun myös varsinaisen syväväylän eteläpuolisen, Tolvanselältä Puumalaan vievän 2,1 metrin väylän. Koneet käynnistettiin ja Hopeasalmi jätettiin taakse yhtä aikaa laivojen Hans ja Turso kanssa. Peräkanaa ajoimme myös Kyrönsalmen aukaistujen rautatie- sekä ponttoonisiltojen ohitse ja jatkoimme siitä kohti etelää.

Aurinko paistoi ja vesillä oli taas liikennettä. Puolituntisen ajon jälkeen vastaamme tuli 82 metrinen Hollannin lipun alla kulkeva m/s Andrea. Aluksesta ja sen luotsaamisesta löytyi hauska juttu Etelä-Suomen Sanomista osoitteesta:

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/08/09/rahtilaivat-tuovat-suomen-sisavesille-terveiset-maailman-merilta

Ilmeisesti luotsia ollaan juuri tässä ottamassani kuvassakin tuomassa alukseen.

Tämän jälkeen jatkoimme Pitkälle Pihlajavedelle.

Vekaransalmessakin oli liikennettä, kun useiden huviveneiden ohella myös Olli kavereineen tuli meitä vastaan.

Sitten saavuimmekin jo Tolvanselälle ja tuli aika jättää hyvästit viimeiselle matkakaverillemme Tursolle. Jo aiemmin Hans oli ottanut hatkat saattueestamme ja hävinnyt omille teilleen.

Saimme suosituksia yöpymispaikaksi koskien Hiekkaniemi (satama 4415) nimistä pientä nimensä mukaisesti hiekkaista niemeä. Kokeilimme rantautumista kuitenkin jo tätä ennen reitin varrelle sattuneeseen Honkasaareen, mutta hankalasti järjestettävä kulku rantaan aiheutti mielen muuttumisen ja alkuperäiseen suunnitelmaan palaamisen.

Hiekkaniemessä laiturin olivat varanneet paikalle jo ennen meitä saapuneet veneet. Työntäessäni Tähden keulan tästä johtuen viereisen uimarannan hiekkaan, huomasimme sen samantien meille aivan liian matalaksi. Jätinkin tästä johtuen laivan koneet käynnissä niille sijoilleen odottelemaan siksi aikaa, että sain niemen molemmat sivut tutkittua kumiveneellä. Sataman nimikyltin ja tulipaikan kohdalla ranta vaikuttikin sen verran syvemmältä, että saisimme laakonkin mitä todennäköisimmin laitettua keulatäkiltä kiven päälle ja pääsisimme helposti maihin.

Yhteensä varmaan puolituntia kestäneen operaation päätteeksi Tähti olikin vihdoin kiinni rannassa ja pääsimme saunaan ja iltapalalle. Laiturissa ollut pääkaupunkiseutulainen veneilijä kävi myös illan päälle kertomassa ihailunsa rantautumistoimenpiteidemme johdosta. Kerrottuaan, ettei ole koskaan vastaavaa nähnyt, paljastin hänelle täällä järvillä olevan aivan yleisesti tapana ajaa laivan keula tarvittaessa myös maihin ja kiinnittää sen jälkeen perä haruksilla vaikkapa rantapuihin.

Seuraavana aamupäivänä lähdimme taivaltamaan reitin loppuosuutta kohti Puumalaa, jossa oli tarkoituksena järjestää kesälomareissulla oleville tuttavillemme pieni kahvihetki. Mukavanoloisen reitin loppupäässä Leukoinsalmen 5,5 metrin alituskorkeudella varustetun sillan edustalla kaadoin maston, jotta pääsisimme eteenpäin.

Kivutessani takaisin katolle mastonnostopuuhiin oli ystävämme Norppa jälleen ilmestynyt moikkaamaan meitä. Koko miehistö ehti kavuta komentosillalle ihmettelemään ilmestystä, mutta kameran kuvattavaksi Hän ei taaskaan suostunut. Sukelluksen jälkeen pää ei myöskään noussut enää uudelleen pinnalle ja syykin karkumatkaan selvisi perämoottoriveneen hurauttaessa hetken perästä kovalla vauhdilla juuri havaintopaikan päältä. Mieleeni muistui taas erään tuttavamme esittämä teoria, että tällaisten harvakäyntisten koneiden äänessä saattaisi olla jokin Norppia kiinnostava taajuus. Tai ainakaan ne eivät hänen mielestä ole kaikista pahimpia norpankarkoittimia. No sehän ei meitä tietenkään haittaisi. Kahden kesän yhteissaldo, muistaakseni viisi erillistä norppahavaintoa puhuisi mielestäni myös hiukan tähän suuntaan.

