Aku-myrsky Saimaalla

Tässä ollaan tammikuun toisella viikolla varsinkin länsirannikolla ja merellä myllänneen Aku-myrskyn jälkeisenä aamuna Peräsaaressa Saimaalla. Tähti on vierallut täällä aiemminkin, mutta kerrottakoon, että paikka sijaitsee Kyläniemen eteläpuolella noin puolitoista meripeninkulmaa Kutveleen avokanavasta lounaaseen. Ai mitenkö tänne päädyttiin? No..

Vuoden vaihtuessa ja tammikuun 2018 alkaessa, eivät kelit Suomessa muuttuneetkaan talvisemmiksi, kuten moni oli otaksunut. Lunta oli maassa varsinkin Itä-Suomessa ja tykkylumen vaivaamassa Kainuussa jo reilusti, mutta lämpötila Etelä-Karjalassa, Imatran ja Lappeenrannan suunnalla, oli siitä huolimatta pysytellyt lähes poikkeuksetta nollan kieppeillä. Tästä johtuen Saimaan vesistö ei pohjoisosiaan lukuunottamatta ollut saanut pinnalleen juuri minkäänlaista jääpeitettä vaan järvien vedet lainehtivat vapaina. Tähtivarustamon piirissä sikisikin tästä johtuen ajatus käydä vielä vesillä huviveneilylle hyvin poikkeukselliseen aikaan tammikuussa.

Kipparin ominaisuudessa vilkuilin säätiedotuksia tietenkin jo kotona matkasuunnitelmia tehdessäni. Olin hyvin tietoinen siitä, että juuri reissulle varattuina päivinä puhaltaisi Ilmatieteenlaitoksen ennustama kova ja jopa myrskylukemiin nouseva lännen ja lounaan puoleinen tuuli. Pahin myräkkä näytti kuitenkin väistävän Saimaan alueen ja pyörivän enemmänkin merialueiden ja länsirannikon harmina. Niinpä uskaltauduin matkaan ja valitsin tämän kertaiseksi kohteeksi jo mainitun Peräsaaren. Kuten ehkä edellisiltä käynneiltämme saatatte muistaa, sen itärannalla oleva ja koiliseen päin aukeava suojainen lahti ei tarjoa vierailijoille laituria. Keula on kuitenkin mahdollista ajaa hiekkaiseen rantaan ainakin lahden perukan oikeassa eli lounaisnurkassa olevassa kaislattomassa kohdassa. Toinen mahdollisuus on tietenkin ankkurointi keskelle lahdukkaa, mutta sekin on muistaakseni jo kerran koettu. Kolmas minua jo pitkään kiehtonut ja tällä kertaa kiinnostavimmalta tuntunut vaihtoehto oli kylkikiinnitys lahden itäpuolella olevan, lähes pystysuoran kallioseinämän viereen.

Navakan tuulen ja muutaman pakkasasteen takia, olosuhteet ensimmäistä kertaa kyseiseen kohtaan ja vieläpä yhden hengen miehistöllä suoritettavalle kylkikiinnitykselle, olivat kuitenkin vaativat. Pimeyskin ehtisi tulla ennen kuin oltaisiin lähelläkään saarta. Mahdollisiin jäihinkin piti tietenkin varautua, ainakin itse poukamassa. Automatkalla tuli myös mieleen luotettavien kiinnityspaikkojen löytyminen, lumisen ja mahdollisesti myös liukkaan kallion laelta. Muistikuvien mukaan sellaiset siellä kyllä olisi, mutta täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ollut. En oikein tiedä, mistä näitä kaikkia asioita puntaroidessa mieleen pälkähti tavoista poiketen testata ennen lähtöä varmuuden vuoksi myös ankkupelin toimivuus? Saisinpahan ainakin Tähden ankkuroitua, jos mikään muu vaihtoehto ei toimisi.

Ja toden totta! Etutäkillä tapahtuneen pienen riuhtomisen jälkeen sain todeta ankkurinlaskukoneiston olevan niin totaalisesti jäässä, että olin melkein jo vaihtamassa matkakohdetta, kunnes laiturille saapasteli eräs Sissi -laivan kippareista. Hän osasi kertoa minulle hyvien kiinnityspisteiden eli kallion raoissa kasvavien puiden löytyvän siltä kohtaa Peräsaarta helposti ja vieläpä tarpeeksi läheltä, jopa kannelta käsin tapahtuvaa kiinnittäytymistä ajatellen. Näistä sanoista rohkaistuneena lähdinkin kaiken valmiiksi saatuani illalla noin kello kuuden aikaan matkaan. Tein tietenkin myös varasuunnitelman ankkuripelin sulattamiseksi hätätilanteessa. Komentosillalta löytyvän -40°C tuulilasinpesunesteen avulla se varmasti onnistuisi, jos tilanne kävisi jostakin odottamattomasta syystä todella tukalaksi.

Tässä on käynnissä jäätyneiden köysien irroitus takatäkin pollareista.

Seurailin alkuun reitille sattuneita pieniä jäälauttoja väistellen Mietinsaaren pohjoispuoleista väylää aina Kuisaaren eteläpuolelle asti, jossa pyöräytin ruorin oikealle ja käänsin Tähden kohti pohjoista. Näillä paikkein Koirasaarenselän yli puhaltava tuuli nostatti jo melkoisia laineita. Sääaseman paristot olivat ehtyneet, joten tarkkaa lukemaa puhurin nopeudesta en osaa Teille antaa. Varmaa kuitenkin on, että pitkälti toisella kymmenellä liikuttiin. Suuren ja Pienen Lintusaaren itäpuolelta löytyi kuitenkin suojaisempi reitti, jota pitkin kulkemalla onnistuin välttämään pahimman kylkiaallokon. Siitä huolimatta Tähti keikkui melkoisesti ja laineet lensivät useaan otteeseen täkille.

