Kausi jatkuu

Kerran jäitä ei näkynyt ja ilmat vaikuttivat muutenkin olevan pääsääntöisesti plussan puolella päätimme sukulaismiesteni kanssa toteuttaa kesästä asti suunnitellun syysretken Saimaalle. Tähti oli kyllä jo laitettu varmuuden vuoksi edellisen reissun päätteeksi talviteloille, mutta pienen puuhailun jälkeen kaikki oli taas valmista matkaa varten. Retken ajankohdaksi valikoitui juhlavasti itsenäisyyspäivän seutu.

Maisemallista arvoa ei sumuinen sää ensimmäistä päivää lukuunottamatta reissullemme suonut, mutta tulipahan käytyä bunkraamassa Lappeenrannassa sekä saunottua, grillattua ja juotua muutama olut hyvässä seurassa. Tarkoituksemme oli välttää pitkiä ajomatkoja, joten ketään ei varmasti yllätä, että yöpymiskohteeksemme valikoitui taas Satamosaari. Mahdollisuus päästä kulkemaan laiturin kautta rantaan oli myös toivomuksena aivan kuten grillausmahdollisuuskin.

Kaunis ja kirkas kuutamo oli ilonamme ensimmäisenä iltana. Ensimmäistä kertaa saaressa käyneet vieraani olivat iloisesti yllättyneitä myös saaren suojaisesta satamasta ja muutenkin siististä olemuksesta.

Yön kirkkaus oli aamulla haihtunut ja tilalle tullut sumu leijaili vahvana jopa suojaisessa satamalahdessa. Jääpeitekin oli palannut kylmän yön ansiosta entiselleen, sillä illalla laituriin tullessamme murtamamme väylä oli aamulla umpeutunut.



Haasteita pitää tietenkin aina olla ja tämänkertaiseksi ongelmaksi muodostui 12V huviakkulaturin piiputtaminen. Ensimmäisen yön jäljiltä huonosti jo illalla (11,1V) ladatut akut antoivat aamulla jännitteeksi hurjat 5,6 volttia. Sitä ennen vesipumppu oli lakannut toimimasta ja valot sammuneet eli laivatermein meillä oli black out. Laturin hiilet eivät tarkistuksessa näyttäneet kovinkaan kuluneilta, mutta jostakin syystä 12V laturi ei suostunut lataamaan enää ollenkaan Wickströmin käynnistyessä erillisten 24V starttiakkujen turvin.

Takakannella koko kesän tyhjänpanttina matkustellut agregaatti pääsikin nyt tositoimiin. Senkin käynnistyminen tosin vaati ensin työryhmältämme kaasuttimen purkamisen ja suuttimen puhdistuksen. Agregaatin käynnistyttyä laitoin kaikki kolme mukana ollutta verkkovirtakäyttöistä akkulaturia lataamaan tyhjentyneitä 12V huviakkuja ja se riittikin virvoittamaan myös moottorilaturin. Tässä vaiheessa minulle oli vielä epäselvää myöhemmin kuulemani tieto koneen oman laturin tarvitsemasta herätevirrasta. Tarkoitan tällä sitä, että akkujen jännitteen laskiessa tarpeeksi alas moottorilaturi ei siis välttämättä lähdekään lataamaan.

Kaiken hässäkän keskellä onnittelin kuitenkin itseäni kesän alussa tekemistäni muutostöistä, jolloin poistin kaiken valaistuksen ja esimerkiksi lämmityksen kiertovesipumpun 24V järjestelmästä. Vain ajaessa käytettävät kulkuvalot, starttimoottori ja nyt uutena keulapotkuri, ovat kytkettyinä tälle puolelle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Wickströmin käynnistämiseen on 24V puolella aina virtaa, sillä mikään laite ei satamassa oltaessa kuluta starttiakkuja. Estääkseni vielä vahinkojen tapahtumisen olen ottanut tavaksi kääntää starttipuolen pääkytkimen heti koneen sammuttua nolla-asentoon.

Aikamme projektin parissa jumpattuamme sähkön riittävyys oli kuitenkin taas turvattu ja päätimme lähteä seuraavalle siirtymälle.

Tullessamme ulos suojaisesta satamalahdesta näkyvyys oli yllätykseksemme vain reilut 100 metriä. Lappeenrantaa kohti kuitenkin lähdettiin. Ilman karttaplotteria olisi siitä hommasta saattanut tulla varsin tuskallista, sillä Tähtemme ei ole varustettu tutkalla. Sumussa kuljetun matkan aikana oli bryggalla oltava tarkkana. Pyysin myös miehistöä pitämään silmänsä auki mahdollisten muiden kulkijoiden takia.

