Kanavointia liukuhihnalta

Kun kerran olimme päässeet vauhtiin ajelimme saman päivän aikana monta kanavaa läpi. Jälkeenpäin tuntuu, että ehkä jopa liiankin monta. Olisi ollut kiva jäädä melkein jokaisen kanavan laituriin tai mukavaan lahdukkaan ankkuriin katselemaan kauniita ja historiallisiakin näkymiä. Lueskella kanavoiden ja puunuiton historiasta jne.. Ajatuksenamme oli kuitenkin loppuviikosta ajella Tähdellä Enoveden, Pyyveden ja Oriveden kautta Rääkkylään Kihaus-festivaaleille ja sen jälkeen vielä Joensuuhun tuttavapariskuntaa moikkaamaan.

Siispä Kerman kanavalta jatkoimme Vihovuonteen kanavan kautta Vääräkosken avokanavaan.

Nimensä mukaisesti Vääräkoski olikin mukavan haastava ja sykettä nostattava ajettava ja heti avokanavan ajovuoroja ohjaavien liikennevalojen käyttölaituri tarjosi pienen maistiaisen siitä. Nimittäin linnut olivat ottaneet sen haltuun. Ainakin Tähden kannella asiaa ihmettelevän koiran sydän löi tuhatta ja sataa lintuparven noustessa laiturilta ilmaan.

Ajovuorojen jakaminen voimakkaan virtauksen ja kapean reitin takia olikin hyvin perusteltua. Mietin siinä ruoria pyörittäessä, että jos vaikkapa m/s Puijo tulisi täällä vastaan saattaisi väylä käydä hyvinkin ahtaaksi. 

Vääräkosken avokanavan jälkeisen Ruokovirran läpi tultuamme jäimme yöpuulle Ruokoveden Karjalansaareen, missä onkin viihtyisä retkisatama kaksine tulipaikkoineen ja valmiine polttopuineen. Karjalansaari tarjosi myös lapsille iloisen yllätyksen, kun paikalle saapui meidän jälkeemme toinenkin vene tuoden mukanaan leikkikaverin. Tämäkin seurue oli pääkaupunkiseudulta aivan kuten todella moni muukin venekunta joihin olemme Saimaalla "törmänneet".

Komea auringonlasku kruunasi illan johon viereisellä Pahalahdella toteutetun kumiveneajelun ohella kuului myös, leikkiveneiden uittaminen, käyminen pienessä saaressa lahden pohjukassa ja nuorimmaisen lapsen ensimmäisen maitohampaan irtoaminen makkaraa puraistessa.

Lehtoniemen konepaja

Keväällä ennen Tähden löytymistä kävin katsomassa meille muutamaa laivaa Keski-Suomessa ja eräältä niistä reissuista jäi mieleen hetken mielijohteesta toteutettu käynti Varkauden lähellä Lehtoniemessä. Siellä on vuosina 1886-1929 on toiminut mm. useita sisävesilaivoja rakentanut konepaja. Aluksi tuntui, että poikkeaminen Lehtoniemeen oli turha, mutta pienen etsinnän jälkeen tärppäsi. Paikalla on nykyään oikein hieno paikallisten kyläyhdistysten pystyttämä muistomerkki.

Ilmeisesti laivojen telakalle vetämiseen käytetty vinssi löytyi vielä vesakoituneen kentän keskeltä.

Lieneekö tuossa ollut sulkuportitkin vai vain pelkkä luiska?

Joitakin laiturirakennelmiakin on vielä jäljellä. Ja useampia paaluja muistuttamassa paikalla joskus sijainneista rakennelmista.

Sen sijaan tuosta möykystä keskellä metsää ei ota oikein selvää.

Muistumerkin yhteydessä oli paikan historiasta kertova taulu, josta vielä alla muutama kuva.

Valamosta Kermaan

Valamo jäi taakse ja lähdimme jatkamaan sulkujen parissa. Edellisen päivän Taivallahden ja Varistaipaleen kanavat olivat vastassa ensin. Palasimme siis hiukan taaksepäin päästäksemme jatkamaan eteenpäin kauneudesta kuulua Heinäveden reittiä. Sulutus alaspäin tuntui huomattavasti helpommalta kuin ylöspäin meneminen. Mitään ongelmia jäähdytysvedenkään kanssa ei ilmennyt ja ohjaamoon järjestetyt vahtivuorot vielä varmistivat, että kaikki ainakin sen asian osalta varmasti menee hienosti.