Saarien pohjoispuolella palasin takaisin läntiselle kurssille. Tällöin alkoivat komentoisillan etuikkunat ottamaan vastaan keulan heittämiä vesisuihkuja ja tottakai ne alkoivat jäätyä ulkopuolelta ja tietenkin myös huurtua sisältä. Tässä vaiheessa sillan lämpöpuhallin laitettiin maksimiasentoon, kesähelteillä käytettävä tuuletin käännettiin puolestaan kierrättämään ilmaa "tuulilasilla" ja konehuoneen ovi alakerrassa pönkättiin auki, jotta kaikki mahdollinen lämpö nousisi ylös ohjaamoon. Näillä eväin onnistuin pitämään näkyvyyden kohtuullisena.

Peräsaaren rantakalliot.

Lähestyessäni lopulta kohdetta alkoi myös lumisade. Viimeisen varttitunnin aikana ei näkyvyys ollut enää kovinkaan kummoinen. Peräsaaren ranta alkoi hahmottua hakuvalon loisteessa tarkemmin oikeastaan vasta noin 100 metrin etäisyydeltä. Onneksi saari kuitenkin suojasi tässä vaiheessa jo pahimmalta myräkältä ja sain ajettua Tähden yllättävänkin helposti ohuiden jäiden läpi oikeaan kohtaan kallion vierelle. Muutama pukkaus koneella ja paapuurin puoleinen kylki oli sitä vasten. Roiskevesien liukastuttamalta täkiltä vain hiukan reilingin yli kurottamalla, sain kuin sainkin kiinni lähimmän männyn oksasta ja onnistuin kiepauttamaan keskilaivaan ennen rantautumista valmiiksi laittamani ja sisällä sulamassa olleen köyden sen ympäri. Lumisen rantakallion laelle ei siis ensivaiheessa tarvinnut edes nousta. Vasta, kun Tähti oli sidottu tällä köydella tiukasti kiinni, menin rantaan heittämieni etu- ja peräköysien luo ja sidoin nekin tukevasti puihin.

Lahteen kerääntynyt ja osittain kovemmaksikin jäätynyt sohjo vaimensi huomattavasti saaren ympäri kiertävien aaltojen voimaa. Siitä huolimatta oli viilarit aseteltava huolellisesti laivan ja kallion väliin, ettei epämielyttäviä kohtaamisia syntyisi. Tätä varten kävin varastamassa styyrpuurin puolelta niitä vielä lisää. Joka tapauksessa, näin oli kuitenkin Peräsaari onnistuneesti vallattu.

Loppuillan käytin syömisen ja saunomisen ohella lukemiseen. Väsymys alkoi kuitenkin painaa jo yhdentoista aikaan ja niin vetäydyin punkkaan. Etuhytin kattoon viime syksynä useamman sadan reiän kautta pursottamani pullouretaani osoitti tässä vaiheessa tehokkuutensa. Tukin vain viltillä ylös komentosillalle vievän portaikon, niin johan alkoi kajuutta lämmetä. Kamiinan lämpöä hyväksi käyttävä ja jo kesällä 2014 laittamani termostaattiohjattu puhallin yhdessä Wickströmin hohkaman lämmön kanssa saivat minut pian nukahtamaan T-paitasiltaan makuupussin päälle. Se on mielestäni talviolosuhteissa oiva saavutus alunperin kesäkäyttöön tarkoitetulle alukselle.

Aamun sarastus.

Seuraavana aamuna tuulen voima oli jonkin verran laantunut, mutta komea maininki löi siitä huolimatta saaren länsirannalle. Kävelin ja valokuvasin lämpimästi toppavaatteisiin pukeutuneena kaikkea nousevan auringon kajossa näkemääni ja mietin samalla, kuinka onnellinen ihminen voikaan olla saadessaan kokea tällaista? Kuin vastauksena kysymykseen kuulin tuulen pauhinan yli pikkulintujen iloista laulua. Olin harhaanjohtavasti ajatellut olevani saaressa yksin, mutta laulunäyte sekä pian sen kuulemisen jälkeen nähty sorsapariskunta ja jonkin pikkunisäkkään yölliset jäljet kertoivat aivan toista.

Pitkälle yli puolenpäivän vietin näissä tunnelmissa aikaani saaressa. Kun lähdön hetki sitten koitti, irroittelin köydet päinvastaisessa järjestyksessä kuin eilen. Ennen turvallista peruutusta ulos lahdesta sai Tähteä tuuppia Wickströmin voimin moneen otteeseen kauemmaksi kalliosta. Aluksen ympärille yön aikana kertyneet jäät eivät oikeastaan muuten menoa hidastaneet, mutta perän kääntäminen keulaa kallioon kolhimatta oikeaan lähtösuuntaan, otti oman aikansa. Kun alus oli lopulta saatu suunnattua oikein, sujui itse peruuttaminen kuten aina ennenkin. Jäättömille vesille päästyäni yritin keulapotkurilla saada kokan kääntymään oikealta käyvään tuuleen, kohti pohjoista. Aluksen vauhdin ja tuulen ansiosta se ei kuitenkaan onnistunut ennen kuin käänsin ruotelin yli oikealle ja laitoin vaihteen eteenpäin. Sen verran tuulessa siis oli vielä tässäkin vaiheessa voimaa, ettei 130kg:n työntöinen keulapotkuri jaksanut liikkeessä olevaa laivaa kylkituulesta vastatuuleen pyöräyttää.

Lähellä ovat vedenalaiset ja -päälliset kalliot.

Lähtö Peräsaaresta.

Aluksi ajelin luoteeseen päin läheisen Heponieniemen länsipuolelle katsastamaan Partiolaisten omistuksessa olevaa laituria, jota olin illalla pitänyt mahdollisena turvasatamana, jos kiinnittyminen Peräsaareen ei olisi millään ilveellä ollut mahdollista. Sen jälkeen käänsin kokan kohti etelää ja kaakkoa tarkoituksena suunnistaa Mäntyselän ja Kaidonselän yli, ohi Pullikaisen, kohti kotisatamaa.

Yritin moneen otteeseen saada kuvaa ajoittain kohdatuista yli metrin korkuisista aalloista, mutta jotenkin ne kuvissa aina näyttävät kovin latteilta.