Norppa ei toisiaan näyttäytynyt enää uudelleen, vaikka odottelimme toisen veneen poistuttua vielä tovin paikoillamme.

Puumalan satamassa tavattiin tuttaviemme lisäksi pikaisesti myös regatassa kanssamme olleet laivat Ola ja Armida. Alla kännykkäkameran hiukan suttuinen kuva sateisesta Puumalan satamasta.

Edellisyönä reelingillä kuivamatta jääneet pyykit olivat Puumalaan saapuessamme jo kuivia. Wickströmin tehtaan tuotteet tekivät siis näin ollen uuden aluevaltauksen pyykinkuivatuksen saralle.

Lopulta iltapäivän jo kääntyessä iltaa kohden höräytimme Herra Wickströmin jälleen tulille. Olimme päättäneet ajaa vielä reilun rupeaman aina Ristiinan lähellä Mikkelin-reitin varrella olevaan Astuvansalmeen asti.

Siellä meitä odottelivat muista veneistä vapaana hyvä laivalaituri sekä vuosituhansia sitten maalatut ja näihin päiviin asti säilyneet kalliomaalaukset. Myönnän kyllä, että pienet kylmät väristykset tuntuivat selkäpiissäni käydessäni pimeän laskeuduttua laivakoiramme kanssa jyrkänteen juurella ja ajatellessani sitä tosiasiaa, että jo 5000 vuotta sitten ovat ihmiset tehneet ensimmäisiä riistanpyyntiä kuvailevia maalauksia näihin kallioihin.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Astuvansalmen_kalliomaalaukset

Vedenpinta on Saimaalla tuolloin ollut huomattavasti nykyistä korkeammalla, joten ylimmät piirrokset ovat nykyään jo yli kymmenen metrin korkeudella vedenpinnasta. Maalauksia yläpuolelta suojaava kallionkieleke sekä hitaasti kallion pintaa pitkin valuneen sadeveden niiden pinnalle muodostama läpikuultava piidioksidikerros ovat muodostaneet oivallisen ympäristön esihistoriallisen maalaustaiteen säilymiselle.

Hopeasalmi,

Kuten jo kerroin Tähti vietti vuoden 2015 regattansa ilman työreissulle joutunutta kipparia, mutta loppu miehistö nautti paikalla olostaan senkin edestä. Tarkat raportit uusista meille ennen näkemättömistä aluksista sekä laivoihin vuoden aikana tehdyistä korjauksista ja jopa koneremonteista saapuivat tästä huolimatta puhelimeeni nuoren kipparin alun toimesta hämmästyttävällä tarkkuudella. Elin siis muodikkaasti "etänä" mukana regattatunnelmassa muun Tähti-miehistön hoitaessa varsinaisen läsnäolon Savonlinnassa.

Kuulin myöhemmin, että innokkaita laivojen ystäviä oli helteisenä lauantaina pidetyn avoimienovienpäivän aikana satamassa riittänyt tungokseksi asti. Konehuoneissa ja komentosilloilla olivat esittelijät saaneet tehdä useampituntisia vuoroja ruuhkaa helpottaakseen. Tästä kaikesta voisikin päätellä neljänkymmeneen nousseen alusmäärän näkemisen yhtäaikaa rannassa olleen varmasti monelle muullekin, kuin Tähden miehistölle, vaikuttava kokemus.

Päätöspäivänä sunnuntaina Savonlinnan kaupunki oli toivonut regattalaiturin olevan tyhjänä jo klo 14 aikoihin ja niin aluksia alkoikin lipua omille teilleen pian puolenpäivän jälkeen. Me suuntasimme jatkamaan regatointia monen muun ohella takaisin Hopeasalmeen, jossa vietimmekin pari mukavaa ja tälle kesälle hyvin poikkeuksellista helteistä päivää.

