Koivukannanniemestä eteenpäin kohti Savonrantaa ja Puhosta.

Koivukannan lossin mantereen puoleisessa päässä sijaitseva pieni retkisatama ei ehkä ole kaikkein eniten yksityisyyttä kaipaavan venematkaajan lempipaikka. Nuotiopaikoilla grillaamassa ja iltaa istumassa käyvät lähialueen ihmiset sekä aivan vieressä yötä myöten liikkuva lossi aiheuttavat ymmärrettävästi hiukan ääntä. Ne eivät meitä kuitenkaan hätkäyttäneet, vaan pitkän ajopäivän jälkeinen yö nukuttiin Tähti -laivalla oikein makoisasti.

Koivukannanniemi.

Seuraavana aamupäivänä jatkettiin taas matkaa, kunhan oli ensin kierretty taaksemme poijupaikalle kiinnittynyt purjevene. Kyseisen paatin tapasimme muuten edellisen kerran Kotkan edustan Kaunissaaressa pari vuotta takaperin. Savonlinna ei kuulunut tällä kertaa matkaohjelmaamme, vaan huristelimme kovassa vastavirrassa masto kaadettuna Laitaatsillan kautta suoraan kaupungin pohjoispuoliselle Haapavedelle, josta suunnimme kohti Haponlahden avokanavaa. Siellä pysähdyttiin lounaalle ja pienille päiväunille, jottei homma menisi pelkäksi ajamiseksi. Jo vähän ennen kanavassa olevaa laituria täytyi nopeutta hiljentää, sillä peura ylitti uoman uimalla noin 50 metrin päästä edestämme.

Haponlahden kanava.

Illaksi jyristelimme vielä Savonrannan palvelusatamaan (671h.), jossa ei kylläkään ollut tarjolla minkäänlaisia palveluita, kun paikka oli kiinni. Eipä sillä, että niitä olisimme kaivanneetkaan, sillä kävimme ennen nukkumaanmenoa vain kylällä iltakävelyllä. Seuraavana aamupäivänä ennen laiturista irroittautumista ulkoilutin vielä laivakoiraamme rannassa. Tulin siinä samalla katsastaneeksi paikan infotaulua ja äkänneeksi sieltä aika kovan oloiset laiturivuokrat. Tällaisiin hintoihin päästään yleensä vain suuremmissa kaupungeissa, joten ehkä olikin ihan hyvä, ettei paikka ollut auki..

Savonranta.

Savonrannan Piippuhalli, jossa pidetään ainakin taidenäyttelyitä. 

Oli tainnut uittoporukalta jääkaappi tyhjentyä, kun pienemmän apuhinaajan kippari oli lähetetty kauppa-asioille. 

Jätettyämme Savonrannan taaksemme ajoimme muinaisen meteoriitin kymmenkilometriseen kraateriin muodostuneelle Oriveden Paasselälle, joka oli lähes peilityyni. Tuulettomat ja aurinkoiset olosuhteet houkuttelivat jopa kipparin kannelle, tosin ei auringonottoon, vaan vaihtamaan toiletin katon toimimatonta aurinkokennotuuletinta uuteen.

Selän pohjoislaidalla hommat olivat jo onneksi paketissa. Niinpä kippari tarttui taas ruoriin ja pyöräytti Tähden kaakkoiselle kurssille kohti Puhosta, erästä Pohjois-Karjalaan suuntautuvan reissumme pääkohdetta. Huomaan kyllä, että naureskelette siellä! Tuskin Puhos (677h.) nimittäin kuuluu juuri minkään huviveneen kohteisiin ylipäätään. Minua paikka on kuitenkin kiinnostanut siitä lähtien, kun kuulin siellä rakennetun Suomen ensimmäisen höyrylaivan.

Mutkikas ja paljon merimerkkejä sisältävä Puhoksen reitti näkyy tästä hyvin. Meidän satamapaikkamme oli kartassa numerolla 5524 merkityssä Myllyniemessä. Virallinen rahtisatama Port of Puhos löytyy numerolla 3 merkityn neliön itälaidalta.

M/s Adamas Port of Puhoksessa.

Ravintolalaivana toiminut ja nyt myynnissä oleva m/s Pyhäjärvi aivan Puhoslahden kaakkoiskulmassa.

