Remontin lähtölaukaus

Kuten edellisessä tikastarinassa mainitsin olivat monet arkiset askareet, kuten talomme sadevesirännien ja terassin valokatteen puhdistus, halkourakan loppuun saattaminen ja vaikkapa veroilmoituksen täyttö asialistalla, ennen kuin sain viimeinkin lähtöluvan Niskalammille aloittelemaan Tähden takahytin ja wc:n remontteja. Näiden työntäyteisten huhtikuun lopun päivien aikana sain urakan onneksi vihdoin kuitenkin käyntiin ja ehdin purkamaan valtaosan takatäkin alaisen tilan ns. ylimääräisistä rakenteista. Siitä seuraavassa lisää..

Joidenkin osien irtileikkaamista pääsin aloittelemaan suunnitelmieni mukaan heti paikanpäälle saavuttuani, mutta ennen vanhojen remontin tiellä olevien wc-systeemien lopullista irroittamista, oli septisäiliö kuitenkin käytävä vielä tyhjentämässä. Se hoitui seuraavana päivänä näppärästi läheisessä Imatran Lammassaaren satamassa. Halusin etukäteen varmistaa, että onhan septintyhjennyspumppu siellä toiminnassa ja soitinkin uudelle, vuoden vaihteessa aloittaneelle, satamapäällikölle. Ystävällinen kaveri kävi oikein vartavasten testaamassa laitteen ja pirautti minulle jonkin ajan kuluttua takaisin ja toivotti kauden ensimmäisen septintyhjennysasiakkaan tervetulleeksi. Samalla kuulin häneltä myös tarkemmin sataman mittavista kehittämissuunnitelmista ja täytyykin toivoa, että ne saadaan vuosien saatossa toteutettua ja Lammassaaren sataman kaikki mahdollisuudet hyödynnettyä.

Palattuamme takaisin Niskalammille kiinnitimme kansimiehenä reissulla toimineen m/s Laimin kipparin kanssa Tähden ensimmäistä kertaa myös uudelle paikalleen Nils- ja Laimi-aluksien väliin. Kapoiseen vain muutaman metrin Tähteä pidempään välikköön alus oli siirrettävä, sillä paikkaansa meille pari vuotta lainannut m/s Kaljaniemi on tänä kesänä palaamassa takaisin Niskalammin vesille.

Kertomus lähti heti sivuraiteelle, joten palataanpas uudelleen sinne takatäkin alle. Lähtötilanteessa siellä oli jäljellä muun muassa yläpuolisissa kuvissa näkyviä miinalaiva-aikaisen tasaperän tukirakenteita, jotka eivät oikeastaan olleet enää minkäänlaisessa roolissa rovin tukemisen suhteen. Aluksen pyöreäksi muuttunut ahteri, kun on jo kuusi vuosikymmentä sitten siirtynyt paria metriä tätä takemmas. Niiden poisto oli homma numero yksi. Siitä teki jonkin verran työläämmän se, että yritin maksimoida uuden kajuutan katon korkeutta halkaisemalla ylemmän tähän vanhaan perärakenteeseen kuuluvista, kansilevyn alaisista, kaarista leveyssuunnassa kahtia. Huomattavasti helpompaa ja nopeampaa olisi tietenkin ollut vain poistaa pelkästään alempi kahdesta päällekkäisestä kaaresta. Sain kuitenkin tällä toimenpiteellä laipioon koko hytin alueelle samanvahvuiset "vain" 60 millimetrin vahvuiset kaaritukset.

Mikään ei tietenkään ole ilmaista.. Tämä manööveri nimittäin maksoi ajan ja vaivan lisäksi myös yhden rälläkän verran! Vuosia hyvin palvellut Bosch, kun sanoi työsopimuksensa irti aivan urakan viime metreillä.

Vanha perän tukipalkki halkaistuna.

Ketjuohjauksen riippeet, ketjupyörät sekä peräsimen akselilla ollut kehä saivat myös lähtöpassit samalla kertaa. Katkaisin myös aluksen sivuilla vielä kulkeneet vanhan ohjauksen välitystangot, jotteivat ne sojottaisi messin ja takahytin välisestä laipiosta hankaloittamassa rakennustyötä. Vaikka suunnitelma oli sellainen, niin kokonaan pois ei näitä tankoja kyljen ja jo olemassa olevan hyttirakenteen välistä saanut vedettyä. Sen estivät välitystankojen lenkit ja niissä kiinni olevat ketjut.

Viime kesän taidenäyttely joutui nyt väistymään. Kuvan ylälaidassa näkyy myös vanhan mekaanisen ketjuohjauksen työntötanko.

Vanha tyyrpuurin puolinen ohjausjärjestelmä. Kuvan ulkopuolelle jäävä sylinterin rungonpuoleinen kiinnityspiste sijaitsi poisottamassani runkopalkissa.

Septisäiliön uuden paikan tuumailua.

