Sulkavan linnavuori

Jätimme Pullikaisen taakse juuri lähtöhetkellämme saareen saapuneen purjeveneilijän tiedoituksen kaikuessa vielä korvissamme. "Kohta tai viimeistään myöhemmin iltapäivällä nousisi myrsky!" olivat hänen viimeiset sanansa. Myrskystä en tiedä, mutta päiväksi oli kyllä sääennusteessakin luvattu sadetta ja voimistuvaa etelänpuoleista tuulta. Keli ei kuitenkaan maallikkosääennustajan mukaan näyttänyt ollenkaan sellaiselta vaan pikemminkin luvassa olisi oivallista veneilykeliä. Noin 5 m/s puhaltanut tuuli pyöri lähtiessämme etelän ja lounaisen suunnassa ja aurinko paistoi lämpimästi lähes pilvettömältä taivaalta.

Vajaan tunnin ajettuamme keli olikin yllättäen otollinen jopa koneen sammuttamiselle ja lounastauolle keskellä Suuren Mäntysaaren kaakonpuoleista selkää. Kuvitteellisessa Kuinka virkistytät parisuhdettasi -opuksessa tämän kuvan ja tilanteen voisi nimetä vaikka otsikolla Unelmien lounas Saimaalla. Kuohuvat tosin vain puuttuivat kattauksesta turvallisuussyistä.

Homman kruunanneet ettonet kuuluivat kuitenkin menuun ja niiden jälkeen jatkoimmekin matkaa Kutveleen avokanavan ja Luukkolanvirran kautta kohti Puumalaa. Saapuessamme sinne meitä oli laiturilla vastassa nuori innokas huoltoaseman työntekijä, joka lupautui auliisti lurauttaamaan Tähden tankkeihin parisataa litraa menovettä. Miehistön häivyttyä tällä välin kauppa-asioille minä suoritin seuraavaksi yksin siirtoajon ensin septintyhjennyspaikalle ja sitten vielä ulos satama-altaasta satamaa suojaavan aallonmurtajan ulkopuolelle. Puumanlansalmen virran ja päivästä jo voimistuneen tuulen vaikutuksista aluksen liikkeisiin ei tarvinnut viime kesän tavoin olla aivan yhtä huolissaan, nimittäin syksyllä asentamani keulapotkuri tarjosi pyyteettömästi apuaan Tähteä yksin satamassa manööveeratessa.

Puumalan möljään kunnolla kiinnittäydyttyämme ja muonatäydennyksen sekä bunkrauksen hoidettuamme oli seuraavaksi aika huoltaa miehistö. Tähän operaatioon laivakoiran lenkitys ja läheltä löytyvä Salpalinjaan kuuluva konekiväärikorsu tarjosivat oivan kimmokkeen. Vuonna 1941 rakennettuun ja myöhemmin kunnostettuun korsuun voitte parhaiten tutustua perehtymällä seuraavaan aineistoon.

http://www.etelasavonmuseot.fi/museot/puumalanmuseot/konekivaarikorsu.html

Puumala ei kuitenkaan kaikesta huolimatta tuntunut vielä päivämatkamme määränpäältä, joten herättelimme röyhkeästi Herra Wickströmin iltauniltaan ja lähdimme jatkamaan matkaa. Mikään päivä ei luonnollisesti myöskään ole paketissa ilman pientä remonttia ja niinpä vain muutaman minuutin ajettuamme ruorin edessä olevaan kojetauluun syttyi palamaan vihreä varoitusvalo.

Tähden edeltävältä omistajalta näiden merkkivalojen tarkoitusperiä vuosi sitten kysyessäni vastaus oli "ei harmainta aavistusta". Oletus tietenkin oli, että kyseessä olisivat latauksen, jäähdytyksen ja öljynpaineen merkkivalot. Syy valon syttymiseen selvisi kuitenkin lopulta varsin nopeasti huomattuani kierroslukumittarin olevan myös poissa pelistä ja tajuttuani hetkeä aiemmin rekisteröimäni 24V järjestelmän volttimittarin epätavallisen heilahtelun liittyvän myös jotenkin tähän tapaukseen. Laitettuani vaihteen vapaalle meninkin konehuoneeseen tutkimaan 24V moottorilaturin tilannetta ja arvoituksen ratkaisu lojuikin heti siinä jaloissani. Laturin hihna oli nimittäin mennyt poikki ja lennähtänyt lattialle.