Tekemisenpuutteen ehkäisemiseksi Tähden kannelle järjestettiin halukkaille uintikeskus hyppylautoineen ja köysitikkaineen. Paikalla olleet kumiveneet olivat myös ahkerassa käytössä. Monia mielenkiintoisia vinkkejä ja tarinoita laivojen tekniikkaan ja ajamiseen liittyen jaettiin myös puolin ja toisin.

Kumiveneellä Haislahteen tehdyllä kauppareissullakin riitti paljon nähtävää. Bongasimme nimittäin tällä turneella torilla nautittujen kylmien kolmosten lisäksi muun muassa aiemminkin näkemämme Halla XVII:n sekä Furön ja myöhemmällä risteilyllä vielä viime kesältä tutun kaunislinjaisen Nökön. Vuonna 1883 valmistuneesta Hinaaja Furöstä vielä sen verran, että se näyttää toimivan myös risteilyaluksena pääkaupunkiseudulla. Lisää aiheesta löydätte osoitteesta:

http://www.furon.fi/Laiva.html

Lopuksi vielä kiitos viime aikoina sataneesta innostavasta palautteesta koskien Tähtilaiva -blogiani. Mukavaa, että jutut ja tarinat miellyttävät!

Niin ja jos ette ole vielä lukeneet sunnuntain 9. elokuuta Helsingin sanomia ja sieltä juttua Bohman-Penttisen perheen kotina toimivasta Suukko -laivasta niin suosittelen lämpimästi tutustumaan. Muistan kyllä aiemminkin maininneeni kyseisen aluksen kipparin suukkoship.blogspot.fi osoitteessa pitämästä blogista, jota itsekin olen aika-ajoin suurella mielenkiinnolla lukenut. Tässä kuitenkin osoite vielä toistamiseen. Antoisia lukuhetkiä!

Laivojen hautausmaa

Tässäpä reissujuttujen välipalaksi tällainen kirjoitelma..

Ajattelin koko kesän mentyä ilman TV:n katsomista taannoin eräänä iltana viihdyttää itseäni jollakin mukavalla elokuvalla. Perinteisten kanavien tarjonta ajoi kuitenkin minut Yle Areenaan etsiskelemään sopivaa töllötettävää. Pienen etsiskelyn jälkeen löysinkin sieltä mielenkiintoisen elokuvan, joka kantoi nimeä Chittagong, viimeinen satama (Korea 2009).

Jotenkin kuvittelin elokuvan kertovan vain laivojen purkamisesta Bangladeshin toiseksi suurimmassa kaupungissa Chittagongisssa. Raina kuitenkin osoittautui todella surullisista ihmiskohtaloista kertovaksi ja paljon mietittävää antavaksi dokumentiksi purkutyötä käsin tekevistä ja äärimmäisen köyhistä oloista tulevista ihmisistä.

Tuossa linkkiä Chittagongin kaupungin wikipedia tietoihin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Chittagong

Chittagongin 30 laivaromuttamoa työllistävät yhteensä noin 20000 ihmistä. Nuorimmat heistä ovat vain 11 vuoden ikäisiä lapsia. Työntekijät purkavat täällä käsin noin 200 alusta vuodessa ja tuottavat siinä samalla noin 84% Bangladeshin kotimaisesta metallintarpeesta. Purettavista laivoista kaikki mahdollinen kierrätetään ja myydään eteenpäin. Rannan edustalla kulkevan maantien varressa olevista liikkeistä voikin ostaa melkein mitä vain laivoista irroitettua.

Työolot rannalla ovat todella kurjat, mutta työttömyys ja köyhyys ajavat varsinkin maan pohjoisosan ihmisiä tänne paremman toimeentulon toivossa. Monet haastatelluista työläisistä kertovatkin tänne tulevien laivojen olevan heille Allahin lahjoja. Ilman niitä ja niiden purkamisesta saatuja rahoja ei olisi mahdollisuutta hankkia edes ruokaa. Toimintaa voi myös pitää jonkinlaisena lahjana maailman merille, joihin nämäkin alukset ilman näitä purkaamoita hyvin todennäköisesti upotettaisiin.

