perjantai 25. syyskuuta 2015

Syysreissun viimeinen etappi Ristiina-Niskalampi

Miehistön vähennyttyä ja minun jäätyä ainoaksi tähtilaivailijaksi moikkasin lyhyesti tutut omilla aluksillaan aurinkoista sunnuntaiehtoota viettäneet Ristiinan laivaharrastajat ennen kuin laitoin Tähden porhaltamaan reilun seitsemän solmun vauhtia kohti kotisatamaamme Imatraa. Tovin taivallettuani Yöveden Suuren Riuttasaaren sivulla kohtasin hinaaja Chr. Kontturin. Kerrottakoon, että sen nopeuden tukkilautta perässä Marine Traffic kertoi olevan reilun solmun luokkaa.

Taisi olla taaksepäin näyttävään kulkuvaloon pari päivää takaperin vaihtamani uusi polttimo 12V mallia, kun ei kestänyt tämän pidempää. Mitään merkintää asiasta ei nimittäin ollut. Enempää varapolttimoita ei kuitenkaann ollut mukana, joten illan hämärtyessä piti käyttää luovuutta.


Viitisen tuntia matkasin ajoittaisessa vesisateessa ja välillä myöskin kauniissa auringonpaisteessa. Jätin nopeassa tahdissa taakse jo mainitun Yöveden, Liittokivenselän ja Mäntysaarenselän ja saavuin pimeässä Kyläniemen lounaiskärkeen.

Siellä vastaani ajeli Helga-laiva, jonka nimen sain selville jo tutun MarineTraffic -palvelun avulla. 

Sen ja niemen nokan ohitettuani olin päättänyt alkaa etsiskelemään sopivaa ankkuripaikkaa toteuttaakseni uudelleen edellisellä veneellä Suomenlahdella jo kertaalleen toteutuneen haaveeni. Nimittäin ankkuroitumisen yöksi jollekin matalikolle keskelle aavaa selkää. Tähän manööveriin tulevan yön säätila näytti nimittäin erittäin otolliselta. Tarkoitukseen sopivalta vaikutti myös jo menomatkalla bongaamani Talsionsaaren eteläpuolinen matala, jossa vettä olisi tähän yritykseen sopivasti 3-5 metriä.

Myönnän jo etukäteen, että seuraava varmaan vaikuttaa Teistä jonkinasteiselta hulluudelta ja sitä se kai onkin. 

Kuvitelkaa kuitenkin tilanne, että olette ankkuroineet aluksenne yöksi keskelle Saimaan selkää. Lähimpään saaren on noin kilometrin verran matkaa. Käy sellainen onnenkantamoinen, että illan tullen tuuli tyyntyy, koko tyhjä ja pimenevä järvenselkä sekä valtava vesimassa ympärillänne rauhoittuu. On syyskuuksi ihmeellisen lämmintä, kuuta ei näy, vain tähdet ja linnunrata loistavat lähes pilvettömältä yötaivaalla yläpuolellanne ja pikkuhiljaa järven pinnan tasoittuessa kaikki taivaalta valonsäteitä lähettävät taivaankappaleet alkavat heijastua yhä selvempinä myös veden pinnasta. 

Etäällä vilkuttaa muutama merimerkki yksitoikkoista, mutta tärkeätä viestiään vesilläliikkujille. Jonkin kaukaisen asutuskekuksen valot kajastavat myös taivaanrannalla. Tulet hikisenä saunasta, kapuat kannelle, istuudut ja avaat saunajuoman. Mistään ei kuulu mitään, kaiku ei vastaa, tuuli ei kohise, laine ei liplata ja lopulta kaikki kuuloaistimukset kertovat aluksen satunnaisien äänien lisäksi oman suonissa virtaavan verenne liikkeistä. Ajatukset selkeytyvät, kaikki on yhtä aikaa todella pientä ja todella suurta. Juuri siinä hetkessä luulet ehkä jopa pienen hetken ajan tajuavasi jotakin elämän tarkoituksesta! Sitä kai se parhaimmillaan on! Nimittäin elämä ja vesilläolo!

