Tankki tyhjänä Saimaalla

Emme jääneet Sahanlahteen yöksi, sillä tarkoituksenamme oli ehtiä seuraavana päivänä ajoissa Lappeenrantaan. Toimintasuunnitelmamme huomiselle oli, että hakisimme Savonlinnaan ja Leppävirralle jääneet automme iltapäivän ja illan aikana Lappeenrantaan, jotta edessä jo häämöttävä kotimatka kaikkien tavaroiden kanssa olisi helpommin toteutettavissa.

Tuumattuamme yöpaikkaa ja sääennustetta hetkisen päätimme ottaa suunnan kohti 12 meripeninkulman päässä sijaitsevaa Saimaata ja Petraselkää. Tähän asti olemme ymmärtääkseni veneilleet Saimaan vesistössä, mutta nyt tulisimme virallisesti Saimaalle. Luukkolansaaren eteläpuolella ja pienen matkan päässä väylän itäpuolella sijaitseva Hirsisaari vaikutti ainakin kartan mukaan sopivalta ankkuripaikalta.

Illaksi ja yöksi luvattu kaakon suunnalta 3-5 m/s:sa puhaltava tuuli pitäisi siellä hyttyset loitolla ja toivonmukaan ainakin hiukan viilentäisi Herra Wickströmin ajon jälkeisiä tunteita. Tuollainen reilun 2500 kilon rautamötikkä varaa nimittäin itseensä aika paljon lämpöä. Kerronpa tässä myös sellaisen ilouutisen, että helteistä, lämpimästä järvivedestä ja välillä monen tunnin mittaisista ajorupeamista huolimatta moottorin lämmöt eivät ole juurikaan heilahdelleet. Jäähdytys toimii siis moitteettomasti.

Jossakin Niinisaaren kupeella vastaamme tuli laivan nimestä päätellen itänaapurimme omistuksessa ollut alus. Hiukan arvaamattomilta näyttivät ohjausliikkeet ja alusta sivuuttaessamme huomasin hermostuneen oloisen "kapteenin" istuvan keulakannella ja antavan komentosillalla olevalle "perämiehelle" sieltä käsimerkein ohjeita ajosuunnasta. Aluksella vallitsi huomiomme mukaan muuten varsin iloinen tunnelma, joka on tietenkin tärkeä tekijä onnistuneessa merimatkassa.

Tuolta näytti ankkuripaikallamme. Ennen sinne pääsyä piti kuitenkin tehdä pieni remonttitoimenpide. Parin päivän ajan minulla oli ollut projektina toisen polttoainesäiliön ajaminen tyhjäksi, jotta saisin puhdistettua varmasti kaiken säiliön pohjalla olevan lian pois. Valuttaessani paria päivää aikaisemmin tankin pohjaventtiilistä mahdollisia vesiä pois ei sieltä meinannut alkuun tulla mitään. Johtopäätös siitä oli, että joku tukkii tankin pohjaproppua.

Seurasin kahden viimeisen päivän aikana tarkkaavaisesti säiliön tyhjenemistä ja hiukan ennen saapumistamme Hirsisaaren rantaan Vuohisaaren sektoriloiston kohdilla Wickström alkoikin odotusteni mukaan yskimään. Kaasun löysättyäni ja vaihteen vapaalle laitettuani kiirehdin konehuoneeseen vaihtamaan polttoaineenoton toiseen Tähden kahdesta säiliöstä, mutta kone ehti siitä huolimatta sammua. Tuuli painoi meitä tietenkin juuri sillä hetkellä läheisen saaren rantaa kohti, joten ilmasin polttoainejärjestelman muutamassa minuutissa. Koneen käynnistyessä matkaa rantaan ei enää ollutkaan kuin reilut 50 metriä. Pääsimme kuitenkin kunnialla pois paikalta ja ajoimme vajaan kahden meripeninkulman päähän Hirsisaaren rantaan.

Jotta voisimme seuraavana päivänä tankata uutta polttoainetta tankkeihin Lappeenrannassa, oli tyhjentynyt säiliö tietenkin puhdistettava samantien. Lämpimässä 46 asteisessa konehuoneessa teinkin sitten kyseisen toimenpiteen ja kuten kuvasta näkyy lämmintä riitti. Rauhanmerkki auttoi pysymään rauhallisena suorituksen ajan.