Vaihdettuani kuukauden takaisen remontin yhteydessä 12V ja 24V laturien paikkoja keskenään eivät niiden kiinnityskorvakot ilmeisesti kuitenkaan sattuneet olemaan aivan samoissa kohdissa ja näin ollen hihna ei päässyt kulkemaan aivan suorassa. Vaikka heitto hihnapyörien kesken oli tuskin kolmea millimetriä suurempi niin se taisi kuitenkin noin lyhyelle hihnalle olla liikaa. On tietenkin myös mahdollista, että Motonetista hankkimani uusi hihna oli susi, mutta jotenkin epäilen kuitenkin suuresti tätä mahdollisuutta.

Pohdin hetken koneen sammuttamisen ja hihnan vaihtamisen mielekkyyttä tässä tilanteessa ja päätin olla ryhtymättä siihen. Vaikka tämän takia ilman latausta jääneiden starttiakkujen jännite näytti olevan 25 voltin luokkaa niin katsoin parhaimmaksi jatkaa ajoa määräsatamaan konetta turhaa sammuttelematta ja käynnistysvirtoja tuhlailematta. Siellä laiva laituriin kiinnitettynä olisi sitten mukavampi hoitaa asia kuntoon. Matkan ajaksi kytkin myös verkovirralla toimivan 24V-laturin latailemaan starttiakkuja, jotta seuraavalle käynnistykselle olisi varmasti tarvittava määrä paukkuja tarjolla. Tämä onnistui 12V järjestelmästä virran ottavan invertterin ja uuden todella tehokkaan Sterling-moottorilaturin ansiosta loistavasti.

Pitkän ajorupeaman ja loman alkuun kuuluvan kiusallisen romuskan myötä olin Linnavuorelle (satama 4460) iltayöstä saavuttuamme sen verran väsynyt ettei hihnaremontti tuntunut enää mielekkäältä. Näin ollen vetäydyinkin palasta haukattuani samantien koijaani. 

Seuraavana aamuna romuskalle kyytiä antaneen aamu-uinnin jälkeen palasin sitten taas asiaan. Vesi oli muuten kaikuluotaimen mukaan 12 asteista. Irroitettuani ja kohdistettuani uudelleen laturin moottoripukkiin kiinnittävän korvakon ja laitettuani laturin varahihnan kera takaisin paikoilleen olikin seuraavaksi aika tutustua tarkemmin satamapaikkanamme toimivaan 1100-luvulta peräisin olevaan muinaislinnaan. 

Linnavuori (Pisamalahti) jäi mieleeni jo vuosi takaperin ohitettuamme sen matkalla Sulkavalta Puumalaan. Saimmekin nyt tutustua tähän Enonveden pinnasta noin 55 metrin korkeuteen kohoavaan vuoreen edellisenä päivänä kohtaamamme purjeveneilijän ennustaman myräkän saattelemana. Kapteeninhatusta oli huipulla pidettävä kaksin käsin kiinni.

http://www.veneilysaimaa.com/linnavuorisulkava.htm

Vaikka Tähden laituripaikka oli pahinta tuulta rauhoittavan kallionlohkareen takana niin lopulta maston huipussa oleva tuulimittari alkoi sielläkin toistuvasti ylittämään 10 m/s lukemia.

Aikani tätä tuivertusta seurattuani aloin yhä enemmän huolestua laiturimme heppoisan oloisesta kiinnityksestä rantaan.

Usein laitureissa olevia ja sivuttaista tukevuutta lisääviä teräsketjulla toteutettuja haruksia ei nimittäin Linnavuoren laiturissa näyttänyt olevan. Tai jos olikin niin ne olivat niin syvällä veden alla etten onnistunut niitä havaitsemaan. Tästä johtuen vedinkin lopulta yhden pitkistä köysistämme rantapuuhun hoitamaan tätä virkaa ja ehkäisemään laiturin kiinnityksen mahdollista rikkoutumista.

