Tähti-laiva seilaa reitillä Tallinn-Naissaar-Porkkala-Helsinki

Paluumatkalla Tallinnaan sain katsella hiukan suurempia peräaaltoja.

Parin päivän jälkeen palattuani takaisin vahvuuteen jatkoimme taas seilaustamme. Olin jo pari vuotta sitten lukenut Tallinnan edustan Naissaaresta ja sen Venäjänvallan aikaisista salaisista merimiinavarastoista, joten täälläpäin liikkuessamme pysähdys siellä olisi melkein pakollinen. Kyseinen saari on myös ollut osa Pietari Suuren merilinnoitusta ja se liittyy myös olennaisena osana Suomen sotahistoriaan. Siellä on nimitäin vuosina 1942-44 pitänyt majaansa 44. Radio-ja ilmavalvontakomppaniamme. Suomenlahden yli, Suomen ja Viron välille Toisen maailmansodan aikana laskettu sukellusveneverkko sekä siihen liittyvät miinoitteet kuuluvat myös saaren historiaan.

Tankkaus ennen lähtöä Piritassa hintaan 1,07 €/litra.

Sotalaivojen käyttöön tehty tukeva aallonmurtaja sekä nykyään sen kylkeen huviveneitä varten rakennetut pistolaiturit ottivat meidät Naissaaren satamaan ajaessamme avosylin vastaan. Aallonmurtajalla jonkin yhteysaluksen lähtöpuuhissa auttamassa ollut ystävällinen satamakapteeni neuvoi meille heti meidät huomattuaan oikeastaan saaren parhaan laituripaikan. Saimme nimittäin kiinnittää Tähden kyljen suoraan satama-altaan muodostavaan aallonmurtajaan emmekä joutuneet tunkemaan itseämme aisapaikkoihin.

Heti satamamaksun 27€/yö hoidettuani riensimme koko porukalla aallonmurtajan suojaamalle upealle hiekkarannalle. Illanpäälle oli suunniteltu tehtäväksi myös muutaman kilometrin mittainen "pyhiinvaellus" saaren keskellä sijaitseville miinavarastoille, mutta rannalla kaikki sujui niin leppoisasti ettemme jaksaneet vaivata asialla päätämme sillä erää sen enempää.

Naissaaren sataman hieno hiekkaranta.

Naissaar by night.

Heti seuraavana aamuna vierailu otettiin kuitenkin ohjelmaan. Aallonmurtajalta lähtevät pienoisrautatiet ja satamatoimistosta saatu kartta johdattelivat kulkijan helposti miinavarastoille. Menomatkalla törmättiin johonkin miinojen kokoonpanorakennukseen tai vastaavaan ja paluumatkalla kierrettiin myös miinatehtaaksi nimetyn aavemaisen rakennuksen kautta. 

Radan varressa oleva pienempi tehdasrakennus.

Miinavarastoja.

Vaikka päätimme viettää vielä toisenkin yön Naissaaressa jäi pohjoiskärjen majakka, etelän Männiku küla ja moni muukin kohde vielä katsastamatta. Hellepäivänä hiekkateillä ja poluilla kävely alkoi nimittäin tuntua vajaan kolmetuntisen miinavarikkovierailun jälkeen riittävän ja päätimme sen johdosta ottaa kaiken mahdollisen ilon irti edelleenkin lähes tyhjästä hiekkarannasta.

Lämpötila kohosi varjossa 24 asteeseen ja leppoisa noin 5 metriä sekunnissa puhallellut lounaistuuli oikein houkutteli uimaan. Jopa vain pakon edessä veteen menevä laivakoiramme käytettiin meressä kuumuuden lievittämiseksi. Vielä illallakin hitaat laineet löivät saaren rantaan muistuttaen äänellään trooppisten saarten tunnelmasta.

Miinatehdas.

Jotakin remonttia?

Seuraavana aamuna laitoin taas kellon herättämään ajoissa, jotta pääsisimme liikkeelle heti kahdeksan jälkeen. Sataman langattoman verkon ansiosta olimme saaneet koko vierailumme ajan ajantasaista tietoa säästä ja sekin oli osaltaan vaikuttanut päätökseemme viipyä yhtä yötä pidempään Naissaaressa. Kello 0805 liikkeelle lähtiessämme ilma näyttikin täydelliseltä täksi päiväksi siirrettyyn Suomenlahden ylitykseen. Tuuli oli korkeintaan 2 m/s ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Merellä oleva utu oli oikeastaan ainoa huolenaiheemme, kunnes vain puolituntia rannasta lähdön jälkeen minulle tuli yht'äkkiä sellainen olo, että nyt olisi käytävä konehuoneessa tarkistamassa kaiken olevan kunnossa.

Levää Suomenlahdella.