Toista tuntia ylitin puolipilvisessä säässä näitä jäättömiä selkiä. Jonkun suuremman ahterin takaa käyvän aallon keikauttaessa Tähteä välillä reilumminkin. Jotenkin siinä auringon ajoittain kultaamassa maisemassa taivaltaessa, alkoi reissun lopettaminen tähän, tuntumaan rehellisesti sanottuna poikamaiselta hätäilyltä. Sitä paitsi ennen lähtöä olin puhdistellut aamupäivällä tuulen voimasta sammuneen kamiinan palomaljankin ja nyt se vaikutti toimivan moitteettomasti. Niinpä päätin loppujen lopuksi vielä käydä katsomassa Satamosaaren jäätilanteen ja mahdollisuuksien mukaan jäädä sinne myös yöksi.

Voimakas kylkiaallokko heiluttaa Tähteä Satamosaaren sisääntuloväylän suulla.

Tokihan siellä jäitä oli, kuten kuvista näette. Tähti kuitenkin puski parin suuntauksen jälkeen tiensä laituriin ja sain kaikessa rauhassa laittaa köydet pollareihin jäiden pitäessä sitä paikallaan. Tässä video siitä manööveristä. Kymmenen minuuttia annoin tämän jälkeen vielä potkurin pyöriä, jotta avattu reitti puhdistuisi jäistä, eikä se näin ollen umpeutuisi eilisestä kiristyneen pakkasen vaikutuksesta tulevan yön aikana aivan niin helposti. Siinä samalla otin vähän hiukopalaa ja kaivoin pistosahan ja kulmahiomakoneen esille, tarkoituksena aloittaa lupauksistani huolimatta styyrpuurin vanhan törmäyslistan poistourakka jo ennen kevään tuloa. Jonkin verran sainkin asiaa edistettyä, ennen kuin invertteri alkoi kiukkuilemaan huviakkujen alhaisen jännitteen vuoksi. Yön jäljiltä se ei Peräsaaressa ollut kuin vaivaiset 11,3 volttia. Ajomatkan aikana jännite luonnollisesti nousi, mutta rälläkän aiheuttaman kuormituksen johdosta eivät akut pystyneet silti tarjoamaan tarvittavaa jännitettä pahimpiin piikkeihin. Tästä harmistuneena laitoinkin muutaman yrityksen jälkeen pillit takaisin pussiin ja lähdin etsimään rannasta klapeja. Kotoa tuomani uudet saunapuut kun olivat epähuomiossa unohtuneet Niskalammille. Saaren puuvarannot olivat kuitenkin poltettu loppuun vihon viimeistä kalikkaa myöten. Ei puukatoksesta, ei tulipaikalta eikä myöskään saunasta, löytynyt ainoatakaan poltettavaksi kelpaavaa pölkkyä, jolla olisin voinut jatkaa vähiin käynyttä puuvarastoani. No sekös laivuria harmitti!

Ei siinä sitten lopulta auttanut, kuin käynnistellä pimeäajossa mukavasti auttava - ilta oli siis tässä vaiheessa jo saapunut - karttaplotteri ja kaikki muukin tarvittava laitteisto uudelleen ja peruuttaa Tähti ulos satamapaikaltaan. Eihän sitä nyt ilman saunaa saareen jäätäisi! Vaikka hampaita asian takia hiukan kiristelinkin, niin seuraavana Niskalammin kotilaiturissa vietettynä yönä kiittelin lopulta tätä ratkaisuani, sillä neljän aikaan alkoi konehuoneen palohälytin huutamaan kamiinan tuprauttaman savun takia. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että polttoainetta oli jostakin syystä päässyt liian paljon palomaljaan ja liekit löivät komeasti pitkälle piippuun asti. Siitä huolimatta kiertoveden lämpötila oli vain vaivaiset 30°C, kun sen pitäisi näissä olosuhteissa olla 60-80°C. Tämän johdosta napsautin kamiinan pois päältä ja kytkin lämpöpuhaltimen rannasta kaapelia pitkin tulevaan verkkovirtaan ja jatkoin keskeytyneitä uniani aina aamuun asti.

Äkämystyneen kamiinan piipustaan heittämää nokea takakannella.

Minulla ei ole ollut tarkkaa tietoa merivesipumpun rakenteesta. Pumppu on myös ajaessa tihkuttanut vettä jo pari vuotta. Tästä syystä aukaisin sen tiivistystä varten vielä ennen kotiinlähtöä.

Sen verran paneuduin muutamien muiden hommien lisäksi myös lämmitysongelmaan vielä aamulla, että kurkkasin taskulampulla kamiinan sisälle. Siellä näyttikin vahvasti siltä, että palomaljan päällä olevat vesikierron putket ja piippu ovat nokeentuneet niin pahasti, että ilman koko komeuden avaamista ja täydellistä nuohousta ei lämmittämistä kannattaisi enää yrittää. Sikäli ongelma tuli oikeaan aikaan, että olin jo illalla päättänyt laittaa lopullisesti Tähtivarustamon oven säppiin kaudelta 2017. Kolmannen kerran "tälle syksylle" laittelinkin tämän jälkeen aluksen talvikuntoon ja lähdin ajelemaan tyytyväisenä kohti kotia ja laivurin talvilomaa.

Jäät tulivat Niskalammille yön aikana.

Blogin jatkosta vielä sen verran tähän loppuun, että olen päättänyt Teidän lukijoiden antaman palautteen johdosta jatkaa kirjoittelua vielä ensi syksyyn asti, jolloin tätä tarinointia on jatkunut yhteensä jo viisi veneilykautta. Painotan vielä sitä, että vaikka toki näen Tähtilaiva-blogin vierailijalaskurin käyvän tasaisen varmasti noin sadan lukijan päivävauhtia ja huomaan näiden tarinoiden selvästi kiinnostavan ihmisiä, niin nimenomaan Teidän jatkamaan kannustavilla palautteilla oli suuri vaikutus tähän päätökseen. Joten kiitos niistä ja siitä, että olette jaksaneet pysyä kanavalla. Toivottavasti pysytte jatkossakin!

Suomen Höyrypursiseura ry:n Korsteeni -lehti.

