Pielisjoella

Joensuun Matkustajasatamassa Tähti vietti pitkästä aikaa yksinäisen yön sillä olimme saunomassa ja pesemässä pyykkejä tuttaviemme luona. Seuraavana päivänä lähtö suunnitellulle retkelle Pielisjoelle venyi iltapäivään asti. Aurinko paistoi ja ajatuksena oli illan mittaan löytää joelta lapsille sopiva uimapaikka ja käydä siinä samalla itsekin viilentelemässä raikkaassa jokivedessä. Rapsakat 28 astetta oli mittarissa lämmintä vaikka iltapäivä oli jo pitkällä. Ja kuten kuvasta näkyy niin maston huipussa pyörivästä tuulimittarista taisi juuri loppua patteri, kun ei tule mitään tietoja. Maston kaataminen on siis edessä.

Päätimme kaverini kanssa ajaa Tähden Ilosaaren kohdalla olevan kanavan sekä kaikkien siltojen ohi Utransaaren seutuville ja ottaa sieltä loput porukasta kyytiin. Aamun aikana olin hankkinut uuden kaasupullon tyhjentyneen tilalle ja käynyt ostamassa öljyä sun muuta tarvittavaa. Kaikki tavarat pakattiin laivaan ja vielä ennen lähtöämme opastin lyhyesti kaveriani laivaköysien käsittelyssä ja kerroin kuinka hänen tulisi kanavassa toimia. Tärkeimpiä neuvoja olivat. Älä laita käsiä tai jalkoja väliin vaikka mitä tapahtuisi! Ja toinen asia oli, että minä kerron koko ajan mitä tehdään!

Ollessamme vihdoinkin valmiina reissuun vähän ennen kaupungin iltapäiväruuhkan alkamista soitin kanavan lupsakanoloiselle henkilökunnalle. Pienen odottelun jälkeen ajovuoro järjestyikin ja Matkustajasatamasta seuraavana yläjuoksulle päin oleva Suvantosilta päästi meidät alitseen. Jatkoimme siitä kanavaa kohden. Sulun valojen ollessa punaisena ja valkoisen valon vilkkuessa ajoin kanavan automaattisulutuksen käynnistyslaituriin. Mietin siinä oliko puhelimessa ollut puhetta suluttaako kanavamestari meidät ylöspäin vai pitäisikö hommat hoitaa narusta nykäisten automaatilla. Siinä hetken tuumittuani ja valo-opasteiden pysyessä samanlaisina soitin hänelle vielä uudelleen ja varmistin asian. Automaattisulutus ei ollut nyt käytössä vaan henkilökunta hoitaisi sulkuporttien ja siltojen käyttämisen. Rikki menneen kauko-ohjauksen vuoksi viimeisenä olevaa rautatiesiltaa nostamaan pitäisi kuulema järjestää mieskin sillalle.

Jonkin aikaa odotuslaiturissa oltuamme ja laiturilla retkijakkaralla istuneen kalamiehen murinaa kuunneltuamme, häiritsimme ilmeisesti häntä ja/tai kaloja, valot vaihtuivat vihreäksi ja pääsimme ajamaan kanavaan. Meidät ohitti siinä samassa hässäkässä myös pienempi huvivene joka onneksi ajoi kauas kanavaan jättäen meille tarpeeksi tilaa vapaaksi. Tähden keula pysähtyi kuuliaisesti kiinnityspaalun kohdalle ja kaverini kiinnitti laivan varmoin ottein. Varmistaakseni virtauksessa paikallaan pysymisen minä puolestani otin perästä toisen köyden jolla pidin aluksen kanavan laitaa vasten. Mitään kiinnityslenkkiä yms. –paikkaa peräköydelle ei löytynyt.

Valot vaihtuivat vihreiksi ja minä heitin köyteni laivaan. Olin juuri astumassa itsekin kannelle, kun kanavavahti työntyi ulos kopistaan ja alkoi huutamaan, että ”menkää nyt eteenpäin”. Ihmettelin kovasti hänen käytöstään sillä valot olivat juuri vaihtuneet ja edes keulaköyttä ei ollut vielä ehditty irrottaa. No eihän siinä sitten muu auttanut kuin heti köyden irrottua lähteä liikkeelle. Ehdin huikata oven raosta Tähden kannelle hypänneelle kaverilleni ihmetykseni, kun jo huomasin edessämme olevan veneen pysähtyneen kanavan toisessa päässä aukiolevien sulkuporttien eteen. Siellä nimittäin paloivat punaiset valot. Vaikka virta oli vastainen ja ajoin melkein tyhjäkäynnillä vauhtia oli kiireisestä lähdöstä johtuen jo sen verran, että minun oli pakko alkaa jarruttelemaan Tähden menoa. Vastavirrassa jarrutettaessa keula lähti kuitenkin kääntymään normaaliakin voimakkaammin oikealle. Toisen veneen läheisyydestä johtuen en enää voinut laittaa vaihdetta eteen, jolloin reilu ohjausliikkeeni vasemmalle olisi todennäköisesti riittänyt suoristamaan Tähden. Tästä kaikesta oli seurauksena osuminen kanavan laitaan oikea kylki ja ankkuri edellä. Vaikka tömähdys ei ollut kova eikä mitään rikkoutunut niin kipparia alkoi harmittamaan kovasti oma hätäilynsä. Väittäisin myös, että kanavan henkilökunnalla ei ole aivan täydellistä käsitystä tuollaisen keulapotkurittoman laivavanhuksen ohjailukyvystä voimakkaasti virtaavassa kanavassa. Pohdin samaa nimittäin tullessamme takaisinpäin. Jokaisessa mahdollisessa kohdassa oli pysähdyttävä sillä yksikään silta tai sulku ei auennut silloin, kun siinä kohdalla olimme. Ymmärrän ettei huviveneilijä ole todellakaan etusijalla näissä hommissa ja siltojen sekä kanavien käyttämisessä on varmasti miljoona asiaa mistä en tajua mitään. Väitän kuitenkin, että esimerkiksi itse kanavaan yläjuoksulta tultaessa aikaa sitoa laiva keulasta kiinni ja vedättää perä koneella odotuslaituriin kylkeen on vain 10-15 sekuntia. Sen jälkeen ollaan ahtaassa väylässä poikittain perä toisella ja keula toisella laidalla.