Seuraavana aamuna lähdimme taipaleelle jo ennen kello yhdeksää. Kutveleen avokanavan ja sen viereisen lossin sivuutimme hiukan puolikymmenen jälkeen.

Siitä jatkoimme Huuhanselälle ja Mäntyselälle. Suuren Mäntysaaren rannassa näkyi useampia veneitä ja Listinki nimisen saaren rannassa olin näkevinäni regatassa kohtaamamme Rapid -laivan. Norpankin luulen taas nähneeni vilaukselta lähellä väylää Niittynen nimisen saaren pohjoispuolella. Vaikka ohitimmekin Suur-Saimaan tällä kertaa vauhdilla vaikutti se vierailemisen arvoiselta paikalta monine hiekkarantoineen ja useine pienine vierassatamoineen.

Puumala ja Sahanlahti

Tunsin pientä ylpeyttä manööveeratessani Tähden pois Kulkemuksen laiturista seuraavana päivänä. Noin 6 metriä sekunnissa puhaltanut itätuuli painoi meidän oikeata kylkeä voimakkaasti vasten laituria ja peruutettuani pois paikaltamme yritti tuuli itsepintaisesti saada Tähden perän kääntymään vastatuuleen eli juuri lähtösuuntaamme. Sen verran on kokemusta jo kuitenkin karttunut ja varsinkin regatassa muiden vastaavien alusten manöövereitä tarkkailtu, että sain laivan päättäväisillä liikkeillä tarjolla olleessa pienessä tilassa kääntämään keulansa lähtösuuntaan. Siitä olikin sitten niin mukava lähteä jatkamaan matkaamme kohti seuraavaa kohdetta, että meinasin ensimmäistä kertaa tälle kesälle sivuutta reimarin väärältä puolelta. Onneksi kuitenkin huomasin virheeni ajoissa.

Lähdimme Sulkavalta seurailemaan pitkää ja kapeaa reittiä, joka kulki Kaartilanselän, Linnavirran, Enonveden ja Varmavirran kautta kohti Puumalaa. Vasta reilut 15 meripeninkulmaa ajettuamme kohtasimme Haapaselällä taas Savonlinnan ja Lappeenrannan välisen syväväylän. Reittivalinta osoittautui oikeaksi, sillä kapea väylä ja sen tarjoamata maisemat olivat myös Savonlinnasta kyytiimme tulleiden sukulaisten mielestä oikein mainiot.

Linnanvirran kohdalla jyrkkien kallioiden juurella ollut retkisatama nro 4460 jäi mieleen tutustumisen arvoisena paikkana. Ehkäpä joskus ensi kesänä poikkeamme siellä.

Aurinko paistoi ja lämpötila nousi yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Veden lämpötila oli puolestaan yli 24 astetta kaikuluotaimen mittarin mukaan. Edellisenä iltana ja yönä invertterin käytön seurauksena 11,5 volttiin tyhjentyneet huviakut täyttyivät tällaisella helteellä alle tunnissa 14 voltin jännitteeseen aurinkopaneelin ja moottorin laturin lataamana. Tuuminkin ajellessani pitäisikö akkukapasiteettia kasvattaa reilusti, jotta akut eivät olisi koko ajan niin suuren rasituksen alaisena. Jännite nimittäin vaihtelee 11-14 voltin välillä melkein päivittäin. Tavoitteeksi voisi ehkä asettaa imuroinnin onnistumisen luonnonsatamassa pelkällä täyteen varattujen akkujen virralla ilman, että invertteri alkaisi piippauksellaan varoittelemaan jännitteen liiallisesta laskemisesta. Huviakkuja Tähdessä on tällä hetkellä noin 400 Ah, mutta kuinkahan hommat toimisivat jos niitä olisikin 800Ah? Siinäpä sitä tuumailua riittääkin ja puuhaa talven ajalle. 

Uimavarusteita kuivateltiin kaiteilla ja taavettiin viritetyssä riippumatossakin taisi olla matkan aikana ruuhkaa.

Vajaan kolmen tunnin kuuman ajelun päätteksi saavuimme Puumalaan, jonka ohitimme jatkaaksemme samantien matkaa kohti Sahanlahtea, jota useampi kesän aikana kohtaamamme kanssaveneilijä oli muistanut kehua.

Puumalan kuuluisa ja korkea silta tuli kuitenkin kuvatuksi.