Jos joskus ennenkin olen lukenut mielenkiintoisia laiva-aiheisia julkaisuja, niin ainakin vuoden 2017 Suomen Höyrypursiseura ry:n Korsteeni -lehti on sellainen. Ai miksikö kerron tästä? No.. Sain kyseisen, hiukan prameampaan ja selkeästi vuosia kestävään säilyttämiseen kannustavaan painoasuun puetun ja aika tarkalleen 130 sivua sisältävän massiivisen lukupaketin yllätyksekseni lahjaksi s/s Unnukka -laivan kipparilta juuri ennen joulua. Tähdelle mennessäni minua kehoitettiin ystävällisesti, mutta päättäväisesti poikkeamaan Lappeenrannan kohdilla muutaman ratin käännön verran sivuun kuutostietä pitkin kulkevalta reitiltäni ja noutamaan itselleni oikeasti laadukasta talviluettavaa.

Ja pakko on todellakin myöntää ja mainostaa myös Teille, että näin todellakin on! Parin viikon ajan kaikki liikenevissä ollut lukuaika on nimittäin kulunut lehden sivuja käännellen. Osa etäisemmin ja osa lähemmin tuttuja aluksia sekä monia paikannimiä, on voinut suurella ilolla ja mielenkiinnolla bongailla monelta osin hienosti tarinamuotoon kirjoitettuista artikkeleista. Toki lehti kertoo Suomen Höyrypursiseuran aktiivisesta toiminnasta vuonna 2017, mutta vielä sitäkin enemmän ilahdutti varsin kattava raportointi kaikesta muustakin laivaharrastajaa kiinnostavasta. Esimerkkinä mainittakoon seuran aluksien kunnostusten etenemiset, eri vesistöjen laivojen kuulumiset, uusien höyrykirjojen esittelyt tai vaikkapa vanhat laiva-aiheiset lehtileikkeet. Niin ja ne laivakuvat. Niitä on paljon ja monet vieläpä hyvin edustavia.

Tämän vuoden Korsteeni -lehden pääaihe on kuitenkin laivaliikenteen tapahtumat Suomessa itsenäistymisvuonna 1917. Kuten arvata saattaa, niin vilkastahan vesiliikenne on tuolloin vielä heikon tieverkon omaavassa maassamme ollut. Liikkeellä olleiden noin 750:nen höyrykäyttöisen sisävesialuksen lisäksi uusia, etenkin puurunkoisia höyrylotjia, kerrotaan valmistuneen vuoden aikana kymmeniä. Toki myös monet vanhat ovat vaihtaneet syystä tahi toisesta omistajaa.

Vaikka Ensimmäisestä maailmansodasta johtuva elintarvikepula ja talouden taantuma alkoivat vaivata Suomessa toden teolla itsenäistymisvuoden kuluessa, niin halkojen vientibuumi Venäjälle oli vielä keväällä, ennen ruplan kurssin romahtamista, voimissaan. Huippuvuonna 1916 Saimaalta kanavan kautta kerrotaan laivatun halkoja pääasiassa St. Petersburgiin noin miljoona pinokuutiometriä eli mottia. Siis kolmannes koko maamme halkoviennistä. Sen lisäksi, että Korsteeni kertoo tällä tavoin laivaliikenteen koko maalle tuottamasta taloudellisesta hyödystä, kerrotaan myös pienemmistä "arkisemmista" tapahtumista.

Esimerkiksi matkustaja-aluksista kirjoitetusta selviää, kuinka sisävesillä moni menetti laivassa nukkuessaan varkauden myötä lompakkonsa. Liekö hirsiä vedelty tällöin laivan kolmannen luokan salongissa eli roihalassa, kun näin on päässyt tapahtumaan? Ja mitäpä luulette, onko väkijuomilla ollut osuutta asiaan? Menetyksiä tosin sattui myös muualla, sillä joidenkin hinaajien kansimiehien kerrotaan litistäneen varpin väliin myös jonkin raajansa. Muutama kesän aikana sattunut hukkumistapauskin koko Suomen vesialuetta käsittelevästä jutusta paljastuu. Luonnollista on tietenkin myös se, ettei pohjakosketuksilta eikä törmäyksiltäkään voitu täysin välttyä. Kaikenlaista siis sattui.

Monista kohdista upeaa ja yltäkylläisen informatiivista lehteä sain lukea myös Vuoksenniskasta. Siis Tähden nykyisestä kotisatamasta! Tai no ainakin melkein, sillä Tähti majailee aivan siinä vieressä Niskalammin satamassa, joka puolestaan toimi aikoinaan Tornator Oy:n satamana ja jonne mm. yhtiön Tainionkoskella sijainneiden tehtaiden tarvitsema puutavara uitettiin. Myös yhtiön hinaajat käyttivät paikkaa kotisatamanaan. Monien Saimaan matkustajalaivojen, muun muassa Imatra:n (1905) ja Imatra II:sen (1906) reittien kerrotaan vuonna 1917 kulkeneen myös Vuoksenniskan kautta, joka onkin ilman muuta alueen pääsatama.

Joka tapauksessa Vuoksenniskan laivahistoriallinen arvo nousi silmissäni tämän lehden myötä huomattavasti. Luulen, että olette samaa mieltä asiasta viimeistään siinä vaiheessa, kun edelliseen lisätään vielä tieto siitä, että Saimaan oma sotalaivasto piti Vuoksenniskaa satamapaikkanaan kesällä 1917! Tämän manööverin aiheutti sama saksalaisten pelko, joka pisti venäläiset pakko-ottamaan matkustaja-aluksia sotalaivastoonsa myös Näsijärvellä. Siitä kerroinkin jo pari vuotta sitten "nykyistä Satakunnan laivastoa" käsittelevän juttuni loppupuolella. Käy lukemassa se täältä. Saimaan, aluksi vain pari alusta sisältänyt sotalaivasto, perustettiin Korsteenin mukaan jo vuonna 1915. Parin vuoden kuluessa alusmäärä lisääntyi huomattavasti ja syksyllä 1917 neljällä tykillä ja kahdella Vickers-konekiväärillä aseistetun höyrylaiva Osmon johtamaan "laivastoon" kuuluikin jo seitsemän alusta.