Portaat alas sillalta ja moottorihuoneen ovi auki. Näky siellä oli kyllä rehellisesti sanottuna yllättävä. Heti pumpun jälkeen oleva koneen merivesiputki oli nimittäin päässyt irti ja koko lattia lainehti vedessä. Mietin ehkä sekunnin paikoillani kuinka toimin ennen kuin ryntäsin takaisin sillalle, löysäsin kiertokset ja vedin vaihteen vapaalle. Sitten juoksin takaisin alakertaan ja sammutin Wickströmin. 

Lattia vesiputken irtoamisen jälkeen. Vedenpinta pilssissä
nousi ehkä kolme tai neljä senttimetriä.

Jäähdytysvettä merestä lämmönvaihtimeen pumppaava vesipumppu on merenpinnan alapuolella, joten veden tulo ei sammuttamisesta huolimatta lakannut kokonaan vaikka hidastuikin tietenkin kovasti. Työnsin kuitenkin putken pään samantien takaisin paikoilleen ja kurkotin toisella kädellä letkunkiristimeen sopivan avaimen konehuoneen seinältä. Klemmaria kiristäessä yritin samalla tutkailla oliko letkussa jokin repeämä tai vastaava, joka irtoamisen olisi voinut aiheuttaa. En kuitenkaan huomannut mitään ja kiristinkin vaikutti toimivan moitteetta. En myöskään muista aiemminkaan nähneeni minkäänlaista kosteutta tämän putken seutuvilla, joten mitään ongelmasta etukäteen vihjaavaa ei ainakaan minun mieleeni tullut.

Korjattuani asian ja lähdettyämme jo jatkamaan keskeytynyttä matkaamme mieleeni muistui, että pari vuotta sitten olen tämän putken käyttänyt irti tehdessäni ensimmäistä kertaa koneen talviteloille laittoa. Tarkastin silloin siitä, että jäänestoaineena käyttämäni jäähdytysneste oli varmasti mennyt moottorille asti. Olisiko se jo silloin tullut laitettua huonosti kiinni?

Pumpun putkikoko on myös jostakin syystä pienempi kuin letkun vahvuus. Tämän takia väliin on laitettu pätkä muuta letkua, joka luonnollisesti joustaa ja on voinut myös aiheutta varsinaisen vesiletkun irtoamisen. Pumpun moottorin kylkeen kiinniitävä pidike tulee myös todella lähelle letkua, joten sekin on varmasti osaltaan voinut vaikuttaa huonoon kiinnitykseen ja letkun irti lähtemiseen. Mietin myös sitä, että voisiko esimerkiksi jäähdytysjärjestelmään mennyt levä aiheuttaa tukoksen, joka pullauttaisi letkun poissa paikoiltaan? Monia kysymyksiä, joihin tuskin koskaan löytyy vedenpitävää vastausta.

Joka tapauksessa loppu hyvin kaikki hyvin. Letku saatiin parissa minuutissa takaisin kiinni, edes koneen lämmöt eivät ehtineet nousta ja mikä parasta, juttu sattui parhaimmalla mahdollisella säällä ja ruuhkattomalla vesialueella Naissaaren itäpuolella.

Tämän jälkeen kaikki menikin sitten ongelmitta. Ajoimme Suomenlahden itäänpäin vievän liikenteenjakokaistan reunaan noin 700 rpm kierroksilla ja vajaan seitsemän solmun vauhdilla. Pari lännestä tullutta rahtilaivaa vaikutti kuitenkin lähestyvän paapuurista sen verran vauhdilla, joten seuraavaksi puoleksi tunniksi nostin kierrokset melkein 800 rpm:n lukemiin ja vauhdin 7,5-7,6 solmun kieppeille. Ymmärrettävistä syistä kävin tämän johdosta konehuoneessa tarkkailemassa vesiletkun kiinnipysymistä todella moneen otteeseen. Rahtilaivat saatiin tällä manööverilillä kuitenkin menemään turvallisen matkan päästä taitsemme. Vastavuoroisesti takakansi sai peiteekseen pakoputkesta tärinän vuoksi irronneen nokikerroksen.

Pakoputken sisältä lentänyttä nokea.

Tässä video, jota voisi tituleerata vaikka ostikolla Tähti-laiva Suomenlahdella.

Ollessamme reilun kolmen tunnin ajelun päätteeksi jo lähellä Porkkalanniemen kärkeä, pieneni jo jonkin aikaa huonontunut näkyvyys lopulta vain muutamaan kymmeneen metriin. Osa miehistöstä meni tällöin keulatäkille kuuntelemaan ja katselemaan muita veneitä. Yksi äänimerkkejä antamaton purjevene kohdattiin Rönnskärin (3,5h Naissaaresta) majakan seutuvilla, mutta muuten matka jatkui samaa kyytiä sumun pikkuhiljaa helpottaessa aina Porkkala Marinin (4h Naissaaresta) laituriin.