Sahanlahti http://www.sahanlahtiresort.fi/ osoittautui kehujen arvoiseksi paikaksi. 

Ravintolan ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Ja kuten yläpuolisesta kuvasta näkyy maisema terassilta poikkeuksellisen hieno. Tarjoiluhenkilökunnan lisäksi ruokia tarjoilemassa ja asiakkaita palvelemassa olivat myös uuden yrittäjäpariskunnan rouva ala-asteikäisen tyttärensä kanssa. Kaikinpuolin onnistunut pysähdys kruunattiin tietenkin useammalla uimakerralla satamassa sekä upean höyrykäyttöisen Kaima-laivan tutkimisella. Pysäköimme nimittäin satamassa aivan hänen viereensä. Kaimasta lisää tuolla. 

http://www.steamship.fi/?cat=82

Hauskana huomiona pitäisin Kaiman osalta myös sitä, että laivan huippunopeus on mielestäni huomattava. 12 solmun vauhtia kulkiessa solakkarunkoinen matkustajalaivaksi Varkaudessa vuonna 1898 rakennettu Kaima jättää Tähden kirkkaasti toiseksi reilun 8 solmun suorituksellaan. Tosin se on tietenkin vain huippunopeus aivan kuten luulisin Kaimankin lukeman olevan. 

Keskimääräinen matkavauhti on muuten meillä tälle kesälle ollut noin 6,8 solmua polttoaineen kulutuksen ollessa silloin noin 6 litraa tunnissa. Leppoisaa menoa kuten asiaan kuuluu ja tunnuslauseena voikin mielestäni pitää seuraavaa. Tärkeää ei ole määränpää vaan itse matka!

Vielä ennen lähtöä satamasta kävimme mahat täysinäisinä tutkimassa paikalla joskus sijainneen sahan maallisia jäännöksiä. Vuonna 1740 perustetun Puumalan eli Miettulan sahan historiasta kertova museo oli jo harmillisesti ehtinyt siltä päivältä sulkea ovensa. Tuosta alla olevasta linkistä sahan toiminnsta voi kuitenkin lukea hiukan lisää.

http://www.sahanlahtiresort.fi/sahanlahti/sahanlahden-historiaa/

Lopuksi vielä kuva satamasta, jossa ainakin näin elokuun alussa oli väljää. Ravintolan työntekijä muuten kertoi vierailupäivänämme heidän keittiönsa valmistaneen noin 200 ateriaa, kun taas heinäkuussa joinakin päivinä osa asiakkaista oli jäänyt asiakaspaikkojen loppuessa harmillisesti ravintolan ulkopuolelle. Vaikuttaakin siltä, että jatkossakin vierailut tällaisiin ns. suosikkipaikkoihin hoidamme lomasesongin ulkopuolella.

Kuvia regatasta 2014

Tuossa vielä muutama arkistojen kätköistä löytynyt kuva regattaviikonlopulta. Laivat ensimmäisessä kuvassa Unnukan rannassa vasemmalta oikealle Tapola, Tähti, Pihka ja Kissakoski. Sitten seuraavat kuvat Konnuksen vanhoista kanavista, joihin olimme sulloutuneet yhdeksi yöksi ennen regatta-ajoon lähtöä.

 

Sitten järjestäyminen regatta-ajoon.

Ja matkaan!

Savonlinnasta etelään

Kuten jo taisin kertoakin Savonlinnasta lähdimme ajelemaan etelää ja Pitkää Pihlajavettä kohti. Reitiksi valikoitui pienen pohdinnan jälkeen sopivan mutkikkaalta ja maisemarikkaalta näyttänyt Laukansaaren länsipuolelta lähtenyt väylä. Samaisen saaren länsirannalla sijaitseva Suurikylän satama tarjosikin heti reitin aluksi mukavan yllätyksen, kun sieltä löytyi Suomen höyrypursiseuran saaritukikohta. Pakko oli poiketa väylältä satamaan katsomaan, kun kaksi alusta oli laitureissa. S/s Ensossa oli hellepäivään sopivasti halostus käynnissä. Toisen nimi jäi jo unholaan, mutta tuolta höyrypursiseuran sivuilta se varmasti on selvitettävissä.