Tampereen pohjoispuoleisilla vesillä Näsijärvellä vuodesta 1905 vuoteen 1975 liikkuneen hienon matkustajalaiva s/s Pohjolan kovasta, vaikkakin ilmeisen väistämättömästä, kohtalostakin lehdessä tietenkin myös kerrotaan. Minäkin törmasin aluksen vuosia kuivilla olleesta rovista viime syksyisen purkamisen yhteydessä irroitettuihin kiinnityspollareihin eräällä taannoisella reissullani. Vaikka tässä näyssä on jotakin todella surullista, ymmärsin tästä jutusta aluksen lopun olleen korjauksien rahoittajien puuttumisen takia lähes vääjäämätön. Harmi!

S/s Pohjolan pollarit.

Tästä vuoden 2017 Korsteenista näin ensi kertaa myös kuvat Tähden viime vuosisadan alkupuolella Saimaan vesillä liikkuneista nimikaimoista, joista minulle on joku vanhempi laivamies joskus laiturilla haastellut. Kuvateksteistä selviävät parhaiten, vaikkakin hyvin tiivistetysti, niiden tarinat.

Lopuksi. Jos kyseinen aviisi alkoi niin sanotusti kiinnostelemaan niin ei muuta kuin klikkaus tästä ja pääset yhdessä hujauksessa Suomen Höyrypursiseuran ry:n nettisivuille. Sieltä voit tilata eri vuosien Korsteenia, sekä muutamia seuran julkaisemia höyrylaivoja käsitteleviä kirjoja. Kieltolakikesä Saimaalla -kirjaa voin suositella todella lämpimästi! Jäseneksikään tuskin kielletään liittymästä, jos höyryvisselin vihellys tuntuu kutsuvalta. Myös seuraan kuuluvat alukset esitellään näillä sivuilla informatiivisesti ja myös fiksusti vesistöittäin, joten ei muuta kuin tutustumaan. Tiedoksi ja muistutukseksi myös, että kaikki jutun kuvat, Pohjolan pollarikuvaa lukuun ottamatta, ovat kuvakaappauksia vuoden 2017 Korsteeni -lehdestä.

Tämän myötä onnellista uutta vuotta ja mukavia lukuhetkiä toivottaen! Tähtimiehistö.

Muukonsaaren laiturissa

Joulukuun puoliväli oli jo sivuutettu, kun Tähti sai taas kerran sisuksiinsa asukkaita. Myöhään illalla saapuneet kulkijat, laivuri ja laivakoira, laittoivat ensi töikseen kamiinan tulille sekä tyhjensivät auton peräkontin työkaluista, polttoaineesta ja ruokatarvikkeista. Sen jälkeen ensimmäinen suuntasi auton tankkausreissulle Svetogorskiin ja jälkimmäinen syventyi vahdinpitoon Niskalammilla. Kipparin palattua puolentoista tunnin perästä takaisin, nukuttiin loppuyö kaikessa rauhassa, jotta aamulla voitiin virkistyneinä aloittaa aiotut laivapuuhat.

Kansilla sai ensimmäiseksi tehdä lumityöt.

Ohjelma oli tälläkin kertaa kovin samanlainen, kuin edellisillä käynneillä. Aamusta aina hämärän tuloon asti irtosi Tähden paapuurin kyljeltä tasaisen varmassa tahdissa vanhan törmäyslistan kiinnikkeitä. Työnkuvaus, joka sekin on jo teille aiemmilta kerroilta tuttu, meni kutakuinkin näin: Viillot kulmahiomakoneella lapukoiden hitsaussaumoihin ja sorkkarauta vasaralla avittamalla kiilaksi lapun ja kyljen väliin. Lapun irtoamisen jälkeen kohdan tasoitus hiomalaikalla sekä loppupuhdistus palmikoidulla lautasharjalla. Lopuksi vielä enimpien hiomapölyjen poispyyhkäisy rätillä ja suihkutus sekä sively ruostetta poistavalla fosforihapolla.

Vesi oli noussut niin korkealle, että työtaso piti jättää hiukan vinoon. Alas laskeutuvan osan vinotuet ottivat nimittäin pahimmoilleen kiinni laituriin kiinnitettäviin rakenteisiin.

Mukavaa ja tervetullutta tauotusta tähän urakointiin toi useamman tutun laivurin vierailu päivän aikana laiturilla. Heidän kanssaan tuli kaiken muun ohessa jutusteltua myös tässä urakassa ensimmäistä kertaa käyttämistäni Cubitron II -hiomalaikoista, jotka ovat osoittautuneet todellakin hintansa väärteiksi. Sain niitä muutaman kappaleen kokeiltavaksi tuttavaltani ja paluuta takaisin muihin tuotteisiin ei todellakaan ole suunnitelmissa. Nyt tilasin vielä kokeeksi saman valmistajan katkaisulaikkoja, josko nekin tuottaisivat käyttäjälleen samanlaista iloa. Kuten tuosta linkistä voitte lukea, ovat Cubitron II hiomamineraalin kaikki jyvät säännöllisen muotoisia. Laikat poistavat tästä syystä ainetta tehokkaammin, kestävät merkittävästi pidempään ja pitävät hiottavan materiaalin pintalämpötilan huomattavasti perinteisiä tuotteita matalampana.

Hämärän alkaessa tehdä tuloaan kello kolmen jälkeen iltapäivällä, suoritettiin Tähden tankkaus. Satuin muuten muutama viikko sitten törmäämään kotini lähellä (pääkaupunkiseudulla) eräällä jakelupisteellä suomalaisittain poikkeuksellisen halpaan 1,19€/L hintaiseen dieseliin, joten nyt olikin "mukava" lurauttaa 80 litraa talvilaatuista apetta säiliöihin. Bunkrauksen jälkeen irroitettiin pikapikaa kaikki neljä kiinnitysköyttä sekä maasähkökaapeli ja niin päästiin taas vesille.