Varsin pitkänmallisen ohjaussylinterin vaihdoin nyt myös toiselle puolelle, jotta se olisi toiletin, septi- ja kaasupullosäiliön kanssa paapuurin puolella laivaa. Näin sain tyyrpuurin puolelle rakennettavan makuuhytin puhdistettua kaikesta ylimääräisestä. Sylinteri piti myös samalla sijoittaa mahdollisimman lähelle kattoa, jotta mm. septisäiliö mahtuisi hyvin sen alle.

Ketjuohjauksen jälkeensä jättämällä kehällä aiemmin ollut sylinterin kiinnityspiste täytyi luonnollisesti siirtää myös toiselle puolelle ja rakentaa uuden vipuvarren päähän sekä hitsata vanhan kehän keskiön kylkeen luotettavasti kiinni. Sylinterin rungon puoleinen kiinnityspiste piti myös mitoittaa uudelleen, eikä aiempia toisen puolen "valmiita" mittoja voinut tietenkään käyttää, sillä lisäsin peräsinakselilta tulevaa vipuvartta 25 senttimetristä 29 senttiin keventääkseni ohjausta. Tällä toimenpiteellä ohjauksen aikaisempi 7 3/4 kierrosta muuttuivat nyt 8 1/4 kierrokseksi ja sen käyttö hiukan helpottui. Muistin muuten pitkään, että ruorin kierrokset laidasta laitaan olisi noin 9-10, muttei se näköjään ollut totta.

Tämä operaatio vei aikaa eräänä yönä kello kahteen saakka, sillä vipuvarren ja sylinterin toisen pään runkokiinnityksen oikeiden kohtien löytyminen ahtaassa tilassa ei todellakaan käynyt käden käänteessä. Pariin kolmeen kertaan heppasin kiinnikkeet paikoilleen ennen kuin paikat löytyivät. Ennen sitä rungon puoleinen kiinnike irtosi myös itsekseen ainakin pariin otteeseen ruoria käännellessä ja kääntyvyyttä selvitellessä.

Vasta siinä vaiheessa äkkäsin myös syyn tyyrpuurin puolella aiemmin olleen kiinnikkeen erittäin roisin näköiseen edelliseen hitsaussaumaan. Olin joskus ihmetellyt asiaa, mutta vasta nyt koittaessani amatöörin hitsaustaidoilla saada kiinnikettä pysymään takatäkin alapuolisessa yli satavuotiaassa palkissa, tajusin palkin metalliseoksen aiheuttavan haasteita. Vaikka puhdistin hitsattavat pinnat huolellisesti maalista, olivat sekä puikon sytyttäminen että varsinainen hitsaaminen todella aikaavieviä työvaiheita. Lopulta tyydyttävään lopputulokseen kuitenkin päästiin ja sain peräsimelle pidemmästä vipuvarresta huolimatta samanmittaisen liikeradan kuin aiemminkin. Runkokiinnikkeen lisätuet täytyy hitsata vielä myöhemmin..

Vettä satoi ensimmäisen vuorokauden kuin..

Vieläkään ei Tähden ruoria pyöritellä yhdellä kädellä, mutta pientä helpotusta manööveerukseen on kuitenkin luvassa. Kovasti spekuloin myös vaihtoehtoa muuttaa sylinteri saamieni neuvojen mukaan suurempi halkasijaiseksi ja myös lyhemmäksi, voiman lisäämiseksi ja tilankäytön pienentämiseksi. Budjetti ja ajansäästösyistä päädyin kuitenkin jatkamaan vanhalla. Laivamieskollegion kanssa pohdimme myös sitä olisiko hydrauliletkujen varsin pienellä halkaisijalla raskauttavaa vaikutusta ohjaukseen ja totesimme sen olevan myös omalta osaltaan syyllinen asiaan. Tämä kaikki edellä mainittu on varmaan osaltaan ollut aiheuttamassa myös ruoriakselin sokkien katkeamisia.

Tähän väliin on pakko kirjoittaa pikkuisen kaikille eri alojen remontoijille varmasti tutusta ongelmasta. Nimittäin siitä jatkuvasta aivomyrskystä, jota tehtyjen ratkaisuiden oikeellisuus aiheuttaa. Syy siihen miksi ainakin minä joskus öisin herään remonttihommia miettimään löytyy seuraavasta kysymyksestä. Onko juuri tekemäni ratkaisu paras ja toimivin? Ratkaisinko käsillä olevan ongelman parhaalla mahdollisella tavalla? Täytyy myös muistaa, että käytössä oleva aika ja tietenkin myös talouspuoli, ovat varsin suuressa roolissa lopullisia valintoja kaiken kiireen keskellä tehdessä.