Puhoksen suuri mies oli vuonna 1803 Kiteen Suorlahdella syntynyt Nils Ludvig Arppe. Perinnöksi saamansa Puhoksen sahan kautta hän kiinnostui ja päätyi kehittelemään monenlaisia liiketoimia ja uusia toimintamalleja monille aloille, niittyjen vesitysjärjestelmästä, meijerin (nykyäänkin toiminnassa oleva koulutila) kautta aina laivojen ja lotjien rakentamiseen. Puhoksen valimolla ja konepajalla tehtiin myöhemmin myös höyrykoneita, mutta vuonna 1833 valmistuneeseen Ilmariseen koneet ja niiden asentajat hankittiin vielä ulkomailta. "Ilmarinen veti sahatavaralotjia Saimaan eteläsatamiin toistakymmentä vuotta. Paluukuormaan lastattiin jauhoja, suolaa, kahvia ja muuta tarpeellista. Matkustajatkin pääsivät kyytiin, jos tilaa oli. Arppe vuokrasi alusta ja rahtitilaa myös muille." Näin kerrotaan satamapaikkamme lähelle Myllyniemeen pystytetyissä opastauluissa.

Mylly.

Kiskoilla liikkuva ja alapuolisessa kuvassa olevan voimalaitoksen ohittava uittonippujen kuljetusvaunu.

Puhoksen konepajan valmistama höyrykone.

Muutenkin paikkaan on selkeästi Kiteen kaupungin taholta satsattu. Nurmikot on leikattu, vanha mylly on edelleenkin käytössä ja tavallaan alueen merkittävästä teollisesta historiasta kertoo sekin, että tukkirekkojen kuljettajat vieläkin niputtavat kuormansa rannassa ennen kuin kurottaja nostaa ne järveen odottelemaan hinaajaa. Toki Puhos sijaitsee syrjässä pääväylistä, mutta palkinnoksi tänne poikkeamisesta saa rauhallisen sekä mielenkiintoisen satamapaikan ja mikäs sen parempaa!

Meille mukavaa lisäväriä Puhoksen pysähdykseen antoivat vielä Tähdelle vieraisille tulleet paikallishistoriaa tuntevat sukulaiset, joiden kanssa tehtiin pienet risteilyt lähialueelle sekä vesitse, että maitse. Kiertoajeluiden sekä niiden ohessa nautittujen lettukahvien jälkeen unikin taas maistui niin hyvin, että seuraavan aamun lähtö tapahtui vasta myöhään iltapäivällä. Vaikka taivaalta oli yön aikana tipahtanut joku vesikuuro, oli veneilykeli taaskin erinomainen. Niinpä ajelimme seuraavaksi Rääkkylän ohi aina Pyhäselälle saakka.

Pian Puhoksesta lähdön jälkeen vastaan tullut RMS Neudorf.

Tyyntä Orivedellä.

Kivisalmessa näkyi suuren proomun lisäksi olevan jokin pienempi hinaaja nostettuna rantaan.

Pyhäselkä. Vastarantaa hädin tuskin näkyy.

Tarkoitus oli alunperin rantautua Joensuuhun, mutta olosuhteet oikeastaan pakottivat meidät jäämään vielä yhdeksi yöksi ankkuriin Ison Pyhäsaaren pohjoispuolelle (682,5h.). Komea auringonlasku ja noin kymmeneen asti saaren takaa maltillisesti puhaltanut tuuli kruunasivat illan. Yhdentoista aikoihin jouduimme kuitenkin siirtymään paremmin voimistuneelta lounaistuulelta suojaavaan ankkuripaikkaan.

Illallinen valmistumassa.

Ankkurissa Ison Pyhäsaaren pohjoispuolella.

Tämän pätkän viimeiseksi aamuksi jäi siis vain lyhyt alle tunnin legi Joensuun Jokiaseman laituriin. Sieltä olimme nimittäin onnistuneet tutunkauppojen myötä hankkimaan laituripaikan Tähdelle kolmen seuraavan yön ajaksi.

Jokiasema Joensuu.

Kesäloma alkaa

Loman alkuun tehtiin vielä viimeiset jumppaliikkeet törmäyslistojen parissa, kun toiselle puolelle asennettiin pari viimeistä lautaa ja molempien listojen pintaan ruokolahtelaisen Rajamuovi Oy:n ystävällisesti rantaan, Tähden kannelle asti toimittamat muoviset liukulistat. Tilauskirjaan oli merkitty kaksi mustaa 15 metrin mittaista 60x8 mm:n listaa, joissa tulisi olla ruuvin kannan upotuksilla varustetut kiinnitysreiät 20 cm:n välein ja kulmat valmiiksi pyöristettynä. Ja sellaiset sieltä myös ilmestyivät neljän päivän toimitusajalla. Huipputason palvelua! Aivan kuten jo aiemmin mainitun Vuoksen sahankin toiminta. Hekin nimittäin toivat Etelä-Suomessa käyntini aikana Tähdelle lisää lautatavaraa, kun olin innostunut tekemään törmäyslistaa pidemmästi kuin alkuperäinen suunnitelmani oli.

