Kirjoittelin Teille jo aiemmin Koillisväylästä ja suomalaisten monitoimimurtajien Nordican ja Fennican sen läpi vuonna 2013 kulkemasta matkasta.
Tässä linkki siihen juttuun. Kyseisen blogipäivitykseni innoittajana toimi käsiini sattunut Heikki Haapavaaran kirjoittama ja Jarmo Vehkakosken upeilla kuvilla maustettu Koillisväylä -kirja (Auditorium 2014). Jostakin sattuman oikusta myös kirjailija itse oli tullut lukeneeksi sepustukseni ja niin sainkin häneltä alkuvuodesta mieltäni suuresti ilahduttaneen sähköpostin. Siinä minulta kysyttiin olisinko kiinnostunut tutustumaan myös kirjan syksyllä 2016 ilmestyneeseen jatko-osaan, joka kantaa nimeä Luoteisväylä (Docendo 2016)? Eihän tuollaiseen tietenkään voi vastata kieltävästi, joten nyt olenkin viime viikot sulatellut postilaatikkooni ilmestyneen teoksen mittavaa tietomäärää.
Selvennyksenä ja muistutuksena kerrottakoon, että Koillisväylä -kirjassa valloitettiin Aasian eli siis käytännössä Venäjän pohjoispuolinen reitti Tyyneltävaltamereltä Atlantille, kun uudemman kirjan punaisena lankana toimiva Luoteisväylä taas kulkee Pohjois-Amerikan eli Kanadan pohjoispuolitse. Olosuhteet molemmilla reiteillä ovat varsin samankaltaiset. Suunnatonta autiutta, pakkasta ja loputtomasti jäätä. Luoteisväylä eroaa koillisesta kaveristaan kuitenkin siten, että meri siellä on matalampaa, väylät vajavaisemmin kartoitettuja ja ymmärtääkseni myös jääolosuhteet vielä Koillisväylääkin haastavampia. Seikkailua olisi siis luvassa.
Näillä miettein avasinkin kirjan ensimmäiset sivut, joissa kerrotaan parivaljakon Vehkakoski-Haapavaara saapumisesta Aleutien saaristossa pohjoisella Tyynellämerellä sijaitsevaan Dutch Harbourin satamaan. Siellä heitä odottaa kesäkauden Shellin avustustöissä ollut monitoimimurtaja
Nordica, joka nyt talven koittaessa olisi tarkoitus ajaa Luoteisväylän kautta takaisin Suomeen. Kyseessä on siis samainen alus, jolla he seilasivat edellisenkin retkensä.
Kaksikon läsnäolon pohjimmaisena tarkoituksena on dokumentoida tämä luultavasti kaikkien aikojen komein suomalainen markkinointiponnistus, jolla maamme kertoo haluavansa olla arktinen suurvalta, ja olevansa kiinnostunut pääsemään mukaan pohjoisen alueen miljardibisneksiin myös Yhdysvaltain ja Kanadan arktisille markkinoille. Julkisuuden maksimoidakseen laivan omistava Suomen valtion varustamoyhtiö Arctia ja sen toimitusjohtaja Tero Vauraste, ovat koonneet laivoille myös monikansallisen asiantuntijajoukon, jonka tarkoituksena on levittää retken ilosanomaa myös Suomen ulkopuolelle. Tähän porukkaan kuuluvat mm. kanadalainen jääspesialisti ja merikapteeni David "Duke" Snider, USA:n merivartioston luutnantti Nicholas Galati, joka on mukana Yhdysvaltain polaarimurtajahankkeessa ja USA:n merivartioston komentajakapteeni Michael Davanzo, joka puolestaan on erikoistunut Suurten järvien jäänmurtoon.
Kun Nordican 900 tonnin bunkraus on suoritettu, alus jättää 16.10.2015 Aleutit ja Dutch Harbourin taakseen ja suuntaa kulkunsa kohti Beringinsalmea. Satamaan jää amerikkalaisten murtajien vuonna 1999 valmistunut lippulaiva Healy, jonka kaveriksi ja työn jatkajaksi olisi tarkoitus vielä joku päivä päästä myymään tai vuokraamaan suomalaista jäänmurto-osaamista. Siinäpä onkin yksi kirjan vahvasti esiin tuoma tavoite. Murtajakauppojen kauppaneuvotteluiden monisyisitä vaiheista 1960 -luvun lopulta aina näihin päiviin asti, kuullaan kirjassa Iso-Masa Saarikankaan kertomana. Mieleenpainuvin niistä on ilman muuta tankkeri Manhattanin projekti, jossa öljy-yhtiö Esso-Exxonin toimeksiannosta suomalainen Wärtsilä suunnitteli 290-metrisen 105 000 dw-tonnin aluksen muuttamisen 306-metriseksi ja 140 000 dw-tonnin 43000 hevosvoimaiseksi jäänmurtojätiksi. Sillä oli tarkoitus laivata mm. Alaskan pohjoisrannikolta vuonna 1968 löytynyt Prudhoe Bayn 4000 kuutiokilometrin öljykenttä maailman markkinoille.