Tässä m/s Sissi -laivan miehistöltä lahjaksi saamani Niskalammin oikoväylän kartta. Edelliset valokuvat ovat myös tältä samalta väliltä. Aika tarkasti tuosta Muurahaissaaren pohjoispuolelta.

Aurinko kultasi, tai oikeastaan punasi, taivaanrannan ennen kuin häipyi lopullisesti mailleen noin tunnin päästä lähdöstä. Siinä vaiheessa oltiin jo kuitenkin lähellä kohdetta eli Muukonsaarta. Tämä Joutsenon Likosenlahden satamaväylän varressa sijaitseva, tukevalla laiturilla varustettu, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön hallinnoima ja oikein mukavan oloinen paikka, meillä onkin aiemmin jäänyt kokonaan käymättä.

Laivurituttavan neuvojen mukaan tai ne väärin ymmärtäneenä suunnistin aluksi muutaman sata metriä väärään paikkaan. Vaikka saaren laiturit on merkitty merikarttaankin, niin pimeyden ja komentosillan himmeän punaisen karttavalon loisteessa en huomannut niitä. Tähden katolla kääntyilevä hakuvalokin oli kovin tehoton sakean lumipyryn vuoksi. Vasta muutaman kymmenen metrin päässä rannasta pystyin toteamaan ensimmäiseksi lähestymäni paikan laitureista tyystin vapaaksi. Puhelimen nettiyhteyden avulla sain kuitenkin vihiä sataman oikeasta sijainnista hitusen pohjoisempana olevan pienen lahdukan rannalla. Ajettuani sinne ei mennyt kauaakaan, kun Tähti oli manöveerattu ja kiinnitetty remontoitavalta kyljeltään juuri sopivan matalaan laituriin.

Samoin kuin viime reissulla Pullikaiseen, jäi Wickström toimimaan generaattorina seuraavaksi kahdeksi tunniksi ja tuottamaan sähköä kulmahiomakoneeseen sekä tarvittavaan valaistukseen. Näin törmäyslistaremontti jatkui vuorostaan Muukonsaaressa.

Saunan piipusta nousee komea savupilvi, aivan kuin höyrylaivasta konsanaan.

Tämän rupeaman ja saunomisen jälkeen otin iltapuhteella vielä ahterihytin lämpöpatterista termostaatin pois. Hytin lämpötila, kun ei tunnu kylmemmillä ilmoilla nousevan tarpeeksi korkeaksi. Veden kierto patterissa voimistui ja myöskin sen pintalämpötila nousi näin selvästi, mutta ulkolämpötilan pyöriessä nollan hujakoissa jää hytti edelleenkin hitusen liian viileäksi jopa nukkumiseen. Olenkin alkanut epäillä hytin yläosaan retkipatjasta tekemäni ja varsin ohueksi jättämäni eristekerroksen riittävyyttä. Onkohan niin, että tämäkin homma pitää tehdä kahteen tai kolmeen kertaan ennen kuin tulee lopullisesti valmista? Toinen vaihtoehto voisi olla patterin laskeminen aivan lattian rajaan, jossa sen itseasiassa olisin alunperin halunnutkin olevan. Tilaa pienessä hytissä on vain sen verran nirkoisesti, että katsoin parhaimmaksi paikaksi patterille hytin muilta toiminnoilta vapaana olevan takaseinän.

Aamuherätyksen jälkeen kiertelimme laivakoiran kanssa puolituntisen laiturin lähellä rannassa ennen kuin aikataulu pakotti meidät jälleen kotimatkalle. Tuulista, mutta ajoittain hyvinkin sumuista matkaa taivallettiin kaikessa rauhassa silleen, että Niskalammille saavuttiin ennen puoltapäivää. Laituriin piti ajaa tällä kertaa todella hissukseen, sillä paikoilleen vesirajaan jättämäni työtaso oli meitä siellä vastassa. Kaikki meni kuitenkin hienosti ja matkan ajan korsteenin juuressa sulamassa olleet köydetkin saatiin kohtuudella kiinnitettyä laiturin tukeviin paaluihin.

Tähti Muukonsaaren laiturissa. Pieni veden pinnalla kelluva hyhmäkerros oli tuulen tyynnyttyä yön aikana ajautunut seuraksemme lahdukkaan.

Kotimatkalla. Vain muutaman päivän päästä olevasta joulusta huolimatta ei jäistä täällä Etelä-Saimaalla ollut vielä tietoakaan. 

M/s Lypsyniemi ja m/s Wilh Schauman Niskalammilla.

M/s Sissi, m/s Laimi ja m/s Nils Niskalammilla.

Tähti tähdättiin kiinnittäydyttäessä samalla kertaa myös remontoinnin jatkamisen kannalta juuri oikeaan kohtaan. Ennen sen arpeetin jatkamista laittelin kuitenkin aluksen tälle syksyä jo toistamiseen talvikuntoon. Koneen jäähdytysjärjestelmä, wc-istuin ja sen putkistot sekä harmaavesien pumppukaivo täytettiin vahvalla lasinpesunesteellä. Käyttöveden putkistot valuteltiin tyhjiksi ja lämminvesivaraaja tyhjennettiin luonnollisesti myös. Tällä kertaa se puuha sujui aiempia kertoja kätevämmin, kun tajusin vaihtaa varaajan lyhyen tyhjennysputken tilalle pidemmän ja sujauttaa sen konehuoneesta saunaan menevän korvausilmaventtiilin kautta saunan puolelle ja laittaa veden lorottamaan suoraan pumppukaivoon. Näin vettä ei tarvinnut kantaa astialla pihalle vaan pumppukaivo hoiti sen omia aikojaan. Niin ja tietenkin myös pohjakaivo pumpattiin lopuksi täyteen ilmaa.

Muutaman tunnin huhkin vielä talvisäilytyspuuhien loppuun saattamisen jälkeen Tähden kyljellä. Nyt onkin siellä tilanne sellainen, että koko paapuurin puoleinen törmäyslista lappuineen päivineen on irroitettu ja kiinnityskohdat siistitty. Todennäköistä onkin, ettei tämä urakka jatku ennen ensi kevättä, vaikka laivalla muuten kävisimmekin.

Taas remonttireissulla.