Vaikka kuinka koittaa olla tarkkana, tulee aina tehtyä virheitä. Jotenkin onnistuin tekemään toisen puolen törmäyslistasta eri mittaisen.

Kovasti olisi muuten tehnyt mieli jättää törmäyslista puupinnalle, kun se näytti mustaa juuri maalattua kylkipeltiä vasten niin hienolta. Mutta kun on käytännössä tullut todettua, ettei siihen tarvita kuin yksi kova Niskalammille rantautunut pohjoismyrsky ja päällimmäinen lauta on hankautunut laiturin tolppia vasten melkein poikki, niin eihän sitä voinut toteuttaa. Liukumuovista vielä sen verran, että paljon piti tuumia myös sen väriä. Esimerkiksi keltaisella listalla olisi varmasti saanut lisää ilmettä Tähden sivuprofiiliin. Valkoinenkin olisi tietenkin toiminut, aivan kuten puun sävyä jäljittelevä ruskeakin. Lopulta musta kuitenkin tuntui kaikkein fiksuimmalta ratkaisulta.

Sissillä riittää ajoja ja se on hieno juttu!

Painekytkimellä varustettu käyttövesipumppu vaihdettiin seuraavaksi. Reilun kahden viikon takaisella Saimaan kanavan reissulla tiensä päähän tullut Jabscon Par-Max 4 sai seuraajakseen saman nimisen ja mallisen, mutta Plus-merkinnällä päivitetyn pumpun, joka irtosi Oy Esco Ab:n hyllystä erittäin kilpailukykyiseen 200 euron hintaan. Vedenpainetta päivitys tuskin lisäsi, jos siis vertaa pumppuja uutena, mutta käyntiääni mataloitui ja hiljeni olennaisesti.

Sitten irroitettiin kiinnitystouvit ja heitettiin kolmen äänimerkin voimin kesän ajaksi hyvästit Niskalammin rykille (koneen tuntimittarin lukema 654h). Loman ensimmäinen ilta ja sitä seuraava päivä olivat menneet edellä mainituissa puuhissa, mutta seuraava yönseutu aiottiin viettää muualla. Niinpä niiltä sijoilta ajaa hurautettiin kahden hengen miehistöllä aina Aittasaareen asti. Auringonlasku ja Radio Suomen loistava musiikkitarjonta jäivät siltä etapilta mieleen.

Muutakin liikennettä oli.

Aittasaari.

Seuraavana aamuna jatkettiin melkein heti matkaa. Vain septi ja pilssi lenssattiin Puumalassa, sekä bunkrattiin vettä. Heh! Merenkulkuslangia! Voikohan noin sanoa? No joka tapauksessa, siltä stopilta täytynee kertoa, kun onnistuimme etuilemaan satamassa erästä matkavenettä. Voimakas lounaan puoleinen tuuli ja sulamisvesiä pohjoisesta tuova kova virta antoivat sen verran haastetta rantautumiseen, etten katsellut tankkauspisteellä ollutta ja läheti ohitettavaa paattia rantautuessamme sen tarkemmin. Näinpä en myöskään huomannut heidän olevan parhaillaan siirtämässä sitä septintyhjennyspisteelle köysien avulla. Suuremman oikeudella pyöräytin Tähden heidän etupuolelleen ja aloitin hommat, osan miehistöstämme rientäessä kiireen vilkkaa kauppaan. Siinä puuhatessa moikkasin tietenkin taaksemme jääneen veneen miehistöä. Jotenkin kuitenkin tuntui, ettei kaikki ollut kunnossa ja kysäisin, oletteko tulossa tähän seuraavaksi? Vastaus oli, että "me oltiin tulossa"! Pahoittelin tietenkin tapahtunutta ja pyysin anteeksi, kun en ollut huomannut heidän aikeitaan. Pidin kuitenkin turhana alkaa selittelemään Tähden kaltaisen aluksen liikuntakykyä vallitsevissa olosuhteissa. Jos olisinkin huomannut kesken oman manööveerauksen toisen veneen aikeet, olisi minulla ollut virran ja tuulen painaessa täysi työ keskeyttää turvallisesti oma lähestymiseni. Esimerkiksi jarruttaminen heidän ollessa Tähden paapuurin puolella, olisi tuonut ahterimme varmasti heidän kylkeen. Virta olisi vielä entisestäänkin vahvistanut liikettä. Jutustelin kuitenkin aluksen kipparin kanssa siinä omia hommia tehdessäni ja mukavan oloinen miekkonen vaikuttikin pian ottaneen anteeksipyyntöni vastaan.