Enempää en viitsi runoilla, ettei ala huhut kaverin lantun lopullisesta pehmenemisestä kiertämään. Ja vaikka edellinen "runoilu" selvästi osoittaa alkoholilla olleen osuutta asiaan, haluan painottaa, että katsoin kuitenkin parhaimmaksi pysyä kaiken, esimerkiksi odottamattomien säätilanmuutosten varalta ajokuntoisena. Tästäkin huolimatta tulin vahvan tunne-elämyksen voimasta aivan huomaamatta istuneeksi yksikseen Tähden kannella kolmatta tuntia tuumien samalla kaikkea mahdollista.

Edellistä kirjoitellessa tuli loppukevennyksenomaisesti myös mieleeni, tuttavani taannoin oikeappisesta alkoholinkäytöstä pienestä nousuhumalasta sanoma, alkuperäisestä hiukan muokkaantunut, sananparsi "viisa on viinasten juoma". No se siitä..


Kokemuksesta edelleenkin tohkeissaan keittelin seuraavana päivänä aamukahvit kaikessa rauhassa. Sitten täräytin Wickströmin taas tulille ja jatkoin Ison-Vitsain pohjois- ja Karvasalon ja Pullikaisen eteläpuolitse kohti Satamosaarta, jonka vieritse suunnistin Imatralle vievälle väylälle. Sää oli pienestä tuulesta ja harmaudesta huolimatta mitä mainioin, joten koitin parhaani mukaan nauttia varastoon tästä kaikesta.

Hassu sattumus loppumatkasta aivan Niskalammen kaijan edustalla oli Ristiinaan eilen jälkeemme jääneen Tapio-puskijan kohtaaminen. Proomun puukuorma oli jo tässä vaiheessa päivää olennaisesti ehtinyt vajua eilisestä, joten kaikki vesilläolijat täällä Saimaalla eivät selvästikään ole nukkuneet tyynen yön aikana ruususen unta.

Ajoaika välillä Ristiina-Niskalampi oli muuten 7 tuntia 20 minuuttia ja tuntimittarin lukema kotisatamassa 140h.




sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syysreissun jatko Luonterille

Lietvedelle päästyämme jatkoimme vakaasti matkaa kohti Luonteria, jossa tarkoituksemme oli etsiä yöpaikaksemme jokin mukava tulipaikalla varustettu saari. Ollessamme vielä Petäikkösaaren koilispuolella aloin ihmetellä noin 20 metriä etupuolellamme olevaa tummaa ajopuun näköistä esinettä. Ennen kuin ehdin reagoimaan asiaan sen enempää Norppa nosti iloisesti päätään tarkistaakseen Tähden olevan sieltä taas tulossa. Koukistetun selän karvojen kuviot vain vilahtivat sen sukeltaessa tämän jälkeen syvyyksiin. Uutta esittäytymistä emme taaskaan saaneet todistaa, vaikka vartoilimme useamman tovin sellaista odotellen paikollamme.

Norppaa tiiraillessa kiinnitin myös huomiotani länsipuolellamme kanssamme samaan suuntaan, eli pohjoiseen, eteneviin todella tummiin ukkospilviin, jotka vähän myöhemmin luoteeseen päin kääntyessämme ilmestyivät eteemme. Takanamme meitä seuraava harmaa sadepilvimassa vaikutti niiden jälkeen jopa toivottavalta vaihtoehdolta.

Jo loppukesän vierailultamme tutun Lietveden sillan ali jatkoimme Linnunpäänselän ja Kuparonvirran sokkeloista reittiä taittaen matkaamme Luonterille. Siellä olin päättänyt ensitöikseni kokeilla rantautumista Makutsaareen, mutta hiekkaisen rannan meidän kannaltamme ennenaikainen mataloituminen jätti meidät pitkälti yli kymmenen metrin päähän rantaviivasta. 

Rannan mataloituminen tapahtui ilmeisesti myös juuri oikeassa kulmassa, nimittäin tuntui kuin pysähdyttyämme olisimme melkein koko kölin matkalta tukevasti kiinni pohjassa. Olin kuitenkin ajanut rantaa kohden todella rauhallista vauhtia, joten pieni kierrosten kohottaminen pakilla riitti saamaan meidät taas liikkeeseen. Peräydyimme tämän jälkeen samoja jälkiä varovaisesti pois lahdukasta ja ajelimme seuraavaksi kokeilemaan onneamme viereiseen Varteussaareen.

