Sammakkoniemi Järvisydän ja Perpulanluhta

Viime viikonlopun Vanhojen laivojen regatta Leppävirralla aiheutti hiukan viivettä blogin päivittämiseen. Tässä kuitenkin jatkoa tarinalle ja regatasta sitten myöhemmin lisää. Jäimme siis Oraviin..

Ajelimme sieltä kirjoitelman otsikon paljastamaan paikkaan eli Linnansaaren Sammakkoniemeen. Suojaisessa lahdessa olikin vastassa täysi laiturillinen veneitä. Onneksi paikka Tähdelle kuitenkin löytyi kanssaveneilijöiden tiivistäessä hiukan ryhmittäytymistään. Kävin jälleen kumiveneellä kysymässä mahdollisuutta saada paikka ja jo Oravissa tapaamamme m/s Viima ottikin meidät viereensä tarjoten jopa ystävällisesti kulkua laiturille heidän veneensä kautta. Siirsimme Tähden sen jälkeen ankkurista laituriin ja kiinnityimme paikallemme. Kaikki meni hienosti ja joku paikalla ollut veneilijä kävi myös vielä erikseen kehumassa Wickströmin kaunista putputusta. En millään malttanut olla paljastamatta, että kolmella sylinterillä mennään.

Illalla kävimme koko miehistön voimin tarkastamassa saarten joka puolelta ympäröimän suojaisan lahden kumiveneellä, josta hauska kuva alla. Linnansaaren liepeillä moni kertoi nähneensä norppia, joten niitäköhän tässä tutkaillaan? Lapset pelasivat myös pienen empimisen jälkeen jalkapalloa saaressa telttailemassa olleen venäläisen pikkupojan kanssa.

Seuraavana aamuna muiden kierrellessä saaressa tein ruorin taakse vanerista tuollaisen levyn. Se kun oli jäänyt ajohytin remontin yhteydessä laittamatta. Koiramme suosikkipaikka, aina moottorin käydessä, näkyy kuvasta myös hyvin.

Sammakkoniemen koettuamme ajelimme iltapäivällä Rantasalmelle lomakeskus Järvisydämeen uimaan, laskemaan vesiliukumäkeä ja hakemaan juomavettä. Hauska paikka sekin.

Sataman laituri oli sielläkin täynnä. Tuuli puhalsi hankalasti ja ajoittain voimakkaasti lahden pohjukkaan päin joten jäimme suosiolla satamaan menevän väylän varrelle ankkuriin. Kaksi muutakin vanhempaa alusta oli tänne "eksynyt".

Ajatus oli ollut, että jäisimme tänne laituripaikan järjestyessä yöksi. Kun näin ei käynyt ja kaikki asiat oli hoidettu niin lähdimme jatkamaan matkaa. Linnansaaren kansallispuiston alueelta löytyy paljon upeita satamapaikkoja ja pienen googletuksen jälkeen päädyimme kyseisen saaren pohjoispuolella olevaan Perpulanluhta nimiseen pieneen ja syvään lahteen. Ilmeisesti Varistaipaleen kanavan esittelijänaisen toivoma sesonki on nyt sitten vihdoinkin alkanut sillä sielläkin kallioon oli kiinittynyt  sen verran monta venettä, että päätimme jäädä lahden suulle ankkuriin saunomaan ja paistamaan lettuja.

Illan mittaan soittelin muutamalle dieselmoottorien ja varsinkin Wickströmien kanssa pelautuneille venemiehille ja jutustelin heidän kanssaan moottorin kalinasta. Päädyin vielä aukaisemaan uudelleen ruiskutuspumpun huoltoluukun ja löysäämään neloslohkon jousenkin poissa, jotta pääsin heiluttelemaan pumpun osia. Tässä oli ajatuksena varmistaa lähinnä se, että jos joku paikka sattuisi vaikka jumittamaan ja näin ollen haittaamaan polttoaineen suihkutusta sylinteriin. Näin ei kuitenkaan ollut ja kokosin osat takaisin paikoilleen.

Ärsyttävää, kun selkeää vikaa ei löydy. Mutta onneksi auringonlasku oli taas komea.

Iso-Tuunas ja Oravi

Sitten olikin vuorossa useamman tunnin siirtymä Varpasalon liepeiltä Oriveden ja Paasselän kautta aina Haponlahden avokanavalle ja Iso-Tuunaan saareen asti. Vesistön nimi siellä on Haukivesi.

Muita huviveneitä ei kovin paljoa ilta-aikaan näkynyt, mutta jotakin ihmeteltävää kumminkin. 

Iltavalaistu Haponlahden avokanava näytti oikein komealta.

Ja tässä Iso-Tuunaan auringonlasku. Suojainen lahti saaren länsipuolella tarjosi meille mukavan ankkuripaikan. Lahti oli sen verran syvä, että jouduin purkamaan melkein kaiken ankkuriketjun ulos tähden keulasta ennen kuin kiinnittyminen pohjaan vaikutti luotettavalta. Ankkurihälytys piippasi useamman kerran ennen kuin sain asetettua sen säteen kohdalleen.