Lämmityskamiinan piipunhatunkin jouduin kovan tuulen takia modifioimaan uudelleen. En muista edellisen veneemme H-mallisen piipunhatun juurikaan aiheuttaneen tuulen puhaltamista hormista sisään. Sen sijaan Tähden perinteinen lierihattumalli tekee sen kovemmalla tuulella varsin helposti ja savuhaittojen takia tällaisen suojan rakenteleminen tuulenpuolelle on ollut tehtävä aikaisemminkin muutamaan otteeseen.

Odottelimme niillä sijoillamme myräkän rauhoittumista pitkälle iltapäivään asti. Laivan puhdetöissä onneksi kyllä riittää hommattavaa tällaisten tilanteiden varalle.

Kesän startti ja Pullikainen vol. 2

Vaikka tuli hankittua tälle keväälle miehistön ja tavaroiden liikuttelua varten suurempi auto niin näky oli Tähdelle lähtiessämme aivan samanmoinen kuin aiemminkin. Tosin mukaan kesän reissuja varten oli tällä kertaa pakattu kotona talvehtimassa olleista kumiveneestä, takakannen puutarhakalusteista ja agregaatista lähtien kaikki mahdollinen, mitä vain kuvittelimme matkan aikana tarvitsevamme.

Niskalammelle päästyämme viimeistelin ensitöikseni uuden jääkaapin ja Sterling Power 12V-moottorilaturin sekä lataussäätimen asennukset. Nämä urakat pakkaustoimenpiteiden lisäksi ottivat aikaa yhteensä melkein kuusi tuntia, joten köydet irroitimme kaijasta vasta illan jo hämärtyessä.

Siirtymän ensimmäisen ja ainoan vastaantulijan Jermacin heti alkumatkasta kohdattuamme saimme jatkaa taivaltamme aivan omissa oloissamme kohti yöpymispaikaksi suunnittelemaamme Pullikaista.

Herra Wickströmin puksutellessa rauhallisesti alakerran yksiössään veikkailimme komentosillalla olisiko saaressa muita veneilijöitä? Puolentoista kuukauden takaisen ensivisiittimme pohjalta olin nimittäin lähes varma, että emme voisi olla ainoita paikallaolijoita. Tuskin olen nimittäin ainoa, johon saaren sisään jäävä suojainen laguuni on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, vaikka emme jäiden takia silloin edes rantaan asti päässeetkään.

Pujoitellessamme puolenyön aikoihin sisään lahteen hämmästyinkin kovasti, kun paikalla ei kesäkuun alusta ja varsin oivallisesta veneilykelistä huolimatta näkynyt ketään muita. Lahdukan länsirannalla olevaan uudenkarheaan laituriin ja peräpoijuihin saimmekin näin ollen kiinnittäytyä rauhassa vailla pelkoa muiden yöpyjien herättämisestä.

Aamulla muun miehistön vielä nukkuessa päätin lähteä etsimään todisteita saaressa Toisen Maailmansodan aikana sijainneesta ilmatorjuntapesäkkeestä. Olin kuullut, että lahden pohjukassa olisi hirsirakanteinen korsu, josta veisi polku saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevalle jo metsittyneelle pesäkkeelle.

Näiden vihjeiden perusteella olikin helppo paikallistaa jo aikoja sitten romahtanut hiekkaiseen rantapenkkaan kaivettu majoituskorsu sekä kolme ristin muotoista pesäkekaivantoa ylhäällä mäen päällä.

Harmikseni en löytänyt netistä tarkempaa tietoa tämän yksikön toiminnasta.

Paluumatkalla kiersin saaren länsirannan kautta takaisin ja kyllä edelleenkin olen sitä mieltä, että Pullikainen on yksi hienoimmista vierailemistamme saarikohteista.