Kaikki tästä paikasta netistä etukäteen löytämäni lähestymisohjeet olivat: käänny saaren länsipuoliselta 1,5 metrin väylältä itään ja aja lahteen. Laituri lahden pohjoisrannalla. Syvyys (huom!) noin 1,5 metriä. Tuo huomautus tuossa sen takia, että Tähden syväys on kutakuinkin 1,7 metriä.

Merikorttia tarkkaan tutkittuamme navigoimme kuitenkin todella varovaisesti itsemme kahden kallioluodon välistä saaren tyhjään laituriin ja aloitimme samantien saunanlämmityspuuhat sekä tulen sytyttelemisen nuotiopaikan tulisijaan. Paikan kulkusyvyyksistä sen verran, että vettä vaikutti kulkemallamme reitillä kaikuluotaimen mukaan olevan riittämiin paljon Tähteä suuremmallekin alukselle.

Kuten kuvasta huomaatte ei muutamaa tuntia aiemmin Lietvedellä nähdystä ukkospilvestä onneksi ollut Vartiosaaren laituriin kiinityttyämme enää kuin muisto jäljellä.



Hämärä laskeutui todella nopeasti. Se tuntui eristävän meidät omaan pieneen maailmaamme, jossa on vain me, nuotiopaikka, Tähti ja taivaankansi.


Vasta myöhemmin illalla huomasin tarkastaa saaren nimikyltin, joka kertoi paikan kantavan oikeasti nimeä Vartiosaari. Ja minä olin kuumeisesti googlettanut lähestymisohjeita kartan Varteussaari nimellä ja ihmetellyt suureen ääneen, kun sellaisia ei saaressa olevasta retkisatamasta ja hitusen normaalia haasteellisemmasta kulkuväylästä huolimatta vain löydy. Syynä tähän epäonnistumiseen saattoi myös olla se, että tein Luonterin yöpymispaikkojen kartoitusta laivaa ajaessani.


Tuossa alla Teille kuitenkin linkki saaren oikealla nimellä myöhemmin helposti löytyneeseen esittelyyn ja lähestymiskarttaan sekä vielä tähän loppuun rehelliset suositteluni paikkaan tutustumista ajatellen. Vartiosaari vaikutti tallattuine polkuineen ja erään reissumme aikana jututtamani kanssaveneilijän informaatioiden pohjalta siltä, että heinäkuussa siellä tuskin olisi ollut yhtä rauhaisaa kuin nyt. Huomautan vielä, että laituri on enemmän suunnattu veneily- kuin laivakäyttöön.


Tässä vielä myös kuvakaappaus plotterin näytöltä. Harmi, kun en tajunnut ottaa kuvaa koko rantautumisreitistä väylältä laituriin asti. Mutta kuten jo kerroin, virallinen lähestymiskartta löytyy tuon yllä olevan linkin takaa, joten sieltä kannattaa tarvittavat ohjeet poimia.

Jos jotakuta erikseen kiinnostaa niin Wickströmin tunnit Vartiosaaressa olivat 126h. Eli Imatralta tänne oli tunteja mittariin kertynyt 17 kappaletta.

Aamulla tiesimme edessämme olevan useampi tuntisen siirtymän Ristiinaan, josta muu miehistö palaisi päivää ennen minua takaisin arjen pyörteisiin. Tästä johtuen lähdimmekin ajoissa liikkeelle. Minun osakseni lankeaisi tämän mutkan jälkeen Tähden tunteja kestävä, ja voitte vain kuvitella kuinka "raskas" ja "yksinäinen" siirtoajo Imatran Niskalammille.

Paluumme Ristiinaan tapahtui lämpimässä syysilmassa Anttolan kautta koukaten ja taas palkittiin luontoelämyksellä kansihommissa olleet tarkkaavaiset jungmannit, kun Harviolla Norppa tarkkaili ahterimme takana menoamme.

Alla matkan ajaksi etukannelle perustettu kaarnaveneveistämö.