Seuraavana päivänä olikin lapsilla uimapäivä. Onneksi rannassa oli muitakin pikkuihmisiä ja kaikenlaista ihmeteltävää. Mustikoitakin löytyi.

Tässä on kuulema käynnissä tukinuitto.. Mietin taas jokaisen vanhemman mielessä joskus käynyttä kysymystä. Miksi ostaa kaupasta kalliita leluja, kun esimerkiksi rannasta löytyvät ajopuut toimivat näin hienosti?

Ja tässä vielä Tähti ankkuripaikallaan.

Seuraavana päivänä ajattelimme ajella Oraviin. Kauppaan pitäisi taas päästä ja juomavesikin alkoi olla lopuillaan. Laittaessani Wickströmin käyntiin kolina koneen sisällä ja sylinterikannen suunnalla oli kuitenkin sen kuuloinen, että sammutin masiinan samantien. Hetken päästä kokeilin uudelleen ja kävin taas kerran kaikki neljä ruiskutusputkea läpi löysyttämällä jokaista vuorotellen. Tällöin kyseinen sylinteri ei siis saa tarpeeksi tai ollenkaan polttoainetta. Kolinan kuuluessa kun löysäsi neljännen sylinterin ruiskuputkea ääni loppui heti. Tovin pähkäiltyäni ajattelin kokeilla joskus jostakin kuulemaani kikkaa, että johdetaan yhden sylinterin polttoaine moottorin sijasta erilliseen astiaan ja näin ollen ajetaan neljän sijasta kolmesylinterisellä koneella. Eli suomennettuna vielä. Moottorin sylintereistä on tällöin käytössä kolme neljästä ja yksi pyörii mukana muuten vaan.

Näin lopulta teinkin ja kuinka ollakkaan moottori toimii lähes normaalisti. Matkavauhti pysyi samana ja savutuskin lisääntyi vain hienoisesti. Tärinä jopa hiukan väheni ja mikä tärkeintä kalina loisti poissaolollaan.

Satamaan tullessa joutuu nyt ottamaan vielä varovaisemmin, että jarrutusvoima ja -matka varmasti riittävät sillä Wickström DEA-RK koneen luvatusta 100-130 hevosvoimasta on käytössä nyt vain 3/4 osaa. Oli miten oli näin edettiin seuraavaan matkakohteeseen eli upeaan saaristolaismiljöömäiseen Oravin kylään ja palvelusatamaan.

Oravin satamaan johtaa kapea väylä sillan ali. Virtausta kapeikossa on kuulema sen verran, että talvella se pysyy sulana parinkymmenen asteen pakkaseen saakka. Näin meille kertoi todella ystävällisen oloinen kalastajan rouva vastarannalta pysäköidessämme Tähden aluksi heidän kalastusveneidensä tyhjään laituriin. Näin oli tehtävä sillä itse huvivenesatamassa ei ollut saapuessamme yhtään meille sopivaa laituripaikkaa vapaana. Pöräytin kuitenkin kumiveneellä satamaan ja menin terassille kyselemään pöydästä pöytään erään pienemmän veneen omistajia. He kun olivat pysäköineen pohjoisimman laiturin pohjoispuolelle niin keskelle laituria ettei heidän etu- eikä takapuolelle ollut Tähtivieraalla mitään asiaa. 

En ehtinyt vielä tavoittaa omistajia, kun eräästä pöydästä löytyi ystävällinen kaveri, joka ilmoittautui vapaaehtoiseksi siirtämään toisen laiturin päässä olevaa venettään. Kiittelin kovasti ja meinasin tarjota hänelle ravintolasta oluen, kunnes hän kertoi heidän lähtevän pikapuoliin jatkamaan matkaa. No se jäi sitten tekemättä.. Kiittelin kyllä kovasti ja palasin kalastajan laituriin, jossa rouva vielä auttoi meitä köysien kanssa kääntäessämme Tähden kapeassa uomassa ympäri. Keulan ollessa kiinni työnnätin koneella perän irti laiturista. Perästäpäin puhaltanut tuuli voitti onneksi edestäpäin käyneen virtauksen ja Tähti kääntyikin hallitusti 180 astetta ympäri.

Päästyämme onnellisesti laituriin palkitsimme itsemme pizzoilla ja virvokkeilla vastarannan ravintolan terassilla, josta yläpuolinen kovakin on otettu. Kumiveneemme sai eräiltä siellä asioineilta osaksi hiukan väheksyvää kommentointia, mutta itse paikassa kaikki oli kohdallaan. Ja sää oli mitä parhain. 

