Telakalla osa 1

Jo kesällä olin yhteydessä Kanavansuun perinnelaivatelakkaan Tähden telakoimiseksi vielä ennen jäiden tuloa. Omien yöunien varmistaminen lienee ollut yhtenä merkittävimpänä syynä tähän ratkaisuun. Näinhän ja tarkastinkin pikaisesti laivamme pohjan kuljettaessamme sitä rekalla Kajaanista Iisalmeen alkukesästä. Jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että haluaisin vielä kaikessa rauhassa tutkia pohjan ja antaa myös jonkun kokeneemman kertoa mielipiteensä sen kunnosta.

Niinpä ajettuamme viikonloppureissumme päätteeksi Ruhasta Lappeenrantaan ja vietyäni muun miehistön junalle, ryhdyimme telakan väen kanssa toimiin Tähden saamiseksi ylös vedestä vielä ennen pimeän tuloa. Pientä suunnittelua aiheutti kalaraudan eli potkurin alapuolelta peräsimen alapään tueksi kulkevan palkin asettelu telakointivaunun päälle. En löytänyt aivan tarpeeksi hyvää valokuvaa, jotta olisimme saaneet varmuuden kuinka pitkälle kyseinen palkki Tähden alle perästäpäin ulottuu. Pelkona oli, että aluksen paino saattaisi kölin sijaan jäädä liiaksi tuon palkin varaan ja se saattaisi jopa vääntyä Tähden yli 22 tonnin painon alla.

Minun ei noviisina auttanut kuin luottaa tässä nostoasiassa perinnelaivatelakan ihmisten osaamiseen. Ja niin kävikin, että saimme aluksen telakoitua onnistuneesti heti ensimmäisellä yrityksellä, ilman sen suurempia kommervenkkejä. Tähti oli vedestä noustessaan juuri oikeassa kohdassa etummaisen telakkavaunun päällä. Vaunusta Tähden peräpäähän vedetyt sinkit pitivät huolen, että laiva nousi telakkavaunun mukana ylös. Pystyssä Tähden piti puolestaan styyrpuurin- eli oikeanpuoleista laitaa vasten oleva telakointivaunun tolppa, jota vasten alus tarkoituksellisesti laitettiin hiukan nojalleen ja johon se myös kiinnitettiin tiukasti ketjuvantilla.

Pimeys ehti lopulta laskeutua ennen kuin pääsin pohjan pesemisessä edes kunnolla alkuun. Yritin paremman puutteessa valaista työmaatani auton valoilla.

Aamulla heräsin innokkaana ilman herätyskelloa jo viiden aikaan tarkistamaan yöllisen toiminnan tuloksia. Ei näyttänyt pohja ihan toivotunlaiselta.

Onneksi yöilma oli pitänyt pohjaan kertyneen lian kosteana ja se lähtikin toisella pesukerralla helposti pois. Vesirajan kiersin vielä kertaalleen harjan kanssa ja lopputulos kello kahdeksan aikaan oli jo varsin kelvollinen.

Seuraavaksi oli vuorossa noin puolitoista tuumaa vahvan ja varmaan lähemmäs satakiloisen peräsimen irroitus. Paksun maalikerroksen alla olleet pultit lähtivä onneksi varsin helposti auki ja sain onneksi peräsimen maahan laskemisessa hiukan apua Tähden ahteriin virittelemältäni liinalta.

Puolenpäivän aikoihin neuvonantajanani potkuriasioissa toiminut Herra Skinnari vieraili telakalla. Olikin aikamoinen onnenpotku, että sain opastusta hänen kaltaiseltaan spesialistilta. Aikamme potkurinakselin hengenelämää pohdittuamme ja eri vaihtoehtoja puntaroituamme päädyin ratkaisuun vaihtaa koko akseli uuteen. Toinen ja minulle mahdoton vaihtoehto, olisi ollut akselin jättäminen ennalleen. Noin 2,8mm heiton oikaiseminen nelimetrisestä akselista sorvilla olisi todennäköisesti myös ollut lähes mahdotonta ja silloin olisi potkurinakselin melkein pyöreänä ja siis käyttökelpoisena säilynyt laakeripesä sekä talinauhaboksi pitänyt ehkä myös uusia. Ei siis oikeastaan ollut muita järkeviä vaihtoehtoja, kuin laittaa vanhan tilalle uusi samankokoinen akseli.

Päätöksen tehtyäni aloitin samantien soittelemaan konepajoille ja sorvareille, uuden akselin tekemiseksi. Ehdin ottamaan yhteyttä melkein puoleenkymmeneen paikkaan ja saamaan arvioita akselin valmistumisaikatulusta parista viikosta pariin kuukauteen, ennen kuin sain avun tilanteeseen eräältä telakalla laivoja harrastelevalta kaverilta. Hän neuvoi minut soittamaan lappeenrantalaisen Hannu Heimalan Heikomet yritykseen. Siellä nuori ja asiasta innostunut kaveri lupasi tehdä minulle uuden akselin parissa päivässä ja vielä varsin kohtuullisella hinnalla. Mikä parasta, häneltä sattui löytymään tarvittavaa 70mm:n akselia suoraan hyllystä.