Tähystin koko ajan todella huolellisesti joka suuntaan. Kuitenkin yläpuolisen kuvan Venäjän kansallislipuilla liputtaneen laivan putkahtaminen sumusta perämme taakse hätkähdytti hiukan komentosillan rauhaa. Olimme tuolloin Haukiselällä ja juuri tulleet pienemmältä 2,4 metrin väylältä ja kääntyneet lounaaseen jatkaaksemme matkaamme 4,2 metrin väylää pitkin kohti Lappeenrantaa. En ollut vielä ehtinyt ohjata Tähteä edes väylän kulkusuunnan mukaiseen oikeaan laitaan, kun olin kuulevinani ulkoa sumutorven törähdyksen. Siitä laivan ilmestymiseen meni vielä ainakin viisi minuuttia, joten ehdin moneen kertaan epäillä kuuloani. Päätin kuitenkin pitää Tähden visusti väylän vasemmassa laidassa ja odotella rauhassa mitä sumusta ilmestyisi. Näkyvyys oli myös onneksemme parantunut pian Satamosaaresta lähdettyämme arvioni mukaan melkein 500 metriin, joten mitään vaaratilannetta ei yllättävästä kohtaamisesta huolimatta päässyt syntymään.

Tankkauksestamme Lappeenrannassa pitänee mainita se, että vierasvenesataman Sataman Loiste Oy:n palvelu oli kyllä erinomaista. Soitin aamulla jo kuukausi takaperin talviteloille laitetun aseman puhelinnumeroon varmistaakseni polttoaineen saatavuuden. Sen lisäksi, että asema aukaistiin vain meitä varten ja saimme talvilaatuisesta polttoaineesta hiukan alennusta (kallistahan se silti oli!) niin paikan pitäjä ajelutti meitä autollaan vielä kaupassakin täydentämässä muonavarojamme. Kiitos ja kumarrus siitä!

Vieraani valitsivat seuraavan yön viettopaikaksi uudelleen Satamosaaren, joten palasimme sinne iltapäivän kuluessa. Matka järvellä sujui tällöin huomattavasti leppoisammin, sillä sumu oli iloksemme edelleenkin hälventynyt. Illalla kansivaloja saattoi taas huoletta pitää päällä sillä agregaatti pörisi takakannella ladaten koko ajan akkujamme.

Neljä vuotta itsenäistä Suomea vanhempi m/s Tähti otti vastaan maamme 97:nen itsenäisyyspäivän Satamosaaren laiturissa. Sää oli harmaa, mutta Maamme-laulun raikuessa kapyysin radiosta mieli oli kuitenkin kirkas.

Paluumatkalla kotisatamaan huomioni kiinnittyi hauskaan yksityiskohtaan. Nimittäin lumen kertymiseen reimarien kylkiin. Tämäkin punainen lateraalimerkki näytti sopivasta kulmasta katsottuna puna-valkoraidalliselta turvavesimerkiltä.

Niskalammen satamaan päästyämme kumivene ja paljon muutakin tarpeistoa pakattiin mukaan pakettiautoon talvisäilytykseen vietäväksi. Matot, petivaatteet ja talvea kestämättömät ruokatarvikkeet lastattiin myös kyytiin. Pohjakaivo pumpattiin täyteen ilmaa ja lämminvesivaraaja tyhjennettiin toistamiseen. Glygolit imaisin myös koneeseen ja akut laitoin tietenkin lataukseen. Parin tunnin huhkimisen jälkeen Tähti alkoikin olla valmiina talvea varten. On tietenkin mahdollista, että veneilykausi jatkuu vielä tästä eteenpäin. Mutta todennäköistä lienee kuitenkin, että nyt tekemämme retki kantaa "vuoden 2014 viimeisen reissun" titteliä.

Tämän itsenäisyyspäivän kirjoitelman valmistuminen venähti työkiireideni vuoksi joululoman alkuun asti. Silläpä ajattelinkin tässä samalla toivottaa kaikille Teille, hyvät lukijani, hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2015! Kiitoksia myös kaikista blogiani koskeneista kommenteista ja palautteesta. Sekä tekstien perään kirjoitetuista että sähköpostiin tahtilaiva@gmail.com lähetetyistä.