Kun satamasta oli selvitty, jatkoi Tähtilaiva kulkuaan Puumalansalmeen. Matkaa ei ollut ehditty tehdä viittä minuuttiakaan, kun aluksen luuvartin puolella havaittiin liikettä. Kaksi iloista norppaahan siellä polskutteli noin kahta solmua etenevässä virrassa. Huomasivatpa he meidät tai eivät, niin harvinaisen lähelle Tähti päästettiin ennenkuin viiksikarvat vilahtivat viimeisen kerran.

Matka norppiin näyttää kuvassa pitkältä, vaikka todellisuudessa se oli tuskin kymmentä metriä enempää.

Vekara.

Tuuli tyyntyi päivän mittaan ja ilma muuttui aurinkoiseksi. Niinpä olikin mukava matkata syväväylää pitkin Vekaran lossin ohi aina Savonlinnan eteläpuolelle Pitkälle Pihlajavedelle ja siellä sijaitsevaan Koivukannanniemen retkisatamaan (664,5h) saakka. Sinne pysähtyessämme osoitti tuntiviisari jo kellotaulun alalaitaan ja nälkäkin oli myös sen mukainen. Niinpä kiirehdimme samantien rantaan elvyttelemään siellä savuavaa nuotionpohjaa. Juuri ennen lännen suunnalta saapunutta ukkoskuuroa sai miehistä syödäkseen herkullisia lihavartaita. Illan päälle käytiin vielä snorklailemassa sekä suppailemassa, jotta päivittäinen liikunta-annoskin tulisi täyteen.

M/s Tyrsky.

Törmäyslistan teko

Lopultakin, loputtoman koko talven kestäneen rälläköinnin, keväisen ruostesuojauksen, maalamisen ja vielä Viipuriinkin tehdyn visiitin jälkeen, alkoi sitten uusien törmäyslistojen teko Tähden kyljille. Alkajaisiksi listan kiinnityksessä tarvittavien niittimuttereiden, tai joidenkin tietojen mukaan mutteriniittien kiinnittämiseen, rakenneltiin varta vasten ulosvedin. Sillä M12 pulttikoolle tarkoitetut sinkityt ja sisäpuolisella kierteellä varustetut niittimutterit saatiin kiinnitettyä Tähden kylkipelteihin porattuihin 16 mm:n kokoisiin reikiin kunnolla. Syynä rakentamispäätökseen oli se, ettei näin suurelle niittimutterille löytynyt tähän hätään mistään järkevähintaista kiinnityspihtiä. Yli 400 euroa laitteesta, jota en välttämättä tarvitse tämän jälkeen enää koskaan, on mielestäni aivan liikaa! Arvaatte varmaan, että soitin kaikkien tuttavien lisäksi myös kaikki löytämäni rakennusväline- ja työkaluvuokraamot läpi, mutta kun ei löydy niin ei löydy. Laite piti siis tehdä itse!

Ulosvetimen ulompi levy oli liian ohut, joten sen vahvistukseksi piti laittaa kulmarauta.

Tässä kohden voisi käyttää kulunutta sanontaa "helpommin sanottu kuin tehty", sillä eihän se rakentaminen aivan niin kätevästi loppupelissään käynyt, kun ajattelemattomuttani valitsin ulosvetimeen toiseksi osaksi ruostumattoman latan, johon tehtyihin reikiin sain poltettua useamman kalliin rst:n poraukseen tarkoitetun poranterän. Levy oli myös liian ohut ja alkoi taipua työn edetessä. Joten en nyt oikeastaan tiedä, oliko tämä ratkaisu lopulta kovinkaan paljon parempi ja halvempi?

Törmäyslistan alkamiskohdan mittailua.. Tuumimista.. Miettimistä.. Välillä tuntui, ettei homma etene ollenkaan, kun kaikki aikaa menee vain suunnitteluun.

Jossakin vaiheessa ulosvedin kuitenkin valmistui ja pääsin aloittamaan niittaamisen. Paapuurin puolelta keulasta etenin kohti perää yrittäen jakaa kiinnityskohdat tasaisin välein. Haasteita hommaan aiheuttivat kuitenkin monet valmiit reiät, joista osa oli vain tukittu jossakin vaiheessa puutapeilla ja osaa taas oli käytetty edellisen törmäyslistan kiinnityksessä, jolloin kierretanko oli työnnetty niistä sisään ja kiinnitys hoidettu sisäpuolelle tulevalla mutterilla. Tällaisen kiinnitystavan mahdollistivat tuolloin vielä monet uretaanilla eristämättömät ja puukarneerauksella varustamattomat rungon sisäpuoliset osat. Nyt tällainen ei kuitenkaan enää ollut mahdollista, ja kun minkäänlaisten törmäyslistan kiinnikkeiden hitsaaminenkaan kylkipeltiin ei samasta syystä tullut kyseeseen, olin siis päätynyt niittimuttereihin.