Anttolan Lotjasaaren vuonna 2012 valmistunut satama ja siellä majailevat vanhat laivat käytiin tällä kertaa tarkastamassa lähemmin ennen vajaan satalitrasen tankkausta, septintyhjennystä ja kanistereissa olleiden pilssivesien luovutusta viereiseen palvelusatamaan.

Tässä ensimmäisessä kuvassa m/s Woima ja m/s Karali. Korjasin ensimmäisen nimen Woimattaresta alkuperäiseksi Woimaksi sillä se oli "asiakaspalautteen" mukaan palautettu alukselle vuonna 2013. Kiitos vain paljon tästä korjauksesta! Tuossa myös pari Kantapuun -arkistoista löytyvää kuvaa alkuperäisestä s/s Woimasta. Kuva 1 ja kuva 2.


Yllä puolestaan Jupiter ja alakuvassa punahyttinen mustarunkoinen s/s Repola 5, jonka takana suurempi hinaaja, jonka nimen onnistuin jo unhoittamaan. Joku kyllä kertoi sen minulle loppukesästä, mutta kun ei muista niin ei muista. Jos joku Teistä dementtiaan sairastumattomista lukijoista jaksaa, niin kirjoittakaa se tuonne kommenttikenttään. Kiitos!

Nimi Mistral on mainittu kommenteissa, mutta ainakaan netistä löytyvien kuvien pohjalta en pystynyt asiaa vielä varmistamaan. Samaisella nimellä löytyy nimittäin myös erilaisilla hyttirakenteilla oleva alus.

Tuossa vielä video Repola 5:stä: https://www.youtube.com/watch?v=yXxAVW3ZJf8



Viimeisessä kuvassa laiturin toisella puolella pilkistelee kotisatamassaan oleva ja jo useita kertoja bongattu Viikinki II -vene. Jaoin paatin edesmenneestä sisaraluksesta kertovan linkin jo viime kesänä, mutta kertaus on opintojen äiti... ja isä.


Anttolan jälkeen jatkettiin Varkaantaipaleen ja Kirkkotaipaleen avokanavien kautta reipasta kyytiä kohti määränpäätämme. Matkaa jouduttaakseni pujottelin Yöveden puolelle päästyämme saarten lomitse suoraan Ristiinaan vievälle väylälle ilman merkityn reitin tekemää koukkausta idempää Astuvansalmen liepeiltä.


Kohtasimme mikkeliläisen meripartiolippukunnan Ekin Partio ry:n omistaman Lola 3:sen kanavien välisellä osuudella. Onneksi ei satuttu varsinaisiin kanaviin yhtäaikaa.

Alla kesäisiä taulumaisia maisemia Ristiinan edustalta Kilpilammelta Pukkisaaren kupeelta.


Tapion puskema proomu Ristiinan lähistöllä sijaitsevan Savisalon rannassa oli viikonlopun aikana täyttynyt ja näytti olevan valmiina lähtöön.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Syysreissu Yöveden suuntaan

Sain kuin sainkin järjestettyä itselleni kaiken kiireen keskellä pienen Saimaa -loman ja niinpä suuntasinkin harmaana syyskuun alun keskiviikkona kulkuni kohti Niskalampea. Saavuttuani iltapäivällä paikalle pakkailin kaikessa rauhassa vähäiset matkatavarani Tähteen ja kahvittelin laiturinaapurin kanssa takakannella. Tovin laivaharrastuksesta ja siihen liittyvistä monista sivujuonteista poristuamme olikin aika lähteä taas vesille.



Aikarauta näytti siinä vaiheessa jo hitusen yli iltakahdeksaa, joten kovin pitkään en päivänvalosta saanut enää nauttia. Jo puoltatuntia myöhemmin suuntiessani Imatralta Lappeenrantaan vievältä väylältä kohti Karhuselälle johtavaa kapeikkoa näkyvyys oli heikkoa. Tästä eteenpäin ajelinkin karttaplotterin avustuksella, reimoja mastovaloilla ja taskulampulla tarvittaessa valaisten Karvasalon pohjoispuolitse ja Suuren Mäntysaaren eteläpuolitse Mäntyselän yli aina Talsionsaareen asti. Mäntysaaren lähettyvillä näin myös Parkko nimisen puskijan hommissa. Etäisyyttä siihen oli kuitenkin sen verran, että aluksen henkilöllisyyden toteamiseen jouduin käyttämään erittäin käyttökelpoista MarineTraffic -ohjelmaa.

https://www.marinetraffic.com/fi/



Koilisen ja idän puolelta luvattu yötuuli viitoitti tietäni ja kiersin tästä johtuen matkani lopuksi Talsionsaaren länsipuoliseen, suojaisaan poukamaan saunanlämmityspuuhiin. Koneen käyttötunnit täällä olivat 112h, kun ne lähtiessäni Imatralta olivat 109.


