Tähden matka jatkuu Helsingistä itään ja venäläiset toivottavat "good luck!"

Otsikkokin sen kertoo, että jätimme hyvästit Suomenlinnalle ja jatkoimme matkaamme. Mainostan vielä sen verran, että.. Mielestäni oli käynyt jopa pienoinen tuuri, kun olimme saaneet säilyttää Tähteä useamman vuorokauden Suomenlinnan vierasvenesatamassa Varvilahdessa, joka on sen ensimmäinen kotisatama ikinä. Jos nyt joku on vielä epätietoinen, niin Tähti saapui Pervyj nimisenä miinalaivana kyseiseen satamaan valmistumisvuottaan seuraavana keväänä 1914. Eli 102 vuotta sitten!

Katajanokalla laiturissa olevat jäänmurtajat.

Pihlajasaari.

Jos tuossa tapauksessa oli aihetta juhlaan, oli sitä lähtöpäivänä myös Tähtimiehistöllä, jonka nuorimmaisen syntymäpäiviä oli vielä tarkoitus juhlia ennen lähtöä pienellä Helsingin-risteilyllä. Aamulla Suomenlinnassa suoritetun septitankin tyhjennyksen ja vesisäiliön täydennyksen jälkeen suunnistimmekin juhlaväkeä hakemaan Länsisataman lähettyville Kaapelitehtaan kaijaan, jonka tiesin olevan vapaana. Noukittuamme sieltä juhlakansan kyytiimme kiertelimme Kauppatorit, Katajanokat, jäänmurtajat, Vesikot ja Kustaanmiekat ennen kuin parkeerasimme Pihlajasaareen. Siellä syötiin, uitiin, saunottiin ja rakennettiin laudanpalasista veneitä, jotta varmasti saatiin koko porukalle juhlava ja merihenkinen tunnelma ennen paluuta takaisin lähtölaiturille.

Länsisatamasta lähtenyt risteilyalus Pihlajasaaren kaijasta kuvattuna.

Syntymäpäiväristeilyn aikana rakennettu puulaivasto.

Tähän kaikkeen "tuhraantui" meiltä kokonainen päivä niin, että vasta illalla klo 1910 (koneen tunnit 292h) pääsimme oikeasti matkaan. Suunnimme Suomenlinnan ja Santahaminan eteläpuolitse itäänpäin menevälle väylälle oikein mukavassa ja heikkotuulisessa kelissä. Porvoo ohitettiin auringon laskiessa kaukaa Emäsalon eteläpuolitse, jonka jälkeen hankkiuduimme Pellingin pohjoispuolitse kulkevalle veneilyn runkoväylälle.

Sinne jää Helsinki.

Pikkuhiljaa päivän juhlat alkoivat vaikuttaa miehistöön niin unettavasti, että lopulta vain kippari oli enää hereillä. Klo 0055 oli kuitenkin hänenkin kellokorttinsa leimaa vaille valmis ja niin kääntyi Tähden suunta jo muutaman viikon takaa tutun Bockhamnin luonnonsataman suojiin. Kapean sisääntuloväylän ajaminen pimeässä vaati kaikkien valojen sytyttämistä ja ankkurointi tietenkin ankkurin kovaäänistä laskemista, joten varmasti saimme herätettyä ainakin osan lahdessa yöpyneistä kanssaveneilijöistämme. Pahoittelut siitä!

Bockhamnin luonnonsatamaan vievä kapeikko.

Unta ei tarvinnut todellakaan houkutella ja kaikki tarvittavat manööverit polttoainehanojen sulkemisesta ankkurihälytyksen laittamiseen ja koiran rannassa käyttämiseen hoidettuani olinkin samantien unessa. Mitään muistikuvaa ei illasta näiden toimenpiteiden jälkeen nimittäin ole. Aamulla herättiin kuitenkin virkeästi uuteen päivään tarkoituksena lähteä samantien jatkamaan matkaa.