Jätettyämme hyvästit höyrylaivoille oli taas aika pysähtyä uimaan keskellä Laukansaarenselkää. Uskaliaimmat suorittivat veteen menemisen vauhdikkaasti taavettiin viritetyllä "tarzannarulla". Kuva on jostakin aiemmasta uimapaikasta.

Kokonsaaren sivuutimme seuraavaksi sillä tarkoitus oli ajella yöksi Juuvinsaareen satamaan numero 4496. Laituriin oli kuitenkin ennättänyt jo parkkeerata kaksi matkavenettä sen verran meidän kannaltamme hankalanoloisesti, että valitsimme yöpymistavaksi ankkuroinnin samaiseen saariryhmään kuuluvan Ruissaaren länsirannalle. Paikka osoittautui hyväksi valinnaksi myös sen takia, että pieni tuulenvire piti hyttyset loitolla ja jäähdytti samalla kuumia sisätiloja. Yöksi saaren rantaan laskettu katiska antoi aamulla miehistölle pientä puuhasteltavaa.

Puuhasteltavaa oli tarjolla myös kalastukseen osallistumattomille, sillä ennen lähtöä oli taas aika tehdä pientä huoltoa ja remonttia. Kaadoin heti alkuun maston, jonka jälkeen pari tuntia menikin rattoisasti selvitellessä mikseivät sen huipussa oleva ankkurivalo sekä etukannelle suunnattu kansivalo pala. Ankkurivalon polttimo oli tietenkin palanut. Mutta polttimon kantaan ei myöskään tullut jännitettä. Pienen tutkailun jälkeen tajusin molempien olevan kytketty, kuten ajovalot, 24V järjestelmään. Olin luonnollisesti kääntänyt starttiakkuna toimivan 24V-järjestelmän pääkytkimen ankkuroiduttuamme edellisenä iltana nolla-asentoon, joten se "vika" oli onneksi lopulta helposti selvitetty.

Lopulta suurin osa ajasta menikin mastosta tulevien johtojen nimikoimiseen ja ankkurivalon muuttamiseen 12V toimivaksi. Nämä hommat hoidettuani sain vielä lapsien koko kesän odottaman televisionkin näkymään laittamalla mastossa olevan antennin toimintaan. Tuulimittarin paristotkin vaihtuivat samalla uusiin ja lopuksi vielä öljyt tarkastetiin sekä moottorista, että alennusvaihteesta.

Alkuiltapäivästä alakerran Herra heräsi uniltaan ja otimme suunnan kohti Sulkavaa. Mietin matkalla onko soutupaikkakunta jäänyt minulta kokonaan aiemmin käymättä ennen kuin muistin pyörähtäneeni siellä moottoripyörällä joskus yhdeksänkymmentäluvun lopussa. Sulkavan ja Puumalan maisemista löytyy nimittäin useampia hyväkuntoisia asfalttipäälysteisiä mutkateitä motoristeille.

Kauppa ja lenkkeilymahdollisuus sekä kylkikiinitys laituriin olivat mm. kriteereinä paikkaa valittaessa. Sulkavalla oleva Veneilykeskus Kulkemus vaikuttikin sopivalta pysähtymiskohteelta.

http://venelehti.fi/satamat/vuoksen-vesisto/honkasaari-sulkava/4485-sulkava/sulkava-veneilykeskus-kulkemus

Pari merinpeninkulmaa ennen saapumistamme aloin vielä katselemaan kartasta tarkemmin ajo-ohjetta satamaan. Vaikka Kulkemuksesta löytyneillä nettisivuilla laitimmaisten laitureiden vieressä kerrottiin olevan vettä muistaakseni nelisen metriä niin merikartta antoi kuitenkin satamaan vievän väylän syvyydeksi vain 1,5 metriä. Eli liian vähän Tähdelle.

Kysyessäni asiaa Kulkemuksesta puhelimella tieto osoittautui kuitenkin vääräksi. Ystävällinen naishenkilö kertoi sen olevan luultavasti perua jostakin vanhasta kartasta ja aiheuttavan heille hiukan harmia, kun ihmiset arkailevat tulla satamaan. Tarkkailin syvyyttä koko matkan ajan ja yli kaksi metriä oli koko ajan lukema ajaessamme väylää pitkin. Tähden luotaimen anturi on vielä veden pinnan alapuolella vajaassa metrissä eli todellinen syvyys väylällä on vajaat kolme metriä.