Yön sain Talsionsaaren suojassa nukkua rauhassa ankkuriketjun satunnaista kolahtelua lukuunottamatta. Aamulla heräsin pitkästä aikaa kaikessa rauhassa ilman kellonsoittoa puuhailemaan illalla kokoamani pitkähkön oloiseksi veneyneen työlistan hommia. Ensimmäisenä vaihdoin illalla palaneen taaksepäin näyttävän kulkuvalon polttimon uuteen. Vanha hehkulangallinen saikin nyt väistyä uudenaikaisen led-polttimon tieltä. Seuraavaksi tarkistelin öljyt ja lisäsinkin ensimmäistä kertaa öljyä koneeseen koko kesänä. Jäähdytysnesteen pinnan tason katsastin myös.




Sitten olikin aika selättää lopullisesti polttoaineen paluuputken hajuhaittoja aiheuttava vuoto. Putkiliitoksen puhdistelu hienolla hiekkapaperilla, brakecleanerilla ja lopuksi kokoaminen tiivisteliiman kanssa näyttää kyllä vihdoinkin poistaneen ongelman.




Agreegaatin öljyjen tason tarkastin myös ja koekäytin sen samalla kertaa pienellä bensiinimäärällä, jotta se olisi pimeän syksyn koittaessa valmiiksi iskussa. Vannasputken talinauhaboksin tiivistenauhaa painavan laipan välykset potkurinakseliin tasasin myös joka puolelta samankokoisiksi, jottei se vain hankaisi mistään pyörivää akselia. Tämänkin, kuten monen muunkin, tarkastuksen tarpeellisuudesta sain taas kerran vinkkiä tutulta laivamieheltä. 


Mastossa olevien kansivalojen suuntausta parantelin myös näyttämään vielä enemmän aluksen ulkopuolelle. Ja kun kerran koiran kanssa rannalla liikkuessa satuin hyvään marikkoon, niin mustikoitakin keräsin pakasterasiaan tulevan talven C-vitamiinin tarpeen tyydyttämiseksi.




Samalla tuli ihmeteltyä rannalla olevia rakennelmia ja taas kerran myös Saimaan veden kirkkautta. Alimmassa kuvassa syvyys on reilusti toista metriä ja pohja näkyy todella hyvin.







Puuhaamisen lopuksi iltapäivällä liikkeelle lähtiessäni selvitin vielä viereisellä selällä minua pidempään askarruttaneen kytkimen luiston, mittaamalla koneen ja potkurinakselin kierrokset laserkäyttöisellä kierroslukumittarilla. Ensiksi tyhjäkäynnillä (390rpm), sitten matka-ajokierroksilla (658rpm) ja lopuksi huippukierroksilla (814rpm). Huomautan, että kierrosluvut ovat noin -lukuja, sillä näytöllä kierrokset vaihtelivat tuloksen molemmin puolin palttiarallaa -2 ja +2 välillä. Yritin siis ottaa niistä aina keskiarvon. Tulos oli joka tapauksessa toivottu, eli ei vaikuttaisi kytkin luistavan, kun kaikilla näillä tavoin alennus näyttäisi liikkuvan 2,020-2,030 välillä.




Illan päälle matkasin vielä useamman tunnin päätyen lopulta saunomaan Ristiinaan vievän väylän varrella sijaitsevaan Taistensaareen (116h), josta olin saanut vinkkiä laivatuttavilta jo kesällä. Saaren pohjoispuolinen suojainen laguuni olikin oikein rauhallinen ja mukava paikka, vaikka rantautumiskohtaa pitikin vaihtaa kertaalleen. 


