Varjoregatta Satamosaaressa ja ajelua Taipalsaaren vesillä.

Viimeksi kerroin teille, kuinka Saimaan alueen Wanhojen Laiwojen regattaa vietettiin tänä vuonna Joutsenossa. Kyseinen viikonloppu sen sijaan paketoitiin lopullisesti Tähden ja muutaman muun aluksen osalta läheisessä Satamosaaressa. Sinne sunnuntai-iltana tehdyn 45 minuuttisen siirtymän päätteeksi saimme nimittäin kutsun kiinnittyä illanviettopuuhiin jo aiemmin paikalle tulleiden m/s Laimin ja m/s Hansin kylkeen. Ja ai että meillä oli mukavaa! Tarinankerrontaa ja laulua riitti laivoilla myöhään yöhön..

Lähtiessämme seuraavana päivänä saaresta kukin omille teillemme nappasimme vielä muistoksi muutaman kuvan aluksista. Sitten Tähden kokka käännettiin kohti seuraavaksi reittipisteeksi valittua Kanavansuun Perinnelaivatelakkaa. Ajattelimme nimittäin ajella sielläpäin mutkan vajuuttaaksemme täydenoloista septisäiliötä ja ihan vain katsellaksemme maisemia. Samalla oli myös ajatus katsastaa telakalla olevia laivoja, jos vaikka näkisimme siinä ohessa tuttuja..

Hiljaiselta telakan ranta kuitenkin vaikutti, jopa niin hiljaiselta, että jatkoimme septihommien jälkeen samantien matkaa. Emme kuitenkaan suunnanneet enää lähemmäksi Lappeenrantaan vaan Kattelussaaren länsipuolista väylää pitkin takaisin Suur-Saimaalle.

Nykyään niin kovin muodikkaasta "sosiaalisesta mediasta" olin päivän ajeluiden lomassa huomannut muutamien regatassa olleiden alusten viettäneen viime yönsä Taipalsaaren kunnan alueella sijaitsevassa ja meille vielä kokonaan kokemattomassa Kangas-Teljossa, joten ajattelin että ajaisimme seuraavaksi yöksi sinne. Saimaan Norpat Urheilusukellusseuran omistuksessa olevan ja kaikinpuolin todella siistin saaritukikohdan pitkään laituriin mahtuukin tarvittaessa useampia aluksia kerrallaan. Suurempien paattien on kuitenkin syytä ottaa huomioon etelänpuoleisille tuulille avoimen paikan tarjoamat haasteet. Tästä johtuen pysäköimmekin Tähden keula vasten navakkaa etelätuulta ja vedimme vielä laiturin oloa ja eloa helpottavan haruksenkin kokasta sen edutalla olevaan ja ilmeisesti johonkin paikalle upotettuun proomuun ankkuroituun poijuun.

Ilta Kangas-Teljossa meni pääasiassa sisätiloissa, sillä tuulen mukana pian rantautumisen jälkeen tullut vesisade hankaloitti ikävästi ulkoilemista. Saaren loistavaa tulipaikkaa, eikä myöskään meille erään paikalla käväisseen ystävällisen sukellusseuralaisen toimesta tarjottua rantasaunaa, ei siis tullut tällä kertaa käytettyä. Kiitos tarjouksesta kuitenkin!

Hinaus käynnissä. Jonkun huviveneilijän alusta hinattiin illalla kohti Lappeenrantaa. Toivottavasti oli Trossi-jäsenyys voimassa. Tämä vain sillä, että itselläni se ei todellakaan ollut, joutuessani taannoin edellisen veneemme kanssa köyden jatkoksi.

Kellonympärystä myöhemmin olimme taas lyhyellä siirtymällä, tällä kertaa kohti Saimaanrannan edesmennyttä, tai ainakin tilapäisesti lakkautettua, lomakylää. Syynä tähän oli se, että olin aamupäivällä ennen lähtöämme saanut mukavan ja odotetun puhelun moottoripyöräreissulla tällä seudulla liikkuvalta pohjoissuomalaiselta ystävältäni ja olimme sopineet hänen kanssaan tärskyt kyseisen lomakylän rantaan. Kartan ja Googlen avulla olin myös etukäteen selvitellyt siellä olevan laivalaiturin ja kun kerran väylänkään mataluudesta ei varoitellut mikään, niin paikka vaikutti tarkoitukseen enemmän kuin sopivalta.