Tänne lopullisesti saapuvat laivavanhukset ajetaan ensialkuun matalikolle kovalla vauhdilla, jonka jälkeen suuren rannalla olevan vinssin tonnien painoiset vaijerit kiinnitetään aluksen keulaan. Vaijereita ei todellakaan tuoda paikalle millään koneella vaan telakan vähiten koulutettu väki kantaa ne välillä polvia myöten mudassa tarpoen aluksen eteen. Tämän jälkeen odotellaan nousuvettä, jonka aikana laiva vedetään lähemmäksi rantaa.

Polttoleikkaajat aloittavat tämän jälkeen urakkansa. Monet heistä tekevät työtänsä ilman kypärää, ilman suojalaseja ja jopa ilman kenkiä. Hengityssuojaimista puhumattakaan. Pilssien ja öljysäiliöiden öljyt kuplivat ja käryävät polttopillien liekkien leikatessa aluksia yhä pienemmiksi palasiksi. Asbestia käsitellään myös samoilla opeilla vailla mitään suojavarusteita.

Mikäli oikein ymmärsin dokumentin kohteen PHP-romuttamon työolot ovat kuitenkin koko rannan parhaat, vaikka heilläkin kuolee noin 20 työmiestä erilaisissa onnettomuuksissa vuosittain! Kamera kuvaa jopa erään läheltä piti-tilanteen, jossa laivasta irti leikatun rungon palasen kaatuessa sen päältä tipahtaa paksu teräsputki aivan kaasuleikkaajan viereen.

Tuollaisista työoloista voi tuskin selvitä muuten kuin huumorin, työyhteisön ja ehkä sen jo mainitun Allahin tuella. Näistäkin tilanteista näytetään muutamia esimerkkejä. Jotain kierolla tavalla kuvainnollista on myös siinä, että variksetkin rakentavat rannassa pesänsä puunoksien sijaan rautalangan pätkistä.

Nyt en voi toivottaa antoisia katseluhetkiä, mutta käykää joka tapauksessa vilkaisemassa kyseinen elokuva osoitteesta:

http://areena.yle.fi/1-1043078


Myös YouTube tarjoaa aiheeseen liittyviä tuloksia:

https://www.youtube.com/watch?v=KmBXdIGxpqc


Alun kuva on kaivettu netistä ja löytyy osoitteesta:

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZgNWPb6XGKPWKmXiCDdqjCEEEClUEpuSONgxNh7xZlGWFQjed0lvaduiXgD16IyzkuhQQgtGkO36zGPr-O13pzKIx73CeWol_pa0u-7eug2dwUpf4mM3CmqY1FH77W98HFQgXmIjaYklC/?imgmax=800

Varkaus, Vuorikiuas, Porosalmi, Wanhojen laiwojen regatta 2015, Savonlinna

Kylläpä on taas elämä ollut hektistä. Tästä samaisesta syystä blogin päivittäminen on hiukan venähtänyt. Tässä kuitenkin vihdoinkin jatkoa tarinoinnille.

Kahdeksaan henkeen nousseen Tähti-miehistön voimin lähdimme suluttamaan itseämme Taipaleen kanavasta alaspäin. Kaikki meni siellä kuin oppikirjassa ja oikeastaan ainoat mainittavan arvoiset tapahtumat Varkauden ja yöpymispaikaksemme valitun Vuorikiukaan välillä olivat kanavan alapuolella lastauspuuhissa olleen Helga-laivan näkeminen sekä Rotevan vetämän tukkilautan ohittaminen.

Saaren rantaan parin tunnin seilaamisen jälkeen päästyämme kiinnitimme Tähden hetkiseksi kyljestä rannan edustalla olleeseen poijuun, jotta pääsin käymään kumiveneellä pienellä tutkimusretkellä. Puoshaalla luotailin ja tarkistelin rantautumispaikaksi suunnittelemamme kallion edustan ja totesin sen tarkoitukseen sopivaksi.

Luoteesta puhallellut tuuli yritti sillä aikaa saada Tähden mukaansa saaren rantaan vietäväksi ja lopulta ollessani jo kiinnittämässä kumivenettä takaisin laivan kylkeen tuuli onnistuikin aukaisemaan huolimattomasti solmimani solmun. Kerinkin tämän johdosta köyden varsin pikaisesti laivaan ja ajoin ulommaksi rannasta tehdäkseni täältäkäsin kokonaan uuden lähestymisen. Tämän jälkeen perä kiinnitettiin poijuun ja kumiveneellä rannalle valmiiksi viedylle köysimiehistölle heitettiin köydet niiden sitomiseksi kiinnityslenkkeihin. Viritettyämme vielä laakonkin paikoilleen kaikki olikin valmista iltapalaa ja lettukestejä varten.