Roskakatokset, käymälät, grillipaikat ja laiturit ovat kaikki loistokunnossa. Syvät rannat mahdollistavat hyvin myös keulan ajamisen rantaan, jos laituri sattuisi olemaan täynnä tai oma rauha tuntuisi mukavalle. Saaren mäkiset maisemat ja polut tarjoavat puolestaan mahdollisuuden kävelyretkiin ja sota-aikaiset rakennelmat mielenkiintoista katseltavaa historiannälkäiselle.

Vasta puolenpäivän aikoihin ollessamme jo tekemässä lähtöä paikalle saapui ensimmäinen kanssaveneilijä. Sen myötä tuumailimmekin, että upea ja varmasti monen lempikohteisiin kuuluva Pullikainen tuskin tarjoasi yhtä rauhaisaa pysähdystä suurimman veneilysesongin aikaan heinäkuussa.

Tästä mukavasta pysähdyksestä alkaa meidän tämän kesän Tähtiretkemme, joten jatkoa seuraa..

Lähtövalmisteluita

Toukokuu lähenee uhkaavasti loppuaan ja sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että veneilykesän lähtövalmistelut pitäisi olla jo loppusuoralla. Olen kuitenkin joutunut nöyrästi myöntämään itselleni sen tosiasian, että muut kevätkiireet, enkä puhu nyt puutarhahomista, ovat vieneet niin täydellisesti kaiken aikani ettei juuri mitään ole tapahtunut veneilyrintamalla koko toukokuussa. Miehistömme siviilimenojen, työkiireiden ja esimerkiksi autoremonttien sekä kaiken muun hässäköinnin lomassa olen oikeastaan saanut veneilykautta varten vain kumiveneen "melkein" puhdistettua ja kirjoitettua listan kaikista tekemättömistä valmisteluhommista. Joitakin tarvikkeita jääkaapin asennuksen viimeistelyyn ja muutamia muita pikkujuttuja olen onneksi kuitenkin ehtinyt kaupasta hommata. Näillä tarvehankinnoilla on tietenkin tarkoitus välttää ajan käyminen pitkäksi veneilylomalle vihdoinkin päästessämme.

Sen verran kanssaveneilijöiden kauden aloituspuuhia kävin kuitenkin haistelemassa, että poikkesin alkuviikosta auttamassa kaveriani veneenlaskupuuhissa Helsingin Kalasatamassa, josta alla kuva. Tosin aivan viime metreillä ennen aluksen nostamista veteen tämäkin homma vesittyi totaalisesti, sillä huomasimme hämmästykseksemme pohjatulpan mystisesti kadonneen jonnekin talven aikana. Jos ei muuta, niin ainakin tästä manööveristä syntyi mehevä tarina jälkipolville kerrottavaksi.

Jos paatti oltaisiin kuitenkin ehditty laskea omaan elementtiinsä olisimme mitä luultavimmin kokeneet alla olevan aluksen kohtalon. Kyseinen laiva on nyt maannut ainakin vuodenpäivät tällä tavoin kaunistamassa Vanhankaupunginlahden rantamaisemaa.

Tähden laivakoiran nimikaima löytyi myös satamasta.

Siinäpä pikaisia maistiaisia Tähti-leiristä. Vesille ollaan siis lähiaikoina varmasti suuntaamassa, mutta palataan siihen tuonnempana..

Lopuksi haluaisin vielä toivottaa mukavaa veneilykesää 2015 Teille kaikille!

Varamoottoriprojekti etenee

Pressuhallista kuuluu.. Nimittäin hitaasti, mutta varmasti syksyllä pihamaallemme raahaamani Wickström DE-R -moottori on saanut siellä apua henkilökohtaisiin vaivoihinsa. Aikaa tälle sivuprojektille ja varsinkaan vesilläoloon ei huhti-toukokuussa ole paljoa liiennyt, mutta siitä huolimatta olen kuitenkin onnistunut pikkuhiljaa purkamaan ja puhdistelemaan moottoria osa kerrallaan. Irtiotetuista osista imusarjat ja ilmansuodatin ovat myös jo saaneet Miranolin pullonvihreää maalia pintaansa. Kakkos- ja kolmossilinterien sylinterikansien sisällä olevat palotilojen esikammiot ovat puolestaan parhaillaan työpöydällä tutkittavina ja vesipumppu odottelee siinä vieressä irtiotettuna omaa vuoroaan.