Ajatus oli Oravissa myös tankata ja viikon reissuamisen päätteksi tyhjentää septitankki. Se ei kuitenkaan tullut kysymykseen sillä Tähteä ei tuohon rakoon olisi saanut millään mahtumaan. Sen sijaan Kuopiosta saapunut m/s Viima taipui tankkauslaituriin osaavan miehistön hallinnassa helponoloisesti.

http://www.pohjois-savonwanhatlaiwat.fi/ ja sieltä m/s Viima

Seuraavan päivän ohjelmassa oli myös vastarannalla häämöttävän Johannes nimisen laivan tutkailu. Keula rantaan ajettuna se näytti siltä kuin ei olisi hetkeen paikaltaan liikkunut. Kaunis matalalinjainen reilusti Tähteä suurempi laiva oli kyseessä.

 Tuossa vielä kuva kalastusveneistä ja muutenkin kauniista saaristolaismaisemista.

Maailman varmin Wickström..

Vielä viimeisenä iltapäivänä ennen lähtöämme Joensuusta kävimme pienellä ajelulla ja tietenkin uimareissulla Ison-Pyhäsaaren länsipuolella. Nyt on katoltakin hypätty. Toinen asianosaisista kertoi jännittäneensä vajaan neljän metrin korkeutta todenteolla vasta hypyn jälkeen.

Vieraat palautettiin Joensuun Jokiaseman varsin viihtyisän ja elävän oloiseen satamaan ennenkuin lähdimme etsimään yöksi sopivaa ankkuripaikka. Se löytyikin parin tunnin ajelun jälkeen Pyhäselän eteläosasta Tikankaivannon kapean salmen lähettyviltä. Näimme näillämain myös jonkun täysikasvuista norppaa pienemmän kaverin uimassa aivan tyynessä vedessä. Oliko se sitten kuutti tai joku muu, mutta meitä se ei näyttänyt paljoa jännittävän?

Seuraavana aamuna oli asentaja taas hommissa konehuoneessa. Laitoin ns. akusta akkuun varaajan 24V ja 12V järjestelmien välille, jotta talvisäilytyksen yms pidempien laiturissaoloaikojen aikana akut pysyisivät hyvässä vireessä. Ajatus olisi, että aurinkopaneeli lataisi tuolloin 24V-akut täyteen ja uusi laturi ottaisi puolestaan niistä virtansa ja tekisi saman 12V-akuille.

Urakan jälkeen vaihdoimme taas maisemaa ja ajelimme iltapäiväksi Arvinsalmen lossin ohi Rääkkylään Varpasalo nimisen saaren eteläpuolelle ja ankkuroiduimme kivikkoisen rannan takia hiukan aiottua kauemmas odottelemaan tuttaviemme mökin saunan lämpenemistä.

Makkaraa paistettiin ja puhtaana sekä kylläisenä olikin hyvä palata Tähdelle ja aloittaa ruiskutussuuttimien irroittaminen kolmannesta ja neljännestä sylinteristä. Tilanne moottorin kanssa nimittäin eteni päivän aikana siihen pisteeseen, että neljännen sylinterin ruiskutushetkellä koneesta ja mielestäni sylinterikannen suunnalta kuuluu ajoittain kipakkaa kalkatusta. Kolina hiukan aaltoilee. Kovenee ja hiljenee välillä, mutta kone tärisee mielestäni koko ajan enenmmän kuin normaalisti.

Ensin venttiilikoppa pois ja sitten seuraavaksi tutkitaan kuinka irroitetaan ruiskutussuuttimet.

Kyllä ovat Wickströmin tehtaalla suunnitelleet hommat hyvin, kun muutamalla työkalulla saa puretuksi konetta aika pitkälle.

Joku huolimaton huoltomies on näköjään tämänkin moottorin kohdalle sattunut. Löysin nimittäin venttiilikopan alta aivan irtonaisena kannenpultin päästä leikatun pätkän. Liekö pultti ollut liian pitkä vai mikä lienee syynä moiseen? Tuo jos olisi tipahtanut venttiilinnostimen reikään olisi tullut rumaa jälkeä. Samainen pätkä näkyy löytöpaikassaan koko venttiilikoneistosta otetussa kuvassa vasemmassa alalaidassa.

Seuraavana aamuna autoilin Kiteelle diesel-korjaamoon testauttamaan suuttimet. Kummassakaan ei ollut mitään vikaa. Päinvastoin kaveri korjaamolla kutsui minut oikein katsomaan suuttimien testausta ja sitä kuinka hyvät ja aivan samanlaiset suihkut molemmat antavat. Vesiperä! Olisikin ollut liian helppoa ja halpaa jos vika olisi löytynyt heti!

Tarkastettuani vielä venttiilinjouset ja -nostimet sekä venttiilinvälykset ei auttanut muu kuin laittaa kone takaisin kasaan. Vaihdoin kokeeksi myös suuttimien paikkoja ja tulos oli aivan sama. Neljännen sylinterin saadessa polttoainetta ruiskutuspumpulta koneesta kuuluu terävä kilahdus. Vaiva onneksi hiukan helpotti koneen lämmetessä ja hetken kuluttua lähdettyämme liikkeelle käynti aivan kuin tasaantui. 

