Kun kerran olimme päässeet vauhtiin ajelimme saman päivän aikana monta kanavaa läpi. Jälkeenpäin tuntuu, että ehkä jopa liiankin monta. Olisi ollut kiva jäädä melkein jokaisen kanavan laituriin tai mukavaan lahdukkaan ankkuriin katselemaan kauniita ja historiallisiakin näkymiä. Lueskella kanavoiden ja puunuiton historiasta jne.. Ajatuksenamme oli kuitenkin loppuviikosta ajella Tähdellä Enoveden, Pyyveden ja Oriveden kautta Rääkkylään Kihaus-festivaaleille ja sen jälkeen vielä Joensuuhun tuttavapariskuntaa moikkaamaan.
Siispä Kerman kanavalta jatkoimme Vihovuonteen kanavan kautta Vääräkosken avokanavaan.
Nimensä mukaisesti Vääräkoski olikin mukavan haastava ja sykettä nostattava ajettava ja heti avokanavan ajovuoroja ohjaavien liikennevalojen käyttölaituri tarjosi pienen maistiaisen siitä. Nimittäin linnut olivat ottaneet sen haltuun. Ainakin Tähden kannella asiaa ihmettelevän koiran sydän löi tuhatta ja sataa lintuparven noustessa laiturilta ilmaan.
Ajovuorojen jakaminen voimakkaan virtauksen ja kapean reitin takia olikin hyvin perusteltua. Mietin siinä ruoria pyörittäessä, että jos vaikkapa m/s Puijo tulisi täällä vastaan saattaisi väylä käydä hyvinkin ahtaaksi.
Vääräkosken avokanavan jälkeisen Ruokovirran läpi tultuamme jäimme yöpuulle Ruokoveden Karjalansaareen, missä onkin viihtyisä retkisatama kaksine tulipaikkoineen ja valmiine polttopuineen. Karjalansaari tarjosi myös lapsille iloisen yllätyksen, kun paikalle saapui meidän jälkeemme toinenkin vene tuoden mukanaan leikkikaverin. Tämäkin seurue oli pääkaupunkiseudulta aivan kuten todella moni muukin venekunta joihin olemme Saimaalla "törmänneet".
Komea auringonlasku kruunasi illan johon viereisellä Pahalahdella toteutetun kumiveneajelun ohella kuului myös, leikkiveneiden uittaminen, käyminen pienessä saaressa lahden pohjukassa ja nuorimmaisen lapsen ensimmäisen maitohampaan irtoaminen makkaraa puraistessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.