Mutta niin.. Valmiita reikiä niittejä varten oli siis tarjolla yllin kyllin ja vain reikää hiukan suurentamalla olivat ne valmiita käyttöön. Vaikka olemassa olevat reiät helpottivatkin jonkin verran työtä, aiheuttivat ne myös päänvaivaa. Nimittäin niiden sijainti eikä etäisyys toisiinsa nähden ollut aina paras mahdollinen, eikä myöskään niiden linja kulkenut kaikilta osin optimaallisesti uuden listan suunniteltuun kulkuun nähden. Yritinkin löytää jonkinlaisen kompromissin asian suhteen ja käyttää kaikki valmiit ja myös puutapilla tukitut reiät hyödyksi. Tappienkaan jättäminen paikoilleen kun ei tuntunut kovin fiksulta. Päästyäni lopulta perään laskeskelin muistaakseni laittaneeni 16 tai 17 niittiä. Olisipahan kiinnitys näin tehtynä ainakin tarpeeksi tukeva. Edellinen lista kun oli kiinni vain 6-7 kohdasta kyljeltään. Tosin edellisestä poiketen uusi oli tarkoitus jättää kaikilta puisilta osiltaan myös irti kylkipellistä ja sen takia kiinnityspisteitä myöskin kaivattiin enemmän.

Suunnitelmat muuttuu.. Kun päädyin jatkamaan törmäyslistoja keulaan asti, jäi yksi valmiiseen reikään laitettu niitti tarpeettomaksi. Uusi listan linjaus siirtyi nimittäin näillä kohdin alemmaksi.

Seuraavaksi pintamaalasin kyljen niitteineen päivineen toiseen kertaan mustalla ja pyöräytin Tähden taas kerran ympäri. Sitten toistin samat manööverit toisellekin puolelle. Kun se puuha oli saatu päätökseen aloitin samantien Vuoksen sahalta hankittujen painekyllästettyjen 95x28mm lautojen kiinnittämisen päivän verran kuivumassa olleelle järven puoleiselle kyljelle eli taas käännettiin alus ympäri.

Tässä vaiheessa laituriparlamentti oli taas kerran puhunut ja heidän tuomiotaan yön yli pohdittuani, olin päättänyt jatkaa törmäyslistaa aiemmista suunnitelmista poiketen eteenpäin aina kokkapuuhun asti. Se tarkoitti vielä parin niitin lisäämistä keulan pelteihin molemmin puolin. Niissä ei kuitenkaan enää kauaa mennyt, joten uusi lista alkoi valmistua vauhdilla. Hankalimmat paikat olivat luonnollisesti keulan ja perän kaarevat osat. Esitaivutuksesta huolimatta kahden laudan yhtäaikainen asentaminen näihin laittoi yhden hengen remonttiporukan käyttämään kaikkia sekä fyysisiä sekä älyllisiä avuja.

Asiaa auttoi se, että aloitin kiinnittämisen toisesta ja kolmannesta pisteestä, mutta samaan aikaan pujotin parikymmensenttisen sinkityn kierretangon jo valmiiksi ensimmäiseenkin. Sitten kampesin kyljelle menevät laudat laituria vasten asettamallani lankulla ja kuormaliinalla kiinnityspiste kerrallaan edeten kiinni kylkeen. Samalla seurasin tietenkin listan kulkua myös mittaamalla sen etäisyyttä partaan putkeen. Kun laudoitus oli lopulta edennyt perään asti vedin viimeiseksi listan päädyissä olevien kierretankojen avulla myös ne kiinni.

Homma ei tietenkään oikeasti ollut näin yksinkertaista, sillä lommoisten ja kiemurtelevien kylkipeltien takia jouduin jokaisen kiinnityspisteen kohdalla mittailemaan tarvittavien aluslevyjen määrän ja miettimään 80 mm:n mittaisen pultin oikean upotuksen lautaan, jotta lista saataisiin kulkemaan mahdollisimman suoraan. Usein jo kiinni laitettu kohta oli myöhemmin käytettävä irti, kun vasta seuraavien kiinnitysten jälkeen näki, mihin kohtaan törmäyslista lopulta asettuu? Sen lisäksi jokainen noin kahdesta sadasta Helsingin Rakennuskiinnike -liikkeestä ostamastani haponkestävästä ja osittain hätävaraksi rautakaupasta hankituista RST-aluslevyistä siveltiin molemmin puolin liimalla. Samaa ainetta olin käyttänyt myös niittien tiivistämisessä. Kylkeä vasten tulevan ensimmäisen aluslevyn sisäreikä oli myös mitoitettu niitin kantaa suuremmaksi, jotta listan vastaan ottaman törmäyksen voima jakautuisi mahdollisimman suurelle alalle. Kahden ensimmäisen laudan väliin laitoin lisävahvuutta antamaan myös epoksin, eli ikäänkuin laminoin törmäyslistan ensimmäiset kerrokset yhteen. Lisäksi ruuvasin laudat mahdollisimman tiukasti terassiruuveilla yhteen.