Joka tapauksessa meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi Sulkavalle. Mielestäni kohtuulliseen 14 euron laiturimaksuun sisältyivät jätepiste, sähkö, siistit wc:t ja aamusaunat.

Viihtyisän sataman läheltä, kylän keskustasta löytyy hieno vuonna 1822 valmistunut kirkko. Tuohon rantaan on helppo ollut kirkkokansan rantautua. Kutsut kirkonmenoista lähettävä kellotapuli on ilmeisesti vieläkin vanhempaa perua. Se kun on todennäköisesti rakennettu jo vuonna 1770.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sulkavan_kirkko

Maallisempaa puolta harrastumahdollisuuksista puolestaan edustaa lähettyviltä löytyvä soutustadion.

Sulkavasta jäi tosiaan mukava tunnelma eikä sitä luonnollisesti himmentänyt se, että taas lapset saivat lisätä kesämuistoihinsa uusia kavereita. Legendaarinen m/s Viikinki II toi nimittäin mukanaan pikkuväkeä. 

Kaunislinjainen Viikinki-vene olisi varmasti legendaarinen ilman traagisia tapahtumia seitsemänkymmentäluvun lopussa. Sulkavalla tapaamamme aluksen sisaralus nimittäin upposi Hangon edustalla syksyllä 1978. Aiheesta lisää wikipediassa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viikinki_(moottorivene)

Haukivesi ja Saimaannorppa

Siinä sitä mennään Haukivedellä. Kommentit "ah" ja "jee" ovat mielestäni oikein osuvia. Koira puolestaan liikkuu omatoimisesti vesiskootterilla.

Ennen Louhisaarilta lähtöä laitettiin runsaan silikonin kera paikoilleen yön liimauksessa ollut kumiveneen pohjaventtiili. Lieneekö vaneerista valmistettu peräpeili turvonnut kostuessaan niin paljon, että koko muovinen venttiili oli haljennut. Muistaakseni veneessä on kyllä kahden vuoden mittainen takuu. Se olisi varmaan korvannut tuonkin vian, mutta helpompaa oli hoitaa homma itse, kuin olla loput lomasta ilman kumivenettä ja sitten vielä soitella ja tilailla osia maahantuojalta.

Savonlinnassa Kyrönsalmen rautatiesillan aukaisua odotellessa ehdimme poiketa kurkistamassa Laitaatsillan telakalle. Tosin sillan väärältä puolelta. Regatassa Leppävirralla ollut Sölve näytti ainakin olevan siellä laiturissa.

Kiertelimme muutenkin bongailemassa laivoja, kun aikaa kerran oli.

Kyrönsalmesta päästyämme ohitimme Olavinlinnan ja ajoimme kauppaan jo edelliseltä käynniltämme tuttuun VS-Marinen satamaan. Tankkauslaiturit sekä Citymarketin kauppalaituri olivat molemmat sen verran ahtaasti parkkeerattuja, että päätin lopulta ajaa kaupan puoleiseen vapaana olevaan laiturinosaan. Köysiä kiinnittäessä huomasin paikalla kyltin, jossa sen kertottiin olevan varattu. Alla oli laivan nimi ja puhelinnumero. Yritin soittaa sinne ja kysyä lupaa saada olla paikalla pari tuntia kauppa yms. asioita hoitaaksemme sekä ottaaksemme Savonlinnaan saapuneita sukulaisia mukaan veneilemään.

Numero ei tietenkään vastannut ja päätin jäädä omalla luvalla paikalle. Vaikka muu aikuisporukka olikin jo kaupassa, olisin itse kuitenkin koko ajan lähettyvillä. Jos siis vain sattuisi niin huono tuuri, että paikan omistaja ilmaantuisi juuri nyt satamaan. Ehdimme lasten ja koiran kanssa nipin napin kumiveneellä vastarannalle VS-Marinen laituriin täydentämään vesiastioitamme, kun kyseinen paatti jo ilmestyikin paikalle. Paatin torven jo soidessa soudimme kiireesti takaisin ja kerroin ohittaessamme alusta olevani todella pahoillani asiasta ja siirtäväni Tähden heti pois heidän tieltä. Nurinan vielä kuuluessa ohjaamosta jatkoimme matkaamme Tähdelle. Kiinnitin kumiveneen ja starttasin koneen. Köysien irroittamisen ja pienen manööveerauksen jälkeen perä osoittikin haluttuun suuntaan ja peruutin pois paikalta antaen tilaa sen omistajalle. Onneksi Citymarketin laituri oli tällä välin vapautunut, jotta sain Tähden parkkeerattua sinne.