Tankkeri Manhattanin luoteisväylälle elokuun lopussa 1969 tekemällä koematkalla Saarikangas oli tietenkin mukana, niin kuin suuri toistasataapäinen asiantuntija- ja tiedemiesjoukkokin. Paljon tietoa ja kokemusta jäissä liikkumisesta tuolla matkalla varmaan kartutettiinkin, mutta maailmankartalle se ei Luoteisväylää kuitenkaan vielä tuolloin pystynyt nostamaan. Kirjan mukaan samoihin aikoihin tehty Apollo 11:n kuumatka ja varsinkin Alaskan läpi kulkevan öljyputken rakentamispäätös, veivät nimittäin kansainvälisen median huomion pian pois tästä huimasta 58 miljoonaa dollaria maksaneesta hankkeesta.
Palataanpas takaisin tähän päivään.. Kun Beringinsalmi on sivuutettu ja matkaa taitettu noin viikon verran 15 miljoonan neliökilometrin kokoisen Jäämeren puolella, ajaen vuoroin jääsohjossa ja avovedessä, Nordica kohtaa sisar-aluksensa Fennican 23.10.2015 Beaufortinmerellä Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla. Sieltä alusten olisi tarkoitus jatkaa matkaa yhteistuumin Walesin prinssin saaren pohjoispuolitse mittelemään voimiaan monivuotisten jäiden kanssa. Kanadan viranomaisten turvallisuusmääräykset muuttavat kuitenkin reitin yllättäen etelämmäksi. Syynä tähän on kovaa vauhtia lähestyvä talvi. Tätä pettymystä Nordican kippari Matti Westerlund kommentoi kirjassa hyvin ammatimaisesti seuraavaan tapaan: "Eivät ne jäät meitä olisi sinänsä estäneet. Me olisimme päässeet niistä läpi, mutta säännöt on tehty tasavertaisiksi kaikille."
Tehtyään uudet navigointisuunnitelmat monitoimimurtajat jatkavat matkaa Kanadan puolelle aina Herschelin saaren edustalle, jossa Fennicaan saapuu vielä helikopterilastillinen lisää asiantuntijoita. Tämän jälkeen alukset ajetaan ahterit 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden vierekkäin ja tehdään nosturilla elintarvikkeiden ja kahden henkilön siirtourakka laivalta toiselle. Tällaista toimenpidettä voisi tuskin turvallisesti suorittaa ilman laivojen modernia DP-paikallaanpysymisjärjestelmää, jonka kerrotaan onnistuvan pitämään merenkäynnistä huolimatta alukset neliömetrin tarkkuudella paikoillaan.
Tässä yhteydessä Vehkakoski valottaa taas kerran myös turvallisuusnäkökohtia, jotka itse vahingon, mutta myös massiivisen negatiivisen julkisuuden välttämiseksi, on otettava todella tarkasti huomioon arktisilla vesillä toimittaessa. Pelkästään tätä, vaikkapa öljynporaustoimintaan verrattuna mitättömän pientä operaatiota varten, on turvallisuusluennot pidetty. Miehistönsiirtoon osallistuvat ja umpinaiseen nostokoriin sijoitetut miehet on luonnollisesti myös puettu pelastautumispukuihin ja pelastusvene on laitettu toimintavalmiiksi. Myös nosturia käyttävän Nordican apukone on miehitetty siirron ajaksi mahdollisen black out -tilanteen varalta.
Seuraavana päivänä murtajat ovat Amundsenin lahdella, josta kurssi vie kohti Victoriansaaren ja mantereen välistä salmea, jota kautta myös Luoteisväylän löytäjä, norjalainen naparetkeilijä ja tutkimusmatkailija
Roald Amundsen, vuosina 1903-1906 tekemällään retkellä kulki. Kirjailija luettelee tässä kohden pitkän liudan tulevan reitin varrelle sattuvien paikkojen nimiä. Mainituksi tulevat ainakin Delfiininsalmi, Liittovaltionsalmi, Kruunajaislahti, Kuningatar Maudin lahti ja Peelinsalmi. Niitä hän kertoo katselleensa aiemmin vain kartalta, suuren kaukokaipuun kiusaamana. Voikin vain kuvitella, miltä tuollaisiin maisemiin pääseminen miehestä tuntuu.