Pieniä onnistumisen elämyksiäkin olen asian parissa saanut myös jo kokea. Nimittäin tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että sain kuin sainkin jäätymisen vaurioittamat pakosarjat kunnostettua.

Valuraudasta valmistettujen pakosarjojen jäähdytysvesitilojen lohkeamien hitsaaminen vaikutti kaikista ennakkotiedoista päätellen lähes mahdottomalta tehtävältä. Ammattimiehiä tai ainakin hitsausalan konkareita suositeltiin hälytettäväksi apuun. Ehkä juuri tästä nimenomaisesta syystä päätin kuitenkin itse kokeilla, miltä korjausoperaatio alkaisi vaikuttamaan. On kuitenkin kiistämätön tosiasia, ettei kukaan ole seppä syntyessään, eikä kokemusta asioista varmasti pääse karttumaan ilman että joskus kokee "sen ensimäisen kerran". Kaksimielisille tarkennettakoon, että puhun nyt siis moottorin remontoinnista.

Näitä näkökohtia tuumien selailin parina iltana netistä kaiken mahdollisen valurautahitsauksesta löytämäni materiaalin läpi. Niiden pohjalta tulin lopulta siihen tulokseen, että vasta-alkajakin voisi selviytyä hommasta lämmittämällä pakosarjat mahdollisimman kuumaksi, hitsaamalla vain lyhyitä pätkiä kerrallaan pienellä virralla ja toivomalla kädet ristissä, jotta Wickströmin tehtaalla aikoinaan valettu rautaseos olisi sellaista, että sitä ylipäätään voisi hitsata.

Näin toimien toteutinkin urakan. Aloitin hommat molempien pakosarjojen osalta puhdistamalla ne huolellisesti maalista ja laikkaamalla lohkeamiin kunnolliset hitsausurat. Sen jälkeen oli vuorossa lasivillan suojissa tapahtunut lämmitysurakka, jonka toteutin yksi pakosarja kerrallaan. Hitsattavan kohdan sijoitin molemmissa tapauksissa ylimmäiseksi, jotta työskentely helpottuisi ja fysiikan lakien mukaan kaikkein korkein lämpötila muodostuisi juuri siihen paikkaan. Tämä voi kyllä kuulostaa naurettavalta, mutta näin asian kuitenkin järkeilin olevan.

Tämän jälkeen lämmitin pakosarjoja noin tunnin tavallisella kaasutoholla. Aluksi hiukan ulkopuolelta, mutta pääasiassa sisältä pakotilasta. Koko hitsauksen ajan toho oli myös päällä suojattuani tietenkin ensin kaasupullot ja -letkut lentäviltä hitsauskipinöiltä.

Pakosarjan ollessa tunnin lämmityksen jälkeen siinä kuosissa, että sen huokoisessa pinnassa jäljellä oleva maali oli palanut pois, poistin hitsauskohdalla olevan villankappaleen jättäen kaiken muun peittoon ja aloitin hommat. Löytämieni vinkkien mukaan vain korkeintaan 1-1,5 senttimetrin pätkiä koko ajan eri kohdista hitsaillen "tinailin" pikkuhiljaa koko lohkeaman umpeen. Välissä naputtelin kuonaa varovaisesti pois ja puhdistelin saumaa teräsharjalla.

Tutkimuksieni tuloksena päädyin käyttämään hitsausinvertterissäni laadukasta, mutta aivan tavallista Wurthin 2 mm, LE 48 -puikkoa. Ajatus oli, että jos tällä ei homma onnistuisi kokeilisin seuraavaksi huomattavasti kalliimmilla valurautapuikoilla.