Ajelimmekin reipasta tahtia kauppaan Karvion kanavalle. Juuri, kun sulku ilmestyi näköpiiriin näin hiukan sen takapuolella Savonlinnasta Kuopioon matkalla olevan ja meitä vastaantulevan Puijo-laivan, jonka olemme viimeisen viikon aikana nähneet useasti.

Puijolla niinkuin muullakin ammattiliikenteellä on tietenkin etuajo-oikeus ja niinpä he ajoivat laivansa sulkuun ennen Tähteä. Laiva piti myös pienen tauon sulussa ja me odottelimme kiltisti odotuslaiturissa. Puijon mentyä vetäisimme automaattisulutuksen käynnistysnarusta ja ajoimme vihreän valon palaessa kanavaan. Lasku alempaan vesistöön ei ollut suuren suuri, mutta pieni muistamisen arvoinen tapahtuma tähänkin sulkuun mahtui. Nimittäin kanavan laidoilla roikkuvista kiinitysköysistä yksi jäi käteeni turistien kuvatessa asettautumistamme sulkuun. Onneksi omat kiinitysköytemme olivat siinä heti saatavilla. Kauppareissulla käytyämme sidoin katkenneen köyden, jotta seuraaville ei sattuisi vaaratilannetta. Mutta terveisiä nyt kuitekin vielä kanavia ylläpitävälle Trafille, että tämän kanavan köydet kannattaa tsekata!

Karvion kanavasta vielä sen verran, että vieressä virtaava koski näyttää olevan kovasti sekä kalastajien, että lasten mieleen. Ja komeahan se onkin. Tuosta yläpuolisessa kuvassa näkyvästä laiturista lähtiessämme virta käänteli Tähteä tuntuvasti, mutta hienosti pujottelimme läpi reimariviidakon.

Matka siis jatkui taas. Kermajärven yli tultiin rauhallisesti ja veikkaukseni onkin, että miehistö käytti tilanteen hyväksi ja otti hyttiosastolla pienet ettoset. Saapuessamme alla olevassa kartassa näkyvään Kerman kanavaan minun piti oikein kutsua apujoukkoja odotuslaituriin kiinittymiseksi.

Kerman kanavan kuvat tuli jostakin syystä otettua seepialla, mutta komealta se näyttää silti.

Tuosta yläpuolisesta kuvasta näkyy mielestäni hienosti Tähden ahteri. Pyydän huomiomaan asian siksi, että tästä samaisesta ahterista kuulin edellisen omistajan kertomana hauskan tarinan. Nimittäin alunperin Tähti on ollut tasaperäinen Venäjän tsaarin laivastolle rakennettu miinanlaskija nimeltään Desjatyj eli kymmenes. Vuosia myöhemmin vuonna 1951 Tähden Kotkaan hankkinut Kalarannan konepaja teki alukseen suuria kunnostuksia. Muun muassa pohja uusittiin kokonaan ja perä muotoiltiin pyöreäksi. Aluksen nimi oli silloin Työmoottori 1.

Työmoottori 1:llä satamassa ilmeisesti laivojen hinaus- ja huoltohommia tehnyt porukka oli kuitenkin huomannut laivan uudessa takalistossa samanlaisia piirteitä kuin satamakonttorissa työskentelevällä Mirkulla, joten alusta luonnollisesti alettiin kutsua sillä nimellä. Sitä en tiedä oliko aluksen virallinen nimi jo Kotkassa Mirkku, mutta ainakin siirryttyään huvikäyttöön Päijänteelle vuonna 1985 Mirkku nimi oli käytössä. Ehkä pientä lisäväriä asiaan antaa vielä se, että konttorin Mirkku sattui olemaan laivan Kotkan aikaisen päälikön sisar.

Taivallahden kanava ja Valamo

Taivallahden kanava oli vuorossa heti Varistaipaleen kanavan jälkeen. Siellä automaattinen sulutus oli laitettu niin hitaaksi, että mitään suurempia pyörteitä ei päässyt syntymään.

Koko miehistöllä oli myös enemmän tietoa kuinka toimia suluissa, joten hommat meni varsin mallikkaasti.