Muistelin, että suosituksena oli ollut lahden pohjukan ruohoinen kohta. Ranta siellä osoittautui kuitenkin sen verran matalaksi, että nelimetrinen lankonkimme ei olisi yltänyt maihin asti. Siksipä siirryinkin lahden länsirannalla aivan kallion juuressa sijaitsevan pienen mökkipahasen kohdalle. Siellä keulan sai menemään niin pitkälle, että ylsin kiinnittämään sen suoraan kannelta rantapuuhun. Vetäessäni Tähden perästä haruksia maihin annoin Wickströmin hoitaa paikallaanpysymisemme. Viisiminuuttisen pyörittyään potkuri oli saanut koko laguunin veden kiertoliikkeeseen, joka laantui lopulta vasta puolituntia koneen sammuttamisen jälkeen.




Illan pidin vapaata laivahommista, mutta aamulla alkoi taas urakointi. Saunan lattian väärään suuntaan oleva kallistus on saanut veden harmillisesti kerääntymään kiukaan viereiseen nurkkaan ja tästä johtuen saunomisen jälkeen onkin lastahommat olleet aina edessä.


Irroittelinkin seuraavaksi koko perän kapyysin turkkilevyt nähdäkseni saisinko sieltä kautta saunan RST-lattian alle työnnettyä kiilaa. Pari kiinnitysruuvia löysättyäni ja kiilalle koloa porakoneella kaiverrettuani se onnistuikin ja nyt pesuvedet virtaavat iloisesti lattiakaivoon. Tämäkin pieni ilo on kahden kesän odottelun jälkeen varsin suuri.




Kerran turkkilevyt olivat irti päätin samalla vielä puhdistaa pilssin. Vettä siellä ei ollutkaan kuin muutama hassu litra ja se oli pian pumpattu kanisteriin, mutta vuosien saatossa kertynyt öljyinen töhkä piti lapioda ja pyyhkiä lopulta räteillä pois. Mitään puhdistusaineita en tässä manööverissä käyttänyt, mutta onpahan nyt ainakin enimmät limat otettu pois. Lopuksi ennen hytin palauttamista ennalleen tarkistin vielä viime syksynä uusitun potkurinakselin pulttien kireyden.





Auringon ohitettua puolenpäivän lakipisteensä starttasin moottorin ja palasin takaisin saaren lounaispuolella kulkevalle Ristiinaan johtavalle 4,2 metrin väylälle. Sinne suuntaamisen syy oli lisämiehistön mönstraus, sillä nämä pari edellistä yötä, kuten olen jo kertonut, olin asuttanut Tähteä laivakoiramme kanssa kahdestaan. 



Tuollainen uskoakseni Saimaalla varsin harvinainen katamaraanirunkoinen purjevene ajeli meitä jossakin vaiheessa ennen Ristiinaa vastaan.



Ristiinassa miehistön lisäksi ruoka- ja vesivarastot täytettiin ja kanistereilla kävin myös hakemassa kylän huoltoasemalta 60 litraa polttoainetta tankkeihin.


Illan aikana kauniista perän taakse tapahtuneesta auringonlaskusta nauttien ajelimme vielä Liittokivenselältä Puumalaan vievän väylän itäpuolella sijaitsevaan Äyrätsaloon, josta olin myös saanut vihiä kesän regattaviikonloppuna. Sen keskivaiheilla sijaitsevaan luoteis-kaakko suuntaiseen reilut parisataa metriä syvään lahteen olikin jännä ajaa pimeässä, sillä rantakallioon maalatut kohdistusmerkit eivät näissä valaistusolosuhteissa oikein ottaneet näkyäkseen.




Hyvin kaikki kuitenkin sujui, vaikka lahden pohjukan matalan hiekkarannan takia kulku maihin olikin järjestettävä lopulta kumiveneellä. Ranta lahdukan laidoilla vaikutti kuitenkin sen verran syvemmältä, että sieltä etsimällä olisi syvempi kohta varmasti löytynyt. Pimeässä en kuitenkaan uskaltanut alkaa kääntelemään Tähteä poikittain ahtaassa lahdessa vaan heitin suosiolla perän harusköydet maihin rantapuihin kiinnitettäväksi.




