torstai 16. heinäkuuta 2015

Juankoski here we come

Kaksipäiväiseksi venähtänyt oleilumme Ahvensalossa sai pisteen heräteltyämme Wickströmin horroksestaan viemään meitä seuraavaksi Juankoskelle. Edellisenä iltana tehty reittisuunnitelma perustui ajatukseen etsiä taas uusia ennen kokemattomia reittejä. Vasta 2000-luvun alussa avautunutta Tahkon vesireitiksi nimettyä väylää pitkin olisi mahdollista ajaa aina Varpaisjärven Syvärinpäähän asti. Heti Juankosken kaupungin jälkeen reitin kulkusyvyys tosin pienenee 1,8 metristä 1,5 metriin, joten meidän etenemisemme tyssää auttamatta sinne. 





Tahkon reitti sisältää kolme kanavaa, joista kaksi ensimmäistä eli Karjalankosken ja Juankosken sulut olisi läpäistävä yöpaikkaamme Ruukin kievarin vierasvenesatamaan päästäksemme. Kanavat ovat aivan uusia vasta vajaat viisitoista vuotta vanhoja ja vaikka nousukorkeus niissä on hurjat 6,5 metriä on itsepalvelusulkujen käyttö kelluvien kiinnityspollarien ansioista vaivatonta.


http://www.tahkonvesireitti.com







http://topinmaatilamyymala.fi

Aamupäivän ennen lähtöämme ahersin konehuoneen tuulettimen asennustyön parissa. Sainkin sen toimimaan, vaikkakin siihen hankkimani kierrosnopeudensäädin jäi vielä asentamatta. Lähisaaressa mökillään ollut Pohjois-Savon Wanhojenlaivojen yhdistykseen kuuluva laivamies poikkesi myös jutustelemassa laiturilla juuri ennen lähtöämme.



Juankosken aivan kuten parin päivän takaisen Siilinjärvenkin suuntaan veneellä liikkuvan on huomioitava Jännevirran sillan aukaisuajankohdat. Arkisin ruuhka-aikaan siltaa ei nimittäin aukaista huviveneille. Tästä syystä teimmekin iltapäivän puolelle venähtänyttä lähtöä kiireesti ehtiäksemme ennen iltapäiväruuhkaa Jännevirralle ja kiireellähän on veneilyhommiin yleensä vain yksi vaikutus. Tällä kertaa se oli uimatikkaiden unohtaminen Tähden kyljelle. Ahvensalon länsipuolitse kulkevalle väylälle päästyämme ei tikkaita nimittäin enää omalla paikallaan laivan kyljellä näkynyt ja nyt olisikin innokkaalle sukeltajalle tarjolla hyvät rst-uimatikkaat pohjassa jossakin niillämain.




Matka meni kaikinpuolin hienosti vaikka keulavastaiseen tuuleen ajettaessa tuulimittari pyöri noin 11 m/s lukemissa ja aallokko pärskytti muutamaan otteeseen vettä jopa ajohytin etulaseihin. Muuruvedelle päästyämme Kallaveden maisemat muuttuivat sokkeloisemmiksi ja rannat rytelikkömäisemmiksi. Ajelimme yhtäkyytiä aina Topin maatilamyymälän rantaan asti, jossa olimme suunnitelleet tekevämme pienen ostosreissun. 80 euron ostoskorin hinnalla olisi marketista saanut varmaan kärryllisen apetta, mutta kyllä olivat ostamamme luomu-nimikkeellä varustetut ruisleipä, juusto, lihasäilyke, suklaa ja etenkin jäätelö siltikin erinomaisen maittavia.




Topin ranta jätettiin päivällishetken ja päiväunien jälkeen siirtyäksemme vielä yöksi Juankoskelle. Kaadoimme ennen maatilamyymälän kaijasta lähtöämme maston jatkoreitin 8 metrisen kulkukorkeuden vuoksi. 

Pian vastaan tulikin Karjalankosken kanava. Reittiohjeiden varoitus Karjalankosken alapuolisista voimalaitoksen aiheuttamista pyörteistä kannattaa ottaa todesta. Ollessaan toiminnassa jopa hieman pahimmasta poreilusta syrjässä olevan odotuslaiturin luona sai esittää parastaan aluksen saamiseksi laituriin. Kanavien välisen reitin virran nopeus on myös noin solmun luokkaa tunnissa.