Epoksia väliin.

Päällimäinen törmäyslistan kolmesta laudasta kiinnitettiin seuraavaksi ruuveilla kahden aiemman päälle. Siihen ei tarvinnut enää tehdä mitään sen kummempia työstötoimenpiteitä, kun olin upottanut kiinnityspulttit alempiin lautoihin. Pieniä haasteita senkin taivuttamisessa oli, mutta suurilla 6x80 mm:n puuruuveilla ja niihin tilapäisesti laitetuilla aluslevyillä, ruuvipuristimilla ja kuormaliinoilla sain nekin kuitenkin lopulta vedettyä kiinni. Noilla samoilla ruuveilla kiinnitettiin myös koko kakun koristeeksi tullut muovinen musta liukulista, josta seuraavassa kirjoitelmassa lisää.

Toinen ja viimeinen osa jatkokertomuksesta "Maalausta ja Viipuria"

Viipuriin lähtöpäivän ensimmäinen pätkä sisälsi upeassa kelissä ilta-aikaan tehdyn siirtymisen Niskalammilta Mälkiän sulun yläpuoliseen vanhaan kanavakaivantoon, jossa oli tarkoitus ottaa nelihenkisen miehistön toinen puolikas kyytiin. Sinne päästyämme sauna tietenkin lämmitettiin ja pari oluttakin miehistön yhteishengen nostatattamiseksi sekä aluksen kulkukuntoon saattamisen kunniaksi kohotettiin, ennen kuin yöksi hiljennyttiin kuuntelemaan rahtilaivojen sulutuksien aiheuttamia monenmoisia ääniä.

Seuraavana aamuna kirjoiteltiin sitten kaikki kanavapaperit kuntoon ja lähdettiin puoli kymmenen aikaan laskeutumaan merta kohden. Kanavasta en ala edelliskertoja vastaavia tarinoita toistelemaan, vaan voitte käydä niitä katselemassa blogisivuston tietokoneversion ylälaidan hakukentän avustuksella. Ainoastaan tankkauspuuhat alimmalla Brusnichnoen eli Juustilan sululla ansaitsevat tulla mainituksi.

Juustilan tankkauspiste paluumatkalla kuvattuna.

Jos oikein saivarrellaan, niin niistäkään ei oikeastaan voi kertoa, sillä bunkraus siellä ei yrityksestä huolimatta tällä kertaa onnistunut. Paikka oli nimittäin sinne saapuessamme kaikin puolin hylätyn oloinen. Ei ketään missään, eikä myöskään minkäänlaista puhelinnumeroa tai muutakaan lappua opastamassa tankille aikojaa. Niinpä ei auttanutkaan muu kuin ottaa laiturilla puhelin käteen ja soittaa viipurilaisen Yacht Club Favoritin Igorille ja kysyä neuvoa. Toki olin hänelle jo paria päivää aiemmin pirauttanut ja tiedustellut Tähdelle laituripaikan sekä tietenkin kysynyt olisiko tankkausasema auki? Tähän kaikkeen hän oli vastannut myöntävästi, mutta unohtanut kuitenkin kertoa tankkausmahdollisuuden siirtyneen aiemmista kesistä poiketen tästä hiukan Viipuriin päin, Lavolaan. Siellä onkin kaikki nämä kolme vuotta, jolloin me ollaan kanavalla liikuttu, ollut kelluva puna-keltaiseen asuun puettu tankkausasema, jonka juorut ovat kertoneen olleen suljettu. Sitä ovatko ne huhut pitäneet todella paikkaansa, en osaa sanoa. Nyt asema ainakin oli toiminnassa ja paikalle kiiruhti tankkien verkkaisen oloista täyttymistä odotellessa jopa toinenkin ystävällisen ja avuliaan oloinen henkilökunnan edustaja. Jos oikein ymmärsin, maksun olisi täällä voinut suorittaa myös pankkikortilla, mutta minä hoidin homman kuitenkin etukäteen vaihtamallani paikallisella valuutalla.