Joka tapauksessa helpotusta näihin kysymyksiin tarjoavat - ainakin minulle - seuraavat ajatukset. Ikuista ei tarvitse tehdä ja, jos joku ei ensimmäisellä kerralla toimi niin vaihdetaan ja korjataan. Kannattaa mielestäni myös muistaa, että varmin tapa olla kohtaamatta tämän kaltaisia haasteita on olla tekemättä yhtikäs mitään! Eli kuten sanotaan, tekevälle sattuu. No mutta se siitä. Kaikenlaista sitä ihmisellä päässä pyörii.

Ahteripiikkiin tulevan vesisäiliön kansiluukku.

Säiliön pohjan piikkaustyö käynnissä.

Joku kysyi taannoin, miksei blogissani ole kuvia ihmisistä? Syy on varsin selvä, mutta tässä lohdutukseksi kuitenkin yksi laivaharrastuksen todellisuutta hyvin kuvaava otos.

Oma arpeettinsa oli myös kaasupullojen säiliöksi jo vuosia sitten otetun vanhan vesisäiliön kanssa. Nyt on siis tarkoitus muuttaa se takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä merellä liikkumista silmällä pitäen. Suihkun pesuvesiä, kun ei oikein voi ottaa merestä. Ensialkuun leikkasin tässä vaiheessa vielä toimineen rälläkän kivilaikalla säiliön pohjalle valettuun betoniin railoja. Sitten siirryin piikkauskoneen varteen, jotta saisin lopullisen varmuuden, mitä rakenne on syönyt ja jotta löytäisin betonin alle hautautuneen vanhan vesiyhteen. No löytyihän se sieltä lopulta. Tosin sieltä löytyi myös betonin "jatkeeksi" laitettuja kiviä, jonkinlaista styrox-silppua jne..

Voitte muuten varmaan kuvitella, miltä tuntuu piikkailla vesirajassa sijaitsevan säiliön pohjaa ahtaasta kansiluukusta kurkotellen ja halkoa siinä samalla betonin sisässä olevia nyrkin kokoisia murikoita miettien koko ajan, mitä tapahtuu jos puhkaisen pohjapellityksen..

Jo loppui sade ja tilalle tuli upea auringonlasku.

No siinäkin hommassa päästiin noin puoliväliin asti, kunnes tajusin mietintätauon olevan paikallaan. En nimittäin osannut päättää pitäisikö kuitenkin tehdä uusi vesiyhde ylemmäs ja valaa pohja takaisin entisille paikoilleen. Antaa siis homman vain olla! Toinen vaihtoehto olisi pohjan muotoilu uudelleen betonista vanhan yhteen tienoille, joka puolestaan oli alkuperäinen tarkoitukseni. Kolmas ja ilmanmuuta paras vaihtoehto olisi tietenkin ollut koko virityksen purkaminen, mutta se ei vain aluksen ollessa vesissä ja remontin aikataulut huomioiden tullut nyt kysymykseen. Esimerkiksi kansi olisi tällöin leikattava auki, jotta piikkauksen pääsisi tekemään kunnolla jne jne.

Jottei haasteet loppuisi kesken, niin tässä välipalaksi kuva takahytin turkkipellityksen alta. Sinne on painolastibetonin valajalta jäänyt kiusallinen parin-kolmen senttimetrin syvyinen kuoppa, jossa vesi seisoo. Tämä ongelma täytyisi myös eliminoida remontin aikana.

Kaiken tämän ähellyksen ohessa sattui myös mukavia yllätyksiä. Jokin aika takaperin esittelemäni m/s Rudolfin kippari nimittäin poikkesi vastavierailulla Niskalammilla. Taisi vieras päästä tällä visiitillä tutkimaan useampaakin laivaa ja venettä. Minun kokemuksen mukaan Niskalammille sattui nimittäin juuri täksi päiväksi oikea ruuhkahuippu. Kilke ja kalke kuului sekä rannasta että laiturilta niin kuin suuremmassakin satamassa, joten juttuseuraa sitä kaipaavalle oli varmasti tarjolla. Jopa minäkin ehdin remonttipuuhien lomassa haastella hetkisen m/s Sissi aluksen miehistön kanssa.

Rudolfin omistajan Herra Koskisen amerikanautojen parissa puhailevalla "harrastaja-peltisepällä" teettämät oikeat raakitorvet olivat myös yksi päivän nähtävyyksistä. Uskomatonta metallinkäsittelytaitoa tarjoili tämä peräkontista pihamaalle nostettu lopputulos. Väkisin tuli siinä työnjälkeä ihastellessa mieleen, että tuollaisiin "saumoihin" on kyllä meikäläisellä vielä matkaa. Tosin nämä olivat ilmeisesti juottamalla tehdyt..

Lohdutan itseäni myös sillä, että hitsaamaan oppii vain hitsaamalla ja kuten ukkini puhelimessa sanoi. Puikolla ylöspäin hitsaamisen oppii vain puikolla ylöspäin hitsaamalla. Näillä ajatuksilla jatkan eteenpäin..