Juankosken kanavan yläpuolinen virtaus aiheutti myös haasteita Ruukin kievarin laituriin kiinnittymiseen. Voimakkaan ja pyörteilevän virtauksen ohella myös vähintään neljälle veneelle tai vaikkapa kolmelle laivalle sivukiinnityksen mahdollistavassa laiturissa kiinnittyneinä olleet kaksi reilusti meitä pienempää paattia aiheuttivat lyhyen synkkyyden hetken. Nämä kaksi venettä oli kiinnitetty niin taitavasti aivan keskellä laituria, hyvän matkan päähän toisistaan, että ainoat vapaat pollarit eivät tarjonneet meille mahdollisuutta kiinnittäytymiseen ei heidän edessään eikä takanaan. 




Hitaasti voimakasta virtaa vasten puskien pysäköin kuitenkin Tähden laiturin yläpäähän vieden sen sivusuunnassa kiinni siihen. Emme siis liikkuneet virrassa eteen emmekä taaksepäin vaan vain sivuttuttain. Eipä ole aiemmin tullut ajettua kylki edellä 90 asteen kulmassa laivaa laituriin. Sidoimme tämän jälkeen keulan pollarin puuttuessa kahdella köydellä kiinni tukeviin pelastautumistikkaisiin ja virittelimme vielä pari muutakin köyttä pitämään meidät paikallaan virrassa. Huomattuani laiturille noustuani monen edestä tilaa vievien paattien olevan vielä kaiken lisäksi paikallisia tumma pilvi pääni päällä löi rehellisesti sanottuna muutaman salaman. Sammutin kuitenkin päättäväisesti alkavan myräkän Ruukin kievarin tiskiltä hankitulla isolla oluella. Samalla kysyin laituripaikan hintaa. Se osoittautui varsin huokeaksi, sillä sähköä tarvitsemattomille kiinnitys oli ilmainen.




Hyvin nukutun yön jälkeen marssimme reippain mielin tutustumaan jo vuonna 1746 perustetun Juantehtaan (Strömsdals) ruukin historiaan. Se on Suomen vanhin näihin päiviin asti säilynyt järvimalmia raaka-aineena käyttänyt ruukkikokonaisuus.

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=892




Vierailuumme sisältyi käynti Masuuni Brunoussa, jossa ruukin historiaa esiteltiin sulassa sovussa juankoskelaislegendan Juice Leskisen vuonna 2006 päättyneen elämän kanssa. Myös pienen voimalamuseon pääsylippu sisältyi hintaan, joten parituntinen vierähti siellä oikein mukavasti.

http://www.masuunibrunou.fi/wordpress/



Paluumatka Juankoskelta kohti Kuopiota toteutettiin tihkusateisessa ja täysin tuulettomassa kelissä. Kannella pystyi viettämään aikaa kastumatta vain ajoittain, mutta järvimaisema oli siitä huolimatta kuin taulusta. Rasvatyynellä Muuruvedellä ja Juurusvedellä ei ollut oikeastaan muita kuin uisteluveneiden pieniä aaltoja. 




Pyytäessäni puhelimella Jännevirran sillan aukaisua kysyin mielenkiinnosta siltavahdilta kuinka monta avausta he ovat tämän päivän aikana tehneet. Kello oli tuolloin jo kahdeksan illalla, joten hirveän montaa alusta ei varmaan tämän päivän kuluessa Jännevirralla enää meidän jälkeemme nähtäisi. Hän kertoi Tähden olevan päivän neljäs aukaisua tarvinnut alus ja toinen huvialus. Kaksi neljästä on siis ollut ammattialuksia. Ohitettuamme sillan ja puhallettuamme visselit kiitokseksi siltavahti soitti vielä minulle takaisin ja kertoi aiemmin keskustelleensa muidenkin vahtien kanssa kuinka vähäiseksi huviveneily on tänä kesänä käynyt. Hän kertoi heidän miettineen, että pelkästää alkukesän kolea sää ei voi olla syynä näin radikaaliin muutokseen. Vertailun vuoksi normaalin kesäisen arkipäivän saldo Jännevirralla on kuulema noin kymmenen alusta.





