Kuten jo taisin kertoakin Savonlinnasta lähdimme ajelemaan etelää ja Pitkää Pihlajavettä kohti. Reitiksi valikoitui pienen pohdinnan jälkeen sopivan mutkikkaalta ja maisemarikkaalta näyttänyt Laukansaaren länsipuolelta lähtenyt väylä. Samaisen saaren länsirannalla sijaitseva Suurikylän satama tarjosikin heti reitin aluksi mukavan yllätyksen, kun sieltä löytyi Suomen höyrypursiseuran saaritukikohta. Pakko oli poiketa väylältä satamaan katsomaan, kun kaksi alusta oli laitureissa. S/s Ensossa oli hellepäivään sopivasti halostus käynnissä. Toisen nimi jäi jo unholaan, mutta tuolta höyrypursiseuran sivuilta se varmasti on selvitettävissä.
Jätettyämme hyvästit höyrylaivoille oli taas aika pysähtyä uimaan keskellä Laukansaarenselkää. Uskaliaimmat suorittivat veteen menemisen vauhdikkaasti taavettiin viritetyllä "tarzannarulla". Kuva on jostakin aiemmasta uimapaikasta.
Kokonsaaren sivuutimme seuraavaksi sillä tarkoitus oli ajella yöksi Juuvinsaareen satamaan numero 4496. Laituriin oli kuitenkin ennättänyt jo parkkeerata kaksi matkavenettä sen verran meidän kannaltamme hankalanoloisesti, että valitsimme yöpymistavaksi ankkuroinnin samaiseen saariryhmään kuuluvan Ruissaaren länsirannalle. Paikka osoittautui hyväksi valinnaksi myös sen takia, että pieni tuulenvire piti hyttyset loitolla ja jäähdytti samalla kuumia sisätiloja. Yöksi saaren rantaan laskettu katiska antoi aamulla miehistölle pientä puuhasteltavaa.
Puuhasteltavaa oli tarjolla myös kalastukseen osallistumattomille, sillä ennen lähtöä oli taas aika tehdä pientä huoltoa ja remonttia. Kaadoin heti alkuun maston, jonka jälkeen pari tuntia menikin rattoisasti selvitellessä mikseivät sen huipussa oleva ankkurivalo sekä etukannelle suunnattu kansivalo pala. Ankkurivalon polttimo oli tietenkin palanut. Mutta polttimon kantaan ei myöskään tullut jännitettä. Pienen tutkailun jälkeen tajusin molempien olevan kytketty, kuten ajovalot, 24V järjestelmään. Olin luonnollisesti kääntänyt starttiakkuna toimivan 24V-järjestelmän pääkytkimen ankkuroiduttuamme edellisenä iltana nolla-asentoon, joten se "vika" oli onneksi lopulta helposti selvitetty.
Lopulta suurin osa ajasta menikin mastosta tulevien johtojen nimikoimiseen ja ankkurivalon muuttamiseen 12V toimivaksi. Nämä hommat hoidettuani sain vielä lapsien koko kesän odottaman televisionkin näkymään laittamalla mastossa olevan antennin toimintaan. Tuulimittarin paristotkin vaihtuivat samalla uusiin ja lopuksi vielä öljyt tarkastetiin sekä moottorista, että alennusvaihteesta.
Alkuiltapäivästä alakerran Herra heräsi uniltaan ja otimme suunnan kohti Sulkavaa. Mietin matkalla onko soutupaikkakunta jäänyt minulta kokonaan aiemmin käymättä ennen kuin muistin pyörähtäneeni siellä moottoripyörällä joskus yhdeksänkymmentäluvun lopussa. Sulkavan ja Puumalan maisemista löytyy nimittäin useampia hyväkuntoisia asfalttipäälysteisiä mutkateitä motoristeille.
Kauppa ja lenkkeilymahdollisuus sekä kylkikiinitys laituriin olivat mm. kriteereinä paikkaa valittaessa. Sulkavalla oleva Veneilykeskus Kulkemus vaikuttikin sopivalta pysähtymiskohteelta.