Suuri ja autio mökkikylä sekä pientä ehostusta vaativa hotelli ovat ilmeisesti olleet viimeksi venäläisomistuksessa. Niitä on ymmärtääkseni myös yritetty kaupata eteenpäin ja välillä huhut ovat puolestaan kertoneet hotellin olevan jopa aukeamassa uudelleen. Mitään ei käsittääkseni ole kuitenkaan tapahtunut ainakaan pariin viime vuoteen, joten saas nähdä kuinka Virkamiesliiton lomakyläksi jo 1940 -luvulla perustetun paikan lopulta käy.

Kaverimme saatiin kuitenkin rannasta suunnitellusti kyytiin ja pienen arvonnan päätteksi päätettiin hänelle esitellä reilun tunnin matkan päässä oleva ja meille monilta reissuilta tuttu Ruuhonsaari. Sinne ajettiin rauhallinen ja auringonlaskun kultaama siirtymä Saimaan upeita järvimaisemia ihastellen ja veneilystä sekä etenkin laivaharrastuksesta rupatellen. Paikan lämpimänä olleessa grillissä valmistetiin rantaankiinnittymisessä tarvittujen manöövereiden jälkeen koko porukalle hiukan hiukopalaa ja tietenkin illanpäälle vielä saunottiin Tähden saunassa. Hyvät oli kuulema löylyt ja ikimuistoinen ilta muutenkin!

Seuraavana aamuna jouduimme lähtemään liikenteeseen hitusen toivottua aiemmin, sillä oman miehistömme junamatkalaiset olivat illan aikana setvineet valtakunnallisen raideliikenteen aikatauluja tarkemmin. Niiden perusteella näytti siltä, että meidän pitäisi olla kotisatamassa Imatran Niskalammilla jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Reitin tulisi sitä ennen myös kulkea jo mainitun Saimaanrannan sekä Joutsenon Likosenlahden kautta. Ensimmäiseen jätettäisiin vieraamme ja toisesta jatkaisi osa miehistöstämme matkaansa sinne regattaviikonlopun jälkeen jääneellä autollamme.

Likosenlahti.

Pakko laittaa vielä pari kuvaa Tursosta. On se vain niin hienon näköinen alus.

Näillä ehdoilla kokonaismatka-ajaksemme tuli lopulta viitisen tuntia. Niiden jälkeen kippari parkeerasi Tähden Niskalammille, teki tarvittavat tarkistukset ja viimeiset loppusiivoukset ja poistui ystävälliseltä laivatuttavaltaan saadulla autokyydillä juna-asemalle. Suuri kiitos kyydityksestä asianosaiselle! Nyt saisi Tähti taas lepäillä muutaman päivän kotikonnuillaan ennen kesän viimeisiä koitoksia..

Vuoden 2017 Wanhojen Laiwojen Regatta Joutsenossa.

Näköjään aivan väkisin näiden kirjoitusten valmiiksi saattaminen venyy taas kerran näin kauhean pitkälle. Työkiireet ja kaikki muutkin arkiaskareet ovat luonnollisesti syynä siihen. Sillläpä mainitsenkin vasta nyt vuoden 2017 Wanhojen laiwojen regatasta, jota vietettiin tänäkin kesänä totuttuun tapaan heinäkuun puolivälissä. Paikkana toimi tällä kertaa aivan Suur-Saimaan selkien läheisyydessä sijaitseva Joutsenon Veneseuran satama Likosenlahdessa. Vuosittaiseen kokoontumiseen lisäväriä antoi se, että kyseessä oli tällä kertaa myös vanhojen laivojen yhdistyksen 30-vuotis suurregatta. Kuten juhlavuoteen ja tapahtumaan muutenkin kuuluu, niin upeat puitteet ja kaikinpuolin onnistuneet järjestelyt Likosenlahdessa olikin kaikkien paikallaolijoiden mukaan olleet. Myös säät olivat kuulemani mukaan suosineet, joten järjestäjillä vaikuttaakin olevan välit kunnossa kaikkiin mahdollisiin suuntiin!

Mutta kuten jo aiemmin tuli kerrottua, Tähden kippari ei tähän tapahtumaan työkiireiltään tänäkään vuonna ehtinyt. Ja se on harmi! Onneksi muu Tähtimiehistö oli kuitenkin paikanpäällä edustamassa alustamme ja tuli vielä napsaisseeksi tapahtumapaikalta muutaman valokuvankin. Hiukan jouduin niitä ennen julkaisua raakkaamaan, sillä niin moneen oli tallentunut liian tunnistettavasti jonkun paikalla olleen naamataulu. Toivottavasti pääsette näiden jäljelle jääneiden avulla kuitenkin mukaan iloiseen  ja välittömään regattatunnelmaan!