Yöksi ajelimme aiemmalla Siilinjärven turneella löytämääni Karhonsaareen, josta ei aamulla olisi kuin kivenheitto Kuopioon. Sinne jättäisimme Tähden taas lepäilemään pariksi päiväksi. Saaren pohjoispuolella sijaitseva tukeva laivalaituri ehti vielä illan aikana toimia sählykenttänä erittäin runsaan itikkaparven toimittaessa samalla kannustajien virkaa. Saaressa kiertävä luontopolku ja sen noin sata puu- ja pensaslajia jäi edelleenkin kaiken tämän "kiireen" keskellä kokematta, mutta jäipähän jotakin seuraavaan kertaan. 

http://www.karhonsaari.fi







torstai 9. heinäkuuta 2015

Kallaves

Viikon kestäneen levon jälkeen Tähti jatkoi tervehdyskäynnille Siilinjärvelle. Yhden hengen miehistöllä suoritettu purjehdus aloitettiin Kuopion Maljalahdessa suoritetulla septin tyhjennyksellä. Ystävällisille, mutta pelkkään septityhjennykseen pettyneille Kallamarinan laituripojille lupasin vielä tulla tankkaamaan heidän laiturissaan ennen lopullista lähtöämme Kuopiosta.



Siilinjärvelle edettiin oikein mukavassa ja auringonpaisteisessa säässä. Ajohytin ovet auki ajaessa ei tosin tullut mieleenkään vaihtaa pitkiä housuja sortseiksi sillä tuuli ei tuntunut vielä kovinkaan kesäiseltä.

Viime kesältä tutun Jännevirran aukaistavan sillan kautta kulkeva reitti taittui noin kolmessa tunnissa. Mieleenpainuvin tapahtuma oli taas varsinaiselle Siilinjärvelle johtavan kapean väylän ajaminen, joka hoidettiin viime kesästä poiketen vain viimeisen Siilinjärven puoleisen punaisen reiman väärältä puolelta kulkien. Edessä ja takanamme ajaneet notkeammin ohjailtavat huviveneet katsoivat sitä peliliikettä hiukan kummeksuen, mutta enemmiltä merkkikieliltä kuitenkin vältyttiin.

Sen sijaan takanamme tulleen ja koko karavaanin viimeisen veneilijän oli meistä ja kahdesta meitä edellä ajaneesta veneestä huolimatta Siilinjärven puolella pakko päästä meistä kaikista ohi. Hitaalla matkaveneellä aivan toisten veneiden läheti suoritettu ohitus päättyi turvallisesti ainoastaan sen takia, että löysäsin koneen kierroksia ja tiputin Tähden vauhdin hetkeksi noin viiteen solmuun. Vauhtiveikko pääsi näin tekemään reilummat väistöliikkeet ja ohittamaan edellä ajaneet turvallisemmin niinkin kaukaa kuin noin kymmenen metrin etäisyydeltä. Kyseessä taisi olla kotilaituriinsa kiirehtinyt paikallinen veneilijä, kun hän suorituksen viimeisteltyään kurvasi samantien paikallisille tarkoitettuun satamaan.




Rantautuminen Siilinjärven vieraslaituriin, jossa oli ennen Tähteä vain yksi vene, meni hienosti. Kiinnityssolmut sidottuani kävin ensialkuun pienellä lenkillä sekä uimassa ja niitä seuranneiden pakollisten ettosten jälkeen aloitin puuhastelun Tähden hommien parissa.

Kaikki öljyt olin tarkastanut jo Kuopiossa ennen lähtöä. Nyt puolestaan puuhailin polttoaineen vedenerottimen kanssa, jota ei näytä millään ilveellä saavan tiiviiksi. Vuoto ei ole iso, mutta hajuhaitta konehuoneessa on kuitenkin kiusallinen. Seuraavaksi tyhjensin pilssistä kymmenisen litraa pilssivettä ja sen homman hoidettuani siirryin päivän varsinaiseen urakkaan. Nimittäin edellisellä reissulla epäkuntoon mennyt wc:n valo olisi istuntojen viihtyisyyttä parantaakseni tarkoitus korjata ennen loppumiehistön huomista saapumista. Niinpä näpertelinkin seuraavan parituntisen tämän askareen parissa.