Osa miehistöstä halusi myös kokeilla telttailua varsin viileäksi povatusta yöstä huolimatta. Kallion päältä löytyikin tätä tarkoitusta varten puurakenteisia telttapaikkoja.

Aamulla suuntasimme kokan Porosalmea ja Järvisydämen lomakeskusta kohden. Sääennuste ei luvannut kovinkaan mukavaa keliä, mutta matkan aikana taivas alkoi kuitenkin seljetä ja hetkeä myöhemmin päätimme tästä johtuen nauttia lounaan keskellä reittimme varrelle sattuneen Peonselän lounaispuolista pienempää selkää. Matkaa perille Porosalmeen oli siitä enää vain puolituntisen verran.

Muitakin liikkujia oli tänäänkin vesillä. Tässä vastaamme ajanut m/s Nina.

http://www.meriaura.fi/laivat/nina_2550t

Järvisydämeen saavuttuamme arvoin kotvasen kiinnityspaikkaamme vain yhdellä meitä ennen tulleella veneellä varustettuun laituriin. Kokemattomien laivassaolijoiden ja keulakiinnityksessä tarpeellisten Kallavedellä järven pohjassa olevien tikkaidemme takia päätin ehdottomasti kiinnittäytyä kyljeltä maksoi mitä maksoi. Laiturin vasemmanpuolen ja rannan välinen kapea salmi ei vaikuttanut mukavalta paikalta poisperuuttamista ajatellen ja kaikki suunnitelmat sille puolelle ajaaksemme karisivat lopullisesti huomattuani sillä puolella kiinnittyneenä olleen paatin jälkeen melkein koko sen puolen laiturista etukäteen varatuksi.

Päätös olikin tämän jälkeen selkeä. Ajaisimme laiturin oikealle eli eteläpuolelle. Mietin onnistuisko poispääsy sieltäkään peruuttamalla, jos parkeeraisimme liian lähelle rantaa ja laituri takanamme täyttyisi muilla veneillä. Tähden kokoista alusta ei myöskään saisi siellä käännettyä paaluilla ympäröidyn ruohosaarekkeen takia, joten ei oikeastaan ollut muuta järkevää mahdollisuutta kuin jäädä aivan laiturin päähän.

Vasta jälkikäteen jungmannien jo saunoessa ja uidessa Tähden ympärillä tajusin, että peittäisimme tällä kohdalla valtaosan laiturin sivussa olleista peräkiinnityspoijuista. Laiturissa edessämme oli tällöin kuitenkin jo pari venettä ja siirtyminen ei enää tullut kysymykseen. Niin päätinkin röyhkeästi suuremman oikeudella jäädä paikoilleni. Voitte vain kuvitella minkälainen mutina joidenkin myöhemmin paikalle tulleiden kanssaveneilijöiden suusta tämän myötä pääsi. Kävin auttamassa useampaa heistä rantautumisessa ja eräskin rouva tajuamatta minun oleva kaiken pahan alku totesi heidän aina ennen kiinnittyneen poijukiinnityksellä eikä koskaan kyljeltä. Myös kylkikiinnityspaikan hinta tuntui hänestä olevan aivan liian korkea.

Kukaan ei kuitenkaan tullut ehdottamaan minulle siirtymistä, eikä se tosiaan ollut enää mahdollistakaan, ja niin vain pidin pääni edellä kertomieni näkökohtien pohjalta. Totta on kuitenkin se, että minua harmitti kovasti muille aiheuttamani epämielyttävä tilanne. Illalla rauhan jo laskeuduttua laiturille sain onneksi toisien paikalle saapuneiden vanhojen alusten kippareilta pientä "lohdutusta" henkiseen pahoinvointiini. Kaikki halukkaat mahtuivat myös laituriin ja paikkoja jäi vielä vapaaksikin eikä kenenkään näin ollen tarvinnut etsiä yösijaa muualta.