Seuraavaksi oli edessä lyhyt siirtymä matkakohteeseemme Heinäveden Uuden Valamon luostariin. Töräytin kapeimmissa kohdissa olevissa mutkissa muutaman kerran torvea varoittaakseni mahdollisia vastaantulijoita. Ketään ei kuitenkaan ollut samaan aikaan liikkeellä. Siitä tulikin mieleen, että Varistaipaleella kertoivat parin viime kesän olleen veneilyn osalta todella hiljaista aikaa. Aikaisemmin kesä- ja heinäkuu ovat olleet sesonkiaikaa. Viime vuonna pelkkä heinäkuu. Ja nyt kuulema vaikuttaa, vaikka aivan kuun alussa ollaankin, että veneilijöitä liikkuu vielä viime vuottakin vähemmän.

Jännittävää on kyllä ajella laivaa tällaisissa olosuhteissa. Ei tarvitse kuin kevyen vaatetuksen päälle, vaikka muilla kyydissä olijoilla on villapaitaa sun muuta Suomen kesässä tarvittavaa. 

Hien pintaan saavissa ahtaissa paikoissa laivan kanssa pyöriessä peräsinkulmamittari on myös tullut mieleen mahdollisena hankintana. Toisaalta jos käyttää varovasti vetoa päällä lähtiessä esimerkiksi sulusta liikkeelle niin huomaa kyllä heti mihin suuntaan Tähti on menossa. Sitten vain nopeita korjausliikkeitä. Peräsimen ollessa vinossa ongelmana ei niinkään ole keulan lähteminen johonkin suuntaan vaan perän raju kääntyminen sivulle potkurivirran työntämänä.

Kapeiden väylien jälkeen rantauduimme Uuden Valamon luostarin laituriin keskelle onkijoita. Pääkaupunkiseudulta mökkeilemään saapunut porukka oli kysellyt joltakin paikalliselta tuttavaltaan parasta onkipaikkaa ja vastaus oli ollut juuri tämä nimenomainen laituri.

Sitten vierailu luostariin, jossa ihmettelyn ohella syötiin aivan kuin mummoni valmistamaa erittäin hyvää lihakastiketta ja käytiin tietenkin ostamassa luostarin omaa viiniä tuliaisiksi Tähdelle. 

Kiitos Sergei ja Herman!

Varistaipaleen kanava

Illansuussa saavuimme Varistaipaleen satavuotiaalle kanavalle Heinävedellä. Hieno ja hyvin hoidettu kanavamiljöö oli kerrassaan upean näköinen.

Soitin samantien kanavavahdille ja kysyin lupaa yöpyä sääntöjen vastaisesti odotuslaiturissa. Toinen vene esti meitä kiinittymästä toisella laidalla kanavaa sijaitsevaan, sitä varten tarkoitettuun laituriin. Tähti olisi kyllä siihen ehkä juuri ja juuri mahtunut, mutta ahtaassa vajaat 15 metriä leveässä kanavassa en uskaltanut alkaa peruuttelemaan ja muuttamaan laituria. Saimme luvan ja kuulimme samalla, että olisimme kesäkuun sadas vene, jos suluttaisimme itsemme saman tien ylös. Päätös oli kuitenkin tehty ja ajattelimme mieluummin olla heinäkuun ensimmäinen vene, kun aamulla mukavalle kanavavahdille luvatusti, jatkaisimme matkaa heti kello yhdeksän.

Tuollainen jännittävä urakka olisi siis huomenna edessä. Neljä sulkukammiota ja nousua 14,5 metriä. Saunoimme ja paistoimme lettuja, jotta hommat sujuisivat aamulla mallikkaasti.

Tähdestä emme saaneet kaiken hässäkän keskellä otettua kuvaa itse kanavassa, vaikka nousu kestikin melkein tunnin. Nimittäin ylöspäin mentäessä pyörteet ja veden virtaus kammiosta toiseen ovat sen verran voimakkaita, että kaikki huomio on kiinitettävä 22 tonnin paikallaan pitämiseen. Kaikki menikin muuten kuin Strömsössä, mutta ajaessani ulos viimeisestä sulkukammiosta haistoin jotakin outoa. Aivan kuin moottori tuoksuisi kuumemmalta kuin tavallisesti. Samalla huomaisin moottorin lämpötilan nousseen jostakin syystä huomattavasti normaalia korkeammaksi. Tuossa alla olevassa kuvassa lämpötila jo hiukan laskeneena.