Toki arvasin Teidän lukijoiden reagoivan tuohon parin viikon takaiseen Tähtilaiva -blogia koskevaan talvitauko/lopettamisilmoitukseen, mutta pakko myöntää etten odottanut aivan näin massiivista positiivisten ja jatkamaan kannustavien palautteiden vyöryä. Niitä on nimittäin satanut joka laariin, melkein samaan tapaan kuin lunta, räntää ja vettä viimeisten viikkojen aikana. Täytynee pienenä selvennyksenä tähän asiaan liittyen heti kertoa, että laivaharrastusta ei varustamomme ole siis missään nimessä lopettamassa ja erinäköiset remontointi- ja ensi kesän reissusuunnitelmat pyörivät kipparihatun alla parhaillaankin täyttä päätä. Tarinan aiheet Tähtilaivueelta eivät siis todellakaan ole loppumassa..

Tällaisen amatöörikirjoittajan kirjoittamiseen, tekstien julkaisukelpoiseen kuntoon muokkaamiseen ja esimerkiksi kaikkien kerrottujen faktojen varmistamiseen käyttämä aika vain on niin kovin massiivinen, että ajoittain se tuntuu vievän aivan liian suuren osan elämästä. Jossakin välissä kun pitäisi ehtiä tekemään hiukan muutakin! Tietyllä tapaa myös osa tähän harrastukseen käytettävissä olevasta ajasta on poissa olennaisesta näitä tarinoita sepustaessa. Katson myös markkinoineeni tätä harrastusta näiden vuosien aikana kirjoittamillani yli kahdellasadalla postauksella omalta osaltani vähintäänkin riittävästi. Joku muu voisi vaikka jatkaa tästä eteenpäin oman aluksensa tiimoilta.. Ja edelleenkin, myös se aiemmin mainitsemani tunne, juttujen liiallisesta toistuvuudesta, samankaltaisuudesta, joka mielestäni tarkoittaa "ei niin mielenkiintoista blogia", on yksi vahva argumentti lopettamisajatuksen taustalla.

Toisaalta.. Aivan turha näitä on selitellä! Työlästähän tämä "bloggaaminen" on. Ja siksi toki myös niin palkitsevaa. Aivan samoin kuten moni muukin asia ihmisen elämässä. Ja senhän Te toki aivan varmasti kaikki tiedätte! Jatkan vielä tällä erää kuitenkin sen verran tästä aiheesta ja toistan rohkeasti hiukan epämääräisesti muotoilemani ajatuksen, että olen tuumaillut mahdollisesti laittavani Tähtilaiva-blogin jossakin vaiheessa, jonkin mittaiselle tauolle. Lopullista päätöstä suuntaan tai toiseen en siis todellakaan ole vielä asian suhteen tehnyt. Ehkä se muotoutuu tässä talven aikana..

Teinpä lopulta niin tai näin, niin suuri kiitos kuuluu kuitenkin Teille jokaiselle lukijalle, joka ikisestä lähettämästänne tsemppiviestistä ja jatkamistoivomuksesta! Ne tuntuvat suoraan sanottuna enemmän kuin mukavilta! Niiden pohjalta voisi kuvitella Tähtilaiva-blogin tarjonneen Teille lähes yhtä mielenkiintoisen ja opettavaisen matkan kuin minulle itsellenikin..

Julkisivuremontti svetogorskilaisittain!

Ai mihinkö tuo kuva viittaa? No siihen, että palataan taas takaisin leipälajiin, eli laivaharrastukseen. Kuten jo kerroin, ei puuhastelu Tähden parissa ole todellakaan loppumassa tai loppunut. Reilu viikko takaperin poikkesin nimittäin taas Imatran suunnalla. Ensi töikseni kävin tosin Niskalammilla vain tyhjentämässä auton kaikesta remonttitavarasta, työkaluista ja mukanani tuomasta polttoaineesta, sillä ajattelin ensimmäistä kertaa poiketa päiväsaikaan Svetogorskin puolella autontankkausreissulla. Kaikilla aiemmilla käynneillä olen nimittäin ollut liikkeellä öisin. Tällä kertaa olisikin tarkoitus huoltoaseman lisäksi tutkia myös hiukan kaupungin muiden liikkeiden valikoimia.

Pääasiallinen kohde eli paikallinen rautakauppa myikin suurelta osin hyvinkin käypäisen oloista tavaraa. Mukaan sieltä tarttui muun muassa vasaraa (joka tosin jo taipui liian suurta naulaa irti vääntäessä), sorkkarautaa, erillaista kulmahiomakoneen laikkaa, roskapussia ja paljon muuta laivaympäristössä tarvittavaa. Ja kuten arvata saattaa, ei hinta päätä huimannut. Auton lähes tyhjään tankkiin ja mukanani olleeseen tyhjään kanisteriin tankkasin myös aika tarkalleen 80 litraa dieseliä. Sen lisäksi ostin samaiselta huoltoasemalta hodarin ja vesipullon. Tilitäni näistä ostoksista veloitettu summa oli yhteensä hurjat 34 euroa. Ei siis ihme, että monet imatralaiset ja muutkin lähiseutujen asukkaat rajan toisella puolella varsin aktiivisesti asioivat. Maksu kaikissa liikkeissä tapahtui muuten pankkikortilla.

Tässä muutamalla kuvalla esiteltynä pienen svetogorskilaisen rautakaupan valikoimaa. Jos haluatte syventyä jonkin kuvissa näkyvän tuotteen hintaan tarkemmin, niin jakakaa euromäärän saadaksenne, hintalapussa oleva summa 70:llä. Ruplan kurssi on nimittäin tällä hetkellä kuta kuinkin 1€ = 69 RUB.