Lähtiäisiksi työntekijät antoivat meille mukaan vielä puhelinnumeronkin, johon soittamalla kuulema selviäsi, olisiko asema auki? Jos se ei sattuisi esimerkiksi viikonlopun takia olemaan niin ymmärsin, että aukaisu tätä kautta järjestyisi myös. Heidän antamansa numeron kanssa kävi vain sellainen "pieni" häpiä, että siitä puuttui sekä Venäjän, että Viipurin suuntanumerot. Sattuuhan sitä! Meitä viikkoa ja paria myöhemmin tankkaamaan menneiden Sissi, Tiira ja Aili -laivojen kipparit kuitenkin selvittivät ne mestarillisen salapoliisityön seurauksena, joten voinkin tässä ylpeänä esitellä yhteistyömme hedelmiä. Lavolan tankkausaseman numero on siis +7911 104 8755 (vaadittava kielitaito: englanti-suomi-venäjä-elekieli-yhditelmä eli kyllä se siitä ehkä selviää..). Sinne kannattaa siis olla etukäteen yhteydessä, kun on tankausreissua suunnittelemassa.

Säiliöt ja pari kanisteria täytettyämme ajelimme edelleenkin loistavana jatkuvassa kesäsäässä loppumatkan Viipuriin ja kiinnittäydyimme noin kello kahdeksantoista aikaan Favoritin laituriin. Puhelimessa Igor, jonka sukunimeä en muuten edelleenkään tiedä, sanoi mahdollisen laituripaikan löytyvän myös linnan editse kulkevan sillan kupeesta, mutta kun en pienestä kielimuurista johtuen saanut oikein lopullista varmuutta ja selkeyttä mihin kohtaan siellä, ajoin Tähden tutulle paikalleen Klubin edustalle. Eipä hän siitä näyttänyt pahastuvan. Noin kahdeksan tuntisen ajorupeaman ansiosta kippari vapautettiin tässä vaiheessa ruokakauppaan lähtemiseltä, joten muiden kiiruhtaessa sinne, olivat vuorossa ansaitut päiväunet.

Viipurin linnassa myynnissä ollut taulu, josta röyhkeästi napsaisin valokuvan.

Viipurissa tehtiin sitä, mitä ilmeisesti siellä yleisimmin suomalaisturistit tekevät. Eli kierreltiin muutamia olutkuppiloita ja ruokapaikkoja, käytiin kauppahallissa, Pyöreässä tornissa ja linnassa (niiltä osin kun se oli edelleenkin jatkuvan remontin takia auki), sekä koettiin tietenkin vieraan kulttuurin omastamme eroavia käytäntöjä ja toimintamalleja. Lisäksi vierailtiin vielä uudemman kerran, ja tällä kertaa oikein ostoslistan kera, Carusel-ostoskeskuksessa täydentämässä tulevaa kesää silmällä pitäen Tähden provianttia.

Kumiveneajelu kaupungin ja sataman edustalla, josta edelliset kuvat, lienee suurin poikkeus näistä normaaleista turistikuvioista. Uusi kokemus minulle oli tällä kertaa myös taksien käyttö, joka hintatason puolesta on ilman muuta kiinnostava liikkumisvaihtoehto. Muutamalla eurolla ajaa nimittäin melkein minne tahansa kaupungissa. Favoritin satamatoimistosta löytyi myös pöytään kirjoitettuna ainakin neljän eri taksivälityksen numerot ja siellä ympäri vuorokauden majaileva vartiomies myös hoitaa tarvittaessa tilauksen, jos siis takseja vain on saatavilla.. Tällaisesta tuloksettomasta tilaustilanteesta sain muuten tallennettua todella kovaäänistä ja suurillä kädenliikkeillä höystettyä ja sitä myöten myös aivan liian arveluttavaa videomateriaalia puhelimeeni. Ymmärtänette, että häveliäisyyssyistä sitä ei voi tänne laittaa. Kuva kuitenkin lohdutuspalkintona.

Näissä touhuissa ja edelleenkin jatkuvassa aivan uskomattoman hienossa poutasäässä vietimme pari oikein mukavaa vuorokautta Viipurissa. Sitten koitti kuitenkin lähdön hetki ja niin maksoin Igorille hänen toivomansa euromäärän sekä pientä ekstraa laituripaikasta ja kaikesta muustakin hänen meitä kohtaan osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Siinä köysiä irroitellessa selvisi myös se, että Tähti oli tämän vuoden ensimmäinen suomalaisalus hänen clubillaan. Mutta kuten jo vihjasin, se ei varmasti ollut viimeinen, ainakaan Saimaan suunnalta saapuva wanha laiwa.