Lupasin toimittaa koko vanhan kaksiosaisen akselin laippoineen ja potkureineen Heikomettiin seuraavaksi eli tiistaiaamuksi, jotta sorvari saisi itse ottaa tarvitsemansa mitat uutta akselia varten. Yläpuolisessa kuvassa näkyy vanhan akselin laipan irroittaminen ulosvetämällä toisen akselipätkän laipalla ja välissä olevalla hylsyllä. Laippa lähti irti helposti.

Sen sijaan ulkopuolella ei helposta ollut tietoakaan. Pari tuntia naputtelin moskalla saamieni ohjeiden mukaan potkurinnapaa ja yritin saada potkuria irtoamaan akselista ulosvetämällä, mutta tuloksetta. Potkuria ei myöskään päässyt kunnolla lyömään taaksepäin laakeripesän ollessa juuri parahiksi edessä. Otin koko akselia lopulta hiukan ulospäin antaen vasaralle lisää tilaa, mutta tulos oli aivan samanmoinen. Joka tapauksessa onnistuin tässä hommassa saamaan silmääni pronssin palasen potkurista. Olin juuri ottanut päästä rälläköidessä käyttämäni suojalasit ja ei todellakaan tullut edes mieleen, että vasaroidessa olisin niitä myös voinut tarvita. Niinpä näin aivan selvästi, kuinka jokin siru lensi suoraan silmääni turvottaen luomen ja saaden koko toisen silmän punoittamaan pahannäköisesti. Palanen taisi kuitenkin olla lopulta niin suuri, ettei se "onneksi" jäänyt silmään vaan vain teki jonkun naarmun sen pintaan.

Pimeys ehti taas laskeutumaan telakalle ennen kuin lopulta sain irroitettua akselin potkureineen päivineen. Ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, kuin raahata koko paketti sellaisenaan sorvarille. Häneltä varmaan löytyisi työkalut potkurin irroittamiseksi. Illan päätteeksi turvonneella silmällä öljyisen ja märän telakkavaunun päällä kiipeillessä onnistuin myös tipahtamaan sillä seurauksella, että toiseen lonkkaani nousi puolikkaan tennispallon kokoinen patti ja vasemman käden nimetön ja keskisormi turposivat puolitoistakertaisiksi. Maanantaipäivän työt olivat kuitenkin tähän mennessä tehdyt lukuunottamatta peräkärryn hakua ja saunomista tuttavillani Lappeenrannan keskustasta. Nämä toimenpiteet suoritettiin sitten yhdellä silmällä, turvonneilla sormilla ja patti lonkassa. Vanha teoriani kuinka suksi ei luista ja hommat eivät koskaan suju, projektin ensimmäisenä päivänä, osoittautui taas kerran todeksi. Myönnän kyllä, että suuri alkuinnostus on varmaan myös osasyy päivän mininaisiin tapahtumiin.

Tiistai-aamun aloitin raahamalla noin parisataa kiloisen potkuri-akseliyhdistelmän yksinään peräkärryyn. Puolituntia siihen meni, mutta aikainen ajankohta tyhjällä telakalla ei oikein tarjonnut mahdollisuutta pyytää apua keneltäkään.

Vietyäni akselin sorvarille palasin Joutsenon dieselasennuksen kautta takaisin telakalle aloittaakseni keulapotkurin vaatiman tilan tekemisen keulahyttiin. Hitsaajaksi minulle suositellun Herra Väisäsen kanssa olin myös pitänyt suunnittelupalaverin maanantain aikana ja olimme sopineet hänen tulevan tiistai-iltapäivänä avukseni keulapotkurin tunnelin laittamiseksi alukseemme. Ai miksikö Joutsenon kautta? Saatte siihen myöhemmin vastauksen..

Päätin tosiaan jo aiemmin, että laittaisimme laivaamme tällä telakkareissulla keulapotkurin helpottamaan satamamanöövereitä. Seilailen varmaan tulevaisuudessakin yksin Tähdellä, kuten tein usein edelliselläkin veneellämme. Siinä hommassa keulapotkuri antaa varmasti pienen helpotuksen laituripuuhiin. Kokemukseni mukaan huvivenesatamat ja saarien kiinnittymispaikat ainakin meren puolella ovat usein niin ahtaita, että tämänkin kokoisella ja vaikeasti peruutettavalla aluksella ne jäävät helposti käymättä, ellei käytössä ole keulapotkuria. 