Kerran molempien pakosarjojen hitsaamisen aikana kuulin metallista napsahtelua polteltuani puikkoa ajatuksissani hiukan pidemmän pätkän. Mitään näkyvää vauriota en tästä onneksi huomannut syntyneen. Saatuani lopulta kaikki havaitsemani kuopat ja kolot täytettyä peittelin pakosarjat huolellisesti ja annoin kaasutohon asteittain sen tehoa vähentäen lämmittää vielä noin tunnin ajan.

Seuraavana päivänä kaivoin vieläkin kuumat pakosarjat villojen seasta päivänvaloon ja tasasin hiomalaikalla hitsauskohdat samaan tasoon vanhan pinnan kanssa. Suoritin myös kokeilun sauman tiiviyden selvittämiseksi. Toinen pakosarja paljastui näissä tutkimuksissa täysin vesitiiviiksi, mutta toisesta löytyi kaksi lähes näkymätöntä pistemäistä hitsaussaumaan jäänyttä reikää. Näissäkin vuoto oli huomattavissa vasta useamman minuutin odottelun jälkeen, jolloin sormella saumaa pyyhkiessä siihen ilmaantui kostea kohta.

Tuumin olisiko järkevää lämmittää osa uudelleen ja hitsata liidulla todennäköisimmäksi vuotokohdaksi merkitsemäni paikat vielä kertaalleen, mutta päädyin lopulta ostamaan tuubillisen Plastic Paddingin kemiallista metallia, jota lastalla levittelemällä ja sauman huokosiin huolellisesti painelemalla tein vielä tiivistävän pintakerroksen molempiin pakosarjoihin. Sarjojen sisäpuolelle eli pakokaasun kulkupuolelle en havainnut tässä testissä tulevan vettä, joten toivoa sopii, että asia ratkesi tällä tavalla.

Saattaahan tietenkin olla, että yläpuolisessa kuvassa jo maalattuna olevat pakosarjat lämmetessään vielä lohkeavat tai jotakin pientä vuotoa ilmenee ja näin ollen urakka ei lopulta osoittaudukaan täysin onnistuneeksi. Ajattelin kuitenkin jo alusta alkaen, että tässä minulla on oivallinen tilaisuus harjoitella elämäni ensimmäistä kertaa valurautahitsausta. Yksi syy uskallukseeni kokeilla kepillä jäätä oli myös hyvin epätodennäköinen tarve varapakosarjoille. Tähden moottorissa ja pakosarjoissa, kun kiertää meriveden sijasta glygolivesi ja näin ollen jäätymistä ei pääse tapahtumaan. Pessimistin kuuluisi tietenkin tässä kohden sanoa, että ei pitäisi päästä tapahtumaan..

Vesille ei tosiaan huhti-toukokuussa kalenterin mukaan ole näyttänyt olevan juuri mitään asiaa, mutta edellä kerrottujen korjauspuuhien ja jo aiemmin mainitsemieni Rannikkolaivuritutkinnon sekä samaisen kurssin radiotodituksen parissa on kuitenkin riittänyt laiva-aiheista puuhasteltavaa riittämiin. Nyt kun vielä molemmat tutkinnot on ilmoitettu hyväksytysti suoritetuiksi ja pakosarjojen korjauskin näyttää onnistuneen, niin onnistumisen elämykset ovat varmaankin jo tältä keväältä käytetty loppuun. Jo kertaalleen mainittu pessimisti sanoisi tähän, että luvassa on jatkossa sitten, vain ja ainoastaan, pelkkää säätöä.. Sitä odotellessa nautitaan kuitenkin tästä tämän hetkisestä varsin mukavasta tunnelmasta.

Satakunnan laivasto

Liikkuessani jo reilu kuukausi takaperin maaliskuun loppupuolella työasioissa Tampereen suunnalla poikkesin vapaahetken ratoksi katsastamassa laivoja Mustalahden satamassa. Suojaisessa lahdessa Näsijärven rannalla alukset olivat tuolloin vielä veden pintaa peittävän jäävaipan saartamina, vaikka muutamia sulalta vaikuttavia kohtia kauempana järvellä näytti jo olevan.

http://tampereenhistoria.fi/extra/mustalahti/mustalahti/

Mustalahdessa oli talvikaudesta huolimatta tarjolla paljon mielenkiintoista katseltavaa, ja niin siinä taas kerran pääsi käymään, etteivät kaikkien aluksien nimet tallentuneet muistiini eivätkä edes valokuviin. Yläpuolisen kuvan kellertävä paatti on yksi niistä. Sen sijaan vuonna 1909 Joroisissa Lehtoniemen telakalla valmistunut m/s Flink kaverinsa lastiproomu Woiton kanssa jäivät hyvin mieleen.