Ensialkuun poistin vanhan loisteputkivalaisimen ja rakentelin kaksi uutta valolistaa kansivaloiksi viime syksynä hankkimastani lednauhasta sekä alumiinisesta kulmalistasta. Toinen valaisimista tulisi vanhan paikalle, mutta toinen olisi tarkoitus sijoittaa takatäkin alaiseen aina hyvin sekaiseen ns. varastotilaan, jossa meillä on vara-ankkurit, öljykanisterit, grillaustarvikkeet ja kaikki muukin sateensuojassa kuljetettava tarvikkeisto. Tavaroiden haku sieltä on täytynyt tätä ennen hoitaa taskulampun valossa, mutta nyt siihen tulisi muutos. Valokatkaisimelle ei vielä löytynyt rasiaa eikä muutakaan järkevää paikkaa, joten jouduin jättämään sen vielä roikkumaan johtojen varaan. Muuten valaisimet toimivat odotetusti.


Tämän jälkeen tervehdyskäyntini virallinen ohjelma julistettiin alkaneeksi kouluaikaisen ystäväni saapuessa saunavieraaksi Tähdelle. Siilinjärvi kunnioitti vierailua muuttumalla illalla peilityyneksi.




Seuraavana aamuna starttasin paluumatkalle kohti Kuopiota. Ajelin tällä kertaa menoreittinä toimineen Vaajasalon itäpuolisen väylän sijaan Karhonsaaren pohjoispuolitse kulkevaa 2,4 metrin väylää pitkin. Hienoa ja voisipa melkein sanoa "kansallismaisemaa" riitti siellä katseltavaksi asti. Karhonsaaressa oleva luontopolku olisi ollut kiinnostava päästä katsastamaan, mutta aikaa sille ei nyt kuitenkaan ollut. Kauppa-asioilla Kuopiossa juuri parhaillaan olevaa miehistöä kun olisi oltava Maljalahdessa vastassa heti heidän rantaan saapuessa, ettei helteisen joskin tuulisen päivän yli 20 asteen lämpötila ehtisi pilata tulevalle reissulle hankittuja ruokiamme.




Miehistön muututtua täyslukuiseksi kahvittelimme vielä hetken aikaa tuttaviemme kanssa Tähden takakannella. Sen jälkeen kokka suunnattiin uimatoiveet tyydyttääksemme kohti Kuopion kaakkoispuolista Hietasaloa, jonka länsirannalla oleva hiekkaranta kuuluu olevan kuopiolaisten suuressa suosiossa. Paljon siellä olikin porukkaa ja rantaa lähetyessämme laskin paikalta yli kymmenen venekuntaa.



Melkein kymmeneen metriin sekunnissa oli noussut myös luoteistuuli, jonka voimasta aallokko laivalaiturin sivulla pohjoispuolella ja päässä länsipuolella oli noin puolimetrinen. Olin suunnitellut ajavani Tähden laiturin päähän kylkikiinnitykseen, mutta aallonkorkeutta arvioituani päätin yrittää rantautumista laiturin suojaiselle eteläpuolle. Hankalaahan se tulisi olemaan, mutta vankan oloinen laituri antaisi tällöin kuitenkin edes hiukan suojaa aaltojen keikutukselta.

Lähestyessämme luoteistuuli painoi meitä normaalia reilummasta vauhdista huolimatta reilusti poispäin laiturista ja kokan ollessa melkein laiturin puolivälissä olimme ajautuneet jo parin metrin päähän siitä. Keulan potkaiseminen koneella laituriin tuntui tällöin vastenmieliseltä ajatukselta, koska ahteri olisi kääntynyt varsin pian tuulen painamana rannan suuntaisesti. Väänsinkin tällöin keulapotkurin vivusta vasemmalle saadakseni keulan laituriin, mutta hiukan pyörähdettyään loppui potkurin pyöriminen yllättäen kuin seinään. Laitoin samantien pakin päälle pysäyttääkseni etenemisemme. Samalla tuuli jo alkoikin painamaan perää voimakkaasti kohti oikealla puolellamme olevaa rantaa aivan kuin aikoisi väkisin saada meidät ajautumaan kylki edellä rantahietikolle. Annoinkin tämän johdosta koneelle reilusti kierroksia aikomuksenani ohjailla sen jälkeen peruuttamistamme keulapotkurilla. Vääntäessäni nyt uudelleen keulapotkurin vipua se toimi onneksi aivan normaalisti ja Tähden sivulle pöllähtävästä erittäin sankasta hiekkapilvestä sain heti selville mikä potkurin yllättävän toppaamisen oli hetki sitten aiheuttanut.



