Asiantuntevasti kirjoitetun opuksen tarkoituksena on kertoa Vaajakosken, jota kutsuttiin vuoteen 1920 asti Haapakoskeksi, suuresta roolista Päijänteen puukuljetuksissa. Kymijoen vesistön latvoilta uitetut tukit, kun kulkivat vuosikymmeniä tätä kautta paikalliselle puunjalostusteollisuudelle ja jopa Kotkaan saakka.
Todella seikkaperäisesti teos käsittelee mm. Kymijoen vesistön eri reittejä, Naissaaren alapuolella sijainnutta erottelua ja esimerksiksi vaikkapa Nielsenin yliheittäjä- ja Blackstadin puristajamallisten niputuskoneiden toimintaa. Mielenkiintoisinta antia ovat kuitenkin tarinat ja todella runsaslukuiset kuvat Kymin Lauttausyhdistyksen käyttämistä höyry- ja moottorialuksista. Useiden alusten moninaisista vaiheista vaivaudutaan kirjassa kertomaan luetteloiden sijaan myös todella yksityiskohtaisesti ja suurella pieteetillä. Allekirjoitatte varmaan edellisen hatunnostoni, kun kerron teille, että varppaamalla ja uittamalla tapahtunutta nippukehälauttojen ja myöhemmin nippujonolauttojen kuljetusta varten Lauttausyhdistykselle oli kertynyt vuonna 1927 huomattava 73 alusta sisältävä laivasto. Se sisälsi 67 varppilaivaa, 5 hinaajaa ja yhden matkustajalaivan sekä kymmenen niputuskonetta. Vuonna 1949 aluksia olikin sitten jo hurjat 127 kappaletta ja monista näistä tosiaan löytyy sekä kuvia että tarinoita varsinaisesta tekstistä.
Myös itse varppaamisesta kerrottin paljon ja ainakin minulle aiheesta tuli valtavasti uutta tietoa. Muun muassa, että varppivaijerin pituus oli pitkänmatkan varppaajilla yleensä noin 6,5 kilometriä. Toiminnasta kerrottiin muun muassa: Ajettuaan lautalta laivakellon mukaan 21 minuuttia alus teki vauhdissa silmukan ja heitti perässä olevan varppiankkurin veteen. Palattuaan tämän niin kutsutun ankkurikyydin päätteksi takaisin lautan luokse oli vaijeria yleensä laskettu ulos noin 6 kilometriä. Loppu 0,5 km pidettiin varalla eli ns. papinvarana. Tämän jälkeen alus kiinnitettiin keulasta uudelleen tukkilauttaan joka hinattiin perä edellä kulkien noin 3-3,5 tunnissa ankkurin luokse. Tätä tietenkin toistettiin niin kauan, että tultiin määränpäähän.
Mieleeni jäi myös havainnolliset kertomukset varppaajien "oikeaoppisesta" ajamisesta sivutuulella ja kiinnittämisestä tuulen mukana ankkuriajon aikana ajelehtineeseen tukkilauttaan. Jotta lautta saataisiin hajoamatta mukaan eikä se ajautuisi liian kauas väylältä, ammatimiehillä oli tähänkin toimenpiteeseen useampia erilaisia ratkaisuita.
Tarina varppaaja Ukon syksyllä 1941 tapahtuneesta karilleajosta jäi myös mieleen. Laiva ohjannut perämies ei ollut pimeässä nähnyt viereistä Selkäsaarta vaan luultuaan jo ohittaneensa sen ajoi laivan suoraan rantakivikkoon sillä seurauksella, että alus alkoi samantien täyttyä vedellä.
Uiton perämiehien keskuudessa Sysmän Paatsalossa sijaitsevan matalikon kivestä liikkuneesta huhustakin kerrottiin. Ilman kuormaa liikkuneella Kolmas-laivalla oli vuonna 1948 varmasti koettu jännittäviä hetkiä perämiehen nostaessa kahvihetkensä aikana takapuoltaan penkistä tiiratakseen samalla ulos ikkunasta. Huhuun viitaten hän oli samaan aikaan virkkonut "No nyt nähdään onko siinä kiveä". Hetken päästä kuulema nykäisi ja laivan kylki aukesi, ja niin siinä kävi, että Kolmas upposi. Miehistö ehti kuitenkin pelastua hukkumiselta, mutta jälkikäteen esitetyiltä korvausvaatimuksilta hekään eivät päässeet karkuun ennen kuin uittoyhdistys muutamaa vuotta myöhemmin vapautti asianosaiset vastuusta.
Onneksi ihmishenkiä ei menetetty myöskään varppaaja Ravun törmäyksessä matkustajalaiva Tehiin 3.8.1941. Sotatilan takia ilman kulkuvaloja liikkunut varppaaja ja sen vetämä tukkilautta havaittiin ilmeisesti liian myöhään, jotta onnettomuudelta olisi voinut välttyä. Tuon linkin takaa löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista Päijänteen alueen historiasta.
Hauska yllätys oli myös yläpuolella oleva alkuperäinen kuva nykyään Wickström 70-80 hv:n moottorilla varustetusta ja Leppävirralla Unnukassa majailevasta Aku -laivasta, joka tässä on kuvattu Jyväsjärvellä joskus 1920-30 luvulla. Alus on kirjan kertoman mukaan tuolloin kantanut nimeä Hugo ja ollut varustettu sekä hinaus- että varppauslaitteilla.
Varvinrannan laivojen kokoonpanotelakasta ja varsinkin vuonna 1897 perustetusta Väinölän konepajasta kerrotaan myös paljon. Konepaja valmisti monenlaisia laitteita, kuten silppureita, sirkkeleitä, sähkölaitteita, kamiinoita, pintavirran kehittäjiä, sumankiihdyttäjiä ja tietenkin myös laivoja ja niiden oheislaitteita. Ensimmäinen uittoyhdistykselle Väinölässä valmistunut alus oli höyryhinaaja Kuha vuonna 1920 ja aikaa myöten melkein koko uiton alus- ja konekannan kerrotaan olleen heidän rakentamiaan.
Tätä tarinointia voisi jatkaa loputtomiin, mutta jätän kuitenkin Teillekin hiukan tutkittavaa. Vielä yksi juttu tähän loppuun kuitenkin.. Kirjan laivaluettelosta löytynyt Väinölän konepajan rakentama Tapio (19,28 x 4,8m, 280hv) niminen hinaaja kiinnitti myös huomioni, sillä saman niminen paatti on monta monituista kertaa ajanut meitäkin vastaan Saimaalla (usein Marine Trafficissa Case 20 nimellä varustettua proomua puskien). Sama alunperin Kymin Uittoyhditykselle 1960 rakennettu alus taitaakin olla kyseessä, vaikka komentosillan korotuksilla hiukan yritetäänkin harhauttaa. Mutta se siitä. Antoisia lukuhetkiä Erottelu ja Varppaus -kirjan parissa.
Kaikki tämän kirjoitelman kuvat ovat Erottelu ja Varppaus -kirjasta lukuunottamatta alussa olevaa itse napsaisemaani otosta, jossa hinaaja vetää perässään jotakin uittopuomin näköistä rakennelmaa Naissaaren viereisessä Vaajavirrassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.