Tähti ja Turso omalla regattapaikallaan lahden toisessa päässä.

Kolmekymmentävuotisen Saimaan Vanhojen Laiwojen Regatta -perinteen alullepanijat olivat myös tällä kertaa kunniavieraina katsastamassa alusten saapumista Likosenlahden satamaan. Tämä katselmus suoritettiin reitin varrelle ankkuroidun m/s Laimin kannelta. Myös rantautumisen jälkeistä kipparikokousta olivat nämä arvovieraat kaikkien paikallaolleiden iloksi kunnioittaneet läsnäolollaan. Kuullessani jälkikäteen raporttia tästä juhlavasta hetkestä sain myös haltuuni ensimmäisestä, vuoden 1987 regatasta, otettuja valokuvia. Ne kuuluvat ensimmäisen regatan järjestelyissä aktiivisesti mukana olleen ja tämänkin vuoden regatassa juhlapuheen pitäneen Herra Tuukkasen kokoelmiin. Kuten näistä otoksista voitte huomata, on alusmäärä lisääntynyt vuosien varrella huimasti. Tänä vuonna laivoja oli nimittäin paikalla noin neljäkymmentä.

Puhuessani myöhemmin puhelimessa todella ystävällisen oloisen Herra Tuukkasen kanssa ja varmistaessani lupaa näiden kuvien julkaisemiseksi, hän kertoi yhdistykseen kuitenkin jo alunperinkin kuuluneen peräti 65 vanhaa alusta. Siinä samalla - kuin ohimennen - hän tuli myös maininneeksi alkuperäisen ja erittäin useassa keskustelussa taas tänäkin vuonna esille nousseen ajatuksen, molempien Saimaan alueen laivayhdistysten yhteisregatasta. Ja pakko onkin rehellisyyden nimissä todeta, etten Suur-Saimaan Wanhat Laiwat ry:n (moottorilaiva)regatan ja Suomen Höyrypursiseura ry:n Saimaan höyrylaivaregatan erikseen järjestämisestä keksi mitään sen suurempaa tarkoitusta. Tottumus on oikeastaan ainoa mieleen tuleva seikka! Ja vaikka molemmat tahot järjestäisivät jatkossakin vuosittain omankin regattansa niin yhteisregatta olisi siltikin synergia- ja ihan jo tunnelmamielessäkin enemmän kuin upea tapahtuma. Se, että kokoontumisajot olivat vielä tänä Suomen 100-vuotisjuhlakesänä päällekäin, samana viikonloppuna, lähentelee mielestäni jo... No jääköön sanomatta!

Heitänkin tässä rohkeasti julki ajatuksen, joka ei missään nimessä ole vai omani, perinteen muuttamisesta näiltä osin. Miksei regatta myös voisi vaikka joka toinen vuosi olla yhteinen ja joka toinen erillinen? Tai yhteisregatta edes viiden vuoden välein, eli 2020, 2025 jne? Vaihtoehtoja varmasti on, eikä kyseisten yhdistysten tietenkään tarvitse yhteistä tapahtumaa järjestäessä yhdistyä. Tiedän tällaista ehdotellessani työntäväni pääni, tai jopa heittäytyväni itse, jossakin mielessä kuin potkurivirtaan, mutta perustan kuitenkin oman ajatukseni siihen tosiasiaan, että ainakin itse tutustuisin todella mieluusti Suomen joka ainoaan niin höyry- kuin moottorilaivaan ja luulenpa vain, etten ole yksin tämän ajatuksen kanssa. Uskoisin myös näkyvyysmielessä koko Suomen laivaharrastuksen saavan yhteisregatan avulla osakseen paljon nykyistä enemmän positiivista julkisuutta! Joten laitetaanko ajatus "edes" korvan taakse puolin ja toisin?

