Viime päivät ovat vierähtäneet kunnostaessa kaverini juuri hankkiman kaksion 60-luvulta peräisin olevia keittiön kaappeja ja niiden ovia. Kiireisellä aikataululla tehtävä projekti on arkisen sähellyksen ohella vienyt aikani sen verran tehokkaasti, että veneen akkujen tilan raportointi Teille, on jäänyt tekemättä. Tässä kuitenkin tarinaa aiheesta.
Kuten jo kerroin, toin kolme hajonneeksi epäiltyä huviakkuamme Tähdeltä kotiin muutama päivä takaperin ja aivan kuten laivakollegan diagnoosi ennusti, niin kaksi niistä paljastui entisiksi. Akkujen kuivina näkyneiden kennojen levyt olivat monin paikoin murtuneet. Myös ulkokuoret olivat pullistuneet huomattavasti. Kolmas, ilmeisesti uusin näistä oli kuitenkin yllättäen kunnossa tai ainakin sen akkuvedet olivat tallella ja se alkoi ottamaan latausta vastaan.
Jotta päästään tarinoimaan, niin palataan kuitenkin kappaleen matkaa taaksepäin. Taisin nimittäin vihjata edellisessä blogitekstissä kuinka mennessäni Tähdelle akkujenhakureissulle minua odotti paikanpäällä mysteeri. Ei kummoinen, mutta kuitenkin. Konehuoneen hämärään astuessani vastassa ei onneksi ollut edelliskerran kaltaista laturin järjestämää vilkkuvaloshowta, vaan kaikki näytti aivan normaalilta. Laiturikaverini päälle jättämä verkkovirralla toimiva laturi latasi kunnossa olevaksi todettua 200Ah:n akkua muutaman ampeerin virralla aivan kuten kuuluikin. Muistaakseni kerroin jo senkin, että tämä laturin lataama akku oli hänen toimestaan nyt kytkettynä ainoaksi akuksi ja jätetty huolehtimaan automaattipilssipumpun mahdollisesti tarvitsemasta sähköstä. Kaikki muut rikkoutuneiksi arvellut akut oli puolestaan irroitettu tästä paketista. Rautalangasta vääntäen: akkuja oli käytössä vain yksi alkuperäisen neljän sijasta, mutta sähköjärjestelmän tulisi siitä huolimatta toimia aivan normaalisti.
Silti kääntäessäni päävirran päälle ei sähköä kuitenkaan tullut minnekään. Pienen henkisen "tupakoinnin" ja eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen aloin ensi töikseni käymään akkujen kaapelointeja taskulampun valossa käsikopelolla läpi. Tuumin, olisiko joku liitoksista päässyt löystymään? Eipä aikaakaan niin löysin suureksi hämmästyksekseni erään akkuja toisiinsa yhdistävistä kaapeleista roikkumassa piilossa akkujen takapuolella irrallaan. Kuka valopää näitä kytkentöjä on oikein tehnyt..? No vastaus on helppo. Minä itse! Asensin nimittäin juuri ennen syksyn viimeistä reissuamme huviakuillemme uuden pääkytkimen ja olin näköjään epähuomiossa unohtanut yhdistää kaikki akut toisiinsa.
Käytännössä siis tuolla kyseisellä reissulla meillä olikin valaistusta, vesipumppuja, lämpöpuhaltimia ja ylipäätään kaikkea 12V sähköä varten käytössä vain yksi jo valmiiksi kehnosti ladattu 145Ah:n akku eikä kaikki neljä akkua (yli 600Ah), kuten olin olettanut. Ei siis ihme ettei sähkö riittänyt. Arvatkaapa alkoiko oma tyhmyys harmittamaan?
Sitä pidän jo huonona tuurina, enkä vain omana tyhmyytenä, että tuolloin ongelman parissa askarrellessani mittasin yleismittarilla jännitteen aina vain helpoiten mitattavan akun navoista. Jos vain olisin suorittanut mittauksen seuraavasta akusta ja verrannut tuloksia, niin rinnan kytketyiksi olettamieni akkujen erillaiset jännitteethän olisivat heti paljastaneet huolimattoman kytkennän ja olisin tajunnut asian laidan. Mutta ei, niin ei! Lataillessani reissun loppuvaiheessa akkuja agregaatilla ja useammalla verkkovirtalaturilla tulin taas kiinnittääkseni ne "tuurilla" eri akkujen napoihin ja näin ollen kaikki akut ovat kyllä saaneet syksyllä jossakin vaiheessa latausta. Tähän soppaan, kun vielä sotkee aurinkopaneelin ja koneen oman laturin lataamisyritykset sekä pari rikkinäistä akkua niin jopas on hässäkkä valmis.
Joka tapauksessa.. Harjoitettuani varttitunnin verran sadatteluakrobatiaa tämän mysteerin parissa alkoivat asiat kuitenkin näyttämään hieman aiempaa valoisammilta. Valot nimittäin paloivat taas ja olikin aika palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja kantaa "reippain" mielin kolme akkua autoon.
Palataanpas sitten taas takaisin autotalliini.. Kaiken tämän sähellyksen jälkeen olen nyt tutkaillut akkuja kotona ja nuo yläpuolisen kuvan kaksi mustaa ovat osoittautuneet lopullisesti menetetyiksi. Muistelen edellisen omistajan maininneen niiden saattavan olla jo elämänsä ehtoopuolella, joten on tietenkin mahdollista ettei oma sekoiluni asian tiimoilta ollutkaan ongelman alullepanija vaan pikemminkin viimeinen niitti. Muistelin myös kuinka viime kesänä useamman kerran kiinnitin huomiota siihen, että täyteen suoritetusta latauksesta huolimatta akkuja kuormitettaessa jännite laski huomattavan nopeasti varsin alas. Aika ja tarmo eivät vain kaiken muun ohella riittäneet paneutumaan tähän asiaan aikaisemmin, kun sähköä kuitenkin oli saatavilla kohtuullisesti.
Yhden yön latauksen jälkeen ehjänä todennäköisesti säästyneen akun jännite oli noussut 12,1 voltista reiluun 13 volttiin. Mittaus on luonnollisesti tehty laturi irti kytkettynä. Akkuhappomittarini on mystisesti kadonnut, joten mittaus sillä on vielä tekemättä.
Loppukaneettina voi vain todeta, että pelkoni akkukaupoille joutumisesta EI osoittautunut turhaksi. Yksi uusi akku on nimittäin hankittava, jotta pysytään suunnittelemassani noin 500Ah:n huviakkukapasiteetissa. Eipä tarvitse miettiä mihin rahansa sijoittaa.
Olen tässä samalla myös yrittänyt tsempata itseäni etsimällä netistä lisäohjeita akkujen oikeaoppiseen käyttöön ja ylläpitoon. Todella monenlaisia tarinoita sieltä onkin löytynyt. Kiinnitin huomiotani myös siihen, että varsin monessa veneilyaiheisessa blogissa kerrotaan akkujen kanssa pelailusta. Yksin ei siis tämän ongelman kanssa tarvitse ainakaan olla ja oppirahoja näyttää moni muukin joutuneen maksamaan. Tästä eteenpäin on vain normaaleihin veneilyrutiineihin otettava vielä aktiivisempi akkujen kunnosta huolehtiminen.
Löysin pari erittäin informatiivista ja suurta pieteettiä osoittavaa kirjoitusta veneakkujen hengenelämästä. Käykä ihmeessä tsekkaamassa:
http://vastineita.blogspot.fi/2014/05/sahko-vai-sulfaattia-akkujen-lataaminen.html
http://www.sytalisman.fi/?page_id=424
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.