Laivurikurssit

Suoritin mielenkiinnosta vuosi takaperin ensimmäisen laivurikurssini eli Saaristolaivurin tutkinnon. Merimerkkeihin, navigointiin, aluksien valotunnuksiin ja vaikkapa käytettäviin äänimerkkeihin keskittynyt kurssimateriaali antoi mielestäni paljon hyödyllistä tietoa vesiliikenteestä ja sen säännöistä. Sen sijaan esimerkiksi veneen käsittelyyn tai vaikkapa laiturimanöövereihin ei kyseinen kurssi tarjonnut oikeastaan mitään apua. Siinäpä varmaan myös yksi syy, miksi monet laivurikurssien teoriapitoista asiasisältöä niin kovasti kritisoivatkin. Ei ole nimittäin kerta eikä kaksi, kun olen saaristo-, rannikko- ja avomerilaivurikursseista haastellessani kuullut ironisesti todettavan jotenkin tähän tapaan: Kyllähän sitä ihminen saa aikansa kuluksi "harrastaa" vaikka kansantanhuja! Eipä sillä, että tanhuissa mitään vikaa olisi..

Samaan hengenvetoon olen kyllä myös saanut kuulla ainakin pääkaupunkiseudulla järjestetyistä ja ilmeisen suosituista käytännön veneilykursseista, joissa on ymmärtääkseni harjoiteltu karttaplottereiden käyttöä, veneen käsittelyä, laiturimanööverejä, solmujen tekoa ja vaikkapa hengenpelastustaitoja. Jotenkin tuntuisi, että molemmille suuntauksille ja varmasti niiden sopivalle yhdistelmälle riittäisi jatkossakin tarvitsijoita.

Joka tapauksessa. Selvittyäni kunnialla viime kevään kokeesta asetin jo ennen vuodenvaihdetta tämän kevään tavoitteeksi seuraavan, eli Rannikkolaivuritutkinnon suorittamisen. Kiireisen arkirytmin takia ajattelin hoitaa tämänkin kurssin itseopiskeluna aivan kuten edellisenkin. Viikottaiseen läsnäoloon luennoilla, kun ei tässä elämäntilanteessa yksinkertaisesti vain ole minkäänlaista mahdollisuutta. Tästä johtuen onkin ottanut varsin paljon aikaa opetella itsekseen laskemaan vuoroveden liikkeitä tai vaikkapa merkintälaskuja, joilla aluksen tulopaikan koordinaatit saadaan laskemalla selville lähtöpaikan, kulkusuunnan ja nopeuden ollessa tiedossa. Annetut tehtävät ovat kyllä erittäin helposti ymmärrettävissä, mutta jotenkin laskukaavojen tallentaminen päähän ja niiden ymmärtäminen sillä tavalla, että ne olisivat joustavasti sovellettavissa tehtävissä, on osoittautunut haastavaksi.

Pakko sanoa sekin ääneen, että rannikkolaivuritutkinnon oppimateriaalina käytettävästä ja paljon informaatioita sisältävästä Veneilijän merenkulkuoppi II -kirjasta paistaa mielestäni läpi myös hienoisen negatiivinen asenne itseopiskelua kohtaan, aivan kuten viime keväisen tutkinnon tervetulotoivotuksestakin. Siinä nimittäin tutkintotilaisuuden järjestäneet Helsingin navigaattorit kehoittivat itseopiskelijoita sarkastisesti "tulemaan koittamaan onnea"! Edeltävällä viittauksella kirjaan tarkoitan puolestaan ajoittain vajavaisia esimerkkitehtäviä. Monet asioihin liittyvät yksityiskohdat tulevat nimittäin esiin vasta harjoitustehtäviä tehdessä, kun niistä ei ole puhuttu tai ainakaan niitä ei ole selväsanaisesti käsitelty edeltävässä alustuksessa tai esimerkeissä. Ongelmaa kuitenkin helpottaa onneksi se, että kirja sisältää paljon harjoitustehtäviä, joita itsepintaisesti ratkoessa epäselvätkin asiat pikkuhiljaa aukenevat ja selviävät vasta-alkajallekin.

Harjoittelemaan pääsee myös netistä löytyvillä vanhoilla kokeilla. Puuhastelu niiden parissa onkin osoittautunut hyväksi ja kokeiden vaatimustasosta havainnollisesti kertovaksi lisäksi kirjan materiaalin rinnalla. Tosin niidenkin, varsinkin vanhempien tutkintojen, mallivastauksissa osoitetaan välillä sellaista mestarillisuutta saivartelun saralla, että ajoittain olen suosiolla vaihtanut epäselvästä tehtävästä toiseen. Olen kyllä samaa mieltä, jotta kokeiden kysymyksenasettelun pitäisi olla mahdollisimman selkeä, ja sitä ne eivät valtakunnallisissa tehtävissä tosiaankaan aina ole. Mutta olisiko turhanpäiväisen meuhkaamisen sijaan kuitenkin järkevämpää kehittää sekä kirjaa että kokeita haluttuun suuntaan, eikä tuhlata energiaa toisten jonninjoutavaan nokitteluun? Ainakin meille Teidän "asiakkaille" siitä olisi paljon enemmän iloa. Mielestäni kurssien käymisen perimmäisenä tavoitteina olevien vesiliikenteen paremman sujuvuuden ja turvallisuuden lisääminen onnistuisivat näin myös paljon todennäköisemmin. Onneksi tämä toiveeni näyttääkin toteutuneen uudemmissa, 2010-luvulta peräisin olevissa kokeissa ja niiden mallivastauksissa.

Toivon, ettei kuvanne laivurikursseista muodostunut tämän kirjoitelmani pohjalta liian negatiiviseksi, sillä ainakin minulle niiden tarjoaman informaation haltuunottaminen on opettanut paljon käytännössäkin tarvittavaa veneilytietoutta. Tietoni ovat niiden myötä karttuneet ainakin jo mainituista aluksien valotunnuksista ja väistämissäännöistä vaikkapa erilaisiin tutkan käyttöön liittyviin seikkoihin ja sääilmiöiden muodostumiseen vaikuttaviin tekijöihin saakka.

Vielä on onneksi pari päivää armonaikaa ennen ylihuomenna, eli huhtikuun 24. päivänä olevaa koetta. Asioiden kertausta on ainakin minun vielä tehtävä jonkin verran, jotta kokonaisuudet pysyisivät päässäni edes jollakin tavalla selkeinä. Eikä siinä tietenkään ole vielä kaikki, sillä seuraavakin haaste on jo selvillä. Tutkinnosta suoriuduttuani edessä on nimittäin seuraavaksi Rannikkolaivurin radiotodistuksen suorittaminen Viestintäviraston joka tiistai Helsingissä järjestämässä tutkintotilaisuudessa. Sitäkin materiaalia olen aina iltapuhteina koittanut selailla. Puuhaa veneilyharrastuksen tiimoilta siis riittää ja hyvä niin!


Tuossa vielä muutamia linkkejä. Parista ensimmäisestä löytyy laivurikurssien harjoitustehtäviä.

http://www.suomennavigaatioliitto.com/tent.htm

http://www.turunnavigaatioseura.fi/koulutus/tutkinto.htm

https://www.viestintavirasto.fi/taajuudet/radioluvat/veneilijatjamerenkulku.html

https://www.viestintavirasto.fi/attachments/Rannikkolaivurin__radioliikenne_opas_2010.pdf

http://ruorikoulu.fi

http://www.venekoulutus.fi/veneilykurssit/käytäntö