”Normaali” on arvattavastikin tuo keltainen merkki. Ajoin Tähden suoraan kanavan yläpuoliseen laituriin ja sammutin koneen. Sitten aivoriihi käyntiin, mistä moinen voi johtua. Syy selvisikin varsin pian miehistön jäsenen ilmoittaessa, että jännittävän kanava-seikkailun jälkeisessä pakollisessa wc:ssä käymisessäkin oli myös ollut ongelmia. Nimittäin pöntön huuhteluveden seassa oli ollut harvinaisen paljon ilmaa. Siitä hoksasin, että myös koneen jäähdytysjärjestelmän on täytynyt aivan samoin saada  ilmaa kanavan voimakkaista pyörteistä ja jäähdytysveden kierto oli sen takia lakannut kesken kaiken. 

Harmittavasti jäähdytysveden ulostulo tapahtuu paatin vasemmalta puolelta ja kanavoinnin aikana taas oikeata kylkeä pidetään kanavan laitaa vasten. Miehistö on siis väärällä laidalla huomatakseen vedentulon loppumisen. Selvennyksenä vielä, että koko kanavassaoloajan kone pidetään yleensä käynnissä. Myöskään komentosillalla ei ole ketään tarkkailemassa mittareita kuin siirryttäessä sulkukammiosta toiseen sillä koko miehistö tarvitaan kannella. Tultaessa neljänteen eli viimeiseen sulkukammioon muistan kyllä mittarit tarkastaneeni, mutta se ei tällä kertaa auttanut. Kaikissa suluissa tästä eteenpäin onkin, yllätys yllätys, ollut lasten homma tarkkailla lämpömittaria ja minä olen juossut välillä varmistamassa veden tulon laivan vasemmasta kyljestä.

Luulen kuitenkin, että tästä”kin” selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Kokemusta ja tietämystä sen sijaan karttui taas rutkasti. Lähdimme koneen jäähtymistä odotellessa käymään kanavanvartijan mainostamassa todella mielenkiintoisessa kanavamuseossa ja sieltä palattuamme ilmasin jäähdytysjärjestelmän ja tarkastin öljyt ja tietenkin käynnistettäessä myös öljynpaineet. Kaikki vaikuttaa olevan ennallaan..

Tässäpä sitten kuvia museosta. Kannattaa mennä käymään jos sielläpäin liikutte.

Ei ollut nykyaikaisia kaivinkoneita. Malliksi vielä vanhemmalla iällä yksityisomistuksessa ollut minikaivinkone.

Nippuja Varistaipaleen kanavassa vetivät naiset. Ei varmaan tarvinnut illalla lähteä kahvakuulatreeneihin, kun päivän tuolla työskenteli.

Alla museosta löytyvä hieno pienoismalli ja tarina siitä mitä kaikkea laivalle voikaan sattua.

Kai ne sattumukset sitten kuuluvat laivahommiin. Ei ole jännityksetöntä päivää, eikä päivää jolloin ei voisi oppia jotakin uutta, jos vesillä liikutaan. Turvallisessa kotisatamassa rautalaivalla haasteena lienee ainoastaan ruostuminen, mutta muuten aina sattuu ja tapahtuu. Rohkaisevaa!

Siilinjärveltä eteenpäin

Tälle kesälle poikkeuksellisen sääilmiön eli pienen auringonpaisteen saattelemana lähdimme jatkamaan matkaamme Siilinjärveltä. Suunnistimme samaisen kapeikon läpi takaisin huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa kuin edellispäivänä. Otimme suunnaksi Kuopion ja sieltä käänsimme kokan kohti kaakkoa.

Useamman tunnin ajettuamme saavuimme Vehmersalmelle, jossa olin ajatellut varmuuden vuoksi täydentää polttoainevarantoamme, kun seuraavien päivien matkasuunitelmasta ja pääsystä tankille ei ollut tarkempaa tietoa. Mietin kyllä myös tankkien käyttämistä tyhjiksi yksi kerrallaan, jotta kaikki vesi saataisiin sieltä varmasti pois. Hylkäsin kuitenkin sen ajatuksen seurattuani jo Kuopion matkustajasatamassa muutama päivä takaperin asentamaani uutta polttoaineen vedenerotinta. Aivan vedettömältä nimittäin näytti polttoaine lasikupissa.