Paikalta pois päästyämme totesimme saaneemme konkreettisesti selville, että vesi laiturin eteläpuolella on aivan liian matalaa rantautumistamme ajatellen. Laiturin suojaton pääty olisi siis ainoa mahdollisuutemme päästä maihin. Tuumaustauon pidettyämme päätimme kuitenkin nostaa kytkintä ja jatkaa alunperinkin yöpaikaksi suunnitteltuun Ahvensaloon. Siellä olisi tarjolla Pohjois-Savon Wanhat Laivat ry:n ylläpitämä suojainen laivalaituri grillikatoksineen päivineen.


Hiukan yllättäen Ahvensalon kaija oli tyhjänä, joten saimme valita paikkamme aivan vapaasti. Tähden sauna laitettiin heti ruoan päälle lämpenemään, jotta uimareille jäisi hyvin aikaa huolelliseen talviturkin heittämiseen. Kaikuluotaimen mittarin näyttäessä veden läpötilaksi melkein 16 astetta celsiusta taisi innokkain uimari pulahtaa Kallaveden aaltoihin peräti 14 kertaa. Myös m/s Armida poikkesi illan aikana laiturissa moikkaamassa meitä.


Yö nukuttiin rauhallisesti, sillä illalla pelkoa aiheuttaneet hyttyset saatiin kuriin runsaalla myrkytystoiminnalla. Seuraavana päivänä arvoimme useaan otteeseen, jatkaisimmeko jo tänään matkaa? Mutta niin siinä vain kävi, että kaiken puuhailun ohessa alkoi tuntumaan sopivammalta viettää toinenkin yö yksityiskäytössämme olevan saaren hyvässä ja suojaisassa laiturissa. Kaikenlaista tekemistäkin oli tarjolla riittävästi. Päivän aikana pesin Tähden kylkiä, täkkiä ja reelinkejä. Myös viilarilistat kyllästin valtilla molemmilta puolilta.


Kumiveneen moottori tuli myös korjattua bensiinit uuteen vaihtamalla. Keväällä tankkiin laittamani uuden löpöt olivat jo nyt menneet niin pilalle ettei kone edes yrittänyt käynnistyä. Saattoihan tietenkin myös käydä niin, että laitoin vain ajatuksissani tankin täyteen jättäen viime kesäiset bensiinit sinne pohjalle. Varmaa muistikuvaa asiasta ei ole. Joka tapauksessa saimme Hondan vihdoinkin toimimaan ja sitä juhliaksemme poikkesimme kumiveneellä tutustumiskäynnille vastapäisen Iivarinsalon länsirannalla sijaitsevaan Kuopion järvipelastajien tukikohtaan.

Kynää ei sieltä löytynyt, joten vieraskirjaan emme käyntiämme saaneet kirjattua. Toinen vieraskirjaan kirjoitettava asia olisi ollut rannasta ulos työntyvän laiturin länsipuolisen haruksen sakkelin rikkoontuminen, jonka aivan sattumalta satuin huomaamaan. Jos tieto ei ole vielä saavuttanut asianosaisia niin laittakaa heidät tuntevat viestiä eteenpäin.

Selvennyksenä vielä, että kuulun myös itse Meripelastusseuraan ja olemme Trossi-jäseniä, joten tällaiset tukikohdat ovat tarvittaessa aivan luvallisesti myös meidän käytössämme.


http://www.meripelastus.fi/fi/


Kun kaikki edellä mainittu oli hoidettu päätin vielä illan päälle aloittaa viikon viralliseksi urakaksi ottamani konehuoneen tuulettimen asennuksen. Helteitä ei ole vielä tänä vuonna vaivoiksi asti ollut, mutta mahdollisia kuumia kelejä ajatellen Tähden asumistiloihin kuuluvan konehuoneen kuumuuden saaminen ajon jälkeen pihalle todettiin jo viime vuonna tarpeelliseksi asiaksi.