Niskalammille palattuani kantelin Venäjän tuliaiset, johon kuului myös ruokakassi, Tähdelle ja täräytin samantien Wickströmin käyntiin. Jo aimmin aamupäivällä tulille laittamani kamiina oli nostanut aluksen sisälämpötilan tässä vaiheessa jo huomattavasti nollan pinnassa olevaa ulkolämpötilaa korkeammaksi, joten olikin oikein mukava lähteä lämpimällä aluksella liikkeelle. Saarikohteen valikointiin vaikuttaneet matala laituri ja kylkikiinnitysmahdollisuus viitoittivat tällä kertaa Tähden suunnan kohti tuttua Pullikaista. Siellä edellä mainitut törmäyslistaremonttia suuresti helpottavat prioriteetit täyttyisivät ja kyljen lappujen poistoa voisi jatkaa invertterin tuottaman verkkovirran voimalla.

Muita aluksia ei näkynyt ollenkaan ajellessani Mietinsaaren pohjoispuolista väylää pitkin, kohti Pullikaista. Ilta vain hämärtyi ja lumisade yltyi. Pimeä ehti lopulta laskeutua ennen kuin kello seitsemäntoista aikoihin pyöräytin Tähden saaren laituriin. Mukavan pienen lisän laiturimanöövereihin reitin molemmissa päissä antoi päätös olla tuulisista olosuhteista huolimatta tällä kertaa käyttämättä keulapotkuria. Kaikkea sitä ihminen ajankulukseen keksii, mutta näin kuitenkin toimittiin. Ennen laituriin ajoa tarkastin muuten hakuvalolla myös, että koko lahti oli varmasti tyhjä muista veneilijöistä.

Kolme tuntia käydä hyrskytteli Herra Wickström rantautumisen jälkeen tyhjäkäynnillä tuottaen huviakuista menohalunsa saavaan invertteriin lisää virtaa. Vaikka poistin kaiken muun 240V laitteiston ledityövaloa lukuunottamatta käytöstä niin kyykkäsi 2000W siniaaltoinvertteri aina hetkiseksi isoa kulmahiomakonetta käynnistettäessä. Laikan pyörintä ei siinä ajassa kuitenkaan ehtinyt pysähtyä, joten virransyötön palautuessa jäi kulmahiomakone aina pyörimään. Sen verran kokeilin lisätä Wickströmiin kierroksia, että huomasin käynnistysvirran riittävän sillä tavoin jonkin verran paremmin. Pientä rälläkkää käyttäessä ei kuitenkaan esiintynyt mitään ongelmia, joten siirryin suosiolla siihen. Reissulle olisi tietenkin voinut ottaa mukaan myös agregaatin, mutta en ollut tajunnut ostaa siihen bensiiniä, joten päädyin tällä kertaa tällaiseen ratkaisuun.

Rälläkkäviillot tehtynä vasemman puoleiseen ylälappuun. Alempi on poistettu jo aiemmin. Siitä näette hyvin miltä lappujen takainen teräspinta näyttää. Tumma ja ohuina lastuina irti lohkeava ruostekerros peittää siellä pääasiassa kirkasta ja yllättävänkin hyvässä kunnossa olevaa kylkipeltiä.

Näin toimien hävisi Tähden kyljestä illan aikana taas yli kaksi metriä vanhaa törmäyslistaa sekä sillä matkalla olleet vanhat kiinnityslaput. Asiassa päästiin siis eteenpäin, niinkuin oli ollut tarkoituskin. Vaikka tauonnut lumisade antoi laivaharrastajalle hiukan armoa, oli remontoinnin jälkeen mukava vetäytyä Tähden kuiviin sisätiloihin ja lämpimään saunaan. Taisipa remonttimies saada siinä ohessa pari palkinto-oluttakin.

Auringon noustessa oltiin taas liikkeellä.

Seuraavana aamuna herätyskello parkaisi harmillisesti jo seitsemän aikaan, sillä Etelä-Suomeen suuntautuva kotimatka olisi saatava ajoissa päätökseen moninaisten arkiaskareiden painaessa päälle vielä samalle illalle. Vaikka pientä kiireen tuntua olikin ilmassa niin paluumatkalle valitsin reitiksi hiukan pidemmän Satamosaaren pohjoispuolitse vievän väylän. Kuten yläpuolisesta kuvasta huomaatte keli oli sateinen, mutta näkyvyys oli kuitenkin niin hyvä, ettei tarvetta esimerkiksi karttaplotterin aukaisulle ollut. Muuta en enää rantaan päästyäni ehtinytkään tehdä, kuin korjata lämminvesivaraajan matkan aikana katkenneen kannakkeen ja laitella Tähden tarvittavaan kuntoon odottelemaan seuraavaa käyntiä.

Lämminvesivaarajan ylempi kiinnityspanta antoi periksi. 

Tässä vielä kuva, josta näette suurin piirtein, missä vaiheessa törmäyslistaremontissa ollaan tällä hetkellä menossa. Pari metriä on vanhaa listaa vielä paapuurin kyljellä jäljellä.

Tästä jälkimmäisestä kuvasta puolestaan näkyy hyvin, minkälaisen alueen olen kunkin kiinnikeparin kohdalta aina puhdistanut. Sen jälkeen olen aina sutinut kohdat huolellisesti Motonetin myymällä Dinitrol Annitrol ruosteenpoistoaineella ja jättänyt ne odottamaan ensi keväänä tapahtuvaa maalausta. Mainittakoon, että erinomainen maalikauppiaani, joutsenolainen Röyskö Oy, kehoitti minua tekemään näin. Tarkasti ottaen sieltä neuvottiin olemaan enää kylmällä ja kostealla syyskelillä maalaamatta teräsosia kaksikomponenttimaaleilla, jottei pinnan alle jäisi kosteutta. Annitrol sen sijaan oli laivamieskolleegion idea! Huomionarvoista tässä asiassa on mielestäni myös se, että vaikka menin Röyskölle nimenomaan ostoaikeissa, poistuin sieltä ilman maaleja. Minulle ei siis myyty tuotetta kauppiaan katteen kohottamiseksi, vaan palveltiin neuvomalla aivan ilmaiseksi ja kehoitettiin palaamaan asiaan ensi keväänä. Tuollaisen toiminnan jälkeen takuuvarmasti teen myös niin!

Ja sitten vielä se kaikista tärkein: 104 vuotias Tähti-laiva toivottaa 100 vuotiaalle Suomelle ja kaikille lukijoille oikein hyvää itsenäisyyspäivää!