Niiden kyytiinkin pääsee halutessaan kuten seuraavasta selviää:

http://www.hinaajaflink.fi/risteilyt.htm

Onkos tämä muuten se Trollö Trawler, joka on ollut Nettiveneessäkin myynnissä?

Edellisten jälkeen pysähdyin ihastelemaan vuonna 2009 Kuopiosta Tampereelle matkannutta, Pekka Vartiaisen niputtajan rungosta rakentamaa m/s Warvitarta. Jostakin syystä olen aina pitänyt kyseisen aluksen sympaattisesta olemuksesta ja edelleenkin se miellyttää silmää.

http://www.warvitar.fi

Tässä lisäksi vielä Kuopion aikainen Pohjois-Savon Wanhat Laiwat -sivuston esittelyteksti aluksesta:

http://www.pohjois-savonwanhatlaiwat.fi/paatit/warvitar.html

Tässä Katrina Linen m/s Katrina, joka ilmeisesti toimii kesäisin ravintolalaivana Ruovedellä. Itse aluksesta en pikaetsinnällä onnistunut löytämään mitään kerrottavaa.

Jo vuonna 1902 matkustajalaivaksi Näsijärvelle valmistunut Intti oli myös talvenvietossa Mustalahdessa. Tuossa alla linkkejä aiheeseen. Jostakin syystä laivan omat kotisivut eivät oikein pelittäneet.

http://www.inttilaiva.fi

http://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Intti

Kannattaa lukea myös aluksen historiaa ja nykypäivää valottava tarina osoitteesta:

http://www.maritimeforum.fi/index.php?topic=10615.0

Tässä ruotelihytti huputettuna talvea viettävä ja hienosti kunnostettu Tampellan konepajalla Neptun Oy:n vuonna 1890 rakentama s/s Visuvesi. Suosittelen lämpimästi tutustumaan ensimmäisen linkin takaa löytyvään kirjoitukseen. Jos tiedonjano ei sillä sammu, niin aluksen vaiheista ja parikymmenvuotisen upoksissaolon jälkeisestä kunnostusurakasta voi lukea lisää Ruovesi-lehden 19.9.2007 julkaisemasta Sirkku Someron kirjoituksesta. Jutun nimi on Höyryhinaajan uusi elämä.

http://www.lemmenniemi.fi/93369372

https://www.youtube.com/watch?v=7_LhEgoKW0U


Visuveden keulanpuolella ollut Näsijärvi II on A. Ahlström Oy:n Varkauden konepajan vuonna 1929 rakentama höyryhinaaja. Alta löytyvän linkin takaa paljastuvat nettisivut tarjoavat lyhyen, mutta informatiivisen katsauksen aluksen historiaan sekä useita mielenkiintoisia videoita höyrylaivan toiminnasta.

http://www.nasijarvi2.fi

https://www.facebook.com/nasijarvi2

Paapuurista tyyrpuuriin Tarjanne, Näsijärvi II ja Visuvesi.

Joroisten Lehtoniemen Konepajan rakentama ja vuonna 1908 Mäkitalonlahden rannalla kokoonpantu s/s Tarjanne oli koko laivajonon ensimmäisenä. Kesäisin tämä Suomen ilmeisesti viimeinen höyrykäyttöinen pitkän linjan matkustajalaiva ajaa edelleenkin Runoilijan tienä tunnettua reittiään Tampereelta Virroille sekä vuoropäivinä Ruovedelle.

http://fi.wikipedia.org/wiki/SS_Tarjanne

http://www.runoilijantie.fi

Video Tarjanteesta: https://www.youtube.com/watch?v=Sgs514WKWjc

Yläpuolisen aluksen nimi jäi myös pimentoon.

