Varkaudesta Pirtinvirran kautta ylöspäin.

Taipaleen kanavan vanhan kanavakaivannon reunasta irroitimme köytemme seuraavana aamuna. Ensitöikseen ajoimme viereisen Joutenlahden pohjukkaan. Sopivaa laituripaikkaa ei venesatamasta huolimatta ilmaantunut näköpiiriin, joten teimme siellä U-käännöksen ja palasimme muutaman kaapelinmitan verran takaisinpäin. Siitä käännyimme kohti itää ja Pirtinvirran rautatiesiltaa. Arvoimme aluksi, tohtisimmeko vain miehistön kyydistä poisjättöä varten pyytää sillan avausta? Yksi meistä oli nimittäin lähdössä viereisestä matkakeskuksesta lähtevällä linja-autolla hakemaan Savonlinnaan jäänyttä autoamme. Pienen aprikoinnin ja kovan sadekuuron takia ankkurin lasku ja sillan ali tehty kumivenematka suljettiin kuitenkin pian pois suunnitelmista ja soitettiin rohkeasti Taipaleen kanavan ohjauskeskukseen, josta myös Pirtinvirran silta avataan.

Lupsakka ja erittäin ystävällinen kanavanvartija jutteli siellä meille kuin vanhalle tuttavalle. Kerroin hänelle heti alkuun meidän palaavan myös takaisinpäin varsin pian, ehkä jopa puolentunnin kuluttua. Se ei kuulunut tuottavan minkäänlaista ongelmaa ja sanoipa vartija jopa kysyvänsä paluumatkan aukaisuluvan (muistaakseni joltakin päivystäjältä) samalla kertaa menomatkan luvan kanssa. Näinpä tunsimmekin olevamme hyvissä käsissä ajaessamme sillan ohitettuamme hetkistä myöhemmin ylöspäin vuolasta Pirtinvirtaa.

Länsirannalla olevan tukevan laivalaiturin pohjoispuolella meitä oli vastassa A. Ahlström Oy:n korsteenimerkkiä ylpeästi kantava suuri ja mahtava Warkaus VII. Se puoli vankasta möljästä tarjosikin erinomaisen laituripaikan, sillä pohjoisesta käyvä virta painoi alusta vääjäämättömästi kiinni laituriin. Sen sijaan vapaana oleva laiturin eteläpuoli tarjoili meille sitäkin enemmän haastetta. Yritin ensin parkeerata Tähden keula rantaanpäin osoittaen. Tällöin oikea kylki olisi ollut möljää vasten. Virta kuitenkin painoi meitä niin kovasti, etten keulapotkurillakaan saanut alusta menemään tarpeeksi vinottain eli noin 45 asteen kulmassa laituriin. Sitä suuremmassa kulmassa ajettaessa haittasi nimittäin keulalla styyrpuurin puolella roikkuva ankkuri suoritustamme. Niinpä vaihdoimmekin taktiikkaa ja uudella yrityksellä ajoin ensiksi kokan suoraan 90 asteen kulmassa kiinni möljään, jolloin kansimies pääsi sinne kiinnittämään kaikessa rauhassa pitkää ja paksua springiköyttämme. Tämän jälkeen hölläsin hiukan vetoa ja keulapotkurilla avustamalla siirsin keulaa pikkuhiljaa oikealle ja käänsin samalla potkurilla ja peräsimellä Tähden ahteria vasemmalle. Näin toimien ja lähes matka-ajossa käytettävillä kierroksilla painaen perä pikkuhiljaa painui kiinni laituriin. Sitten vain vasemman puoleinen takaköysi kiinni ja niin vain olimme rantautuneet tännekin.

Huomatkaa kipparin suojaksi laitettu pleksi.

Miehistöluvun pienennyttyä yhdellä oli edessä seuraava jännittävä suoritus. Nimittäin aluksen irroitus laiturista. En halunnut laittaa jungmanneja asialle vaan hoidin homman itse. Ensin keulaköysi yhden solmun varaan ja seuraavaksi köydet irti ensin perästä ja sitten todella rivakasti keulasta. Monesti vastaavissa tilanteissa olen kiertänyt köydellä vain lenkin rannan pollarin ympäri ja sitonut sen toisenkin pään kiinni laivaan. Tällöin irroitukset voi hoitaa turvallisesti aluksen täkiltä käsin, eikä kukaan uhkaa jäädä rannalle ruikuttamaan. Nyt oli vain poikittain virtaan nähden olevan aluksen veto niin luja, etten uskaltanut kertaalleen jo rantaan sidottuja köysiä alkaa irroittelmaan ja vaihtamaan myös toisesta päästä kiinni laivaan. Lisäköysillä se olisi luonnollisesti ollut mahdollista, mutta nyt mentiin kuitenkin näin.

Pirtinvirran silta aukesi tämän jälkeen puhelinsoitolla ja kuulin samalla m/s Parkon olevan menossa Taipaleen kanavassa parhaillaan ylöspäin. Näin ollen meidän olisi odoteltava hetkinen alapuolella sen sulutuksen loppumista. Pirtinvirran rautatiesillan ohitus hoidettiin muuten tällä kertaa poikkeuksellisesti punaisilla valoilla, sillä pitkästä odottelusta huolimatta ne eivät vaihtuneet meille vihreiksi. Kun muuta liikennettä ei kuitenkaan näkynyt, eikä Tähden pitäminen takaapäin käyvässä virrassa oikein ollut enää järkevää laskettelimme naamat peruslukemilla auki olevan sillan ohitse. Paria minuuttia myöhemmin mukava kanavavahti soittikin meillepäin ja pahoitteli tilannetta. Hän kertoi Parkon sulutuksen vieneen kaiken hänen huomionsa ja hänen unohtaneen epähuomiossa vaihtaa valot meille vihreiksi.