Sikeästi nukutun yön ja takakannella nautitun aamupalan jälkeen yritimme aamupäivällä poimia lisää mustikoita, mutta sesonki siinä hommassa oli täällä Äyrätsalossa mennyt jo ohi. Rannan mataluuden takia takakannella tarpeettomana olleen lankonkimme ehostus uusilla poikkipuilla ja kyllästysaineella onnistui kuitenkin mainiosti, sillä sääennusteessa luvattua vesisadetta ei ainakaan vielä ollut näkynyt. 


Vasta kaiken tämän jälkeen, alkuiltapäivästä, ensimmäisten sadepisaroiden jo tipahdellessa taivaalta käynnistelimme Wickströmin matkaa jatkaaksemme. Rannasta lähdettäessä jungmannit suorittivat elämänsä ensimmäistä kertaa köysien irroitukset rantapuista. Ahtaassa lahdessa pyöräytin tämän jälkeen Tähden kokan kohti tulosuuntaamme ja lähdimme palaamaan tyhjäkäynnillä ajaen tulojälkiämme myöten takaisin väylälle.






Lahden suulla, aivan kuten illallakin, eteenpäinnäyttävä kaikuluotain alkoi näyttämään voimakkaasti madaltuvaa ja tästä johtuen kytkin vaihteen vapaalle. Olin jo aiemmin käyttänyt pariin otteeseen vetoa pois päältä, jotta vauhtimme näillä tuntemattomilla vesillä ei vain nousisi liian suureksi. 





Joka tapauksessa seuraavaksi luotain lopetti kokonaan näyttämästä syvyyslukemia. Niin kävi illallakin, joten sekään ei yllättänyt, mutta se yllätti, että seuraavaksi kuulin pohjan hankaavan johonkin ja huomasin keulan kohoavan ylemmäksi sekä Tähden kallistuvan vasemmalle kyljelleen. Kytkiessäni hetkeä aiemmin vedon pois ei käännöksemme vasemmalle kohti länttä ollutkaan aivan yhtä jyrkkä kuin olin ajatellut, vaan ajauduimme sen ja oikealle meitä suojaavan metsän kaikottua työntäneen voimakkaan etelätuulen vaikutuksesta ehkä kolme-neljä metriä pohjoisemmaksi verrattuna tuloreittiimme. Se riittikin tällä kertaa viemään meidät matalikolle.



Tähti pysähtyi paikalleen luultavasti hiekkaesteeseen, sillä mitään kolinoita ei kuulunut ja oikeni samantien takaisin pystyasentoon. Koitin samantien pakittaa, mutta vaikka käsittelin käskynvälitintä reilulla otteella oli perän pieni sivuttaisliike ainoa havaittava seuraus. Sankka hiekkapilvi sen sijaan leijaili ympärillämme vedessä. Enempiä empimättä pyöräytin ruorin seuraavaksi oikealle eli matalikollepäin, ja kytkin vedon tyhjäkäyntikierroksilla eteenpäin. Pienen miettimisen jälkeen perä alkoikin kääntyä vasemmalle keulan pysyessä tiukasti paikallaan.



Pari metriä perää sivusuunnassa tällä tavoin liikutettuani vaihdoin taas pakille ja annoin Herra Wickströmille uuden mahdollisuuden esittää parastaan. Lähdimmekin peräytymään pois matalikolta, jolloin pudotin kierrokset tyhjäkäynnille ja jatkoin peruuttamista keulapotkurilla ohjaillen. Tällä tavoin palasimme parikymmentä metriä takaisin lahden sisällepäin, josta otimme seuraavaksi uuden suuntiman hiukan edellistä kohtaa etelämpää. Jättäen kuitenkin sen puoleisen kaislikon ja Tähden väliin vielä muutaman metrin hajurakoa. Tällä kertaan pääsimme läpi ilman pohjakosketuksia ja niin suuntasimme kulkumme yhtä kokemusta rikkaampina kohti pohjoista. 

Hetkellisen kiinni juuttumisen aiheuttanut lahden suuaukon kapeikko on yläpuolisessa kuvassa Talvilampi -tekstin vasemmalla puolella.