Satamassa käytyäni ja sen jälkeen Näsijärven laivoista lukiessani törmäsin taas kerran Estonian jälkeen Suomen vakavimpaan laivaonnettomuuteen joutuneeseen s/s Kuruun, joka upposi 7. syyskuuta 1929 Siilinkarin edustalle vain kivenheiton päähän Mustalahdesta. En ala tätä traagista tapausta tässä sen enempää esittelemään, sillä sen yksityiskohdista pääsee parhaiten perille tutustumalla seuraaviin artikkeleihin. Tuon ensimmäisen loppupuolelta löytyy myös aluksesta pelastuneen Niilo Wariksen haastattelu.

http://tampereenhistoria.fi/extra/kuru-1929/

http://fi.wikipedia.org/wiki/HL_Kuru

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/liikkuminen/1918-40/kuru2.htm

Kurun kunnostettu ja Mustalahteen näytteille asetettu höyrykone jäi myös kokonaan kuvaamatta. Jäipähän näin onneksi jotakin katseltavaa seuraavillekin kerroille.

Vapaa-ajan vietto Tampereella sisälsi Mustalahden ohella myös poikkeamisen vuonna 1996 Tampellan tehtaan entiseen verstaaseen perustettuun museokeskus Vapriikkiin. Siellä meitä odotteli Tampere 1918 niminen näyttely. Vapaussotamme loppukahinoista kertovassa näyttelyssä suosittelen kyllä ehdottomasti vierailemaan, vaikka päälimmäiseksi siitä jäikin hyvin alakuloinen tunnelma.

Toiveissani oli, että näyttelystä olisi löytynyt hiukan enemmän tietoa tälle jutullekin nimensä lainanneesta Satakunnan laivastosta (venäläisittäin Satakundskaja Flotilijan). Saksalaisten mahdolliseen maihinnousuun varautuneet venälaiset nimittäin pakko-ottivat keväällä 1916 käyttöönsä  Näsijärven matkustajalaivat Kurun, Pohjolan ja Tarjanteen sekä hinaajat Muroleen ja Näsijärven. Tampereen eteläpuolisen Pyhäjärven puolella saman kohtalon kokivat matkustajalaiva Längelmäki ja hinaaja Tavastehus II. Alukset varustettiin tykeillä ja monenlaisia muitakin toimenpiteitä laivueen komentajan 2. luokan kapteenin Šablinin toimesta varmasti suoritettiin, jotta vihollisuuksien mahdollisesti alettua oltaisiin taisteluvalmiudessa. Ilmeisesti manööverit jäivät tämän laivueen osalta kuitenkin vain muutamaan joukkojensiirtoharjoitukseen ja ilmalaivavaaran takia toteutettuun siirtymiseen Lielahteen, sillä sen ihmeempiä tietoja ei sen liikkeistä ole tarjolla. Venäläisten matruusien ilmestymisestä Tampereen katukuvaan ja aluksien ottamisesta heidän käyttöönsä luulisi kuitenkin riittäneen paikallisilla ihmettelemistä ja näin ollen varmaan monenlaista tarinaa onkin vielä historian pimennoissa odottelemassa julkituloa. Siinäpä oivallista materiaalia jollekin innokkaalle tutkijalle!

Yllä näyttelyssä esillä ollut kuva ja alla Satakunnan laivastosta löytämiäni linkkejä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Satakunnan_laivasto

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1900-18/nasi.htm

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1900-18/nasib.htm

Ja lopuksi vielä osoite Tampere 1918 -näyttelyn sivuille:

http://vapriikki.fi/nayttelyt/tampere1918/

Sekä muistutus taas kerran siitä, että jos kirjoituksessani esiintyi joku laiva, jonka nimeä tai kuvaa ei jostakin syystä haluta siellä olevan, niin laittaisitteko sellaisessa tapauksessa minulle viestiä asiasta. Osoite on edelleenkin tahtilaiva@gmail.com