Saatuamme koneen jo kasaan miehistömme jäsenellä oli vielä asiaa allergialääkärille, joten loppuporukka ehti ennen ankkurin nostoa vielä maalata osan kansista.

Pielisjoella

Joensuun Matkustajasatamassa Tähti vietti pitkästä aikaa yksinäisen yön sillä olimme saunomassa ja pesemässä pyykkejä tuttaviemme luona. Seuraavana päivänä lähtö suunnitellulle retkelle Pielisjoelle venyi iltapäivään asti. Aurinko paistoi ja ajatuksena oli illan mittaan löytää joelta lapsille sopiva uimapaikka ja käydä siinä samalla itsekin viilentelemässä raikkaassa jokivedessä. Rapsakat 28 astetta oli mittarissa lämmintä vaikka iltapäivä oli jo pitkällä. Ja kuten kuvasta näkyy niin maston huipussa pyörivästä tuulimittarista taisi juuri loppua patteri, kun ei tule mitään tietoja. Maston kaataminen on siis edessä.

Päätimme kaverini kanssa ajaa Tähden Ilosaaren kohdalla olevan kanavan sekä kaikkien siltojen ohi Utransaaren seutuville ja ottaa sieltä loput porukasta kyytiin. Aamun aikana olin hankkinut uuden kaasupullon tyhjentyneen tilalle ja käynyt ostamassa öljyä sun muuta tarvittavaa. Kaikki tavarat pakattiin laivaan ja vielä ennen lähtöämme opastin lyhyesti kaveriani laivaköysien käsittelyssä ja kerroin kuinka hänen tulisi kanavassa toimia. Tärkeimpiä neuvoja olivat. Älä laita käsiä tai jalkoja väliin vaikka mitä tapahtuisi! Ja toinen asia oli, että minä kerron koko ajan mitä tehdään!

Ollessamme vihdoinkin valmiina reissuun vähän ennen kaupungin iltapäiväruuhkan alkamista soitin kanavan lupsakanoloiselle henkilökunnalle. Pienen odottelun jälkeen ajovuoro järjestyikin ja Matkustajasatamasta seuraavana yläjuoksulle päin oleva Suvantosilta päästi meidät alitseen. Jatkoimme siitä kanavaa kohden. Sulun valojen ollessa punaisena ja valkoisen valon vilkkuessa ajoin kanavan automaattisulutuksen käynnistyslaituriin. Mietin siinä oliko puhelimessa ollut puhetta suluttaako kanavamestari meidät ylöspäin vai pitäisikö hommat hoitaa narusta nykäisten automaatilla. Siinä hetken tuumittuani ja valo-opasteiden pysyessä samanlaisina soitin hänelle vielä uudelleen ja varmistin asian. Automaattisulutus ei ollut nyt käytössä vaan henkilökunta hoitaisi sulkuporttien ja siltojen käyttämisen. Rikki menneen kauko-ohjauksen vuoksi viimeisenä olevaa rautatiesiltaa nostamaan pitäisi kuulema järjestää mieskin sillalle.

Jonkin aikaa odotuslaiturissa oltuamme ja laiturilla retkijakkaralla istuneen kalamiehen murinaa kuunneltuamme, häiritsimme ilmeisesti häntä ja/tai kaloja, valot vaihtuivat vihreäksi ja pääsimme ajamaan kanavaan. Meidät ohitti siinä samassa hässäkässä myös pienempi huvivene joka onneksi ajoi kauas kanavaan jättäen meille tarpeeksi tilaa vapaaksi. Tähden keula pysähtyi kuuliaisesti kiinnityspaalun kohdalle ja kaverini kiinnitti laivan varmoin ottein. Varmistaakseni virtauksessa paikallaan pysymisen minä puolestani otin perästä toisen köyden jolla pidin aluksen kanavan laitaa vasten. Mitään kiinnityslenkkiä yms. –paikkaa peräköydelle ei löytynyt.