Itse asiassa vuoden toinen vieras Suomesta saapui jo päivä meidän jälkeemme, kun joutsenolainen moottorivene kiinnittyi peräpoijupaikalle aivan meidän taaksemme. Matka alusten välillä oli jopa niin pieni, että poislähtiessämme Tähden kokka oli ensin ajettava edessämme olleen tyhjän aisapaikan syvennykseen ja sitten potkurilla potkittava perä irti laiturista osoittamaan ulapalle päin. Onneksi keulapotkurilla pystyimme pitämään buukin (eli keulan kaarevan osan) tämän käännöksen ajan koko ajan irti karkeatekoisesta betonilaiturista. Mukanamme ollut kumivene oli myös sidottava kyljelle tämän manööverin ajaksi. Kun sopiva suunta oli lopulta saavutettu ja sivutuuli sekä hiukan edessä olevat toisten paikkojen kiinnityspoijut huomioitu, peruutettiin tyylipuhtaasti pois laiturista.

Nuijamaanjärven rajatarkastus.

Paluu Saimaan suuntaan meni myös suuremmitta kommelluksitta. Jotain sattumuksia täytyy kuitenkin aina olla ja tällä kertaa niitä sattui kaksi. Ensimmäinen Pällin rajatarkastuksessa huomattu asia oli se, että Crew List -kaavakkeita puuttui jostakin syystä yksi. Ollessaan ottamassa viimeistä itselleen, venäläiset rajatarkastajat kyllä kysyivät kohteliaasti, onko se ok? Vastasin, että ottakaa vaan, sillä arvelin asian järjestyvän suomalaisten rajatarkastuksessa Nuijamaanjärvellä. Ja niin se järjestyikin. Jouduin vain hetkiseksi kirjallisiin töihin siksi aikaa, kun viranomaiset tekivät tarkastusta Tähdelle muiden miehistönjäsenten avustamina. Se mihin yksi lista oli kadonnut ei selvinnyt minulle!

Toinen tapaus sattui viimeisessä sulussa Mälkiällä. Muun miehistön aikataulukiireiden takia jäin ajamaan sen ja viimeisen siirtymän Imatralle itsekseni. Kiinnittäydyin keskilaivasta yhdellä köydellä sulkukammion oikean laidan kelluvaan pollariin, kuten aiemminkin ja painuin samantien kannen alle hoitelemaan yllättänyttä vessahätää. Pöntöllä istuessa aloin ihmettelemään, miksei sulutus alkanutkaan, vaan kuului vain konehuoneen Wickström-herran tasainen jyskytys? Operaatiosta selviydyttyäni nousin täkille ja ymmärsin sulkumestarin sulkeneen juuri portit ja laittavan vasta silloin hanat auki. Ja niin auki ne kohta olivatkin, että vaahto ympäröi meidät hetkessä ja arvasin Tähden pohjakaivon taas kerran muodostavan sisäänsä ilmataskun.

Kun muutamaa sekuntia myöhemmin näin, että jäähdytysveden tulo kyljestä lakkasi, riensin samantien saunaan ja käänsin sen lattian alla olevista hantaakeista käyttövedenoton perän säiliöltä pohjakaivolle. Seuraavaksi avasin suihkun hanan ja jätin sen valumaan itsekseen. Kuten aiemminkin, tämän tarkoituksena oli saada pohjakaivoon kertynyt ilma poistumaan mahdollisimman nopeasti. Nopeutin poistumista myös nostamalla muutamaan otteeseen, mutta vain hetkiseksi, koneen kierroksia ja pian jäähdytysvesi jatkoikin kulkuaan normaalisti. Mutta silloin oli jo Tähtikin takaisin Saimaan pinnan tasalla ja niin ajoin ulos sulusta ja kiittelin VHF:n kautta kanavan henkilökuntaa mukavasta ja hyvin sujuneesta matkasta.

Pohjakaivon ilmaus. Suihkun letku vedettynä saunavesien poistoon tarkoitettuun pumppukaivoon.

Te varmaan huomaatte, että joku asia unohtui. No niin minäkin, mutta vasta varttia myöhemmin. Siinä vaiheessa vain parin vuoden ikäinen, mutta jo moneen otteeseen kovia kokenut Jabscon käyttövesipumppu oli kuitenkin ottanut niin pahasti nokkiinsa, vain "hetken" kestäneestä kuivakäynnistä, ettei suostunut nostamaan vettä hanoille asti enää ollenkaan. Ajaessa oli turha alkaa pumpun kanssa taistelemaan, joten nappasin sen vain katkaisimesta pois päältä ja jatkoin "tyynen rauhallisesti" matkaa aina Niskalammille asti. Sinne lopulta päästyäni järjestelin paikkoja ja menin hyvillä mielin nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna ajaa vielä autonkin kotiin.

Jälleen Saimaalla. Ilmeisesti satuin näkemään jonkin lappeenrantalaisen purjehdusseuran sunnuntaisen kotiinpaluun.