Jälkipuheita välttääkseni marssin samantien Tähden kiinnitettyäni toisen veneen kipparin luokse. Esittäydyin ja löin konehuoneenlämpimän jaloviinapullon hänen kouraansa. Hetken siinä vaihdoimme ajatuksiamme kaikesta veneilyyn liittyvästä ja erosimme sen jälkeen hyvän kesän-toivotusten kaikuessa "melkein" ystävinä.

Saatuamme pakattua ihmiset ja kaiken tarvittavan mukaan kävimme vielä vieraiden toivomuksesta sightseeing-risteilyllä keskustan ja Olavinlinnan ympäristössä. Sen jälkeen kokka kääntyi etelää ja Pitkää Pihlajavettä kohti.

Niin ja vielä siitä otsikossa mainitusta norpasta. Päivä oli todella kuuma ja aamu- sekä iltauinnin lisäksi pysähdyimme matkan aikana pulikoimaan ainakin viisi kertaa. Yksi näistä kerroista tapahtui keskellä Pientä Haukivettä puolentoista meripeninkulman päässä Hietasaaresta kaakkoon. Jotsenluodosta vielä 0,5 mpk olevalla hiukan matalemmalla kohdalla, jossa kaikuluotain osoitti noin kymmentä metriä. Ympärillä syvyyttä kun on puolestaan 20 metriä. Kymmenisen minuuttia uituamme kuivattelimme itseämme hetken auringonpaisteessa. Sen jälkeen kapusin konehuoneeseen käynnistelemään Wickströmiä. Komentosillalle palasin hetken päästä ja vaihteen kytkettyäni ja käännettyäni katseeni eteenpäin näin pienen norpan pään kurkistelevan vedestä suoraan edessämme. Kiikareilla varmistin näin todella olevan. Vaihde takaisin vapaalle siirrettynä huusin muita tulemaan katsomaan, mutta juuri silloin lapsien suureksi harmiksi norppa katsoi parhaaksi vaihtaa maisemaa. Tovin siinä porukalla vielä tiirailimme ympäriinsä, mutta mitään uusintahavaintoa otuksesta emme enää tehneet.

Taas Haukivedellä

Yö ja varsinkin ilta vanhassa Taipaleen kanavassa oli lämmin koneen hohkaessa kuumuuttaan. Haastetta Tähden sisätilojen tuuletuksen järjestämiseen koneen, saunan ja helteen lisäksi tuovat myös pienet ystävämme eli itikat, jotka pakottavat tuulettomina iltoina sulkemaan kaikki luukut viimeistään klo 23 aikoihin.

Katsoessani säätiedotusta huomasin sen lupailevan hellelukemia myös tulevalle päivälle. Teimmekin päätöksen lähteä heti puolenpäivän aikoihin liikkeelle, jotta Wickström ehtisi viilennellä tunteitaan ennen seuraavan yön saapumista. Meille lähtö liikkeelle noihin aikoihin on aikainen, sillä monet aamupäivät menevät koneen huoltoon ja muihin remontteihin, kauppareissuihin ja tankkauksiin.

Peruuttelimme onnistuneesti pois kanavasta sivutuulen puhallellessa ja käänsimme kokan kohti Haukivettä ja Linnansaaren kansallispuistoa. Aamulla korjatessani taas pakoputken läppää olin ihmetellyt kanavan suunnalta kuuluvaa kolinaa. Syy siihen selvisikin heti päästyämme liikkeelle.

Saimme luvatusti ajella aurinkoisessa ja todella lämpöisessä kelissä. Muutaman tunnin ajon jälkeen oli pakko pysähtyä uimaan väylän varrelle Kirvessaaren etelärannalle. Syvärantainen saari ja sopivalta suunnalta puhaltanut tuuli mahdollistivat ankkuroinnin vain noin 20 metrin päässä rannasta.

Mittarin anturi on katon alla varjossa, mutta silti lukema oli parhaimmillaan 29,6 astetta celsiusta.

Järviveden lämpötilakin ylitti monen uimahallin lukemat. Huikeat 24,2 astetta.