Vaikka kyseessä ei tällä kertaa edes ollut yleensä suksien tökkimistä aiheuttava päivän ensimmäinen homma, niin rehellisesti sanoen usko meinasi loppua kesken tämän tehtävän suorittamisen. Kahden tarvittavan reiän poraamiseksi mukaan varaamani reikäporat aloittivat vastustuksen. Ensimmäiseksi suurin reikäporani osoittautui valitulle putkelle muutaman millin liian pieneksi ja seuraavaksi kuusi milliseen kansilevyyn reikää tehdessäni sen terät tylsyivät aivan hetkessä. Reikäporan keskellä oleva, sen porakoneeseen kiinnittävä istukka, alkoi myös huolestuttavasti antaa periksi ja tietenkin se rikkoi hajotessaan kiinnityskierteensä sekä itsestään että reikäporasta. Seuraavaksi meni porakoneen oma istukka oikein kunnolla jumiin sisään katkenneen terän takia. Olin nimittäin päättänyt kokeilla 110 millisten reikien tekemistä poraamalla kehälle reikiä pienemmällä poralla ja sitten sahaamalla niiden väliset kohdat pistosahalla.

Kolmituntisen äheltämisen tuloksena tarvittavat reiät tulivat kuitenkin lopulta tehdyksi vaikka Tähden akut olivatkin antaneet jo siinä vaiheessa melkein kaikkensa. Jännite noin pitkän invertterin varassa tehdyn sähkötyökalujen käyttämisen jälkeen oli enää vain 11,8 volttia. Aurinko ei risukasaan myöskään paistanut, joten aurinkopaneelista ei tällä erää ollut juurikaan apua. Eikä siinä vielä kaikki!

Kun vastustaa niin vastustaa kunnolla! Eräässä välissä komentaessani kumiveneellä juuri parhaillaan seilannutta nuorempaa Tähti-miehistöä olemaan liikkeissään varovaisempia, tyrkkäsin puhaltimen putkeksi hankkimani metrisen muoviputken Tähden kannelta veteen. Ja tietenkin se painui samantien pohjaan.


Saunan lämmettyä ei näin ollen ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa uikkarit ja räpylät jalkoihin sekä sukelluslasit päähän ja aloittaa noin kolmen metrin syvyisen hiekkapohjan haravoiminen. Putken tipahdettua merkitsin onneksi uppoamispaikan laittamalla uimatikkaat juuri siihen kohtaan Tähden kylkeä, missä viimeinen häivähdys putkesta veden alla näkyi. Tämän ansiosta jo kolmannella sukelluksella sain putken näköpiiriini ja nostettua sen pinnalle.


Aivan yhtä hyvin ei käynyt ollessamme muutama vuosi takaperin edellisellä veneellämme Kasnäsin lähellä, jolloin peräankkuria laskiessamme ankkuriliinan kiinnityksessä ankkuriin käytetty palohaka irroitti yllättäen otteensa ankkurista. Liina kyllä meni mereen ankkurin mukana, mutta sitä kiristettäessä oli kuokka kuitenkin kadonnut. Rantaan ajautumiselta onneksi vältyttiin tällöinkin ja vara-ankkurilla kiinnityksen suoritettuamme vedin jo edellä mainitsemani varusteet päälleni märkäpuku mukaanlukien.

Sukelsin varmaan parisenkymmentä kertaa neljän metrin syvyyteen haroen käsikopelolla jokaikisestä räpylän potkusta mahtavasti pölähtävää mutapohjaa. Käden saattoi huoletta painaa ikiaikaiseen pohjasedimenttiin sen minkäänlaiseen kiinteään osumatta. Vielä seuraavana aamuna yritin humuksen laskeuduttua haravoida pohjaa järjestelmällisesti toisella kädellä samalla veneen perään sitomastani köydestä kiinni pitäen. Aina sukelluskaaren tehtyäni lyhensin köyttä metrillä ja tein uuden yrityksen. Näinkään toimien ei ankkuria kuitenkaan löytynyt. Näkyvyys pohjalla oli parhaimmillaan ehkä noin 40-50 senttimetriä. Käden ollessa suorana edessä sormia ei siis enää näkynyt.


Sukeltelun tuloksena tiedoksi vielä vielä lopuksi sellainen asia. Ahvensalon laiturin eteläpuolella noin kymmenen metrin päässä olevan paalun itäpuolella, noin 3 metrin etäisyydellä pohjassa makaa uppotukki. Kai tuo oli ymmärrettävä lause? Puhun siis tuosta paalusta, joka näkyy yläpuolisessa kuvassa. 