Juomaveden ja ruoan hankinta oli syynä tähän pysähdykseen. Pakko on sanoa, että väkisinkin sitä tuli hitusen miettineeksi Suomen hintatasoa. Yksi, onneksi hyvänmakuinen, pizza maksoi nimittäin sataman kahvilassa hurjat 13 euroa, kun muutama kymmenen kilometriä etelämpänä Virossa sillä rahalla olisi saanut kolme pizzaa.. Tämähän ei tietenkään ole yrittäjän vika. Kaikki ymmärtää sen, että parin kuukauden kesäsesongin aikana tehdään varmasti leijonanosa firman tuloksesta.

Sumua Porkkalanniemen eteläpuolella.

Rönnskärin pohjoispuolella sumu hälveni kokonaan. 

Porkkala Marin.

Parituntinen vierähti laiturissa ennen kuin jatkoimme jälleen matkaamme. Tarkoitus oli ajaa yöksi vuosien takaa tuttuun Stora Mickelskärin Bylandetiin, mutta siellä kaikki peräpoijupaikat olivat jo varattuja. Jatkoimmekin saaren ohitettuamme vielä hitusen matkaa päätyen lopulta ankkuriin pieneen kapeikkoon Rönnbusken nimeä kantavan saaren pohjoispuolelle. Erittäin lämmin 23 asteinen ja lähes tuuleton ilta houkutteli koko Tähden miehistön saaren rantakallioille loikoilemaan. Ihmettelimme aikamme kuluksi rannalta löytyneitä erilaisia kiviä, eläinten luita, meren hiomia lasinsirpaleita ja jopa jonkun posliiniastian sirpaletta. Eväitä mutusteltiin myös ja ilta kuluikin kuin siivillä.

Rönnbusken.

Pakko on tapakasvatuksen nimissä kirjoittaa tähän väliin pieni nootti, nimittäin.. Sellainen kummallinen huomio on Suomen puolelle palattuamme tullut Tähti-laivueen nuorimmaisten toimesta havaituksi. Yleensähän ihmiset ovat ystävällisessä mielessä todella kiinnostuneita vanhasta aluksestamme ja sillä veneilystä. Kuitenkin jostakin syystä täällä Helsingin ja sen länsipuolisilla vesillä liikkuessa erilaiset ja useat Tähdestä laitureilla sanotut negatiivissävytteiset kommentit ovat löytäneet jotakin kummallista reittiä jungmanniemme korviin. On kuulema kuultu esimerkiksi moottorin käyntiääntä kuulematta "onhan tuo ihan hieno laiva, mutta pitää varmasti aivan kauheaa ääntä". Myös "ei tänne noin isolla veneellä pitäisi edes tulla" ja varattu isoille veneille -kyltin luona on lausuttu fiksuna "tämä laituripaikka on myös pienille veneille" yms yms.. Ja mikä harmillisinta vielä tietäen, että nuoriso kuuluu nimenomaan Tähden miehistöön.

Te jotka ne olette lausuneet voisitte mielestäni pitää mielipiteenne tyystin omana tietonanne. Ne ovat ilman muuta sallittuja ajatuksia, mutta miehistömme kuullen en toivoisi niitä Teidän sanovan. No mutta se siitä..

Seuraavana aamuna matka jatkui - viitaten edelliseen - varsin ahtaaseen Suomenlinnan vierassatamaan. Yritin etukäteen useampaan kertaan soittaa satamakapteenille, joka ei kuitenkaan puheluihini vastannut. Soitettuani tämän jälkeen kahvilaan sain kuitenkin kuulla, että kyllä täällä yleensä tilaa on, jos jaksaa hetken paikalla vartoa. Kysyessäni vielä erikseen mahdollisuudesta säilyttää Tähteä satamassa useamman vuorokauden ei sekään kuulostanut mahdottomalta.

Näihin "lupauksiin luottaen" ajelimme kauniin Suvisaariston vieritse kulkevaa rannikkoreittiä pitkin Länsisataman ja Pihlajasaaren välitse Suomenlinnaan. Koskaan aiemmin en ole veneellä kyseisessä Varvilahden satamassa käynyt, joten varotoimenpiteeksi tein päätöksen ajaa Tähden ensin sen kaikkien aikojen ensimmäisen kotisataman laituriin. No myönnän kyllä, että olin jo etukäteen suunnitellut tekeväni näin, vaikka laiturit kuuluvatkin sotilasalueeseen. Pakkohan Pervyj:n olisi päästä verestämään muistojaan sadan vuoden takaa. Viereisessä laiturissa majailevat merivartioston aluksien miehistöt eivät tälle manööverille korvaansa lotkauttaneet. Sainkin ilokseni näpsäistyä Tähdestä kuvan tässä historiallisessa laiturissa samalla, kun ajoin kumiveneellä vierassatamaan kysyäkseni laituripaikkaa satamakapteenilta.