Pari merinpeninkulmaa ennen saapumistamme aloin vielä katselemaan kartasta tarkemmin ajo-ohjetta satamaan. Vaikka Kulkemuksesta löytyneillä nettisivuilla laitimmaisten laitureiden vieressä kerrottiin olevan vettä muistaakseni nelisen metriä niin merikartta antoi kuitenkin satamaan vievän väylän syvyydeksi vain 1,5 metriä. Eli liian vähän Tähdelle.
Kysyessäni asiaa Kulkemuksesta puhelimella tieto osoittautui kuitenkin vääräksi. Ystävällinen naishenkilö kertoi sen olevan luultavasti perua jostakin vanhasta kartasta ja aiheuttavan heille hiukan harmia, kun ihmiset arkailevat tulla satamaan. Tarkkailin syvyyttä koko matkan ajan ja yli kaksi metriä oli koko ajan lukema ajaessamme väylää pitkin. Tähden luotaimen anturi on vielä veden pinnan alapuolella vajaassa metrissä eli todellinen syvyys väylällä on vajaat kolme metriä.
Joka tapauksessa meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi Sulkavalle. Mielestäni kohtuulliseen 14 euron laiturimaksuun sisältyivät jätepiste, sähkö, siistit wc:t ja aamusaunat.
Viihtyisän sataman läheltä, kylän keskustasta löytyy hieno vuonna 1822 valmistunut kirkko. Tuohon rantaan on helppo ollut kirkkokansan rantautua. Kutsut kirkonmenoista lähettävä kellotapuli on ilmeisesti vieläkin vanhempaa perua. Se kun on todennäköisesti rakennettu jo vuonna 1770.
Kauppa ja lenkkeilymahdollisuus sekä kylkikiinitys laituriin olivat mm. kriteereinä paikkaa valittaessa. Sulkavalla oleva Veneilykeskus Kulkemus vaikuttikin sopivalta pysähtymiskohteelta.
Pari merinpeninkulmaa ennen saapumistamme aloin vielä katselemaan kartasta tarkemmin ajo-ohjetta satamaan. Vaikka Kulkemuksesta löytyneillä nettisivuilla laitimmaisten laitureiden vieressä kerrottiin olevan vettä muistaakseni nelisen metriä niin merikartta antoi kuitenkin satamaan vievän väylän syvyydeksi vain 1,5 metriä. Eli liian vähän Tähdelle.
Kysyessäni asiaa Kulkemuksesta puhelimella tieto osoittautui kuitenkin vääräksi. Ystävällinen naishenkilö kertoi sen olevan luultavasti perua jostakin vanhasta kartasta ja aiheuttavan heille hiukan harmia, kun ihmiset arkailevat tulla satamaan. Tarkkailin syvyyttä koko matkan ajan ja yli kaksi metriä oli koko ajan lukema ajaessamme väylää pitkin. Tähden luotaimen anturi on vielä veden pinnan alapuolella vajaassa metrissä eli todellinen syvyys väylällä on vajaat kolme metriä.
Joka tapauksessa meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi Sulkavalle. Mielestäni kohtuulliseen 14 euron laiturimaksuun sisältyivät jätepiste, sähkö, siistit wc:t ja aamusaunat.
Viihtyisän sataman läheltä, kylän keskustasta löytyy hieno vuonna 1822 valmistunut kirkko. Tuohon rantaan on helppo ollut kirkkokansan rantautua. Kutsut kirkonmenoista lähettävä kellotapuli on ilmeisesti vieläkin vanhempaa perua. Se kun on todennäköisesti rakennettu jo vuonna 1770.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sulkavan_kirkko
Maallisempaa puolta harrastumahdollisuuksista puolestaan edustaa lähettyviltä löytyvä soutustadion.
Sulkavasta jäi tosiaan mukava tunnelma eikä sitä luonnollisesti himmentänyt se, että taas lapset saivat lisätä kesämuistoihinsa uusia kavereita. Legendaarinen m/s Viikinki II toi nimittäin mukanaan pikkuväkeä.
Kaunislinjainen Viikinki-vene olisi varmasti legendaarinen ilman traagisia tapahtumia seitsemänkymmentäluvun lopussa. Sulkavalla tapaamamme aluksen sisaralus nimittäin upposi Hangon edustalla syksyllä 1978. Aiheesta lisää wikipediassa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.