Suurta huolta tukista tuskin on, sillä se makaa koko matkaltaan kiinni pohjassa. Luulisi sen myös tuollaisessa satamassa jo menneen jonkun aluksen potkuriin, jos se sellaista manööveriä on itselleen suunnitellut..






maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tähden juhannus

Vaikka aamulla heräsimme Metsä-Rajossa hyvissä ajoin, tuhlaantui ennen lähtöä aikaa kaikenlaiseen puuhailuun siinä määrin, että juhannuksen takia aikaisin ovensa sulkevaan ruokakauppaan Vehmersalmelle emme kuitenkaan ehtineet ajoissa. Onneksi samaisesta rannasta löytyvä Milli-Baari suostui kuitenkiin myymään meille purkillisen hyla-maitoa aamukahviin, jotta tuleva juhannuspäiväkin saataisiin asianmukaisesti käyntiin. Kyseinen ravitsemusliike tarjosi meille myös pizzat ja kaikin puolin mukavan juhannuksenvieton kokkoineen päivineen.



Jos muistiini on yhtään luottamista niin juuri ennen Vehmersalmea näimme koko kesän ensimmäisen purjeita käyttävän purjeveneen. Jollakin selällä liikkuessamme olen horisontissa ehkä jonkun purjeen saattanut jo aiemmin havaita, mutta varmaa muistikuvaa asiasta ei kuitenkaan ole. Tätä hämmästelyä lukiessa kannattaa tietenkin huomioida se, että kulkemamme sokkeloinen Heinäveden reitti ei varmaankaan ole kaikista otollisinta purjehdusvesistöä.

Mutta palatkaamme juhannuksen viettoon..



Tähden miespuoliselle miehistölle päivän suurin elämys oli varmasti vierailu Vehmersalmella juhannusajelullaan piipahtaneessa s/s Parsifal -laivassa. Satavuotisjuhlavuottaan parhaillaan viettävä A. Ahlströmin konepajalla Varkaudessa rakennettu höyrykäyttöinen hinaaja on edelleenkin näyttävä ilmestys.

http://www.steamship.fi/?cat=97




Laiturissa pyörähti myös pohjan kunnostuksesta juuri tullut vanha tuttumme m/s Armida, jonka kohtasimme viime kesänä useampaan otteeseen. Poliisivene ja -vesiskootteri saivat myös miehistön liikkeelle ja näin juhannusaatto kuluikin kuin siivillä.

http://www.pohjois-savonwanhatlaiwat.fi/paatit/armida.html






Juhannuspäivänä olimme suunnitelleet ajelevamme lähemmäksi Kuopiota, jonne Tähti oli viikon lopuksi tarkoitus parkeerata kotikäyntimme ajaksi. Saimme kuitenkin mieleisen mutkan tähän matkaan, kun Vehmersalmella juhannusta viettänyt laivahommista tuttu porukka ehdotti meille vierailua heidän kanssaan eräällä mökillä Kuopion pohjoispuolella. Tähän tietenkin suostuttiin epäröimättä vaikka pian selvisikin, että joutuisimme perille päästäksemme alittamaan juhannuksen ajaksi huoltokatkon takia suljetut Kallansillat. Rautatiesillan alituskorkeus 5,2 metriä oli kuitenkin riittävä masto kaadettuna kulkevalle Tähdelle ja niin päädyimme juhannusviikkomme viimeiseksi yöksi Kuopioon.



https://fi.wikipedia.org/wiki/Kallansillat



Tässä vielä kuvasarja Kallansiltojen alituksesta paluumatkalta. Vaikka Tähden katon ja sillan välissä oli turvamarginaalista johtuen reilusti kaksi metriä ilmaa niin ymmärtänette kuitenkin, miksi kuvaaminen ei tullut edes mieleen menomatkalla.

Kaiken huipuksi saimme parhaillaan telakalla olevan Möhkö-laivan Maljalahden laituripaikan lainaan Kuopion pysähdyksemme ajaksi ja Tähti pääsikin viettämään viikon mittaista lomaansa arvokkaaseen seuraan. Suuret kiitokset paikasta asianosaisille!

http://www.pohjois-savonwanhatlaiwat.fi/paatit/mohko.html