Valot vaihtuivat vihreiksi ja minä heitin köyteni laivaan. Olin juuri astumassa itsekin kannelle, kun kanavavahti työntyi ulos kopistaan ja alkoi huutamaan, että ”menkää nyt eteenpäin”. Ihmettelin kovasti hänen käytöstään sillä valot olivat juuri vaihtuneet ja edes keulaköyttä ei ollut vielä ehditty irrottaa. No eihän siinä sitten muu auttanut kuin heti köyden irrottua lähteä liikkeelle. Ehdin huikata oven raosta Tähden kannelle hypänneelle kaverilleni ihmetykseni, kun jo huomasin edessämme olevan veneen pysähtyneen kanavan toisessa päässä aukiolevien sulkuporttien eteen. Siellä nimittäin paloivat punaiset valot. Vaikka virta oli vastainen ja ajoin melkein tyhjäkäynnillä vauhtia oli kiireisestä lähdöstä johtuen jo sen verran, että minun oli pakko alkaa jarruttelemaan Tähden menoa. Vastavirrassa jarrutettaessa keula lähti kuitenkin kääntymään normaaliakin voimakkaammin oikealle. Toisen veneen läheisyydestä johtuen en enää voinut laittaa vaihdetta eteen, jolloin reilu ohjausliikkeeni vasemmalle olisi todennäköisesti riittänyt suoristamaan Tähden. Tästä kaikesta oli seurauksena osuminen kanavan laitaan oikea kylki ja ankkuri edellä. Vaikka tömähdys ei ollut kova eikä mitään rikkoutunut niin kipparia alkoi harmittamaan kovasti oma hätäilynsä. Väittäisin myös, että kanavan henkilökunnalla ei ole aivan täydellistä käsitystä tuollaisen keulapotkurittoman laivavanhuksen ohjailukyvystä voimakkaasti virtaavassa kanavassa. Pohdin samaa nimittäin tullessamme takaisinpäin. Jokaisessa mahdollisessa kohdassa oli pysähdyttävä sillä yksikään silta tai sulku ei auennut silloin, kun siinä kohdalla olimme. Ymmärrän ettei huviveneilijä ole todellakaan etusijalla näissä hommissa ja siltojen sekä kanavien käyttämisessä on varmasti miljoona asiaa mistä en tajua mitään. Väitän kuitenkin, että esimerkiksi itse kanavaan yläjuoksulta tultaessa aikaa sitoa laiva keulasta kiinni ja vedättää perä koneella odotuslaituriin kylkeen on vain 10-15 sekuntia. Sen jälkeen ollaan ahtaassa väylässä poikittain perä toisella ja keula toisella laidalla.

Voimakkaassa virtauksessa pidin Tähteä parhaimmmillaan melkein vartinkin paikallaan vaikka olin erikseen puhelimessa toivonut mahdollisimman jouhevaa toimintaa. Muuta vesiliikennettä ei myöskään näkynyt. Ajankohtakin oli valittu kaupunkiliikenteen ruuhka-ajan ulkopuolelta. Alaspäin tullessamme kanavan jälkeen ennen Suvantosiltaa minun oli lopulta jopa hypättävä keskellä jokea uittopuomien päälle saadakseni Tähti pysymään oikeassa suunnassa. Mitään kiinityslaituria, kun ei siinä kohdassa ole olemassakaan.

Mutta takaisin asiaan eli.. Totuus kuitenkin on, että olisihan minun kanavassa ylöspäin mennessämme hoputuksesta huolimatta täytynyt pysyä rauhallisena ja välittämättä muista tehdä niin sanoakseni ”oma suoritus”. Eli lähteä vielä rauhallisemmin liikkeelle ja keskittyä vielä enemmän vain laivan ohjailuun eikä kenenkään muun hätiköityjen pyyntöjen toteuttamiseen.

Tässä ei tietenkään ollut vielä kaikki.. Osuessamme kanavan seinämään oli kaverini ajatellut sen olevan normaali rantautuminen ja hypännyt kanavan laidalle keulaköyden kanssa. Virtauksen vaikutuksesta Tähti oli kuitenkin muutamassa sekunnissa ajautunut jo parin metrin päähän kanavan laidasta. Rannalta kuului auki olevan oven kautta hyttiin asti huuto: ”otatko sinä minut vielä kyytiin?” Ei auttanut kuin ohjata laiva vihreiden valojen palaessa vielä uudelleen lähelle kanavan kivistä seinämää ja koukata kaveri kyytiin.

Kyllä harmitti kovasti. Jotenkin tuntui, että tuo töytäisy väritti koko loppupäivän kohdaltani hiukan alakuloiseksi. Ja ei niinkään itse osuma. Kyllä 104 vuoden ikäinen laiva ennekin on pieniä kolhuja kokenut vaan nimenomaan oma reaktioni kanavan henkilökunnan huutoon. Onneksi päivä ja ilta kuitenkin sujuivat mainiosti ajaessamme hellekelissä aina Kuurnan kanavalle asti. Käännyimme sen alapuolella ympäri ja palasimme myötävirtaan yli kahdeksan solmun vauhdilla. Tähden normaali matkavauhti moottorin kierrosten ollessa karvan verran alle 900 rpm on 6,6-7 solmua tunnissa riippuen tuulesta. Ajettuamme reilut puoli meripeninkulmaa takaisinpäin pyöräytin Tähden taas ympäri ja jäimme ankkuriin väylän ulkopuolelle noin neljän metrin syvyiseen veteen. Sitten kumiveneellä uimaan rannalla havaittuun pieneen hiekkapohjaiseen lahdukkaan.

Retkemme jälkeen palasimme Utransaaren lähettyville ja veimme vieraat kumiveneellä rantaan. Itse jäimme yöksi ankkuriin tyynelle joelle. Lämmitin saunankin tasoitellakseni hiukan päivän muistoja.