Voimakkaassa virtauksessa pidin Tähteä parhaimmmillaan melkein vartinkin paikallaan vaikka olin erikseen puhelimessa toivonut mahdollisimman jouhevaa toimintaa. Muuta vesiliikennettä ei myöskään näkynyt. Ajankohtakin oli valittu kaupunkiliikenteen ruuhka-ajan ulkopuolelta. Alaspäin tullessamme kanavan jälkeen ennen Suvantosiltaa minun oli lopulta jopa hypättävä keskellä jokea uittopuomien päälle saadakseni Tähti pysymään oikeassa suunnassa. Mitään kiinityslaituria, kun ei siinä kohdassa ole olemassakaan.

Mutta takaisin asiaan eli.. Totuus kuitenkin on, että olisihan minun kanavassa ylöspäin mennessämme hoputuksesta huolimatta täytynyt pysyä rauhallisena ja välittämättä muista tehdä niin sanoakseni ”oma suoritus”. Eli lähteä vielä rauhallisemmin liikkeelle ja keskittyä vielä enemmän vain laivan ohjailuun eikä kenenkään muun hätiköityjen pyyntöjen toteuttamiseen.

Tässä ei tietenkään ollut vielä kaikki.. Osuessamme kanavan seinämään oli kaverini ajatellut sen olevan normaali rantautuminen ja hypännyt kanavan laidalle keulaköyden kanssa. Virtauksen vaikutuksesta Tähti oli kuitenkin muutamassa sekunnissa ajautunut jo parin metrin päähän kanavan laidasta. Rannalta kuului auki olevan oven kautta hyttiin asti huuto: ”otatko sinä minut vielä kyytiin?” Ei auttanut kuin ohjata laiva vihreiden valojen palaessa vielä uudelleen lähelle kanavan kivistä seinämää ja koukata kaveri kyytiin.

Kyllä harmitti kovasti. Jotenkin tuntui, että tuo töytäisy väritti koko loppupäivän kohdaltani hiukan alakuloiseksi. Ja ei niinkään itse osuma. Kyllä 104 vuoden ikäinen laiva ennekin on pieniä kolhuja kokenut vaan nimenomaan oma reaktioni kanavan henkilökunnan huutoon. Onneksi päivä ja ilta kuitenkin sujuivat mainiosti ajaessamme hellekelissä aina Kuurnan kanavalle asti. Käännyimme sen alapuolella ympäri ja palasimme myötävirtaan yli kahdeksan solmun vauhdilla. Tähden normaali matkavauhti moottorin kierrosten ollessa karvan verran alle 900 rpm on 6,6-7 solmua tunnissa riippuen tuulesta. Ajettuamme reilut puoli meripeninkulmaa takaisinpäin pyöräytin Tähden taas ympäri ja jäimme ankkuriin väylän ulkopuolelle noin neljän metrin syvyiseen veteen. Sitten kumiveneellä uimaan rannalla havaittuun pieneen hiekkapohjaiseen lahdukkaan.

Retkemme jälkeen palasimme Utransaaren lähettyville ja veimme vieraat kumiveneellä rantaan. Itse jäimme yöksi ankkuriin tyynelle joelle. Lämmitin saunankin tasoitellakseni hiukan päivän muistoja.

Hauskoja huomioita vastavirtaan ajaessa olivat mm se, että virtaus oli vuolaimmissa kohdissa niin voimakas, että tyhjäkäynnillä Tähti juuri ja juuri liikkui eteenpäin. Ihmettelin myös hetken, miksi laiva ei suoristu ankkurin jo pitäessä meitä paikallaan ennen kuin tajusin peräsimen olevan aavistuksen vinossa ja kääntävän meitä koko ajan hiukan vinoon virran kulkusuunnasta.

Ylipäätään Pielisjoen paikkapaikoin voimakas virtaus oli ikimuistoinen ja kunnioitusta herättävä kokemus.

Kuvat silloista ja kanavasta ovat paluumatkalta. Silloin oli sen verran enemmän aikaa käytettävissä ja vähemmän sykettä otsalohkossa, että saattoi muutaman kuvankin näpsäistä.