Vehmersalmen vierasvenesatama osoittautui oikein mukavaksi. Palvelualtista porukkaa ja, kun en esimerkiksi saanut tankkauspistoolia heti toimimaan nuori nainen kävi kädestäpitäen neuvomassa kuinka tankkaus kyseisellä välineellä tulisi suorittaa. Tietenkin varmistin heidän polttoaineensa riittävyyden etukäteen ja vain 135 litraa lurautin tällä kertaa Tähden tankkeihin. Erittäin lyhyen septintyhjennysletkun takia jouduin myös ajamaan pienen kunniakierroksen sataman edustalla, että sekin homma saatiin hoidettua samalla.

Maksaessani polttoainetta kysyin mahdollisuutta jäädä yöksi satamaan ja toivoin myös saavani luvan kiinittyä lasten rantaan kulkemisen helpottamiseksi kylkikiinityksellä. Sekin järjestyi, kuten myös pizzat koko porukalle uunien sulkeutumisen jälkeen. Kaiken kruunasi viereen pysäköinyt Bayliner, josta löytyivät kaverit sekä lapsille, että koiralle.

Välihuomiona kerrottakoon, että hävitin hetkeksi kuvat Vehmersalmesta ja syy siihen niinkuin päivitysteni viimeaikaiseen hitauteen voi olla tämä..

Vehmersalmelta päästiin lähtemään vasta myöhään iltapäivällä, kun lasten leikkiessä uusien kavereiden kanssa, innostuin koteloimaan ajohytissä näkyvillä olevia vaihteensiirtotankoja. Ohjaamosta konehuoneeseen menevien tankojen reikien kautta myös osa konehuoneen melusta välittyy ohjaamoon. Varsinkin ruiskutuspumpun säkätys porautuu sieltä kuuluville. Tämä homma on tottakai myös ulkonäkökysymys, mutta kyllä meteli ohjaamossa hiljeni olennaisesti, kun vuorasin kotelot vielä sisäpuolelta äänieristeellä.

Lapsilla oli myös oma rooli remonttihommissa. He saivat lähdettyämme liikkeelle tehtäväksi etuhytin lämmittimen Clas Ohlson-termostaatin maalaamisen kultamaalilla.

Ahvensalo ja Siilinjärvi

Nurmikko tuli leikattua ja laivaloma pääsi jatkumaan. Käynnistellessäni konetta kuului kautta koko iltaöisen Kuopion matkustajasataman Viinijuhlilla esiintyneen J. Karjalaisen loistavan orkesterin musisointi. Päätin olla häiritsemättä paikalle saapuneita kuulijoita joten jätin äänimerkit soittamatta ja suuntasimme Wickströmin rauhallisen putputuksen tahdissa kohti syvärantaista ja suojaista Ahvensalon saarta.

Hieno punainen karttavalo pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön. Ja pyydän huomioimaan kapteenin juoman. Henkilökohtainen viinijuhla!

Vasta seuraavana aamuna minulle selvisi, että olin arponut yöpymiskohteeksi Pohjois-Savon Wanhat Laiwat yhdistyksen saaren. Huomasin jo illalla hiukan ennen puolta yötä ankkuria laskiessani läheisessä laiturissa tutun näköisen laivan. Aamulla asia varmistui, kun paikalla oli netistä joskus bongaamani Armida niminen hieno vanha laiva. Lisätietoa paatista löytyy seuraavassa linkistä.

http://www.pohjois-savonwanhatlaiwat.fi/paatit/armida.html

Heräilin tosiaan aamulla ajoissa eikä Armidalla vaikuttanut olevan vielä ketään valveilla, jotta olisin päässyt "kollegoita" jututtamaan. Aamukahvit keiteltyäni innostuin sitten asentamaan siniaaltoinvertteriä. Ajatuksena on sillä mahdollistaa sähkötyökalujen, imurin, tietokoneiden yms. verkkovirtaa tarvitsevien laitteiden käyttö tarvittaessa myös sähköttömissä satamissa. Hyvin muuten vaikuttaa härveli toimivan, vaikka välillä akun varaustilan ollessa heikko piippaileekin konehuoneessa kovaäänisesti.

Siinäpä aika sitten vierähtikin ja juuri kun olin aikeissa lähteä kumiveneellä morjestamaan Armidan porukkaa huomasin sen harmittavasti olevan lähdössä. En enää viitsinyt mennä häiritsemään lähtövalmisteluja, mutta harmittamaan jäi etten ehtinyt porisemassa heidän kanssaan.