Hauskoja huomioita vastavirtaan ajaessa olivat mm se, että virtaus oli vuolaimmissa kohdissa niin voimakas, että tyhjäkäynnillä Tähti juuri ja juuri liikkui eteenpäin. Ihmettelin myös hetken, miksi laiva ei suoristu ankkurin jo pitäessä meitä paikallaan ennen kuin tajusin peräsimen olevan aavistuksen vinossa ja kääntävän meitä koko ajan hiukan vinoon virran kulkusuunnasta.

Ylipäätään Pielisjoen paikkapaikoin voimakas virtaus oli ikimuistoinen ja kunnioitusta herättävä kokemus.

Kuvat silloista ja kanavasta ovat paluumatkalta. Silloin oli sen verran enemmän aikaa käytettävissä ja vähemmän sykettä otsalohkossa, että saattoi muutaman kuvankin näpsäistä.

Rääkkylästä Joensuuhun ja Pielisjoelle

Lauantai-illan auringonlaskun ja Kihauksen koettuamme otimme tuttavaperheen kyytiin ja tarjosimme heille risteilyn Rääkkylästä Joensuuhun. Aurinko paistoi ja pysähdyimme uimaan vanhojen uittopuomien vierelle Tikansaaren ja Pesolansaaren välissä Pyhäselällä. Minulle jäi sellainen olo, että pieni venekuumetartunta taisi sillä risteilyllä saada otteen kyydissä olijoista. Veneily ja myös alakerran Herra Wickström näyttivät parhaita puoliaan. Kehoitinkin heitä lukemaan blogiani pahimman kuumeen hillitsemiseksi ja realistisemman kuvan saamiseksi laivaharrastuksesta.

Talviturkki tuli heitettyä 19 asteiseen veteen ja Tähden kannelta suoritettiin useampia taidokkaita uimahyppyjä.

Tututkin paikat näyttävät aivan erilaiselta vesiltäpäin katsottuna. Kiikareilla ja kameroilla olikin kovasti käyttöä lähestyessämme Joensuuta.

Joensuussa uusi vain kevyelleliikenteelle tarkoitettu Ylisoutajan silta aukaistiin nopeasti soitettuamme Joensuun kanavan ohjauskeskukseen. Olin soittanut etukäteen sen takana sijaitsevaan Matkustajasatamaan ja kysynyt paikkaa pariksi yöksi. Se järjestyikin helposti lähes tyhjästä satamasta erittäin kohtuulliseen 15 euroa/yö hintaan.

Oikeastaan ainoa haaste matkalla oli Pyhäselältä Pielisjoelle johtavaa kapeata väylää ajaessamme väylän sivusta vasemmalta eteemme tullut saunalautta. Välimatkaa jäi reilut viisikymmentä metriä, kun löysäsin koneen tyhjäkäynnille huomattuani heidän aikeensa ajaa editsemme välittämättä muusta liikenteestä. Joka tapauksessa komea peli!

Syy selviää..ehkä..

Savonrannasta lähdettyämme jatkettiin matkaa kohti Rääkkylää ja Kihaus-festivaaleja. Tarkoituksena oli pitkästä aikaa käydä Rääkkylässä moikkaamassa tuttavia ja samalla verestää muistoja kyseisistä kansanmusiikkifestivaaleista. Ajelimmekin tyynen ja aurinkoisen kelin vallitessa kohti Orivettä.

Matkan varrella kyselin puhelimella mielipiteitä moottorin käyttäytymisestä laivanetsimisprojektini kautta tutuksi tulleilta vanhemmille laivamiehiltä. Tuumattuani asiaa heidän sekä koneiden kanssa pelautuneiden sukulaismiehieni kanssa lisäsin "ensiapuna" polttoaineen sekaan huomattavasti moottoriöljyä. Tankissa oli noin 200 litraa polttoainetta ja lurautin sinne öljyä noin 4 litraa. Kuulin tämän auttaneen traktorin kanssa ruiskutuspumpun sekä -suuttimien nakutukseen ja tasanneen huomattavasti koneen käyntiä. En tiedä oliko sillä kuitenkaan suurempaa vaikutusta, mutta moottori toimi koko matkan ajan loistavasti. Mitään selkeätä merkkiä edellisen päivän tärinästä en havainnut. Ehkä aavistuksen, mutta en ole kyllä siitä aivan varma.

Heti Savonrannan jälkeen Ryttyniemen kohdalla vastaamme tuli pitkää tukkilautta perässään vetävä vielä Tähteäkin vanhempi 1908 rakennettu Chr. Kontturi-hinaaja. Hienosti näkyi useamman sadan metrin lautta sekä pari pienempää hinaajaa Gutzeitin ensimmäisen metsäpäälikön, 1847-1908 eläneen Chr. Kontturin, mukaan nimetyn aluksen perässä kulkevan.

Tämmöistä tietoa aluksesta antaa Enso-Gutzeitin historiaa käsittelevä Tukkimetsiä ja höyrylaivoja-kirja.