Kenellekään ei liene yllätys se, että vielä päästyämme ankkuripaikaksi suuniteltuun Oravin eteläpuolella sijaitsevaan Louhisaareen, pulikoimme koko porukka uudelleen melkein tunnin vedessä. Paikka on pieni mukavanoloinen lahti kahden saaren välissä, jossa käyvä pieni tuulenvire näytti pitävän hyttysetkin loitolla. Koiran tarpeet hoidettiin kumiveneellä maissa käyden ja samalla harjoiteltiin tietenkin heittämään leipiä. Paikalla olleelta toiselta matkaveneeltä vanhempi pariskunta tervehti meitä iloisesti vilkuttaen. Kaikki vaikutti niin mukavalta. Rauhallinen tunnelma saarella kuitenkin järkkyi, kun nuorten miesten porukka saapui sinne kahdella eri veneellä uimaan ja grillaamaan. Muuten toiminta olikin normaalia vaikkakin kovaäänistä mesoamista, mutta jossakin vaiheessa he keksivät laittaa musiikin soimaan. Eikä mukaan sattunut levy muuten ollut Radio Suomen toivotuimmat. Veneet onneksi kuitenkin vaikuttivat sen verran pieniltä eikä telttojakaan näkynyt, että päättelimme heidän häviävän ennen yön saapumista. Näin tapahtuikin ja rauha laskeutui Louhisaarille. Tuntuu kyllä hiukan pappamaiselta kirjoittaa näin, mutta lupasin blogin alussa olla rehellinen, joten minkäs teet.. Tämä oli tunnelma sillä hetkellä.

Palataanpas sitten taas harrastuksen pariin. Veneilyhommissa ei nimittäin ole sellaista päivää ettei pääsisi itseään toteuttamaan. Hellekelillä ainakin hajuhaittojen puolesta "mukavin" kohde remontoida on aivan varmasti wc/septisysteemit. Jottei totuus siis pääsisi unohtumaan, jäikin juuri uimasta tulleella miehistömme jäsenellä wc:ssä kirjaimellisesti kahva käteen. Pöntön tyhjäksi ja huuhteluvettä tilalle pumppaavan käsipumpun mäntäosa nimittäin otti ja irtosi kesken kaiken kahvasta. Yksi olut, pari meisseliä, 13mm kiintoavain, akkuporakone, käsipyyhepaperia ja silikonisprayta sekä aikaa noin puolisen tuntia tähän remonttiin meni. Työkalut sekä kädet puhdistettiin tietenkin huolella hommien valmistuttua.

Varkautta kohti

Kaikki oli kunnossa ja laiva pinnalla, kun palasimme Tähdelle pienen tauon jälkeen. Laituripaikka vajaaksi pariksi viikoksi oli löytynyt ystävällisten laivamiesten avustuksella. Siitä olemme hyvin kiitollisia. Helteisessä kelissä lastasimme mukaan matkaravaroita noin viikon reissua varten sillä ajatuksenamme olisi tällä kertaa ajella täältä Leppävirralta Lappeenrannan suunnalle.

Iltapäivä oli jo käsillä, kun olimme valmiita lähtöön. Peruutus pois laituripaikalta, jossa olimme kiinittyneenä perä vastavirtaan, onnistui hyvin. Löysäsin keulanarut irti laiturista ja poijunarusta vedin Tähteä sen verran taaksepäin, että sain löysättyä peräköyden irti. Sitten hiukan tyhjäkäynnillä vauhtia taaksepäin ja peräsin sivulle käännettynä tehdyllä pienellä potkulla eteenpäin sain perää käännettyä haluttuun suuntaan. Samat manööverit vielä pariin kertaan ja olimme selvillä vesillä.

Tyhjäkäynnillä Wickström kolisi taas hetken aikaa, mutta nostettuani kierroksia ja lämpöjen noustua ajelimme noin 6,7 solmun vauhdilla koneen tasaista jyskytystä kuunnellen kohti Varkautta. Mitään käännettä huonompaan ei koneen osalta ollut edelliskerrasta onneksi tapahtunut.

Tuli muuten tuosta yläpuolisesta kuvasta mieleen hauska tapaus regattaviikonlopulta. Ollessamme lähdössä pois Unnukasta päätin käydä ensin tyhjentämässä septitankin. Satamassa vielä olleiden toisten laivamiesten valvovien silmien alla ajoin septintyhjennyspaikalle ja kiinityimme siihen oikea kylki vasten laituria. Pian kuitenkin huomasimme ettei imutyhjennyksen letku yltäisikään vasemmalla puolen laivaa olevaan tyhjennysventtiiliin. Tähti olisi siis pyöräytettävä toisinpäin. 