Seuraavana aamupäivänä tehdessämme lähtöä uuteen paikkaan tajusin parin poijukiinnitystä edellispäivänä halunneen purjeveneen olevan edelleenkin laiturissa. Paikkaa muuttamalla olisimme siis juuri nyt jumissa heidän takanaan. Nyt sain onneksi taiteiltua Tähden pois paikaltaan ja peruutettua sen kahden pitkillä poijuköysillä varustetun laivan ja niiden vieressä olevan poijulla merkityn kiven välitse selvemmille vesille.

Pakko on antaa erityiskiitosta Järvisydämmen henkilökunnalle kärsivällisyydestä tämän asian suhteen. Kipparihattua nostan myös suurista rakennusprojekteista ja uskalluksesta investoida rohkeasti tällaiseen "keskellä ei mitään" sijaitsevaan paikkaan. Jututtaessani erästä paikan rakennusmiestä kuulin valmistumassa olevaan päärakennuksen osaan tulevan uuden ravintolan ja panimon/viinikellarin. Rakennuksen sisään ennakkoluulottomasti sijoitettu kaksikymmen metrinen vanha tervahöyry teki myös vaikutuksen.

http://www.jarvisydan.com/fi

Edellisyönä alkanutta telttailua jatkettiin Järvisydämessä nuorison toimesta Tähden takakannella.

Poikkesimme laivakoiran ulkoilutuslenkillä ja jäätelöllä myös mäen päällä noin puolen kilometrin päässä sijaitsevassa Suomen suurimmassa uppopuukylässä eli Hakoapajassa. Käymisen arvoinen paikka sekin.

http://www.porosalmi.net/hakoapaja/

Seuraavana aamuna vieraanamme Tähdellä olleet hyppäsivät taksiin palatakseen takaisin autolleen Varkauteen ja jatkaakseen sieltä lomareissuaan toisaalle. Me päätimme Armida laivan kutsun kuultuamme suunnata läheiseen Mustalahteen, joka puolestaan on Rantasalmen kylän satama. Sen suurempia palveluita sieltä ei löydy, mutta tilavat ja tukevat laiturit kuitenkin. Porosalmesta perässämme Mustalahteen ajeli myös Savonlinnassa Lypsyniemen telakalla 1956 rakennettu ja hienosti kunnostettu Pihka niminen hinaaja. Saimmekin näin kolmen vanhan aluksen voimin pystyyn oikean varjoregatan ennen tulevana viikonloppuna Savonlinnassa järjestettävää varsinaista Wanhojen laiwojen regattaa, johon emme olleet ajatelleet osallistuvamme.

Sauna, mukava seura ja etenkin nuoremman miehistön kova painostus kypsyttivät meissä tämän illan aikana kuitenkin sellaisen ajatuksen, että Tähti voisi tänä vuonna yrittää osallistua regattaan kipparin työkiireistä huolimatta. Tiettyjä erityisjärjestelyita se tietenkin vaatisi ja muutaman puhelinsoiton myös, mutta niin siinä vain lopulta kävi, että pääsimme mukaan. Suuret kiitokset siitä asianosaisille!

Mustalahdesta ajoimmekin seuraavana päivänä peräkanaa Armidan kanssa miehistöjä aluksien välillä sekoittaen Savonlinnan pohjoispuoliseen Hopeasalmeen, jonne vanhoja laivoja olikin kertynyt jo melkoinen armaada.

Siellä vietetyn leppoisan illan jälkeen seuraavana aamuna Tähti jatkoi yksin masto kaadettuna matkaansa Kyrönsalmen siltojen alitse regattapaikalle matkustajasatamaan. Laivallemme oli järjestetty regatan järjestäjien toimesta nopealla aikataululla oma kiinnityspaaluilla varustettu laituripaikka, jossa se voisi rauhassa odotella muiden paattien myöhemmin päivällä tapahtuvaa rantautumista kupeillensa. Kaiken huipuksi kipparin poistuessa työkiireillensä etelä-Suomeen muu miehistö otettiin regatta-ajon ajaksi avosylin vastaan Armidalle ja näin sekään ei jäänyt keneltäkään halukkaalta kokematta. Suuri kiitos tästäkin ystävällisyydestä!