Gutzeitin amiraalilaivana toimineen Chr. Kontturin kohtaamisessakin oli hiukan jännitysmomenttia nimittäin vasta jälkeenpäin tajusin heidän antaneen minulle merkkiä miltä puolelta hinaaja sekä lautta ahtaassa väylän kohdassa olisi kannattanut ohittaa. Ajoin pitkän matkaa suoraan heitä kohti miettien samalla tuulen suuntaa ja lautan liikkumista. Tein päätöksen ohittaa heidät normaalisti oikealta puolelta. Välimatkaa oli vielä yli puoli kilometriä, kun hinaaja yllättäen kääntyikin vetämään lauttaa minusta katsoen oikealle ja mietin kuumeisesti mitä se voisi tarkoittaa. Onko lautta ajautumassa liikaa vasemmalle vai mitä? Arvoin siinä hetken ja taisinpa hiukan kääntää Tähden keulaa vasemmalle, mutta lopulta päätin kuitenkin jatkaa ohitusta oikealta sillä Chr. Kontturikin kääntyi takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaansa. Sivuutettuani hinaajan ja ollessani pitkän hinausvaijerin kohdalla havaitsin lautan ja edessäni olevan niemen kärjen välimatkan olevan vain noin 50 metriä. Olin kyllä tutkinut merikartasta jo etukäteen, että syvää vettä riittää vaikka joutuisin ajamaan reilun kymmenen metrin päästä niemestä ja niemenkärjen jälkeenkään ei olisi mitään ongelmaa vaikka joutuisin ajamaan reilusti väylän ulkopuolella. Jännittävää se silti oli ja ymmärsin heti, että minua oli yritetty ohjausliikkeellä ystävällisesti neuvoa ohittamaan lautta minusta katsoen vasemmalta puolelta, jossa vapaata vettä olisi ollut vieläkin enemmän tarjolla. Ensi kerralla tietää sitten tämänkin.

Matkaa tosiaan jatkettiin Paasselän, Savonselän ja Ukonselän kautta Arvinsalmen lossille kauniissa kelissä ja mitään ylimääräisiä sivuääniä ei koneesta kuulunut.

Iltamassa saavuimme  hyvästä palvelusta kuuluun Paksuniemen viersasvenesatamaan Rääkylässä ja parkkeerasimme Tähden tankkauslaiturin viereiseen vapaaseen laituriin. Itse satamalahteen emme uskaltaneet sen ahtauden takia ajaa. Alla oleva kuva seuraavalta illalta, kun satamassa on jo hiukan ruuhkaa.

Eteenpäin kohti uusia vastuksia

Karjalansaaressa vietetyn yön jälkeen lapsemme odottelivat innokkaina uuden leikkikaverinsa heräämistä. Kun hänestä ei alkanut kuulua sain lopulta rohkaistua heitä käymään kysymässä häntä naapuriveneestä. Niin pääsivätkin leikit alkuun piinallisen parituntisen jälkeen.

Illalla saapuessamme saareen tuuli jo jonkin verran. Aamulla tuuli olikin noussut ennusteen mukaan 5-6 metriin sekunnissa. Sellainen ei paljoa Tähteä keinuttele, mutta vastatuuleen saaren laiturista pois peruuttaminen on jo pieni haaste. Tämä oli myös ensimmäinen peräpoijussa vietetty yö Tähden kanssa. Siinä köysiä yksitellen löysäillessä mietin useampaan kertaan kuinka meidän kannattaa toimia, jottei kolhita vieressämme olevaa toista venettä eikä peruuteta poijun päälle. Aamulla ennen meitä lähtenyt Norppa 10, joka muuten osoittautui viidellä havaitulla yksilöllä Heinäveden reitin suosituimmaksi huviveneeksi, ajautui sekin hetkeksi poijun päälle. Alustavan suunitelman laadittuani laitoin pakin päälle keula vielä kiinni laiturissa ja kansimies löysäsi siitä pikkuhiljaa Tähteä taaksepäin. Minä puolestani vedin Tähteä kohti poijua peräköydestä. Päästettyämme keulan irti laiturista Tähti lähti kuuliaisesti juuri oikeaan suuntaan, mutta kuitenkin viime metreillä tuuli sai käännettyä sen verran kulkusuuntaa etten aivan ylettynyt ottamaan poijuhakaa irti poijusta. Ei auttanut muu kuin kiirehtiä juoksujalkaa ohjaamoon löysäämään vaihde vapaalle ja vetää ohi poijusta mennyt perä narulla poijun luokse. Näin toimien saimme itsemme irti ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Aamun aikana ehdin myös rassaamaan ja puhdistelemaan pari tuntia saunan lattian alla olevaa pumppukaivoa, joka pumppaa tiskialtaan ja saunan harmaatvedet takaisin järveen. Se kun tahtoo melkein päivittäisistä puhdistuksista huolimatta toimia huonosti. Nyt olenkin alkanut epäillä sekä pumpun siipien kuluneen että myös virran ajoittaisen vähyyden haittaavan sen toimintaa.