Kaikki toki tiedostavat myös sen tosiasian, että jos tällaiseen yhteiskokoontumiseen joskus vielä päädyttäisiin, olisi laivojen suuri määrä luonnollisesti yksi suurimmista haasteista. Ainakin pienemmissä satamissa! Uskon kuitenkin kaikkien tällaisten toissijaisten kysymysten olevan yhteispelillä helposti ratkaistavissa, joten niihin ei vielä tässä "tunnusteluvaiheessa" kannata sen suuremmin paneutua. Mutta kuten sanoin.. Jospa tuumaisimme kaikki yhdessä ja erikseen tätäkin asiaa! Loppuun voisi vielä klassisesti todeta, että kun perusteet suuntaan tai toiseen ovat hyvät niin "sana on vapaa"! Eli ei muuta kuin rohkeasti runoilemaan tuonne kirjoituksen alapuoliseen kommenttikenttään..

Kahdenkymmenenviiden tunnin kotimatka osa 2/2.

Oraviin saavuttaessa meitä odotti siellä todella iloinen yllätys. Lappeenrantalainen ja meille tuttu s/s Unnukka oli nimittäin kiinnittyneenä lahden itäpuoliseen laivalaituriin. Aluksen omistajat suostuivat vielä siirtämään upeaa laivaansa muutaman metrin taaksepäin niin saimme sujautettua Tähden sen ja aivan laiturin etulaitaan ennen meitä kiinnityneen Armidan väliin. Pian olivatkin toisiin aluksiin tehtävät vierailukäynnit täydessä vauhdissa. Kuten tapoihin kuuluu, kaikki laivat tutkittiin niiden aikana huolellisesti ja loppuiltaa siivitettiin tietenkin vielä yhteisellä saunalla ja letunpaistolla.

S/s Unnukka, m/s Tähti ja m/s Armida Oravissa.

Aamulla kokoonnuttiin sitten unihiekan edelleenkin verestämin silmin lunastamaan illalla tehtyä lupausta. Unnukan halkoboksi oli nimittäin luvattu illan tiimellyksessä käydä porukalla täyttämässä viereisen Haponlahden kanavan laiturissa. Reilut neljä kuutiota kuivaa koivuhalkoa odottivat siellä kantajiaan. Niillä Unnukan kerrottiin pääsevän lomansa lopuksi helposti takaisin kotikulmilleen Lauritsalaan ja tarvittaessa vielä paljon pidemmällekin.

Kun viimeisetkin olivat saaneet aamupalansa syötyä ja reilua tuntia aiemmin lämpiämään laitettu höyrykattila oli saavuttanut riittävän höyrypaineen, soitimme sitten oravilaisten kuuluville komeat kolme lähtövisseliä ja läksimme matkaan. Eilisestä hitusen voimistunut lounaan puoleinen tuuli ei keikutellut vakaan oloista Unnukkaa juuri nimeksikään ajaessamme noin kuuden solmun vauhdilla kohti halostuslaituria. Höyrykone puhisi ja suhahteli rauhoittavasti ja konehuoneessa riitti mielenkiintoista katsottavaa ja ihmeteltävää koko mukaan päässeelle porukalle. Perille päästyämme kiinnittäydyimme kaikessa rauhassa tyyrpuurin puolelta tukevaan möljään, lankonki laitettiin paikoilleen ja ryhdyttiin kolmen laivan miehistöjen voimin hommiin. Noin tuntia myöhemmin hikinen urakka paketoitiin kahvittelemalla mitä parhaimmassa säässä Unnukan kannella.

Sen lisäksi, että minulle tämä minireissu oli elämäni ensimmäinen höyrylaivamatka, oli loppumatkan ajaksi tarjolla vieläkin parempaa herkkua. Sain lähtövalmisteluita Haponlahdessa tehtäessä nimittäin todella jännittävän pestin Unnukan kipparin penkille. Pian tämän komennuksen jälkeen alus jo pukattiin irti laiturista ja kone laitettiin käymään. Rauhallisesti Unnukka lähti lipumaan eteenpäin ja minä aloin kääntämään sitä paluumatkalle sekä kokeilemaan ketjuohjauksen tuntumaa. Paljoa en ollut tätä manööveriä vielä ehtinyt suorittaa, kun konehuoneeseen johtavasta puheputkesta kuului käsky. "Emme palaa Oraviin tulojälkiämme pitkin!" Paluumatka tehtäisiinkin satamamanöövereiden helpottamiseksi ja siis aivan perustellusti, kylän pohjoispuolisen reimariviidakon kautta. Siis juuri sen saman, jonka ajoimme eilen peräkanaa Armidan kanssa! Pahoitellen puheputkeen aluksen turhaa mutkittelua, oikaisin sen takaisin alkuperäiseen kulkusuuntaansa ja kysyin seuraavaksi omistajien lupaa soittaa oikeaoppiset lähtövihellykset. Kun lupa oli saatu ja homma suoritettu sekä tulevaa reittiä vielä syynätty kartasta, oli aika jatkaa Unnukan olemuksen tunnustelua.