Pian olimmekin jälleen liikkeellä ja muutamaa tuntia myöhemmin ajoimme taas kerran Loviisan Tullisillan laituriin. Tänne poikkeamisen syy oli se, että sääennustetta tarkattuaan muu miehistö oli päättänyt sittenkin olla lähtemättä Santio-Viipuri väliselle avomeritaipaleelle. Harmillista oli tietenkin se, että minut jätettiin yksin ajotehtäviin, mutta plussaksi voi kuitenkin laskea sen, että nyt he saattoivat ajaa Loviisaan muutama viikko sitten jättämämme auton vihdoinkin kotia.

Tullisillan möljässä Loviisassa.

Virittelin Venäjän puolen merimatkaa varten myös iPadin karttaohjelman kaiken varalta toimintakuntoon. Ei vara venettä kaada, kuten sanotaan!

Auton perävalojen vielä näkyessä minä kaivoin kaiken Saimaan kanavaan tarvittavan paperipaljouden esille, sillä nyt ne olisi viimeistään käytävä lävitse, jotta puuttuvat ehtisi vielä hommata ennen merelle lähtöä. Vartin jälkeen kaikki oli kuitenkin reilassa. Miehtöluetteloita (Crew list) oli neljä kappaletta ja kopiota kapteenin passista sekä Tähden rekisteriotteesta oli myös useampia. Kapteenin selvitys -lomakkeita (joita ei lopulta edes tarvittu) sekä matkustajatulliselvitys -kaavakkeita oli myös useita kappaleita. Myös Suomen tullille tehtävän Huvialustarkastusilmoitukseksen olin saanut tällä kertaa printattua Liikenneviraston sivuilta. Passinkin löytyessä pienen tuskailun jälkeen matkalaukun taskusta, oli kaikki siis valmista.

Mussalon satama.

Kello 1400 (300,5h) starttasin Wickströmin. Kello 1650 saavutin Kaunissaaren pohjoiskärjen, klo 1730 Mussalon sataman ja lopulta klo 2110 Santion (307,5h). Näin ollen olin ajanut seitsemässä tunnissa Loviisasta Santioon. Pidin matkavauhdin tällä kertaa varsin korkeana (keskimäärin 7,8 solmua) sillä noin 7 m/s puhaltaneessa laitamyötäisessa ajaminen oli sillä tavoin paljon helpompaa. Tähden takakansi peittyi pakoputken sisältä irtoavaan kovaan ja kokkareiseen karstaan ja polttoainetta kului varmasti paljon enemmän, mutta se oli pieni hinta siitä, että matka joutui nyt paljon nopeammin ja aallokossa ajaminen sujui kivuttomammin. Suurin plotterin hetkellinen nopeuslukema oli muuten yhdeksän solmua.

Tuossa linkki videoon, jossa lähestytään Kotkaa myötätuulessa.

Santio aamulla ennen merelle lähtöä.

Santiossa minua oli vastassa rajatarkastaja, jonka olin hälyttänyt paikalle ohjeen mukaan noin tuntia ennen saapumista. Pilssissä olevat Viron tulijaisjuomat kirjattiin ylös muuten valmiiksi täyttämääni Huvialustarkastusilmoitukseen ja Crew listoihin lätkittiin leimoja. Jälkimmäisistä ystävällinen rajatarkastaja otti minulle vielä pari ylimääräistä kopiota, kun hän oli päivällä kuullut huhuja niiden ennakkotietoja suuremmasta tarpeesta Venäjän puolella.

Seuraava esimerkki varmaan selvittää teille miksi kanavapapereiden kanssa tuntuu kaikilla olevan hiukan epäselvää. Minä olin lukenut jostakin, että Crew listoja tarvitaan kauttakulkuun neljä, mutta rajamies oli sitä mieltä, että kuusi. Jostakin netistä muistan taannoin löytäneeni myös epämääräisen tiedon viiden listan tarpeesta. Joka tapauksessa tällä kertaa niitä meni neljä kappaletta.