Jatkaesamme eteenpäin huomasin jossakin vaiheessa taas Puijon takanamme ja päästinkin hänet leveämmässä väylän kohdassa herrasmiesmäisesti ohi. Tähdellä ei nimittäin ole mitään jakoja huomattavasti nopeamman Puijon kanssa. Komeasti ja isot aallot tehden alus jatkoi matkaansa kohti Savonlinnaa.

Matkamme eteni mallikkaasti aina Haukiveden Kotkaselälle asti jossa ollessamme juuri kääntymässä Mustikkasaaren ja Virtasaaren välissä kohti koilista ja Enonvettä alkoi tuntumaan, että Wickström täristää enemmän kuin aiemmin. Tiedän olevani vainoharhainen näiden asioiden suhteen, mutta aina ennen kuin uusi härveli saavuttaa luottamukseni olen vielä tavallistakin tarkkaavaisempi. Muistissa on myös edelleen käyntihäiriöitä aiheuttanut vesiepisodi, joten aikani asiaa yksin komentosillalla pohdittuani laitoin koneen tyhjäkäynnille ja menin kysymään perähyttiin muiden mielipidettä asiaan. Siellä vastattiin myöntävästi ja taas alkoivat aivot raksuttamaan. Vettä polttoaineen seassa? Potkurinakselin pultit löysällä? Verkko potkurissa? Vuotava kannentiiviste? Vasta kun kuuntelin korva kiinni venttiilikopassa sylinterin kerrallaan läpi huomasin neljännen sylinterin ruiskutushetkellä kuuluvan selvästi kovemman nakutuksen. Ajelimme asiaa pohdiskellen lähimpään satamaan, joka sattui olemaan Hyypiänniemi Enonvedellä.

Tarkastin potkurinakselin laippojen pultit, laitoin huomattavasti lisää rasvaa vannasputkeen ja akselin laakeriin sekä tietenkin tarkistelin koneen sekä alennusvaihteen öljyt sun muut. Käytin moottoria pariin otteeseen yrittäen kuunnella sen sielunelämää. Mitään vakavampaa vikaa en kuitenkaan havainnut ja aivan kuin nakutuskin olisi taas vähentynyt.

Yö nukuttiin laiturissa, josta kunta on kuulema hinannutkin veneitä pois niiden pysäköityä siihen luvatta. Kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa, mistä lupaa voisi kysyä. "Merihätään" vedoten ajattelin pysäköintiämme perustella, jos joku asiaa alkaisi kyselemään.

Vastukset eivät tältä päivältä olleet vielä tässäkään. Nimittäin ajon aikana itsestään sammunutta kaminaa kaiken muun hässäköinnin keskellä sytyttäessä onnistuin varomattomuuttani käräyttämään kulmakarvojani sytystysnesteen leimahtaessa kaminan palomaljassa. Pari vuotta on edellisestä samanlaisesta tapauksesta, joten nyt voin kai taas olla sen aikaa huoletta..kele!

Jollain on muuten hieno laivaprojekti Hyypiänniemessä. Töitä on varmasti tehty.

Tuolta taustalta näkyy paikalla joskus olleen meijerin piippu. Kokonaisuudessaan hieno vanha miljöö, joka ei ainakaan tällä hetkellä ole varsinainen huvivenesatama. Toivottavasti kuitenkin joskus tulevaisuudessa.

Aamulla päätettiin sitten suoritta koeajo, kun mitään yksiselitteistä vikaa tärinään ei ollut löytynyt. Hiukan levättyään Herra W:n meno olikin tasaisempaa ja päätimme jatkaa matkaa kohti Rääkkylää, vaikka myös ajoa Savonlinnaan Laitaatsillan telakalle mietittiin.

Kaupassa pitäisi taas käydä ja juuri sopivasti matkan varrelle sattui Savonranta. Kapeaa väylää pitkin pujottelimme hyvin hoidettuun Tähden kokoiselle alukselle ehkä hiukan ahtaaseen satamaan. Pyydän myös tässä anteeksi kahdelta väylällä veneilleeltä nuorelta mieheltä joille jouduin tööttäämään, kun eivät "kalastuksen" lomassa sattuneet huomaamaan taakseen ilmestynyttä Tähteä.

Unohdin kokonaan ottaa kuvan satamasta, kun olimme innoissamme käynnistä vanhassa Vuokalan myllyssä. Aivan kaupan nurkalta vahingossa löytynyt rakennus sattui olemaan museokäyttöön kunnostettu vanha mylly, joka aikanaan on jauhanut sähköä koko Savonrannan kylälle. Suosittelen poikkeamaan.

Aiheesta lisää tuolla: http://www.etelasavonmuseot.fi/museot/savonlinnanmuseot/vuokalanmylly.html