Jostakin karannut parrunpätkä uiskenteli meitä vastaan sulkuun ajettaessa.

Kiinnittäytyminen Taipaleen kanavassa tapahtuu sulun seinässä oleviin koukkuihin.

Seuraavaksi parkeerattiin jungmannien toimiessa köysimiehinä Taipaleen kanavan odotuslaituriin. Kippari hoiti tämän jälkeen itse Tähden ajot ja kiinnitykset varsinaisessa kanavassa. Mutta sitten kanavan yläpuolisessa vierasvenesatamassa astui nuoriso, koko ajan parantuvine köydenkäsittelytaitoineen, taas mukaan kuvaan. Tähti ajettiin tänne septintyhjennystä varten. Myös perän vesisäiliön varantoa oli tarkoitus täydentää, mutta jotenkin se vain unohtui hiukan vaikeaselkoisen septintyhjennyslaitteen kanssa puuhatessa. Esimerkiksi imun sammuttavaa kytkintä ei löytynyt mistään, vaikka ohjeissa sitä nimenomaan käskettiin toimituksen jälkeen painamaan. Makeavesisäiliöstä vielä sen verran, että se täytettiin noin puolilleen ja otettiin käyttöön ensi kertaa muutamaa päivää aiemmin Savonlinnassa, järvivedessä olevan runsaan siitepölyn takia.

Lämpimän kesäpäivän kunniaksi ostimme vielä jäätelöt hiljaisen vierassataman kahvilasta ennen kuin nostimme taas Wickströmin kierrokset noin 660 rpm:n lukemiin ja lähdimme taivaltamaan kohti Unnukkaa. Tällä kertaa päätimme ajaa meille vielä korkkaamatonta 2,2 metrin väylää Kopolanvirran kautta. Tästä johtuen masto piti kuitenkin kaataa. Väylälle sattuva silta tarjoaa nimittäin vain 5,3 metrin alituskorkeuden. Mittasin muuten Tähden todellisen korkeuden muutamaa päivää takaperin, kun asensin VHF-antennia maston huippuun. Se on polttoainetankit puolillaan lähes sentilleen 8,6 metriä. Masto kaadettuna ja radioantenni irroitettuna se on puolestaan hiukan vajaat neljä metriä.

Matkalla Leppävirralle ei tapahtunut muuta mainittavaa kuin, että ohitimme Unnukalla melkein kymmenen metrin vastatuulessa kolmen proomun letkaa perässään kovaa vauhtia vetävän Enso Gutzeitin väreissä edelleenkin olevan Murillo -hinaajan. Olimme nähneet sen jo aiemmin odottamassa kahden proomun kuorman purkamista Taipaleen kanavan alapuolella. Hiukan myöhemmin näimme myös näytteen hinaajan kipparin ammattitaidosta hänen hakiessa kansimiehensä kanssa letkan perään vielä yhden lisäproomun Varkauden tehtaiden laiturista Taipaleen kanavan yläpuolella . Ensin ohitettiin kahta proomua perässä vetäen rannassa ollut yksinäinen proomu aivan sen vierestä. Sitten jarrutettiin hinatun letkan vauhti ajamalla Murillo aivan sen kyljelle ja vetämällä pidennetyllä tai ainakin kovin pitkän näköisellä sinkillä vastakkaiseen suuntaan. Sen jälkeen hinaajan keulalla painettiin kahden proomun yhdistelmä rantaan aivan siellä odottavan proomun eteen. Voin rehellisesti sanoa, että homma vaikutti olevan kipparin hallussa!

M/s Murillo proomujensa kanssa Taipaleen kanavan alapuolella.

Murillo Unnukalla.

Kun tuulisesta Unnukka -järvestä oli selvitty ajoimme itsemme Leppävirran kylän itäpuolella olevaan laivalaituriin, jossa olemme aiempinakin kesinä saaneet Tähteä säilyttää. Ensimmäisellä kerralla en tehnyt siellä myötävirtaan ja myötätuuleen tehtyä rantautumista tarpeeksi kaukaa, joten Tähti mutkaili mennessään ja jouduimme tekemään ilmailutermein ylösvedon eli keskeytimme lähestymisen. Uuden yrityksen jälkeen saimme ujutettua itsemme viereisen suuremman aluksen ja pienenmmän Nerkoo -hinaajan väliin. Keula ajettiin vasten laituria ja perä otettiin väliaiakaisesti kiinni paapuurin puolellemme jääneen suuremman aluksen kylkeen. Keulaköysien kiinnittämisen jälkeen kävin myöhemmin kumiveneellä viemässä perästä köyden takanamme olevaan poijuun, jotta kokka saatiin vedettyä irti möljästä.

M/s Nerkoo.

Iltapuhteen hommailuihin kuului vielä kansirakenteen "katon" maalaus harmaalla. Nyt vaikutti sävy olevan vihdoinkin SE oikea, hiukan pohjamaalia vaaleampi. Seuraavana aamuna ei enää ehditty paljoa yöllisen maalaustyön tuloksista nauttia, sillä Tähti hyljättiin silloin raa'asti Leppävirralle koko miehistön vaihtaessa muutamaksi päiväksi maisemaa..

Takakansi saatiin maalattua kello yhden aikoihin yöllä.