Tulkoon sekin asia tässä yhteydessä mainituksi, jos joku Teistä lukijoista sattuisi joskus painimaan samojen kysymysten parissa, että Venäjällä huvivenettä (ainakaan Suomessa rekisteröityä) ei ole pakko vakuuttaa niin kuin ei Suomessakaan. Rekisteröinti, ja sellainen todistus rekisteröinnistä, josta selviää aluksen omistajan nimi, sen sijaan on pakko olla. Jos omistaja ei ole reissulla mukana tarvitaan puolestaan valtakirja.

Yritin siis etukäteen laajentaa Venäjän puolella tehtävän paripäiväisen matkan ajaksi Tähden Pohjolasta otettua venevakuutusta, mutta vastaus oli siellä tyly. Emme vakuuta vanhoja työaluksia Venäjän aluevesillä! Sen sijaan Suomessa ja kaikkialla muualla Itämeren alueella Kasko-tyyppinen vakuutuksemme on voimassa. Tähän ei auttanut aluksen jo olemassa oleva vakuutus, vuosittainen tehty katsastus eikä liioin hyvä kuntokaan.. Kysyin asiaa myös Lähitapiolasta, kun olin kuullut Sissi-laivan olevan vakuutettuna siellä, mutta sekään ei onnistunut ilman, että minun olisi ollut siirrettävä muitakin vakuutuksia heidän yhtiöönsä. Niinpä lopulta ajelimme Venäjän reissumme "vakuuttavasti" ilman vakuutuksia.

Oikealla venäläinen purjevene, jonka miehistö puuhaili aamuyöllä Tähden keulakannella.

Santiossa en malttanut millään mennä heti saavuttuani nukkumaan vaan lämmitin vielä saunan ja kirjoittelin loput kanavapaperit valmiiksi sekä jaoin ne muovitaskuihin, jotka olisi helppo lätkäistä kulloisenkin viranomaisen käteen. Nämä hommat suoritettuani painuin puolenyön aikoihin väsyneenä punkkaani.

Aina veneellä ollessani nukun jollain tapaa koiranunta heräten usein kaikkiin poikkeaviin ääniin. Niin tänäkin yönä, sillä aamuvahdin aikaan kello 0530 havahduin siihen, kun joku kolahti erilailla kuin normaalisti. Hetken kuluttua se kuului uudelleen, jolloin pomppasin samantien pystyyn ja kiipesin sillalle. Aukaistessani ulko-oven näin purjeveneellä laituriin juuri saapuneen venäläisen pariskunnan ottavan toisistaan valokuvia Tähden keulatäkillä. Työntäessäni päätäni ulos ovesta, suustani pääsi samalla varsin kovalla äänellä "mitä te oikein teette?", joka riitti pysäyttämään kaiken toiminnan. Mies vastasi kuitenkin englanniksi jotakin "nostalgi boat.." tyyppistä, joten tajusin tilanteen ja sanoin, että "no problem".

Vaikkei asiassa mitään suurempaa ongelmaa ollutkaan niin hiukan kyllä myöhemmin aamulla oikeasti herättyäni ihmettelin, mitä heidän mielessään mahtoi liikkua, kun yöllä kiipesivät luvatta vieraan aluksen kannelle? Ei tulisi nimittäin itsellä mieleen.

M/s Vekara.