Haapavaaran ja Vehkakosken päivät Nordicalla täyttyvät Kauppalehteen lähetettyjen matkakertomusten tekemisestä, heidän reissun ajaksi ideoiman aluksen sisäisen lehden toimittamisesta, valokuvauksesta, ihmisiin ja heidän ammatteihin tutustumisesta, yleisestä tarkkailusta ja vaikkapa jäänmurron taktiikan opiskelusta. Viimeisimpään alkaakin Barrowinsalmesta eteenpäin olla erinomaiset mahdollisuudet. Baffininlahtea lähestyttäessä jäävuoret ja vanhoista jäätiköistä irronneet monivuotiset jäälohkareet muuttuvat nimittäin aina vain järeämmiksi ja ahtojäiden olemuskin muuttuu. Tätähän kanadalaiset ovat tietenkin reittimuutoksia määrätessä pelänneet ja kyllä suomalaistenkin kunnioituksen luonnon muovaamia jättiläisiä kohtaan huomaa kirjaa lukiessa. Jäävuorien kokoa havainnollistaakseen Haapavaara käyttää esimerkkinä vaikkapa eduskuntataloa ja Pasilan asemaa. Näitä asioita tuumiessa kannattaa myös muistaa, että jäävuoresta on näkyvissä vedenpinan yläpuolella vain noin 10%.
 |
| Perspektiiviä tämän jäävuoren koolle antaa sen paapuurin puoleisessa alalaidassa liihotteleva lintu. |
Merivesi on aluksen rungon antureiden mukaan pari astetta pakkasen puolella. Ilman lämpötila vaihtelee kymmenen ja kahdenkymmen miinusasteen välillä ja tuuli puhaltaa kylmästi. Alukset pujottelevat osaavien perämiesten ja kipparien johdolla noin kymmenen solmun marssivauhtia etsien edullisinta reittiä ahtojäävallien ja jäävuorten välistä. Välillä rikotaan jopa aallon muotoon jäätynyttä jäätä. Olipa yö tai päivä, niin jäälohkareet jysähtelevät keulaan ja kulkevat ryskyen aluksen pohjaa ja kylkiä pitkin. Loputonta heavysinfoniaa ihmisen laivan ja luonnon välillä!
Devoninsaari, jonka etelärannan vuotuinen keskilämpötila on miinus 16 astetta, näkyy koko kymmenennen matkapäivän Nordican paapuurin lanteella. Myös maailman pohjoisin ihmisten asuttama paikka, Resolute Bay ohitetaan kaukaa saman päivän aikana. Tästä ei enää kestäkään kuin pari päivää niin alukset saapuvat Baffininlahdelle Grönlannin viereen, jossa yhtenäisestä jääpeitteestä ei ole enää tietoakaan. Varovaisuuten on kuitenkin syytä. Jäävuoret eivät nimittäin ole kadonneet minnekään. Muistutuksena tästä, kirjassa kerrotaan Finnpolariksesta. Se oli suomalainen rahtilalus, joka upposi upposi näille vesille vuonna 1991 suuren jäälohkareen, revittyä aukon sen oikeaan kylkeen. Onneksi koko kahdeksantoistahenkinen miehistö saatiin pelastettua paikalle kiiruhtaneeseen tanskalaiseen tankkialukseen, Sofia Teresaan, kuuden tunnin odotuksen jälkeen. Tapahtuneesta löytyy lyhyt dokumentti
täältä.
Paria päivää myöhemmin 31.10.2015 alukset ovat jo jättäneet taakseen jäävuoret ja edellispäivän viisimetrisen peränpuolelta käyneen aallokon Davisinsalmessa ja ne saapuvat aamuhämärässä Grönlantiin Nuukin satamaan. Kaikki kansivalaistus sytytettyinä Nordica jää redille ja Fennica ajaa laituriin. Takana on 4000:n meripeninkulman ja yli kahden viikon merimatka maailman haastavimmilla ja yksinäisimmillä vesillä. Se on varmasti ikimuistoista!
Siinäpä Teille lyhyt tiivistelmä - tai oikeammin pintaraapaisu - Heikki Haapavaaran ja Jarmo Vehkakosken Luoteisväylä -kirjasta. Monta mielenkiintoista yksityiskohtaa jää luonnollisesti tällaisessa tyngässä jutussa kertomatta. Mainittakoon vaikka luvut ja tarinat moottorin lämmönvaihtimen remontista, aluksen paloharjoituksista, monitoimimurtajan "yöelämästä", miehistön tekemisistä ja vaikkapa Luoteisväylän löytäjästä Roald Amundsenista. Niin sen kuitenkin pitääkin mennä, jotta hommaisitte itsellenne tutkittavaksi tämänkin loistavan opuksen.
Yksi asia, muutamien muidenkin juttujen ohessa, jäi kaivertamaan myös minua. Nimittäin Haapavaara kertoo Nordican kipparin matkan aikana pitämästä luennosta, jossa käsiteltiin jäänmurron strategiaa ja taktiikkaa, ja sitä, kuinka Pohjanlahden satamat pidetään talvisin auki yhteistyössä ruotsalaisten murtajien kanssa. Tuollainen luento sopisi hyvin pidettäväksi vaikkapa Satamajänsärkijä Turson yhdityksen toimesta ja miksei vaikkapa myös vuotuisilla venemessuilla. Ainakin minä saapuisin takuuvarmasti paikalle!
Sitten vielä muistutus siitä, että kaikki edellä kerrottu informaatio ja kuvat ovat Luoteisväylä-kirjasta. Niiden julkaisuun on saatu lupa kirjailija Haapavaaralta. Jos haluatte hankkia kirjan itsellenne niin sen voi tehdä täällä:
Docendo