Vihdoinkin kotisatamassa. Tähden (Pervyj) ensiesiintyminen täällä tapahtui keväällä 1914.

Kiinnittäessäni kumivenettä näin vierasvenelaiturin pään, eli koko sataman parhaan paikan, vapautuvan kuin tilauksesta. Tottakai siihen oli heti parkeeraamassa muuan moottorivene, mutta juoksin samantien itse paikalle kysymään hattu kourassa olisiko heidän mitenkään mahdollista ajaa puolta Tähteä lyhyempi veneensä jonnekin toisaalle. Pohjustin vielä tilannetta lupautumalla auttamaan paikan etsinnässä, kerroin myös tarvitsevamme paikkaa useammaksi päiväksi, kun kuulin heidän olevan täällä vain pari tuntia. Lupasinpa höveliyttäni vielä pullakahvitkin mukavan oloiselle ja ilmeisen lapsirikkaalle pariskunnalle. Veneen kippari ilmoittikin ilokseni heidän voivan aivan hyvin parkeerata jonnekin muualle.

Suomenlinnan vierassatama, Varvilahti.

Laiturin päätypaikka. Pitkää päätyyn kuten sanotaan..

Palasin tämän jälkeen pikaisesti takaisin Tähdelle ja siirsin sen saamallemme paikalle. Laituriin kiinnittymisessä riitti apujoukkoa ja muutamat uteliaat kyselivät köysiä kiinnittäessäni aluksen historiasta. Hoidettuani nämä velvollisuudet kuntoon riensin satamatoimistona toimivaan ravintolaan etsimään satamakapteenia. Hän sattuikin juuri sopivasti tulemaan paikalle. Kerroin tarvitsevamme laituripaikkaa neljäksi vuorokaudeksi ja selvitin hänelle meidän myös jo saaneen hyvän ja tarpeeksi pitkän paikan laiturin päädystä. Kaikki vaikuttikin näin ollen olevan oivallisesti kunnes hän kysyi Tähden painoa. Vastaukseni reilut parikyt tonnia aiheutti nimittäin hiukan otsan rypistyksiä ja kuulin, että se ylittää laiturin virallisen painorajan. Tämä asia onneksi järjestyi hänen esimiehelleen ottamalla puhelulla. Sovimme myös, että lisään vielä muutamia harusköysiä pitämään Tähteä aloillaan Kustaanmiekassa kulkevien suurempien alusten aiheuttamia virtauksia vastaan.

Näin ollen Tähti oli kotiutunut onnellisesti Varvilahteen. Meidän pakkaillessa tavaroita kotiinlähtöä silmälläpitäen muistui mieleeni lupaamani pullakahvit. Etsinkin meille tilaa antaneen veneen kipparin käsiini laiturilta ja kävin toistamassa tarjoukseni. Hiukan emmittyään hän kakisti ulos uuden toiveen helteiseen kesäpäivään paremmin sopivista kuohuviineistä. No lupauksethan on tapana pitää, joten marssin ravintolaan ja ostin kuoharit sekä heidän että meidän aikuismiehistölle. Eipähän ainakaan annoskateus pääsisi vaivaamaan..

Ilmailuvoimien lentokonetehdas.

Tämän kyltin olen esitellyt Teille muistaakseni aiemminkin, mutta menköön vielä uudelleen. Minulle kerrotun mukaan Tähden arpeettina nimittäin oli 1920-luvulla lentokoneenmoottoreiden kuljettaminen Santahaminasta Suomenlinnaan.

Näkymä Suomenlinnan telakalle.

Suomenlinnan Varvilahden vierassatamasta kerrottakoon vielä seuraavaa. Yöstä ilman sähköä perittävä hinta siellä on 23€. Ymmärtänette seuraavan esimerkkitapauksen valossa miksi historiallisten näkökohtien lisäksi myös hinta vaikutti huomattavasti paikan valintaan. Kysyin nimittäin alustavasti paikkaa myös Katajanokan vierassatamasta, jossa kylkipaikkaa 49 jalkaiseksi otaksutulle Tähdelle tarjottiin huimalla 76:lla eurolla. Lohdutusta asiaan ei tuonut edes tieto siitä, että hintaan kuuluivat aamukahvit ja kroisantit kahdelle.

Eriskummallisen näköinen Wind Surf kuvattuna Suomenlinnan lautan kannelta.

Onneksi rannassa oli yksi kaunotarkin.