Tuumausta ja ihmettelyä, mutta matka jatkuu.

Aamulla päätimme lähteä kohti pohjoista. Täräytin koneen käyntiin ja kuuntelin sen ääniä tovin. Olin kuin kuulevinani jostakin juuri samaa kolinaa kuin aiemminkin, vaikka koko neljäs sylinteri oli nyt ollut jo useamman päivän poissa pelistä. Rautaputki korvallakin yritin paikallistaa eri äänien kuulumissuuntia ja saada selvyyttä asiaan. Eihän sieltä mitään selvinnyt ja siltä istumalta päätin laittaa neljännen sylinterin ruiskutusputken takaisin kiinni ja jatkaa matkaa uhmaten kohtaloa aivan kuin mitään vikaa ei koskaan olisi ollutkaan. Koliskoon ja nakuttakoon herra Wickström vain. Kun selkeää vikaa ei näytä löytyvän niin ajetaan sitten niin kauan, että löytyy..kele.. Katsotaan hajoaako ruiskutuspumppu tai -suutin vai irtoaako venttiilistä peräti palanen tai jotakin muuta.

Illalla tankkauksen yhteydessä olin tietenkin taas laittanut ainakin pari litraa moottoriöljyä polttoaineen sekaan. 240 litraa taisin polttoainetta tällä kertaa tankkiin lurauttaa. En todellakaa osaa sanoa vaikuttiko öljy asiaan, mutta vääntäessäni uudelleen virta-avaimesta ja Wickströmin hörähtäessä helposti käyntiin nakutus kannessa oli huomattavasti maltillisempi kuin paria päivää aiemmin. Ainoastaan pakoputken peittona ollut läppä rämisi ilkeästi savupiipun yläpäässä. En usko, että viat korjaantuvat itsestään eikä nytkään nakutus ollut kokonaan hävinnyt, mutta ääni koneessa oli tosiaan niin paljon inhimillisempi, että näillä asetuksilla päätimme jatkaa matkaa.

Varovaisesti peruuttelin pois ankkuripaikaltamme syvemmille vesille ja käänsin keulan kohti Savonlinnaa johtavaa väylää. Olin nimittäin joutunut ajamaan todella lähelle rantaa saadakseni laskettua ankkurin tarpeeksi matalaan veteen. Noin 5 metriä taisi kohdallamme olla vielä silloinkin vettä vaikka ranta oli vain reilun parinkymmenen metrin päässä.

Kaupunkia ohittaessamme vielä pieni vilkaisu keskustan suuntaan ja sitten kohti Olavinlinnaa ja Kyrönsalmea.

Hyvin jäi tilaa ohittaa vastaan tullut Ahvio.

Kiitoksen lähetin siltamiehille sekä hatun heilautuksella että äänimerkillä.

Matkamme varrella on tullut vastaan useita vanhoja laivoja ja hauska huomio on ollut se, että aika moni aluksista on minulle jo ennestään tuttuja. Talvi-iltoina on ilmeisesti tullut laivakirjoja luettua ja nettiä selattua. Näin ei kuitenkaan ollut tämän seuraavan kanssa.

Kyrönsalmensillan pohjoispuolella majaili nimittäin oikein kaunis laiva, jonka nimeä en tähän hätään edes muista.

Toinenkin alus siellä oli nimittäin vuonna 1920 Onkilahden konepajalla Vaasassa rakennettu m/s Hans. W. Gutzeit & Co:lle hinaajaksi valmistunut ja yhtiön metsäpäälikön Hans Nilsenin mukaan nimetty 22 metrinen alus on todella komea ilmestys. 

Lisätietoa aluksesta löytyy osoitteesta http://www.suursaimaanwanhatlaiwat.com/hans.html

Savonlinnan jälkeen otimme suunnaksi Pienellä Haukivedellä olevan Hietasaaren jossa olin edellisenä päivänä nähnyt hyvän uimarannan. Helteisenä päivänä olikin mukava pysähtyä hetkeksi vilvoittelemaan. Rantaan sattui lähellä asuva lapsiperhe jonka kanssa jutustellessa aiemmin tapaamamme Hans saapui myös paikalle. Heidän tarkoituksena oli ilmeisesti myös tulla rantaan uimaan, mutta meistä suuren laivan pyöriminen Tähden ympärillä näytti yritykseltä kiertää meidät ns. "paskarinkiin".

 

Näppärästi kääntyili paatti osaavan kipparin hallinnassa. Jostakin syystä rantautumisyritys kuitenkin päätettiin peruuttaa ja piruettiensa jälkeen laiva jatkoi matkaansa läheiselle saarelle.

Vastaan tuli neljä muutakin vanhaa alusta mukaan lukien höyrykäyttöinen s/s Enso. Liekö olleet vielä paluumatkalla Karvion kanavan 11-13.7.2014 järjestetystä hörylaivaregatasta vai mikä lienee ollut matkan syynä? Minua jäi oikein harmittamaan, kun satuin valitsemaan "väärän" väylän ja emme sen takia kohdanneet laivoja nokakkain vaan saimme vain kaukaisen näköhavainnon. Muiden kuin Enson nimetkään eivät tallentuneet kameraan enkä ajaessani ehtinyt niitä alkaa kiikareilla tarkistelemaan.

Harvinaisen vilkas päivä vesillä oli kyseessä sillä matkalla havaittiin edellä mainittujen laivojen ja lukuisten huviveneiden lisäksi myös seuraavat kulkijat. Asiaan tosin varmasti vaikutti myös päivän aikana tehty, meille harvinaisen pitkä siirtymä Savonlinnan eteläpuolelta lähelle Varkautta. Nuorempien miehistön jäsenten kanssa liikkuessa jo edellisellä veneellä olemme havainneet sopivan päivittäisen ajoajan olevan maksimissaan noin 3-4 tuntia. Sen jälkeen pinna alkaa kiristymään sekä pienemmillä että suuremmilla kippareilla. Nyt se ylitettiin reippaasti sillä matka-ajaksi tuli reilut kuusi tuntia. 

Oravin kalastajatkin olivat liikkeellä ja metsänhoitoyksikkökin tavattiin.

 

Yöksi ajoimme Varkauden lähelle Vuorikiukas nimiseen saareen, jonka pitkä luoteeseen aukeava lahti tarjosi meille suojaisen ankkuripaikan.