Laitoin Tähden taas kulkukannalle kello 0815, jolloin keli näytti mitä oivallisimmalta avomeripätkää ajatellen. Tuulta, muuta miehistöä huolestuttaneesta ennusteesta poiketan, vain 2-3 m/s lounaasta ja auringon paistetta. Kaikki näyttikin näin ollen menevän hienosti, kunnes vajaan tunnin ajon jälkeen kello 0905 havahduin VHF:n kohinaan. Ehdin kuulla viestistä vain loppuosan, jossa lueteltiin jonkin aluksen itäisen pituuspiirin koordinaatteja, jotka täsmäsivät pelottavasti juuri Tähteen. En vastannut viestiin heti, kun en tiennyt mistä oli kyse, vaan jäin odottavalle kannalle. Hetken päästä radiosta kuuluikin "Motor boat Tahti, motor boat Tahti, this is Russian Coast Guard". Tuohon ei voinut tietenkään enää olla vastaamatta, joten painoin tangenttia ja aloitin ammattimaisesti puhumaan, mutta suomeksi! Korjasin kyllä samantien englanninkielelle, mutta mitään vastausta ei takaisinpäin kuitenkaan kuulunut. Hetkisen perästä kuulin Tähteä kutsuttavan jo uudelleen ja edelliseen kutsuun oli vielä lisätty aluksen koordinaatit sekä väri. Hiukan siinä alkoi kädet hikoamaan, kun vaikutti taas siltä, että puhettani ei jostakin syystä kuultu tai siitä ei saatu selvää. Tietenkin on myös mahdollista, että naapurit vain halusivat hiukan testata miehistömme paineensietokykyä..

Mutta joka tapauksessa.. Olin jo aiemmin miettinyt Suomenlahdelle tullessa Saimaan kanavassa esiintyneitä VHF-ongelmia ja tullut siihen tulokseen, ettei antennin sijoittaminen ajohytin katolle ollut hyvä juttu. Se olisi tietenkin kuuluvuuden takia pitänyt laittaa maston nokkaan, kuten joku minua neuvoikin. Pikaratkaisuksi olin kuitenkin päättänyt seuraavassa ongelmatapauksessa käyttää radion suurempaa HI-lähetystehoa ja niin tein nyt. Sen jälkeen rannikkovartioston kutsut loppuivat samantien.

Vääntelin jo suuta hymyyn, kun olin selvinnyt tästäkin tilanteesta kunnialla, kunnes kuulin taas klo 0940 Tähteä kutsuttavan. Tämä tapahtui heti Turku Radion lähettämien tiedotusten jälkeen. Tällä kertaa korkeammalla lähetysteholla antama vastaukseni kuultiin kuitenkin heti ja pyynnön jälkeen antamiini Tähden koordinaatteihin oltiin tyytyväisiä. Puhelu päättyi venäläisten puolelta jopa hiukan yllättävään "good luck!"-toivotukseen.

Uuraan satama.

Tämän tapahtuman jälkeen ei ollut oikeastaan minkäänlaisia "vastuksia" vaan ajoin vajaata kahdeksaa solmua myötätuulessa kohti Viipuria. Saimaalta tuttu Vekara tuli vastaan 1010, Povorotnyjn niemi ohitettiin 1130, Uuraan satama 1210, Viipurin edustalla Lappeenrannasta tullut m/s Carelia kohdattiin 1305 ja kello 1405 saavuin ensimmäiselle sululle. Santiosta Brusnicnoelle olin siis ajanut 5 tunnissa ja 50 minuutissa. Ja avomeritaival Santio-Povorotnyj vei siis tällä kertaa viiden tunnin sijasta vain kolme tuntia viisitoista minuuttia.

Venäjän tullitarkastus Brusnicnoessa kesti korkeintaan minuutin (Crew list ja kopio aluksen rekisteriotteesta), jonka jälkeen sulun yläpuolella tankattiin 0,65€/L hintaista dieseliä tankkeihin 250 litraa. Samainen tulomatkalla kohdattu täysin kielitaidoton (venäjä kyllä taittui) mies oli muuten siellä työvuorossa.