Vaikka vauhtia pian lisättiin olivat aluksen liikkeet hyvin verkkaiset. Rauhoittavan tahdikas veden purskahtelu paapuurin kyljestä ja höyrykoneen suhina jäivät siitä päällimmäisenä mieleen. Lämpimän koneen voiteluöljyn ajoittain komentosillallekin asti kulkeutunut tuoksu, oli myös kuin tuulahdus entisajoilta, vaikken niitä ikäni puolesta olekaan saanut kokea. Herkkä ja todella tarkka ohjaus olivat myös yksi mieleen painunut yksityiskohta. Rauhallinen ja aivan pieni ohjauskettinkien kiristys aina alkuun ja sitten vain pieni kääntöliike, saivat aluksen kulkemaan piirun tarkasti juuri haluttuun suuntaan. Peräsin pysyi myös kuuliaisesti sille asetetussa asennossa.

Unnukan miehistö luonnolisesti seurasi koko ajan matkan edistymistä ja reittivalintojani, kuten varustajan toki tällaisissa tilanteissa kuuluukin. Punaisten ja vihreiden reimojen vilistäessä puolituntisen ajon jälkeen aluksen molemmin puolin olikin syytä olla tarkkana. Etenkin vastaantulevien osalta.

Aivan liian lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen alkoivat Oravin laiturit kuitenkin jälleen siintää saarien ja niemien takaa. Kysyin tässä vaiheessa kohteliaasti, halusivatko omistajat hoitaa rantautumisen itse, mutta sain kuitenkin ilokseni luvan jatkaa tähän asti hyvin mennyttä kipparointiani loppuun asti.

Noin kolmekymmentä metriä ennen laituriin tuloa laitettiin kone kokonaan vapaalle. Jo sitä ennen oli satamaan saapumisen merkiksi soitettu höyrypilliä ja laitettu kone käymään hitaampaa eteenpäin. Laiturin päässä oleva ja poijulla merkitty kivi aiheutti sen, että jouduimme ajamaan möljään hiukan jyrkemmässä kulmassa, kuin alunperin olin ajatellut. Se ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa vaan Unnukka kääntyi jopa ilman potkurivirtaa kuuliaisesti oikealle kurssille. Sitten vielä muutamaa metriä ennen rantaan tuloa pieni laiturin myötäinen oikaisu ja lyhyt koneen taaksepäin käyttö. Ja niin vain olin saanut kipparoida elämäni ensimmäistä, mutten toivottavasti viimeistä, kertaa oikeaa höyrylaivaa!



Näissä hyvin iloisissa tunnelmissa jatkoimme rantabaarin terassilla lounastamisen jälkeen Tähtimiehistön kanssa omaa matkaamme. Pitäen vauhdin noin seitsemän solmun kieppeillä saavuimme pian Savonlinnaan. Kyrönsalmi jätettiin tällä kertaa meidän osaltamme rauhaan, sillä päätimme vain kaataa maston ja hurauttaa itsemme suoraan 4,5 metrin alituskorkeuden lupaavan Laitaatsillan rautatiesillan ali Pihlajaveden puolelle.

Siitä matka jatkui muutaman rantautumisyrityksen jälkeen yhtäkyytiä aina Puumalan lähettyville Kylmäsaareen asti (495h). Noilla yrityksillä viittaan siihen, että paria paikkaa katsoimme sillä silmällä, mutta kun kello oli jo tässä vaiheessa sen verran paljon, emme viitsineet mennä häiritsemään niissä jo nukkumassa olleiden toisten venekuntien yöunia. Pitkän ja hikisen päivän jälkeen halusimme nimittäin vielä itse saunoa ja antaa laivakoiramme aivan vapaasti ulkoilla yöpaikaksi valikoidussa saaressa. Niihin tyhjä Kylmäsaari tarjosi paremmat olosuhteet.

M/s Olli perässänsä m/s Heinävesi ja m/s Eero.

M/s Jermac. 

M/s Hanhi. 