Pian Armidan lähdön jälkeen mekin aukaisimme jäähdytyksen pohjaventtiilin, kaikki kolme polttoainehanaa, laitoimme päävirrat päälle ja käynnistimme koneen. Ajatuksena oli ajella Siilinjärvelle tervehtimään lapsuusaikaista kaveriani. Illalla olin tarkistanut reitin kulkusyvyydet ja korkeudet. Olin myös muutamaa päivää aiemmin mennessäni junalla autoamme Iisalmesta hakemaan nähnyt Siilinjärvellä suurehkon komean laivan laituriin kiinitettynä. Luulisi senkin sinne vettä pitkin tulleen, ajattelin. Lähes helteisessä kelissä ajelimmekin Lasiniemen lossin, Sikoniemen vanhan sahan ja Jännevirran aukaistavan sillan ohi kohti Siilinjärveä.

Tuossa yläpuolisessa kuvassa ykkösellä merkityssä neliössä oleva kapeikko tuli vastaan noin kolmen tunnin taivalluksen jälkeen. Katselin ihmeissäni edessäni näkyvää reittiä. Puut kaareutuivat väylän päälle ja kaikkia karttaan merkittyjä reimoja ei pystynyt näkemään kanavan kapeudesta johtuen. Väylä kulki myös mielestäni niin mutkaisesti ja läheltä rantoja, että päätin laskea ankkurin pienelle lahdelle ennen väylää.

Olin juuri menossa irroittamaan perässämme olevaa kumivenettä, käydäkseni tutkimassa väylän etukäteen, kun paikalle huristi perämoottoriveneellä hiukan nuhjaantuneen näköinen lippispäinen mies (jos luet tämän niin älä suutu määritelmästäni). Hän kertoi iloisesti opastavansa meidät kapeikon läpi. Ajatte vain perässä niin "kyllä se siitä menee".Ymmärrätte varmaan miksi hiukan epäilin hänen tarjoustaan ja sen huomattuaan hän vetikin ässän hihastaan. Hän nimittäin kertoi omistavansa yli 20 metrisen laivan, jonka olimme tänne tullessamme parikymmentä minuuttia aiemmin sivuuttaneet. "Silläkin pääsee tuosta kohdasta Siilinjärvelle, kun vain ajaa ensimmäisen vihreän ja viimeisen punaisen reiman väärältä puolelta". Just! Tottakai! Ajetetaan vain pienen moottorilla varustetun soutuveneen perässä reimatkin väärältä puolen!

Otsasuoneni varmaan pullistelivat näkyvästi ja kaveri vain laittoi lisää vettä myllyyn. "Siinä on sitäpaitsi mutapohja, joten se vain hiukan jarruttaa, mutta ei varmasti kolise, kun kiviä siinä ei ole". No eihän se auttanut, kuin lopulta uskoa häntä. Laivamieheltä hän kyllä vaikutti.. Siitä olen varma. Ainakin näin jälkikäteen.

Ankkuri sitten ylös vain ja ajelimme rohkeasti miehen perässä koko ahtaan kohdan läpi ensimmäiset ja viimeiset reimarit väärältä puolen ja eipä aikaakaan niin olimme Siilinjärven puolella. Selvittyämme hiukan avarammille vesille pysäytin Tähden ja löin jo tavaksi tulleen käytännön mukaan hänelle jallupullon kouraan, kiitin kauniisti ja toivotin hyvää kesää. Pakko myöntää, että olisi saattanut jäädä Siilinjärvi käymättä ilman hänen apuaan. Nimittäin viimeistä Siilijärven puoleista punaista reimaa ei kerta kaikkiaan olisi saanut Tähdellä kierrettyä oikealta puolelta. Niin ja pitänee näköjään myös käydä Alkossa ennen seuraavaa siirtymää.

Tässä muutama hiukan asiaa valottava kuva kapeikosta paluumatkalta, kun ensimmäisellä kerralla jostakin kumman syystä "unohtui" kokonaan kuvata.

Miehen ohjeen mukaan ajelimme myös järven keskilinjaa pitkin aina lahden pohjaan asti ja kiinityimme Siilinjärven kaupungin vierasvenelaituriin. Saimme vasta aamulla kaveriksi toisen huviveneen, mutta koko illan saimme saunoa ja grillata vailla pelkoa muiden häiritsemisestä.