Kaikki sulkujen liukupollareihin keskilaivasta tapahtuneet kiinnittymiset onnistuivat myös kanavamatkan aikana hyvin, vaikka olinkin tällä kertaa yksin liikkeellä. Yhden kerran kokeilin, muistaakseni Cvetotchnoessa ajaa sulkukammioon hiukan aiempaa reippaammin. Se johti kuitenkin siihen, että jarruttaessa perä kääntyi enemmän sivulle ja jouduin hiukan kurottelemaan kiinnitysköyden kanssa. Päätinkin tästä eteenpäin jatkaa samaa ja jo hyväksi todettua rauhallista toimintamallia.

Tankkaus Brusnicnoessa.

Yksi vanhoista ja lahonneista viilareista antoi periksi erään sulutuksen aikana. Ongin sen takaisin kyytiin keksin avustuksella.

Pällissä kiinnityin sulun lännenpuoleiseen seinään englantilaisen moottoriveneen perään, jonka rajatarkastus vaikutti ylös noustuamme kestävän paljon minun noin kymmenminuuttista pidempään. Niinpä heidät oli ohitettava sulussa. Sekin sujui hienosti ajettuani ensin peräsin vinossa ja keulapotkurilla Tähden kanavan oikeaan eli idänpuoleiseen laitaan. Veneen miehistö matkustajineen kerääntyi kansille oikein paraatipaikoille katsomaan suoritustani, tai saattoihan tietenkin olla, että he vain pelkäsivät veneensä puolesta..

Englantilainen moottorivene, jonka jouduin ylös päästyämme ja rajatarkastuksen hoidettuani ohittamaan sulkukammiossa.

Illalla kello 2030 (319,8h) olin lopulta perillä ylimmän eli Mälkiän sulun Saimaan puoleisessa vanhassa kanavakaivannossa, jonne ajattelin viereisen kanavamuseon vuoksi jäädä yöksi. Hieno paikka ja varsinkin laivabongareille suositeltava kohde, jossa yölläkin saattoi seurata kanavan laivaliikennettä. Laituri tietenkin natisee sulustusten ollessa käynnissä, mutta se on pieni hinta ilmaisesta ja näin kiinnostavasta sekä historiallisesta miljööstä.

Perillä Mälkiän vanhan kanavakaivannon laiturissa.

Viipurin edustalla vastaan tullut m/s Carelia palasi illalla takaisin Lappeenrantaan. Oli mukava yllätys, kun aluksen harmaapartainen kippari tuli kuvan ottamisen jälkeen komentosillan siivelle tervehtimään Tähteä.

S/s Saimaa.

Joku rahtilaiva tulossa yöllä Mälkiän sulkuun.

Loppuun vielä muutamia lukuja Tähden merimatkalta:

-Koko reissun kesto noin puolitoista kuukautta.

-Ajopäiviä tuli kutakuinkin 25.

-Paluumatkan ajoaika Helsingistä Saimaan kanavan alimmalle Brusnicnoen sululle 21 tuntia 20 minuuttia. Välissä poikettiin Loviisassa.
-Avomeritaival (Santio-Povorotnyj) 7,8 solmun vauhdilla 3 tuntia 15 minuutia.
-Saimaan kanavan läpiajo kesti mennessä 7 tuntia 10 minuuttia ja palatessa 6 tuntia 25 minuuttia.
-Koko merireissun tunnit karkeasti ottaen reitillä Lappeenranta-Viipuri-Kotka-Tallinna-Porkkala-Helsinki-Loviisa-Santio-Lappeenranta (Mälkiä) yhteensä 102 tuntia.

Sitten vielä muutama kuva tutustumisen arvoisesta kanavamuseosta.

Vanha Mälkiän sulku.

Vuonna 1845 rakennettu kanavan yläpiirin piiripäällikön virkatalo, joka toimii nykyään Saimaan kanavan museona.

 

Museosta löytyi kuva Niskalammin laiturikaveristamme m/s Lypsyniemestä, joka toimi aikoinaan Enso Gutzeitin uittotehtävissä Saimaan kanavalla.

Alla selonteko kuvan sisällöstä.