Asennushommiin liittyen olin myös todennut, etten edes ala kokeilemaan hitsaustaitojani aluksen vedenalaisiin osiin. Koko Tähden pohja on kyllä uusittu hitsaamalla 1950 luvulla, jottei pelkoa esimerkiksi niittisaumojen lämpeämisestä ja vuotamisesta läheltä hitsattaessa ole edes olemassa. Kuitenkin tuntui siltä, että näin on fiksumpaa. Sain siinä samalla myös hitsarin kokemuksen avukseni keulapotkurin paikan valinnassa.

Etuhytin lavereiden ja paneeleiden sahauksen jälkeen piikkasin painolastiksi valettuun betoniin reilun viiden senttimetrin syvyisen uran tunnelille. Vesirajan olin jo Ruhan saarella mittaillut sisäpuolelle ja minulle oli helpottavana tietona selvinnyt, ettei suurempi betonin porailu ollutkaan onneksi tarpeen.

Herra Väisänen teki tunnelin vaatimat reiät pienellä laikkakoneella minun samaan aikaan piikatessa ja toimiessa palonsuojajoukoissa sisäpuolella. Kuvissa näkyvät myös pienet keskelle tunnelin aukkoja molemmin puolin poratut reiät joihin työnnettiin harpiksi hankkimani 8mm rautatanko. Sillä piirrettiin ulkopuolelle jäljet 185mm:n tunnelin vaatimista aukoista. Melkoinen mittailu ja tarkistelu potkuritunnelin paikan määrittämisessä kuitenkin oli, vaikka vesirajan ja myös aluksen sivuttaissuuntaisen vaakasuoruuden olin jo etukäteen valmiiksi selvittänyt ja sisäpuolelle merkinnyt.

Keulapotkurin paikaksi valikoitui etummaisen laipion ja sen jälkeisen seuraava kaaren väli, jolloin saimme tunnelin mahdollisimman eteen ja kuitenkin syvyyden reilusti valmistajan minimiksi ilmoittamaa 185 millimetriä syvemmäksi. Tuo mitta oli ilmoitettu vedenpinnan ja tunnelin keskikohdan välille. Tähden tunneli asettui nyt 240-250mm:n välille. Myös tähän tunnelin paikanmäärityshommaan, sekä harpin valmistukseen sain ohjeita ja neuvoja telakan ystävällisiltä laivureilta.

Yllä putkea sovitellaan aukkoonsa. Putki hitsattiin ensin kiinni sisäpuolelta ja alla näettekin Hitsarin työssään.

Töissä hän on tässäkin vaikka hommia paiskitaankin tyylikkäästi makuuasennossa. Aivan joka paikkaan ei hitsauspuikko tästä huolimatta sisäpuolella ylettynyt, vaan noin 1/4 osa oli jätettävä hitsaamatta.

Ohjeiden mukaan keulapotkuri tulisi sijoittaa mahdollisimman eteen ja riittävän syvään, mahdollisimman suuren vääntömomentin ja työntövoiman saavuttamiseksi. Mittailinkin epäilevään tapaani vielä useampaan kertaan olisiko tunnelia kuitenkin saanut yhtään syvemmälle. Tässä kaarivälissä se ei hitsauksen vaatiman tilan ja putken alla betonin sisässä olevan rungon tukikaaren vuoksi olisi millään onnistunut. Jos taas tunneli olisi vääntömomentin kustannuksella siirretty yhtä kaariväliä taaksepäin olisi se ollut piikattava melkein 20 senttimetriä alemmaksi betonin sisälle, jotta hankkimani 150 cm:n mittainen putki olisi riittänyt laidalta toiselle. Nytkään putkesta ei jäänyt käyttämättä kuin noin 15 senttimetriä. Valmistajan antama putken alapuolen enimmäispituuskin olisi silloin ylittynyt roimasti. Ison piikausurakan lisäksi betonin sisältä olisi myös voinut tulla vastaan ties minkälaisia tukipalkkeja ja putken ympäri hitsaaminen ei olisi onnistunut millään ilveellä, joten valittu paikka oli varmasti laivan rakenteet huomioiden, paras mahdollinen.

Sisäpuolen hitsauksen valmistuttua siirryttiin illan jo hämärtyessä ulkopuolelle. Täällä putki hitsattiin molemmista päistä ympäriinsä kiinni laivan runkoon. Oli ilo seurata ammattimiehen rauhallista työskentelyä ja erinomaisen sauman valmistumista.

Haluan vielä tähän loppuun mainita, että olen kysynyt kirjoitelmassani mainituilta ihmisiltä ja tahoilta luvat heidän nimiensä julkituomiseen. On myös mukava jakaa hyvin työnsä tehneiden ihmisten yhteystietoja, jotta muutkin pääsisivät tarvittaessa nauttimaan heidän osaamisestaan. Jos tämä asia kuitenkin alkaa jotakuta vaivaamaan, niin eipä muuta kuin viestiä minulle osoitteeseen tahtilaiva@gmail.com niin korjaan tilanteen.