Normaalioloissa suljen päävirran, polttoainehanat ja pohjaventtiilin heti koneen sammuttua, mutta tällä kertaa en ollut tehnyt niin, sillä ajattelin imutyhjennyksen vievän sen verran vähän aikaa. Ajattelinkin tästä johtuen ja tavoistani poiketen käynnistää koneen komentosillalta löytyvästä starttinapista ihan vain esittääkseni kollegoille kuinka "nykyaikainen" Wickström-moottorimme toimii. Siispä.. Tarkistus, että vaihde on vapaalla, kaasuvipu tyhjäkäynnillä ja sitten reilu painallus tuosta oikeanpuoleisesta punaisesta napista.. Joka sattuu olemaan äänimerkki! Olin muuten todella ylpeä itsestäni. En varmasti ollut ainoa ketä satamassa nauratti, mutta ei auttanut muuta kuin siirtää sormi mustalle napille ja täräyttää moottori käyntiin. Loppu meni kuitenkin mukavasti ja saimme septimme tyhjennettyä ilman enempiä kommelluksia.

Yleensä en tosiaan käynnistä moottoria komentosillalta, sillä jo mainittujen pohja- ja polttoaineventtiilien sekä päävirtojen ohella esimerkiksi imuilman esilämmitystä ei voi käyttää kuin konehuoneesta. Muutenkin on mukavampi kuulla paikanpäällä miltä moottori kulloinkin kuulostaa. Nyt en enää myöskään ihmettele miksi edellisen omistajan toimesta mustan käynnistysnapin suojana ohjaamossa oli jaloviinapullon korkki. Ajatuksena kun oli, ettei äänimerkkiä annettaessa vahingossa painaisi strattinappia. En tiedä minkä suojan minä keksisin, jotta en puolestani starttaisi äänimerkillä.

Mutta palataanpas regatasta nykyhetkeen. Muuta erikoista matkalla Leppävirralta Varkauteen ei oikeastaan tapahtunut kuin, että joku syytti hetken aikaa koiraamme pahasta hajusta ohjaamossa, kunnes tajusimme epäillä tuoksun alkulähteen olevan toisaalla. Stora Enson Varkauden keskustassa sijaiseva paperitehdas lienee kuitenkin ollut päästön takana.

Matti oli meitä taas vastassa, tosin tällä kertaa laiturissa, aivan Taipaleen kanavan yläpuolella. Lieneekö hinaajien miehistö lähtenyt vapaiden viettoon saatuaan taas kuormansa tuotua tehtaille?

Samainen Säyne joka bongattiin jo ylöspäin mentäessä oli myös edelleenkin laiturissa Matin vieressä.

Soitin kanavalle noin tuntia ennen sinne ilmestymistämme ja sain kuulla, että liikenne on hiljentynyt olennaisesti keskikesän lomasesongista. Pääsisimme siis ilman odotteluita eteenpäin. Saapuessamme paikalle kävikin niin onnekkaasti, että sulut olivat auki ja kanavasta ajoi vene meitä vastaan. Meidän ei tarvinnut edes kiinnittyä odotuslaituriin, kun maantiesilta jo aukesi ja saimme ajaa vihreiden valojen palaessa itse sulkuun.

Matka kanavalta eteenpäin ei jatkunut kuin käännöksen verran vasemmalle sillä päätimme jäädä Varkauden vanhaan kanavaan yöksi. Moni oli tätä paikkaa sen suojaisuuden ja ilmaisen laituripaikan takia suositellut. Paikalla jo olleet virvelöijät ja pari muuta venettä eivät kenellekään häiriöitä aiheuttaneet, mutta yöllä kanavan suulla suoritettu vauhdikas moottoriveneajelu saattoi niin tehdä. Neljä- tai viisihenkinen kaveriporukka ajoi avoveneellä tovin aikaa ympyrää ja hävisi välillä palaten hetken päästä takaisin jatkamaan keskenjäänyttä piirileikkiä. Vahingot tapauksesta eivät onneksi olleet suurensuuria. Vain meteliä ja aaltoja muuten rauhallisessa kesäillassa.