M/s Helga. Nämä kaikki alukset tulivat meitä vastaan Savonlinnan ja Puumalan välillä.

Laivakoira ihailemassa Kylmäsaaren kuuta.

Kun seuraava aamu sitten koitti, oli edessä pari pientä juttua. Edellispäivän aikana olin nimittäin huomannut pilssiveden pinnan hiukan nouseen. Tuumin asiaa ja tutkin pilssiä taskulampulla. Pari syytä tähän asiaan löytyikin pian. Toinen oli pohjakaivon toisen venttiilin tiivisteen aivan pieni vuoto, joka korjaantui juuruksen mutteria kiristämällä. Toinen ja vakavampi oli jäähdytysveden ulostuloputken pään vuoto, joka päästi vettä myös sisällepäin. Konehuoneen sisäseinää pitkin valuva pieni vesinoro oli kuitenkin onneksi helposti havaittavissa, joten eipä aikaakaan niin olin irroitellut moottorin päällä laipiossa kulkevan poistoputken kokonaan. Tähdeltä löytyvistä putkitarvikkeista rakentelin seuraavaksi kylkeen uuden messinkisen läpiviennin, jonka liimasin ja kiristin tiukasti paikoilleen.

104-vuotiaan Tähden eturauhasvaivat on nyt poistettu ja komea jäähdytysvesikaari lentää taas iloisesti ulos aluksen kyljestä.

Tämän remontin jälkeen hoidin vielä korsteenin sisällä kulkevan pakoputken yläpäässä olevan ja konetta vesisateelta suojaavan läpän uudelleenkiinnityksen. Se oli nimittäin lennähtänyt jo pari päivää aikaisemmin Suvasvedellä kokonaan pois paikoiltaan. Juuri, kun tämä homma oli valmistunut alkoi Kylmäsaaren rantaan puhaltaa erittäin navakka pohjoispuhuri, joka aivan väkisin halusi irroittaa meidät sekä laiturin rannasta. Kiireen vilkkaa laitettiinkin Tähti tämän takia kulkukannalle ja suunnattiin kohti Puumalaa.

Ja nyt on läppävikakin hoidettu päiväkirurgisin toimenpitein.

Kylmäsaaren laituri meinasi äkillisen myräkän tullessa lähteä mukaamme.

Puumalassa suoritettiin vain pikainen bunkraus ja vesivarantojen täydennys. M/s Hans ja m/s Rapid olivat siellä myös, joista ensimmäisen miehistöä morjestettiin Tähden kannelta käsin lyhyesti, ennen kuin taivallusta taas jatkettiin. Hätinvirta sekä Kutveleen avokanava ja kaikki muutkin "kohteet" ohitettiin myös kovaa kyytiä, sillä illaksi oli vielä ajatus ehtiä perille Joutsenoon. Loppumatkan ajaksi nostettiin vauhtia vielä entisestäänkin, sillä perän takaa oikealta takaviistosta tulleen aallokon keinuttelu tuntui silloin vähän vaimenevan.

Hämärä kuva, jossa aivan oikeanpuolimmaisena m/s Rapid.

M/s Hans.

Keikuttelua Suur-Saimaalla Koirasaarenselällä.

Viimein illalla noin kello seitseman aikoihin kahdenkymmenen viiden ajotunnin ja kolmen vuorokauden paluumatka Suur-Saimaalle saatiin päätökseen (500,5h). Tähti oli saanut luvan majailla Joutsenossa Likosenlahdella seuraavalla viikolla järjestettävään Vanhojen laivojen regattaan asti ja olla myös niiden ajan täällä ystävälaivansa m/s Turson kyljessä. Kummankaan laivan kipparit eivät regattaan työkiireiltään nimittäin ehtisi, mutta pääsivätpähän ainakin miehistöt näin kokemaan laivakansan tapaamisen ilot myös tänä kesänä!

Imatralaisen Veneveistämö Uuden Aallon valmistama Dolphin 40 Joutsenon Likosenlahdessa.

M/s White Cat II ja m/s Mississippi samassa satamassa.

M/s Ansa.

Aina on pientä remonttia.. Ei ehkä kaikkein kaunein kuva tähän loppuun, mutta eipähän ainakaan kenellekään tule harhakuvitelmia laivaharrastuksen auvoisuudesta. Tässä on nimittäin käynnissä Likosenlahdessa tapahtunut yöllinen hiuspinnin poistotyö septipumpusta.